Harrastuksen alku ja eteneminen nykypäivään saakka

Pieni tyttö istui 1960-luvun puolivälin tienoilla sohvapöydän vieressä ja laulaa rallatti: "Koiran koiran koppiin...koiran koiran koppiin..."

Pieni tyttö oli suuri ja uskollinen Muh-Tar -koira, joka luotettavasti haukkua rätkytti kaikki reviirillään liikkuvat ihmiset ja eläimet. Koppina toimi milloin sohvapöytä, milloin mikäkin sopiva huonekalu. Muutaman vuoden vanhempana pieni tyttö seikkaili ja touhusi oikean koiran,  naapurin pystykorva Tarun kanssa.

1970-luvun alussa naapuriin muutti upea ja hyväluonteinen soopeli collie Jim, "Imppu", jota sai lenkittää ja harjailla sielun kyllyydestä. Imppua pystyi 10-vuotias tyttönen hallitsemaan ja käsittelemään. Samaa ei voi sanoa monestakaan nykyajan palveluskoirasta. Toinen 1970-luvulla naapurissa asustanut  hyväluonteinen collie Joutsenlammen Sikke vahvisti käsitystäni hyvästä colliesta. Vuosikaudet haaveilinkin omasta pitkäkarvaisesta colliesta. Sikke koiranetissä.

1970-luvulla oppikouluun mennessäni oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus valita, ottaako tekniset vai tekstiilikäsityöt. Valitsin ainoana tyttönä tekniset työt. Toki sain kuulla kaikenlaista irvailua asian tiimoilta, mutta kummasti se hitsauspilli totteli naisenkin kättä. Ja mikä parasta, myöhempinä vuosina sai toteuttaa useampia omiakin toiveita, niinpä tuli tehtyä koiralle nahkaiset vetovaljaat yms.

1977 sain vanhempani vihdoin puhuttua ympäri. Lehteen laitettiin ilmoitus: ostetaan koira tai koiranpentu. Pettymyksekseni yhtään collieta ei tarjottu. 5-kuinen saksanpaimenkoira taas ei äidilleni kelvannut. Joten sain sekarotuisen kompromissikoiran, Tomin. Tomissa oli lähinnä kait saksanpaimenkoiraa ja suomenpystykorvaa. Mutta parempaa koiraa tuskin olisin voinut saada. Tomi oli kuin huippuluokan palveluskoira, oppivainen ja älykäs ja ovelakin. Tomin kanssa käytiin tottelevaisuuskoulutuksissa. Ryömiminen, tikapuut, lankkueste yms sen aikaiset palveluskoirakoevaatimukset sujuivat kuin leikiten. Maastolajeja ei treenattu. Sen sijaan lukuisilla talvisilla retkillä Tomi veti pulkassa retkieväät. Tomi veti lapsia pulkassa vielä 14-vuotiaanakin.

                        

1984 ostin ensimmäisen saksanpaimenkoiran, Deimos Brendan. Koulutin Brendalle jälkeä ja viestiä tottelevaisuuden lisäksi. Ennätin osallistua yhteen jälkikokeeseenkin (1985 pk-kokeissa oli vielä ryhmäliikkeet, tikapuut yms.), ennen kuin koirista täytyi luopua, astmaoireet olivat niin pahat. Brenda palasi takaisin kasvattajalle ja Tomi sai kodin vanhemmiltani. Tuntui, että elämä ilman koiraa, ei ole oikeaa elämää.

1989 ostettiin omakotitalo, tehtiin koiratarha pihalle ja sisäkenneli alakertaan. Näin pystyin taas palaamaan koiralliseen elämään. Samaan aikaan vanhempani muuttivat kerrostaloon ja niinpä Tomi palasi luokseni. Astmakin pysyi kurissa. Ostin Johanna M:n kanssa yhdessä sen aikaisten, mielestämme hyvien koirien jälkeläisen, Stenbo Konnien. Konnien isä oli Coco v.d. Rader Nahtweide ja emä Rhone v.d. Wienerau. Konnie asui luonani, koulutin ja kilpailin jäljillä, kokeilin myös hakua ja viestiä. Johanna teetti Konnien ensimmäisen pentueen, Yanes B-pentueen.

