Viiden koirattoman vuoden jälkeen, saavuimme synkkänä ja sateisena marraskuun iltana vuonna 2002 Ojaloille katsomaan, voisiko cardigan olla meidän uusi rotumme. Kukaan perheestämme ei ollut aikaisemmin yhtään ainoaa cardigania elävänä nähnyt, emmekä olleet ollenkaan varmoja rotuvalinnasta. Meitä oli vastassa Tarmo, Imago's Dusky Cavalier, ja se rotuvalinta oli sitten siinä. Vielä nytkin, kahdeksan cardintäyteistä vuotta myöhemmin, Tarmo on minulle se kaikkien cardien cardi; miehekkään komea, avoin, älykäs ja ystävällinen herrasmies. Totuus on, että vaikka Ojaloilta pentu meidän mukaamme lähtikin, olisin silloin paljon mieluummin kaapannut Tarmon.

Omaa kolmen koiran laumaamme johtaa Tarmon pojanpoika, Majuri, joka ei kylläkään ole perinyt isoisänsä avoimuutta vieraita kohtaan, mutta on SUURI PERSOONA ja toimii kuin ihmisen mieli. Ainoa, mikä sen ihmisestä erottaa ovat sanat. Ei silti, kyllä Majuri keskustella osaa ja saa asiansa hyvin selvitettyä muutenkin, ilmeikkäämpää ja älykkäämpää koiraa saa hakea. Majurin elämän ensimmäiset vuodet arvelin sen olevan alkuperältään ranskankielinen koira, joka on pakosta joutunut opettelemaan englantia. Joka ikinen aamu se nimittäin tervehti minua sanomalla: "Moouurrrrning!" oikein voimakkaasti r-kirjainta korostaen.

Kolme vuotta sitten taloomme muutti kaikkien aikojen ensimmäinen narttukoiramme, cardigan-neiti Veera, joka sai nimensä laulun "Ballaadi Saimalla" mukaan. Tiedättehän Veeran, joka oli niin kaunis, että vei jätkiltä järjen? Veera on pitänyt sen minkä nimi lupasi ja on hyvin, hyvin kaunis tyttö. Ja niin nainen ja naisellinen. Paitsi ulkona, missä se on ehdottomasti suurin porsas kaikista koiristamme; jos vain yksikään mutalätäkkö on lähistöllä, Veera löytää sen varmasti. Onneksi sen turkki on priimaa työkoira-laatua, nopeasti kuivuva ja itse itsensä hetkessä puhdistava.

Viimeisimpä, mutta ei vähäisimpänä laumassamme on rottweilerimme Morse, isännän oma koira. Morse on aikuisena pitänyt kaiken sen mitä se pentuna lupasi; sen upea luonne on saanut monen koiria - tai rottweilereitä - pelkäävän muuttamaan käsitystään ja hakemaan sen seuraa. Sitä samaa seuraa hakevat cardimmekin. Veeralle Morse on ylimmäinen korvienpuhdistaja ja muutenkin nöyrä palvelija ja Majurille Morse taas on aina vain se sama suojeltava ja komennettava pentu kuin tullessaan. Niin, ja tarvittaessa Morse joutuu suorittamaan myös lehmän virkaa molemmille. Muuta paimennettavaahan meillä ei ole.

Asumme miltei keskellä Savonlinnaa rauhallisella omakotitaloalueella koiriemme ja kahden, pikku hiljaa maailmalle lähtevän poikamme kanssa. Tonttimme rajoittuu kaupungin luonnontilaiseen virkistysmetsään, joka savolaistyylisenä "ei senttiäkään tasaista"-metsänä on ihanteellinen liikuntapaikka koirillemme ja meille itsellemme. Niinpä aidatulta, isolta pihaltamme onkin portti suoraan seikkailuihin.

Corgien elämää seuraan laajemminkin, sillä olen Suomen Welsh Corgi Seuran jäsenlehden, Corgisetin, päätoimittaja. Tässä työssä olen oppinut todella paljon molemmista corgi-roduista ja olen tutustunut moniin mukaviin ja mielenkiintoisiin corgeihin ja ihmisiin niin Suomessa, kuin muuallakin maailmassa. "Siviilissä" olen 25 vuoden työuran jälkeen päätoiminen amk-opiskelija ja nautin suunnattomasti tästä "hengähdystauosta" ja uuden oppimisesta.

Uutta oppia on elämääni tulossa myös ensimmäisen cardi-pentueen myötä. Rotu on vienyt minulta niin sielun kuin sydämenkin ja tuntui luontevalta siirtyä koiran omistamisesta pienimuotoiseen kasvattamiseen. Tavoitteenani on säilyttää rodunomaisuus niin luonteissa, ulkonäössä kuin terveydessäkin. Cardihan on perusterve, monipuolinen rotu, joka soveltuu lähes kaikkeen tekemiseen, mitä omistaja vain suinkin voi keksiä.

Vieraat ovat tervetulleita tutustumaan koiriimme ja meihin!