Etusivulle

    Moyesin kirjat

Patricia Moyes

Patricia (Penny) Pakenham-Walsh (1923 – 2000) syntyi Irlannissa tuomariperheeseen. Penny varttui kuitenkin Englannissa ja kävi tyttökoulua Northamptonin lähellä. Jo maailmansodan aikana hän teki elokuvakäsikirjoituksen ilmavoimien tutkaa käsittelevään dokumenttifilmiin. Lisää kokemusta elokuvamaailmasta hän sai ollessaan kuuluisan näyttelijän ja ohjaajan Peter Ustinovin assistenttina kahdeksan vuoden ajan. Vuonna 1951 hän avioitui valokuvaaja John Moyesin kanssa. Vuosina 1953–1958 (toisen lähteen mukaan 1958 – 1962) hän työskenteli Vogue-lehden brittipainoksen toimittajana ja kolumnistina, tutustuen näin muoti- ja lehtimaailmaan. Penny Moyes käänsi ranskan kielestä näytelmän Time Remembered, jota esitettiin Lontoossa ja Broadwaylla vuonna 1957. Toipuessaan ranskassa hiihto-onnettomuudesta vuonna 1959, hän kirjoitti ensimmäisen romaaninsa ”Kuolleet eivät hiihdä”.

Penny ja John Moyesin avioliitto päättyi eroon vuonna 1959. Vaikka Penny avioitui myöhemmin James Haszardin kanssa, julkaistiin kirjat kuitenkin yhä Patricia Moyes -nimellä. Haszard työskenteli Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa ja pariskunta tunnettiin innokkaina laskettelijoina ja purjehtijoina. He muuttivat Washingtoniin Jimin uuden työn myötä 1970-luvun alussa. Miehen päästyä eläkkeelle he muuttivat Karibialle, Virgin Gordaan, brittien puolelle Neitsytsaaria. Jim kuoli siellä vuonna 1994 ja Penny vuonna 2000. 

Moyesin kirjat edustavat perusbrittiläistä dekkariperinnettä, jossa pääpaino on rikoksen selvittämisessä, eikä itse rikoksessa. Kaikissa hänen jännäreissään on päähenkilöinä Henry ja Emmy Tibbett. Henry on Scotland Yardin ylitarkastaja (titteli on aluksi chief inspector ja lopulta detective chief superintendent), mutta myös Emmy osallistuu roistojahtiin aktiivisesti. Aviopari päähenkilöinä rikosjännärissä toimii yllättävän hyvin ja tuo kirjoihin mukavan tunnelman ja arkitodellisuuden leiman. Pidän Patricia Moyesin kirjoista juuri tuon realistisuuden vuoksi.

Moyesin jännäreissä matkustellaan paljon. Hän kuvaa tapahtumapaikkoja elävästi ja luonnollisesti koska kulloinenkin miljöö on hänelle tosielämästä tuttu. Hänen lasketteluharrastuksensa näkyy kirjoissa ”Kuolleet eivät hiihdä” sekä ”Murha Alpeilla.” Haszardin Haagin työn seurauksena kirjoissa ”Yölautta tuonelaan”, ”Syntymäpäivälahjaksi kuolema” ja ”Setä kuolema hollannissa” käväistään luontevasti Alankomaissa. Pennyn työskentely Voguessa antoi taustatietoa ”Muotimurha” – kirjaan ja muutto Karibialle antoi tapahtumapaikan kirjoille ”Musta leski” ja ”Musta tyttö, valkoinen tyttö” sekä ”Angel Death.” Kokemus elokuvamaailmasta Ustinovin kanssa varmaankin auttoi kirjan ”Tähdenlento” kirjoittamisessa.

Penny piti kovasti kissoista ja kirjoitti jännäreiden lisäksi kaksi kissa-aiheista kirjaa. After All They're Only Cats (1973) kertoo Belinda -kissasta, joka valitsee itselleen isäntäpariskunnan ja vie heidät sitten haluamiinsa seikkailuihin. How To Talk To Your Cat (1991) on huumorilla höystetty opas kissojen käyttäytymiseen ja kommunikoimiseen niiden kanssa.

