Perjantai 16.6.  Kohti Kemiä

Elina: Lähtö Kuopiosta (Vehmasmäestä) perjantaina 16.6. kello 11:50, eka pysähdys onkin 3 minuutin jälkeen Masto-valinnassa, matka jatkuu kello 12.  Ouluun viiden paikkeilla, Riki hyppää junasta kahden rinkan ja Parkanon yllätyspussin kanssa, tavarat ja tädit autoon (kerrankin on tilaa vain HEITTÄÄ tavarat auton perään, ilman että tarttee täyttää joka ikinen kolokin...mutta niin vain kaksi tätiä saapi farmarimersun TÄYTEEN???). Lienee tilan kanssa sama sääntö kuin ajankin: kaikki käytetään mikä käytettävissä on. 


Riki: lähtö Tikkurilasta. Kamaa on reilusti, kaksi rinkkaa ja iso maha. Kummallinen sekoitus haikeutta ja hauskuutta: Miten mahtaa riiittää lantiovyön remelit? Jaksanko kingetä minnekään jättimäisen mahan ja ylimääräisten kilojen kanssa, vai joudutaanko leireilemään viikko Raja-Joosepin parkkipaikalla? Miten pojat pärjäävät niin monta päivää ilman äitiä? Onko kaikki mukana? Ehtiikö jotakin mennä hukkaan ennen kuin päästään tunturiin? (juu, ehti hyvinkin..). Hypppään junaan, ja kas, taas osui ajoitus nappiin: koko Suomen rokkaava nuoriso on matkalla Seinäjoelle: olen osunut JUURI siihen junaan, jolla pääsee hyvin Provinsssirokkiin. Tulipas keski-ikäisyys todistettua, kun ei moista muistanut. No, tungen rinkat, itseni ja mahani hyllyille ja istuimelle, ja aloitan hikoilun: päivä on KUUMA, ja täpötäysi juna vielä kuumempi. Matka sujuu kuitenkin leppoisasti, ja mikäs on matkatessa kun matkaseurana on TVstä tuttuja tähtiä: vastapäätä istuu joku viimevuotisen Idols-kilpailun semifinalisteista (tämä tieto tuli innokkaalta ihailijalta, joka kävi muutamaankin otteeseen varmistamassa: Hei, ooksä ollu idolsseissa? Hei, olikSÄ idolsseissa?! Voi jee!). Kohkaamista kuunnellessa tulee nuoruus mieleen, ja jotenkin olen perin tyytyväinen salmiakkipastillien, romaanin  ja kivennäisveteni kanssa. Keski-ikäisyyden varmistus....kohta varmaan Katri Helena alkaa kuulostaa vetävältä..... Parkanossa herätän kanssamatkustajissa toivon vapautavasta paikasta, kun lyllerrän junan ovelle, mutta ehei, ohjelmassa on vain Salaperäinen Pussukoiden Vaihto: Mia-sisko on tullut laiturille vastaan, ja saapi syntymäpäivälahjansa, ja tuo meille matkaan Satiaiskortit (kun Islantia ei voi pelata kaksistaan, prskls), tilatut eväät (ruisleipiä ja mehua) ja villasukat. Näppärää tämmöiset huoltoasemat junamatkalla :)  Mukavalta maistuu, ja kun juna Seinäjoella tyhjenee miltei tyystin, alkaa lomatunnelma kohota entisestään. Vaikka Osmoa onkin jo ikävä. Tätähän tämä nyt sitten taitaa olla loppuelämä.

Elina on vastassa Oulussa, ja suunnataan tehokkaasti heti ruokaostoksille viereiseen Supermarkettiin, ja sitten kokka kohti Kemiä - kesäilta on kaunis, ja IT-firmojen lasiseinämät kimaltelevat kauniisti ilta-auringossa. Vaikka kuinka ollaan tehokkaita, kello on jo puoli 8 ennenkuin ollaan Elinan mummolla. Pikaisesti vaihdetaan kuulumiset, ja suuntaan kohti Pito- ja Majoituspalvelu Myllyä. Aira ja Ahti tarjoavat savukaloja ja saunaa, ja sepäs pistää ramasemaan niin hyvin että ei sitten pakatakaan tavaroita valmiiksi, niinkuin aiottiin, vaan sopivanpituisen juoruilutuokion jälkeen mennään nukkumaan, ja nukutaankin makeasti.

