|
|
|
||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
 |
|||
|
________________________________________________________________________ Kerroin tällä palstalla 9.3. sähköpostiviestistäni eduskuntaehdokkaille. Viestejä meni 26 ehdokkaalle. He olivat kaikki kansanedustajia, seitsemän oli ministereitä. Kaikkien kanssa olen sen verran tuttu, että morjenstetaan jos kadulla tavataan, mutta kukaan ei ole varsinaisesti kaverini. Yksikään ministerinä ollut ehdokas ei vastannut, ei liioin kukaan keskustalainen eikä sosiaalidemokraatti, joita listallani oli yhteensä kymmenen. Arvioisin, että seitsemän tai kahdeksan vastanneista on mukana tänään alkavissa hallitusneuvotteluissa, ja muutama heistä tulee uuteen hallitukseen. Viisi viestini saanutta ehdokasta putosi eduskunnasta, kaikki minulle vastanneet pääsivät läpi. Tänään lehdissä julkaistu ja nyt näiden kotisivujen Arkisto-osastossa näkyvä kolumni kertoo viestiin saamieni vastausten keskeisimmän sisällön.
________________________________________________________________________ Tavalliset ehdokkaat olivat tarjolla Suomen eduskuntaan, mutta Paavo Väyrysen ehdokkuus koskikin varapuhemiehen paikkaa tai ministerinsalkkua. Eihän Väyrysen kaltainen Hieno Henkilö nyt sentään voi ruveta tavalliseksi kansanedustajaressukaksi. Muut ehdokkaat ja äänestäjät eivät sitä vaan ymmärtäneet eikä Väyrynen viitsinyt etukäteen kunnolla selittää yksinkertaisille sieluille tällaista itsestäänselvyyttä. Nyt hän sitten hurskastelee, ettei voi pettää eurovaaleissa saamiensa äänten antajia, ja toteuttaa tämän jalouden pettämällä eduskuntavaleissa saamiensa äänien antajat. Vain keskustan eduskuntaryhmä voi pelastaa isänmaan joutumasta taas kerran naurettavaksi Väyrysen takia. Sen on osoitettava kaapin paikka tälle kansalliselle hienohelmalle. Parlamentaarista kokemusta ja muita ansioita tietysti on, mutta kyllä röyhkeydelläkin sentään joku raja täytyy olla.
________________________________________________________________________ Vaalitappiotaan kauhistelevat sosiaalidemokraatit ovat jo surutyönsä alkuvaiheessa saavuttaneet kirkkaan varmuuden koko kurjuuden syystä. Jossakin on joku, joka on tehnyt taktisia virheitä, strategisia väärinarvioita, mokannut ja toheltanut. Hänet pitää heti höyhentää. Kenellekään ei näytä tulleen mieleen sellainen mahdollisuus, että vaalitulos saattaisi osoittaa ihmisten ajattelutavan suuntaa. Vaaleja järjestetään itse asiassa juuri sen selvittämiseksi. SDP:n tappio voi johtua myös siitä, että sosiaalidemokratia aatteena ja yhteiskunnallisena käyttäytymismallina ei enää innosta ihmisiä. Erkki Tuomioja ärhentelee puoluejohdolle, että sen sanat ja teot viestivät eri asioita. Se on merkittävä lausuma, nimenomaan juuri häneltä. Suomen turvallisuus-, puolustus- ja kriisinhallintapolitiikka on koko tämän vuosikymmenen Tuomiojan johdolla perustunut siihen, että eletään kuin kuuluttaisiin Natoon, mutta ei kuulutakaan. Ministeri Tuomiojan turvallisuuspolitiikka perustuu siihen, että puhutaan toisin kuin toimitaan. Puoluepamppu Tuomiojan sisäpolitiikassa sellainen meno on typeryyden huippu.
________________________________________________________________________ Kun vaalikampanjassa haluttiin tyrmätä kokoomus kertalaakilla, oli varminta sanoa, että se on Suomen Nato-myönteisin puolue. Nyt Suomen Nato-vastaisena pidetty kansa on äänestänyt meidän oloissamme suorastaan maanvyöryvoiton tälle Nato-myönteisyyden perusjoukolle.
