VUOSI 1972

Koiriemme tarina alkaa jo 14.11.1972, jolloin syntyi walesinspringerspanielipoika Donohue Nickelby, "Niki", perheemme ensimmäinen koira. Nikin isä oli SF MVA Pilot of Skyway ja emä Happiness of Skyway. Pilot of Skywayn isä oli Jonathan ja emä KANS MVA Mustela T Pomperipossa. Nikin äidin Happinessin eli "Nessin" isä oli KANS MVA, V-70 Ambassador of Tregwillym ja emä SF MVA Golden Charm of Tregwillym. Tuohon aikaan walesinspringerspanieli oli melko uusi ja tuntematon rotu Suomessa, ensimmäiset neljä koiraa rekisteröitiin vuonna 1967 Misse Puolakkaisen toimesta. Misse Puolakkainen oli myös Nessin kasvattaja. Vuonna 1972 walesinspringereitä oli Suomessa noin sata kappaletta, joten rotua ei yleensä kukaan tunnistanut. Ei ollut ollenkaan harvinaista, että vastaantulijat kyselivät, kuinka monta eri rotua puna-valkoisesta silkkikorvasta mahtoi löytyä.

Perheessämme ei muita lapsia Nikin lisäksi ollutkaan, ja voin vilpittömästi sanoa, että Niki kyllä kävi vähintään yhdestä vilkkaasta lapsesta! KAIKKEEN mahdolliseen osallistuen se oli aina siellä missä jotain tapahtui. Ainoa lapsemme Annina syntyi vuonna 1978 ja vaikka Niki oli silloin jo vanha koira, ei pienen vauvan tulo häntä yhtään häirinnyt. Päinvastoin, Niki toimi lapsenvahtina ja tuli oitis vinkuen ja hännäntöpöä vimmatusti heiluttaen kertomaan jos vaunut, joissa Annina parvekkeella nukkui päiväuniaan, hiukankin heilahtivat. Rauhaa ei saanut, katsomaan piti mennä heti. Annina oli kuitenkin melko allerginen pikkutyttönä ja siitä syystä ei perheeseemme voitu uutta koiraa Anninan lapsuusvuosina hankkia.

VUOSI 1998

Uusi koira tuli mahdolliseksi Anninan lähdettyä opiskelemaan. Pohdimme monia eri rotuvaihtoehtoja, yhteisinä tekijöinä noin puolen metrin korkeus sekä iloinen ja seurallinen luonne. Tehtävä oli kovin vaikea, vaikka maailmassa ei puutetta koiraroduista ole! Rotu ratkesi kuitenkin itsestään. Olimme heinäkuussa 1998 Forssassa kaikkien rotujen näyttelyssä, ja siellä tietysti esiintyivät myös walesit - hännillä varustettuina. Muuten ulkonäkö ja olemus näytti pysyneen melko samanlaisena kaikki kuluneet vuodet. Pois lähtiessämme huomasimme ilmoitustaululla lapun, jossa sanottiin, että Kennel Wesperiin syntyy walesinspringerspanielipentue heinäkuun lopussa. Pentueen emä oli FIN MVA Wesper Sally Be Good ”Sally” ja isä KANS FIN EST MVA Llawen Gopher ”Niki”. Muutaman viikon kuluttua otimme yhteyttä Virpi Kallioon ja Petri Laksoon ja he kertoivat, että pentue oli syntynyt 31.7. ja kutsuivat meidät ystävällisesti katsomaan pentuja.

Perille päästyämme ensimmäisenä vastaan tulivat Wesperin neljä aikuista walesia, eli Pia, Betsy, Sally ja Peggy, jotka tervehtivät meitä riemukkaasti. Koirien piti olla pihalla sen aikaa kun katselimme pentuja, mutta Ossin äiti Sally oli ilmeisesti asiasta eri mieltä. Sally halusi olla paikalla kun vieraat tutustuivat hänen pentuihinsa, ja hetkisen kuluttua ulko-ovi avautui ja kaikki neljä koiraa palasivat sisälle. Kun ihmettelimme kuka päästi koirat sisään, Virpi Kallio kertoi että Sally osaa itse avata oven!

