Wodehouse etusivu

Kuinka Bisquit sai partansa

Anna palautetta

P.G. Wodehousen kirjoja

The Pothunters 1902
A Prefect's Uncle 1903
Tales of St Austin's 1903 (novellikokoelma)
The Gold Bat 1904
The Head of Kay's 1905
Love Among the Chickens 1906
The White Feather 1907
The Swoop 1909
Mike 1909
Psmith in the City 1910 
A Gentleman of Leisure 1910 - Vaikeasti valloitettu 1994 (3.p)
The Prince and Betty 1912 - Prinssi ja Betty 1952
The Little Nugget 1913
The Man Upstairs 1914 (novellikokoelma)
Something Fresh (Something New) 1915 - Jotakin uutta 1993 (2.p)
Psmith, Journalist 1915
Uneasy Money 1917 - Rauhatonta rahaa 1992 (2.p)
The Man with Two Left Feet  1917 (novellikokoelma)
Piccadilly Jim 1918 
A Damsel in Distress 1919 - Ojassa ja allikossa 1951 (Neitonen ahdingossa 1993)
My Man Jeeves 1919 (novellikokoelma)
The Coming of Bill (Their Mutual Child) 1920
Jill the Reckless (The Little Warrior) 1921 - Huimapää Jill 1934
The Girl on the Boat (Three Men and a Maid) 1922
The Clicking of Cuthbert (Golf without Tears) 1922 (novellikokoelma)
The Adventures of Sally (Mostly Sally) 1922 - Onnen portaat 1991
Leave it to Psmith 1923 - Antaa Psmithin hoitaa 1990 (2.p)
Bill the Conqueror 1924 - Ville valloittaja 1960 (2.p)
Ukridge (He Rather Enjoyed It) 1924 (novellikokoelma)
Sam the Sudden (Sam in the Suburbs) 1925 - Sukkela Sam 1949
Carry on Jeeves 1925 - Kyllä Jeeves hoitaa 1992
The Heart of a Goof (Divots) 1926 (novellikokoelma)
Meet Mr Mulliner 1927 (novellikokoelma)
The Small Bachelor 1927
Money for Nothing 1928
Summer Lightning (Fish Preferred) 1929
Mr Mulliner Speaking 1929 (novellikokoelma)
Very Good, Jeeves 1930 (novellikokoelma)
Big Money 1931 - Rahaa kuin roskaa 1938
If I Were You 1931 - Kuka teki kenelle mitä? 1949
Doctor Sally 1932
Hot Water 1932
Heavy Weather 1933
Mulliner Nights 1933 (novellikokoelma) - Mutkan kautta väärään 1954
Thank You, Jeeves 1934
Right Ho, Jeeves (Brinkley Manor) 1934
The Luck of the Bodkins 1935
Blandings Castle and Elsewhere (Blandings Castle) 1935 (novellikokoelma)
Young Men in Spats 1936 (novellikokoelma)
Laughing Gas 1936
Lord Emsworth and Others (Blandings Castle) 1937 (novellikokoelma)
Summer Moonshine 1938 - Kesäinen kuutamo 1960
The Code of the Woosters 1938 - Pulmallinen viikonloppu 1960 (2.p)
Uncle Fred in the Springtime 1939
Quick Service 1940
Eggs, Beans and Crumpets 1940 (novellikokoelma)
Money in the Bank 1946
Joy in the Morning 1947 - Rakkauden Hulluus 1948
Full Moon 1947
Spring Fever 1948 – Kevätkuumetta 1950
Uncle Dynamite 1948 – Fred-setä järjestää 1950
The Mating Season 1949
Nothing Serious 1950 (novellikokoelma)
The Old Reliable 1951 - Vanha Kunnon Bill 1952
Barmy in Wonderland (Angel Cake) 1952 - Aina vain paranee 1953
Pigs Have Wings 1952 - Possut piilosilla 1955
Ring for Jeeves (The Return of Jeeves) 1953
Jeeves and the Feudal Spirit (Bertie Wooster Sees It Through) 1954
French Leave 1956 - Ranskalaista rakkautta 1957
Something Fishy (The Butler Did It) 1957
Cocktail Time 1958
A Few Quick Ones 1959 (novellikokoelma)
Jeeves in the Offing (How Right you Are, Jeeves) 1960
Ice in the Bedroom (The Ice in the Bedroom) 1961
Service with a Smile 1962
Stiff Upper Lip, Jeeves 1963
Frozen Assets (Biffen's Millions) 1964
Galahad at Blandings (The Brinkmanship of Galahad Threepwood) 1965
Plum Pie 1966 (novellikokoelma)
Company for Henry (The Purloined Paperweight) 1967
The World of Jeeves 1967 - Pip-pip, sir ! 1969
Do Butlers Burgle Banks? 1968
A Pelican at Blandings 1969 - Outo lintu linnassa 1992
The Girl in Blue 1970
Much Obliged, Jeeves (Jeeves and the Tie That Binds) 1971
Pearls, Girls and Monty Bodkin (The Plot that Thickened) 1972
Bachelors Anonymous 1973
The Golf Omnibus 1973 (novellikokoelma) - Vanhin Jäsen 1991
Aunts Aren't Gentlemen (The Catnappers) 1974
Sunset at Blandings 1977
The Luck Stone 1997
A Prince for Hire 2003

Kuvauksia lukemistani Wodehousen kirjoista:

Aina vain paranee
Leikillinen romaani, Gummerus, 1953
Barmy In Wonderland 1952

Tässä kirjassa ei ole lordeja, hovimestareita eikä maalaiskartanoita. Toilailemassa on sen sijaan sietämätön näyttelijä Mervyn Potter, jonka vaikutuksesta lontoolainen Cyril (Barmy) Fotheringay-Phipps ajautuu hotellin aulakirjurin toimesta Broadwaylle näytelmän tuottajaksi. New Yorkissa hän oitis polttaa ihastuttavan neitokaisen hatun. Onpahan sekin konsti päästä luontevasti puheisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Kokeilkaapa. Kyseinen sanavalmis neito, Dinty Moore, ei tempusta varsinaisesti ihastunut. Palaneen tilalle Barmy kustansi tietysti uuden ja Dintyn valitsema hedelmäsalaattia muistuttava luomus oli kovasti mieleinen. Erinäisten kommellusten jälkeen asiat näyttivät jo sujuvan mukavasti, mutta sitten kuvaan astui luurankomaisen laiha rikosoikeuden asianajaja J.Bromley Lippincott. Hän oli pelottavan näköinen mies ja hänellä oli pahaa ennustava asiakirjasalkku mukanaan. Lopulta kuitenkin Barmy ja Dinty saattoivat lähettää tällaisen sähkeen: ”Juh-huu, Kappalainen, tai Kirkkoherra. Kannet tyhjiksi piakkoin tapahtuvan vihkimisen varalta, pupuseni. Phippsit saapuvat -  ja, voinen lisätä, kellojen soiton säestyksellä. Kunnioittavasti Phipps.” Tämä on oikein mukava kirja, pupuseni.

Antaa Psmithin hoitaa
Karisto (2.painos) 1990
Leave it to Psmith 1923

”Kuolemattoman humoristin hersyvän hauska kuvaus yritteliään nuoren miehen edesottamuksista englantilaisen maalaiskartanoiden maailmassa. Omalaatuiset lordit ja ladyt eivät lannista nokkelaa nuorukaista, joka ajautuu kommelluksesta toiseen seikkaillessaan salanimen turvin. Tapahtumat sijoittuvat vanhaan hyvään aikaan, englantilaiseen maalaisidylliin, jonka P.G. Wodehouse on kirjoihinsa niin rakastettavasti tallentanut.”

Päähenkilö esittelee oudon nimensä näin: ”Nimeni on Psmith. Pee-smith. Minun pitää kertoa teille, että aloitin elämäni ilman tuota alkukirjainta, ja isäni piti aina ankarasti kiinni vain yksinkertaisesta Smithistä. Mutta minusta tuntui, että maailmassa oli niin paljon Smithejä, ettei pieni vaihtelu olisi pahaksi. Smythe on mielestäni pelkurimaista välttelyä, enkä myöskään hyväksy liian yleistä tapaa liittää eteen toinen nimi yhdysviivan avulla. Niin päätin ottaa nimekseni Psmith. Ääntämisneuvoksi voin lisätä, ettei p kuulu.”
Tämä on ilman muuta paras lukemani Wodehousen kirja. Psmith on henkilönä yllättävä ja erikoinen. Hänen puheensa ei noudattele tavanomaisia latuja ollenkaan! Lordi Emsworth on riemastuttava kuten aina. Alati epäluuloinen sihteeri Baxter menettää itsehillintänsä ja riehuu keskellä yötä heitellen kukkaruukkuja. Vaikka asetelma on sama kuin useimmissa muissakin Woden romaaneissa, Psmithin käytös ja puheenparsi tekevät tästä riemastuttavasti erilaisen. Kirjaan perustuvaa näytelmää esitettiin Lontoon Shaftesbury - teatterissa vuodesta 1930.