________________________________________________________________________ Kun kaikki touhottavat, että vaalien edellä netti antaa äänestäjälle ennenkuulumattoman mahdollisuuden vaikuttaa, olen minäkin yrittänyt. Lähetin tänään sähköpostia 25 vähintään jotenkuten tuntemalleni, viidestä eri puolueesta olevalle ehdokkaalle, joista useimmat ovat kansanedustajia – ainakin vielä. Teksti kuului näin: Hei Jos vaalien jälkeen satut olemaan sellaisessa tilanteessa, että voit vaikuttaa hallitusohjelmaan, toivoisin Sinun huolehtivan siitä, että perustuslain toimivuus varmistetaan mahdollisimman yksinkertaisella tavalla. Minusta tilanne on tämä: Perustuslain muutoshalu näyttää syntyvän lähinnä halusta täsmentää presidentin asemaa unioniasioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Lakitekstiin perustuvaa muutostarvetta ei ole. Laki on jo nyt harvinaisen selvä. Tarve syntyy siitä, että vallanhaluiset presidentit ja heitä mielistelevät hallitukset ovat antaneet käytännön ajautua muotoihin, jotka ovat ristiriidassa perustuslain kansa. Kun perustuslaki tarkoittaa, että Eurooppa-neuvostossa käsiteltävät asiat ovat hallituksen asioita, presidentin ei pidä siellä kuikuilla. Ei ole ihan helppo yrittää lakia muuttamalla kytkeä unioniasiat parlamentaariseen valvontaan vielä nykyistä lakia yksiselitteisemmin. Voimassa oleva perustuslaki tekee sen jo täsmällisesti, ja perustuslakivaliokunnan mietinnöt vahvistavat pykälien jo muutenkin kiistattoman merkityksen. Havaitun ongelman ratkaisuksi riittää hyvin se, että hallitus lopettaa presidentin mielistelyn ja alkaa noudattaa perustuslain ilmaisemaa eduskunnan tahtoa. Siihen ei tarvita muuta kuin yksi lause seuraavaan hallitusohjelmaan: Parlamentaarisessa vastuussa olevat ministerit edustavat Suomea Eurooppa-neuvostossa. Vaalimenestystä! Odottelen epäuskoisen kiinnostuneena, vastaako metsä kun sinne huutaa ja jos niin yllättävästi kävisi, että vastaa, niin mitä se vastaa.
________________________________________________________________________ Aikaisemmin Suomen turvallisuuspolitiikan johtotähti oli Suomen kansainvälisen aseman johdonmukainen kehittäminen. Nyt se tuntuu olevan Venäjän vainoharhaisuuden tyynnyttely ja Kremlin tahdon myötäily sen oikkuja ennakoiden. Koska Venäjä vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä jäsenyyden perusteista ja tarkoituksesta riippumatta, Suomi ei uskalla liittyä, vaikka järkisyyt puhuvat sen puolesta. Olemme jo vuosikymmenen osallistuneet aktiivisesti, tehokkaasti ja taitavasti Naton kriisinhallintaan. Siksi olisi johdonmukaista olla Nation jäsen. On epäjohdonmukaista pysytellä Naton päätöksentekoprosessin ulkopuolella, koska osallistumme sen kaikkeen muuhun toimintaa. Suomen kummallinen käyttäytymien osoittaa ulkopuolisille, että täällä turvallisuusasioita käsitellään kokonaan toisin perustein kuin kaikkialla muualla. Sellainen epäloogisuus heikentää Suomen kansainvälistä uskottavuutta. Jos Suomen näin perusteltu liittyminen Natoon tulkitaan Moskovassa vihamieliseksi teoksi, se osoittaa vain venäläisen ajattelutavan alkeellisuutta. Mikä painaa enemmän Suomen turvallisuuspolitiikan suunnanvalinnassa: Suomen johdonmukainen etu vai Venäjän nostalginen vainoharhaisuus?