Kirjastaan ”Syntymäpäivälahjaksi kuolema” (1970) Patricia Moyes sai amerikkalaisen Edgar Allan Poe palkinnon.

Patricia Moyesin jännärit:  

Dead Men Don’t Ski 1958 - Kuolleet eivät hiihdä 1961
The Sunken Sailor 1961
Death von the Agenda 1962 - Esityslistalla murha 1983
Murder a la Mode 1963 - Muotimurha 1964
Falling Star 1964 - Tähdenlento 1965
Johnny Under Ground 1965 - Totuus nukkuu sikeästi 1969
To Kill a Coconut 1967 (1977?)
Murder Fantastical 1967
Death And The Dutch Uncle 1968 - Setä Kuolema Hollannissa 1970
Who Saw Her Die? 1970 - Syntymäpäivälahjaksi kuolema 1973
Season Of Snows And Sins 1971 - Murha Alpeilla 1974
The Curious Affair Of The Third Dog 1973 - Kolmannen koiran kummallinen tapaus 1978
Black Widower 1975 - Musta leski 1979
Who Is Simon Warwick? 1978 - Kuka on Simon Warwick? 1982
Angel Death 1980
A Six-Letter Word for Death 1983
Night Ferry To Death 1985 - Yölautta tuonelaan 1988
Black Girl, White Girl 1989 - Musta tyttö, valkoinen tyttö 1992
Twice in a Blue Moon 1993

Patricia Moyes
Kuolleet eivät hiihdä
Gummerus 1961 – Salamasarja 91
Dead Men Don’t Ski 1958

”Jännittävä ja elävästi kerrottu rikostarina, jonka tapahtumat on sijoitettu keskelle Italian Dolomiittien suurenmoisia maisemia. Pienessä Santa Chiaran hiihtokeskuksessa sattuu outo kuolemantapaus, ja ylitarkastaja Henry Tibbett huomaa pian, etteivät hotelli Bella Vistan asukkaat ole lainkaan niin viattomia lomailijoita, kuin miltä näyttävät. Heillä kaikilla oli syytä vihata tohtori Hauseria, joka jollain salaperäisellä mahdilla piti heitä vallassaan. Ja heillä kaikilla oli tilaisuus ampua hänet, kun hän yksinään matkasi alaspäin hiihtohissillä. Patricia Moyes on uusi tulokas Salamasarjassa. Kuolleet eivät hiihdä on hänen ensimmäinen teoksensa. Se edustaa klassillisen salapoliisiromaanin parhaita puolia, ja häntä on pidetty lupaavimpana uutena dekkarikirjailijana pitkiin aikoihin.”

Tarina alkaa mukavasti Henry ja Emmy Tibbettin matkasta Lontoosta Italiaan. Tapahtumat hiihtokeskuksessa kuvataan myös hyvin. Rikostutkintaa on kuitenkin venytetty liikaa. Tapahtumiin liittyvät henkilöt ovat värikkäitä ja heidät kuvataan selvästi, lukija ei sekoita heitä toisiinsa. Monet asianomaisista vaikuttavat epäilyttäviltä ja lukija arvailee mielessään syyllistä. Mukava kirja – ja olisi vielä parempi lyhempänä.

Patricia Moyes
Esityslistalla murha
Wsoy 1983 – Sapo 65
Death von the Agenda 1962

"Tapahtumapaikkana Geneven kansainvälinen huumekonferenssi.
Päähenkilönä on Scotland Yardin ylitarkastaja Henry Tibbett, joka joutuu yllättävien epäilysten kohteeksi, kun konferenssin avustajana toiminut John Trapp löydetään murhattuna. Tibbettin ei muu auta kuin ryhtyä omin päin etsimään johtolankoja; onhan tällä kertaa kyseessä hänen oma kunniansa. Mutta tapahtumien vyyhti osoittautuu odottamattoman sotkuiseksi..."