”Kun joskus vihdoinkin alkaa suuri vallankumous Lontoon rumuutta vastaan ja malttinsa menettäneet kirkuvat taiteilijat ja arkkitehtilaumat ottavat lopulta lainkäytön omiin käsiinsä ja riehuvat kaupungissa polttaen ja hävittäen, ei varmaankaan Wallingford-katu West Kensingtonissa säästy tulelta.”  ”Meidän on muistettava, että enemmän se on Baxterin onnettomuus kuin vika, että hän näyttää vatsakatarriselta sisiliskolta.” 

Freddie kosii alinomaa neiti Hallidaytä, ja tämä vain nauraa Freddielle. Psmith antaa seuraavan neuvon: ”Vakuuttakaa itsellenne: ‘tästä päivästä lähtien en rupea kosimaan ennen kuin puolisen jälkeen.’ Kun sen olette tehnyt, on helppo juttu olla kosimatta iltapäivälläkin. Ja vähitellen huomaatte, että voitte luopua siitä kokonaan. Kun kerran olette voittanut tämän halun kosia aamiaisen jälkeen, ei jatko tuota mitään vaikeuksia. Päivän ensimmäisestä kosinnasta on aina pahinta päästä voitolle.” 

Etsiessään työtä Psmith laittaa seuraavan ilmoituksen lehteen:

”ANTAKAA PSMITHIN HOITAA.
Psmith auttaa teitä.
Psmith on valmis kaikkeen.
TARVITSETTEKO
Jotakuta järjestämään raha-asianne?
Jotakuta hoitamaan liikehommianne?
Jotakuta viemään koiraanne kävelylle?
Jotakuta karkaamaan tätinne kimppuun?
PSMITH TEKEE SEN
Rikostakaan ei karteta.
Mikä asia teidän lieneekään huolehdittava
(Kunhan se ei ole missään yhteydessä kalan kanssa)
ANTAKAA PSMITHIN HOITAA !”

Fred setä järjestää
Gummerus 1950
Uncle Dynamite 1948

”Kun Otis Painter, vaikeuksien keskellä kamppaileva kustantaja, epähuomiossa liitti muutamia perin sopimattomia taidejäljennöksiä sir Aylmer Bostockin muistelmateokseen, uhkasi koleerinen sir Aylmer häntä tuhoisalla oikeusjutulla. Estääkseen veljensä täten joutumasta turmioon Sally Painter etsi apua suopeamieliseltä ja alati nuorekkaalta Fred-sedältä, Ickenhamin viidenneltä jaarlilta. Fred-setä havaitsi, että pulman ratkaisu vaati ripeää toimintaa, loistavaa strategiaa sekä melko kirpeää häikäilemättömyyttä. Onneksi hänellä oli tarpeellisia luonteenominaisuuksia ylen runsaasti, ja mestarillinen juoni, jonka hän nokkelasti punoi, johti lopuksi – konstaapeli Potterin epäluuloista, Pongo Twistletonin arkalaisuudesta, sekä majuri Brabazon Plankin asettamista esteistä huolimatta – todelliseen riemuvoittoon. P.G. Wodehouse kaikkein loistavimmassa vireessään.”

Fred-sedän elämäntehtävänä on valon ja hyvyyden levittäminen sekä nuorten ihmisten yhdistäminen. Yllättävää kyllä hän onnistuu siinä, vaikka kanssaihmiset sitä epäilevätkin. Fredin siekailemattomien suunnitelmien kokiessa tilapäisen takaiskun, sanoi Pongo näin: ”Olet yhteiskunnan vihollinen numero yksi. Levität hävitystä ja raunioita kaikkialle, niin kuin kylvökone levittää siemeniä. Elämä, vapaus ja onnen tavoittelu joutuvat perikatoon siellä, missä kuljet. Mustan surman tai jonkun muun keskiaikaisen kulkutaudin lailla sinäkin kaadat tuhansia uhreja.” Brabazon-Plankin mielestä Fred on yleisen turvallisuuden vihollinen. Sally on toista maata: ”Huikaiseva hymy välähti Sallyn kasvoilla. Tarjoilija, joka juuri toi kananpoikaa ’en casserole’, sai hymyn suoraan kasvoilleen ja oli vähällä pudottaa vadin.”

Tapahtumapaikkana on jälleen kerran maalaiskartano ja aiheena muutamat kihlajaiset. Fred-setä tietää nuoria paremmin, ketkä ovat soveliaita kumppaneita toisilleen ja raivaa esteet näiden onnen tieltä. Tomera sisäkkö Bean saa konstaapeli Potterin – kunhan Sally on ensin työntänyt tämän ankkalammikkoon ja Pongo hankkinut hänelle mustan silmän. Bill oli nahjus, eikä saanut kerrottua Hermionelle tunteitaan, vaikka Fred oli neuvonut hänelle oikean menettelytavan: - Teidän täytyy harpata hänen eteensä ja tarttua häntä ranteista. – Voi peijakas! – Hänen rimpuilustaan välittämättä te sitten puristatte hänet rintaanne vasten ja annatte suudelmien sataa hänen ylöspäin kääntyneille kasvoilleen. Teidän ei tarvitse puhua paljoakaan. Vain ”oma puolisoni” tai jotain samantapaista.
Heppu koetti painaa neuvot mieleensä, mutta puhuminen tuntui hölmöltä ja hän ajatteli sen sijaan huohottaa kelpo lailla. ”Harppaat, kouraiset, ravistelet, puristat, suutelet, huohotat. Selvä”

Kun vielä Pongo ja Sally sopivat entiset kiistansa ja yksi kihlaus-erehdys on purettu, onkin sydämen asiat kunnossa. Luvassa on siis kaikkein tyypillisintä Wodehousen kartanoromantiikkaa – ja hyvä niin.

Huimapää Jill
Otava 1934
The Little Warrior (US: Jill the Reckless) 1920

Jill on reipasotteinen neitokainen joka elää Chris-enon holhouksessa. Eno törsää Jillin perintörahat ja sulhanen laittaa välit poikki. Niinpä pennitön Jill lähtee enonsa kanssa New Yorkiin onneaan etsimään. Sankaritar hakeutuu kuorotytöksi ja joutuu monenmoisiin seikkailuihin. Wodehouse kirjoitti musikaalitekstejä ja näyttämöntakainen maailma oli hänelle tuttua. Monissa hänen kirjoissaan liikutaankin näyttämöseurueiden parissa. Mukavan sanailun siivittämänä seurataan lemmenasioiden kehitystä uusien tuttavin ja Lontoosta putkahtaneiden ystävien kesken. Taustalla on koko ajan lapsuudenystävä Wally, joka pikkupoikana kiusoitteli Jilliä. Kirjan henkilöt kuvataan elävästi ja kirjaa on mukava lukea.

Jotakin uutta
Karisto 1993  (2.p)
Something Fresh 1915

”Blandingsin linna Englannin idyllisellä maaseudulla on näyttämönä tässä P.G.Wodehousen verrattomassa romaanissa, joka ensi kerran esittelee hajamielisen lordi Emsworthin ja hänen löperön poikansa Freddien. Freddie on sukunsa iloksi onnistunut kihlaamaan amerikkalaisen miljoonaperijättären, ja tulevaisuus vaikuttaa valoisalta. Englantilais-amerikkalainen romanssi ei kuitenkaan ole vailla pulmia, jotka onneksi ratkeavat - tavalla tai toisella.”

Kuvaan astuu nimittäin George Emerson, joka on ”liiaksi anastava, liiaksi pommin kaltainen.” Merkittävää osaa tarinassa esittää kuoriaisen muotoinen egyptiläinen kuvakirjoitus neljännen hallitsijasuvun ajalta. Kamaripalvelijoiksi hankkiutuvat kynäniekat Joan ja Ashe tavoittelevat kumpikin vääriin käsiin joutunutta muinaisjäännöstä. Eräänä kommellusten yönä lordin sihteeristä, herra Baxterista on tulla hermoraunio. Woden kirjoissa esiintyy usein hovimestareita. Tässä kirjassa hän on Beach, joka on sennäköinen kuin olisi halvauskohtaus ollut joidenkin minuuttien perästä tulossa. ”Hän liikkui - jos hän laisinkaan liikkui - hitaasti. Hän pudotteli sanojaan harvakseen sennäköisenä kuin olisi laskenut joitakin kalliita lääkepisaroita. Hänen raskasluomisissa silmissään oli sama ilme kuin muistopatsaiden.” Miekkonen ei muutenkaan ollut ratkiriemukasta seuraa - hän kärsi liikavarpaista, turvonneista nivelistä, hermopäänsärystä ja vatsavaivoista.

Kirja sisältää runsaasti herkullisesti kuvattuja henkilöitä, joiden parissa viihtyy mainiosti. Tämä oli ensimmäinen Blandingsin linnaan sijoittuva kertomus, myöhemmin ilmestyi tusinan verran lisää. 

”Jos tytöt olisivat selvillä vastuustaan, olisivat he hymyillessään niin varovaisia, että luultavasti luopuisivat siitä kokonaan. Miehen elämässä on hetkiä, jolloin tytön hymyllä voi olla yhtä vakavat seuraukset kuin dynamiittipanoksen räjähtämisellä.”