________________________________________________________________________ SAK:n ja demarien televisiomainonta ammentaa kaunaisuudella änkyröinnin syvimmistä onkaloista. Onkohan sellaista hengen pimeyttä enää juuri muualla kuin vasemmiston leipäpappien sielun syövereissä, ja mainosjuppien creabrainstormingsessioissa, joissa ajatus rahan edestä taipuu vaikka mihin. Vasemmisto osoittama sivistyksen taso ja tyylitajun laatu antaisi porvaripuolelle tilaisuuden ammentaa samasta kaivosta. Jos kehtaisivat. Asenteellisen tasapainon kannalta olisi kuitenkin ajateltavissa TV-mainos, jossa möhömahaiset bemaridemarit Thaimaan rantalomalta juuri tultuaan vähän ennen Floridan golfkiertueelle lähtöä laulavat puoluekokouksen eturivissä ihraleuat väpättäen, kuinka nälkä on aina heidän vieraanaan.
________________________________________________________________________ Joku sai aikanaan päähänsä, että Suomen kansainvälinen maine kärsii jos emme mene mukaan jalkaväkimiinojen kieltosopimukseen. Siispä menimme. Samalla päätimme korvata menetetyn puolustustehon vielä tappavammilla järjestelmillä, parinkymmenen vuoden aikataululla ja hirmuisilla kustannuksilla. Se kelpasi jalkaväkimiinoista vamman sieluunsa saaneille Nyt nämä samat kaiken hyvä profeetat ovat huomanneet, että hyvä tavaton, myös nuo korvaavat järjestelmät tappavat ihmisiä. Ja niinpä ollaan sitten niitäkin kieltämässä. Ettei Suomi-imago vaan saisi lommoa. Eihän se nyt sovi, että täällä puolustusvoimilla on tappavia aseita. Huoli Suomen kansainvälisen kuvan kirkkaudesta ei kuitenkaan yllä siihen, että Nato-kysymyksessä Suomi ehdoin tahdoin asettuu hölmöläisen rooliin ja vielä keikaroi sillä. Olemme Nato-vetoisen sotilaallisen kriisinhallinnan ykkösvaltioita, mutta samalla Nato-vastaisuuden lipunkantajien eturivissä. Ennen vanhaan turvallisuuspolitiikan
pääasia oli johdonmukaisuus, ikävissäkin asioissa. Nyt sen tärkein sisältö
tuntuu olevan pehmoilujärjestöjen jäsenkunnan viihdyttäminen. Sanoin tänä aamuna MTV:n Huomenta-Suomi-lähetyksen haastattelunpätkässä, että Nato-jäsenyyden vastustajat perustelevat kielteisyyttään Venäjällä ihan riippumatta siitä, millaiseksi he tai muut arvioivat Venäjän tilanteen. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan yhteenveto oli, että Tarkka jankuttaa Venäjästä. Minähän sanoin, että Nato-vastustajat jankuttavat. Olen jo vuosikausia puhunut siitä, että Venäjä ei ole Suomen Nato-jäsenyyden kannalta mitenkään keskeinen, ei jäsenyyttä puoltava mutta ei sitä myöskään estävä tekijä. Asia pitää ratkaista sen perusteella, miltä haluamme näyttää ja näytämme kansainvälisessä yhteistyökentässä. Nyt näytämme hölmöltä kun puhumme yhtä ja toimimme toisin. Viime aikoina selvimmin olen sanonut tämän Satakunnan Kansassa 23.11.2006 julkaistussa kolumnissa Jatkuvuus vai täyskäännös: ”Kun ollaan yhteistyössä, on järkevää olla myös jäsen. Jos jäsenyys torjutaan, on järkevää torjua myös yhteistyö.” Sama ajatus on kirkkaana näkyvissä myös Turvallisuuspolitiikan kamala vuosi- jutussa Lapin Kansassa 13.12.2006 Molemmat tekstit on julkaistu lisäksi kahdessa muussa maakuntien ykköslehdessä. Niiden sisällön voi tarkistaa näiden kotisivujen …ja muut aiheittain- otsakkeen alla olevasta Turvallisuus- osastosta. Olen täysin samaa mieltä Tuomiojan kanssa siitä, että Suomenlahden-Itämeren alueen energiakuljetusten turvallisuuden varmistaminen merkitsee yhteistyön tarvetta eikä vastavoimien pullistelua. Kirjoitin tästä viimeksi Satakunnan Kansassa 1.2.2007 julkaistussa kolumnissa: Suomen on ratkaistava, missä asemassa menemme mukaan siihen yhteistyöhön: ”yya-sopimusta muistuttavassa kahdenvälisessä yhteistyösuhteessa Venäjän kanssa vai yleiseurooppalaista etua edustavan Naton jäsenenä.” Tämä kolumni on kotisivujen Juttuarkisto- sivun Viisi viimeisintä juttua – osastossa otsikolla Uusi vanha naapuri.
