Amerikkalaisuuden olemus

    Kirjoitettu 29.10.2008 / Satakunnan Kansa 30.10.2008 (Hämeen Sanomat, Lapin Kansa)

Keijo Korhonen oli 1970-luvulla poliittisen historian professori ja ulkoministeriön huippuvirkamies, jonka järkiperäinen isämaallisuus oli kirkkaan johdonmukaista. Sitten hänestä tuli kaikesta marmattava yleistyytymätön.

Jo pitkän aikaa kaikki Korhosen havaitsemat kurjuudet olivat Euroopan naurettavan unionin, Suomen tyhmien herrojen ja röyhkeän Yhdysvaltain vika. Hänen synkistelynsä on kuin Paavo Haavikkoa äreimmillään ja sanontansa letkeä iskevyys kuin Timo Soinia jätkämäisimmillään.

Innokkaasti ihailemastani intellektuellista on tullut populisti, jonka tekstejä ei enää oikein jaksa lukea.

Yllätys ja ilo oli melkoinen kun huomasin, että hänen Barrikadi-sarjassa ilmestynyt uusi pamflettinsa Pax America (WSOY 2008) onkin mielenkiintoinen, opettava, hyödyllinen, ja hauskakin. Vanhan hyvän ajan Korhosta.

                                            *                    *                    *

Yhdysvaltain presidentinvaalisirkus näyttää täältä kaukaa katsottuna lähinnä kummalliselta, ellei naurettavalta. Korhonen auttaa ymmärtämään sen ihmeellisyyksiä kuvaamalla tiiviisti ja havainnollisesti amerikkalaisuuden olemusta ja Yhdysvaltain valtiollisen järjestelmän tosiasiallista toimintaa.

Yhdysvallat on monen erilaisen elementin ristiriitaisesta yhteisvaikutuksesta syntynyt kudos. On luonnollista ja väistämätöntä että sen poliittinen järjestelmä on erilainen kuin yksitotisesti junnaavissa eurooppalaisissa kansallisvaltioissa. 

Korhosen tietokirjateksti kulkee asiallisemmin ja selvästi vähemmän velmuillen kuin hänen kolumninsa. On hyvä lukea jotakin täsmällistä Yhdysvalloista, nyt kun sen puolihuolimattomasta väheksynnästä ja pilkkaamisesta on tullut niin suosittu kansanhuvi. 

Kyllä Korhonenkin pilkkaa, mutta kuvaa silti samalla pilkan kohteen. Hän antaa lukijalle mahdollisuuden arvioida, onko kirjoittajan asenne perusteltu.

                                            *                    *                    *

On erityinen nautinto vertailla talouskaaoksen kehitystä Korhosen tekstiin. Nyt sydänsyksyllä me tiedämme Yhdysvalloista ja maailmasta enemmän ja tärkeämpiä asioita kuin Korhonen voi tietää tekstinsä viimeisen viilauksen aikaan alkukesällä.

Professori joutuu jälkiviisauden tenttiin, ja selviää siitä liput hulmuten. Ei hän tietenkään osannut kuukausikaupalla ennakoida Yhdysvaltain rahoituskriisin syvyyttä ja laajuutta ja sen laukaisemaa kansainvälistä kaaosta.

Korhonen osoittaa kuitenkin ymmärtäneensä jo joskus kauan ennen kriisin puhkeamista, että Yhdysvaltain talousrakenteeseen on kätketty paljon häijympi pommi kuin asuntolainakuplan pikku poksahdus. Hän varottaa isoista muutoksista, jotka voivat kääntää monet fundamentit mullin mallin.

Hän ei tietenkään onnistu kuvaamaan aavistamiensa ongelmien yksityiskohtia, mutta tähän mennessä näkemämme pysyy hyvin Korhosen hahmottamassa mahdollisuuksien sektorissa.

                                            *                    *                    *

Korhonen ei kunnolla innostu kummastakaan Yhdysvaltain presidenttiehdokkaasta, vaikka pohjavireenä taitaa olla lievä kallistuma Barak Obaman suuntaan. Mutta hän myös varottaa. Yleisen mielipiteen komeasti suvaitsevaisen kulissin takana voi piillä rasistinen rumilus.

Korhonen tulkitsee kirjoitushetkellä käytettävissä olleita mielipidetutkimuksia juuri niin varovasti kuin professorin pitää. Loppukesällä Obama näytti olevan johdossa, mutta niin vähän, että se pikemminkin lisää epävarmuutta kuin auttaa ennustamaan.

Korhonen ennusti loppukesän tietojen perustella, että tasatilanne voi kääntyä kumman tahansa hyväksi, paitsi jos tapahtuu joitakin suurta ja odottamatonta. Hänen aavistamansa varauma käy nyt toteen, ja Obama voittaa.

Korhosen teksti on terveellistä luettavaa kaikille Bush-inhosta nautiskeleville. Hän muistuttaa, että olipa presidenttinä kuka tahansa, Yhdysvallat on niin iso ja raskas juna, että sen suunta ei ihan äkkiä voi muuttua, ja nopeuskin vain vähän ja viiveellä,.

Kennedykin näytti aikanaan loistavalta, mutta melkein kaikki jatkui ennallaan.