kennel jylhäkallion

Hei,

olen Heli Keskimaa, perheeseeni kuuluu mieheni Vesan lisäksi kolme lasta; Hanna, Heidi ja Vili sekä muistoissamme rakas tyttäremme Niina.

Asumme maalla, Viialassa Tampereen kupeessa. Omassa kodissamme kanssamme pyörii tällä hetkellä viisi koiraa; Newfoundlandinkoira Pontus  ja Leonberginkoirat Luna, Liisa, Launo ja Leevi. Olemme aivan ihastuneita näihin upeisiin koiriin, ne ovat valloittaneet sydämemme täysin, olemalla luonteeltaan oivallisia koiria lapsiperheisiin.

Omien koiriemme kanssa harrastamme näyttelyitä ja vierailuja mm. kouluilla, päiväkodeissa ja kehitysvammaistenhoitolaitoksissa.
Koirien kasvatuksessa tähtäimessä on rotumääritelmän mukainen, tervepäinen ja -rakenteinen koira. Kasvatus on meillä hyvin pienimuotoista, jo siksikin, että koirat jakavat meidän kanssamme samat tilat, yhden omakotitalon. Tavoitteena ei ole kasvattaa mitään näyttelytähtiä, joskin toivon koiriemme sielläkin näkyvän ja pärjäävän. Tärkeintä olisi kuitenkin pystyä säilyttämään koirieni uskomaton avoin luonne, terveys ja upea turkki, niiden liikkeistä puhumattakaan, muiden asioiden ohessa.

 Mielestäni jalostusvalinnat ovat aina joiltakin osin kompromisseja, kun täydellistä yksilöä ei ole vielä oletettavasti olemassa?
Kävin kasvattajan peruskurssin (uteliaisuuttani) keväällä 2004 ja anoin itselleni kennelnimen, ehdotuksista ensimmäinen, Jylhäkallion meni läpi. Kennelnimeni juontaa juurensa tietenkin Leijonakuningas-elokuvasta, joka oli varsinkin edesmenneen tyttäremme Niinan kestosuosikki.

Olen jäsenenä Suomen Kennelliitossa, Suomen Leonberginkoirat Ry:ssä, Suomen Newfoundlandinkoirat Ry:ssä, ja Suomen Koirankasvattajat Ry:ssä.