Kuulumisia 2010
http://personal.inet.fi/koti/laura.r




19.08.
Taas on pitkältä ajalta kuulumisia kirjottelematta, ei ole vaan kerenny. Toukokuussa löyty viimein se oma talo, muutto ja aloilleen asettuminen on vienyt yllättävän paljon aikaa. Koirille oli tarha pihalla valmiina, vaihettiin pohja ja tuotiin nurkkaan Manun ja Zilin vanha koppi. Väiski on vallannut kopin, Miina köllöttelee yleensä siinä mihin parhaiten paistaa aurinko. Miina nauttii kun saa olla päivät ulkona, olisi varmaan yötkin, muttei raaski jättää eikä sen sielä yöllä tarvi räkyttää myyrille, päästäisille ym kulkijoille. Väiski näyttää vähän nyrpeää naamaa häkille, mutta on sopeutunut kuitenki hyvin, kun illalla pääsee kuitenki sohvalle.

Miinan kanssa on aloiteltu agilitya, tekee se ja vauhtia riittää, pysyy vapaanaki, mutta saattaa yhtäkkiä lähteä jonku perhosen perään tai muuten vaan kattelee pilviä, ohjaa siinä sitten. Mutta ompahan jotain tekemistä. Miina kävi 29.5. Rovaniemen näyttelyssä, sai toisen sertinsä Jari Forsilta ja oli samalla ROP. Viime lauantaina Javaruksen näyttelyssä tuli sitten se viimeinen serti ja VSP Esko Nummijärveltä. Nyt on enimmät näyttelyt näytelty vähäksi aikaa, jotain lähinäyttelyitä saatetaan käydä kannatuksen vuoksi ja Messariin tekis mieli - shoppailemaan ;) Olen päässyt näyttelykehään myös Miinan 13-vuotiaan Neita-mummon kanssa. Neitaa on kiittäminen siitä että meillä on pohjalainen, on se niin ihana ja Miina näyttäis tulleen aika paljon mummoonsa.

Nyt odotellaan sitten metsästyksen alkua, ilmoitetaan Miina haukkukokeeseen ja sitten sormet ja varpaat ristiin ettei taas juoksu ala just pahimmoilleen. Sitä juoksua on tässä ooteltu, karvanlähtö oli ja meni, yleensä sen jälkeen alkaa juoksu.

Milla täytti vuoden kesäkuun alussa, muuten en noita lasten kuvia viljele pitkin nettiä, mutta tässä 1-vuotiskuva:


Ja Niko on jo 4v. Niko osallistui Miinan kanssa Lapsi ja Koira -kilpailuun Kennelkerhon kentän avajaisissa. Olisi saanut osallistua myös lelukoiran kanssa, mutta eihän se kelvannut. Menin sitten kehään mukaan roikkumaan narun päähän ettei Miina vie Nikoa ympäriinsä. Ihan hyvin meni vaikka meinas poijalla hermo mennä ku koira veti. Tulivat kolmanneksi ja oli hymy korvissa asti kun sai palkintoja.

Pari kuvaa lisäsin, ei ole paljon kameraa ehtiny ulkoiluttamaan.

......................................................................................................

06.04.
Miina kävi Kemijärven näytelmissä nappaamassa ekan SERTinsä, oli samalla PN 1 ja VSP, tuomaroimassa Reino Korpela. Arvostelu.
Oma aika on menny ko. näyttelyn järjestämistouhuissa. Treenattu ei ole juuri mitään, lenkkeilty vaan.

......................................................................................................

2009

15.11.

Jopas on taas päivitykset jääny. Vaan eipä ole mitään ihmeitä tapahtunu. Elokuun alussa muutettiin kun edellisen kämpän katosta tuli vettä ja sisäilman laatu epäilytti muutenki. Omaa taloa etitään mutta tuntuu olevan kiven alla.

Miinalla meni melkein koko metsästyskausi (joka oliki hurjat 10 päivää) kotona juoksussa, vain kolmena viimeisenä päivänä uskalsi laskea metsään. Saalista ei tullu, mutta kyllä se linnut löytää ja haukkuu, kovin kauan ei vielä hauku eikä linnutkaan toki kovin mielellään haukkuun jää, paitsi tietenki metsästysajan ulkopuolella.

Väiskillä oli selkävaivoja lokakuun alussa, mutta ne meni onneksi Rimadyl-kuurilla ohi eikä oireet ole palanneet. Väiski on myös laihtunu, alkukesällä ukin ja mummin hoivissa alle kahessa viikossa kerätyt kilot alkaa olla viimein mennyttä. Treeneihin ei ole päästy koko syksynä, Milla kaipaili alkuun äitiä aina iltaisin ja nythän on reenit talvitauolla.

