Kirjoja ja musiikkia
KirjojaRatio
Agatha Christie
Etusivulle  -  Kirjat ilmestymisjärjestyksessä  -  Kirjat aakkosjärjestyksessä  -  Takakansietekstit ja arviot  -  Anna palautetta



Englantilainen Agatha Christie (1890–1976) on kaikkien aikojen kuuluisimpia jännitys- ja rikoskirjailijoita. Hänen kirjojaan on myyty yli kaksi miljardia ja käännöskielien lukumäärä on 45. Romaaneja ja novellikokoelmia kertyi noin 80. Lisäksi hän laati tusinan verran näytelmäkäsikirjoituksia. Näistä kuuluisin lienee Hiirenloukku (The Mousetrap), jota on esitetty Lontoossa vuodesta 1952 lähtien ja se on pisimpään yhtäjaksoisesti ohjelmistossa ollut näytelmä maailmassa. Luvut perustuvat Christien virallisen kotisivun ilmoitukseen. Eri lähteissä kerrotaan muitakin lukuja. Kirjailijattaren elämänvaiheista voi lukea yllämainitulta kotisivulta tai hänen omaelämänkertateoksestaan ”Vanha hyvä aikani” (Wsoy 1977).

Agathan salapoliisikirjat ovat pääasiassa klassisen rikoskirjallisuuden kultaisen kauden ”whodunit” – tyyppisiä kertomuksia. Ensin tapahtuu rikos, jota päähenkilö alkaa tutkia. Keräämiensä johtolankojen avulla hän päättelee kuka on syyllinen. Lukijalle annetaan yleensä myös mahdollisuus annettujen vihjeiden nojalla päätellä rikoksen tekijä. Painotus ei ole itse rikoksessa, eikä sen suorittamisessa vaan sen ratkaisemisessa. Aivan kirjan lopussa paljastetaan syyllinen. Agatha Christie yleensä koettaa kiinnittää lukijan huomion muutamaan todennäköiseen syylliseen, mutta lopussa rikoksen tekijäksi paljastuukin vähemmälle huomiolle jäänyt kirjan henkilö.

Elämänkertateoksessaan ”Vanha hyvä aikani” hän kertoo mieltymyksestään vanhoihin taloihin ja sen huomaa hänen romaaneissaan. Useissa kirjoissa kuvataan seikkaperäisesti rakennuksia ja ne ovat joskus tärkeällä sijalla juonessa. Vanhat lasten lorut ovat toinen usein esiintyvä aihe hänen kirjoissaan. Tapahtumapaikat ovat usein maalaiskartanoita tai lomahotelleja. Kirjoissa kuvataan 1900-luvun alkupuolen perinteistä brittiläistä elämänmenoa puutarhanhoitoineen, teenjuonteineen ja palvelijoineen. Huomattavan usein henkilögalleriassa on eläkkeellä oleva majuri tai muu sotilashenkilö.

Agatha Christie matkusteli paljon ja tämä näkyy hänen kertomuksissaan aidontuntuisina miljöökuvauksina. Hän on oikeasti matkustanut Orient Expressillä ja Niilin höyrylaivalla. Toisen miehensä mukana hän kolusi laajalti Keski-idän arkeologisilla kaivauksilla. Niinpä hän saattoi kirjoittaa luontevia kuvauksia sellaisiin kirjoihin kuin ”Kuolema Niilillä”, ”Murha Mesopotamiassa”, ”He tulivat Bagdadiin” ja ”Idän pikajunan arvoitus.”


Päähenkilöt

Agatha Christien laajaan tuotantoon mahtuu useita päähenkilöitä. Rikoskirjailijoita, Agatha mukaan lukien, moititaan joskus heidän heikosta henkilökuvauksestaan. Tästä ei kuitenkaan ole haittaa, jos juoni on mielenkiintoinen ja jännittävä.

