![]() Olen Sirpa. Toimittaja evp ja joulukuussa 2007 valmistunut viljelypuutarhuri. Koiramaista elämää olen viettänyt käytännössä koko ikäni. Ensimmäinen koirakaverini oli dreeeveri-rouva Piri. Sen kanssa tein ensimmäisen metsästysreissunikin 3-vuotiaana. Kun äiti oli hieman huolestuneena ihmetellyt minne hankiaisten aikaan pihasta yht'äkkiä hävisin, olin takaisin tultuani polleana ilmoittanut, että "myö käytiin Pirin kanssa jänismetällä". Syksyllä 1997 halusin lyhytkarvaisen, punaisen tyttömäyriksen, vaikkei minulla ollut hajuakaan siitä, millaisia mäyrikset ovat. Halu oli vain yksi monista intuitioistani, jotka niin vahvasti elämässäni vaikuttavat. Viitasaarelta löytyi sopivasti mäyrispentue, jonka kolmesta pienestä punaisesta tytöstä Hilima päätti valita minut. Minä en ole valintaa katunut, Hilimasta en ole ihan varma. Seuraava mäyrikseni oli lööppijulkisuuteenkin noussut, niinikään punainen ja lyhytkarvainen, Ruusu (Sea-Rock Red Roby, 1998-2004). Ruusu löytyi nelikuisena sadevesikaivosta Varkaudesta ja tuli Karkaileviin Makkaroihin koirahoitolan kautta. Valitettavasti Ruusun kohtaloksi koitui auton alle jääminen kesällä 2004. Nykyään Ruusu nukkuu ruususen untaan pihassa peace-ruusun alla (RIP). Koirien lisäksi harrastuksiini kuuluu muun muassa kaikenlainen keräily, kokemusten keräily mukaanluettuna ;D. Keräilyvietti lienee peruja äidinisältä, joka hamusi kaikkea taskunauriksista autonraatoihin ja todellakin kaikkea siltä väliltä. Kun papan kanssa kävimme Varkauden torilla myymässä vähän sitä sun tätä kävi usein niin, että tavaraa oli enemmän kotiin tullessa kuin aamulla torille mennessä. Kolmas rakas harrastukseni on valokuvaus. Linkki muutamiin otoksiini tulee myöhemmin tälle sivulle. |
|
Ekassa kuvassa ollaan Savonlinnan koiranäyttelyssä elokuussa 2000, jossa Hilimasta tuli Suomen muotovalio. Seuraavassa fotossa on hiukka ongelmia saada öljy osumaan naulapyssyn sisään. Takana olevasta lautakasasta on tulossa aita talon ympärille. Kolmas kuva on otettu ensimmäisen, mutta ei ehkä viimeisen, valokuvanäyttelyni avajaisissa 2000-luvun alussa. |
TAKAISIN ETUSIVULLE Sirpan linkit: huuto.net Elukat |