Otteita kirjasta:

Savotan sanomat

Menimme yhteen taloon syömään ja yöpymään. Siellä vanha emäntä katseli jalkineitamme. Hän kävi hakemassa jyväsäkkejä, ja leikkasi keritsimillä niistä jalkarättejä meille pojille, voidaksemme vaihtaa välillä kuivemmat.

--

Varttitunnin odottelun jälkeen lähdin toisen miehen kanssa katsomaan tilannetta. Isä makasi mahallaan elottomana kaplastuksen päällä, keksi poikittain rinnan alla. Hänen oli pitänyt avata kielipuomi, mutta siihen ei hänen aika enää riittänyt.

--

Ajat olivat tuolloin niin ankeat, ettei kaivossa riittänyt vettä läpitalvesta, vaan oli haettava järviavannosta. Lapset pyörivät helmoissa ruokaa tehdessä. Nuorimmainen oli käsivarrella, ja essun alla usein jo tulevakin ponnisteli.

--

Lapset opettelivat laskemaan sormista, että kuinka monta yötä vielä on jäljellä, kun isä tulee savotalta kotiin. Joka aamu niitä yhdessä laskettiin, ja joka aamu jäi sormia vähemmän jäljelle. Sitten kun ne sormet loppuivat, niin alkoi pitkä ja piinaava odotus ja kysely, että miten ovat kellossa viisarit silloin, kun isä tulee.

--

Kesällä poimin kämpän lähistöltä mustikoita ja puolukoita. Tein soppaa, mehua ja puuroa. Puolukoita survoin talvenkin varalle. Vapaapäiviä ei ollut. Palkka tosin oli parempi kuin pankkivirkailijalla. Tulee joskus mieleen, että kuinkahan moni tämän päivän pitkäkyntinen neitonen tuollaisessa työssä viihtyisi?

--

Talvella laitettiin tuli isoon ontoksi lahonneeseen honkaan. Kun tulenlieskat tuprusivat kymmenistä tikan hakkaamista aukoista, niin sitä ihaillen katseltiin. Se oli oikea jätkänkynttilä.

--

Jos herrat sattuivat käymään talossa, niin emäntä antoi lämpimän leivän evääksi. Eräässä talossa isäntä oli antanut repullisen salaa kaadettua hirvenlihaa. Huhut tietävät kertoa, että piika oli palvellut herraa jossakin talossa tavallista paremmin - kamarinkin puolella.

--

Yksi nuorempi mies meni lautalle ja juoksi puusuman ylitse muutamia kertoja, joka sai tukit liikkumaan nopeammin ja lähtivät tulemaan surina erinä tammenluukkua kohti.

--

Kalasteltiin paljon. Saaliit olivat hyviä. Jos sattui olemaan taloja lähiseudulla, käytiin kylässä. Siellä meitä pidettiin kuin harvinaisina sukulaisina. Olihan isäntä tuttu useimmilta savotoilta, ja emäntäkin saattoi olla tuttu nuoruusvuosilta.

--

Kun jotkut heistä valittivat kesällä ympärillä pyöriviä sääskiä, saatoin sanoa: ”Mutta jos ympärillä pyörisi alastomia naisia yhtä paljon kuin sääskiä, niin pöllinteosta ei tulisi juuri mitään.”

--

Se oli poikasille sellaista elämän oppituntia. Monet veljekset tekivät porukalla, kahdestaan ja kolmistaankin. Heille tuli keskenään riitaa usein pienistäkin asioista. Kyyneleet siellä tulivat joillekin hyvin herkästi silmiin. Mutta kokemuksen ja isän opetuksen kautta heistä aikanaan kasvoi kunnon metsureita.

--

Ihoani rupesi kutittamaan joka paikasta – hiusrajasta kantapäihin asti, niin kuin miljoonat täit olisivat sitä jyrsineet. Tiesin hien polttavan vanhan ihon karrelle ja rullaavan vaatteita vasten.