Kesäinen kuutamo
WSOY 1960
Summer Moonshine 1937

Menestysnäytelmän kirjoittanut Joe tapaa sattumoisin Janen ja rakastuu oitis. Jane on jo kihloissa, mutta Joe ei hellitä vaan seuraa myöhemmin Janea maaseudulle. Janen isä on rahavaikeuksissa oleva baronetti Sir Buckstone Abbott. Joe hankkiutuu tämän suosioon ja asettuu muiden vuokralaisvieraiden kanssa sir Buckstonen maalaiskartanoon. Kuvaan astuu myös Joen veli Tubby ja poikien äitipuoli prinsessa Dwornizchek. Muutamien muiden mainioiden henkilöiden kanssa nämä keittävät aikamoisen ihmissuhdesopan jota kirjassa setvitään. Keskinkertaista Wodehousea.

Kevätkuumetta
Leikillinen romaani. Gummerus 1950
Spring Fever 1948

Shortlandsin viides jaarli haluaisi naida keittäjänsä. Kilpakosijana on hänen oma hovimestarinsa Spink ja mutkana matkassa on jaarlin tyrannimainen tytär Adela. Hanketta on edistämässä toinen tytär, Teresa (Terry) ja tämän kosija Mike Cardinal. Mutkia matkaan on tuomassa amerikkalainen Stanwood Cobbold, joka ei osaa pitää salaisuuksia. Häntä koettaa pitää aisoissa kamaripalvelijansa Augustus Robb, parannuksen tehnyt murtovaras. Lordi Shortlandsin onni näyttää riippuvan harvinaisen postimerkin kohtalosta ja Augustuksen vanhoja taitoja tarvitaan. Lennokas juoni saa alinomaa uusia käänteitä. Juuri kun asiat näyttävät olevan tolallaan, tulee takaisku. Mike kuitenkin yleensä keksii keinon selviytyä uudesta käänteestä, mutta vakuuttuuko Terry hänen rakkautensa kestävyydestä? Onko Mike todellakin vain ‘tuulihattu?’ Stanwood kosiskelee filmitähteä ja erään pettymyksen jälkeen hän lausuu Terrylle: ”Rakkaus on roskaa. Ajattele vain kaikkia niitä poloisia, jotka aloittavat taipaleensa kuvitellen että he ovat hullaantuneet toisiinsa. Muutaman ensimmäisen kuukauden aikana ne lakkaamatta pitelevät toisiaan kädestä ja syöttävät toista omalla lusikallaan, ja sitten sitä jo painutaankin tukka suorana asianajajan luo avioeroa järjestämään. Horna vieköön koko rakkauden! Syötä se vaikka linnuille. Minä en kyllä piittaa koko touhusta.” Tapahtumat sijoittuvat pääosin Beevor Castlen vallihautojen sisäpuolelle, välillä käydään pikipäin Lontoossa. Mukava kirja jossa on romantiikkaa, hupaisaa sanailua ja lennokkaasti kääntyilevä juoni.

Kuka teki kenelle mitä?
Leikillinen romaani, Gummerus 1949
If I were you, 1931

”Kuka teki kenelle mitä? on Englannin ylhäisaateliston elämää kuvaileva romaani. Se on aito wodehousemaiseen sävyyn kirjoitettu, vauhdikas ja nokkela - paikoin ehkä ilkeäkin, mutta tavalla, joka panisi kuvattavat henkilöt enintään hymyilemään kuivaan englantilaiseen tapaan. Kirjassa on suorastaan verrattoman herkullisia tyyppejä, joille lienee turha etsiä vertauskohtia muiden maiden ja muiden tekijäin tuotannosta. Juoni on jännittävä, tilanteet yllättäviä ja huumoria tarjoillaan tietysti kaksin käsin. Todellinen hyväntuulisuuden pilleri, jonka vaikutusta ei kukaan voi vastustaa.”

Kirjassa on tosiaan harvinaisen reheviä henkilöitä. Kysymys on siitä, kuka on oikea lordi Droitwich? Anthony, tittelin nykyinen haltija, vai Syd Price, lontoolainen parturi. Saalistamassa liikkuu Violet Waddington joka suhtautuu kovin tunteettomasti kihlaukseensa. ”Sanonpa sinulle, minkä vuoksi en ole sentimentaalinen. Kuten sekä sinä että minä tiedämme, on koko tämä kihlaus pelkkä liiketoimi. Minä panen likoon rahani ja Tony lyö pöytään tittelinsä. Siisti ja kunniallinen kauppa siis. Toit minut tänne, jotta pyydystäisin Tonyn. Ja minä nappasin hänet. Minun mielestäni mokomassa onkiretkessä ei ole mitään aihetta tunteenpurkauksiin.”

On kirjassa toki oikeatakin romantiikkaa, kun amerikkalainen manikyristi Peggy astuu kuvaan. Wodehouse on muokannut kirjan näytelmäkäsikirjoituksestaan. Tämän huomaakin kirjaa lukiessaan, sillä kaikki tapahtumat sijoittuvat kuin näyttämölle, joko kartanon arkihuoneeseen tai Pricen parturinliikkeeseen. Tämä näkyy myös vuoropuhelujen tavattomassa määrässä. Joskus leukojen louskutus lähentelee jaarittelua. Kyseessä on kuitenkin ihan mukava kirja.

”Sietäisi sinunkin, Syd, jo uskoa, ettei sinusta millään valmennuksellakaan tule sen kummempaa lordia kuin opetetusta marakatista! Vaikka kävisit kaikki kurssit ja opettelisit kaikki konstit ja kujeet, joita kuvittelet nykyisen asemasi vaativan, sopii tuon uurastuksesi lopputulosta parhaassakin tapauksessa verrata rupsahtaneeseen vanhaan porttoon, joka kauneusleikkauksiin turvautumalla on laitattanut itselleen uudet sulot ja vedättänyt kurttuisen naamansa sileäksi. Mutta annapas olla, kun tuommoinen akka kerran uskaltaa hymyillä hieman tavallista leveämmin - niin johan ratkeavat ompeleet ja silloin vasta nähdään, mimmoinen kuvatus tuo pinnalta koreaksi silattu haaska pohjimmiltaan on!”

”Millainen mielikuva sinulla tarkkaan määriteltynä on jalosukuisesta lordista ja pääristä?
- Niin, mitenkä tuon nyt sanoisi... Yltä hieno ja puleerattu veitikka kaikin puolin... 
- Siis eräänlainen ylijalostettu luppakorvarotu?
- Niin no, jotain siihen malliin kaiketikin.
- Siis eräänlainen inhimillinen vinttikoira, jolla on luontainen ja kehitetty veto klassiseen musiikkiin ja jalostavaan kirjallisuuteen, joka on loistava ratsastaja, hyvä tanssija, räiskyvän henkevä keskustelija.....”

Kyllä Jeeves hoitaa
Kirjayhtymä 1992
Carry on, Jeeves 1925

”Bertie Wooster viettää iloista poikamiehen elämää Lontoossa. Jeeves on hänen miespalvelijansa, tarunhohtoinen englantilainen tyyppi. Aina yhtä kohteliaana, viileänä ja koskaan hermostumatta hän selvittää mitä omituisimmat ongelmat ja kommellukset, joihin hänen huikentelevainen isäntänsä joutuu. Wodehouse, maailmankuulu brittiläinen kirjailija, on vuosikymmeniä ollut lukijoiden suosikki. Hänen perienglantilainen huumorinsa ja tapansa kuvata yläluokan elämänpiiriä ovat parhaimmillaan juuri Jeeves -tarinoissa.”

Kirja on kymmenen tarinaa sisältävä novellikokoelma. Kaikissa tarinoissa Bertie tai joku hänen ystävistään joutuu kiipeliin ja Jeeves keksii keinon selviytyä pälkähästä. Ensimmäisessä tarinassa (Jeeves ottaa johdon) kuvataan ne olosuhteet, joissa Jeeves astui Bertien elämään. Monessa kertomuksessa Bertie ja Jeeves käyvät sanatonta taistoa siitä, miten herrasmiehen on sopivaa pukeutua. Jeevesiä närkästyttää Bertien vapaamielinen suhtautuminen etiketin vaatimuksiin. Lopulta Bertie joutuu luopumaan niin viiksistään, pehmeistä silkkipaidoistaan, kuin ”Broadwayn Erikoisuus” hatustaankin. Viimeisessä tarinassa (Bertie muuttaa mieltään) kertojana on Jeeves. Siinä hän toteaa: ”Työnantajat ovat samanlaisia kuin hevosetkin. Heitä täytyy osata käsitellä. Muutamilla herrasmiesten herrasmiespalvelijoilla on taito käsitellä heitä, muutamilla ei ole. Olen onnellinen voidessani sanoa, että minulla ei tässä suhteessa ole ollut mitään valittamisen aihetta.”

