Kovia poikia

70 -luvun lopulla allekirjoittanut eksyi Heinolassa samaan ryyppyporukkaan muutaman sotaveteraanin kanssa. Kun illan edetessä oli mieheen nautittu toista pulloa kolmen tähden "jallua" niin puheetkin alkoivat olla sitä luokkaa... Karjalan kannaksella taistellut mies kertoi:

- Meidän komppania oli juuri ruokailemassa kun venäläinen aloitti ankaran tykistökeskityksen asemiimme ennen hyökkäystään. Rautaa oli niin paljon ilmassa, että sirpaleet sahasivat toisiaan. Suuret petäjät lensivät juurineen ilmaan kymmenien metrien korkeuksiin ja miehiä kaatui kuin heinää... Siinä jos missä iskee miehiin jo pakokauhu... Minäkin lähdin juoksemaan poispäin keskityksestä mutta joka puolella vaan räjähteli ja kranut tuntuivat vaan suurenevan. Välillä oli lyötävä maihin, lähimmät kranut räjähtelivät aivan kolmen metrin päässä ja oli ihme etten saanut naarmuakaan...

Karhumäen suunnalla taistellut mies kertoi:

- Ne oli viimesie taesteluja sillo -41 meijän rintamalla. Pitkin päeveä oli työnnetty venäläisie taaksepäen ja sitä jatku vielä läpi yön. Myö kovasti ihmeteltiin miksei se "noapurin" poeka irtaannu suosiolla. Minä sanon komppaukolle että; mitähän jos yritettäesiin rynnäköllä... Ka niinhä myö lähettiin rynnimään. Alotettiin helevetinmoenen huuto ja ampumine sammaan aekaan... Sillo tuli jo ryssille kiire ja se homma tuntu olovan loppu. Mutta sinne maastoon oli jotkii venäläeset jeäneet valekuolleiksi ja niistä tuli vielä riesä. No myöhä ruvettiin niitä tutkimaan tarkemmin. Yhennii luo ku mäntiin niin se pomppasi just' ja läks' juoksemaan ommiisa puolelle. Poejat rupesivat ampumaan perrään mutta minä huuvin; ettei ammuta, otetaan vanki. Lähin juoksemaan miehen perrään ja saen sen kiinni. Siinä synty semmonen paenimaaottelun tapanen hässäkkä mutta minä sen kuitenni voetin. Soatiin vanki - kapteeni arvoltaan...

Rukajärven suunnalla ollut mies kertoi:

- Meillä Rukajärven suunnalla ei ollut kiinteää rintamalinjaa kovinkaa paljo. Sen sijjaan kenttävartioita oli sitäki enemmän. Yksi asemapaikka siellä oli sellanen, ettei siinä ollu vakituiseen miehitystä. Sillon tällön käötiin siellä partioimassa ja majjailemassa. Oltiin yö ja välillä kaksikin. Pian kuitenkin huomattiin, että sammaa paekkaa käötti myös venäläiset aevan samalla tavalla. Sitten kävi niin, että me satuttiin menemään venäläisten kanssa aevan sammaan aikaan tuohon asemapaikkaan. Minulla nousi niskavillat pystyyn, että nyt ratkastaan asemapaikan isännyys lopullisesti. Mutta toisin kävi! Venäläisten joukossa oli muutamia Suomea puhuvia miehiä, ja yhessä me rupattelimme ja keittelimme korviketta ja vodkaakin saatiin... Sitten venäläiset toivat sinne myös naisia ja haitarin. Iltasin pistettiin tanssiksi ja meillä oli lystiä. Tätä pelliä jatku kuukausia ja välillä olimme asemalla yhtä aikaa yötäkin. Suuremmat herrat eivät asiasta tienneet mittään... Sitten meille vaehtu joukkueenjohtaja, niin se käski hyötätä ja tuhota tuon asemapaikan...

