King-Baronen`s Kennel. Kurkkaa myös kasvattajan > minä < kuvaa:n :).
|
|
Viereinen Valokuva on vuodelta 2000 Haukiputaan näyttelystä,jossa vasemmalla oleva Veera,oli BIS-2 |

__________________
|
Koiraharrastuksemme itseasiassa perustuu 1970 luvun alkupuolelle
saakka.
Tuolloin edesmennyt isäni kasvatti suomenajokoiria. Olin jo tuolloin "mukana" koira harrastuksessa,
mutta toisaalta, isäni hyllytti minut pitkäksi aikaa sen jälkeen pois koiraharrastuksesta,kun olin
noin 5 Vuotiaana hulivili poikana
"yrittänyt" pestä viikon vanhoja ajokoiranpentuja vesisankossa ja
toisaalta Ihmetellyt kun näillä pennuilla oli tiukasti viellä
viikon ikäisenä silmätkin kiinni . |
![]() |
__________________

__________________
|
|
Bernhardinkoira. . . . tämä rotu vaikutti
kuitenkin |
__________________

__________________
|
Aralia Oli meidän ensimmäinen bernhardinkoira, |
![]() |
__________________

__________________
|
Kans & poh & fin & s & n mva Sanct Weronicas Gaston(Ch
King-Balu von Geutenreuth-Ulla vom Bismarckturm). Vuonna 1993 saimme
Sanct Weronicas kennelistä uroksen "CH Gaston" josta tuli
myös kansainvälinen muotovalio. |
|
__________________

__________________
|
|
![]() |
__________________

__________________
Vuosi 1996. . .
King-Baronen`s kenneliin syntyi ensimmäinen pentue ( Ch Sanct Weronicas Gaston - Aralia), vuonna 1996.
Pentueessa oli 9 pentua joista kahdesta tuli myöhemmin myös muotovalio, mutta Mika ei ollut pentueen laa-
tuun silti 100% tyytyväinen. Suurin syy tähän oli koirien suhteellisen
lyhyt elinkaari. Ajattelin aluksi,jotta tämä
vain on minun huonoa tuuria,mutta asia ei ehkä ollutkaan niin, joten näistä
linjoista luovuttiin kasvatuksellisesti
2000 luvun paikkeilla. Uusien verilinjojen haku alkoi, samalla kun alkoi myös suhteet ulkomaalaisiin
bernhardinkoira kasvattajiin muotoutua yhä tiiviimmäksi.
_
_
Osa A-pentuettame eli;Ch King-Baronen`s Agreta garbo,Ch Arnika sekä Anna-Donna.
__________________

__________________
Vuosi 1998. . .
Alkujani perustin Bernhardinkoira linjani Saksalaisiin bernhardinkoiriin.Toimme 1998
todella kauniin
nartun saksasta rodun erikoistuomarilta Erika Kalscheuerilta; CH Veronica Von St.Florian:in,
josta edelleen kuuluu erittäin iso
kiitos Erikalle ja Heinzille. "Veera" on näyttelyissä
pärjännyt vähintäänkin
loistavasti...Se on
sekä Suomen, Ruotsin kuin Norjankin muotovalio,lisäksi suomen vuoden voittaja 2001,
Ruotsin voittaja -04. Veera on useita
kertoja sijoittunut ryhmäkilpailuissa , lisäksi Best in show
kilpailuissa,lisäksi
Veeralla on laskematon
määrä Rodun paras voittoja,mutta
mikä ehkä viellä tärkeämpää...Veera on sympaattinen
perhekoira,ja lisäksi lähes KYMMENEN valio
jälkeläistä,joten on vaikuttavaa saada tuonti koira,joka
on sekä itse hyvä ,
mutta viellä hyvä periyttäjäkin...... Veronica menehtyi vuonna 2007.

|
|
Fin & s & n mva Finv-2001 Sv-04 Veronica Von St.Florian
"Veera". Saksalaisen rodun erikois- tuomarin kasvatti. Veera on mielestäni yksi vaikuttavimmista tuonti koiristani Suomeen. Hänen silmiä hivelevän kaunis pää,sekä kompakti yleiskuva yhdistettynä hyvään tyyppiin,ja liikkeisiin on tuottanut tukun huippuvoittajia Suomeen myös seuraavissa sukupolvissa. |
FIN & S & N CH FINV-2001 SV-04 Veronica Von St.Florian B-C/0
(ch Viktor vom celler schloss-queeny von St.Florian)
__________________