 Lauantai 17.6.   Mettään

Ja hyvin nukuttiinkin, ei oltu sitten kukonlaulun aikaan ylhääällä....mutta taitaa molemmilla olla sen verran univelkaa, että hyvää teki kunnon uni. Notkuvan aamiaispöydän jälkeen suunnattiin kohti Pohjoista, toki ensin Tampereen Säästötekstiilin kautta, josta löytyikin monenmoista hyödykästä, mm. hienot russuhuivit ja Rikille hieno (ja tarpeeksi iso) huppari. Ja SITTEN pohjoiseen. Zydekomusiikki soi ja Mersu murisi. Zipissä ja suhauksessa tilattiin hillalätyt ja kahvit englantilaiselta kotivävyltä, joka ei alkuunkaan tahtonut ymmärtää mitä me haluttiin tilata - siinä oli pojalla kyllä aikamoinen kielikylpy: ummikkona tiskin taakse palvelemaan turisteja ja siinä luonnonmenetelmällä oppimaan suomea eri murteita esitteleviltä turisteilta, hehe.... Erikoismaininta käyttöohjeilla varustetuista ulkovessoista. Muistakaa tekin istua asialla aina SELKÄ SUORANA.



Kuulin kymmenennen kerran päivittelyt siitä miten meen erämaahan näin ison mahan kanssa 'mitäs sie sitten tehet jos se sinne tunturiin syntyy?'. Truha vakuutella että maha näyttää isommalta kuin onkaan, eikä sieltä mikään ole aikoihin syntymässä.... Ajeltiin, ajeltiin ja ajeltiin läpi Lapin niin pitkään kuin Suomessa pääsee, ja ennen Venäjänmaata otettiin tiukka oikea kohti Luttojokea. Vähän piti suuntaa arvuutella, mutta kun pysyteltiin ajettavalla tiellä poissa rajavyohykkeeltä, niin jo vain osuttiin oikeaan, ja kohti siintikin edessä Luttojoki ja erämaa. Parkkipaikalla oltiin kuudelta, ja alkoi armoton pakkaaminen,  järjestely ja eväiden hävitys: tomaatit ja satusmat piti syödä ja hävittää, banaanit jätettiin kypsymään autoon, kurkku pääsi mukaan matkaan. Elina pakkasi piukkaan Rikin väitösrinkan kantaen kaiken painavan, ja Riki pakkasi Vanhaan Uskolliseen sen verran kuin mahtui, ja loput taas killumaan päälle. Täyteen tulivat rinkat, ja kello oli vartin yli kahdeksan kun vihdoin päästiin ylittämään riippusiltaa. Ja sitten seurattiin Kiertämäjokea ylöspäin (ja heti otettiin muuten kiertotie, tottamooses, huomattiin takasitullessa). Rikin rinkassa oli virittelemistä. Varaosana ostettu lantiohyö oli niin älyttömän pitkä, että pituus riitti valtaisan mahankin ympäri, mutta eihän sitä voinut mahan päällä suoraan pitää. eikä oikein siinä ihan alhaallakaan, ei siitä ollut silloin mitään hyötyä, joten lantiovyö päätyi mahan ja rintojen väliin tasapainottamaan rinkan keikkumista, ja kaikki paino oli vanhanaikaisesti hartioilla. Onneksi suurin painolasti oli joka tapauksessa Elinan rinkassa, ja vanha putkirinkka oli edelleen loisteliaan mukava kantaa, joten hyvin tuo keikkui mukana. Vartin yli kymmenen oltiin sitten Kiertämälaavulla.
 
Ikinä ei oltu missään nähty niin siistiä laavua: näytti siltä että joku oli justiinsa käynyt imuroimassa siellä, ja laavun ympäristökin oli haravoitu, ja sateen siistiksi pilkutamaa. Harjat, haravat, lapiot ja makkatatikut olivat ojennuksessa, polttopuutkin laavun alla rivissä kuin sotilaat. Melkein pelotti puuttua moiseen järjestykseen, mutta leväytettiin leiri, ja vot, ei ollut siistiä enää. Teltalle yritettiin katsoa paikka ylempää, mutta oli mökyräistä ja vinoa maastoa, joten laitetiin teltta laavun viereen. Polullehan se niin tuli, mutta ajateltiin että kirkkaanpunaiseen Hillebergiin tuskin aikainenkaan vaeltaja törmää. Iltapalaksi juotiin teetä ja kaakaota, syötiin näkkäriä ja keksejä. Hyttysiä yritettiin karkottaa pikkutulilla, ei niitä kyllä pahasti ollut. hampaita harjattesssa huomattiin, että hammastahna oli minimoitu. Onneksi harjat sentään tuli mukaan. Nukkumaan vähän yli puolen yön. Sumu tanssi järven pään kosteikossa. Oli valoisaa.