......................................................................................................

03.08.

Pikkuneitin nimiäiset pidettiin 1.8.
Milla Hannele:


......................................................................................................

11.06.

Meidän porukan uusin tulokas syntyi perjantaina 5.6. Pituutta tytölle oli kertynyt 47cm ja painoa 3015 g. Kotiin tultiin maanantaina ja kaikki on mennyt hienosti, isovelikään ei ainakaan vielä ole mustis. Väiski ei ihmeemmin noteerannu koko vauvaa ja Miina ei oikein tiiä miten päin olis ku vauva on niin ihmeellinen, molemmilla kiinnostaa eniten vaipan sisältö.


......................................................................................................

30.03.
Miina kävi oman kerhon järjestämässä näyttelyssä lauantaina, eka näyttely, tuloksena junnuluokasta JUN ERI, JUK2, PN2, VASERT. Pikkuneiti käyttäyty ihan hienosti ku ottaa huomioon ettei ole paria kertaa enempää ehitty harjotella, tassut pysyi enimmäkseen maassa, mittausta ei tainnut edes huomata ja hampaita sai kaivella ihan rauhassa =) Arvostelu Miinan tulossivulla.

Väiski voi paksusti, ruoka on elämän tärkein asia ja se ikävä kyllä näkyy, onneksi se aina kesällä laihtuu kuin itsestään, vain talvella kerää vararavintoa.

......................................................................................................

2008


11.11.
Vähän tämmöstä hiljaiseloa täälä. Kimmo ja Miina on kulkeneet mettässä, mitään saalista ei ole tullut, eikä kai noista vähistä linnuista viittis ampuakkaan. Miina haukkuu aina mitä sattuu löytämään, paremman puutteessa pikkulintuja. Viimeksi eilen ja toissapävänä haukkui tuossa lähimettässä pyytä, lisäksi lähti seuraamaan ja löysi haukusta päätelleen sen uudelleen.

Väiskin kanssa on treenattu voittajaluokan juttuja, tunnistusnouto tulee olemaan varmaan iso ongelma, samoin metalli on sen mielestä jotain ihan karseeta. Noo, reenaillaan menemään vaikkei ikinä päästäis kokeeseen, tosin säät on ollu ihan arsesta joten harjotukset on aika vähänä. Väiskin saa pakottaa aamupissalle, ilmeisesti on niin märkää että Fifin tassut paleltuu.

......................................................................................................

07.09.
Oltiin viikonloppu Savukoskella, koirat on  aivan rättiväsyneitä, oli kovia marjastusreissuja. Saaliiksi tuli mustikoita ja puolukoita. Perjantaina Miina näki teeren, mutta sattui olemaan vielä hihnassa niin ei päässyt perään. Illalla metto säikytti pienen koiran kun lähti muutaman metrin päästä kovalla ryminällä, kiinnosti kuitenki mennä tutkimaan että mikä siitä lähti. Lauantaina se sitten haukkui puuhun jotain, välissä oli niin tiheä vitelikko ettei voinut lähteä rymistelemään kohti ja katsomaan mikä on haukussa.

......................................................................................................

13.08.

Nyt voi Miinan ja velipoika Peikon viimein bongata KoiraNetistä, Kennelliiton rekisteröinti toimii vähän hitaalla. Lisäksi neiti oli päivän ajan herra ennen kuin korjasivat virheen.

Väiski on parantunut pissatulehduksestaan. Yritettiin käydä tänään vähän agiliitämässä muttei tuo Väinämöinen oikein arvostanu hommaa ku sato vettä. Etusivun kuvasta voi todeta että se on viimein pehmenny Miinan kainalossanukkumisyrityksille. Lisäksi Väiski leikittää Miina, onneksi, on se niin eläväinen.

......................................................................................................

02.08.

Miina on sopeutunut laumaan oikein hienosti. Väiskin kanssa pitävät kunnon hulluntunnin pari kertaa päivässä. Metsässä käydään mahdollisimman usein, pikkuneiti tutkii paikkoja rohkeasti, vielä ei tietenkään uskaltaudu kovin kauas. Sudenkorennot on mahtavia, yhden se sai jopa kiinni ja söi. Variksen peräänkin lähti viikko sitten. Tänään käytiin joen rannalla pällistelemässä isoa vettä, Miina kahlaili mahaa myöten ja yritti kaivaa kiviä pois vedestä.

......................................................................................................

08.07.