Pentuja oli kahdeksan ja ne olivat viisi viikkoa vanhoja kun näimme ne ensimmäisen kerran. Pennut asuivat Virpin ja Petrin kanssa sisällä talossa, omassa huoneessaan, mikä miellytti meitä suuresti. Pentuja oli kaksi urosta ja kuusi narttua, kaikki yhtä ihania. Koska olimme jo päättäneet, että haluamme uroskoiran, valintamme ei ollut kovin vaikea. Ihastuimme pentuun, jolla oli koko pesueesta eniten punaista turkissaan ja joka nukkui mahallaan sammakkoasennossa takajalat sojottaen suoraan taaksepäin (ja nukkuu muuten edelleen!). Se olisi meidän Ossi! Koska pennut olivat vielä niin pieniä, kävimme katsomassa niitä uudelleen muutaman kerran ennen kuin saimme pentumme kotiin kahdeksanviikkoisena.

Kotona mietimme odotusviikkojen aikana, millä nimellä pentua kutsuisimme ja lopulta valitsimme Anninan ehdottaman nimen, Ossin. Emme tienneet silloin, mikä pennun viralliseksi nimeksi tulee, mutta päätimme, että joka tapauksessa kutsuisimme koiraa Ossiksi. Mukava yhteensattuma oli, kun saimme tietää että pennun virallinen nimi oli Wesper Oliver Stone, johon kutsumanimi Ossi sopi hyvin.

OSSIN KOTIUTUMINEN

Olimme koko perhe, äiskä, iskä ja Annina yhdessä hakemassa Ossia kotiin Loimaalle Raisiosta. Ossi oli autossa äiskän sylissä ja Annina seurusteli Ossin kanssa takapenkiltä. Kymmenisen kilometriä ajettuamme Ossi päätti ruveta nukkumaan, eikä siis ollut moksiskaan autossa olemisesta. Perille päästyämme Ossi tutustui uuteen kotiinsa kaikessa rauhassa ja ilmeisesti hyväksyi paikan, koska edes ensimmäisenä yönä ei tarvinnut itkevää pentua lohduttaa. Olimme saaneet Wesperistä mukaan pyyhkeen, jossa oli Sallyn tuoksua ja se saattoi osaltaan auttaa sopeutumista. Ossille oli tehty pahvilaatikkoon hieno "pesä" nukkumista varten, ja siellä hän taisi ensimmäisen yön viettääkin. Parin päivän päästä Ossi tuli siihen tulokseen, että laatikon sisäänkäynti on muotoiltava uudelleen, ja siitä parin päivän päästä laatikossa ei ollut etuseinää enää jäljellä lainkaan. Muuta omaa sänkyä Ossilla ei ole ollutkaan.

Alun perin päätimme (äiskä päätti), ettei Ossista tule sohva- eikä sänkykoiraa. Päätös piti yhden vuorokauden Ossin kotiintulosta, sitten Ossi jo löytyi iskän selän takaa kirjaston sängyltä. Ossista on aikaa myöten tullut täydellisesti iskän poika, muut ovat statistin asemassa Ossin arvojärjestyksessä. Kun iskä ei ole kotona, Ossi makaa oven suussa eteisessä odottamassa, ja kun iskä on sohvalla lukemassa lehteä, Ossi kiipeää rinnan päälle makaamaan. Jos iskä on kirjaston kapeahkolla sängyllä makoilemassa, Ossi pistää pään sängyn reunalle ja vinkuu niin kauan, että iskä ymmärtää siirtyä seinään kiinni niin, että Ossi mahtuu viereen. Muitten sylissä tai ihan vieressä Ossi ei kauan viihdy. Yöt Ossi viettää tiukasti iskän polvitaipeessa sängyssä. Jos iskä on pois kotoa, kelpaa petikaveriksi äiskä. Anninan huoneeseen Ossilla ei ole pääsyä, eikä hän sinne yritä mennä, vaikka ovi olisi auki ja Annina kotona.