Elina: Taisin saada unen päästä kiinni joskus aamuyöstä. Kova oli mummun maata, vaikka oli kaksi makuualustaa. Luut hankalasti törröttivät joka asennossa. Olin kateellinen Rikille, jolla oli kunnon ilmapatja (toim. huom: eikä pal päässeet luut mihinkään törröttämään). Alusta vietti vähän alaspäin, ja piti varoa vyörymästä Rikin päälle joka nukkui rannan puolella.

  Sunnuntai 18.6.  Puronvarsia,  sivupolkuja ja lättykestit

Elina: tikka tuli tervehtimään. Luulin ensin että se oli Kookaburra, simmonen isopäinen. Ei se mikään käpytikka ole...pohjantikka? Nyt ei ole lintu-eikä kasvikirjoja mukana, biologit ovat ihan pihalla kaikista luonnonilmiöistä. Kuudfen maissa avasin silmät ja kahdeksalta nousin ylös kun alkoi tulla kuuma. Rikin untuvapussi lainassa, jola hyvin tarkeni, vaikka ei uskoisi, niin on pieni ja kevyt. Aamu on hieno ja aurinkoinen, ohutta harsopilveä.

Aamutoimiin kului taas koko aamu, matkaan päästiin kello 12. Sää suosi ja matka joutui - ihanaa nummea, mukava kävellä. Ihmeteltiin vanhaa, romahtanutta kammia, melkein vielä kunnostettavasssa kunnossa :) ja limpsittiin järven rantaa. Paljon mukavannäköisiä nuotiopaikkoja. Järven eteläpäässä oli metsässä vastassa kamala hävitys: näytti siltä, kuin trombi olisi viskonut kelot sikin sokin (no niin siinä varmaan oli käynytkin) - hankala oli kulkea, ja voi vain kuvitella mimmonen ryske oli käynyt metsän laotessa. Ensimmäiset pari tuntia menivät siivillä, ja oikein ihmeteltiin, miten sukkelaan matka joutuu. jossakin vaiheessa polku haarautui, ja mietittiin valitako oikea vai vasen haara, ja valittiin alempi polku kun kateltiin että joen viertähän se polku menee kartallakin. Väärinhän me valittiin. Loppumatkaan meni aikaa tuntitolkulla, kun seurailtiin joen mutkia ja kahlaitltiin korpeikossa, ja lopulta kengät märkinä lutakossa rpoämpimisen ja lukemattomisen ojien ylitysten jälkeen löydettin itsemme poroaidalta joka vei soraan veteen. Vot. Piti se oikein käydä omin silmin katsomasas mutta niin se oli. Joku muukin oli tainnut tulla rantaa pitkin, koskapa hetteikön yli oli viritelty hurjan näköinen rikuviritelmä vastarannalle. Ei tullut mieleenkään lähteä siitä yli vaan suosiolla lähdettin kiertämään ylempää. Sieltä se löytyikin baana joka vei suoraan kuivin jaloin sille oikealle poroaidalle. Läpi vaan ja pian oltiinkin Kiertämäjärven kämpällä.



