|
Vilkin-Vilpo
|
VILKIN-VILPO
Vilpo syntyi Kauhavalla Voitto Ketojan tallissa. Ravihevosen uraa opeteltiin jo nelivuotiaana. Kasvattajalta Vilpo lähti maailmalle 5-vuotiaana ja joutuikin sitten kiertämään monella eri omistajalla, kunnes se syksyllä 1991 myytiin 6-vuotiaana Keuruulle Hoskarin tilalle, jossa se päätyi tuntihevosenhommiin; tosin huonolla menestyksellä. Ruunan jarrut olivat nimittäin pahasti hukassa... Raviurakin jäi 13. starttiin, joista ennätys oli vaatimaton 43,5 ke. Törmäsin Vilpoon serkkuni Päivin kanssa kesällä 1992 Hoskarissa. Päivi ratsasti koko kesän hankalalla, mutta sympaattisella ruunalla, minun antaessani maastakäsin "koulutusohjeita ja hyviä neuvoja". Päivi oli kyllä neuvoistani toista mieltä... Minusta ei ollut kipuamaan hevosen selkään, koska olin loukkaantunut vakavasti auto-onnettomuudessa lukion toisen luokan keväällä vuonna 1983 saaden vaikean selkäydinvamman, jonka vuoksi liikunkin pyörätuolilla. Marraskuussa -92 mittamme oli täynnä ja päätimme tuoda Vilpon ammatti-ihmisen koulutettavaksi lähemmäksi kotipaikkakuntiamme Vilppulaa ja Mänttää. Vilpon silloinen omistaja antoikin ruunan mielellään mukaamme. Vilpon selkään ei nimittäin monikaan uskaltautunut, joten se ei tienannut tuntihevosena edes kaurarahojaan. Vilpo saapui 7. marraskuuta Mäntän Ratsastajien ratsastuskoululle Seppälän tilalle rats.ohjaajan Sini Larinahon (nyk. Koskinen) koulutettavaksi. Koulutusjakson piti kestää muutama kuukausi, mutta toisin kävi. Puolen vuoden kuluttua vappuna -93 ostimme kolmeen pekkaan ruunan ikiomaksi! Ruunan kouluttaminen vaati Siniltä taitoa ja kärsivällisyyttä, koska se oli todella kovapäinen. Vilpo oppi uudet asiat helposti, esim. raviväistöt ja avo- ja sulkutaivutukset, mutta perusasiat ja laukkaaminen ilman kiihdyttelyä olivat vaikeita. Ruuna osasi painaa tonnin ohjille ja pidätteet eivät todellakaan menneet helposti läpi, joten siirtymiset olivat huonoja. Ruunan vahvat puolet olivatkin sen hienot raviväistöt ja keskiravi, jotka yleensä eivät ole suomenhevosten bravuurinumeroita. Ehkä Sini olisi jossain vaiheessa väsynytkin ruunan kiukkutteluun, mutta oman lisäkannustuksensa Vilpon kouluttamiseen toi se, että Anu Uusinarkaus-Lahtinen kehui aina Vilpoa pitäessään valmennuksia tallillamme. Vilpon kanssa jaksettiin mennä eteenpäin, koska se omasi todella harvinaislaatuista karismaa ja sen ravi oli upeaa katseltavaa. Se ei raviliikkeiltään hävinnyt hyville lämminveriselle tippaakaan. Hyppätekniikka ruunalla ei ollut erityisesti hallussaan. Kapasiteettia sillä kyllä oli, mutta etujalat nousivat ylös vasta yli metrin esteillä ja vauhtia oli liikaa. Petsalon Kata hyppäsi Vilpolla kotioloissa kesällä -94 oikein kunnon kokoisia esteitä ja tarkoitus oli Katan kisatakin jossain vaiheessa estekisoissa, mutta luuliikaleikkauksen jälkeen, joka tapahtui kesällä -95, ei viitsinyt ottaa riskiä, ettei jalka kestäisi hyppäämistä, joten hyppyura sai jäädä pikkuesteiden kaateluun mielen virkistykseksi. Ensimmäisiin aluekisoihin päästiin
kuitenkin jo reilun vuoden koulutuksen jälkeen
keväällä -94, vaikka radat kyllä olivat
laukkaosuuksiltaan enemmän kuin vauhdikkaita.
Keväällä 1995 Petsalon Kata (silloin opettajana
Niihaman Ratsastuskeskuksessa Tampereella) kisasi
Vilpolla yhdet aluekoulukisat, mutta Vilpo pisti
kouluradalla täysin hulinaksi. Kata ei enää sen
jälkeen suostunutkaan ratsastamaan Vilpoa kisoissa.