Tibbett lavastetaan syylliseksi murhaan ja hänellä on muutama päivä aikaa etsiä oikea murhaaja. Tibbetin vaimo Emmy on mukana ja heidän avioliittonsa joutuu koetteelle jutun pyörteissä. Kyseessä on huumausainekauppa ja murhia kaihtamattomat konnat. Kirja on jännittävä, se on sopivan pituinen eikä juoni ole liian mutkikas..

Patricia Moyes
Muotimurha
Wsoy 1964 – Sapo 69
Murder a la Mode 1963.

”Kaunis muotitoimittaja löytyy aamulla työpaikaltaan kirjoituskoneensa ääreen lyyhistyneenä. Kuoleman on aiheuttanut syanidi. Ylitarkastaja Henry Tibbett joutuu suorittamaan visaiset tutkimuksensa kaaosmaisissa oloissa: muotitoimittajien, mannekiinien, sovittajien ja valokuvaajien sekamelskassa. Pian hän huomaa olevansa keskellä mutkikkaita juonitteluja, omituisesti käyttäytyviä ihmisiä, salaperäisiä rakkaussuhteita. Kun vyyhti lopulta selviää, yllätys on melkoinen.”

En ole samaa mieltä takakannen tekstin kanssa siitä, että lopussa odottaisi melkoinen yllätys. Jokainen Agatha Christietä lukenut osaa odottaa suurempiakin yllätyksiä. Vaikka kirjan tapahtumat kuvataankin alussa aikamoisen sekasorron ilmapiirissä, juoni etenee juuri riittävällä vauhdilla pitääkseen lukijan mielenkiinnon vireillä. Moyes tietää mistä kirjoittaa – hän oli viisikymmentä luvulla Vogue -lehden toimittajana. Lehden toimituksen miljöö on minullekin tuttua, sillä olen mediakonsernin palveluksessa – en tosin toimituksellisissa töissä. Sen sijaan muotimaailma on uutta ja sitä kuvataan mielenkiintoisesti. Tällä kertaa jutussa on mukana Tibbettin vaimon Emmyn sisaren tytär Veronica. Hän työskentelee mannekiinina ja on innokas auttamaan setäänsä murhatutkimuksissa. Kiva kirja.

Patricia Moyes
Tähdenlento
Wsoy 1965 – Sapo 73
Falling Star 1964

“Eteen avautuu valkokankaan takainen tupakansavuinen maailma Lontoon Sohossa. Studion kaarilamppujen räikeä loiste paljastaa totuuden filmitähtien ja elokuvatuottajien kadehdittavasta elämästä: Italiasta tuotettu uhkea diiva temppuilee, lehtimiehet hälisevät, hermoherkät näyttelijät selvittelevät keskinäisiä kahnauksiaan ja rahat hupenevat. Sattuu muutamia selviltä näyttäviä kuolemantapauksia, jotka kuitenkin pian sotkeutuvat sekavaksi vyyhdiksi tässä valkokankaan nurjan puolen hillittömässä menossa. Alkaa purevan ironian ja yhä piinallisemmaksi käyvän jännityksen sävyttämä kilpajuoksu filmin valmistumisen ja kuolemantapausten selvittämisen välillä, tapahtumasarja, joka huipentuu odottamattomaan, armottomaan loppuratkaisuun.”