Elämää nähneet Kulkijan Käskyt Kiertämän kämpällä

Kämppä ympäristöineen oli yhtä siisti kuin Alakiertämän laavukin. Haravoitu oli täälläkin (Mia ilahtuisi moisesta siisteydestä). Me alettiin heti toki sotkea ja levitettiin kamoja joka paikkaan. Kello oli neljä -  tarkoitus oli ollut lounastaa ja jatkaa tunturiin, mutta jalat ja hartiat olivat niin hellinä että päätettiin jäädä kämpälle loikoilemaan ja ottamaan rennosti. Hikoilla ja tuskailla saa kotioloissakin. Tehtiin patamössöä, vilvoiteltiin varmpaita järvessä pantiin teltta pystyyn kun kämpässä olisi kuitnekin hyttysiä. Käytiin iltakävelyllä niemennokassa ja ihmeteltiin hassua mäntyä joka oli puoliksi keloutunut mutta kasvoi silti isoja, terveitä oksia ja sitä miten onnettomia kasvipiolookeja ollaan kun ei tunnisteta yhtään Lapin kukkaa (ainakaan Riki) . Kämpiltä kuului jyskettä ja kiirehdittiin takaisin keräilemään leiriämme kasaan - eihän erämaassa pitäisi ihmisiä olla....Oli kuitenkin nuori mies, ja vielä Kangasalta. Oli kiirehtinyt kolmen mummun edellä lämmittämään vettä valmiiksi (siinäpä kunnon sherpan mallia!). Ja aika mummuja sieltä metsästä tulikin: olivat matkalla Kemihaarasta Raja-Jooseppiin, ja samana aamuna olivat lähteneet Anterinmukasta ja tulleet 26 km, ja kahlailleet vielä suossa matkalla, kummallisia supersenioreja, eikä edes ollut ultralite-gorekenkiä matkassa :)  Mummut aikoivat uimaan, ja koskapa ei voitu mummuja huonommiksi jäädä tässä uima-asiassa (matkamääristä ei nyt puhuttu...), niin mentiin mekin. Raikastavaa oli eikä kamalan kylmää. Uhkaili sateella aina välillä, mutta ei jaksanut sataa oikeasti. Oltiin jo menoss yöpuulle, kun mummuporukka alkoi lätynpaistoon, ja tarjosivat meillekin. Pitkään olivat tervasmummot Lappia kiertäneet (niin paitti yksi, joka oli mukana eka kertaa)ja karhukin oli kuulemma ehtinyt tulla vastaan jolakin retkellä. Harjoiteltiin Satiaispeliä, hetken kesti ennekuin löydetiin oikea määrä kortteja peliin (tässä kohtaa oltaisiin voitu minimoida 76 korttia), pelistrategia ei tainnut vielä löytyä lain. Hyvin nukutti, lämpimämpi yö kuin edellinen, vaikka tuuli hurjasti (tai ehkä juuuri siksi, ekapaikkahan oli kyllä aika kostea). Elinakin keksi NIKSIN kovalla alustalla nukkumiseen). Rikin maha oli yöllä jotenkin erityisen iso ja tiellä.
 
Maanantai 19.6.

Noustiin ylös kahdeksalta hyvin nukutun yön jälkeen. Tehokkaat aamutoimet, ja oltiinkin kymmenen jälkeen lähtövalmiita, samoin kuin mummoporukka. Lähdettiin vastakkaisiin suuntiin, meillä mummoilta saatu puolikas voipaketti rinkassa lämmittämässä (juu,se jäi ostamatta Oulussa, joten kiitokset erämummoille!). Kiertämäojaa seurailtiin suunnaten kohti kahlaamoa. Matkalla bongattiin jo internetistä tuttu Kuuluisa Karhunkakka, joka oli toden totta kakka, ja iso, siis aivan maineensa veroinen. Suunnistettiin suota vältellen kahlaamolle, ja se löytyikin pienen kiertelyn jälkeen, vaikka sinne ei varsinaista viittaa ollutkaan. Eikä edes suohon upottu. Kaikki kepit olivat toisella rannalla, joten odotimme ruuhkaa erämaahan. Hyvin pääsi Kiertämäojasta yli ilman keppejäkin, vaikka jalat vähän tutisivatkin. Vesi ei edes ollut halvaannuttavan kylmää, melkein voisi sanoa virkistävää... Otettiin varmuuden vuoksi oikein suunta. Osmonlammelle kompassilla, ja lähettiin metsään.






Iso maha tasapainottaa rinkan painoa ylityksissä





Täällä ollaan! 
Japani!
Oli lämmin ja hyttysiä. Riki oli näkevinään karhunjälkiä. Mutta sen verran lämmintä ja tuuletonta oli metässä, että alkoi eteläntyttöjä ahistaa, ja suuntasimme Osmonlammen sijasta ylös, ylös, toivoen raikkaita tunturituulia pöllyttämään hyttyset tiehensä. Jyrkkä oli mäki ja painava rinkka - Rikinkin, jonka reppu on oikeasti aika kevyt. No, maha painaa senkin edestä. Elina jaksoi painavan repun alla kingetä reippaasti edellä, Riki lyllersi perässä (voiko ylämäkeen lyllertää?) Ja kuten aina, hikoilun ja tuska palkittiin: alkoi tulla näkymiä, ja vähän tuultakin, tosin niin hento oli tuuli, että Lapin lihaksikkaat hyttyset sinnittelivät pitkään mukana. Katseltiin tuntureita, ja lähetettiin kännykällä kuvia kotiin, ja Kurun tytöillekin kadehdittavaksi. Suunnattiin Peuranampumapään sivukukkuloilla kohti sopivaa lounaspaikkaa, kuiva jäkälä vaan ratisi kenkien alla ja hiki valui tuttuun malliin. Vettä löytyi  jyrkkäreunaisen kurun pohjalta, ja puron rannalla oli mukava leiripaikkakin. Puro oli raikas, mutta hyttysiä riitti, ja kuuma oli. Kahden tunnin lounastauon jälkeen suunnattiin ylös Peuranampumapäälle, jossa olikin hienoa: isoja avotuntureita joka puolella, kivikkoa, kauempana selvästi nummen peittämiä tunturilakia, puroja, metsän sinivihreä horisontissa.....ja sitä tunturituulta....Saariselkää hienoimmillaan! Jihuu, täällä sitä nyt oikeasti ollaan!





