Joulun sanoma

"Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto".

Tuolla lauseella meille Joulun sanoma yleensä ilmoitetaan. Mutta kun katsotaan ympärillemme, niin olemme menneet kauaksi sanoman todellisesta sisällöstä.

Sodat ja väkivaltaisuudet ovat joka päivä uutisotsikoissa päällimmäisinä useissa tiedotusvälineissä. Jossakin valmistaudutaan uuteen sotaan kovalla kiireellä - kokoamalla aseita laivoihin vietäväksi toiselle puolelle maapalloa.

Erilaiset rikollisuuden muodot puhuttelevat meitä päivittäin, jotka ovat yhä raadollisimpia ja yhä nuorempien tekemiä. Huumeet ja erilaiset sairaudet ovat tulleet kuin vitsauksena jo meidän lähinaapureihin saakka.

Koemme rajuja muutoksia ilmastossamme, että toiset kärsivät tulvivasta vedestä ja maanvyöryistä. Joillakin on taas kuumaa ja kuivuutta. Juoma- ja pesuvedestä on puutetta. Sadot eivät menesty, eivätkä tuoda hedelmää.

Ihmiset elävät nälässä, köyhyydessä, asunnottomina, lukutaidottomina ilman koulutusta, ja vailla yhteiskunnan antamia tukimuotoja. Useat maat ovat aivan ulkomaisen avun varassa.

TV –ohjelmat sisältävät yhä vain enemmän porno ja väkivalta ohjelmia, ja niitä katsovat yhä nuoremmat. Lisäksi ovat tulleet tietokonepelit ja muut multimedia tuotteet joiden sisältö menee ihmisten ajatusten ulkopuolelle – jollaista ei koskaan ole ollut eikä tule olemaan. Alle kouluikäisten lasten puhekieli on niin tullut niin rumaksi, että sitä 60 –luvulla kuultiin harvoin aikuistenkaan suusta..

Emme tunne enää naapureitamme. Emme käy kylässä sukulaisten tai tuttavien luona. Olemme etääntyneet vieraanvaraisuudesta ja läheisistämme. Vanhuksemme olemme sulloneet vanhustentalojen loukkoihin, että itse rikastuisimme.

Joulusta olemme tehneet median kautta ylenpalttisen tuhlaamisen juhlan. Kauppojen hyllyt pursuavat kaikenlaista tavaraa aina turhanpäiväiseen rihkamaan asti. Ostamme itsellemme kilpaa vaikka entisiä on komerot ja vintit täynnä pursuamiseen asti.

Jossakin vihan puuskassa sitten heitämme ne kaatopaikalle meneviin kuormiin. Emme voi lahjoittaa niitä tarvitseville lähimmäisillemme, koska tunnemme sen häpeänä ja tavallaan "rikolliselta" toiminnalta.

Rahan ja omaisuuden haalimisesta on tullut elämän tarkoituksemme täyttymisen kilvoittelu. Emmekä pysty tiedostamaan sitä edes itsellemme; mihin sillä loppujen lopuksi oikein pyrimme.

Poliitikot ovat tehneet köyhyydestä vallan ja rahan pelinappulan, ja senkin lopputuloksena on vain syvenevä eriarvoisuus ja vieraantuminen tavallisesta kansasta – puoluekannasta riippumatta.

Yleensä annetaan kuva itsestämme, ettei meillä köyhyys, työttömyys, eläkkeen pienuus tai muukaan vähävaraisuus ole ongelma. Tavallaan petämme itse itseämme, ja viemme itseämme entistä syvemmälle ongelmien vyyhteen.

Joulusta onkin tullut vain rikkaitten ja hyväosaisten juhla niin, että he edelleen rikastuisivat ja siirtelisivät euroja pörssisalkuista toisiin. Ja näin ollen rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

Katsoessamme tämän hyvinvointiyhteiskunnan sisälle, saammekin aivan toisenlaisen kuvan: Köyhyys, vähävaraisuus, työttömyys, eriarvoisuus, syrjinnät ja muut yhteiskunnalliset ongelmat ovat yhä useampien kansalaisten kohdalla jokapäiväistä elämää.

Tänäkin jouluna monen lapsen joulupaketista löytyy väkivaltainen video- tai tietokonepeli, ja näin ollen taas ruokimme lisää kasvua rikollisuudelle. Ostajina ovat useimmiten lasten omat vanhemmat, jotka itsekin niitä pelaavat.

Tänäkin jouluna monessa perheessä lisätään jouluiloa Alkosta haetuilla juomilla. Eikö olisi viisaampaa sijoittaa juomarahat lapsille, ostamalla esim. heille kirjallisuutta tai muuta kiinteää kulutustavaraa? Monen perheen jouluilo päättyy keskinäisiin riitoihin. Ja monelle lapselle joulusta jääkin ikävä kuva koko elämänsä ajaksi.

Moni perhe on saanut työttömyyden tai muun vähävaraisuuden vuoksi säästää pitkin vuotta, että edes lapsille pystyy jotakin joulupakettiin laittamaan, ettei eriarvoisuutta parempiosaisten koulukavereitten kanssa tulisi.

Eikö meillä ole koskaan aikaa tai halua pysähtyä miettimään elämämme todellista tarkoitusta? Niin, että todella kuuntelisimme sydämemme ääntä syvällisemmin. Emmekö osaa katsoa ympärillemme - ystäviä silmiin asti? Eikö ole enää sitä yhteishenkeä – yhteen hiileen puhaltamisen halua jolla tullaan vastaan lähimmäistä?

Tulee mieleen osa eräästä runostani jonka kirjoitin lähes kymmenen vuotta sitten jossa siteerasin sen hetkistä yhteiskunnan menoa:

"Heillä kaikilla on kiire ...kiire ...kiire!
Mutta minne..? Ja miksi..?"

Noihin kysymyksiin en ole saanut vastausta...

Toivotan lukijoille Hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2004.

Tekstit Etusivulle