Kesä -95 meni luuliikaleikkauksen merkeissä, mutta
syksyllä ruuna sai Sinin ratsastamana ensimmäisen
sijoituksensa aluekilpailuista. Luokan ohjelmanana oli
A:0. Vilpo oli aina parempi vaikeammissa luokissa, koska
niissä oli osuuksia, esim. raviväistöt, jotka
jarruttivat sopivasti ruunan vauhtia ja tietysti sillä
oli osuutta asiaan, että vaikeammissa luokissa sai
kanget suuhun.
Kesällä -96 oli vuorossa Vilpon ensimmäiset kansalliset koulukilpailut. Kansallisiin ruunan kuskiksi oli lupautunut rats.opettaja ja ratsuttaja Annemari Riihonen eli Ansku. Ansku oli Ypäjällä koulussa ollessaan voittanut mm. suomenhevosten kenttäkultaa ruuna Ostilla. Vilpo oli valloittanut Anskun sydämen ja hän kävikin ahkerasti ratsastamassa ruunalla. Ansku toimi tällöin opettajana Ruoveden Ratsutallilla. Kansallisissa Vilpo ja Ansku olivat kesän kuluessa aina se ensimmäinen ei sijoittunut-ratsukko. Syksyllä ratsukko oli hopealla suomenhevosluokissa sekä TRS:n mestaruuskisoissa (Ansku edusti TRS:ää) että Hämeen alueen koulumestaruuksissa, joka kruunasikin kauden, sillä Hämeen suomenhevosten taso on todella hyvä. Parhaan kisasuorituksensa Vilpo kuitenkin teki ensimmäisissä kansallisissa kisoissaan kesäkuussa Lehtimäellä, koska se siellä käyttäytyi radalla oikein yhteistyöhaluisesti. Kesällä -97 olivat Anskulla ja Vilpolla edessään suomenhevosten kouluratsastuksen SM-kisat. Talven aikana ruuna oli rauhoittunut paljon ja se oli kotona oikein mukava ratsastaa. Myös silloin 14-vuotias siskoni Niina pärjäsi Vilpon kanssa kivasti. Kisatilanteet olivat kuitenkin hankalia. Veryttelyssä ruuna saattoi olla yhteistyöhaluinen, mutta radalla se kuitenkin "sikaili". Ennen SM-kisoja Ansku ja Vilpo harjoittelivat parissa aluekisoissa vaihtelevalla menestyksellä. SM-kisoissa nivelluokka oli läpijuoksujuttu, mutta finaalin kankiluokassa Vilpo oli hieno ja sijoittui 10:nneksi. Yhteissijoitus kisoissa oli 14:s. Loppukauden Vilpolla kilpaili Sini itse ja tulos oli joka kisasta ruusuke. Syksyn aluemestaruuskisoissa ratsukko sijoittui upeasti pronssille heti Pippurin ja Tekun jälkeen. Elokuussa Ansku ja Vilpo starttasivat sen kesän ainoissa kansallisissaan ja ratsukko sijoittui helpossa A:ssa Tampereella neljänneksi. Luokan kolmen kärki oli huippusuokit Nysteri-Rysykkä-Pippuri. Kausi 1997 oli siis kaiken kaikkiaan hieno! Kisakaudelle 1998 Vilpo ei enää
päässytkään, sillä suureksi suruksemme se sairastui
sunnuntai-iltana 18.1.1998 ähkyyn, josta se ei
selvinnyt. Ruuna oli aina ollut ähkyherkkä ja tämä
oli jo sen neljäs ähkykohtaus. Vilpon selviytymiseksi
tehtiin kaikki, minkä ihminen voi tehdä.
Eläinlääkäri kävi illalla ja yöllä hoitamassa
ruunaa ja heti aamulla se leikattiin Tampereen
hevosklinikalla. Viikon ajan seurattiin selviytyykö
vahva ruunamme takaisin elävien joukkoon. Sini otti
vapaata töistä ja oli monta päivää Vilpon seurana
klinikalla. Mitään ei kuitenkaan ollut tehtävissä,
sillä ruunan suolisto ei kovasta lääkityksestä
huolimatta lähtenyt leikkauksen jälkeen enää
toimimaan. Perjantai-iltana Sini tuli Tampereelta kotiin
ja lauantaiaamuna 24.1 sain suruviestin klinikalta; Vilpo
oli lopetettu, koska sen sydän ei enää jaksanut. Nyt
kun Vilpon kuolemasta on kulunut yli seitsemän vuotta,
olen koko ajan tullut varmemmaksi siitä, että se
todellakin oli minulle "se elämäni hevonen",
joka osuu kohdalle kerran elämässä.
|