 Vaan näkymät kävivät turhankin koreiksi, horisontti alkoi muuttua sinisenvioletiksi, ja lännestä tulikin hurjannäköinen ukkosrintama. Ravakasti limpsattivat tytöt alarinteeseen kohti Harriojaa, kun jyrinä täytti taivaan ja salamat räiskivät (kohti Rikin metallisia rinkankaaria). Siinä vaiheessa kun todettiin olevamme turvallisen alhaalla ja pysähdyttiin kaivamaan lisävaatetta, tulikin vettä jo kuin aisaa, ja oltiin likomärkiä. Nopea on tämä Lapin sää.





Pahimman myräkän laannuttua ruvettiin etsiskelemään sopivaa leiripaikkaa - tasaista paikkaa oli vain hankala löytää, mutta löysimme kuin löysimmekin vain lievästi viettävän teltanalan, joka oli kohtuumatkan päässä puron latvasta, ja siine pystytettiin Hilleberg. Ja kun teltta oli pystyssä, aurinko porottikin jo julmetun kuumasti..leviteltiin tavarat kuivumaan, syötiin, pelattiin satiaispeliä ja mentiin ajoissa (1/211?) nukkumaan.. Kuuma yö. Makuusijat vaativat toppauksia, jotta nukkuja ei yön aikana valuisi teltan jalkopäästä ulos, ja Riki harkitsi pihkan levittämistä oman patjansa päälle. Minkä takia nämä ilmapatjojen päälliset ovat järestään niin liukkaita, että niitten päällä ei pysy kuin intialainen joogi syvässä transsissa?? Ampiainen pörisi vimmatusti koko yön teltan ympäri, oltiinkohan me asetuttu sen kodin päälle? Hyttyset sentään olivat yön hiljaa.


Tiistai 20.6. Retkentynkiä ja ukkosenpitoa

Taas yksi lämmin ja kalteva yö takanapäin. Aamu oli puolipilvinen, mutta kirkastui hiljaksiin. Keiteltiin aamukahvia, ja kuunneltiin tunturia. Leiri on mukavassa paikassa, paljakka on ihan näkyvissä, mutta tunturikoivikko suojaa pahimmmalta tuulelta ja Harrijoen latvassa lirisee vesi. Teltan paikkaa voisi varmaan vähän reerata, mutta se on juuri sen verran vähän kalteva, ettei siirto-operaatioon viitsi ryhtyä. Lähdettiin kinkeämään aamuloikoilun jälkeen kohti Kuikkapäätä, ja taas oli aurinkoista, ja hirmusen kuuma. Tuuli yltyi, ja oli aika naseva. Hävisiväthän hyttyset. Maisemat olivat hienoja, erivärisiä tuntureita ja vaaroja silminkantamattomiin, eikä ihmisen kädenjälkiä näkynyt missään - jos nyt ei lasketa kirkkaanpunaista Hillebergiä, joka paiskoi kirkkaanpunaisena pisteenä kilometrien päähän. Ei mikään sissiteltta.... Kivikossa kahlailtiin ja ihmetelriin tunturikasveja. Kun Kuikkapää alkoi häämöttää, tuuli navakoitui, ja haettiin suojainen paikka evästelyyn. Yrmeän näköinen kuru oli rinteen alla, ja ihmeteltiin vastapäistä rakkarinnettä. Pohdiskeltiin, josko kiivettäisiin laelle, mutta reitti vaikutti aika....haastavalta, ainakin köppäjalkaiselle ja pallomahaiselle Rikille, joten päätettiin mennä takaisin leiriin lounaalle, ja kiivetä Hirvaspäälle lounastauon jälkeen. Matka takaisin leiriin menikin joutuisasti takatuulessa, ja kohta oli patamössö ja kahvi kiehumassa.