OSSI - YSTÄVÄLLINEN JA OPPIVAINEN VEIJARI

Ossin kanssa ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia, ei terveyteen eikä käyttäytymiseen liittyviä. Ainoat pulmat ovat olleet omaan tietämättömyyteen liittyviä, mutta ne on aina ollut helppo ratkaista soittamalla Virpille ja Petrille. Meillä on käynyt hyvä "tuuri" kasvattajien suhteen. He ovat olleet valmiina auttamaan ja neuvomaan ja aina yhtä ystävällisiä! Olemme olleet kovin tyytyväisiä heidän tapaansa seurata kasvattiensa elämää ja olla siitä aidosti kiinnostuneita. Olemme tietysti myös sanoinkuvaamattoman tyytyväisiä Ossiin, parempaa tai viisaampaa koiraa ei maailmassa voi olla!

Ossin luonnetta voi edelleenkin parhaiten kuvata sanomalla, että hän "ei ole moksiskaan" oikeastaan mistään, ei pelkää mitään, paitsi silloin ihan pienenä valtavan suurta melkein mustaa urosrottweileria niin paljon, että itku tuli ja Ossi piiloutui hetkeksi äiskän jalkojen taakse. Vanhempana Ossi ei ole pelännyt minkään kokoista vierasta koiraa tai vierasta ihmistä tai mitään muutakaan, ei myöskään ole ensimmäisenä haastamassa riitaa toisten koirien kanssa, poikkeuksena eräs musta saksanpaimenkoira, jossa on joku sellainen piirre, jota Ossi ei voi kestää haukkumatta ja mieltään osoittamatta.

Ossi on rodulleen ominaisesti hyvin oppivainen koira. Komentoja istu, paikka, maahan, seis jne Ossi kyllä tottelee, jos vain kerkiää kuunnella, mitä pyydetään. Sille taas ei voi mitään, jos kiire on niin kova tai ulkona vaikka tuulee väärästä suunnasta, ettei korvat millään voi kuulla ainakaan ensimmäistä pyyntöä. Tositilanteessa Ossi itse asiassa tottelee hyvin. Mitään temppuja ei Ossille ole edes yritetty opettaa, mutta nokkeluus ja älykkyys ilmenee "tavallisissa" jutuissa usein. Rakensimme Ossille takapihalle esteradan (koostuu yhdestä esteestä), eikä mennyt kuin muutama hetki ennen kuin jo Ossi käsitti, ettei estettä kuulu kiertää vaan hypätä yli edestakaisin uudestaan ja uudestaan!

Osuimme kerran kävelyretkellä palveluskoirille tarkoitetulle esteradalle ja vaikka esteet olivat Ossille liian korkeita, ei se estänyt häntä kiipeämästä portaita puomille, kävelemästä puomia päästä päähän ja laskeumasta portaita toisesta päästä alas. Kiipeäminen tornimaisen esteen toista reunaa ylös hakemaan iskän hanskaa tornin päältä ja alastulo toista reunaa oli myös ihan helppo juttu. Keppien välistä pujottelu oli noin yhtäkkisesti yritettynä liian hankalaa. Pois lähtiessä Ossi vielä kerran kävi omaksi ilokseen juoksemassa puomin portaineen päästä päähän. Kunnianhimoisemmissa käsissä Ossista voisi tulla vaikka mikä mestari!

OSSIN NÄYTTELYMENESTYKSESTÄ

Ossia ei otettu meille näyttelykoiraksi vaan ystäväksi ja perheenjäseneksi. Lupasimme kuitenkin kasvattajille mielellämme vievämme Ossin näyttelyyn ainakin kerran. Mutta yhden kerran sijasta Ossi on käynyt näyttelyissä jo aika monta kertaa! Syksyllä 2000 Ossi sai ensimmäisen sertifikaattinsa Vihdistä ja tammikuussa 2001 toisen samanlaisen Turusta. Kesäkuussa 2001 Uudenkaupungin näyttelyssä Ossin menestys oli huima, kun silkkikorva kahmi itselleen lähes kaikki mahdolliset palkinnot: PU-1, SERT, ROP, RYP, BIS-4!! Eli sitten Ossilla olikin koossa kaikki kolme sertifikaattia, peräkkäisistä näyttelyistä saatuina!

