KiaPri kennel esittely

 

 

 

Nimeni on Kirsi Mutanen ja rakas harrastukseni on tiibetinspanielit. Perheeseeni kuuluu mieheni Jouni, kouluikäiset lapsemme Arttu ja Noora sekä tipsu-tytöt Kia,Priti,Demi ja Fani. Asumme Ylöjärvellä Tampereen naapurikaupungissa.

Kasvatan tiibetinspanieleita pienimuotoisesti kotona kennelnimellä KiaPri. Kasvattajakurssin suoritin ja kasvattajasitoumuksen allekirjoitin helmikuussa 2005. Saman vuoden marraskuussa minulle myönnettiin kennelnimi KiaPri, joka on yhdistelmä ensimmäisten tipsujeni kutsumanimistä. Kuulun
Tiibetinspanielit ry:hyn ja Suomen Kennelliittoon. Pyrkimykseni on kasvattaa tiibetinspanieleita, jotka ovat terveitä, hyväluonteisia ja rodunomaisia. Ensimmäinen KiaPri-pentue syntyi maailmaan vuonna 2006, aprillipäivän iltahetkinä. Tarkoitus on, että meille syntyy vuosittain noin 2 pentuetta, yksi kerrallaan, jotta minulla varmasti on jokaiselle emolle pentuineen riittävästi aikaa.

Kian kasvattaja sai minut nopeasti innostumaan koiranäyttelyistä ja niistä tuli mukava uusi harrastus. Kotonamme asustavat tipsu-tyttömme ovat kuitenkin ensisijaisesti koko perheen rakkaita lemmikeitä.

 

 

 

Alkuun

 

 

 

 

1