Kennel Weissbart
valkoiset kääpiösnautserit
Koirat ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Silloin kun perheessäni ei vielä ollut koiraa, karkasin rapsuttelemaan naapurin cockerspanielia. Sittemmin perheeseemme hankittiin sekarotuinen labbis. Oman ensimmäisen koiran hankin vuonna 1992; komean tanskandoggiuroksen ja myöhemmin myös dobermanniuroksen. Perhe kasvoi, opiskelut, työt ja muut kuviot pitivät muutaman vuoden koirattomana, kunnes kaipuu jälleen kävi ylivoimaiseksi.
Vuonna 2006 syksyllä elämääni astui valkoinen kääpiösnautseri Maisa (Kuuraparran Nuu Nuu) jonka piti tulla "vain" kotikoiraksi ja lenkkikaveriksi. Maisa on kuuluisan, moninkertaisen voittajan, C.I.B Mike´s Uti Millenniumin tytär ja siksi lähes suku velvoitti ajattelemaan koiran kanssa muutakin harrastusta kuin lenkkeilyä. Näyttelyistä en ole koskaan kamalasti innostunut; lähinnä vain oman esiintymisjännityksen vuoksi, mutta niissäkin on tullut sittemmin pyörähdettyä!
Koiraharrastus siis vei mukanaan ja kasvattajakurssin suoritin huhtikuussa 2008 ja kennelnimi Weissbart myönnettiin minulle 11.2.2009. Ensimmäinen pentue (A) näki päivänvalon 3.3.2009. Pentueesta kotiin jäi Liinu (Weissbart Amaranth). Apua ja tukea olen saanut toisilta kasvattajilta, kirjoja yms. lähteitä olen tutkinut, mutta paljon on vielä opittavaa; niinkuin yleensäkin elämässä. Kasvatusharrastuksessa tavoitteenani on terveet, rodunomaisen luonteen ja rakenteen sekä karkean karvan omaavat reippaat perheenjäsenet ja harrastuskumppanit.