________________________________________________________________________ Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin Helsingin Sanomissa poikkeuksellisen näkyvästi julkaistu poikkeuksellisen laaja artikkeli presidentin osuudesta unioniasioiden käsittelyssä on perustuslaillisen keskustelun virstanpylväs. Lopultakin presidentin tunkeutumisen parlamentin tontille torjuu se parlamentaarinen luottamushenkilö, jonka tehtäviin tämä kuuluu. Tähän asti eduskunta on ruikuttanut hiljaa kolossaan. Nyt Arkadianmäellä alkaa näkyä merkkejä siitä, että valtiovalta todella kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Sasi osoittaa kohta kohdalta eduskunnan tarkoittaneen perustuslakia säätäessään, että kaikki unionissa käsiteltävät asiat – myös ulko- ja turvallisuuspolitiikka – ovat parlamentaarisessa vastuussa olevan hallituksen hoidossa. Mikään unionissa käsiteltävä asia ei lain ja sen valmisteluasiakirjojen mukaan voi kuulua presidentille. Sasin artikkelin ainoa kiistanalainen kohta on hänen lyhyt mainintansa siitä, että joissakin tapauksissa presidentin läsnäolosta Eurooppa-neuvostossa voisi olla Suomelle hyötyä. Siitä on aina enemmän haittaa kuin hyötyä. Presidentin protokolla-asema jättää kaikissa tilanteissa pääministerin kakkoseksi. Hänen läsnäolonsa unionin huippukokouksissa heikentää sen Suomen edustaja asemaa, joka on siellä hoitamassa maamme asioita. Se luo ulkopuolisille väärän kuvan siitä, minkä instituution kanssa unionikumppaneiden pitäisi Suomessa asioida. Presidentin viisaus ja kokemus saadaan Suomen unionipolitiikan käyttöön asioiden valmistelun yhteydessä Helsingissä. Ei siihen tarvita hänen kukkoiluaan huippukokouksissa pääministerin varpaille talloen.
________________________________________________________________________ Venäjästä on kehittynyt Nato-keskustelun jokeri, joka menee kaikissa jaoissa jäsenyyden vastustajille. Jos Venäjä näyttää heikolta, ei ole tarvetta liittyä Natoon. Jos Venäjä näyttää vahvalta, on syytä pysyä erossa Natosta, ettei naapuri ärsyynny ja tee jotakin ikävää. Nato-vastustajien ei tarvitse rasittaa itseään ajatustoiminnalla. Riittää kun mutisevat otsa huolestuneesti kurtussa, että mutta kun se Venäjä... He ovat sitä vanhakantaista rautaa rajalle-väkeä, joille turvallisuuspolitiikka on vain Venäjän pohtimista. Jos se ei tunnu uhkaavan, ei tehdä mitään, koska ei tarvitse. Jos se tuntuu uhkaavan, silloinkaan ei tehdä mitään, koska ei uskalleta. Nato-vastustajiin pätee sama kuin vanhoista kenraaleista väitetty: valmistautuvat viimeksi käytyyn sotaan. Nato-vastustajille se on kylmä sota.