Stenbo Konnie, "Konstu", "Konnamuori", sai olla kennelini saksanpaimenkoirien kantanarttu ja oli kolmen ensimmäisen pentueen emä. Jälkeläiset olivat terveitä, keskivertokoiria. Lähes kaikki jälkeläiset olivat kotikoirina, onneksi edes osan sai houkuteltua lonkkakuviin ja näyttelyihin. Jälkeläisistä kotiin jäivät Konnamuorin Aida ja Fin MVA Casanova. Aida oli emänä Konnamuorin E-pentueelle ja Yanes F-pentueelle 1998.

Konnamuori elää edelleen kennelnimenä, jalostuskäytössä ei ole enää yhtään Konnamuorin jälkeläisistä. Uudet tuulet puhaltavat ja katse kohdistuu tuleviin haasteisiin. Uusia rotuja on tullut myös matkan varrella mukaan. Ensin haaveilin belgianpaimenkoira tervuerenista, mutta tuolloin (1990) minulle ei myyty pentua haluamastani yhdistelmästä. Niinpä seuraavaksi ihastelin lyhytkarvaista hollanninpaimenkoiraa. Kouvolan näyttelyssä 1997 satuin juttelemaan asiasta ystäväni kanssa, ja keskustelun kuuli pitkäkarvaisia holskuja kasvattava Ulla Hage, ja hän kutsui luokseen käymään ja tutustumaan pitkäkarvaisiin. Ihastuin vajaan vuoden vanhaan Svartskenens Daring Artistiin eli Prinssiin, ja tämä muuttikin viikon kuluttua luokseni. Pinssi menestyi näyttelyissä vankasta olemuksestaan ja liiankin muhkeasta karvastaan huolimatta. Sertit saatiin kasaan ja luonnetestistä tuli 217 pistettä ja Fin MVA joulukuussa 1998 oli  totta.

Hopearaita Prinssi oli hurmaava, hyvähermoinen herra, josta odotin paljon. Treenasin saku-Casanovaa jalostustarkastusta varten ja samalla oli tarkoitus myös Prinssille treenata puruja. D-lonkat romahduttivat haaveet kisakoirasta. Prinssi eli 8-vuotiaaksi. Kultaraitanarttu Foxy Diva muutti 1-vuotiaana luokseni pitovaikeuksien takia (1999). "Pepsi" reagoi ampumiseen luonnetestissä, joten hautasin jalostushaaveet, vaikka kaunis Pepsi saikin tarvittavat 3 serttiä Suomesta. Sittemmin Pepsi muutti ystäväni luo hoitajakoiraksi. Pepsi auttoi pyörätuolissa istuvaa isäntää kipujen ja kramppien hoitamisessa. Pepsi  osoittautui loistavaksi hoitajaksi ja korvaamattomaksi kaveriksi perheelleen.

Kultaraita, tuolloin 5-vuotias Hazel Bronze muutti luokseni Prinssin poismenosta toipumisen jälkeen (2005). "Hauskalla" oli kaksi pentuetta. Ensimmäinen, Svartskenens L-pentue vuonna 2005, ja toinen eli Konnamuorin J-pentue 2007. Hauskaa en näyttelyttänyt kovin usein, saaliina kuitenkin mm. 1 x sert ja 2 x varasert. Luonnetestistä hyväksytty 125 pistettä.