Mutkan kautta väärään - Herra Mullinerin iltapakinoita
Gummerus 1954
Mulliner Nights 1933

Herra Mulliner istuu iltaa ystäviensä kanssa ”Onkimiehen Virvoituksen” baarihuoneessa ja kertoo tarinoita sukulaisistaan. Tässä novellikokoelmassa on yhdeksän tarinaa. Ensimmäisessä tarinassa (Tehoisa hymy) Adrian oppii hymyilemään. Hänen hymynsä osoittautuu todella tehokkaaksi, vaikka se hipookin irvistystä. Siinä on turmiota ennustava vivahde ja spesialisti varoittikin häntä hymyilemästä sairaille tai hermostuneille henkilöille. Kahdessa seuraavassa tarinassa (Websterin tarina ja Kissat ovat kissoja) esittää ratkaisevaa osaa ylevä Webster kissa, jolla on korkeat ihanteet ja arvokas käytös. Neljännen kertomuksen (Mervyn muinaisten ritarien teillä) juoni menee näin: Claricen on koko elämänsä ajan tehnyt mieli syödä puutarhamansikoita keskellä talvea. Mervyn saa luvan hankkia niitä todistaakseen että hänellä on päässään muutakin kuin sahajauhoa - mitä tosin joku tilapäinen huomioitsija ei luulisi. Mansikoita toki löytyi, mutta jos tarkkoja ollaan, Clarice ei niitä saanut syödäkseen. Mervyn teki kuitenkin parhaansa, eikä Mullinerin suvun jäseniltäkään toki voi enempää vaatia.

Viidennessä kertomuksessa (Menneisyyden ääni) ujo, lempeä ja säikky Sacheverell ei saavuta morsiamensa isän luottamusta. ”Isäukko ehkä ihastui sinuun ensi silmäyksellä, mutta jos niin olisikin ollut laita, hän loi sinuun vielä toisen silmäyksen ja muutti mieltään.”  Rakastunut Sache… jne. opiskeli kirjekurssilla morsiamen isäukkoa kiinnostavia asioita, jotta olisi osannut keskustella tämän kanssa. Pahaksi onneksi hän saa väärän kurssin ja siitähän soppa syntyy. Seuraavassa tarinassa (Vieraanvarainen isäntä) Eustace joutuu huolehtimaan rakastamansa Marcella Tyrrwhitin kanarialinnusta ja koirasta. Kapuloita rattaisiin pistävät eläinsuojeluyhdistys ”Mykät Ystävämme” ja Georgiana-tädin kissa. Lopulta Eustacen on paettava irtoviiksien suojaamana ja antauduttava diplomaatin uralle Sveitsiin. Siellä hän menestyi niin, että sai vastaanottaa Karmiininpunaisen Edelweissin kolmannen luokan ansiomerkin, ristiin sovitettujen käkikellojen kera, jota seuraa oikeus joikumiseen varapresidentin läsnä ollessa.

”Erkanevat tiet” on romaani, joka Egbertin mielestä olisi saanut jäädä kirjoittamatta, koska se kertoi hänen omasta elämästään. Tässä kertomuksessa (Menekkiteos) Evangeline joutuu Joe Hendersonin pauloihin. Joe on Egbertin mielestä ”luonnon harha-askel” ja muistuttaa ”historian suuria rakastajia” ja ”ellottavaa juustonviipaletta.” Evangeline joutuukin valitsemaan Joen ja Egbertin välillä. Seuraavassa tarinassa (Strykiiniä liemen seassa) Cyril rakastuu Ameliaan. Amelian äiti on ronski suurriistan metsästäjä ja tutkimusmatkailija. Hän ei anna suostumustaan nuorten liitolle koska Cyril on hänen mielestään ”piperöinen.” Piperöinen on sellainen mies, joka ei ole koskaan nähnyt auringon nousevan Sambesin äyräiden takaa ja joka ei tiedä kuinka tulee menetellä joutuessaan hyökkäävän sarvikuonon tielle. Cyril todella onkin piperöinen, mutta aviomiehenä hän tulee olemaan A-luokkaa.

Viimeisessä tarinassa (Iltajuhlat) selviää miten vaikuttaa Mullinerin Piri-Piristäjä. Se on alkujaan kehitetty kannustamaan norsuja Intiassa kepeään huolettomuuteen tiikerinmetsästyksen aikana, mutta nyt sitä siemaisee piispa ja konstaapeli. Aikamoiset iltajuhlat siitä kehittyykin. Hypatia ja Ronnie olivat rakastuneita, vai mitä luulette:
- Onko sinulla mitään tekemistä tällä hetkellä, Ronnie? Hypatia kysyi.
- Jah? vastasi Ronald Bracy-Gascoigne. Mitäh? Mitään tekemistä? Ai sinä tarkoitat että mitään tekemistä? Ei, ei minulla ole mitään tekemistä. 
- Suutele minua sitten, huudahti Hypatia. 
- Juh-huu, sanoi nuori mies. Käsitän mitä tarkoitat. Mainio ehdotus. Totta kai.
Nuorten onnen esteenä ovat kuitenkin Percy-eno ja Priscilla-täti, mutta Piri-Piristäjä osoittautuu maineensa veroiseksi tässäkin asiassa.

Kirja tarjoaa aimo annoksen höpsöä hupailua joka varmasti ärsyttää monia lukijoita ilmapallon keveydellään. Miä kuitenkii tykkäsin!

Onnen portaat
Karisto 1991
The Adventures of Sally 1922

”Sally Nicholas on nuori newyorkilainen nainen, suloinen ja järkevä mutta aivan liian hyväsydäminen. Kun hän 21-vuotiaana saa perinnön haltuunsa, hänellä on suunnitelmat tulevaisuutta varten valmiina. Mutta onni ei odota kulman takana, vaan monta mutkaa on Sallyn tiellä ennen kuin kaikki lopulta kääntyy parhain päin. Wodehousen nokkela, todenmakuinen huumori on säilynyt elävänä ja hymyilevänä vuosikymmenien halki. Tämä kirja saa lukijan hyvälle tuulelle!”

Sally tapaa ranskassa Lancelot (tuttavallisemmin ”inkivääri”) Kempin ja yllyttää häntä nousemaan määräilevää sukua vastaan. Inkivääri rohkaiseekin mielensä ja löytää lopulta monen mutkan kautta ja Sallyn kannustamana paikkansa maailmassa. Wodehouse kuvaa usein miehiä tyhjänpäiväisiksi haihattelijoiksi, naisten ollessa järkeviä ja ihania. Tässä katkelma Gladysin ja Sallyn keskustelusta: ”Tyhmyreistä tulee aina parhaat aviomiehet. Kun menet naimisiin, Sally, sieppaa tyhmyri. Napauta ensiksi hänen otsaansa, ja jos se kajahtaa kiinteältä, älä epäröi. Kaikki onnettomat avioliitot johtuvat siitä, että aviomiehellä on aivot. Mitä hyötyä on aivoista miehelle? Ne vain tekevät hänet epävakaiseksi.”  Kumpikin järkevä neito muovaa epämääräisistä heppuleista kunnon aviomiehiä. Sallyn seikkailut on oikein mukava ja mielenkiintoinen kirja. 

Ojassa ja allikossa
Gummerus 1951
(Neitonen ahdingossa,1993)
A Damsel In Distress 1917

”Juuri silloin vaunun ovi aukeni ja ruskeapukuinen tyttö hypähti sisään. - Suokaa anteeksi, hän sanoi hengästyneenä, - mutta voisitteko hyväntahtoisesti piilottaa minut!”

Näin salaperäisesti George Bevan tapasi elämänsä rakkauden. Päästyään pälkähästä, tyttö katosi Georgen elämästä yhtä vikkelästi kuin oli siihen astunutkin. Nokkelana miehenä George selvittää salaperäisen tytön, Mauden, henkilöllisyyden ja asuinpaikan. Niinpä hän suuntaakin Hampshiren kreivikuntaan Belpherin kartanon tienoille norkoilemaan ja saa pian tutustua sen asukkaisiin. Kartanon isäntä on Lordi Marshmoreton, joka puuhailee mieluiten ruusujensa parissa. Hänen sisarensa Caroline käyttäytyy kuin olisi kartanon valtias. Maudea naitetaan kovasti Reggielle, mutta tämä on ihastunut lordin sihteeriin Aliceen. Maude puolestaan haaveilee vuosi sitten tapaamastaan Geoffreystä ja palvelusväki heittää arpaa, kuinka lemmensuhteissa oikein käy.

Tapahtumia sekoittaa muuan väärinkäsitys ja tiettynä sateisena yönä karvas totuus saa erään purskahtamaan nauruun, mutta toiselta se särkee sydämen. Tilanne kuitenkin muuttuu, kun Geoffrey tilaa leivoksia ja teeleipiä ja runsaalla voilla siveltyjä paahtoleipiä.

Kirja on tyypillistä hauskaa Wodehousea ja luvassa onkin peräti kolmet kihlajaiset. Wodehouse muokkasi kirjasta myös näytelmäkäsikirjoituksen ja suosittua näytelmää esitettiin Lontoossa pitkään vuodesta 1928 lähtien. Elokuvaversion ensi-ilta oli vuonna 1937 ja pääosissa olivat Fred Astaire ja Joan Collins. Elokuva on todella hauska, vaikkei se täysin kuljekaan samoja latuja kirjan kanssa.

