FIN MVA Silky Touchs Joonathan
![]()
Nimeni: Silky Touchs Joonathan, minua kutsutaan
Jontuksi ja muitakin on.
Olen syntynyt
Oulussa
Silky Touchs
kennelissä. Kasvattajani Outi Naukkarinen. Minulla on samasta
pentueesta kolme sisarusta Josephine, Jhonnyboy ja Jasmine Queen.
Luonteeltani olen erittäin iloinen, positiivisuutta löytyy aina. olen innoissani
kaikesta, hösyän joka suuntaan kun olen iloinen. Erittäin veikeä persoona
ja onnellinen pienistä asioista.
![]()
Harrastan näyttelyitä, menestystäkin on tullut. ja sitten maaliskuussa-2005
minusta tuli uusi suomen muotovalio. sain kolmannen sertin ja olin myös VSP.
olimme emännän kanssa todella iloisia ja ylpeitä meidän yhteisestä
saavutuksesta. nyt jatkamme iloisella mielellä harrastusta ja toivomme
lisää menestystä jatkossakin.
![]()
![]()
Olen eloisa oman persoonan omaava leikkisä perhonen. Tykkään leikkiä
toisten koirien kanssa, juosta hippasilla ja joskus härnäilen Patrickia ja
Mickeyä viemällä heidän leluja omaan jemmaan. Tykkään kun minua
silitellään ja olen omistajieni huomion keskipisteenä, tykkään että
minut huomataan. Ja syömisestä tykkään yli kaiken, minusta ruoka
aina loppuu kesken. olen herkkusuu. Luut ovat kanssa ehdoton ykkönen.
![]()
Pentuna olin erittäin eloisa ja leikkisä pentu ja silloin jo
en nirsoillut ruuan suhteen. Tykkäsin kiusata
Patrickia. välillä olin itsepäinen, kokeilla piti kaikkea,
mutta tottelin kun kiellettiin, mutta en pitänyt
siitä. olin erittäin viehkeä pentu joka valloitti heti sydämen
omistajiltaan. tykkäsin halailla omistajia, näytin sen aina
mitä tunnen heitä kohtaan, kiintymystä ja rakkautta!
Olen
omistajalleni erittäin
tärkeä
,
tuon perheeseen iloisen
ja
mukavan ilmapiirin. Näytän aina iloisuuteni ja sen kuinka kaikki
ovat minulle tärkeitä. Jos joku on surullinen niin aivan varmasti tulen
lohduttamaan ja saan iloiselle mielelle. olen perheen ilopilleri, joka
ei mistään lannistu ja joka jaksaa herätä joka aamu yhtä iloisella
mielellä. omistajani kiittää kun sai minut perheeseen, olen aivan ihana
pikku perhonen, joka on elämää täynnä!