Kirjoittanut
Keijo Kullervo
02.04.1983
Viivähti mielessäni muutamia ajatuksia ja yritän nyt muutamin sanoin koota niitä tähän ‘paperin’ nurkkaan…
Ollessani aikoinani koneenhoitajan apulaisena kuivauskonesalissa koin eräitä tuntemuksia ja koen ne niin paljon ahdistavina, että laitan ne tähän paperille:
Olin noihin aikoihin hyvin arka ja itseeni sulkeutunut ja koin maailman hyvin ahdistavana. Tunnen, että olin omalta osaltani syyllinen tähän mielentilaani. Pienten tärkeitten seikkojen, tilanteiden väärinarviointi, vilpillisyyteni muutamissa tärkeissä ihmissuhteissa sekä selvien ennakkoluulojen viljely omassa itsessäni aiheuttivat sen, että lopulta - ihmissuhteitten kadottua katsoin parhaaksi pyytää apua Rauhalta, psykiatriselta hoitolaitokselta.
Mitkä syyt sitten aiheuttivat tämän kaiken?
Kun ihmissuhteet ovat kuin Gordionin solmu, langanpäätä ei löytynyt mistään - etsimälläkään?
Olisi löytynyt kyllä, mutta olin silloin aikamoinen pelkuri sanan varsinaisessa merkityksessä ja katsoin silloin parhaaksi paeta sutta, mutta voin vakuuttaa, että kyllä ‘karhu’ tuli tielläni vastaan… Ja vieläkin kannan ’karhunvaljaita’ olkapäilläni.
Tarkoitan tällä lähinnä riippuvuuttani psykofarmiakoista. On kuitenkin hyvä, että juuri sopiva yhdistelmä tilanteeseeni on löytynyt… Aine on Serenase 1mg aamuin ja illoin ja tämä lääkitys pitää minut kuntoutuneena - mikäli lievässä lääkehumalassa oloa nyt sellaisena voi pitää.
Miksi yleensä kirjoitan tällaista? Hyvä kysymys! Haluan nyt vihdoinkin selvyyden mieltäni askarruttaneeseen ongelmaan. Tiedän, että olin suututtanut eräitä ihmisiä typerällä käytökselläni ja olin niistä aiheutuneista kokemuksista osasyyllisenä vastuussa. Nyt vasta muistan tilanteita joita silloin muodostui ihmissuhteissani. Siksi kadun tomussa ja tuhkassa.
Kuitenkaan historia ei toista itseään vaan aina korjaa, parsii ja harsii… Tilanteita muodostuu yhtenään, muotoutuu ja järkiintyy sopivasti aina kultakin tarpeen mukaan… Ei kenellekään pitäisi olla uusiin tilanteisiin paljoakaan valittamista… Useinkin mittatilaustyönä ne ovat eteemme muotoutuneet.
En valita minäkään. Otan nöyrästi vastaan sen aseman jonka työnantajani on eteeni asettanut ja todella yritän parastani antaen… Virheitä tulee, sen lupaan, sillä kukapa meistä olisi aivan täydellinen?
On kuitenkin yksi johon olen näinä koettelemusten vuosina oppinut luottamaan ja tunnen, että kun Hän on sydämessäni, sydämissämme - ei meillä ole mitään hätää. Ja virheistäni aion vastedeskin ottaa opikseni. Kun niin teen - varmasti viisastun taas pikkuriikkisen.
Miksi kaikki tämä vuodatukseni? Ehkä siksi, että tätä kautta saan sielulleni Rauhan - eikä tarvitse sitä käydä konkreettisesti hakemassa Imatralta.
Aikaisemmin muistikuvani noilta kriittisiltä vuosilta olivat pahasti torjuttuina muistilokeroissani - alitajunnassani - mutta nyt tervehtyneenä ne pulppuavat voimakkaina tietoisuuteeni… Siksi ojennan käteni kaikille työtovereilleni niiltä ajoilta Todella vilpittömästi toivon parhainta menestystä jokaiselle ammatissaan. Erikoisesti Entiselle työnjohtajalleni Ristolle parhain kiitokseni. Hänen myötämielisestä suhtautumisestaan persoonaani kohtaan.
JK. On totta, että olen muuttunut - niinhän me olemme kaikki vuosien varrella sitä tehneet. Tämä kaikki on sitä elämää ja kaikki on näin luonnollista. Ehkä olin väärässä paikassa väärään aikaan ja siksi olen kiertänyt maailman sivua tavallista enemmän. Jos en nyt konkreettisesti, niin ainakin mielikuvituksessa…
Laitan tähän lopuksi ihan itse keksimäni mietelauseen jolla haluan havainnollistaa tuntemuksiani:
- Ei ole ihmistä joka ei jotain tietäisi ja kaikki ovat eri pisteessä toisiinsa nähden. Heidän tietonsa on oltava juuri siihen hetkeen ja tapahtumaan sopivia - missä ovatkin - sillä väärinymmärtämisen peikko tulee tiedosta joka annetaan, vaikka toiset eivät voi tajuta kuulemaansa.
On muistettava, että muistamattomuus johtuu patoutumisista jotka ovat saaneet aikaan radikaalit. Radikaalisuus on hyvä kun asiasta voidaan olla yhtä mieltä, mutta kun ollaan erimielisiä, ollaan pian tukkanuottasilla toisin ajattelevien kanssa.
Lauritsalassa 02.04. 1983
Päivä täysi kuin porapojalla