__________________
Vuosi 1999. . .
Halusimme kokeilla myös jotakin uutta .Oli vuosi 1998,kun Suomen
kenneliitto järjesti Suomessa Maailmanvoittaja näyttelyn.
Bernhardinkoiria oli ilmoitettu muistaakseni yli 70. Kauniita koiria kehässä
oli montaa,mutta kaksi jäi mieleen ja ne olivat:
Lyhytkarvainen uros Bernegården`s Ragtime, sekä pitkäkarvainen narttu
Bernegården`s Mascara. Sveitsiläinen tuomari
valitsi nämä koirat tässä näyttelyssä maailmanvoittajiksi.Kyseiset koirat
oli kasvatettu Norjassa, Suuntasimme katseemme Norjaan,
nimittäin jo tätä näyttelyä ennen,olin nähnyt / seurannut mm.Ragtime:n
voittoisaa kulkua.
Norjasta monenlaisten mutkien kautta vastaan tuli CH Heitlogården`s Big foot... Haimme
koiraa jolla oli kokoa, luustoa ,ja liikkeitä.. Big Foot oli siis 5,5 vuotta vanha muuttaessaan meille
vuonna 1999,
mutta sen näyttely / jalostusura ei ollut viellä
läheskään ohi. Big foot menestyi
näyttelyissä loistavasti.
Ehkä parhaimpana näyttelysaavutuksena hänelle pidän
BIS 1-veteraani voittoa Tornion kaikkien rotujen näyttelystä
vuodelta 2001.Myös Kutsu Champions of Champions kisaankin meille tuli,mutta sen jätimme väliin.
Myös Big Foot:illla on jälkeläisissään lähes yli 10 muotovaliota,ja hän TODELLA on
koira joka antoi
"lentävät lähdöt" meidän bernhardinkoira
harrastukselle. Kiitokset tästä aivan mahtavasta koirasta
kuuluvat sen kasvattajalle Nils / Lillian Heitlolle Norjaan.
Big Foot menehtyi vuonna 2004, ollessaan lähes 11 -vuotta vanha.
__
![]() |
Kans & poh & fin & s & N mva Nv-97 Finv-2001 Heitlogården`s Big Foot
(A/0).
"Kun näin tämän koiran ajattelin Heti jotta
Suomen bernhardinkoirayhdistys r.y:n pistekilpailun |
KANS & NORD & FIN & S & N mva NV-97 FINV-2001 Heitlogården`s Big Foot (A/0).
( (Ch Bernegården`s Tamlin- Bernegården`s Victoria)
__________________

__________________
Vuosi 2000. . .
Vuosi 2000, Oli aika kokeilla Yhdysvaltalaista ,sekä Scandinavialaista bernhardinkoiraa linjaa toisiina.
Elettiin vuotta 2000 kun yhdistin ensimmäisen kerran American - Scandinavian bernhardinkoira
linjaiset koirat keskenään (Heitlogården`s Big Foot - Veronica Von St.Florian). Pentueessa 9 pentua,
joista Multi Ch king-Baronen`s Indiana jones, on tuotoksen tunnetuin poika. Indiana Jones on kilpaillut
näyttelyissä menestyksellä useissa eri maissa. Lisäksi saman pentueen King-Baronen`s Image Of Power on mm.
Kansainvälinen muotovalio, Ice Quuen Suomen valio,sekä Ihme ja Kumma Sertiä vaille Suomen / Ruotsin Ch.
Indiana jones on
isänä muutamissa pentueissa,ja meidän omissa pentueissa
Indiana Jones on isänä P ,sekä Q-Pentueessa.
Ihme Ja Kumma astutettiin vuonna 2005 Norjalaisella multi voittajalla Toffe-Loffe Go-Go Gentemanille,sekä Image Of
Power "Sylvi"
Astutettiin vuonna 2004 Ruotsalaisella Farm Of Charms Remingtonille,sekä lisäksi
Sylvi keinosiemennettiin vuonna
2006 Amerikan voitokkaimmalla sen hetkisellä uroksella Lasquite`s Garldana V Chalisella. Näistä pentueista
ja pennuista löydät kuvia meidän www.sivustolta. King-Baronen`s Indiana Jones on bernhardinkoira, joka on
tehnyt tunnetuksi Suomalaisia bernhardinkoiria, ennenkaikkea omaa kasvatutyötäni ympäri maailmaa.
Peräti viitenä vuonna peräkkäin; 2002-2003-2004-2005-2006, Suomen
bernhardinkoirayhdistyksen näyttely pistekilpailun voittaja.
_