--

Jälkeenpäin on monesti tullut kysyneeksi itseltään: ”Olisinko itse opettajana ollessa pyytänyt sellaisenkin oppilaan kuin mitä minä olin ollut - tultuaan tavalliseksi jätkäksi - omaan kotiin yöksi ja tarjonnut vielä aamupalan.”

--

Mentyäni kämppään valitsemaan itselleni makuupaikkaa, yksi mies istui käsi paketissa pöydän ääressä lukemassa lehteä. Ei siinä sen kummempia tuliaisia pidetty. Ilmoitin kokille tulostani ja käskin laittaa termospulloon teevettä. Iltapäiväksi lähdin metsään. Siitä se metsurin ura urkeni.

--

Makailin yhtenä sunnuntaiaamuna petilläni, kun nuori kokki tuli ruokailun jälkeen pyyhkimään pöytiä puhtaaksi. Hänellä oli minihame päällä, ja kurkottaessaan pöydän toiseen reunaan nousi hameenhelma ”vesirajan” yläpuolelle niin, että myös pikkupöksyt näkyivät hyvin. Tuollainen upea lyhytelokuva virkisti vanhan jätkän silmät pitkäksi aikaa.

--

Mieleeni tuli vielä se kämpällä käyntireissu. Kun se kokin huone näytti kiinnostavan häntä eniten, tulin tulokseen, että kokki oli varmaan antanut hänelle sieltä haarojen…

--

Helmikuun alussa isännällä alkoivat rahat ”polttaa” näpeissä. Hän tuli yhtenä perjantai-iltana kirkolta taksilla pihaan humalassa. Viinaa ja olutta oli monta kassia. Silloin alkoivat juhlat talossa.

--

Kun elämä kokonaisuudessaan oli kiertävää luonnetta, niin hänen puheensa pysytteli hyvin kapealla alueella. Politiikka, uskonto ja yhteiskunta oli hänelle elämän sivuseikka. Käytöksensä rinnastin usein; ”Tuntemattoman sotilaan” Honkajokeen.

--

Remonttia jouduttiin koneisiin tekemään metsässä, niin kesällä kuin talvellakin. Monesti kämmenet olivat verirakoilla ja hyvin rasvatut. Urakat tahtoivat mennä persuuksilleen. Tunteet kävivät välillä tosi kuumina. Neuvomaan ei kannattanut tulla.

--

Myöhemmällä iällä lukiessani Kalle Päätalon kirjoittamaa Vikke Nilon tarinaa tuli mieleen: ”Ei meillä olleen miehen elämän loppuvaiheet olleet paljonkaan kauniimmat.”

--

Siinä kehityksessä ei "lentojätkille" eikä vanhoille miehille ollut enää kysyntää. Maaseutu ei enää pystynyt tarjoamaan työpaikkoja entisessä mitassa. Suuri osa pienviljelijöistä joutui sivuansionsa menettäneinä lopettamaan tilanpitämisen ja muuttamaan suurimpiin kasvukeskuksiin.

--

On vuosikymmenten jälkeen ehkä häveliästä sanoa, että jos minä olin talossa isännän kuollessa, niin melko varmasti minusta olisi tullut talon uusi isäntä. Nuori rouvahan oli vain pari vuotta vanhempi, ja jos minä en olisi osannut häntä kosia, niin hän varmaan olisi kosinut minut.

--

Ajattelin monesti, että mitähän nämä sukulaiseni minusta miettivät, ja häpeävätkö he sitä, että heillä on ”minunkin kaltainen sukulainen”.

--

Kerroin tuttaville lähdöstä metsätyökouluun. ”Sinustahan tulee ihan ammattijätkä, oikein koulunpenkin kautta. Kaikkea sitä kuulee...”

--

Katselin nousuhumalassa mielenkiinnolla yhtä isorintaista ja takapuolestaan pyöreää tarjoilijaa, suunnitellen muutakin. ”Jos saisin teidän kaltaisen neidon emännäksi, niin lopettaisin tupakanpolton ja viinanjuonnin heti”, sanoin hänelle. ”Ne tavat kyllä voitte lopettaa vähemmästäkin, ja kylläpä paljon lupaatte tällaiselle kapakkapiialle”, hän vastasi.

