Etusivu

  Bachin elämä  

  Anna palautetta

Bachin teokset:

Kantaatit ja passiot
Urkumusiikki
Soitin- ja kamarimusiikki
Konsertot ja orkesterisarjat
Teosluettelo BWV (Bach-Werke-Verzeichnis)

Kantaatit ja passiot

Kantaatteja lienee ollut yli 300, joista n.200 on säilynyt. Passioita on säilynyt kaksi. Kantaatit ja passiot ovat laulajille ja orkesterille sävellettyjä moniosaisia teoksia, jotka koostuvat lauluista (aarioista), kuoro-osista ja instrumentaaliosista. Kantaatteja esitettiin kirkonmenojen yhteydessä ja ne kestivät parikymmentä minuuttia. Kuhunkin tilaisuuteen sopivat tekstit väsäsi aina joku sanavalmis kynäniekka, säveltäjämme huolehtiessa musiikkipuolesta. Bach sävelsi kantaatteja myös esimerkiksi kuninkaallisten ja muiden ylhäisten synttärikemuihin tai valtaanastujaispippaloihin. Muuan postivirkailija, herra Henrici, joka esiintyi mielellään salanimellä Picander, väsäsi paljon hienoja laulutekstejä Bachille. Hänen runoonsa Über den Caffee Johann Sebastian sävelsi kahvikantaatin (BWV 211 Schweigt stille, plaudert nicht). Se on hupaisa kertomus isästä ja hänen kahviin ihastuneesta tyttärestään. Kahvi oli tuohon aikaan melko kallista, 24 groschenia eli kokonaisen taalerin kilo. Tytön piti kuitenkin kolmasti päivässä saada kupposensa joka maistui ihanammalta kuin tuhat suudelmaa. Olivat siis kelvottomia pussailijoita tuon ajan nuoret miehet! 

Kantaatteja on kyllä levytetty, mutta konserteissa ja kirkonmenoissa niitä ei juuri kuulla. Niissä on kuitenkin todella hienoja instrumentaaliosia, monia kelpo kuorokappaleita ja kauniita aarioita. Outoja ovat sen sijaan resitatiivit. Ne eivät ole kunnon lauluja, vaan laulaja kertoo niissä jonkin asian, eikä tiedä laulaisiko vai puhuisi. Eihän sellainen peli vetele! Puhukoon selvästi tai laulakoon reilusti, mutta ei molempia yhdessä. Tällaista hävytöntä vehkeilyä käytettiin tuohon aikaan vokaaliteosten kerronnallisissa osuuksissa.

Joissain kantaateissa on alkusoittona instrumentaalikappale. Varsin näpsäkkä on kantaatissa numero 29 Wir danken dir, Gott. Bach sävelsi sen alun perin viululle (BWV 1006), mutta laati tähän orkesteriversion. Käyttipä samaa aihetta vielä yhdessä luuttukappaleessakin (BWV 1006a). Muiden tuon ajan säveltäjien tapaan Bach lainasi toisinaan omia aiempia sävellyksiään, sovitti niitä eri soitinkokoonpanoille tai mukautti niitä uusiin teksteihin. Hienoja ovat myös esimerkiksi kantaattien 18, 35, 42 ja 115 instrumentaalikappaleet.  

Aarioita pidättäydyn hienotunteisuuttani kommentoimasta. Vaikka useimmissa on hyvinkin hieno säestys ja kaunis melodia, niin itse lauluja en kuitenkaan jaksa kuunnella. Syynä lienee korvani tottumattomuus kimeisiin klassisen koulutuksen saaneisiin lauluääniin. Toiset kantaatit alkavat upealla kuoro-osalla. Esimerkiksi kantaatti 119 Preise, Jerusalem, den Herrn alkaa erityisen juhlallisesti. Bach osasikin luoda musiikillaan kulloiseenkin aihepiiriin sopivan tunnelman. Kantaatin numero 1 aloituskuoro Wie schön leuchtet der Morgenstern on viehättävä ja kantaatin 12 Weinen, Klagen, Sorgen, Zagen tunnelma on valittava ja murehtiva. Numeron 33 Allein zu dir, Herr Jesu Christ on lennokas ja numeron 172 Erschallet, ihr Lieder on riemuitseva patarumpuineen ja trumpetteineen.