INT & FIN & S & N & EST CH JV-01 SW-04 EUW-06
V-06 FINV-07 KBHV-07 King-Baronen`s Indiana jones
![]() |
INT & FIN & S & N & EST CH
DK Ch JV-01 SW-04 EUW-06
V-06 KBHV-07 V-07 King-Baronen`s Indiana jones. "Tässä on todennäköisesti ,yksi maailman kauneimmista pitkäkarvaisista bernhardinkoira uroksista tällä hetkellä" Näin kommentoivat mm. Tuomarit: Maija Ånestad pohjoismaiden voittaja näyttelyssä 2005,sekä Rafaelo Malo Alcrudo,Euroopanvoittaja näyttelyssä 2006. " Indy " on noteerattu mm.Dog Annual uutisissa. |
|
Int Ch King-Baronen`s Image Of Power "Tässä laadukkaassa nartussa
yhdistyvät mm. bernhardinkoiran kaksi tärkeää ominaisuutta.
|
![]() |
__________________

__________________
Vuosi 2001 . . .
Vuonna 2001 Heitlogården`s Big Foot,astui kasvattimme
King-Baronen`s Ei kai Bis Yx:in.
Sekä nartut: King-Baronen`s Jazz-Girl (C/0) ja King-Baronen`s Jessica.
Saimme mm.urokset: King-Baronen`s Jackpot ,sekä
King-Baronen`s Jazz-Man.

Jazz-Girl valitettavasti menehtyi tapaturmaisesti n.2-vuotiaana.


__________________Mutta, jos olet kiinnostunut kasvatuksesta tarvitset materiaalia jota voit käyttää.
Vuonna 2003 Farm Of
Charm`s Remington (A/0) tuli meille Suomen visiitille kasvattajaltaan
C.Vanfältiltä Ruotsista. Koira joka antoi pennuillensa erinomaista rakennetta.Remington
muutti
takaisin kasvattajansa luokse vuonna 2004 .Tämän jälkeen
Remingtonilla on ollut pentuja myös Suomen
rajojen ulkopuolella.
|
Farm Of Charm`s Remington (A/0). (Åonagården`s Asterix-Farm Of Charm`s Back to My Roots)
|
![]() |
Bernegarden Cry Out Syntyi vuonna 2003, ja muutti meille.
Pentueen isänä oli aivan upea Multi Bis Multi winner "Totto".
Olin pitkään etsinyt linjoja joissa olisi edelleen vahvoja luustoja,sekä ennenkaikkea upeat luonteet.
Cry Out valittiin meille,ja tuli vuonna 2005 Suomen muotovalioksi
suoraan kolmesta näyttelystään Suomessa. Tätä
ennen,se oli
syksyllä 2004 kuvattu lonkiltaan / kyynärpäiltään terveeksi (A/0). Cry Out,on meidän
Syksyllä 2005 syntyneen
P-pentueen.
emä. Lisää kuvia meidän P-pentueesta löydät mm. >
P-pentue.
<.
Lisäksi Cry Out on meidän S, sekä V-Pentueen emä.
|
Fin Ch Bernegården`s Cry Out (A/0).
|
|
Cry Out:in ensimmäisestä vuonna 2005 meillä
syntyneestä pentueesta,jossa isänä oli CH King-Baronen`s Indiana Jones
syntyivät mm nartut:

Suomen,sekä Norjan muotovalio , Euroopan juniorivoittaja 2006: King-Baronen`s Points to Mika , Lonkat C, Kyynärpäät 0.

Mm.Suomen & Norjan muotovalio ,sekä Suomen voittaja 2006, Suomen juniorivoittaja 2006
Maailmanvoittaja 2008,sekä kansainvälinen muotovalio.
King-Baronen`s Pick Pocket. Lonkat B,Kyynärpäät 0.
Suomen bernhardinkoirayhdistys r.y:n näyttelypistekilpailun paras pentu vuonna 2006.

Sekä uros King-Baronen`s Phar Lap,
Joka muutti Bernegården`s kenneliin.
Rodun paras (ROP) mm:Belgian kansainvälisessa koiranäyttelyssä 2006. Phar Lap
on lonkiltaan terve: A.
__________________

__________________