--

Vaatteet kastuivat heti aamusta, moottorisaha reistaili tuon tuosta, puut jäivät konkeloon, oksat pieksivät kasvoja ja repivät vaatteitani. En osannut valita parempaakaan. Siihen oli minun tyydyttävä, kun olin juuttunut kotiseutuuni kiinni. Äidinpojan luonteeksi sitä voisi sanoa.

--

Muutaman päivän ehdin kulkea metsässä, kun töistä tultuani rupesin kuorimaan perunoita. Samassa rintaani riipaisi, niin kuin puukko olisi kurkkuun työnnetty. Hengitykseni meni tukkoon ja maailma musteni silmissä.

--

Olin taas ollut juopotteluputkessa muutamia viikkoja, kun poliisit tulivat kaljabaarin ovesta sisälle. Käskivät minut ulos, ja sanoivat isäni kuolleen. Silmissäni alkoi sumeta. Se putki loppui silloin siihen päivään, mutta alkoi taas hautajaisia edeltäneenä päivänä.

--

Sitten alkoi vaimoni olla jo öitäkin pois kotoa. Aloin huolestua enemmän meidän tulevaisuudesta. Lähdin käymään äitini luona kylässä ja kerroin asiasta. Häneltä pääsi itku. Ei kuitenkaan voinut muuta kuin valittaa.

--

Taukoja ei juuri pidetty. Kaikilla näytti olevan kiire jonnekin, ja dieselkatkuinen kone hengitti niskaan koko ajan. Meistä oli tehty koneita, toistemme kyttääjiä ja vauhti kiihtyi koko ajan. Se oli niin raskasta aikaa, että tuolloin heikot karsiutuivat armotta rivistä pois.

--

Tuli mieleen: ”Eiköhän siellä nuori rouva kotonakin tarvitsisi miehen apua - vaikkapa pienten lasten perään katsojana”. Tiesin sen jo omasta kokemuksesta.

--

Yksi tuttu mies soitti ja kysyi, että sattuisiko minulla olemaan yhtään viinaa pullon pohjassa, ja se pitäisi tuoda heti. Sen tarvitsija oli kuulemma niin vapisevassa kunnossa, että voi kuolla vaikka heti.

--

Kaadetut puut peittyivät hetkessä lumen alle, ja ajoittain tuli eksynyt olotila. Tuollaisessa ilmassa eväsreppua aukaistaessa ja jäisiä voileipiä syödessä, tuli helposti mieleen eduskunnan herrojen hotelliruokailut ja hanhenmaksapihvit.

--

Kun siihen yhtiön autoon sulloutui monta miestä varusteineen, niin monesti laitoin käteni ristiin, ettei kuski pimeässä ajaisi ojaan, tai päin jotakin tukkirekkaa.

--

Kokeissa kävi ilmi, että verenpaine on korkealla. Veriarvot ja muutkaan tulokset eivät olleet kohdallaan. Lääkäri katseli niitä synkännäköisenä. ”Joillakin muilla ammattiryhmillä noilla arvoilla mies olisi jo mullan alla”, hän sanoi.

--

Hetken olin hiljaa kädet ristittynä vuoteen vieressä. Sanoja ei enää tarvittu. Juttelin hoitajien kanssa vähän aikaa käytännön järjestelyistä, jotka jäivät viranomaisille. Pidin heihin yhteyttä, ja sain entisistä työkavereista kasattua porukan, että mies saatiin haudan lepoon.

--

Jouduin usein käymään vastaanotolla, olemaan viikon sairaslomalla ja välillä kuukaudenkin. Eräänä iltana isän luona käydessäni selvitin kuntoani. ”Ei mene montaa vuotta enää, kun olet jo romu-ukko”, hän sanoi. Omasta kokemuksestaan tiesi.

Tekstit Etusivulle