Kahden kantaatin (140 ja 147) koraalit ovat tulleet erityisen tunnetuiksi. Niissä koraalimelodian taustalla oleva säestys on todella onnistunut. Kantaatin Wachet auf, ruft uns die stimme (BWV 140) koraali Zion hört die Wächter singen on sanomaltaan ajankohtainen ja levinnyt laajalle mitä erilaisimpina instrumentaalisovituksina. Bach teki siitä myös urkusovituksen (BWV 645). Vielä tunnetumpi on kantaatin Herz und Mund und Tat und Leben (BWV 147) loppukoraali Jesus bleibet meine freude. Siitä tehtyjä viihteellisiä instrumentaalisovituksia on todella paljon, yleensä nimellä Jesu, joy of mans desiring. Tulkitsijoina ovat Thijs Van Leer, Jacques Loussier, Ekseption, 101 Strings, Les Swingle Singers, Frank Pourcel, Paul Mauriat, Mantovani, Percy Faith, Richard Clayderman, Herb Alpert, Laurindo Almeida ja monet muut. The Modern Jazz Quartet nimesi kappaleen Precious Joy.

Passiot ovat kuin pitkiä kantaatteja, ja ne kertovat pääsiäistapahtumista. Passioita esitetään jonkin verran kirkkokonserteissa ja niistä on myös monenlaisia levytyksiä. Kaksi tuntia kestävän Johannes-passion (BWV 245) alkukuoro Herr, unser Herrscher on majesteettinen kappale. Siinä on dramatiikkaa, ylevyyttä ja voimaa! Ei ole ihmiskorva kuullut montaa tämän veroista musiikkiesitystä! Koska kyseessä on maailmanhistoriallisesti merkittävimmän tapahtuman kuvaaminen, ei vähempi riittäisikään. Lähes kolmetuntisen Matteus-passion (BWV 244) aloittava Kommt, ihr Töchter, helft mir klagen on saman veroinen. Tämä on sävelletty kahdelle kuorolle ja kahdelle orkesterille. Eräässäkin levytyksessä mikrofonien asettaja ja muu äänityshenkilökunta liittoutuivat salahankkeeseen kuorolaisten kanssa. Vehkeilyllään he ovat saaneet aikaan sen, että nykyaikaisilla stereolaitteistoilla kuunnellessa voi kuulla toisen kuoron laulavan vasemmalla Sehet!, ja toisen kuoron kysyvän heti oikealta Wen? ja niin edelleen. 

Passioiden sanat ovat ihan jees, aihe mitä parhain ja tärkein, mutta täytyy tunnustaa että resitatiivit ja aariat lannistavat minut. No, se on minun vikani, en syytä siitä aihetta enkä Bachia. Matteus-passiossa on kuitenkin erikoisen hyvä kuoro-osa O Mensch, bewein dein Sünde gross jonka orkesterisäestys on mainio. Pian sen jälkeen tulevassa tenoriaariassa Gedult! Gedult! on ovela säestys. Aivan kuin salaperäinen hiippailija loikkisi hämärässä yrittäen pysyä huomaamattomana. Eräs Bachin kauneimmista melodioista on Matteus-passion kuuluisa altto-aaria Erbarme dich. Joskus on vaan niin, että sävelmä on kaunis ja laulajatar on kaunis, mutta äänensä taas ei. Onneksi hollantilainen huilisti Thijs van Leer on levyttänyt tämän ja muitakin Bachin kappaleita mukavina instrumentaalisovituksina. Niissä on mukana toisinaan laulajatar Letty de Jong, joka laulaa kyllä ihan nätisti sellaista taustalaulua ilman sanoja. Molemmissa passioissa on myös vaikuttavat kuoro-osat lopussa.  

Jouluoratorio (BWV 248) on oikeastaan kuuden kantaatin sarja. Siihen aikaan joulun ja vuodenvaihteen pyhiä oli kuusi, ja kantaatteja on siis joka pyhälle. Tässä teoksessa on muutamia mukavia osia, joissa on mukana trumpetit ja patarummut iloisesti toitottamassa joulun sanomaa. Erityisen riemullisia ovat ensimmäisen osan Jauchzet, frohlocket ja viimeisen osan Herr, wenn die stolzen Feinde schnauben.