Tänään meidän lauma kasvoi pienellä pohjalaistytöllä joka haettiin Kaarnikan -kennelin Einiltä ja Ollilta tuosta muutaman kilometrin päästä. Virallisesti neiti on Kaarnikan Metsän Haltia, kutsumanimeksi näyttäisi tulevan Miina. Kotiutuminen sujui hienosti, Väiskin suhtautumista pelättiin etukäteen, mutta niin se vaan otti uuden tulokkaan vastaan ilman mutinoita. Miina kävi heti tutkimassa kaikki huoneet, yritti houkutella Väiskiä leikkiin ja simahti sitten sohvan alle.

On se vaan niin ihana ja reipas ja söpö ja kaikkea, kiitos Einille ja Ollille luottamuksesta.

Väiskin kanssa ei sitten menty kokeisiin, Kimmo on kesän töissä Kemissä joten töiden, pakollisten kotihommien, Nikon hoitamisen ja ulkoilujen lisäksi treeniaikaa/-rauhaa ei juuri jää. Itse olin kuitenkin liikkeenohjaajana ALO- ja EVL-luokassa.

......................................................................................................

31.05.
Helou, pitkästä aikaa.

Ollaan laiskoteltu koko talvi Väiskin kanssa, mutta nyt on agility- ja TOKOharjoitukset kaivettu talviteloilta. Agilitya on harjoiteltu jo sen verran että uskaltauduttiin kokeilemaan kilpailemista Keminmaassa 24.5. Agilityradalta hyl kun unohdin putken välistä ja ohjasin siis väärän radan. Hyppyradan tuloksesta ei ole oikein varmuutta kun en löytänyt sitä lappusta, mutta virhepisteitä (kieltoja) tuli kai 15 ja yliaikaakin, mutta suoritettiin rata kuitenkin loppuun.

Väiski tutisi kurat housuissa ensimmäisen tunnin kisapaikalla kun jostain kuului pieni pamaus, sai kuitenkin itsensä koottua ennen rataa. Näitä paukku/äänipelkokohtauksia on ilmennyt luonnetestin jälkeen koko ajan enemmän ja pienemmästä äänestä, aikaisemmin niitä ei ole ollut.

Suunnitelmissa on Kemijärven tokot 14.6. ja voittajaluokka, mutta saas nähä mennäänkö kun ei vaan ehditä harjoitella...

......................................................................................................

2007


05.12.


......................................................................................................

25.11.
Ollaan harjoiteltu koko viikonloppu tokoa, Eila Honkanen (Tmi Koirani ja Minä) oli kouluttamassa Koillis-Lapin Kennelkerhon kilpailevia tokoilijoita. Harjoiteltua tuli seuraamista, käännöksiä, paikallamakuu, hyppynouto, luoksetulo, kauko-ohjaus, ohjattu nouto, ruutu ja tunnistamisnouto. Paljon hyviä vinkkejä tuli ja tämmöset koulutukset on aina ikäänkuin potku perseelle että treenaamaan siitä. Kauko-ohjauksessa ja tunnistamisnoudossa etenkin pitää saada koiralle malttia ihan mahdotonta tepinää pitää välillä. Kiitoksia Eilalle koulutuksesta ja kaikille kiitos hyvästä seurasta.

......................................................................................................

21.11.
Käytiin Rovaniemellä epävirallisissa agilitykilpailuissa, mölliluokassa. Väiskin suoritus meni ihan pipariksi kun se pelkäsi ääntä, joka kuului kun hallin katolta liukui lumet alas. Koko ajan teki mitä pyydettiin, mutta hitaasti ja matalana. Putkeenkin piti palata takaisin kun justiin sieltä tullessa kuului taas se hirveä ääni. Että semmosta, toivottavasti ei kehittäny mitään hallipelkoa... Rovaniemeläisille kiitokset järjestelyistä =)

......................................................................................................

14.11.
Talvikin on tullut joten vähän päivitystä etusivulle. Mitään kummempia ei ole tapahtunut. Agility ja TOKO on jääneet talvitauolle, TOKOa toki treenataan kokoajan kun kerran kisoihin meinataan keväällä. Voittajaluokan liikkeistä hyvin sujuu paikallamakuu ja liikkeestä istuminen, seuraamisen askeleet on vähän vaiheessa, samoin metalliesineen nouto. Luoksetulon maahanmeno alkaa olla ok, nyt vaan pitää lisätä siihen matkaa. Ruutuun meni hienosti viimeksi kun kokeilin, ei meinaa pysyä perusasennossa kun näkee ruudun, vielä en ole käskenyt maahan ruudussa. Tunnistusnoutokapuloita on ollut enimmillään kolme ja niiden pitää olla seinän vieressä, mutta aina sieltä se oikea tulee. Kaket menee kohtuullisesti viiden metrin päästä, nyt aletaan lisäämään matkaa. Hyppynoutoa ei ole pitkään aikaan tehty, mutta syksyllä se meni vielä ihan hyvin. Eli melkein kaikki on vähän vaiheessa =D

Potkuri on kaivettu varastosta ja yksi vetolenkki jo tehty. Opetin Väiskin vetämään myös Nikon pulkkaa, hyvin sujuu sekin.