Outo lintu linnassa
WSOY (kolmas p.)1992
A Pelican at Blandings 1969

”Ah, tämä on onnea: kesäillan hämärä laskeutuu Blandingsin linnan ylle, emakkosika Keisarinna vetäytyy levolle lättinsä katettuun osaan, ja Clarence, Emsworthin yhdeksäs jaarli, roikkuu sikolätin aidalla uneksimassa rakkaista sioistaan. Odottamatta onni säröilee: hurjistunutta meduusaa muistuttavana Lady Constance (Connie), jaarlin sisar, astuu autostaan kannoillaan Dunstablen herttua. Epäilyttävä amerikkalainen ja alastonta naista esittävä maalaus häiritsevät omalta osaltaan jaarlin kotirauhaa, ennen kuin apuun tulee outo lintu.”

Tuo outo lintu on Clarencen veli Galahad (Gally), Pelikaaniklubin jäsen, satojen vedonvälittäjien, haastemiesten ja kilpa-ajovakoojien kanssa käytyjen kahakoiden koulima veteraani, joka käyttää monokkelia. Conniella ei koskaan ollut samaa kukistavaa vaikutusta häneen kuin muihin. Kun mies on nähnyt lastenhoitajan läimäyttävän sisartaan hiusharjalla, tämän lumovoima heikkenee. Galahad osoittaa kykynsä pelastamalla Clarencen Connien kynsistä ja järjestämällä kummipoikansa lemmenasiat parhain päin.

Pip-pip, sir !
Valikoima parhaita Jeeves-juttuja
WSOY 1969, 1993
The World of Jeeves 1967

”Jeeves on Wodehousen kuolemattomin hahmo, Bertie Woosterin henkilökohtainen herrasmiespalvelija, jonka älykkyydellä, oppineisuudella ja oveluudella ei ole rajoja. Hän on koomisen kirjallisuuden harvoja yli-ihmisiä ja muodostunut käsitteeksi, joka ei selittelyjä kaipaa. Patavanhoillinen Jeeves tukahduttaa taitavasti isäntänsä uhkarohkeat yritykset, on kysymyksessä sitten purppuran väristen sukkien tai pehmeän paidan käyttö, päättömät naima-aikeet tai täti Agathan, sen vanhan noidan, tapaaminen. Wodehousen riemastuttavilla Jeeves -jutuilla on vannoutunut ihailijajoukkonsa kautta maailman. Niistä on muokattu myös musikaali ja Suomessakin suurta suosiota saavuttanut tv-sarja.”

Kirja sisältää 12 tarinaa, joista osa löytyy muistakin Jeeves-kokoelmista. Kelpo kamaripalvelija ohjailee jälleen isäntänsä käytöstä ja elämää mielensä mukaan. Kertomuksessa ‘Bertie muuttaa mielensä’, Wooster haaveilee tyttärestä. Ei omasta, vaan otto-sellaisesta. Jeeves aavistaa hankkeen vaarat ja järjestää Bertien tyttölauman armoille. Siinä haihtuvat haaveet tyttärestä ja Jeeves takaa näin itsellensä ja Bertielle rauhaisat päivät. Useissa tarinoissa esiintyy Bertien kaveri Bingo Little, joka alinomaa rakastuu. Rakkaussuhteet ovat ilmeisen tuhoon tuomittuja ja seurauksiltaan katastrofaalisia. Vanhaan koulutoveruuteen vedoten Bingo kärttää Bertieltä ja Jeevesiltä apua hölmöilyihinsä. Eipä olisi kiva olla tällaisten heppujen kaverina! Kirjan sivuilta heidän toilailujaan on kuitenkin hauska seurata.

”Totta puhuakseni rugby on peli, jota en voi väittää ymmärtäväni ihan yksityiskohtaisesti, jos käsitätte mitä tarkoitan. Voin tietysti tajuta laajat yleiset periaatteet. Tarkoitan, tiedän että pääperiaatteena on jotenkin kuljettaa palloa kentällä ja saada se toisessa päässä olevan viivan taakse ja että tämän ohjelman luhistamiseksi kummankin puolen sallitaan tehdä lähimmäiselleen tietty määrä päällekarkauksia ja pahoinpitelyjä, asioita joista muualla olisi seurauksena neljätoista päivää vedellä ja leivällä ynnä muutama kova sana tuomarinpenkiltä.” 

Possut piilosilla
Iloinen romaani, Gummerus 1955
Pigs Have Wings, 1952

Tapahtumapaikkana on jälleen kerran Blandings Castle. Siellä tapaamme Clarencen, Emsworthin yhdeksännen jaarlin, hänen sisarensa lady Constancen ja hänen veljensä, jalosukuisen Galahad Threepwoodin. Gally onkin juonikkaalla päällä, mutta pääosaa esittää Blandingsin Keisarinna, joka on selvinnyt jo kahtena vuotena peräkkäin voittajana Shropshiren Maatalousnäyttelyn Lihavien Sikojen kilpailussa. Sen voittoa uhkaa naapuritilan lätissä Matchinghamin Ylpeys. Kilpailijoita lihotetaan innolla, mutta pahaksi onneksi Constance näki mainoksen Slimmosta, painoa alentavasta valmisteesta. 

Kirja ei ole kokonaan sikailua, vaan wodemaiseen tyyliin luvassa on myös muutamat kihlajaiset. Toisen sian omistaja, Sir Gregory Parsloe kosi Gloria Saltia näin: ”Kuulepas, tyttökulta - hrm - mitä tuumisit jos me, tuota... tiedäthän mihin pyrin?” Ja niin sitten kihlauduttiin. Vähän myöhemmin: ”Etkö ole enää kihloissa neiti Saltin kanssa?” ”En. Sain häneltä eilen illalla kirjeen, jossa hän kehotti minua pistämään pääni soppakattilaan. Ja hyvä vain että siten kävi. Minun ei olisi lainkaan pitänyt kosia koko tyttöä. Mutta ihminen on joskus tyhmä kuin pässi.” 

Muistatko vielä sen ajan, jolloin ei ollut nettiä eikä kännyjä ja lankapuhelimetkin olivat harvassa? Kirjassa kuvataan viestinnän huimaa kehitystä, kun puheena on toisen lemmenparin yhteydenpito. ”Jos Penny Donaldson olisi ollut esimerkiksi muinaisen Egyptinmaan ruhtinaantytär, niin hänen, halutessaan päästä yhteyteen rakastettunsa kanssa, olisi ollut pakko laatia pitkä kirje papyrukselle, riipustella siihen eläinten päitä ja ties mitä kaikkea ja lähettää se määräpaikkaansa nuubialaisen orjan välityksellä. Eikä kukaan olisi osannut sanoa, milloin se joutuisi Jerry Vailin käsiin, koska nuubialaiset orjat pitivät kiirettä vain silloin, kun joku hätisteli heitä piikkisauva kourassaan. Mutta uudella valistuneella ajallamme eläessään oli Penny voinut käyttää lennätintä, ja tuskin kaksi tuntia oli kulunut ennen kuin jo Jerry sai vaatimattomaan asuntoonsa Battersea Park Roadin varrelle, Lontoo S W, vastaanottaa sen sydäntä sykähdyttävän uutisen, että tyttö tulisi häntä tapaamaan huomenna.” 

Hyväntuulista hupailua on mukava lukea. Tässä vielä jalosukuisen Galahadin lääke vilustumiseen: ”Minä olen pohtinut tuota sinun flunssaasi ja pettämätön keino sen nujertamiseksi on seuraava. Vedät henkeä oikein syvään ja sitten pidätät sitä niin kauan kuin suinkin kykenet. Siten pyydystät ruumiissasi touhuavat basillit ansaan, ja kun ne eivät saa lainkaan raitista ilmaa, niin menehtyvät. Kun viimein lasket ilman taas virtaamaan keuhkoistasi, seuraavat sen mukana myös ne pikku peijakkaat kuolleina kuin suolainen silli, ja sinun tarvitsee enää sitoa musta solmuke leukasi alle ja osallistua hautajaisiin.”

Prinssi ja Betty
Otava 1952
The Prince and Betty 1912

John on elänyt tavallisen hepun elämää ja saakin kuulla olevansa Mervon prinssi. Mervoa pitää komennossaan ökyrikas kasinon omistaja ja haluaa nyt prinssin sinne vetonaulaksi. Samainen Mr.Scobell kutsuu tytärpuolensa Bettyn myös Mervon saarelle naittaakseen tämän prinssille. Nuoret ovatkin jo tavanneet toisensa ja ihastuneet, mutta Mr.Scobellin juoniessa ja salaillessa tarkoitusperiään asiat tulevat esiin väärässä valossa. Betty ei halua että John menee hänen kanssaan naimisiin taloudellisin perustein ja isäpuolen komentamana. Betty pakenee saarelta ja saa paikan Morristonin perheen seuralaisena. Heidän tuttavansa Lordi Arthur alkaa kosiskella Bettyä. ”Hän ei ollut mikään puolikypsä vasta-alkaja kosijana. Hän kosi usein ja teki sen hyvin. Hän oli suunnitellut tämän tilanteen, kuten kenraali suunnittelee taistelun. Tässä hän pitäisi vakuuttavan tauon; tässä hän alentaisi äänensä kuiskaukseksi; tuossa ehkä tarttuisi hänen käteensä.” John on tällä välin ymmärtänyt asiain oikean laidan, hankkiutunut epäsuosioon Mervolaisten silmissä ja tullut syrjäytetyksi vallasta. Nyt hän palaa etsimään Bettyä, mutta ehtiikö hän ennen sulavaa Lordia?