Kertojana – ja siis päähenkilönä – kirjassa on Anthony Groombe-Peters, rikkaan miehen poika, joka rahoittaa elokuvahanketta. Hänet kuvataan lukijalle epäedullisessa valossa ja hän käyttäytyy typerästi. Hän on Scotland Yardin ylitarkastaja Henry Tibbettin tuttava, mutta kuitenkin valehtelee poliisille ja peittelee tekemisiään. Kyllähän tarinaa olisi aina mukavampi lukea, jos päähenkilö olisi sympaattinen – tai edes käyttäytyisi siedettävästi. Kirjan romanttinen aines kuvataan myös poikkeuksellisesti – pariskunta vihaa ja epäilee toisiaan viimeiselle sivulle asti. Kirjailija hyödyntää tässä kokemustaan filmimaailmasta ja kuvaa kulissien takaista elämää luontevasti ja asiantuntemuksella.

Patricia Moyes
Setä Kuolema Hollannissa
Wsoy 1970 – Sapo 107
Death And The Dutch Uncle 1968.

“Tuulimyllyn siipi on kammottava, kuin jättiläismäisen luurangon käsi. Hiljaa kirskahdellen se lähtee liikkeelle, kehittää valtavan vauhdin ja pyyhkäisee tieltään kaiken. Sitoessaan uhrinsa myllyn alle murhaaja tiesi tämän. Sen tiesi myös apuun rientävä Scotland Yardin ylikomisario Henry Tibbett. Mutta ehtiikö hän ajoissa? Hänen on valittava yksi kolmesta tuulimyllystä, jotka armoton automaattikoneisto käynnistää klo 10. Aikaa neljä minuuttia. Setä kuolema kiitä Lontoosta Amsterdamiin ja pitkin Hollannin idyllistä maaseutua. Mistäkö kaikki alkoi? Ihan tavallisen näköisestä tavallisiin vaatteisiin pukeutuneesta keskikokoisesta miehestä, jolla oli ihan tavallinen tekoparta ja ihan tavalliset tummat lasit.” Tällaiset kirjat pitäisi oikeastaan kieltää. Hyväuskoinen lukija ajattelee lukea viitisentoista minuuttia ennen nukahtamistaan, mutta huomaakin lukeneensa pari tuntia ja aamulla sitten väsyttää… Erinomainen jännäri aitoon 60–70 luvun tyyliin!

Patricia Moyes
Syntymäpäivälahjaksi kuolema
Wsoy 1973 – Sapo 146
Who saw her die? 1970.

”Primrose saapui Sveitsistä kantaen valtavaa syntymäpäiväkakkua, Violet Hollannista sylissään kaksi tusinaa huumaavasti tuoksuvia tummanpunaisia ruusuja, Daffodil Pariisista mukanaan korillinen kalleinta samppanjaa. Lady Balaclavan kolme kuvankaunista tytärtä aikovat juhlia perusteellisesti äitinsä 70-vuotispäivää idyllisessä vanhassa talossa englantilaisessa maalaismaisemassa. Mutta miksi lady Balaclava pelkää? Miksi hän on kutsunut syntymäpäivilleen myös poliisiylitarkastaja Henry Tibbettin Scotland Yardista? Oikutteleva vanha harppu, Henry tuumii ja valmistautuu viettämään leppoisan viikonlopun. Mutta toisin käy. Kesken samppanja- ja kakkukemujen ’vanha harppu’ lyyhistyy henkivartijansa jalkoihin. Henki poissa ja kuolinsyy luonnollinen, toteaa paikalle kutsuttu lääkäri, ja Henry Tibbett saa tutkittavakseen yhden kiperimmistä jutuistaan, jossa hänen on pantava peliin sekä poliisinuransa että henkensä.” Alku vaikuttaa tyypilliseltä kartanomysteeriltä ihan Agatha Christien malliin. Sitten lähdetään veuhtomaan ympäri Eurooppaa ja juttu käy yhä mielenkiintoisemmaksi. Tämä on hyvää vuosikertaa oleva hieno vanhan ajan jännäri!