- Kovia poikia, sanoi allekirjoittanut ja vilkuilin miehiin päin alta kulmain kun ei ollut noin hyviä sotakokemuksia. Oli kuitenkin jotakin:

- Meille Siinaille tuli Suomesta niin huonoja miehiä, että osa jouduttiin lähettämään takaisin "maitojunalla". Sitten tuli miehistä puutetta. Minä olin päivystävänä alikersanttina ja tarkoituksenani oli koota ryhmän verran miehiä perunoita kuorimaan. Yhtä miestä puuttui. Menin majurille ilmoittamaan asiasta. Siellä oli kuitenkin samaan aikaan pataljoonan komentaja - josta yllätyin. Sanoin majurille että; "yhtä miestä puuttuu, mutta jos majuri lähtee perunoita kuorimaan niin ei tarvitse päivystystä lakkauttaa". Majuri ja eversti vilkaisivat toisiinsa... - Silloinhan asia on kunnossa, sanoi majuri. Minä menin tyytyväisenä päivystäjän pöydän luo, kunnes huomasin minkä munauksen olin tehnyt! Minun piti sanoa että; jos majuri toimisi päivystäjänä sen aikaa niin minä voin mennä kuorimaan perunoita. Pari minuuttia mietittyäni menin oikaisemaan asiaa. - Sitä käskyä ei muuteta, sanoi majuri. Everstiä asia näytti huvittavan... Niin myös kävi, että majuri meni kuorimaan perunoita. Samana päivänä levisi huhu koko pataljoonaan, että Huotarista on tullut niin sotahullu, että majurinkin on käskenyt perunateatteriin... Asiaa yritin selvitellä vaikka kuinka, mutta huhut vain laajenivat. Puhuttiin jo että; tarkoitukseni oli laittaa eversti sinne perunateatteriin mutta puheissani olin seonnut...

Seuraavana aamuna tuo ryyppyporukka palaili "Karvahattuun" kohmelokaljoille allekirjoittanut mukaan lukien. Hetken aikaa he istuivat ja katselivat toisiaan alta kulmain. Mutta toista tuoppia juodessaan he alkoivat tulla taas rohkeammiksi ja oikoa eilisillan puheita. Kannaksen veteraani aloitti:

- Totta puhuen ne illalliset minun jutut oli pikkusen höystettyjä. Ei siellä kannaksella ihan niin kovaa tykistökeskitystä koettu. Ja jos ne tykin ammukset olisivat räjähdelleet kolmen metrin päässä, niin ei minusta olisi ollut niiden kertojaksi - vähemmän vielä niiden valehtelijaksi...

Karhumäen veteraanikin "heräsi":

- Minunnii täötyy myöntää, että ne illalliset juttuni alako läekkyö jo lasinreonojen yli. Meinaan siitä vankijutusta. Se venäläenen ei ollu mikkään kapteeni vaan tavallinen sotamies ja minusta vielä paljo pienempi. Se sieppasi minut sylliisä ku höyhenen ja lähti viemään ommiisa puolelle. Siitä kyllä oesi minulle tullu pitkä vankeosreissu ja tuskinpa oesin elävänä selevinny. Omat miehet rupesivat sitten ampumaan ilimaan ja saevat minut pelastettua, ja se vanki peäsi meiltä kaeken lisäksi karkuun...

Rukajärven veteraani kostutti huuliaan tuopin reunalla:

- Kyllä minunkin täötyy oekoa illallisia. Siitä asemapaikasta josta illalla puhun... Ei me siellä oltu venäläisten kanssa yhtä aekaa yhtään yötä, eikä myö siellä naisia nähty, ja kun sinne lähettiin hyökkäämään niin kyllä sinne oli jo venäläinen ehtinyt ensin meitä ja järjestänyt sellasen vastaanoton, että meistä puolet tuotiin paareilla pois ja se nuori vänrikki joutu kaiken lisäksi vangiksi...

- Kyllä se niin tahtoo olla, että lasin ääressä ne puheet saavat lisävärin, sanoi allekirjoittanut. Vanhat veteraanit alkoivat tuijottaa häntä alta kulmain; 'eikö hänellä olekaan mitään oikaistavaa?' Hetkisen mietittyään hän sanoi:

- Silloin kun minä Siinailla käskin sen majurin sinne perunateatteriin, niin en minä ollut alikersantti vaan korpraali...

Tekstit Etusivulle