Helppolukuinen, pienimuotoinen romanttinen tarina on Wodehousen alkuajan tuotantoa. Sanailu on sujuvaa, mutta ei vielä niin hupaisaa kuin myöhemmissä tarinoissa. Henkilömäärä on sopivan pieni ja henkilöiden persoonallisuus alkaa jo olla mukavasti kuvattua. Juonen käänteet jäävät vielä vähäisiksi Wodehousen myöhempään juonen kuljettamiseen verrattuna. Tämä on silti oikein mukavaa luettavaa.

Pulmallinen viikonloppu
WSOY (toinen p.) 1960
The Code of the Woosters 1938

Tarina alkaa viattomasta hopeaesineestä. ”Se oli hopeinen lehmä. Mutta kun sanon lehmä, älkää kuvitelkokaan, että se olisi esittänyt jotakin säädyllistä, oman arvonsa tuntevaa märehtijää, sellaista, jonka näkee ahtavan sisäänsä ruohoa lähimmällä niityllä. Tämä oli kaamea, virnuileva, hornamainen elukka...”

Liikkeelle panevana voimana on Dahlia-täti. ”Jos voisin elää elämäni uudelleen, niin aloittaisin sen orpona ilman mitään tätejä, Jeeves. Eikö Turkissa pistetä tätejä säkkeihin ja upoteta Bosporiin?” ”Odaliskeja, sir, ymmärtääkseni. Ei tätejä.” ”Miksi ei tätejä? Kuinka paljon pahaa he saavatkaan aikaan maailmassa. Kuulehan Jeeves! Voit sanoa minun sanoneen, että kun joku viaton, siivo mies joutuu jo kolmatta kertaa pahaan liemeen, niin jos tarkasti tutkii, keksii tädin, joka on tyrkännyt hänet sinne.”

Bertram (Bertie) Wooster ja hänen herrasmiespalvelijansa Jeeves matkaavat maaseudulle selvittelemään Augustus (Gussie) Fink-Nottlen lemmensotkuja. Dahlia-tädin kiristämänä sieltä on myös anastettava tuo hopeinen kermakannu. Perillä kartanossa odottavat tuomari Watkyn Bassett ja diktaattoriksi pyrkivä Roderick Spode.

Niin kuin siinä ei olisi kylliksi, neitokaiset Stephanie (Stiffy) Byng ja Madeline Bassett pistävät lusikkansa soppaan. Wodehouse keittääkin tässä kirjassa ensiluokkaisen sopan! Jos Gussien ja Madelinen kihlaus peruuntuu, täytyy Bertien naida ”tämä kauhea Madeline.” Otettuaan yhteen hirmuisen Spoden kanssa ja syöksyttyään tämän manööverin jälkeen suin päin Dahlia-tädin kanssa lattialle tempoilevaksi läjäksi Bertie huomaakin että kartanossa ”tapahtuu aina yhtä ja toista, ellei yhtä, niin ainakin toista.” Onneksi kelpo Jeeves tietää koodin, jolla Spode saadaan lauhkeaksi. ”Mr.Spoden mahti vahingollisten tekojen suorittamiseen suuresti vähenisi, jos te ilmoittaisitte hänelle, että tiedätte kaiken Eulaaliasta, sir.” Kun vain Bertie muistaisi koodin oikeaan aikaan! Tämä on Wodehousea parhaimmillaan.

”Ihmiset odottavat, että kappalainen hoitaa innokkaasti kirkolliset velvollisuutensa. He ajattelevat häntä vain mieheksi, jonka on saarnattava heettiläisistä ja jebusilaisista ja sen sellaisesta, sanottava sana ajallaan luopiolle, vietävä ruokaa ja peitteitä sellaiselle vuoteen omana oleville, jotka sen ansaitsevat, ja tehtävä muuta sen kaltaista. Kun he huomaavat hänen ryöstävän poliiseilta kypäriä, he katsahtavat häneen kulmainsa alta ja arvostelevasti ja kysyvät, onko hän oikea mies siihen toimeen.”

Rahaa kuin roskaa
WSOY (1938) 1960
Big Money 1931

Nuoriherra Biskerton (Biscuit), Hoddesdonin kuudennen jaarlin poika ja nuoriherra Beresford (Berry) Convoy ovat kummatkin rahapulassa. Berry sentään on töissä amerikkalaisen rahamiehen Frisbyn yksityissihteerinä.
”Röh” sanoi mr Frisby.
”Sir?”
”Se on tuo kirottu vatsahappo”, selitti rahamies. ”Eikö teillä milloinkaan ole ruoansulatusvaivoja?”
”Ei, sir.” 
Mr Frisby silmäili häntä vihaisesti. ”Häh? Eikö teillä ole, eikö ole? No toivon, että saatte niitä... te ja hoitajattarenne myös. Pankaa muistiin. Sisarentytär. Nainen, jolla on arvonimi. Sanomalehdet.”
”Suokaa anteeksi, sir?”
”Ettekö ymmärrä selvää puhetta?” sanoi mr Frisby. ”Sisarentyttäreni saapuu Amerikasta viettääkseen jonkin aikaa Lontoossa, ja hänen äitinsä tahtoo, että panen ilmoituksen lehtiin, että saisimme jonkun hyvän arvonimen omaavan henkilön hänen huoltajakseen. En voi ymmärtää, ettei tätä voisi käsittää. Luulisin, että sen ymmärtäisi kuka tahansa, jolla on hiukankaan älyä päässään. Pankaa ilmoitus The Timesiin ja Morning Postiin ja niin edespäin. Sanamuodon saatte itse keksiä.”

Tehtävän saa Biscuitin täti ja molemmat nuoret herrat rakastuvat kyseiseen sisarentyttäreen, Anniin. Biscuit joutuu välttelemään velkojiaan pukeutumalla peruukkiin ja tekopartaan. Eräs tarjoilijatar silmäili arvostelevasti epämuodikasta partaa.
”Se näyttää hassulta.”
”Tiedättekö, miten olen saanut tämän parran?” kysyi Biscuit.
”Annoitte sen kasvaa, kaiketi.”
”En ollenkaan. Kaukana siitä. Sain sen vallan toisella tavalla. Tarina on pitkä ja saattaa eräät asianosaiset huonoon valoon. Lapsena olin kaunis pieni tyttö. Mutta eräänä päivänä hoitajattareni vei minut lastenvaunuissa ulos ja pysähtyi juttelemaan erään sotamiehen kanssa, kuten lastenhoitajattarien tapana on, ja kun hän käänsi selkänsä, niin hävytön mustalaisakka hiipi pensaikosta kantaen sylissään rumaa parrakasta pientä poikaa. Ja tiedättekö mitä hän teki? Hän varasti minut lastenvaunuista ja pani tuon parrakkaan ruman pienen pojan minun tilalleni. Ja aina siitä asti olen ollut ruma partasuu pikkupoika.”

Kerran toverukset harmittelivat rahapulaansa.
”Nyt olen aivan poikki. Ja sinun kurja työnantajasi hautoo rahojaan. Se on aivan väärin.”
”Älä minua siitä syytä.”
”Näin pitäisi tapahtua”, sanoi Biscuit. ”Jos minä hallitsisin tätä maata, niin pidettäisiin julkisia kuulusteluja kahdesti vuodessa, ja niihin haastettaisiin nuo vanhat muumiot salattuine rikkauksineen ja tutkittaisiin ankarasti. ‘Te siellä!’ huudahtaisi tutkija ja katsoisi terävästi Frisby’iin. ‘Paljonko varoja teillä on? Todellako? Onko se totta? Vai niin paljon? No, ilmoittakaa sitten hyväntahtoisesti tälle tuomioistuimelle, mitä teette omaisuudellanne.’ Miesparka, joka näyttää kiusaantuneelta, rykii hiukan. ‘Aloittakaa nyt!’ sanoo kuulustelija koputtaen pöytään. ‘Ei mitään verukkeita. Ei mitään tekosyitä. Kuinka käytätte liikeneviä varojanne?’ ‘No, tosiasiassa’, mutisee ukko Frisby koettaen välttää katsomasta häntä silmiin, ‘minä kätken omaisuuteni lukittujen ovien taakse ja lähden hankkimaan lisää varoja.’ ‘Niinkö?’ sanoo kuulustelija. ‘Vai sillä tavalla. En ole ikinä kuullut mitään noin hävytöntä. Se on huutava vääryys. Ennen kuulumaton häpeä. Ottakaa kymmenen miljoonaa tältä kurjalta saiturilta ja luovuttakaa rahat kelpo Biskertonille, joka osaa käyttää rahoja oikealla tavalla. Ja menkää sitten kysymään Berry Conveyltä, paljonko hän tarvitsee.’ Se olisi edistysaskel.”

Tarinassa huijataan arvottomiksi kuvitelluilla kaivososakkeilla, kärsitään vatsavaivoista, rakastutaan uljaaseen salaisen poliisin mieheen joka paljastuukin tavalliseksi konttoristiksi ja niin edelleen. Wodehousen sanailu sujuu ketterästi ja tapahtumat saavat yllättäviä käänteitä. Mukava kirja, Wodehouse on tässä hyvässä vireessä.