Syyskuun alussa 2001 iskä ja Ossi lähtivät kokeilemaan Paimioon spanieleiden taipumuskokeeseen, että miten Ossilta sujuisi jäljestäminen, vedestä noutaminen ja muut spanielille ominaiset työmuodot, ja hyvinhän ne kaikki sujuivat, koska taipumuskoe hyväksyttiin, ja näin Ossista tuli sitten ihan virallisesti FIN MVA eli Suomen muotovalio! Ja alunperinhän olimme ajatelleet että Ossin ei pitänyt käydä kuin yhdessä näyttelyssä kasvattajien mieliksi, mutta näin siinä sitten kävi! Ossi on menestynyt näyttelyissä oikein mainiosti ja taitaapa tuota jatkoa näyttelyuralle seurata jatkossakin... Ossin tuloksiin

OSSILLE KAVERI

Olimme jo jonkin aikaa ajatelleet, että olisi mukava jos Ossilla olisi toinen koira kaverina, mutta asiaa ei oltu suunniteltu sen enempää, kunnes sitten sopivan tilaisuuden tullen syyskuun puolivälissä iskä päätti ottaa Ossin mukaan ja lähteä katsomaan nelikuukautista urospentua Taalintehtaalle Gunda ja Torsti Theqvistin luokse Kennel Twittersiin. Takaisin kotiin tullessaan iskällä olikin sitten mukanaan myös toinen koira, nimittäin Twitters All Boy, joka nimettiin Aatuksi - taas Anninan ehdotuksesta! Ja illalla äiskän tullessa kotiin matkalta kotiovella vastassa olikin yhden sijasta kaksi hännänheiluttajaa! Aatu on syntynyt 20.5.2001 ja Aatun vanhemmat ovat FIN MVA Benchmark Chwyddwydr "Oliver" (isä) ja FIN MVA Twitters Back Up "Lilli" (emä).

Aatu ja Ossi tulivat alusta asti hyvin toimeen, ensin Ossi tosin ihmetteli että mikä otus tuo toinen oikein on ja juoksi Aatun perässä joka paikkaan. Alkuihmetyksen jälkeen Ossista ja Aatusta tuli kaverukset, vaikka Aatulla onkin tapana viedä kaikki lelut Ossilta ja välillä hyppiä Ossin päälle niin että Ossi hermostuu. Aatu on varsin sympaattinen kaveri, joka tykkää kulkea tohkeissaan ympäriinsä pehmolelu suussaan ja höristä kaikille vastaantuleville! Aatu viihtyy myös hyvin sylissä ja on kova pusuttelemaan (toisin kuin Ossi!) ja monesti Aatu putsaakin innokkaasti myös Ossin korvat ja Ossi sitten puolestaan Aatun silmät.

Aatu ja Ossi ovat melko lailla erilaisia persoonia, mutta kummatkin omalla tavallaan aivan yhtä ihania koiria. Ossi on rohkeampi ja itsepäisempi, kun taas Aatu on hieman arempi ja tottelevaisempi. Ossi ei kauan viihdy sylissä, mutta Aatu sitten taas on oikein hellyydenkipeä ja tahtoo halittavaksi tuon tuostakin. Kotona Aatu tykkää varastoida kaikki lelut itselleen ja houkuttelee jatkuvasti Ossia leikkimään, ja silloin kun pojat oikein innostuvat hassuttelemaan, on koko perheellä hauskaa!