Patricia Moyes
Murha Alpeilla
WSOY 1974 – Sapo 161
Season Of Snows And Sins 1971

“Nuoren ja komean hiihdonopettajan Robert Drivazin murha oli sensaatio Montarrazissa ja etusivun juttu siinäkin mielessä, että oikeudessa nähtiin sellaisia julkisuuden henkilöitä kuin Sylvie Claudet, vaikutusvaltaisen ja upporikkaan ranskalaisen poliitikon vaimo, kuvankaunis filmitähti Gisella Arnay ja hänen miehensä, eksentristen pariisilaisten suuri laulajasuosikki Michel Veron. Kun ylitarkastaja Henry Tibbett vaimonsa kanssa saapuu viettämään lomaa Montarraziin ystävänsä Jane Westonin kutsusta, juttu on kuitenkin jo ratkaistu, ja Robert Drivazin petetty vaimo julistettu murhaan syylliseksi. Asia näyttää selvältä, mutta Tibbetin kuuluisa nenä alkaa silti haistaa palaneen käryä. Jutussa oli jotakin vinossa – kuin ihmisessä joka suojautuu sateenvarjon alle kirkkaana pakkaspäivänä.”

Hyvin kerrottu tarina, jossa kertojana vuoron perään Sveitsiin muuttanut englannitar Jane Weston, ranskatar Sylvie Claudet ja Emmy Tibbett. Tämä on hyvä esimerkki brittiläisestä 1970-luvun jännäristä.

Patricia Moyes
Kolmannen koiran kummallinen tapaus
Wsoy 1978 – Sapo 222
The Curious Affair Of The Third Dog 1973

“Gorsemeren pikkukylässä Lontoosta lounaaseen alkoi kummasti tapahtua, kun kunnollisista kunnollisin eläkeläinen ajaa tömäytti kännissä ja kortitta kuoliaaksi lontoolaismiehen. Linnareissuhan siitä seurasi, mutta miten kävisi ukkoparan kolmelle koiralle – varsinkin sille kolmannelle jota ei edes löytynyt. ”Siinä sinulle kunnon mysteeri, kolmannen koiran kummallinen tapaus”, nauraa Jane langolleen Scotland Yardin ylitarkastajalle Henry Tibbetille joka on Gorsemeressä viettämässä muutamaa hyvn ansaittua kesälomapäivää. Ja pian saavat kyläläiset seurata tukka pystyssä jännitysnäytelmä, jonka pyörteissä Tibbettkin on vähällä päästä henkikullastaan.”

Patricia Moyes
Musta leski  
Wsoy 1979 - Sapo 233
Black Widower 1975
"Mavis Ironmonger, Tampican saarivaltion suurlähettilään vaimo oli kuvankaunis, vuoden 1962 Miss Makea Tikkukaramelli. Se tiedettiin kaikkialla Washingtonin diplomaattipiireissä niin kuin tiedettiin myös hänen viehtymyksensä skandaalimaisiin rakkausjuttuihin. Mutta pitikö hänen silti kuolla, vieläpä keskellä juhlahumua, suurlähetystön vastaanotolla.
Itsemurhako - vai murha? Suurlähettiläs Ironmonger haluaa pitää tapauksen visusti Tampican sisäisenä asiana ja muistaa vanhan ystävänsä opiskeluajoilta. Komisario Henry Tibbett Scotland Yardista saa nyt salaisen tehtävän joka lennättää hänet Tampicaan, Karibian meren uhkeaan lomaparatiisiin. Ja sieltä löytyy arvoituksellisen kuoleman avain."
Tarina sijoittuu Washingtoniin ja itsenäistyvään Tampicaan Länsi-Intian saaristoon. Paikat ovat Moyesille tuttuja, hän on asunut sekä Washingtonissa että Neitsytsaarilla. Kirjan tapahtumat kuvataankin luontevasti ja asetelma on ilmeisen tyypillinen itsenäistyville pikkuvaltioille. Kirja on kiinnostava miljöökuvauksena ja rikospähkinä on keskivertoa mielenkiintoisempi. Moyes palasi samoihin maisemiin kirjassaan Musta tyttö, valkoinen tyttö.