Rakkauden Hulluus
Nide Oy 1948
Joy In The Morning 1946

Kaksi typerää liikemiestä eivät saa aikaiseksi salaista liikeneuvottelua ja sitä yritetään järjestää noin 300 sivua. Älyniekkana on Jeeves, Bertie Woosterin herrasmiespalvelija. Kapuloita rattaisiin yrittävät pistää jääräpäinen konstaapeli, muuan idioottimainen nuorimies ja Edwin, kamalin pojannaskali, joka koskaan on khakihousuissa juoksennellut. Onneksi hän sattui oikeaan aikaan kumartumaan, housuntakamukset kireinä ja kutsuvina, joten potku osui kohdalleen.
Taustalla vaanii koko ajan kovaksikeitetty Agatha-täti, joka syö rikkinäisiä pulloja ja kiusaa uhrejaan täysikuun aikana. Sähläämistä riittää, toiset pyrkivät kihloihin ja Bertie koettaa parhaansa mukaan kihlausta vältellä. Juonia punotaan ja öisin hiiviskellään. Kirjassa on herkulliset kohtauksensa, mutta jotenkin lukeminen tuntui työläältä. Joko Wodehouse ei ole ihan parhaassa vedossaan tai sitten olen lukenut jo liian monta Wodehousen kirjaa. Ehkä en vain ollut ihan sopivassa mielentilassa tällaiseen.

Ranskalaista rakkautta
Kustannusliike Nide 1957
French Leave 1956

”Terry ja Jo - kaksi varsin railakasta tyttöä - ovat kyllästyneet kanoihin. Paras siis lähteä Ranskaan seikkailemaan! Jo esiintyy rikkaana miss Trentinä ja Terry hänen kamarineitinään. Kuukauden perästä vaihdetaan osia. Tästä taitaa tulla aika soppa, jonka on keittänyt maailman kuuluisin humoristi.”

Ranskassa tytöt kohtaavat vanhan tyhjätaskun markiisin joka tunnetaan myös nimellä Nick Nokkela. Hänen poikansa, kreivi d’Escrignon, on kirjailija ja ihan toista maata kuin isänsä. ”Kirjailijat ovat mitä hirvittävimpiä houkkia. Olen nähnyt heitä Pariisin kahviloissa, linttakorkoja, kolkkoja liuhupartaisia otuksia.” Näin lausahti Nick Nokkela pojalleen joka yritti elättää heitä kumpaakin kirjoittamalla.

Loman vietossa on myös muutamia amerikkalaisia miljonäärejä tuhlailemassa rahojaan. Huvijahdin omistaja kohdataan pusikosta ilman housuja ja se koituu Terryn onneksi. Rikas ja kopea mrs. Winthrop Pegler hautoo omia juoniaan ja kuvittelee Terryn olevan uhka suunnitelmilleen. Niinpä hän usuttaa poliisikomisario Pierre Alexandre Boissonaden urkkimaan Terryn asioita. Onnen vaaka kallistuu vuoroin ylös ja vuoroin alas tässä huvittavassa ja romanttisessa kirjassa. Eräs kirjan lukenut kirjoitti arvosteluunsa: ”Oh to live in Wodehouse's world!”

Rauhatonta rahaa
Karisto (toinen p.) 1992
Uneasy Money 1916

”Lordi Dawlish - ystävien kesken Bill - on verrattoman mukava veikko, jolla kuitenkin on erinäisiä ongelmia rahan ja rakkauden suhteen. Nokkelana nuorena miehenä hän selviää kyllä pulmistaan, mutta vasta monien hykerryttävien kommellusten jälkeen. P.G. Wodehousen hyväntuulisissa romaaneissa elää vuosisadan alun englantilainen maalaisidylli omalaatuisine lordeineen ja ladyineen. Viime vuosina Wodehousen laaja tuotanto on kokenut uuden tulemisen sekä kirjoina että televisiosovituksina.”

Claire ja Lordi Dawlish (Bill) ovat kihloissa. Claire on kuitenkin pettynyt, koska Bill on pennitön. Claire matkustaa New Yorkiin ystävättärensä Lady Weatherbyn luo. Kyseinen nainen esittää tanssia ravintoloissa illallisaikaan jalat paljaina. Erään tanssinumeron nimi on Psyken uni. ”Hirveätä nähdä tuo Psyken uni! Se oli pikemminkin näytenyrkkeilyä kuin tanssia. Viulujen sävelten tunkeutuessa luihin ja ytimiin ja pianon koskettimien hypähdellessä rajusti vainoojansa iskuista lady Wetherby kyykistyi, syöksähti pystyyn ja ryntäsi eteenpäin, heilutellen käsivarsiansa tavalla, joka saattoi kenties olla klassillisen kreikkalaista, mutta tuntui maallikkokatselijasta pikemminkin katukahakan viimeiseltä vaiheelta.”

Bill tulee myös New Yorkiin etsimään sisaruksia, joille hänen saamansa miljoonan punnan perintö oikeasti kuuluisi. Hän löytää suloisen, mehiläisiä hoitavan tytön ja tämän hulttioveljen. Asioita mutkistavat reipasotteinen apina Eustace ja rikas Mr. Pickering, joista jälkimmäinen kihlaa Clairen.

Kirja on riemukas esimerkki Wodehousen hulvattomasta huumorista. Vaikka henkilöasetelma onkin se tavanomainen, juonen käänteet ja henkilöiden mehevyys, romantiikka ja lennokas sanailu takaavat miellyttävän lukunautinnon. Tämä on eräs mukavimmista Wodehousen kirjoista.

Sukkela Sam
Otava 1949
Sam in the Suburbs (US: Sam the Sudden) 1925

New Yorkilainen Sam Shotter on rakastunut tyttöön, jonka kuva oli lehdessä. Näyttäessään kuvaa kaverilleen hän tuumasi: ”Rakkaus on ihmeellistä.” Herra Todhunterin leveä suu vääntyi pilkallisesti. ”Kun olet nähnyt elämää yhtä paljon kuin minä”, vastasi hän, ”niin joisit nyt mieluummin kupin teetä.” Sam matkustaa Englantiin ja törmää sattumalta kuvan tyttöön. Ensitapaamisessa kävi niin, että Kayn katsoessa Samia silmiin vilpittömän ystävällisesti, Sam alkoi vapista kuin hyytelö. Kun Sam yhä tutisi, hymyili tyttö. Niin kauniiden tyttöjen kuin Kay Derrick pitäisi olla hyvin varovaisia hymyillessään. Hymyn vaikutuksesta Sam kumartui kummallisesti, otti tytön kömpelösti syliinsä ja suuteli häntä. Eihän sellainen peli vetele edes kirjoissa. Kayn mielestä Sam oli mahdottomin olento, minkä hän milloinkaan oli tavannut. Siinäpä on alkuasetelma rakkaustarinaan. Tarinan käänteissä tulee esiin muutama hunsvotti, pankista ryövättyjä arvopapereita ja Lordi Tillbury, jonka tapaamme ilman housuja. Wodehouse onnistuu vangitsemaan lukijan mielenkiinnon ja saa pidettyä hyvää tuulta yllä koko kirjan ajan.

”On omituinen tosiasia, ja filosofit ovat usein merkinneet sen muistiin, että jokainen nainen tässä maailmassa vaalii itseensä syvälle juurtunutta uskoa, jota mikään ei voi hänestä saada irti, että näet sitä miestä, jolle hän on antanut rakkautensa, on pidettävä henkilökohtaisesti vastuunalaisena melkein kaikkeen siihen, mitä elämässä tapahtuu onnetonta. Ajattelematon ja hätäilevä voisi sanoa tällaisia asioita vahingoiksi, mutta nainen tietää paremmin. Jos hän tulee asemalle astuakseen viittä yli yhdeksän lähtevään junaan, joka jo on päässyt lähtemään, niin hän tietää, että siitä on vastuussa hänen Heikkinsä, niin kuin tämä eilen oli vastuunalainen siitä sadekuurosta, joka kasteli hänen uuden hattunsa.”

Vaikeasti valloitettu
Karisto (3.painos) 1994
A Gentleman of Leisure, 1910

”Jimmy Pitt on varakas nuori mies, joka lyö varomattoman vedon ystäviensä kanssa: Jimmy väittää ettei murtovarkaan homma ole ollenkaan vaikeaa kun taas ystävät ovat eri mieltä. Jimmy ryhtyy sanoista tekoihin. Yön pimeydessä hän tunkeutuu lukittuun taloon, mutta jää oitis kiinni. Hänet yllättää suloinen nuori nainen, Jimmyn unelmien tyttö. Paha vain, ettei tyttö ole kuunaan unelmoinut murtovarkaasta... Vaikeasti valloitettu on kuolemattoman humoristin veikeä kertomus nuoren miehen kommellusten tiestä unelmien tytön luo.”