________________________________________________________________________ Mikä ihmeen logiikka saa suomalaiset jatkuvasti varmistamaan, että vastustaahan Venäjä nyt ihan varmasti Suomen Nato-jäsenyyttä. Ennen presidentti Putinin äskeisiä kommentteja kysymykseen on saatu jo niin monta saman kaavan mukaista vastausta, että luulisi tyhmempienkin jo uskovan. Miten ihmeessä kukaan Venäjän johtaja voisi koskaan sanoa yhtään mitään muuta kuin sen, mitä Putin taas n:nnen kerran sanoi. Kaiken kukkuraksi tämän lajin typeryys vetää mattoa kysymyksen esittäjien, siis Nato-vastustajien jalkojen alta. Putinin käyttämä vastauskaava voidaan tulkita osoitukseksi siitä, että Moskovalla on Suomen suhteen sellaisia suunnitelmia, joiden toteuttamista Suomen Nato-jäsenyys vaikeuttaisi. Siis aggressiivisia aikeita, joita vatsaan Nato antaisi turvaa. Joka kerta kun Putin joutuu vatsamaan suomalaisten pölhöpopulistien lemmikkikysymykseen, hän tulee tahtomattaan esittäneeksi perusteen Suomen Nato-jäsenyydelle. Tällä kerralla Putin asettui lisäksi suomalaisten Nato-naivistien eturintamaan hurskastelemalla, että Nato-jäsenyys ei turvaa terrorismia vastaan. Ei niin, sillä se on olemassa kokonaan muita tehtäviä varten. Nykymaailmassa on monia turvallisuusuhkia, joilta suojautumisessa Natosta ei ole mitään hyötyä. Se ei turvaa järjestäytyneeltä rikollisuudelta, katuväkivallalta, muukalaisvihalta, ihmis- ja huumekaupalta eikä perheiden sisäiseltä väkivallalta. Kukaan Nato-jäsenyyden kannattaja ei kannata Natoa näiden uhkakuvien takia. Niistä puhuvat vain Naton vastustajat. He - kuten kaikki muutkin - tietävät, että näitä uhkia vastaan Nato ei suojaa, koska sen ei ole tarkoituskaan suojata. Totta kai Venäjän vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä aina kun suomalaiset pyytävät sitä tekemän niin. Ratkaisevaa on se, mitä Venäjä voi tehdä ja tekisi jos Suomi oman ulkopolitiikkansa loogisuuden säilyttämiseksi joskus yllättäen liittyisikin Natoon. Ei yhtään mitään.
________________________________________________________________________ Ainakin yhden ruotsalaisen ydinvoimalan käyttökulttuurin rapautuminen on ennen muuta vakava uhka lähiympäristön fyysiselle turvallisuudelle. Mutta se korostaa myös poliittista vaaraa, joka ei tätä ennekään ollut tuntematon. Ruotsalaisilta kysyttiin neljännesvuosisata sitten, että eikös vaan ydinvoima olekin aika hankala energiamuoto ja olisiko mukava päästä siitä kokonaan eroon. Äänestäjien enemmistö oli sitä mieltä, että onhan se, ja että totta ihmeessä. Ajat sitten tehty päätös pakottaa poliitikot edelleen teeskentelemään ikään kuin Ruotsin energiahuolto olisi hoidettavissa ilman ydinvoimaa. Kaikki tietävät, että tällainen ajatus on silkkaa humpuukia. Reaalimaailmassa kerta kaikkiaan vaan on myös sellaisia asioista, joihin ei ole miellyttävää ratkaisua, mutta siitä huolimatta ne pitää hoitaa. Muinaisuudesta kuuluva kansan tahto johtaa nyt kaiken kukkuraksi siihen, että ei tahdo löytyä motivoituneita henkisesti vahvoja ihmisiä hoitamaan tätä hankalaa mutta välttämätöntä asiaa kunnialliseen loppuun asti, olipa se sitten ydinvoiman todellinen alasajo tai sen elvyttäminen. Eduskuntavaalien aikaan suomalaisten kannattaisi pitää tämäkin asia mielessä. On tärkeää, että edustuksellinen demokratia valitsee järkiperäiset ja vastuulliset kansanedustajat. Ei kannata ehdoin tahdoin ottaa sitä riskiä, että mielistelevästä populismista tartunnan saaneet poliitikot alkavat vaatia kansanäänestystä milloin mistäkin, kun se näyttää niin söpöltä.