Maha täynnä, aurinko lämmitti mukavasti, melkein meinasi uni tulla teltassa. Kerättiin kuitenkin retkitavarat kasaan - sadetakit ja juotavaa, ja lähdettiin kohti Hirvaspäätä poutapilvien leijuessa taivaalla. Ihmeteltiin vinoon rakennetua tiilimuuria (Riki paikka vaikutti jotenkin kummallisen tutulta,kunnes muistin, että kyseessä ei ollut muistuma edellisestä elämästä, vaan että olin nähnyt valokuvan tästä kadonneen sivilisaation jäänteistä - terveisiä vaan Naalille!) ja huolestuttavasti neliöiksi hajoavaa tunturia ja hienoja Venäjän puolen sinituntureita, kunnes selässä tuntui viileä tuulahdus: lännestä nousi valtaisa, sininen pilvi. Arvuuteltiin hetki, mitä tuo mahtaa tehdä, vedettiin sadetakit päälle, kun hento saderintama pyyhkäisi yli. Oltiin jo suuntaamassa laelle, kun lännestä alkoi kuulua kumeaa hyrinää, ja aivan yhtäkkiä koko läntinen taivas oli pelottavan violetinmusta, ja Mordorin valo vain kumotti Kuotmuttipäiden ja pilvien välistä.



Taas lähdettiin siis suuntaamaan alaspäin ukkosen tieltä ja pois paljakasta. Nopea ja katala on tämä Lapin sää, hetkessä salamat räiskivätkin tiuhaan, ja ukkonen oli aivan päällä, ja kun päästiin telttaan, rankkasade piiskasikin jo maastoa. Ukkonen tuntui olevan aivan joka puolella, päällä ja allakin. Hyvin Hilleberg piti kuosinsa kovassa tuulessa ja sateessa. Makailtiin teltassa, ja odoteltiin että sade ja ukkonen hellittää, mutta kun tuntui yhdestä suunnasta laantuvan, niin jyrinä vaan yltyi toissaalla. Ei siis päästy Hirvaspäällekään. Ei meitä ole nähtävästi tarkoitettu tällä reissulla huiputtamaan tuntureita, ehkä meidät on tarkoitettu vaan lätkimään korttia leirissä, keittelemään kahvetta ja kääntelemään kylkeä. Mutta kannattaa ajaa Lappiin ja suomen reunalle ja könytä tunturiin vaan siitä ilosta, että voi vaan maata ja olla tekemättä mitään, kuunnella ukkosen jyrinää ja hyttysten ininää ja sateen ropinaa ja torkahdella kun nukuttaa. Ei tartte ajatella, eikä puhuakaan jos ei puhututa. Mikäs sen rentouttavampaa. Ja erilaisempaa kuin kotiolot. Sade ropisi jo hiljaksiin, ja Hillebergissä näytti siltä että ulkona alkaisi jo paistaa aurinko. Pitäisi olla näköalateltta ikkunalla, niin ei tarttis liikkua sääoloja tarkistaakseen. Ystävämme ampiainen käy vissiin aina välillä tunturissa, mutta tulee aina takaisin. Kyllä me varmaan ollaan asetuttu sen kodin päälle.. Rikin oli pakko viimein uskaltautua pissareissulle, ja märäksihän siinä tuli hetkessä. Mutta noin viisi minuuttia sen jälkeen sade lakkasi, ja vot, kohta porottikin aurinko, ja teltassa tuli kuuma saman tien. Samassa hetkessä alkoi myös ininä. Kun päästiin teltasta pihalle, taivas oli kirkkaansininen, ei pilvenlonkaakaan missään - ei tuulenhäivää, ja kymmenen miljoonaa hyttystä. Uskomatonta. Kosteus alkoi höyrystyä lämpimässä maassa, ja tunturien välistä tupsahteli taivaalle valkoisia pilviä.

Kauas
pilvet
karkaavat

Pyörittiin päättämättöminä, kun ei tiedetty mitä tehdä: teltassa oli liian kuuma, mutta ulkona oli liikaa hyttysiä. Tehtiin iltapalaksi tomaattikeittoa, vaikka ei oikein edes ollut ehtinyt tulla nälkä - ajateltiin äiteinä, että yöllä sitten kuitenkin nälkä yllättää jos nyt ei syö. Mietittiin josko kivuttaisiin paljakkaan tuulettumaan, mutta Hirvaspään luona alkoi näyttää varjoisalta, ja aivan oikein, tunturin takaa valui violetinharmaa verho - sade lähestyi ja ukkonenkin alkoi taas jyristä, tosin jossakin kauempana. Saatin syötyä ja tavarat telttaan, ja 15 yli 8 alkoi taas sataa. Jospa tänään mentäisiin ajoissa nukkumaan ja huomenna ajoissa ylös, että ehdittäisiin jonnekin ennen sadetta ja ukkosta...? Pelailtiin satiaispeliä, jossa Riki romahti valitettavalla tavalla kuin Suomen jääkiekkomaajoukkue: turvallisen tuntuinen johtoasema vaihtui viime metreillä katkeraan tappioon. Yö oli tuttuun tapaan lämmin ja viisto. Eka kerta Lapissa, kun on joutunut melkein joka yö nukkumaan makuupussi auki.

