|
Olen Katja
Tiitinen (os. Venäläinen) ja asun perheeni kanssa Konnuslahdessa,
Leppävirralla. Perheeseeni kuuluu aviomieheni Jussi (Juha) sekä
lapset Jyri ja Jutta. Vanhempien luona asuessa minulla oli jos
jonkinlaisia kotieläimiä; maatiais-kissoja, persialaiskissa ,
kanoja, kaneja, seeprapeippoja, akvaario sekä useita koiria mm.
kaksi saksanpaimenkoiraa, suomenpystykorva, suomenajokoira ja
sekarotuinen.
Kun muutimme omaan
kotiin, ensimmäinen koiramme oli rekisteröimätön pk collie, Pepi.
Pepi oli meidän Jyrin "paras kaveri". Sitten perheeseemme syntyi
pieni keskostyttö Jutta ja jouduimme luopumaan Pepistä, koska Jutta
sairasti atooppista ihottumaa ja astmaa. Emme uskaltaneet pitää
silloin minkäänlaista eläintä, kun emme edes tienneet jääkö Jutta
henkiin. Onneksemme Jutta kasvoi ja vahvistui ja on nykyään pirteä
sekä uuttera tyttö. Jyrin ollessa 3-vuotias ja Jutan 1,5-vuotias,
päätimme hankkia kotiin uuden pennun, jonka kanssa Jussi voisi käydä
myöhemmin metsällä.
Jo pikku-tyttönä
luin paljon koirakirjoja ja päätin, että kun olen iso niin minulla
on vielä joskus springeri ja pk punainen mäyräkoira. Myöhemmin
pentuilmoituksia lukiessamme huomasimme Kajaanissa, Päivi
Nevalaisella (Hämäläinen), pienen walesipojan vailla kotia. Niin
perheeseemme muutti walesinspringerspanieli Alexway's Jaeger alias
Dixi. Dixistä kehkeytyi SUURI persoona ja koko perheen rakas koira!
Dixin kanssa vietimme monta mukavaa hetkeä näyttelyissä ja
mejä-kokeissa. Dixi ei ollut mikään näyttelytähti, vaikka hänellä
yksi serti ja vsp voitto onkin, vaan käyttökoira. Keväällä 2005
perheemme koki suuren menetyksen, kun Dixi jouduttiin lopettamaan
syövän takia. Mutta walesi kärpänen oli jo puraissut!
Otimme Alexway's
kennelistä sijoitukseen myös nartun Alexway's Lollypopin alias
Pipsan. Pipsa teki Korpinotkon kenneliin 2 pentuetta ja Alexway's
kenneliin yhden pentueen. Nyt Pipsa nukkuu Dixin vieressä .
Kennelissämme on ollut myös walesinspringeri narttu Doniol Faitfull
Lady alias Lady, joka valitettavasti oli nimensä veroinen ja "asuu"
nyt koirien taivaassa. Ladyn kanssa ehdimme käydä muutamassa
näyttelyssä tuloksina mm. 1 serti ja vsp.
2000-luvun alussa
Jutta pyysi pientä koiraa, jonka saisi viereen nukkumaan. Nyt oli
aika toteuttaa toinen lapsuuden haaveistani: mäyräkoira. Rotu
kylläkin vaihtui pitkäkarvaisesta lyhytkarvaiseen, kun hankimme
Alicen Italiasta. Piccola Alice dell' Antica Foretzza saapui
lentokoneella marraskuussa 2000. Alice tuli kantokopassa
kasvattajansa Antonio "Toni" Fortezzan tuomana Helsinkiin. Alice oli
todella kaunis. Olimme heti oli myytyjä tuolle ihanalle rodulle.
Eräänä
juhannusaamuna lähdin hakemaan walesinspringeri narttua Twigle
Hunter's Pridea alias Sorjaa" Laukaalta, jonne Maarit ja Miika
(Sorjan kasvattajat) olivat tulleet viettämään juhannusta. Minulla
ei ollut lupaa perheeltä koiraan, mutta kun toin Sorjan kotiin hän
vei kaikkien sydämet vauhdikkuudellaan ja avoimuudellaan Sorja on
vieläkin vauhti-mimmi. Näyttelyissä hän on ollut muutaman kerran,
saavutuksina mm. FIN & N MVA. Norjan valion arvosta saamme kiittää
Mirka Saarentausta (kennel Doniol) joka on hyvä ystäväni. Sorjalla
on jo yhdet pennut maailmalla (9 kpl) ja odotamme innolla mitä
niistä kehkeytyy.
Perheemme
hirvikoirat ovat Jussin harrastus. Hirvikoiria meillä on tällä
hetkellä kaksi: JV-00,V-00,ESTV-02 Kans & Fin & Est CH Riihen Kira
ja hänen tyttärensä Tajukankaan Tinka.
Meillä on myös
muutamia koiria sijoituksessa, mm. lyhytkarvaiset kääpiömäyräkoirat
FIN JVA& MVA Sea-Rock Zorro "Zorro" ja Korpinotkon Gisella "Alma",
walesinspringerspanielit Doniol He Has The Star "Vellu", Korpinotkon
Filimi Stara "Riitu", Korpinotkon Extreme Duutson "Hessu" ja
Alexway's Paddington "Tino". ...ja uutena tulokkaana meille tulee
karkeakarvainen kääpiömäyräkoira kennel Wheel's:sistä kesäkuussa
-05...
Pentuja meillä on
harvakseltaan n. kerran vuodessa. Pyrimme kasvattamaan terveitä
koiria, joiden kanssa voi harrastaa rodulle tyypillisiä lajeja.
Jalostukseen kelpuutamme ainoastaan koirat , jotka ovat tutkittu
Pevisa:n mukaan ja todettu terveiksi.
Toivomme, että
Korpinotkon ja Tajukankaan kennelistä perhe saa ihanan ja hyvän
ystävän. Me itse olemme saaneet monta hyvää uutta ystävää tämän
hauskan harrastuksen parissa. Suosittelen muillekin.
Katja
|