......................................................................................................

02.09.

Väiski luonnetestattiin tänään, olipahan jännä homma. Aluksi tutustuttiin tuomareihin. Sitten Väiski leikki tuomarin kanssa kepillä, ihan kunnolla ärinän säestämänä, muttei kuitenkaan niin raivolla ku treeneissä, ehkä aamun herätys oli liian aikanen meijän pikku fifille. Sitten katseltiin lähestyvää kelkkaa jonka päällä oli takista kyhätty ihmishahmo, olihan se karsea, mutta uskalsi lopulta haistelemaan. Puolustushommissa (tuomari hyökkää risun kanssa kohti ohjaajaa) Väiski oli vähän vellihousu, eipä juuri puolustanut. Hyppäävää haalaria ja kolisevaa tynnyriä säikähti, mutta molempia haisteli heti kun mentiin katsomaan että mitäs ne olikaan. Pimeässä huoneessa tutkiskeli aika kauan nurkkia ennen kuin löysi minut, tai ainaki siltä se tuntu ku sielä ootteli. Seinään kytkettynä (ohjaaja nurkan takana) ei kuulemma yrittänyt puolustautua ku tuomari hyökkäs kohti, arveli vissiin että tapa vaan... Laukauspelottomuutta testattiin neljällä paukulla 9-millisellä starttipistoolilla, Väiski oli jo toisen kohdalla sitä mieltä että nyt tämä koira lähti kotia.

Sitten osa-alueiden pisteet:
Toimintakyky +1 Kohtuullinen
Terävyys +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 Pieni
Taistelutahto +2 Kohtuullinen
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
Temperamentti +2 Kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus - Laukausaltis
 
Loppupisteet +155

Pisteet ovat ihan Väiskin näköiset pisteet, ei yllätyksiä. Puolustushalua olisi voinut olla enemmän, koska Väiski on puolustanut (yrittänyt, hihna esti) minua tilanteessa jossa näytti että ohikulkija lyö. Mutta tänään tällä lailla, hyökkääjä oli pelottava. Ampuminen oli etukäteen vähän kysymysmerkki kun osaa paukuista Väiski on pelännyt, osaa ei. Läheisen ampumaradan ääniä ei pelkää, viikko sitten kuuli haulikon ääniä melko läheltä, oli huomannu äänet, muttei sen enempää. 6-millistä starttipistoolia ei edes huomannut alkukesästä. Kiväärin ääntä taas pelkäsi kun Savukoskella ollessa naapuri ammuskeli omalla pihallaan. Tuomarit sanoi että hyvin saisi koulutettua sietämään ampumista, mutta eipä taideta viittiä vaivautua kun ei normaalielämässä asiasta ole ongelmaa =)

Kaikenkaikkiaan antoisa viikonloppu, testi oli täällä Kemijärvellä, ensimmäinen K-LKK:n järjestämä testi, ensi vuonna varmaan taas. Itsekkään en ollut ennen nähnyt testiä, nyt näin sitten melkein kaikkien viikonloppuna testattujen 20 koiran testin.

......................................................................................................

07.08.


Jahas, pitkä aika edellisestä tarinatuokiosta. Menoja ja tekemistä on riittänyt enemmän ku ehtii...

Tokoa on treenailtu koko kesä, vähän laiskasti, mutta kuitenkin, itsekkin olen taas alkanut kouluttamaan muita naksuryhmässä, muutama vuosi on ollut hiljaista koulutusohjaajan hommissa. Agility on juuri palannut kuukauden kesälomalta ja uudet aloittelijat aloittaneet harrastuksen. Heinäkuun alussa oltiin 2 viikkoa Kimmon äitin luona Nousiaisissa ja kävin pari kertaa harjoittelemassa agilitya TSAU:n kentällä (kiitos Suska), toisilla sitä on mahtavat puitteet harrastukselle.

Esineruutuakin on tehty muutama kerta, ihan vaan että Väiski oppis ylipäätään käyttämään nenäänsä, tunnistusnouto ei muuten tule ikinä onnistumaan. Koiralle kannattais näköjään opettaa nenänkäyttöä pienestä pitäen, miksikähän Väiskin kans en ole älynny, vaikka Ziliä ja Manua opetettiin etsimään kaikenlaista? Tarvittaessa se kyllä käyttää nenäänsä, mustikkametsässä tarvii vaan seurata koiraa parhaille apajille, vaikka epistähän se on ryövätä toisen löytämät mustikat.