Keskiviikko 21.6. Toisenlaista(kin)säätä.

Aamulla ei ollut ukkosmyrskyä. Oli  hyttysmyrsky. Sitä ennen sateli hiljaksiin. Maailma oli nihkeä ja harmaa. Mutta lämmin. Syötiin aamupuuro hyttysillä ja reippaalla voisilmällä (ja todettiin mummojen siunaksellisuus tälle maailmalle, KIITOS retkimummot lahjavoista!). Etelästä ryömi alapilviä tunturien peitoksi, ja kohta kaikki oli valkoisenharmaata. Oltiin sumussa. Mittään ei nähnyt. No, jos loppumatkasta heittäisi vielä lumisateen, niin olisikin koko sääpaletti tälle reissulle kasassa....Tai no, sellainen mukava, viileä pilvipouta on kyllä myös vielä kokemati. No, pakattiin tavarat kasaan ja taivaalle mulkoillen ja hyttysiä hengittäen lähdettiin ylös, ylös hakemaan jonkinmoista tuulta, joka puhaltaisi osan hyttysistä pois. Riki kirosi raskaustilaansa - taas sitä oltiin hyttysmyrskyssä täysin naurettavan sitronellatorjunta-aineen kanssa. Hattu, huppu ja hihansuut sentään tuli kyllästetyksi Offilla... Sumu liikkui kuin elävä olio, ja vaikka sää ei varsinaisesti kirkastunut, niin ylhäällä näki sen verran, että pystyimme ilman kummempia ongelmia suuntaamaan oikeaan suuntaan. Ylhäällä kävi tuuli, ja hyttyset jäivät matkasta (kävi muuten ilmi, että muualla Lapissa ei mistään räkästä ollut tietoakaan - onnistuttiin näköjään pistämään leiri pystyyn Lapin ainoan hyttyspopulaation keskelle?). Märät, jäkälän peittämät kalliot olivat liposia kuin....ööö...märät jäkäläkalliot, ja suunnistettiinkin aiotun oikotien sijaan Kotipaatselmien ja loivempien hiekkaisten rinteiden kautta. Rankkasteet olivat täyttäneet kalliolampareet, ja löytyi sieltä raikkaan näköinen lumilamparekin, josta tuli mieleen heti Terhakka. Me ei kuitenkaan menty uimaan.Kotipaatselmat olivat nimensä mukaisesti lempeät, kumpuilevaa hiekkaa ja tunturinummea


Seurailimme pitkään kahta poroa, kierrettiin Osmonlampi ylhäältä. Ja kun päästiin itärinteille, niin taas paistoi aurinko. Ja tuli kuuma.Olisi tälläiselle raskausvaellukselle saanut tulla vähän kalsampi sää. Mukava oli mäntykangas kulkea - sopivan harva on lappilainen männikkö. Paitsi että ikävän paljon olivat hämähäkit tännekin tehneet verkkojaan, ja vielä ikäviä sitkaita verkkoja, ja juuri kulkijan naaman korkeudelle. Siitä haluaisimme tehdä reklamaation. Miten ne verkkoja edes saavat viritettyä noin harvaan metikköön? Kipittävätkö ne hämähäkit muka männyn runkoa alas, varvikkoa viisi metriä ja toista ylös että saavat sen langan puiden väliin? Vai liitävätkö ne tuulen mukana rungolta toiselle - liitohämähäkkejä? 

Ja tässä vaiheessa, kun oltiin oltu reissussa jo päiväkausia, muistettiin että onhan se Elina kantanut koko matkan Rikin painavaa gepsiä mukanaan, eikä kertaakaan sitä oltu edes kokeiltu. Elina kaivoi laitteen heti esiin ja todettiin että ollaan viiden kilometrin säteellä suunnilleen siellä missä pitäsikin. Hyvä homma.  Mietittiin, miten sitä osuttaisiin takaisin sinne kahlaamolle...ehän  olis ollut fiksua merkata se paikka siihen lähteissä. Mitäs sitä tälläset eräketut :) Suunnistettiin kahlaamolle sitten paremman puutteessa vanhanaikaisesti kartan ja hulluntuurin avulla, ja osuttiinkin suoraan kahlaamolle vievälle polulle (jota ei edes tullessa huomattu). Ylitettin oja, ja kun ei katottu mistä mentiin, niin Riki kasteli housunsa. Kuka valopää myy KERMANVALKOISIA vaellushousuja? Rikin housut olivat tässä vaiheessa ruskean-vihreän-harmaat valkoisilla tehosteilla, eikä me edes oltu mitenkään rankoissa paikoissa rämmitty?  No, housut olivat muutenkin aika rumat: Näppärä Riki oli itse tehnyt raskausvaellushousut ompelemalla trikoisen, joustavan yläosan vanhoista tummanharmaista trikoista Partiokaupasta superalesta ostettuihin Haltin isoihin vaellushousuihin (niin, ehkä ne olivat superalessa juuri älyttömän värin takia?). Ja vielä väittävät että kädentaidot ovat katoamassa...