Tuttua jouluvirttä Enkeli taivaan kuullaan jouluoratoriossa kolmeen otteeseen, joka kerta hieman erilailla sovitettuna (No.9 choral: Ach mein herzliebes Jesulein, No.17 chorale: Schaut hin, dort liegt im finstern Stall, No.64 choral: Nun seid ihr wohl gerochen). Toisen osan aloittaa mukavasti keinuva instrumentaalikappale, sinfonia, niin kuin siihen aikaan lyhyehköjäkin instrumentaalikappaleita nimitettiin (No.10 sinfonia). Se kuulostaa äkkiseltään valssilta, mutta on 12/8 -tahtilajissa. Kolmannen osan lyhyessä kuoro-osassa No.26 chor: Lasset uns nun gehen gen Bethlehem (1:50 - 2:30) soittajat ja laulajat pitävät niin kiirettä kuvatessaan paimenien rientämistä Betlehemiin, että kuulija aivan hengästyy. Jouluoratoriotakaan kuunnellessa ei pääse iänikuisia resitatiiveja pakoon. (H-molli messussa ei ole resitatiiveja, mut mie en oikein noist messuist tiiä...) Pitäisiköhän perustaa resitatiivien vastustamisyhdistys? Toisaalta niissä puhutaan, eikun lauletaan (vai puhutaanko sittenkin?) ihan asiaa, kuten teoksen viimeisessä resitatiivissä: No.63 rezitativ: Was will der Hölle Schrecken nun, was will uns Welt und Sünde tun, da wir in Jesu Händen ruhn? Ymmärsitkö? En minäkään. Onneksi levyn vihkosessa oli sama englanniksi: What now of the terrors of hell? What can the world and sin do to us, when we rest in Jesus hands? Oratorion päättää komeasti kuoron ja orkesterin pontevasti esittämä No.64 choral: Nun seid ihr wohl gerochen. Torvet törähtelee, patarummut paukkuu ja syytä onkin, sillä Christ has broken that which was against you. Death, devil, sin and hell are quite diminished... Siihen aikaan kutsuttiin asioita niiden oikeilla nimillä.

Urkumusiikki

Bach toimi uransa alkuvaiheessa urkurina ja urkusävellykset ovat pääasiassa tältä ajalta. Urkuteoksia (preludeja ja fuugia, fantasioita, koraalisävellyksiä jne.) on kaikkiaan yli 200. Jokaisen urkurin koulutukseen kuuluu Bachin urkuteoksiin tutustuminen ja näitä myös esitetään ja levytetään ahkerasti. Tällaisen urkumusiikin soittaminen ei ole ihan joka hepun hommaa. Oikea ja vasen käsi veuhtovat kumpikin omalla sormiollaan soittaen, molempien jalkojen hosuessa leveällä jalkiolla hoidellen omaa osuuttaan. Silmien pitää tietysti vahdata koko ajan kolmea riviä nuotteja! Kuuluisa Bachin urkumusiikin tulkitsija Helmut Walcha oli vieläkin taitavampi. Hän selviytyi tuosta kaikesta vaikka oli sokea. Omat korvani sietävät vain rajoitetun määrän urkumusiikkia. Jotkut urkukappaleet nimittäin soitetaan sellaisella rekisteröinnillä ja volyymillä että kuulijan niskakarvat nousevat pystyyn ja silmät alkavat pälyillä ja etsiskellä pakotietä.  

Kuuluisa, majesteettinen ja dramaattinen Toccata ja Fuuga (BWV 565) on kuitenkin sellainen, jota kelpaa kuunnella. Mahtava on myös Passacaglia ja fuuga (BWV 582). Leopold Stokowski on sovittanut onnistuneesti kummatkin kappaleet orkesterille. Hänen Passacagliansa alkaa uhkaavasti ja teoksen kohtalonomaisuus tulee hyvin esille. Mukavaa kuunneltavaa ovat myös useat koraalialkusoitot. Esimerkiksi kappaleessa Wo soll ich fliehen hin (BWV 646) oikean käden luritellessa innoissaan omaa melodiaansa vasemman myötämielisellä avustuksella, jalat soittavat kauniin koraalimelodian. Ovela temppu Bachilta oli sovittaa koraalimelodia Wie schön leuchtet der Morgenstern (BWV 763) kaanoniksi. Se kuulostaa hienolta. Orgel-Büchlein kokoelmaan kuuluva Ich ruf zu dir, Herr Jesu Christ (BWV 639) on äärimmäisen kaunis pieni urkukappale. Tähän kappaleeseen tutustuin jazz urkuri Rhoda Scottin levytyksen kautta. Hänellä on mukava levy Come Bach To Me, jossa hän yhdistää klassista musiikkia ja jazzia. Siinä kuullaan myös yllämainittu Toccata, joka on yhdistetty uskomattoman hienoon tulkintaan ikivihreästä kappaleesta Les Feuilles Mortes (Kuolleet lehdet). Levy näyttää olevan Spotifyn valikoimissa.

