Vaelluksellahan pitää kävelyn (tai hiihtämisen), syömisen (ja jälkiruokien syömisen), kahvittelun ja nukkumisen (ja torkkujen) lisäksi jutella syvällisiä, tunnistella kasveja (tai antaa Elinan tunnistaa), ihmetellä luonnon, elämän ja meetvurstipakkausten ihmeellisyyttä, ottaa votoja, synnyttää uutta kansanrunoutta, hekotella kavereille ja kavereitten kanssa ja sitten kun on taas päästy tauon paikalle niin silloin pitää PELATA. Ainakin Islantia joka kuumentaa tunteet jo ensimmäisillä jaoilla, ainakin Terhin. Ja kun Islantia alkaa pelata niin kuin huomaamatta kuluu aika eikä sitä sitten niin hoppu taas enää olekkaan. Sielläpä akat istuu kanervikossa ja ärräpäät suhajaa tunturituuliin. Ja jos on minimoinu ylenmäärin niin ettei korttejakaan ole, niin voipi pelata vanhaa kivipeliä. Kiviähän sitä mutkaisilla elämän poluillamme riittää. Ja kävellessä, kun ei Islantia eikä kivipeliäkään voi pelata niin voi toki ihan vaikka kiusallaan keksiä kesken jääneeseen eläinpeliin vielä yhden eläimen ja täten aiheuttaa kanssamatkaajissa pään kuumenemista. Toki eläinpeli virallisesti kuuluu samaan kategoriaan kuin matkakraka ja puolikengät, eli automatkoille.

takaisin etusivulle