Kennel Miracle Minx
Kennelnimi Miracle Minx anottiin vuonna 1997. Alunperin tarkoitus oli kasvattaa papilloneja ja phaleneita. Valitettavasti kenneliimme ei koskaan syntynyt papillon/phalenepentuja. Ensimmäinen pentue keskikokoisia villakoiria syntyi vuonna 2001 yhteistyössä Taina Airaksisen kanssa. Jalostuksessa tarkoituksemme on kasvattaa terveitä, hyvän koulutettavuuden omaavia ja reippaita rodunomaisia villakoiria. Pentuja syntyy hiljakseen tutkituista vanhemmista.Juhan ottamia kuvia löytyy täältä.
Yhteystiedot:
Marika Tähti & Juha Lehtikangas
Kukkulantie 146, 90910 Kontio
Email: marika.tahti(at)gmail.com
(at)=@
Sivuilla olevia kuvia emme anna virtuaalikenneleiden käyttöön!

Kennelnimi Miracle Minx on virallisesti minun nimissäni, mutta kasvatustyö tapahtuu yhdessä avomieheni Juhan kanssa. Niin kauan kuin voin muistaa, ovat koirat olleet osa elämääni, sillä mummolassa oli aina koiria.Ensimmäinen oman koiran oli x-rotuinen Tessu.
"Vakavan" koiraharrastuksen aloitinostettuani papillon Amorin 1989. Amorin kanssa aloitimme agilityn vuonna 1991 Oulun Koirakerhossa (OKK). Vuotta myöhemmin kilpailimme agilityssä ensimmäistä kertaa. Samana vuonna aloitin agilityn kouluttamisen.
Juhan ensimmäiset läheisemmät koirakontaktit tulivat hänen astuessaan minun ja papillon Amorin elämään. Amorin jälkeen koiralaumamme kasvoi pahalene Pepillä ja kääpiövillakoira milkkiksellä, joiden kanssa harrastimme agilityä. Vuonna 2001 perheeseemme tuli keskikokoinen villakoira Nirppu, jonka kanssa aloitin pelastuskoiratouhut. Pelastuskoiratouhua harjoitamme Oulun Seudun Etsintäkoirissa (OSE)
Yläreunan valikkopalkista näet mitkä koirat nyt kuuluvat perheeseemme. Nykyisin treenaamme agilityä Active Dog:ssa.
Vuosien aikana olen hankkinut agilitykoulutusohjaajan sekä agilitytoimitsijan pätevyydet. Lisäksi olen käynyt kennelliiton järjestämän jalostusneuvojan peruskurssin. Vuonna 2008 sain Pelastuskoiraliiton jälkitestaajan pätevyyden.