Jälkeläinen täytti vuoden 1.8. Aika menee niin äkkiä, eilenhän se vielä oli mahassa. Silmät saa olla selässäki ku Nikoa vahtii, kaikki kielletty on kivaa, kukat, johdot, tietokone, dvd ym.



......................................................................................................

20.06.

Olen käyny kolmena päivänä Nuori ja Koira -leirillä Halosenrannalla, vetämässä agilitya, JuniorHandleria ja TOKOa, tänään vielä leirikilpailussa tehtävärasteilla. Oli sielä väsynyttä porukkaa, niin koirat ku ohjaajat. Itelläki väsyttää vaikka kävin sentään illan ja yön olemassa kotona...

Väiskin kans hyödynnettiin joka päivä hiekkakenttää ja agilityesteitä ku normaalisti joudutaan reenaamaan asfaltilla, eikä siinä oikein viitti hyppyyttää ku miniesteitä. Väiski on alkanu ihan kivasti irtoamaan esteille kun palkka tulee yleensä kupista jonku esteen takaa eikä minulta. Keinusta on tullu lempparieste, sinne pitäis karata jatkuvasti.

Mökille jätetty

Tuijotti ovea pieni kissa, oli aivan hädissään.
Minä se täällä, avatkaa ovi, onhan jo pimeää.
On nälkä ja jano, unikin jo, minua paleltaa.
Tuo metsäkin huokuu pelottavasti, on jo kuurassa maa.

Ovi aukeni silloin, kun mansikat tuoksui, säteili taivas ja maa.
Ilo kaikui kallion kupeelta, sirkat soitteli viuluaan.
Aurinko hitsasi ahjossaan, lintujen kuoro soi.
Kelli kissa nurmella selällään ja onnen maljasta joi.

Nyt pysyy ovi suljettuna, nukkuu portailla vainaja.
Sillä jäätynyt pisara poskellaan ja silmät suljettuna.
Se pisara hyljätyn kyynel on, se itkunsa itkenyt on.
Vain yksi ovi armahti hyljätyn, pääsi lämpöön ja valohon.

Nyt kissojen taivaassa hyljätty, siellä kyynel on pyyhitty pois.
Saa nukkua helmassa armahtajan, mikä parempi olla vois.
Via dolorosa oli viimeinen polku kesäisen lemmikin.
Muistele lähditkö mökiltä Sinä puhtain sydämin.

-Liisa Aaltonen-

Älä ota kesäkissaa!

......................................................................................................

07.06.
Lisäsin sivun
käsitöille ym. kötöstyksille.

Tänään oltiin Niinan kanssa Sodankylässä liikkeenohjaajina, ohjasin ALO- ja EVL-luokat enkä edes töppäillyt =) Aamupäivällä katsottiin BH-koe, saas nähä jos sitä joskus yrittäis Väiskin kans, ehkä sitten ku se on 15v. ja kuuro ja sokea...
......................................................................................................

04.06.
Annen kissat on tulleet kesäksi äitin ja isän luo hoitoon. Kävin tänään kuvaamassa niiden ulkoilua. Ninnistä saatiin paljon kuvia, Vilistä ei. Vili inhoaa minua kaiketi ikuisesti kun yleensä minulla on mukana SE KOIRA. Epäili kokoajan että Väiski tulee jostain ja minulle vain näytti takalistoa ja nyrpisteli nokkaa. Ks.
Kissat

Väiskin kans on treenailtu tokoa ja agilitya, itse olen lisäksi vetänyt muutamat JuniorHandler treenit ja agilityn alkeisryhmää. 26.05. oli oman kerhon TOKOt, olin liikkeenohjaajana avoimessa ja erikoisvoittajaluokassa. Jännitin taas enemmän ku koskaan ite kisatessa, ite ku kisaa niin töppää vaan oman suorituksen, liikkeenohjaajana jonkun muun suorituksen. 9.6. menen Sodankylään liikkeenohjaajaksi, kiva kun saa kokemusta niin alkaa ehkä joskus sujumaan jännittämättä ja töppäilemättä  =)
......................................................................................................

19.05.

Tänään oltiin minä ja Väiski, Virpi ja Pepe ja Laura ja Tenho Mika Moilasen agilityopissa Rovaniemellä. Tuli kovasti uutta oppia ja ideoita. Väiskin iloisuutta ja vauhdikkuutta kehuttiin, se yritetään säilyttää. Porkkikset on kuulemma yleensä vähemmän vauhdikkaita ja jäävät haahuilemaan, kaikki ei vissiin olekkaan tuommosia huligaaneja ku Väiski =D Koulutusta oli kahteen kertaan päivän mittaan, ensin 1,5 tuntia ja toinen kerta 1 tunti, 1-luokkalaisten ryhmässä meitä oli vain kolme, joten vuoroa ei joutunu oottelemaan kauaa ja koulutuksesta sai kaiken irti. Kiitoksia kouluttajalle ja koulutuksen järjestäjille.
......................................................................................................