Jos fuugasta puhutaan, on aina parasta kysyä Bachilta mielipidettä. Hän on johtava asiantuntija sillä alalla. Sana Fuuga tarkoittaa pakoa. Tällaisessa sävellyksessä päästetään ensin irti jokin sävelmän pätkä ja sen päästyä karkuun lähetetään sama sävelmä toisessa äänessä sitä jahtaamaan, ensimmäisen jatkaessa taitavasti väistellen pakomatkaansa. Ja siihen malliin jatketaan niin monella äänellä kuin säveltäjällä on niitä piirongin laatikossa sattunut olemaan. Hieno esimerkki tällaisesta puuhasta on G-molli Fuuga (BWV 578). Bachin viimeiseksi jäänyt teos Die Kunst der Fuge (BWV 1080) on kokoelma erilaisia fuugia, vastafuugia ja peilifuugia. Andreo Larsen kiteyttää teoksen näin: "Die Kunst der Fuge -teos sisältää 14 fuugaa. Samaa yksinkertaista teemaa on soitettu etu- ja takaperin ja keskeltä poikki ja sitten loppupuoli soitetaan vielä alun peilikuvana." 

Soitin- ja kamarimusiikki 

Taitavana kosketinsoittajana Bach sävelsi urkumusiikin lisäksi paljon erilaisia teoksia cembalolle (klavikordille). Näistä löytyy materiaalia niin harjoittelijoille kuin esiintyville taiteilijoillekin. Muinaiset soittoniekat käyttivät kosketinsoittimissaan luonnollista viritystä. Luomuviritys kuulosti kyllä puhtaalta ja upealta C-duurissa, mutta annas jos mentiin Fis-duuriin, niin alkoi jo korvaa raastaa. Vuoden 1700 vaiheilla oktaavi keksittiin jakaa 12 yhtä suureen puolisävelaskeleeseen, jolloin kaikki sävellajit saatiin käyttöön, mutta viritys ei muuten ollut absoluuttisen puhdas. Bach innostui tutkimaan eri sävellajeja teoksessaan Das wohltemperierte Klavier (=hyvin viritetty) (BWV 846–869), joka sisältää 24 preludia ja fuugaa, yksi kussakin duuri- ja mollisävellajissa. Myöhemmin säveltäjäjättiläisemme laati vielä toisen kokoelman preludeja ja fuugia kaikissa sävellajeissa (BWV 870–893). Jälkipolvi antoi näille nimen Das wohltemperierte Klavier II 

Bachin pojan Carl Philipp Emanuelin ollessa Hänen Majesteettinsa Frederik Suuren cembalistina Potsdamissa, isä pistäytyi poikansa luona. Koska F.Suuri oli itsekin muusikko (huilisti) sai isä-Bach audienssin hoviin. Kunkku arvosti Bachin taitoja ja antoi hänelle fuugan teeman, josta tämä saman tien improvisoi esityksen majesteetin iloksi. Kotiin palattuaan Bach teki kunkulta saamaansa teemaan muitakin osia ja lisäsi mukaan muutaman kaanonin, omistaen teoksen herra Suurelle. Nimeksi laitettiin Musikalisches Opfer (BWV 1079) ja erityispaperille painettu kappale lähetettiin Suurelle Majesteetille. 

