
Meidän uudet kuulumisemme löytyvät tästä lähtien
BLOGISTA.
01.01.2008
Hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta 2008!!
Palasimme viimein takaisin nettimaailmaan monien sivuongelmien kautta. Onneksi
Fanny auttoi ja keksi viimein ratkaisun! Kiitos Fan! ;)
Meille kuuluu pääasääntöisesti ihan hyvää. Surua tuotti kuitenkin Suuren Ystävän lähtö: jouduimme päästämään Santun pois äkillisen vatsalaukun
kiertymän johdosta 19.12.2007. Santtu asui sillä hetkellä porukoideni luona Nurmijärvellä, mutta sen piti tulla joulun jälkeen minun luokseni. Santtu
kuitenkin tuli sitä ennen tiensä päähän ja lähti
tasan samana päivänä, kuin oli meille 8-vuotta aikaisemmin 19.12.1999 tullut. Kaikella on pakko olla
tarkoituksensa. Viimeisen kerran näin Rakkaan Ystäväni 15.12, silloin en tiennyt sen olevan meidän viimeinen hetkemme. Santun on nyt kuitenkin varmasti hyvä olla
ja sillä on vastassa ystäväni muutamaa vuotta aikaisemmin lähtenyt koira, Santun hyvä ystävä. Tämä oli minulle todella kova paikka, enhän saanut edes olla Ystäväni vieressä,
kun se lähti. Olisin halunnut vielä kerran halata sen pehmeää turkkia ja silittää pientä rohtunutta punaista nenää. Tuntea sen silkkiset korvat poskeani vasten. Muut perheenjäsenet olivat kuitenkin sitä saattamassa, hyvää matkaa Rakas!
Kyyneleet tulevat valumaan pitkään, tiedäthän kuitenkin, että rakastan sinua niin vaikken sitä voinut sinulle enää viimeisillä hetkilläsi maan päällä kertoa.
Lunan kanssa ollaan aloitettu nometreenit uudestaan Lunan siskon omistajan opastamina ja alku on näyttänyt ihan hyvältä. Agility- ja tokotreeneihin pitäisi yrittää päästä tuonne Kouvolan puolelle, toivottavasti onnistuu. Lunalla tosin alkoi
juoksut tuossa joulun aikaan, joten niiden päättymistä odotellessa. Joulu sujui rauhallisissa merkeissä porukoiden luona, tosin yhtä punanenää tyhjempänä. Huomenna minulla
alkaa 4,5kuukauden mittaiset valokuvausopiskelut kansanopistosta. Kaikenlaista uutta siis luvassa.