Munakas juttu

Ollessani Siinailla rauhanturvatehtävissä, meillä komppanian komentopaikalla oli kotieläiminä siipikarjaa. Kukon olimme ristineet Masaksi ja kanan Mantaksi. Tipuiässä olevaa nuorta polvea oli myös, mutta niiden lukumäärää ja nimiä en enää muista.

Tipuiässä olevat pidimme visusti omissa häkeissään, mutta Masa ja Manta saivat juosta päivisin vapaana komentopaikalla. Enimmäkseen ne kuitenkin pysyttelivät keittiön takapihalla - yön ajaksi heidätkin teljettiin muiden joukkoon, sillä alueella liikkui öisin nälkäisiä kulkukoiria.

Tämä kirjoitus kertoo yhden jutun Mantasta ja sen tekemästä munasta. Manta oli aivan tavallinen kana kuten muutkin, ehkä hivenen parempaa rotua kuitenkin; pyöräytti isokokoisen munan päivässä ja parhaina kaksi. Ruuasta sillä eikä muillakaan kanoillamme ollut puutetta, mutta sen huomasimme, että kanoilla oli nälkä lähes aina, niin kuin meillä sotilaillakin, (puhumattakaan janosta).

Kun uusi loitontamissopimus saatiin neuvoteltua osapuolia tyydyttävällä tavalla loppuvuodesta 1975, niin edessä oli lähtö uusiin asemiin. Kasasimme teltat, saunat, kapakan ja muutkin asumuksemme. Nostelimme ne sitten autojen lavoille - unohtamatta tietenkään siipikarjaa. Ja niin lähdimme tuntematonta tulevaisuutta kohti, ja sehän oli kuin kotoa olisi lähtenyt...

Moottorimarssin aikana pidimme pieniä taukoja - "heitimme vettä", tyydytimme janomme ja annoimme juotavaa kanoillekin. Kun lopulta pääsimme uuteen paikkaan, niin alkoi aikamoinen hässäkkä ennen kuin taas saimme asumuksemme kapakoineen paikoilleen - edes välttävään kuntoon. Pari vuorokautta siinä taisi vierähtää ja Masa ja Mantakin tepastelivat jo tuttuun tyyliin keittiön takapihalla.

Olimme sitten kuorimassa perunoita tuolla samaisella takapihalla kun yksi mies huomasi, että Manta etsii munintapaikkaa. Se tepasteli seinänvierustoja edes takasin ja äänteli "siihen" tyyliin. Yksi keittiömiehistämme haki isokokoisen tyhjän pahvilaatikon ja nosti Mantan laatikkoon... Eikä mennyt aikaakaan kun Manta hyppäsi laatikosta pois ja tepasteli Masan rinnalla - niin kuin ei mitään olisi tapahtunut.

Kun perunankuorinta sitten loppui niin menimme laatikolle mielenkiinnolla katsomaan, että oliko Mantamme muninut? Olihan se! Mutta tällä kertaa tuo muna olikin tavallista suurempi - huomattavasti suurempi mitä yleensä Manta oli tottunut pyöräyttämään. Naureskelimme keskenämme, että Mantakin haluaa antaa oman panoksensa rauhanturvaamistyölle...

Keittiömiehet olivat keskenään sopineet, että Mantan munan saa syödä tiskivuorossa oleva henkilö - haluamallaan tavalla. Tällä kertaa tuo muna keitettiin muiden munien joukossa, joka erottui hyvin kokonsa tähden. Olin samaan aikaan keittiöllä eturuokailussa omien kiireitteni vuoksi, kun kaveri rupesi viipaloimaan munaa leipänsä päälle. Mutta kas kummaa..! Munan sisällä olikin toinen muna - kovine kuorineen, keltuaisineen ja valkuaisineen...

Olimme jo siinä iässä, että jotain tiesimme suvunjatkamistoimista, mutta tuollaista munaa ihmettelimme kovasti: Kuinka se voi olla mahdollista? Komppaniassamme oli paljon kavereita, joiden kotona oli kanoja, mutta kukaan heistä ei ollut vastaavaa munaa aikaisemmin nähnyt tai kuullut. Kaveri kuitenkin söi munan, eikä hän voinut pahoin. Lopulta tulimme siihen tulokseen, että Mantan munintarytmi oli muuttohässäkän vuoksi häiriintynyt. Tämän jälkeen hän muni normaalisti.

Olen tämän munajutun kertonut monelle, mutta harvalukuinen on se joukko joka tähän on uskonut ja luulenpa, että tuo joukko ei paljon tämän kertomuksen myötä kasva. Totta se kuitenkin on!

Entäs tuo Masa? Siitä olisi paljon parempi juttu, mutta se kuuluu jo sotasalaisuuden piiriin, joten jääköön pöytälaatikon suojiin...

Tekstit Etusivulle