Bach sävelsi myös musiikkia soolosoittimille. Kuusi soolosellosarjaa (BWV 1007–1012), kuusi viulusonattia ja -partitaa (BWV 1001–1006), kaksi sarjaa ja neljä muuta kappaletta luutulle (BWV 995–1000) ja yhden partitan huilulle (BWV 1013). Soolosoitinteokset ovat kuulemma haastavia ja siksi soittoniekka valitsee Bachia ohjelmistoonsa näyttääkseen taitonsa. Noista viulun vingutuksista en hienotunteisuuttani sano mitään, mutta luuttumusiikki on metkaa. Esimerkiksi Bourrée (sarjasta luutulle, BWV 996) on ketterä ja mukavalta kuulostava kappale. On siinä luuttuäijällä näppäilemistä kun pitää soittaa itse sekä melodia että soinnutus ja huolehtia vielä bassopuolestakin. Luuttu on vaihtunut sittemmin kotitalouksissa moppiin ja musiikissa kitaraan. Kammareissa soitettavaa musiikkia ovat vielä muutamat viulu- ja huilusonaatit. Siciliano sonaatista huilulle ja cembalolle (BWV 1031) on eräs Bachin hienoimmista kappaleista. Siinä cembalo mukailee hienosti kaunista huilusävelmää. (Siciliano Live)

Konsertot ja orkesterisarjat 

Barokin ajan instrumentaalimusiikki on sitä lajia klassista musiikkia jota kehtaa kuunnella. Bachin lisäksi kuuntelen mm. Vivaldia, Telemannia ja Händeliä. Bach väsäsi kolme viulukonserttoa (BWV 1041–1044), cembalokonserttoja (BWV 1052–1065), konserttoja eri soittimille (BWV 1044 ja 1046–1051, ns. Brandenburgilaiskonsertot) ja 4 orkesterisarjaa (BWV 1066–1069). Bachin konsertot ovat Vivaldin tapaan yleensä kolmeosaisia. Kahden reipasotteisen ja rytmikkään osan välissä on hengähdystaukona hidas osa.

Tunnetuimpia lienee 6 konserttoa useille soittimille, Six Concertos avec plusieurs Instruments, joita nykyisin nimitetään Brandenburgilaisiksi konsertoiksi. Nimi johtuu siitä, että Bach kokosi konsertot yhteen käsikirjoitukseen ja osoitti ne Christian Ludvigille, Brandenburgin kreiville. Ensimmäisessä konsertossa (BWV 1046) raikuu luonnontorvet, jotka mielestäni olisi voinut vaihtaa vaikka trumpetteihin. Luomutorven ääni kuulostaa korvaani epävireiseltä. Musiikki sinänsä on hienoa. Reippaan aloitusjakson jälkeen tulee hyvin kaunis oboella ja viuluilla soitettu melodia. Konsertossa numero 2 (BWV 1047) trumpetti töräyttelee iloaan ilmoille nokkahuilun ja oboen kanssa kilpaa. Säestämässä on tietysti asiaan kuuluvat jouset ja cembalo. Iloista musiikkia joka saa kuulijan hyvälle tuulelle. Hitaassa osassa trumpetti ymmärtää pitää taukoa oboen, viulun ja nokkahuilujen kutoessa mukavaa melodiaa continuon säestäessä mukavan rytmikkäästi.  

Nyt seuraa syrjähyppy jossa eräs outo heppu konsultoi asiantuntijaa:

O.Heppu: Ai mikäs soitin se continuo on? 
Herr Professor: Mein herr! Wenn wier von der musik sprechen… 
O.Heppu: Puhu suomea, pölvästi! 
Herr Professor: Doch! Continuo tai Basso Continuo (jatkuva basso) ei ole suinkaan soittimen nimi, vaan se tarkoittaa teoksen säestysmuotoa ja säestäviä soittimia. Continuosoittimia voivat olla esimerkiksi cembalo, luuttu, urut tai sello. 
O.Heppu: Tarkotat sie rytmiryhmää vai? 
Herr Professor: En luonnehtisi asiaa aivan tuolla termillä, aber ungefähr so. Vaikka säveltäjä määräsikin muut soittimet, continuon soittimia ei yleensä tarkalleen nimetty. Continuon soittajat toteuttivat basso-osuuden soittamalla sävelletyt bassonuotit ja improvisoimalla vielä soinnutuksen. Sangen usein säveltäjä merkitsi numerot basso-osaan osoittamaan harmoniaa, vaikka taitavat soittoniekat olivat toki kouliintuneet selviytymään ilman numeroitakin. Continuon improvisatoorisesta luonteesta johtuen teoksen säestys kuulosti joka esityskerralla siis hieman erilaiselta. 
O.Heppu: Kiitos rohkaisevista ja kauniista sanoistanne, Herr Professor. 
Herr Professor: Bitte! (kättelevät) 
O.Heppu: Tyttärellänne on kauniit silmät, herr Professor. (hymyilee tyttärelle) 
Fräulein Hildegard: Hi, hi, hi…(hymyilee kainosti, joskin rohkaisevasti takaisin) 
O.Heppu: Voisiko neiti ...öö... kaffee drinken? 
Keskeytämme vuoropuhelun ja palaamme asiaan.