Wodehousen kirjat ovat useimmiten hyväntahtoisen huumorin sävyttämiä, mutta joskus esiintyy mustaakin huumoria. Esimerkkinä tästä keskustelu ihan oikean murtomiehen, Kara Mullinsin kanssa. Tämä on vannoutunut poikamies ja Jimmy kuvailee avioliiton etuja hänelle näin: ”Ajatelkaa mitä teille merkitsisi, että teilläkin olisi vaimo. Jos tietäisitte lähtiessänne kylmänä talviyönä murtautumaan johonkin taloon, että takaisin tullessanne saatte kupillisen lämmintä lientä ja lämmitetyt mukavat tohvelit, niin eikö se olisi jotakin? Ja sitten hän istuutuisi polvellenne ja te kertoisitte hänelle, kuinka ammuitte poliisin, ja sitten te tarkastaisitte saalista yhdessä. En voi kuvitellakaan mitään kodikkaampaa. Ja kotona juoksentelisi sitä paitsi pikku Karoja. Ettekö voi kuvitella näkevänne heidän hyppivän riemusta, kun livahdatte kotiin ikkunasta ja kerrotte suuren uutisenne? ‘Isä on tappanut poliisin!’ huutavat kimeät innostuneet äänet. Namusia tarjoillaan kaikille tapahtuman kunniaksi. Keltatukkainen Jimmy Mullins, kummipoikani, saa kuusi pennyä palkaksi siitä, että on samana iltana heittänyt erästä siviilipukuista etsivää kivellä. Kaikki iloitsevat ja meluavat. Uskokaa vain sanaani, Kara, ettei mitään voi verrata kotielämään.”

Jimmy ja hänen ystävänsä lordi Dreever selviytyvät monista hankalista tilanteista saatuaan selville muutamien henkilöiden valonarkoja salaisuuksia. Poliisikapteeni McEachern on hankkinut varallisuutensa kyseenalaisin keinoin, muuan herra Hargate pelaa biljardia paremmin kuin antaa ymmärtää ja sir Thomas vehkeilee timanttikoristeen jäljennöksellä. Niinpä ystävykset saavat kihlausasiansa kuntoon ja Dreever pääsee saidan setänsä ikeestä.

Tätä, niin kuin muitakin Wodehousen kirjoja, on helppo ja mukava lukea. Tarina etenee sujuvasti, eikä juonen kannalta toisarvoisiin seikkoihin tuhlata aikaa. Tästä kirjasta muokattiin ensimmäinen Wodehousen näytelmä. Ensi-ilta oli New Yorkissa elokuussa 1911.

Vanha Kunnon Bill
Gummerus 1952
The Old Reliable, 1951

Pennitön Wilhelmina (Bill) Shannon oleskelee sisarensa Adelan, entisen mykän filmin tähden luona Hollywoodissa kirjoittaakseen tämän muistelmia. Siellä on myös Adelan miesvainaan pennitön veli, Smedley Cork, jota Bill kosiskelee. ”Äläkä unohda mitä sanoin avioliitostamme. Mene jonnekin nurkkaan ja ryhdy harjoitelemaan, niin että osaat sanoa ‘tahdon’ - sen hetken varalta, jolloin pastori naputtaa sinua rintaan ja sanoo: ‘Tahdotko sinä, Smedley, ottaa tämän Wilhelminan?’ Koska siihen sinä kuitenkin lopulta joudut, poikaseni.”
Taloon saapuu myös tilapäisesti työtön kynäniekka Joe Davenport, joka puolestaan kosiskelee Billin veljentytärtä Kayta. Aina kun Kay loi katseensa Joeen, ”tuntui kuin jokin näkymätön käsi olisi painanut munavispilän hänen sieluunsa ja ryhtynyt pyörittämään sitä.” Mutta yhtä usein kuin Joe kosii, Kay vastaa ei. Joe ei nimittäin ole Kayn mielestä ”un homme sérieux.” Tyhjätaskut sankarimme keksivät keinon, jolla ansaita rahaa, mutta esteenä on kitsas ja häikäilemätön Adela, josta elokuvaohjaajat näkevät vieläkin painajaisia.
Ratkaisevaa osaa tapahtumien kulussa esittää hovimestari James Phipps, jonka salaisuuden Bill tuntee. Wodehousella tuntuukin olevan jokin pakkomielle asettaa hovimestari tapahtumien keskipisteeseen. Juonessa on sopivasti käänteitä, huumoria ja romantiikkaa tarjoamaan mukavan lukunautinnon. Kirja tuo mieleen näyttämökomedian, koska kaikki tapahtumat sijoittuvat pääosin talon kahteen huoneeseen. Näytelmänä sitä esitettiinkin, ensiesitys oli Ashburtonissa, Devonissa, vuoden 1954 elokuussa.

Lordi Tophamin kuvaus golfista: "No niin, pelin aatteena on se, että pallopahaista viedään kentän ympäri, iskuja minimimäärä, ja jokainen, joka selviytyy jutusta alle sadan lyönnin, niittää ihailua ja kunniaa.”

Vanhin Jäsen
Viestintä Tarmio Oy 1991
The Golf Omnibus 1973 (1922-)

”Golf oli P.G. Wodehousen suuri intohimo. Rakkaus peliin näkyy myös hänen suurenmoisissa golftarinoissaan, joita golfklubin terassilla lempituolissaan istuva Vanhin Jäsen kertoo nuoremmilleen. Tämä kertomuksia toisiinsa sitova puhetorvi oli Wodehousen onnellinen oivallus; juuri Vanhimman Jäsenen itsessäänkin humoristisen hahmon avulla hän onnistui luomaan miljöön, joka vie lukijan suoraan asiaan: keskelle golfin pienoismaailmaa, joka herkullisella tavalla heijastaa näkyviimme inhimillisten heikkouksien koko kirjon.”

Kirja sisältää 8 golf-aiheista novellia, joista viisi ilmestyi jo vuonna 1922 kokoelmassa The Clicking of Cuthbert. Tarinat eivät ole ehkä parasta Wodehousea, mutta kelpo juttuja kuitenkin. Alan terminologian hallitseva golf-harrastaja saa näistä ehkä enemmänkin irti.

”Tämä Vladimir Brusilov…oli maineikas venäläinen kirjailija...hänen teoksensa olivat melkoisessa huudossa. Wood Hillsin Kirjallisuuskerho oli tutkinut niitä viikkokaudet eikä Cuthbert Banks ollut älymystöpiireihin sukeltamisensa jälkeen ollut koskaan yhtä lähellä heittää pyyhettä kehään. Vladimir oli erikoistunut toivottoman surkeuden harmaaseen reposteluun, jossa mitään ei tapahtunut ennen kuin sivulla kolmesataakahdeksankymmentä, jolloin musikka päättää tehdä itsemurhan. Se oli kovaa aikaa miehelle, jonka syvällisintä lukemistoa näihin asti olivat olleet Harry Vardonin pohdinnat push-lyöntien olemuksesta...”

Ville valloittaja
Hänen hyökkäyksensä Englantiin iloiseen kevätaikaan
WSOY (toinen p.)1960
Bill the Conqueror 1924

Rikkaan enonsa kustannuksella New Yorkissa laiskana elelevä Bill joutuu matkustamaan Lontooseen enon liikeasioita selvittelemään. Mukana seuraa Judson, jota yritetään vieroittaa liiallisesta juhlimisesta. Ystävykset joutuvat monenlaisiin selkkauksiin ja Judson kärttää koko ajan ryyppyä. ”Meillä pitäisi olla kotona tilkkanen konjakkia tällaisten arvaamattomien sairaustapauksien varalta. Olen kuullut pisaran konjakkia herättävän eloon miehen, joka oli jo pantu ruumisarkkuun. Vei pois ansion hautauksen toimittajalta.”

Välillä ajetaan ”kuusisilinterisellä autolla” pakoon, Billin pitäessä jalkaansa ”kiihdyttäjävipusimella”, ”vauhdinosoittajan” näyttäessä 75 km tuntinopeutta! Yöllisen hiiviskelyn ja vehkeilyn tuloksena Bill saa suojatikseen Felicia Sheridanin eli Flickin. Tämä karkaa kotoa, koska sukulaiset naittavat häntä jörönnäköiselle Roderickille. Kestää aikansa, ennen kuin Bill tajuaa rakastavansa Flickiä. ”Olinpa minä koko pöllö. Maailman kaikista pöllöistä minä olin kaikista hupsuin. Näin kauan tarvitsin, ennekuin ymmärsin rakastavani vain sinua.” Väärinkäsityksen myötä Flick on sittenkin vaarassa joutua naimisiin Roderickin kanssa, mutta vastentahtoinen sulhasmieshän on helppo vaikka ryöstää...

Enoa huijataan liikeasioissa, mutta Flick ja Judson saavat asian selville. Bill puolestaan huomaa enon kasvattipojan, Horacen, olevan varasliigan kätyri ja pelastaa kallisarvoiset kirjaharvinaisuudet. Lopulta eno huomaa aliarvioineensa Billin kyvyt ja tunnustaa olleensa itse herkkäuskoinen. ”Kaikesta näkyy, että minä tarvitsen lapsenpiian. Hanki minulle jostain sellainen, poikaseni! Yksin ei minua saa päästää liikkumaan.”

Nopeatempoinen kirja alituisine juonenkäänteineen pitää lukijan mielenkiinnon yllä. Hyvä kirja!

Juhani K © 2004, 2008