Oliko puna-armeija hätää kärsimässä?
Helsingin Sanomat 30.11.2009

 

TUNTEMATON TALVISOTA                                            TALVISOTA MUIDEN SILMIN
Neuvostoliiton salaisen poliisin kansiot                            Maailman lehdistö ja Suomen taistelu
Toimittaneet Timo Vihavainen ja Andrei Saharov            Toimittanut Antero Holmila
Edita 2009                                                                                 Atena 2009
513 sivua                                                                                  237 sivua

   Jukka Tarkka
   jt@jukkatarkka.net

Neuvostoliiton salaisen poliisin raporttivalikoima osoittaa, että sen tiedustelijat ovat onnistuneet hankkimaan täsmällistä ja reaaliaikaista tietoa Cajanderin hallituksen sisäisistä keskusteluista syksyn 1939 neuvotteluiden alkuvaiheessa ja Rytin hallituksen kokouksesta rauhanneuvottelujen ajalta maaliskuussa 1940.

 

Tästä dokumenttivalikoimasta ei ilmene, pystyikö talvisodan aikainen neuvostotiedustelu seuraamaan Suomen hallituksen toimintaa vielä tätä yksityiskohtaisemmin, vai ovatko nämä kaksi raporttia ainoat laatuaan. Suomessa on jo totuttu siihen ajatukseen, että jatkosodan aikana hallitus vuosi Saksan suuntaan kuin seula. Mutta että jo talvisodan aikana, ja Neuvostoliiton suuntaan?     

 

# Rintamamiesten kokemuksen mukaan puna-armeija pystyi ilman erityistä ponnistusta keskittämään lähes rajattomasti uusia joukkoja harvaa ja loppuun ajettua Suomen puolustuslinjaa vastaan. Salaisen poliisin Stalinille ja Molotoville laatimat tilanne- ja mielialaraportit antavat Neuvostoliiton puoleisesta rintamatodellisuudesta kokonaan toisen kuvan.

 

Jos näitä tekstejä luetaan kirjaimellisesti, puna-armeija oli talvisodan päättyessä melkein yhtä lähellä katastrofia kuin Suomen puolustusvoimat. Syvään ahdinkoon joutuneille suomalaisille ei vaan ihan helposti tullut mieleen, että massiivinen sotakone voisi lamautua omaan sisäiseen kitkaansa samalla kun se jyräsi eteenpäin vastustamattomalla voimalla.

 

Kapealle kannakselle ahtautuneen jättiarmeijan logistinen sekasorto on kuitenkin oikeastaan maantieteellis-matemaattinen itsestäänselvyys. Salaiset raportit osoittavat, että se oli puna-armeijan päivittäinen painajainen.

Yleisen sekasorron aiheuttamien ongelmien lisäksi hyökkääjää vaivasivat taisteluvälineiden jatkuvat toimintahäiriöt ja varusteiden tyrmistyttävä puutteellisuus, jotka johtuivat neuvostojärjestelmän yleisestä olemuksesta. Stalinin 1930-luvun lopulla toteuttamien terroripuhdistusten jälkeen puna-armeija sotilasjohdolta ei voinut odottaa edes kohtuullista ammatillista osaamista

.

# Puna-armeijan tilanne ei silti ehkä ollut ihan niin kauhea kuin salaiset raportit väittävät.  Niiden tiedot asetekniikan surkeudesta, johtamisen avuttomuudesta ja mielialojen mataluudesta osoittavat niin ilmeistä tendenssiä, että osa siitä on todennäköisesti sepitettyä, kun vain tietäisi, mikä osa.

 

Raportit komentajien kyvyttömyydestä alkavat yleensä kuvauksella joukkojen uhrautuvasta sankaruudesta ja ylpeydestä kun saavat toteuttaa suuren johtajan viisaita käskyjä. Pasifistista, neuvostovastaista ja suomalaisihannointia kuvaavien ilmiantoraporttien alussa on yleensä tilastollinen muistutus: vain vähäinen osa tutkitusta aineistosta, tavallisesti noin kymmenen prosenttia, sisältää luokkavihollisten myrkynkylvöä. 

 

Stalinia ylistävä aineisto esitetään yleensä nimettömästi. Kelvottomista komentajista ja Neuvostoliittoa halventavien huhupuheiden levittäjistä mainitaan tavallisesti nimen lisäksi kotipaikka ja joukkoyksikkö.

 

Näin osoitettiin puna-armeijan vaikeuksiin syylliset maanpetturit. Oli tärkeää varmistaa, että heidän rikoksensa neuvostoisänmaata kohtaan saavat ansaitsemansa rangaistuksen niin että puolueen uskolliset palvelijat voivat kärsityistä nöyryytyksistä huolimatta jatkaa suuren Stalinin viitoittamalla tiellä. 

 

# Neuvostopropaganda oli liian paksua pajunköyttä myös omalle väelle, mutta eri syystä kuin suomalaisille. Ne neuvostoihmiset, jotka halusivat ottaa todesta tarinat Kuusisen hallituksesta, joutuivat toteamaan Stalinin toiminnan epäloogisuuden.    