Kämppä oli taas tyhjä, vähän täällä näkyy olevan kävijöitä. Levitettiin teltta ja kamat kuivumaan, tuuli oli navakka, kamat kuivuivat hetkessä - vaarana oli ennemminkin se, että ne lentäisivät tiehensä. .
Elina leikki innoissaan gepsillä (jos joku haluaa tarkan reitin Kiertämäjärven kämpän ympäristössä paikasta toiseen, niin voimme lähettä koordinaatteja). Paisteltiin lättyjä - voi jotta olivatkin makoisia, ja pelailtiin korttia. Ja nukuttiin herroiksi oikein suoralla laverilla kämpässä. Vaan kova se on se kämpän laveri verrattuna varvikkoon. Ei ollut hyttysiä.






Hei, tän gepsin mukaan Kiertämäjärven kämppä on tässä suunnassa!


Torstai 22.6. Kuumia nummia, metallimaahisia ja sauna
 
Heräiltiin, ja lähdettiin suunnistamaan kohti kotia. Oltiin harkittu marssia rajatietä pitkin, mutta kun katottiin, että siellä ei ole oikein kunnon taukopaikkoja, ja kuulemma on tylsä ja ikävä kulkea, niin lähdimme taas kohti Alempaa Kiertämäjärveä, tällä kertaa ilman ylimääräisiä mutkia. Ja aivan oikein, päivä oli aurinkoinen, ja kuuma oli. Mutta mukava oli nummi kulkea, ja kiva oli Kiertämäoja seurailla. Ja vaikka oltiin kovasti huolittu tunturissa, että kuinka hitosti niitä hyttysiä täällä alhaalla on, kun siellä oli sellainen hyttysmyrsky, niin turhaan huolittiin: hyttysiä oli tuskin ollenkaan! Huomattavasti nopeammin meni tämä pätkä, kun ei seurailtu joen joka mutkaa. Ihmeteltiin kelonkäkkyröitä ja vanhoja hakkuiden jälkiä, tauoteltiin laavulla, ja matka joutui. Hieman ennen kun pääsimme tielle, vastaan tuli ensimmäinen ihminen mummoporukan jälkeen, savolainen poika. Kohta edessä siinsi jo Luttojoki, ja niin sitä oli selvitty reissusta. Suunnattiin etsimään majoitustilaa, ja ajeltiin Saariselälle. Vaan sielläpä oli kaikki hotellit TÄYNNÄ? Johan nyt...ei halvasta majoituksesta tietoakaan? Löydetiin kuitenkin huone Panimosta, jossa olikin Suuren Urheilujuhlan tuntua - kultakisat olivat juuri alkamassa, ja ystävällinen panimonsetä pisti meille vielä saunankin lämpiämään, vaikka virallinen sauna-aika olikin jo loppunut. Mukava oli huuhtoa hiet ja hiekat pois, ja haimmepa ihan ykkösoluetkin juhlan kunniaksi. Soiteltiin kotiin, jossa oltiin selvitty hengissä. Kuuma oli nukkua sisällä.
Hevitervehdys

Tieto Suomen euroviisuvoitosta oli saanut maahisetkin opettelemaan hevitervehdyksen. Hyvä Loordi!


Perjantaina 23.6. Juhannusaatto

Aamulla mentiin buffettiaamiaiselle naapurihotelliin - hintansa väärti, tankkasimme kunnolla ja lähdettiin ajamaan kohti Maaninkaa ja juhannusjuhlia, jossa odottelikin jo lauma poikia ja miehiä, Nathan ja Osmokin olivat suunnistamassa Vantaalta kohti Savoa. Ajeltiin juhannukseen hiljentyvässä Suomessa, ja ehdittiin hyvin juhannussaunaan vaikka koko päivä menikin tienpäällä - kova oli ollut ikävä, ja mukava oli taas nähdä poikia. Saunottiin, uitiin, polteltiin kokkoa ja juhlittiin juhannusta.



Niin ja kyllä sitä kalaakin tuli.





Takaisin reissulistaan