________________________________________________________________________ On oikein hauska huomata, että piintyneimmätkään poliittiset johtajat eivät ole aivan liikkumattomia pökkelöitä. Tarja Halonen ja Matti Vanhanen lypsivät ydinvoiman vastustamisella kaikki sillä saatavissa olleet irtopisteet. Sitten kun asioita piti ruveta hoitamaan ihan oikeasti, he myönsivät, että ilman ydinvoimaa ei pärjätä, näissä oloissa ja toistaiseksi. Kiusaus härnätä heitä takinkäännöksestä näyttää käyneen ajoittain ylivoimaiseksi sekä mediassa että politiikassa. Se on kaiken järjen vastaista ja kohtuutonta. Juuri tällaista henkistä liikkuvuutta demokratiassa tarvitaan. On älytöntä ja väärin moittia poliittista johtajaa, joka järkiperäisen harkinnan perusteella ja vastuuntuntoisesti muuttaa kantaansa. Se on yhteiskunnallista sankaruutta. Kaikki moitteet, ja tarpeen vaatiessa myös pilkan, ansaitsee se poliittinen johtaja, joka mistään ympärillä tapahtuvasta mitään välittämättä jöllöttää sillä kannalla, jonka joskus on tullut ottaneeksi.
________________________________________________________________________ Suomen ja Ruotsin yhteinen ilma- ja meripuolustus on saanut yllättävän laajaa kannatusta tai varovaista myönteisyyttä. Jopa sadankomitealainen ulkoministeri suhtautuu siihen lievän kiinnostuneesti. Ajatus on perusrakenteeltaan niin looginen, että on oikeastaan noloa kun sen keksiminen kesti näin pitkään. Suomen ja Ruotsin sotilaallinen yhteistyö ei vahingoittaisi niiden liittoutumattomuutta mutta ei myöskään estäisi liittoutumista jos ne joskus sattuisivat haluamaan sitä. Kaiken järjen mukaan nimenomaan Suomen pitäisi olla siitä aivan erityisen innostunut. Meille se lisäisi turvaa. Ruotsille se toisi uusia riskejä, joiden kanssa suomalaiset ovat tottuneet elämään. Kaiken vastustamisesta oman taiteen lajinsa kehittänyt keskusta profiloituu taas. Sotilaallinen yhteistyö liittoutumattoman naapurin kanssa ei suinkaan sovi sille. Sen sijaan osallistuminen Naton kriisinhallintaoperaatioihin, sotilaallinen yhteistyö Nato-maiden kanssa unionin taisteluosastoissa ja yhteinen harjoittelu Naton NRF-joukkojen kanssa ai aiheuta minkäänlaista ahdistusta sen liittoutumattomuudella kyllästetyssä sielussa. Keskustan kookkaimmat johtohahmot alkavat olla turvallisuuspoliittinen riski isänmaalle. He reagoivat jokaiseen uuteen asiaan sanomalla ”ei” ennen kuin ovat ehtineet miettiä siitä ensimmäistäkään logiikkaa tavoittelevaa ajatusta.
