|
|
|
||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
 |
|||
|
Suomella oli viileää
järkeä ja hyvää onnea Henrik Meinander Siinä ei kustantajan eikä tekijän päätä paljon palella kun rupeavat tekemään Suomen historian yleisesitystä jääkaudesta Lordin euroviisuvoittoon. Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinander on oikealla tavalla uskalikko yritykseen, jonka pääsisältönä on oikoa mutkia, yleistää ja maalata leveästi. Hän on elegantin tiivistämisen mestari, joka kirjoittaa täsmällisesti ja ilmeikkäästi. Paula Aution käännös on erinomaista työtä. Kokonaisuus on lukemisherkkua. Hämmästyttävintä on, että tähän äärimmilleen tiivistettyyn yleishistoriaan mahtuu poliittisen kehityskaaren lisäksi erittäin valaiseva annos väestö- ja elinkeinorakenteen ja yhteiskunnan henkisen ilmapiirin arviointia. Meinanderin historianäkemyksessä kielellä on ehkä tavanomaista suurempi painoarvo, mikä ei kuitenkaan tarkoita ruotsin korostusta. Hänen kielitietoiset tulkintansa punnitsevat usein suomenkielen merkitystä kansallisen identiteetin synnylle, eikä vain kulttuurisesti vaan varsinkin poliittisesti ja valtionmuodostuksen kannalta. # Historian alkuhämärissä kehittyneet nykyisen Suomen perusrakenteet kulkevat Meinanderin tekstin pohjavirtana ja nousevat toistuvasti pintaan. Suomeen ei syntynyt maaorjien alaluokkaa eikä feodaaliherrojen yläluokkaa. Suomi oli alun pitäen vapaan talonpojan yhteiskunta ja on henkisesti sitä edelleen. Keskiajalla peräti 95 prosenttia talonpojista joko omisti tai vuokrasi viljelemänsä maan. Ei kai sekään elämä mitään herkkua ollut, mutta silti muuta kuin maaorjuus. Sen vapauden – tai orjuuden poissaolon – pohjalta lähti sitten kehittymään nykyinen demokratia. # Meinander hoitaa kylmän sodan aikaisen kehityksen hallitusti kokonaisvaltaisella otteella. Joskus suurten linjojen ylikorostus johtaa kuitenkin ristiriitaan sen kanssa, mitä yksityiskohdista pitäisi tietää. Hornet-hävittäjien ostopäätös oli tietysti voimakas signaali siitä, mihin ryhmään Suomi kuului. Mutta ei niitä nyt sentään heti kytketty Naton johtojärjestelmiin. Ei ole kytketty vieläkään. Unioniin liittyminen ei ollut ihan itsestään selvä. Jäsenyyden vastustajat olivat mielipidemittauksissa enemmistönä yhtämittaisesti pari vuotta jäsenhakemuksen jättämisen jälkeen. Kansanäänestyksen myönteinen lopputulos oli lähinnä ihme. Sen syitä Meinander puntaroi tasapainoisesti, mutta se jää toteamatta, miten selkäpiitä karmivasti se oli läheltä piti- tilanne. # Meinander on parhaimmillaan hahmottaessaan Suomen idänsuhteiden syvintä olemusta. Hän ei tuhlaa painomustetta yya-sopimuksen konsultaatiokynnyksen tulkintahienouksien erittelyyn. Ajan edetessä on yhä enemmän ihmisiä, joille on kerta kaikkiaan käsittämätöntä, miten sellainen sananselitys ja hiusten halkominen on voinut olla melkein elämän ja kuoleman kysymys. Meinander oikaisee tämän ongelman ohi toteamalla tyynesti, että Neuvostoliitto tulkitsi Suomen oman sotilaallisen järjestelmänsä osaksi ja halusi estää naapurin liukumisen länteen. Niinhän se olikin. Muu on epäoleellista – nyt. Mutta silloin kun tilanne oli niin sanotusti päällä, yksityiskohdat eivät todellakaan olleet samantekeviä. Ne olivat ainoa, mihin Suomi voi tukeutua. # Meinander vahvistaa viime vuosina vähitellen hahmottunutta Suomen ulkopolitiikan historian uutta oppisuuntaa. Vanhan koulukunnan mukaan turvallisuuspolitiikka perustui presidentti Urho Kekkosen maagiseen kykyyn pitää neuvostojohtajat hyvällä mielellä ja maanitella heiltä lupa kaikkeen mikä suomalaisille oli tärkeää. Tämän ajattelutavan kanssa kilpailevan suunnan mukaan ulkopolitiikka oli presidentin henkilökohtaista valtapolitiikkaa. Kekkonen kampitti Kremlin tuella kotimaiset haastajansa ja kahmi ehdottoman ylivallan neljännesvuosisadaksi. Meinander edustaa näistä molemmista poikkeavaa järkiperäisen machiavellismin linjaa. Suomi sovitti toimintansa siihen kapeaan rakoseen, joka jäi sen elintilaksi kun vieressä oleva supervalta pelasi globaalia voimapolitiikkaa yhtä mahtavan kilpailijansa kanssa. Se oli jatkuvaa sotapeliä, jonka kaikilla käänteillä oli aina seurauksia Suomelle riippumatta siitä, muistivatko pelin pelaajat edes tällaisen pikkuvaltion olemassaoloa. # Meinanderin yhteenveto isänmaan vuosituhantisesta historiasta on terveellisen kylmäpäinen. Yhtä sotaa ja kurjuutta se on ollut, mutta ilman sellaista kärsimystä ei olisi toteutunut se, mikä nyt on: omaa identiteettiään elävä kansakunta ja itsenäinen valtio. Hänen mukaansa menestystarinan selitykseksi eivät riitä suomalaisten viisaus ja taito, sillä ”ratkaisevat tapahtumat etenivät täysin suunnittelemattomasti, sattumanvaraisena tuloksena historian monista linjoista, rakenteista ja käännekohdista”. Kansakunnalla pitää olla tahdon ja näkemyksen lisäksi myös hyvää onnea. Sitäkin Suomella on ollut.
|
|||
| Takaisin juttuarkistoon | |||
|
|||
LINKIT
|
|||