Eräs ulkomaalainen henkilö erehtyi samassa asiassa näin: "At a recent Bach performance I was dragged to, one of the musicians was listed as playing a Continuo, but as far as I could see, she was playing a harpsichord." (Äskösessä Pah esityksessä, johon miut raahattii, yks muusikko oli merkattu soittamaa kontinuoo, mut sikäli kun miä näin, nin se soitti kyl sempaloo.) (Eräästä germaanisesta kielestä suomentanut O.Heppu.)

Kolmannessa konsertossa (BWV 1048) kuullaan pelkästään jousia continuon lisäksi. Jouset ovatkin innoissaan vapaudestaan ja päästävät ilmoille reippaasti eteenpäin kiiruhtavan sävelmän. Tämäkin on sellainen kappale jota kuunnellessa huomaa sormiensa naputtavan tahtia ja jalan vispaavan musiikin mukana. Bach lainasi kappaletta kantaattiinsa 174, mutta lisäsi siihen puhaltimia, eikä se kuullosta niin kivalta kuin tämä. Tämä on siitä erikoinen konsertto, että keskimmäiseen osaan Bach on kirjoittanut vain yhden tahdin, jossa on kaksi sointua. Mahtoiko J.S. tarkoittaa osan näin lyhyeksi, vai että niiden pohjalta cembalo ja viulu hieman improvisoisivat tai soittaisivat jonkin kadenssin? 
Neljäs konsertto (BWV 1049) on myös hieno. Se alkaa hieman rauhallisemmin, vasta kolmannessa osassa päästään vauhtiin. Tällä kertaa viulut ja kaksi nokkahuilua kisailevat, kuitenkin sulassa sovussa. Viidennessä konsertossa (BWV 1050) cembalisti ei pelkästään säestä, vaan vetäisee pitkän soolon ensimmäisen osan lopussa. Solisteina on lisäksi huilu ja viulu. Tämä on rytmikästä ja mukavaa musiikkia. Viimeinen konsertto (BWV 1051) on kirjoitettu pelkästään jousille. Mukana ei ole kuitenkaan viuluja, ainoastaan alttoviuluja, viola da gamboja (sellon tapaan soitettava matala-ääninen soitin), sello ja kontrabasso. Säestyssoittimena on kuitenkin cembalo. Brandenburgilaisista on tehty myös erilaisia sovituksia. Hubert Lawsin levyllä Rite of Spring kuullaan kolmas konsertto huilun, fagottien, sähköbasson, cembalon ja lyömäsoittimien tulkitsemana. (Levy on kuultavissa Spotifyssa). 60 ja 70 lukujen taitteessa Walter Carlos levytti Brandenburgilaisia ja muutakin Bachin musiikkia Moog-syntetisaattorilla. 

Konsertto huilulle, viululle ja cembalolle sekä jousille, (Tripelkonzert, BWV 1044) (Livenä: 1. Allegro, 2. Adagio 3. Allegro) on yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Konsertto vetää vertoja Brandenburgilaisille. Tässä yhdistyy rytmikkyys, dramaattisuus ja kauneus ainutlaatuisella tavalla. Teoksen rakenne on sellainen, että kolme soolosoitinta vuorottelee mukavasti ja on kiva seurata näiden vuoropuhelua. Veljeni kanssa kuuntelimme tätä jo nuorukaisina. Lojuimme huoneessamme silmät suljettuina ja annoimme musiikin viedä! Kysymyksessä oli kuuluisan Bach-asiantuntijan, Gustav Leonhardin levytys. Jostain syystä Tripelkonzert on jäänyt vähemmälle huomiolle kuin esimerkiksi Brandenburgilaiset. Teoksen ensimmäinen ja viimeinen osa perustuvat Preludiin ja Fuugaan cembalolle (BWV 894) ja keskimmäinen osa on lainattu Triosonaatista uruille (BWV 527). 

