Kaunislehdon tilan omistaa Hyrynsalmen kunta. Hyväkasvuista etelään viettävää vaaran rinnettä
on kaskettu useita kertoja. 1800- luvun alussa poltetun viimeisen kasken pohjalle kasvoi kaunis lehtometsä. Siitä sai maisema ja myöhemmin rakennettu torppa nimen Kaunislehto. Osa rakennuksista on tuotu pitäjän eri puolilta ja pystytetty talon entisten rakennusten paikoille, joten asemakaava on alkuperäinen.

Päärakennus

Kamarirakennus.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vasemmalla vaateaitta, keskellä jyväaitta, oikealla ruoka-aitta.

Käymälä, talli ja rahdinajajien talli. Monissa paikoin tallin vintillä nukuttiin toukokuulta syyskuulle saakka.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Käymälä (Ulkohuusi). Matalampi istuin on tarkoitettu lapsille.

Karjakuja.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tanhua navettarakennuksen keskellä.

Karja-appeen haudutusallas.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Paja. Siellä sepän on hyvä askarrella.

Aitan ovi. Huomaa ovessa kaksoismerkkaus.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kangaspuut ja kätkyet.

Komea pirtin uuni.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Vasemmalla savupirtin uuni. Kehittyneempi malli, joka varasi lämpöä paremmin.

Savusaunan sisältä. Kyllä siinä hiki irtoaisi.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lypsyjakkaroita ja kiuluja.

Pirtinpöytä. Mikäpä siinä olisi juoda sahtia lauantai-iltana.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Viikatteet, palohaka ja heinäharavat.

Puuastioita ja tuohiropposia. Oikealla voikirnu.

 

Kyllä tuossa sängyssä voisi juhannusyön viettää nuorikon kanssa .

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pihapiirin rakennukset kuvattuna "kesantopellon" suunnalta.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

"Tervakello". Tarkoitus lienee ollut se, että jos tervahaudan polttoaikana tarvitaan haudalla äkkiä lisää työmiehiä, niin kelloon luotiin puunuijalla.

Tervahaudan pohja.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Talomuseon läheisyydessä on "Tervahytti" joista oheiset kaksi kuvaa.

 Talomuseon alueella sijaitsee mm. seuraavat rakennukset:

 Päärakennus, Sauna, Paja, Kruununtorpparin savupirtti, Piimäaitta, Vaateaitta, Jyväaitta, Ruoka-aitta, Vinttikaivo, Riihi, Riihilato, Masiinahuone, Lammasnavetta, Navettakota, Navetta ja lato, Käymälä,  Talli, Hollitalli, Kamarirakennus, Heinälato, Rautahytti, Tervahauta.

Kaunislehto kartalla (Eniro). Hyrynsalmelta Ristijärven suuntaan (Vanhatie).

Postia sivuntekijälle  Kauko Huotari