Kesäkuun alussa 2002, kun Aatu oli vuoden ikäinen, äiskä ja iskä päättivät että Aatukin voisi kokeilla näyttelyssä käymistä. Karkun springerspanieleiden erikoisnäyttely olikin Aatun elämän ensimmäinen näyttelykokemus, ja koska Aatu hiukan arasteli, oli arvostelutuloksena vain kakkonen. Englantilaisen tuomarin sanat "don't give up on him" Aatusta kuitenkin rohkaisivat äiskää ja iskää, ja niinpä Aatu kävi myös Loimaalla näyttelyssä kesäkuun lopussa, jossa tulos olikin hyvä, kun tuomari "tykkäsi kovasti" Aatusta ja niinpä Aatu voitti oman luokkansa. Useampia näyttelykertoja on Aatullekin jo kertynyt ja varmasti uusia on vielä tulossa! Aatun tuloksiin

WELSHEILLE KAVERIKSI COLLIE

Olimme jo jonkin aikaa miettineet että haluaisimme kolmannen koiran Ossin ja Aatun kaveriksi, mutta koiran mahdollisesta rodusta ei ollut selvyyttä. Mielessämme oli kuitenkin muutamia ominaisuuksia joita koiralla tulisi olla: ei liian pieni tai iso kooltaan, silmät näkyvissä ja helppohoitoinen turkki jolla ei trimmaustarvetta – kahdessa welshiturkissa kun riittää tekemistä! Annina on aina pitänyt kovasti shetlanninlammaskoirasta ja pitkäkarvaisesta colliesta, joilla molemmilla on kuitenkin vaativa turkki ja tässä yhteydessä sitten tulimme ajatelleeksi lyhytkarvaista collieta.

Koiran hankintaa ei oltu suunniteltu vielä kovin tarkasti, mutta kun iskä sanoi nähneensä ilmoituksen Kyröskoskella syntyneistä pennuista, päätimme soittaa kasvattajalle Taina Holmalalle Kennel Walensianiin ja käydä katsomassa pentuja. Menomatkalla vielä mietittiin että mennään VAIN katsomaan pentuja, mutta pennut ja niiden äiti Vane olivat niin ihania että viikon päästä pentu nimeltään Walensian Magister tulikin jo kotiin äiskän ja iskän mukana!

Pennun nimeksi Anninan ehdotuksesta tuli Manu, ja Manun syntymäpäivä on 27.4.2004. Manun vanhemmat ovat Eversti Överin Papan Walensia ”Vane” (emä) ja KANS FIN LTU LUX NL D MVA LTUV-03 VDHEUSG-06 Honey Melon Hartley Henry ”Tico” (isä).

Kun iskä, äiskä ja Manu tulivat kotiin, olivat Ossi ja Aatu ikkunassa katsomassa että mikäs pieni musta mötti sieltä autosta oikein ilmestyi. Sisään tultua Manu oli äidin sylissä kun Ossi ja Aatu tutkivat ja nuuskivat pientä koiraperheenlisäystä. Kaikki kolme tulivat heti hyvin toimeen keskenään. Manulla oli aluksi oma pehmeä peti makuuhuoneen sängyn vieressä lattialla, mutta Manu kinusi kovasti sänkyyn ja kiipesi sinne heti kun ylettyi. Edelleen Manu nukkuu yönsä sängyssä tiivisti omalla paikallaan, pää tyynyllä!

Nyt kun Manu on jo kasvanut isoksi, kaikki kolme koirapoikaa tulevat edelleen loistavasti toimeen. Ossi on lauman johtaja jota Manu selvästi kunnioittaa, kun taas Aatu ja Manu painivat riehakkaasti harva se päivä keskenään, yleensä Manun aloitteesta.

Manun luonteessa huomaa oleellisen eron welsheihin, welshi nimittäin oppii nopeasti mutta ei aina viitsi tehdä mitä sanotaan, kun taas Manu oppii nopeasti ja tekee niin kuin pyydetään. Manu on myös yleisesti ottaen rauhallisempi kuin kaksi ”isoveljeään”, tosin nykyään huomaa että Manukin on tainnut ottaa oppia Ossin ja Aatun tempuista ja sählää yhtä lailla. Manu on luonteeltaan rohkea, eikä ole toistaiseksi pelännyt vielä mitään tai ketään, vaan menee aina innolla tutustumaan uusiin asioihin.