12.05.

Käytiin pitkästä aikaa
mettälenkillä Naavan ja Rollen kanssa. Väiski ei meinannu pysyä nahoissaan, piti ihan rajottaa riehumista välillä. Leikkaaminen ei siis ainakaan rauhottanu tuota virtapiiriä, mikä on vaan hyvä.
......................................................................................................

24.04.

Kevään kunniaksi vähän päivitystä sivujen väreihin.
......................................................................................................

27.03

Kennelkerhon järjestämä ryhmänäyttely on viety kunnialla läpi, kohta pääsee ehkä normaaliin päiväjärjestykseen vaikka vielä riittää töitä. Kohta aloitetaan agilityharjoitukset, tokoiluunkin on toivottavasti enemmän aikaa. Juuri mitään ei ole tehty, lähinnä parannettu seuraamista, opeteltu liikkeestä istuminen ja metalliesinettä haettu tuossa keittiössä.
......................................................................................................

26.2

Väiski pääsi vähän riekkumaan naapurin Iita-sakemannin kanssa.
Muutama huonolaatuinen kuva näytille.
......................................................................................................

18.02
Pieniä päivityksiä siellä sun täällä, lisäsin kaikille sivuille myös etusivun osoitteen, löytävät kehystetylle sivulle nekin jotka jostain ihmeen syystä tulevat tänne jonkun sivun suoralla osoitteella.
......................................................................................................

13.02
Kennelkerhon vuosikokous oli eilen. Väiski on Koillis-Lapin Kennelkerho ry:n vuoden TOKO-tulokas 2006. Tokotulokas-kiertopalkinto jaetaan parhaalle kyseisenä vuonna kilpailu-uransa aloittaneelle koiralle. Sama pytty oli Zilillä vuonna 1998 =)  Väiski aloitti tänään ruudun harjoittelun, kävin tekemässä pihalle ruudun kukkapurkeista ja ruudun takaosaan laitoin namilautasen. Päästin Väiskin ulos ja se meni heti poliisina pätemään paikalle että "jumalauta joku on kylväny kukkapurkkeja minun reviirille! " Löyty ne namitki sieltä ja otettiin muutama toisto.
......................................................................................................

10.02

Väiskin kanssa tokoiltiin tänään. Nippanappa ykkönen avoimesta. Koiralla oli jälleen hauskaa eikä itekkään jaksanu jännittää.

Kaikenlaista säätämistä on edessä ja paljon ennen voittajaluokkaan osallistumista, seuraaminen mm. sais olla tarkempaa, kauko-käskyjen ensimmäinen istumaannousu sais onnistua ekalla käskyllä jne jne. Väiski palkkas ittensä noutokapulalla, varasti noutamaan, veti muutamat kunniakierrokset ja löi maihin selvänä ajatuksena että nyt minä tämän tuhoan.

Tarkemmat pisteet Väiskin tulossivulla.

Itse olin liikkeenohjaajana voittajaluokassa, muutama moka tuli mutta kilpailijat paikkasivat =)

Niin ja pakko onnitella reenikavereita Einiä ja Selmaa ALO 1 -tuloksesta!
......................................................................................................

29.01.
Sivujen ulkoasua uudistettu. Lisää linkkejä.
......................................................................................................

21.01.
Nyt on liikkeenohjaajakurssi käyty, kovasti tuli uutta tietoa, niin että pää humisee, mutta myös uskallusta mennä sinne kehään ohjaamaan. Väiskin kans yritetään joka päivä harjoitella, kaikki liikkeet sujuu kyllä, mutta sitä hienosäätöä ja tylsää nyyläämistä riittäisi.
......................................................................................................

07.01.
Hyvää alkanutta vuotta meidän porukalta! Vuoden vaihtumista ihmeteltiin ihan kaikessa rauhassa kotona "pommitusta" kuunnellen. Väiski ei äänistä juuri perustanut, mutta iltapissalla piti kauhistella ihme valoja mitä taivaalla näkyi. Pauketta kyllä kuunnellaan muutenkin paljon, läheisen ampumaradan äänet kuuluu meille hyvin ja välillä ikkunat helisee kun puolustusvoimat ammuskelee Rovajärven ampuma-alueella.
Väiskin leikkaushaava on parantunut hyvin ja tikit otin pois eilen. TOKO-treenejä aloiteltiin myös eilen, 10.2. olis kisat. Tämän vuoden tavoitteena olisi avoimesta luokasta ykköstulos, vähän ahkerammin pitää treenata että tavoitteeseen päästään.
Siivoilin sivuilta kuvia vähemmäksi, agilitykuvia sivun poistin kokonaan kun en saa aikaiseksi laittaa sinne mitään.