1990-luvulla näin myös valkoisen saksanpaimenkoiran jossakin elokuvassa, ja kiinnostuin kovasti. Myöhemmin näin Suomessa yhden lähes valkoisen koiran, jolla oli kellertävä läikkä kupeessa. Mutta en silloin sen enempää tietoa löytänyt. Nykyään internet on tietoa täynnä. Ja kun valkoinen paimenkoira tuli hyväksytyksi roduksi, lähdin etsimään itselleni narttupentua. Ensin tiedustelin ulkomailta, mutta sitten Suomestakin alkoi pentuja saamaan. Ihastuin Kotkan näyttelyssä narttu Scarlett O'Hara of White Valleyyn eli "Jemmaan". Sanoin Jemman omistajalle, että haluan tuosta nartusta itselleni joskus pennun. Mutta unohdin antaa yhteystietoni. Onneksi sitten ajoissa kuulin Jemman pennuista ja pääsin valkkaamaan mieleistäni pentua. White Ghost's Coconut Girl eli kotoisammin Koksi, on melkoisen erilainen koulutettava kuin saksanpaimenkoira. Ajan myötä nähdään, miten pitkälle rahkeet riittävät. Koska Koksi on terve niveliltään ja selästään, vetokoulutus aloietttiin lumien tulon myötä. Vuonna 2009 Koksi sai koulutustunnuksen palveluskoirien jälkikokeesta eli JK 1, tottelevaisuuskokeista tuli 3 kertaa alokasluokan 1. tulos ja niinpä plakkariin tuli myös TK 1. Lapsia Koksi vetää pulkassa suurella innolla. Koksille oli jo sovittu 2 sulhasehdokasta Ruotsistav. 2009, kun varmuuden vuoksi käytin Koksin silmäpeilauksessa. Ja tuloksena olikin sitten shokki. Vasemmassa silmässä on kaihi. Vajaa vuotta myöhemmin Koksi kävi uusintapeilauksessa ja kaihi oli onneksi pysynyt ennallaan. Nyt tammikuussa 2010, Koksi on steriloitu ja kilpailu-ura jatkuu sitten taas kesällä.

Heinäkuussa 2008 taloon muutti 2-vuotias pk holskuneiti Svartskenens Mandi Kidd'o, joka on rodunomainen, reipas ja kaunis. Näyttelyuraa on aloiteltu lupaavasti. Plakkarissa on Suomesta 3 x sert ja ROP, 1 x varasert, Latviasta 2 x sert ja ROP, 1 x CACIB, Liettuasta 1 x sert, ROP ja RYP 2, Venäjältä 2 x sert, ROP ja RYP 2. Luonnetesti hyväksytty pistein 170. Mandi on emänä Konnamuorin L-pentueessa 2009. Mandista leivottiin Fi Mva 2009. Nyt, 2010 pitäisi anoa Venäjän, Liettuan ja Latvian valioarvot.

L-pentueesta Lex jäi kotiin kasvamaan. Lex kerkesi käydä syksyllä 2009 Liettuassa, Siauliaissa pyörähtämässä baby-luokassa ja oli ROP-baby. Isossa kehässä tuli BIS4-baby sijoitus! Koiria tuossa kehässä oli 19. Seuraavana oli sitten Lahden pentunäyttely, jossa Lex oli ROP, Lyly oli 2. ja Lordi 3. Lenita oli VSP. Sama porukka muodosti kasvattajaryhmän, ja sai KP:n. Kauniisti käyttäytyvä kakaralauma sai kivat arvostelut. Pitkänäperjantaina 2010 Lexin elämä päättyi.

Valkkari Born to Win White Kyara tuli Eestistä marraskuussa 2009. Tästä pirtsakasta neitosesta oli tarkoitus tulla kennelini valkkareiden kantanarttu.  Nenä toimii tosi hyvin jälkimetsässä. Eli jälkituloksina JK1 ja JK 2. Näyttelyuraa aloiteltu kesällä 2010, mutta korvien löysyys haittaa menestystä näytelmissä, avoimesta luokasta EH. Kiralle on suunniteltu pentue kesäksi 2013.

Olin varannut latvialaisesta Baltic Beauty -kennelistä narttupennun, emänä IPO-koulutettu Jety v Hiemrod. Suureksi pettymyksekseni Jety jäi tyhkäksi. Onnekkaiden sattumien kautta sain kuulla, että Jety etsii uutta kotia. Niinpä Jety muutti Suomeen loppuvuodesta 2010. Jety on emänä Konnamuorin N-pentueessa, joka syntyi jouluaattona 2011

Jokaisella naisella kuuluisi olla oma timantti. Minun Timanttini kotiutui maaliskuussa 2010, eli kyseessä on australianpaimenkoiranarttu Wolffhouse-Caratia Timantitovatikuisia. Timantin roolina on olla mamman kaveri. Timantti on emänä Wolffhouse-Caratia O-pentueessa, joka syntyi 18.10.2012