Patricia Moyes
Kuka on simon Warwick?
Wsoy 1982 – Sapo 271
Who Is Simon Warwick? 1978.

“Kun vanha Lordi Charlton tuntee kuolemansa lähestyvän, hän äkkiä päättää muuttaa testamenttiaan…Näin tavanomaisesta asetelmasta lähtee liikkeelle Patricia Moyesin salapoliisitarina. Taitavan kirjoittajan käsissä se muuttuu kuitenkin kaikkea muuta kuin tavanomaiseksi. Monen miljoonan omaisuus odottaa perijää – mutta mistä hänet löytää? Asiaa ei tee yhtään helpommaksi se, että perijöitä ilmaantuu lopulta kaksi – ja kuristaja näkee hyväksi puuttua asiaan. Poliisitarkastaja Henry Tibbetillä on täysi työ ratkaista ovela juttu ja selvittää yllätyksellinen loppuasetelma.”

Moyes tarjoaa jälleen jännityskirjojen ystäville oivallisen tarinan. Tällä kertaa mukana on myös hämmentäviä yksityiskohtia.

Patricia Moyes
Yölautta tuonelaan
Wsoy 1988 – Sapo 313
Night Ferry To Death 1985

“Komisario Henry Tibbettillä ja hänen vaimollaan on takanaan rentouttava loma Amsterdamissa ja edessä paluu Lontooseen yölautalla. Pahaksi onneksi kaikki hyttipaikat ovat varatut, joten Tibbettit joutuvat viettämään yönsä lepotuoleissa. Yöstä tulee epämukava – kaikkein epämukavin sille matkustajalle, joka löydetään aamulla kuolleena Tibbettien vierestä. Hänet on murhattu, mutta kuka sen on tehnyt ja miksi? Moyesin suosittu dekkarihahmo on taas visaisen ongelman edessä.”

Kirjassa on monta mukavaa puolta: siinä matkustetaan, tutustutaan hieman hollantil… anteeksi alankomaalaisiin ja seurataan johtolankoja Scotland Yardin komisarion kanssa. Tibbettin vaimo Emmy on mukana tarinassa ja joutuu houkutuslinnuksi. Henkilöt kuvataan uskottavasti ja tarina etenee sujuvasti. Mainio kirja siis.

Patricia Moyes
Musta tyttö, valkoinen tyttö
Wsoy 1992 – Sapo 355
Black Girl, White Girl 1989

“Tampica – Karibian aurinkoa, palmuja, ylellisiä rantamajoja, laineilla ankkurissa sininen huvivene Bellissima. Samall hetkellä, kun viimeiset auringonpalvojat nousevat lähteäkseen, ui veneen takaa kaksi varjoa, joista toinen kiipeää veneeseen, laskeutuu kajuuttaan ja piilottaa sinne minikokoisen nauhurin. Siinä ovat Scotland Yardin ylitarkastaja Henry Tibbett ja hänen vaimonsa Emmy, jotka ovat tulleet Tampicalla asuvan vanhan ystävänsä pyynnöstä tutkimaan paikallisten poliitikkojen puuhia. Ystävä on kertonut pelkäävänsä henkensä puolesta, ja pian Tibbettitkin tulevat kokemaan saarta hallitsevan ”valkoisen tytön” vaarallisuuden. Kysymys on kokaiinista, Tampican toisesta talousmahdista. Mutta kuka tai mikä on ”musta tyttö”?

Tämä on toistaiseksi viimeinen suomennettu Tibbett -kirja. Moyes matkusteli paljon ja asuikin eri maissa, lopuksi juuri Karibialla, josta tämä kirja kertoo. Juonen käänteet ovat nyt etääntyneet perinteisestä salapoliisiromaanista ja muistuttavat 80-luvun toimintajännäreiden tyyliä. Aika mukava jännäri, vaikka Moyes on pystynyt parempaankin.

(c) Juhani K. 2009