2006

• 28.12. Nyt ne sitten lähti, ne Väiskin kulkuset. Meni jo koirallaki olo liian hankalaksi, sisällä vinkui ja tärisi, ulkona ulvoi aarioita naisilleen. Eturauhanen oli jonkun verran laajentunut. Nyt pitäis helpottaa pienen eläimen naishuolet =)

• 16.12. Väiskillä on uhkaavan lähellä perhekalleuksien menetys. Naapurissa on taas narttu tai useampi juoksussa ja eihän tuota rakastunutta torveloa jaksa kukaan kattoa... Edelleen ootellaan kunnon lumia että saadaan alottaa vetosysteemit, koiraki on kohta rapakunnossa ku ei pääse kunnolla lenkille, hukutaan loskaan tai liukastutaan ja taitetaan niskat. Tuohon metsäänkään ei uskalla irti päästää kun joki on vieressä niin heikossa jäässä =(

• 17.11. Väiski kävi Sodankylässä Kaisa Wickströmin syynissä, polvet terveet 0/0, toisessa silmässä yksi poimu verkkokalvolla eli MRD. Kysyin mitä ko. löydös tarkoittaa, ei kuulemma mitään. Sain siis nieleksiä syrämmen kurkusta oikealle paikalleen.

• 24.09.
Lisätty pari kuvaa Väiskistä

• 17.09. Eilen pidettiin nimenantopippalot, poika sai nimen Niko Mikael. Pientä juhlijaa vätystää:


• 03.09. Käytiin Väiskin ja vauvan kanssa Mätsärissä pyörähtämässä, Väiskistä on tullu ihan mettäläinen kun ei enää asuta keskustassa, niinku olis ensimmäistä kertaa ollu ihmisten ilmoilla. Mutta eiköhän tässä kohta pääse taas paremmin treeneihin ym. niin jos ne käytöstavat taas muistuu mieleen...

• 07.08. Uusi perheenjäsen näki päivänvalon 1.8. Pieni poikavauva syntyi keisarinleikkauksella kun istuskeli niin sitkeästi perätilassa. Strategiset mitat 2940g ja 47cm, apgarpisteitä 9/9. Kotiin tultiin eilen illalla.


• 06.07. Väiski pällisteli tänään lampaita aidan takaa oikein urakalla kun käytiin Luirolla kyläilemässä, typerät ihmiset ei päästäneet tekemään lähempää tuttavuutta.

• 04.07. Ollaan oltu 4 päivää mökillä Misissä, Väiski on uinut, räpinyt rannassa ja juossut oikein urakalla.
Lisätty yksi onnistunut otos Väiskistä.

• 11.06. Käytiin metsälenkillä Naavan ja Rollen kanssa, alkaa olla jo niin kuuma että Väiski pulahtaa välillä uimaan. Muutama uusi kuva.

• 10.06. No nih, kokeissa käyty, ei tulosta, mutta hyvä harjoitus. Kehänarun liikahdus oli saanut Väiskin lähtemään paikaltaan joten siinä vaiheessa voi jo rentoutua täysin kun tiesi ettei enää ole mahdollisuuksia hyvään tulokseen. Osa liikkeistä meni hyvin, loput vähän sinne päin:
Seuraaminen ihan ok, iloisesti ja hyvällä kontaktilla, välillä hieman kaukana oikeasta seuraamispaikasta.
Liikkeestä maahanmenossa jäi seisomaan.
Luoksetulossa pysähtymiskäskyn kohdalla vain vinkaisi ja juoksi läpi.
Liikkeestä seisominen ok.
Noudossa lähti heti kun heitin kapulan, mutta toi sen viikko sitten vielä niin ällöttävän esineen =)
Kauko-ohjaus nollille kun pötköttely oli kivempaa kuin istumaan nouseminen.
Hyppy meni hyvin, Väiski kävi jo etukäteen hyppimässä ennen kuin ehdittiin liikettä aloittaa.
Koiralla oli koko suorituksen ajan hauskaa ja se halusi tehdä töitä, liikeet vaan oli vähän omia sovelluksia =D Laitan pisteet huomenna kun saan arvostelulapun...

• 08.06. Väinämöinen lopetti alkuviikosta noutamisen ja alkoi inhota noutokapulaansa, jee... Tein sille uuden kapulan Zilin vanhasta josta hioin isoimmat hampaanjäljet pois ja sahasin päistä puolet pois ettei ole niin hillittömän painava. Kyllä Väiski kotipihalla tuo sen kapulan ihan ok, tahtoo tosin sylkeä sen mulle jalkoihin että siinäpä akalle kapula, saas nähä miten ylihuomena käy.