Orkesterisarjat (BWV 1066–1069) eli ranskalaistyyliset alkusoitot (Ouvertures) ovat moniosaisia orkesteriteoksia. Tuon ajan seurapiirit hoveissaan pitivät tämäntyyppisiä tanssisarjoja suosittuna viihteenä. Kukin neljästä sarjasta alkaa pitkällä, 8-9 minuuttia kestävällä juhlallisella alkusoitolla. Tätä seuraa puolen tusinaa erilaisia tansseja. On gavottia, menuettia, poloneesia ja sarabandea. Letkajenkka ja foxtrot näyttävät puuttuvan. Soolosoittimina ovat ensimmäisessä sarjassa oboet ja fagotti, toisessa huilu ja kolmannessa viulu. Neljännessä sarjassa kuullaan mellotronia, moogia ja vibrafonia ... ei hetkinen, mitenkäs tämä Gentle Giantin levy on tänne Bachien joukkoon eksynyt? No niin. Toisen sarjan päättää suosittu huilukappale Badinerie. Bachin orkesterisarjoista on mukavimpia kolmas ja neljäs sarja. Ne ovat vivahteikkaampia kuin kaksi ensimmäistä. Niissä kuullaan trumpetteja ja patarumpuja ja nehän tuovat aina tietynlaista iloisuutta ja reippautta musiikkiin.
Kolmas sarja (BWV 1068) alkaa juhlallisella alkusoitolla jota seuraa kuuluisa, pelkästään jousilla soitettu Air sekä kaksi Gavottia ja Bourree. Sarjan päättää nopea Gigue. Air on kenties kaunein koskaan kuulemani kappale. Leopold Stokowskin sovitus Airista on tähän asti kuulemistani paras. Siinä on käytetty useampia jousia ja näin on saatu pehmeämpi ja laajempi äänimaisema. Joskus kuulee Airia esitettävän vain muutamalla viululla ja sehän on silkkaa vingutusta. Airista ja Badineriestä on tehty myös lukemattomia viihteellisiä sovituksia vaihtelevalla menestyksellä. 
Bachin musiikki elää vielä lukemattomin eri tavoin. Tässä vaikuttava videofilmi Bachin musiikin säestyksellä.

BWV  Bach-Werke-Verzeichnis 

Muuan Wolfgang Schmieder hääräsi aikoinaan käsikirjoitusten kimpussa ja väsäsi säveltäjäjättiläisemme tunnetuista teoksista luettelon, jolle hän antoi komean nimen: Thematisch-systematisches Verzeichnis der musikalischen Werke Johann Sebastian Bachs: Bach - Werke - Verzeichnis. Onneksemme se tunnetaan myös nimellä BWV. 
Wolfgangin luettelon mukaan Bachin teokset jakautuvat noin ylimalkaisesti näin: 

1.Laulumusiikki ja kuoroteokset BWV 1- BWV 524 
Hengelliset kantaatit BWV 1 - BWV 200
Muut kantaatit BWV 201 - BWV 224
Motetit BWV 225 - BWV 231
Messut BWV 232 – BWV 243
Passiot BWV 244 - BWV 247
Oratoriot BWV 248 – BWV 249
Koraalit BWV 250 – BWV 438
Laulut BWV 439 – BWV 524 

2.Urkumusiikki BWV 525- BWV 771 

3.Kamarimusiikki BWV 772- BWV 1040 
Kosketinsoitinmusiikki (cembalo) BWV 772- BWV 994
Luuttumusiikki BWV 995- BWV 1000
Muu soitinmusiikki (sello, viulu, huilu) BWV 1001- BWV 1040 

4.Konsertot ja orkesterisarjat BWV 1041- BWV 1069 
Viulukonsertot BWV 1041- BWV 1043
Kolmoiskonsertto BWV 1044
Brandenburgilaiskonsertot BWV 1046- BWV 1051
Cembalokonsertot BWV 1052- BWV 1065
Orkesterisarjat BWV 1066- BWV 1069 

5.Muut BWV 1070 – BWV 1087
Musicalisches Opfer BWV 1079
Kunst der Fuge BWV 1080

Juhani K © 2004, 2008   (Linkit päivitetty 20.11.2011)