________________________________________________________________________ Vanhanaikainen Venäjä-diplomatia ei enää toimi koska sen keskusjohtoisuus on nyt erilainen kuin Neuvostoliiton ja keisarin aikana. Nyt Venäjää johdetaan valtiojohtoisten suuryritysten kautta. Ne vaikuttavat poliittisen päätösten toteutustapaan. Ylimmällä poliittisella tasolla sovitut asiat eivät välttämättä enää läpäise koko järjestelmää ruohonjuuritasolle asti. On myös mahdollista, että korruptiolla ja järjestäytyneellä rikollisuudella on enemmän vaikutusta kuin ennen. Korkealla poliittisella tasolla sovitut asiat voivat toteutua käytännössä hyvinkin toisin kuin oli tarkoitus. Ei ole mitään takeita siitä, että yleisen poliittisen aktiivisuuden lisäämisellä saadaan aikaan uusia asioita edes sen vähän verran kuin saatiin neuvostoaikana. Suomen ja Venäjän poliittiset suhteet ovat lähes yhtä voimakkaasti henkilöityneet Putinin ja Halosen välisiksi ne olivat aikoinaan Kekkosen ja Kremlin silloisten herrojen kesken. Venäjän rakennemuutoksen takia tällä menetelmällä vaan saadaan vähemmän aikaan kuin Neuvostoliiton aikana. Ja epävarmuustekijät ovat samat. Jos kaikki lepää henkilösuhteiden varassa, mitä tehdään kun henkilöt vaihtuvat? Nyt tämä vaihtuvuus tiedetään vuosikaudet etukäteen. Ennen jatkuvuus tuntui lähes ikuiselta, ja melkein olikin, mutta sitten kun vaihdos tapahtui, se oli dramaattinen. Venäjän energiapolitiikka on siirtänyt sen strategisen painopisteen taas Suomenlahdelle ja Itämerelle. Keski-Aasia ja Kaukasus ovat edelleen tärkeitä, mutta nyt Suomenlahden suunta alkaa olla yhtä tärkeä. Historia osoittaa, että kun kauppalippu etenee uusille alueille, sotalippu seuraa pian. Ei ole oikein perusteita ajatella, että tämä historiallinen luonnonlaki olisi rauennut. Venäjän sotilaallinen läsnäolo vahvistuu Suomenlahdella ja Itämerellä. Alkaa syntyä kylmän sodan mallin mukaista jännitettä, sillä erolla vaan, että Venäjällä on nyt sotilaallisen intressin lisäksi hyvin suuri ja konkreettiunen taloudellinen intressi ja sen asema on sotilaallisesti paljon tukalampi kuin silloin. On epärealistista kuvitella, että länsi ja unioni voisivat demokratian eduista sormi pystyssä luennoimalla vaikuttaa Venäjän yhteiskuntarakenteen ja poliittisen kulttuurin kehitykseen. Siitä aiheutuva närkästys pikemminkin hidastaa toivottua kehitystä kuin nopeuttaa. Venäjän kulttuuri perustuu vuosituhantiseen venäläisyyden ja vajaana vuosisadan kestäneeseen neuvostolaisen kulttuuriperintöön, jotka ovat läheisesti sukua toisilleen. Niiden modernisoituminen kestää sukupolvia, ja se ei ole ulkopuolisten ohjattavissa, eikä ole mitään takeita siitä, että lopputulos muistuttaa länsimaista demokratiaa.
________________________________________________________________________ Perustuslain muutoshalu näyttää syntyvän pääosin halusta täsmentää presidentin asemaa unioniasioiden päätöksenteossa. Lakitekstiin perustuvaa muutostarvetta ei ole. Laki on jo nyt harvinaisen selvä. Tarve syntyy siitä, että vallanhaluiset presidentit ja heitä pokkuroivat lepsut hallitukset ovat antaneet käytännön valua muotoihin, jotka ovat ristiriidassa perustuslain kansa. Valittavana on kaksi tietä. Koska presidentti ei pidä nykyisestä perustuslaista, sitä voitaisiin muuttaa niin että se vastaa presidentin toiveita ja tavaksi tullutta, nykyisen lain vastaista käytäntöä. Tai sitten unioniasioiden kuuluminen yksin ja ainoastaan valtioneuvostolle hakataan kiveen niin isoin kirjaimin, että jopa presidentin on pakko se ymmärtää ja uskoa. Jälkimmäinen vaihtoehto taitaa olla todennäköisin. Presidentti, joka luuli suojelevansa instituutionsa muutenkin vähäisiksi käyneitä valtaoikeuksia, tuli omalla jääräpäisellä käytöksellään vaikuttaneeksi siihen, että se ihan varmasti menettää loputkin vähästä vallastaan. Mutta silloin presidenttinä onkin jo joku muu kuin Tarja Halonen.
______________________________________________________________________
|
|||
| Takaisin juttuarkistoon | |||
|
|||
LINKIT
|
|||