• 01.06. Uusi ilme sivuille, voipi vielä hieman elää... Ilmoitin Väiskin tokoihin Kemijärvelle 10.6. avoimeen luokkaan, vaikka suurin osa liikkeistä kaipaa vielä hiomista. Ollaan vähän laiskoteltu, voisi olla korkea aika opettaa koirarievulle avoimen luokan hyppy ennen kokeeseen menoa. Nyt on lisäksi naapurissa kolme juoksuista narttua, saa nähdä saako tuo hormonihyrrä aivonsa toimintaan kisapäivänä, pahalta näyttää, mutta mennään kuitenkin oman kerhon kokeeseen vaikka vain kannatuksen vuoksi =)

• 24.05. Viimein saatiin nettiyhteys toimintaan muuton jälkeen. Ollaan muutettu rivitaloon, päätyasunto metsän laidassa, koiran ulkoilutukseen riittää metsää. Takapihalle laitettiin juoksunarukin, joten Väiski saa olla ulkona kun siltä tuntuu, ei kyllä vielä ole oikein tajunnut ideaa. Agility sujuu Väiskillä hienosti sekä lainaohjaajan että minun kanssa, vuoden päästä vois harkita jopa kisoja.

• 23.04. Tänään aloitettiin agilityharjoitukset talvitauon jälkeen. Itse olen kouluttajana alkeis- ja edistyneempien ryhmässä, Väiski meni erittäin hienosti lainaohjaajansa kanssa =)

• 17.04. Viikonloppuna oltiin "maalla" Martilla, käytiin pilkillä aurinkoisella Kemijoella, kalasaalis jäi todella olemattomaksi, mutta koira sai juosta itsensä väsyksiin ja makkaraakin sai kerjättyä nuotiolla. Harvinaisempiakin herkkuja tipahteli myöhemmin kun ruuaksi nyljettiin pari metsoa, Väiski maisteli metson maksaa, sydäntä ja kaulaa, hyvää oli, vaikka kokonainen lintu oli ihan selvästi ilmestyskirjan peto.

• 10.04. Manu päästettiin tänään paremmille makkaranmetsästysmaille =(

• 27.02. Koira on pudottanut karvansa, varma kevään merkki joten vaihdoin sivujen värit keväisemmäksi.

• 18.03. Väiski pääsi tutustumaan poroon.
Kuvia.

• 12.03. Oltiin viikonloppu Misissä mökillä Kimmon ja Väiskin kanssa, ulkoiltiin ja pilkittiin, ensimmäinen yö Väiskillä meni vahtiessa kuten tavallisesti, toisena malttoi jo nukkua. Nyt on väsynyt koiruus kun sai melkein kolme päivää juosta pitkin metsää ja jäätä =)

• 08.03. Manun kunto alkaa heikkenemään =( Takajalat pettää ajoittain. Alkaa vissiin muutenkin höpertyä, se oli eilen meillä kaupungissa hoidossa mutta piti viedä takaisin kotiin kun se ei uskaltanut kulkea tutussa käytävässä, pelkäsi putoavansa jos astuu eteenpäin. Eli enää ei Manua lähdetä viemään mihinkään tutuista kotiympyröistä, jalkojen kuntoa seurataan nyt ja tehdään sitten päätöksiä...

• 04.03. Käytiin näyttelyssä Rovaniemellä Kaisan ja Naavan kanssa, Väiskille tulos EH/1, tuomari kylläkin antoi laatuarvosanan ykkönen ja kehätoimitsijat joutuivat kyselemään että tarkoittaako EH:ta vai ERI:ä. Myöskään luokkavoittoa ei olisi meille antanut koska koiralle ei ole annettu SA:ta... Muuten oli ihan hauska pakkaspäivä.

• 25.02. Ensimmäinen tottelevaisuuskoe takana, tulos ALOI, 178,5p. Väiski oli rauhallinen ja sillä oli hauskaa koko kokeen ajan, eikä minuakaan enää kehässä jännittänyt. Väiski makasi paikallaan vaikka vierestä lähti koira, muutkin liikkeet menivät kohtuullisesti eikä mikään epäonnistunut täysin =) Hiomista löytyy etenkin oikeasta seuraamispaikasta, Väiski seuraa ajoittain liian kaukana. Seuraavaksi tähtäämme sitten avoimeen luokaan kunhan saadaan opiskeltua paikallamakuu ja luoksetulo.

• 13.02. Väiski on ilmoitettu tottelevaisuuskokeeseen Kemijärvelle 25.2. AAPUUVA!



http://personal.inet.fi/koti/laura.r