KullanKaivajat
Etusivu Lajitietoutta Joukkue-esittely Kuvagalleria

Lajitietoutta

Maalipallo on  näkövammaisille tarkoitettu joukkuepeli. Se on kehitetty Saksassa. Suomeen peli kantautui 1960 -luvulla ja 1970-luvun alussa järjestettiin Suomessa ensimmäiset maalipalloturnaukset.

Vaikka maalipallo onkin alunperin näkövammaisille kehitetty laji, sitä voivat pelata näkevätkin. Pelissä pelaajien silmät on peitetty peittävillä laseilla. Peli perustuu kuuloon. Sitä pelataan pallolla, jonka sisällä on kulkusia. Pallo on koripallon kokoinen ja painaa 1250 g.

Maalipalloa pelataan lentopallokentän kokoisella kentällä, jonka molemmissa päissä on maalit. Kentän rajat ja muita tärkeitä viivoja (orientoitumismerkit) on merkitty kohoteipillä. Niiden avulla pelaaja hahmottaa kentän ja tunnistaa paikkansa. Kentällä on kerrallaan kolme pelaajaa/joukkue.

Pelissä on tarkoituksena saada pallo heittämällä vastustajan maaliin. Palloa torjutaan syöksymällä. Heitettäessä pallon täytyy osua maahan ennen kuuden metrin päässä olevaa viivaa. Pitkästä heitosta vastustaja saa rangaistusheiton. Rangaistusheittoa jää torjumaan viimeksi hyväksytyn heiton heittänyt pelaaja. Pelaaja saa heittää peräkkäin korkeintaan kaksi heittoa. Kolmannesta peräkkäisestä heitosta seuraa rangaistusheitto.

Rangaistusheitto seuraa myös mm. kymmenen sekunnin aikarajan ylittämisestä (pallo tulee heittää 10 sekunnin kuluessa siitä, kun se on saatu hallintaan), laittomasta valmentamisesta ja luvattomasta silmäsuojiin -/teippauksiin koskemisesta.

Peliaika on 2 x 10 minuuttia. Pelin aikana joukkue saa tehdä kolme palaajavaihtoa ja ottaa kolme 45 sekunnin aikalisää.


Lisää tietoa maalipallosta saat Jari Mikolan ylläpitämiltä maalipallosivuilta osoitteesta: http://www.maalipallo.net/
Sivuilta löytyy mm. linkit IBSA:n hyväksymiin maalipallon pelisääntöihin, uutisarkisto sekä linkkejä muihin maalipallosivustoihin.