|
|
|
||||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
 |
|||
|
Edukseen erilainen vaalikirja Vanhan viisauden mukaan ei ole toista niin konservatiivista olentoa kuin presidenttiehdokas. Äänestäjät pelkäävät kaikkea uutta ja siksi ehdokas tarjoaa aina vaan sitä vanhaa varmaa kuin aina ennenkin. Sauli Niinistö tempaisee päättäväisesti eroon tästä kaavasta. Hänen kirjansa Viiden vuoden yksinäisyys (Teos 2005) poikkeaa monella tavalla - ja edukseen - viime aikoina nähtyjen kampanjakirjojen kaavasta. Se on tyynesti rehellinen niin asioiden kuin tunteiden tasolla ja kevyen ironinen paitsi kanssapoliitikkoja myös ehdokasta itseään kohtaan Tällä tyylilajilla ei ole koskaan noustu presidentiksi. Suomalaisuuteen ei kuulu tilittää ihan oikeasti kaikkein syvimpiä ajatuksia ja tuntemuksia varsinkaan yksityiselämän alueelta. Sellaiseen uskaltautuu vain vahva ihminen, jolla on vähän älykön vikaa. Meillä on ollut muutamia vahvoja älykköpresidenttejä, mutta he hankkivat asemansa teeskentelemällä kansanomaisuutta. Presidentin tehtävien hoitamisen kannalta kaikkein tärkein ominaisuus on viisasta pitää visusti piilossa. Politiikassa latteus kannattaa aina. Jos Niinistön kirja ennakoi kampanjan yleisviritystä, hän on valinnut korkean riskin tien, pelaa upporikasta tai rutiköyhää. Hänen epätoivoisessa asemassaan se onkin ainoa mahdollisuus. Alku näyttää yllättävän hyvältä. Vastoin odotuksia Niinistön kirja ei ole ainakaan vielä herättänyt varsinaista pilkkanaurun rähäkkää. Se on niin outo ilmiö, että kaikki tuntuvat tutkivan sitä hämmästyneen kiinnostuneesti. * * Riipaiseva tilitys vaimon menetyksestä, surusta ja yksinäisyydestä ei liity presidenttiyteen, mutta piirtää vahvoin vedoin kuvaa persoonallisuudesta. Nämä tunnelmapalat sijoittuvat poliittisen historian välähdysten sekaan ihmeellisen tajunnanvirtatekniikan perusteella. Logiikkaa siinä ei voi havaita, mutta vaikutuksen ne tekevät. Ne kaikki eivät ole tyylin varsinaista mestaruutta, mutta eivät ne myöskään ole pelkkää litterääriä tumpelointiakaan. Parhaat niistä ovat surrealistista proosarunoa. Pakko tunnustaa, että ne vavahduttivat, ei ehkä niinkään litteräärinä suorituksena vaan elämänkohtalon kuvauksena. Ne kouraisevat syvältä pitkää parisuhdetta edelleen elävän sielua. * * * Kirjassa on asiaa, mutta ei näkymiä eikä aikeita. Ehdokas Niinistö ei kerro puolta sanaa siitä, mitä hän ajattelee presidentti Niinistöä odottavista tehtävistä. Siinä hän on samaa harmaata massaa kuin muutkin ehdokkaat. Toisaalta kirja ei myöskään tukehduta haamukirjoittajien puppugeneraattorieista tursuavilla tavanomaisuuksilla, jotka yleensä hallitsevat ehdokkaiden nimissä julkaistavia painotuotteita. Tarja Halosen ja Matti Vanhasen vaalikirjojen toimittajilla on näytön paikka. Mielenkiintoisin viittaus kypsyydestä presidenttiyteen liittyy Niinistön kuvauksiin henkilösuhteistaan muihin ministereihin. Hän näyttää pystyvän älyllisesti ymmärtämään myös sellaisia kollegoja, joiden kanssa hän on melkein kaikista asioista eri meiltä, ehkä jopa tuntemaan jonkinlaista myötätuntoa heitä kohtaan. Uuden perustuslain oloissa sellainen kyky on presidentin kaikkein tärkeimpiin kuuluva ominaisuus. Yksikään raskaan sarjan presidenttiehdokkaista ei ole osoittanut valmiutta noudattaa Suomen perustuslakiin kirjoitettuja presidentin valtaoikeuksia unioniasioissa ja turvallisuuspolitiikassa. Kiusaus on ylivoimainen kun tarjoutuu mahdollisuus sivuuttaa parlamentarismia korostava perustuslaki ja antaa Urho Kekkosen haamuun rakastuneen kansan hurrata uudelle sankarille. Jos presidentti noudattaa perustuslakia, hänen valtansa on ennen muuta ministerien ja ylimpien virkamiesten valmentamista, opastamista ja tukemista. Siinä työssä olisi suureksi avuksi Niinistön kirjan osoittama kyky ymmärtää itselleen vierasta hengen maailma ja saada se mukautumaan viisaana pitämäänsä kehikkoon.
|
|||
| Takaisin juttuarkistoon | |||
|
|||
LINKIT
|
|||