Kuusinenhan vapautti suomalaiset valkobandiittien hirmuhallinnosta, se solmi Neuvostoliiton kanssa ystävyys- ja avunantosopimuksen, ja Stalin luovutti Terijoen hallitukselle kaiken suomalaisen maan. Mihin tätä sotaa siis enää tarvittiin?

 

Neuvostokansan hämmennys oli huipussaan maaliskuussa 1940 kun rauha tehtiinkin tanner-mannerheimiläisen klikin tukeman ja hartaasti parjatun Rytin hallituksen kanssa. Kuusisen lahja Suomen kärsivälle proletariaatille katosi historian roskatunkiolle. Eihän siinä niin pitänyt käydä.

 

 Neuvostoliiton ideologinen kiiltokuvapropagandan haaksirikko vahvistaa sen, minkä arkijärki jo muutenkin sanoo. Falsettiin viritetty satuilu ylikierroksilla tuhoutuu omaan mahtipontisuuteensa.

 

# ”Tuntemattomassa talvisodassa” julkaistut asiakirjat ovat uuvuttavan yksityiskohtaista jankkaamista. Sotahistorian intohimoisimmat harrastajat voivat löytää niistä ehkä merkittäviäkin asioita, mutta tekstimassan yhtäjaksoinen läpiluku on totista työtä.  

 

Kirjan artikkeliosassa voi kuitenkin aistia myös raikkaita tuulia. Rationaali historiaselitys tuntuu sittenkin elävän Venäjällä, vaikka pääministeri Putinin linja sitä kuinka kuristaa.

 

Tämä venäläinen tutkijaryhmä ei pidä Suomea hyökkääjänä eikä suomalaisia fasisteina. Nykyisen venäläistutkimuksen mukaan talvisota oli ensimmäisen maailmansodan luoman poliittisen maantieteen looginen seuraus.

 

Euroopan kartalle oli syntynyt sivistyksen viholliseksi lännessä julistettu Neuvostoliitto. Saksan nöyryytys Versailles’n rauhansopimuksessa auttoi kansallissosialistit valtaan. Neuvostoliitto pyrki maailmanvallankumoukseen  ja yritti samalla ratkaista Venäjää 1500-luvulta lähtien riivanneet geopoliittiset ongelmat. Talvisota oli tämän kaiken tahaton sivutuote, jonka painoarvo kokonaisuuden kannalta oli varsin vähäinen.    

 

Muuten kirjan raporteissa kertautuvat useimmat perinteiset tarinat. Siellä ovat puiden latvoista saalistavat tarkka-ampujat ja 120 kilometriä pitkä kuuden metrin korkuinen linnoitusmuuri, jonka suojassa suomalaiset istuivat naureskelemassa puna-armeijan ryntäilylle. 

 

Mutta on jotain uuttakin, kuten 800 suojeluskuntalaisen ja upseerin vaimoista koottu naispataljoona, josta jäljelle jäi vain 40 sotavankia.   

 

# Läntisen lehdistön talvisodasta antamaa kuvaa esittelevä artikkelikokoelma ”Talvisota muiden silmin” ei sentään juutu näiden vanhojen perustarinoiden kertaamiseen, mutta jää pinnalliseksi ja hajanaiseksi. Samaa tapahtumahistoriaa toistetaan moneen kertaan ja juttujen sisällön selostus jämäköityy harvoin kunnon analyysiksi.

 

Pohjimmiltaan kirjoituskokoelman perussanoma on kuitenkin terve. Vaikka myötätunto Suomea kohtaan oli yleinen Euroopassa ja Yhdysvalloissa varsinkin, talvisodan kommentointi painottui oman maan turvallisuustarpeiden perusteella. Sen sävy riippui enemmän siitä, mikä oli kotimaan suhde Neuvostoliiton liittolaisena poseeraavaan Saksaan kuin siihen, mitä teki mieli kirjoittaa Neuvostoliiton hyökkäyksestä Suomeen  

 

 

Surkeaa sodankäyntiä
Neuvostoliiton salaisen palvelun raportit ovat pääasiassa yksityiskohtaista luetteloa siitä, mikä kaikki talvisodassa meni pieleen.

·          Teiden ruuhkautuminen esti haavoittuneiden evakuoinnin, ja he tekivät päivätolkulla kuolemaa taivasalla pakkasessa.

·          Monet yhtymät joutuivat rintamalle ilman huopasaappaita, kintaita ja kypäräsuojuksia.

·          Tolvajärven suunnassa taisteleva divisioona sai sukset, mutta ei siteitä niihin eikä sauvoja.

·          Kolmen kuukauden aikana lähes 20 000 junavaunullista ase- ja huoltotarvikkeita päätyi vääriin paikkoihin.

·          Motorisoitu tykistörykmentti sai siirtokuljetusta varten hevoskuljetusvaunut. 

·          Tykistön ampumatarvikejuna muuttui ratahallinnon papereissa perunajauhovaunuiksi.

·          Joukot joutuivat omaan tykistötuleen kun ei ollut kompasseja, ja jos oli, ei osattu suunnistaa.   

·          Neuvostosotilaat äimistelivät Kannaksen talojen siisteyttä ja vaurautta: kuka oikeastaan tarvitsee vapautusta ja mistä.