King-Baronen`s & Saint Verna Kennel. 


 

Mika Pallari / Kennel King-Baronen`s.

# Bernhardinkoira harrastusta vuodesta 1992.
# Kennel nimi King-Baronen`s myönnettiin vuonna 1996.
# Suomen Kennelliiton Lauri vuolasvirta palkinto myönnettiin vuonna 2009.
# Suomen Bernhardinkoirayhdistys r.y:n palkitsemana:
Vuoden 2004, 2005, 2006, 2007 , 2013 sekä 2017 kasvattajakilpailun NRO.1 Suomessa.
Kasvateissa lukuisia muita Bernhardinkoira yhdistys r.y:n palkitsemia koiria eri vuosina,
sekä  niin Suomen, kuin muidenkin maiden muotovalio koiria.
Mika tutustui bernhardinkoiriin ensimmäisen kerran 1980- luvun loppupuolella,
Serkkupojan vanhemmilla oli tällainen iso koira. Nuoren miehen mielestä oli mahtavaa
koiran retkottaessa vanhan Ford farmari auton peräkontissa pyyhkeenkokoinen kieli
roikkuen ulkona... Kylkeä kääntäessään koko Ford heilui. -Se oli vaikuttavaa...

Katariina Vahvelainen / Kennel Saint Verna
Työskentelee; Asiantuntijana Berner PRO Oy. Eläinten hyvinvointi.
# Katariinan suvulla on ollut bernhardinkoiria jo 40-luvulta lähtien.
Hänen mumminsa / vaarinsa omistivat nartun Madan ja uroksen Lordi Leopoldin.
He kasvattivat jo tuolloin ainakin yhden pentueenkin. 1970-luvulla Katariinan sedällä Tarmo
Vahvelaisella itsellään oli jo bernhardinkoiria ja Tarmo oli aktiivinen Bernhardinkoirayhdistyksen jäsen,
toimien mm. Jalostustoimikunnassa ja hänen vaimonsa Pirkko oli mm.yhdistyksen pentuvälittäjänä.
Katariinan ensimmäinen bernhardinkoira kokemus oli  setänsä uros Caesar de Gozette "Kessu",  
joka voitti mm. erikoisnäyttelyn BIS:n vuosina -75 ja -77. Ensimmäinen oma bernhardinkoira 
Kimbero`s Beethoven Katariinalle tuli vuonna 1996.
# Katariinalle myönnettin kennelnimi vuonna; 2007. 
# Bernhardinkoira yhdistys r.y:n palkitsemana vuoden pitkäkarvaisten bernhardinkoirien kasvattaja 2009.

Asumme Ii:ssä, Oulusta n.30 km pohjoiseen. Kotonamme on useampi aikuinen / eri ikäisiä bernhardinkoiria.
Kasvatamme bernhardinkoiria suunnilleen yhden-kaksi pentuetta vuodessa. Tavoitteena laatu korvaa määrän.

Toivomme, että jokainen kasvattimme saisi parhaat mahdolliset eväät elämäänsä varten, niin terveyden kuin luonteenkin
puolesta.
Silti yhteiselon aikana voi tulla odottamattomia ongelmia vuosien aikana tai kaikki ei mene aina niin kuin on suunniteltu.
Pyrimme kuitenkin
 kasvattajina aina olemaan apuna erilaisissa tilanteissa. Jos emme itse tiedä, aina tuttava piiristämme löytyy joku
joka tietää, ja voi auttaa tai sitten päädytään ihan ammattilaisten apuun.


Talomme / asuinympäristömme on pitkälti mukautettu koiraharrastuksen mukaiseksi. Bernhardinkoirat kuuluvat siis osana
meidän arkea ja juhlaa. Harrastamme niiden kanssa jonkin verran
koiranäyttelyissä käymistä, sekä muuta puuhaa.
Parhaimillaan bernhardinkoira on kuitenkin hyvätahtoinen
jättiläinen joka ihan omana itsenään miellyttää omistajaansa / perhettään.


Katso Youtubesta > videoita <.


Vieraile www.sivustollamme ja tutustu , jos kysyttävää ilmaantuu... Älä epäröi olla yhteydessä.

Nopeimmin uutisemme löydät useinmiten aina meidän FACEBOOK sivuiltamme. 
 


Yhteystiedot / Contact;

Kennel King-Baronen`s
Mika Pallari
Praavantie 50,
91100 Ii, Finland.
E-mail: Mika.Pallari (ät) Live.com
Gsm: 044-9954561

Kennel Saint Verna
Katariina Vahvelainen
Praavantie 50,
91100 Ii, Finland.
E-mail: Katariina.Vahvelainen (ät) Berner.fi
Gsm (+358) 0500-822864

 Kennel_Esittely_Kuva.jpg
 

 Takaisin