Manu on myös käynyt muutamissa näyttelyissä, joissa menestys on ollut vaihtelevaa, mutta viimeisimmät tulokset ovat kuitenkin olleet ihan hyviä. Luonnetestinkin Manu läpäisi hienosti toukokuussa 2009. Manun tuloksiin

SURULLINEN ALKUVUOSI 2010

Helmikuussa 2010 meitä kohtasi aivan yllättäen suuri suru, kun menetimme Manu-collien. Koko ikänsä täysin terveenä eläneellä Manulla todettiin imusolmukesyöpä, joka oli niin levinnyt ettei sitä voitu hoitaa. Onneksi saimme kuitenkin nauttia Manun seurasta melkein kuusi vuotta. Manulla oli monia hauskoja erityispiirteitä, kuten se että hän nautti kuivan turkin föönaamisesta ja jopa sen kevyestä imuroinnista! (Kyllä, tämä on ihan totta :) Ehkäpä Manu oli katsellut vierestä kun Ossia ja Aatua trimmattiin ja föönattiin ja hän halusi myös oman osansa tästä huvista. Myös kynsien leikkuuseen Manu jonotti kirjaimellisesti tassu ojossa. Oikeista leluista Manu ei koskaan piitannut, vaan leikki ainoastaan erilaisilla pahveilla, joita varten hänellä oli oma lelulaatikko. Riepoteltaviksi sopivat hyvin mm. pahviset jäätelöpakkaukset tai limsapullojen pahvikiinnikkeet. Nyt muistelemme kilttiä Manua ja hänen touhujaan suurella rakkaudella.

Manun lähtiessä kotoa viimeisen kerran Aatu istui eteisessä ja itki lähtijöiden perään. Ossi ymmärsi vasta seuraavana päivänä kaverin puuttumisen, eikä ollut uskoa millään, ettei Manua löydy enää mistään, vaikka kuinka hakisi sisällä huoneet ja pihalla kaikki kohdat. Ossilta katosi ruokahalu ja hän väsyi yhtäkkiä niin paljon ettei olisi jaksanut lähteä edes lenkille. Eläinlääkäri löysi Ossin vatsasta kasvaimen, eikä ennuste ollut hyvä. Ossi kuitenkin virkistyi entiselleen ja helmikuun lopusta pääsiäiseen elettiin ihan tavallista elämää. Ossi söi, ulkoili, leikki Aatun ja vinkulelujensa kanssa ja hoiti myös virkaansa takapihan pulujen karkottajana oikein kiitettävästi. Sitten Ossin kunto romahti. Pääsiäissunnuntaina 4.4. Ossi jaksoi aamupissalle takapihalle, mutta takaisin sisälle ei meinannut jaksaa millään. Päivällä kunto oli niin heikko, että lähdettiin eläinlääkäriin. Iskä kantoi Ossin autoon, kun hän ei jaksanut ottaa enää yhtään askelta itse. Nyt Ossi on enkelikoirana pilvien päällä ja meillä on suuri suru ja kaipaus.

Ossi oli hyvin erityinen koira meille, ja oli onneksi seuranamme lähes 12 vuotta. Ossilla oli monia persoonallisia tapoja, kuten suuri rakkaus vinkuleluja - erityisesti palloja - sekä sanomalehtien päällä makoilua kohtaan. Ossi myös tykkäsi juoda vettä suoraan hanasta, jos vain ylettyi ja saunominenkin oli hänestä mukavaa, samoin grillin vahtiminen kesäisin - tai ehkä kiinnostuksen kohteena olivat grillissä valmistuvat herkut... Kameralle poseeraamisesta Ossi tuntui suorastaan tykkäävän ja siksi hänestä onkin suuri määrä kuvia verrattuna kahteen muuhun karvakorvaan. Mukavia kuvia katsellessa muistamme aina meille niin rakkaat Ossin ja Manun.

Helena, Markku ja Annina Laakso
laaksonkoirat@yahoo.com