Pienikokoinen, muhkeaviiksinen belgialainen Hercule Poirot esiintyy yli 30 romaanissa ja yli 50 novellissa. Hänellä on munanmuotoinen pää ja usein hänen keikarimaiselle ulkomuodolleen nauretaan, eikä asiaa auta englantilaisten ulkomaalaisia kohtaan tuntema epäluuloisuus. Poirot on hyvin pikkutarkka ja turhamainen, ylpeä vahatuista viiksistään ja kuuluisuudestaan. Hän ei kulje suurennuslasin kanssa maastossa, vaan keskustelee ihmisten kanssa esittäen yllättäviäkin kysymyksiä ja istuutuu sitten miettimään ja käyttämään harmaita aivosolujaan. Hän mielellään kerää epäillyt loppunäytökseen, jossa selostaa tutkimustensa kulun ja paljastaa syyllisen. Joskus hän myös jakaa omavaltaisesti oikeutta. Poirot on niin kuuluisa hahmo, että vuonna 1975 New York Times julkaisi hänen kuolinilmoituksensa etusivullaan kun hänen viimeisestä jutustaan ja kuolemastaan kertova kirja ilmestyi. Tähän kirjaan Agatha onkin varannut lukijalle oikein jymy-yllätyksen loppuratkaisuun. (suom. Esirippu. Poirotin viimeinen juttu 1976).
Monissa Poirot – kirjoissa on mukana tosikkomainen kapteeni Hastings, joskus kertojan roolissa. Kirjassa Golfkentän murha Hastings kuvaa Poirotia näin:”Varsin omalaatuinen pieni mies! Pituus metri kuusikymmentä senttiä, munanmuotoinen pää hiukan kallellaan, silmät jotka loistivat vihreinä hänen kiihottuessaan, ja sotaisen jäykät viikset – suunnattoman arvokkuuden vaikutelma! Hänen ulkoasunsa oli siisti ja keikarimainen. Kaikenlainen siisteys oli hänen ehdoton intohimonsa. Järjestys ja järjestelmällisyys olivat hänen jumalansa. Hän ei antanut paljoakaan arvoa jalanjälkien ja sikarintuhkan kaltaisille ulkonaisille johtolangoille, vaan väitti, etteivät ne sinänsä koskaan auttaisi salapoliisia ratkaisemaan ongelmaa. Sitten hän koputti järjettömän itsetyytyväisenä munanmuotoista päätään ja huomautti äärimmäisen tyytyväisesti: - Todellinen työ, se tapahtuu täällä. Pienet harmaat solut – muista aina pienet harmaat solut, mon ami.”

Sympaattisempi hahmo on St.Mary Meadin kylässä asuva ikääntyvä neiti Jane Marple. Hän selvittää rikoksia kahdessatoista romaanissa ja kahdessa novellikokoelmassa. Toinen tietolähde väittää Marple-kirjoja olevan 17. Hänellä on hyvä ihmistuntemus, hän on terävä-älyinen ja nähnyt paljon pahuutta pienessä kylässäänkin. Hänen on helppo kuljeksia epäiltyjen jäljillä – eihän kukaan epäile ikääntyneen naisihmisen kykenevän ratkomaan rikoksia. Hän ei myöskään luota ihmisiin ja on valmis epäilemään heistä pahinta.

Aivan erilaiset yllämainittuihin päähenkilöihin verrattuna ovat Tommy ja Tuppence Beresford. He tapaavat kirjassa The Secret Adversary ja menevät naimisiin. He seikkailevat viidessä kirjassa. Nämä ovat oikein mukavia vakooja- tai jännitystarinoita ja kuuluvat yhtä lukuun ottamatta mielestäni Christien tuotannon parhaimmistoon.

Valtion virastosta eläkkeellä oleva Parker Pyne on mainio henkilö. Sääli, että hän esiintyy vain novellikokoelmassa “Parker Pyne tietää kaiken” sekä kahdessa muussa novellissa. Kaljulla hepulla on teoria, jonka mukaan onnellisuutta vailla olevien ihmisten ongelmat voidaan jakaa viiteen pääryhmään ja ne ovat loogisesti ratkaistavissa. Pyne ei ole salapoliisi, vaan omien sanojensa mukaan “sydänspesialisti.” Hän laittaa Timesin henkilökohtaista – palstalle ilmoituksen: “Oletteko onnellinen? Jos ette, ottakaa yhteys Parker Pyneen, 17 Ricmond Street.” Hän selvittelee ihmisten asioita Lontoossa sekä Keski-itään suuntautuvalla lomamatkallaan.

Hössöttävä rikoskirjailijatar Ariadne Olivier seikkailee kirjassa “Totuus hallavan hevosen majatalosta”, kuudessa Poirot-kirjassa ja muutamassa novellissa. Hän kirjoittaa salapoliisitarinoita, joiden päähenkilö on suomalainen etsivä Sven Hjerson.

Salaperäinen herra Harley Quin on outo heppu. Hän ilmestyy hetkeksi näyttämölle juuri ratkaisevalla hetkellä ja katoaa taas näyttäen harlekiinilta =(harlequin). Hän esiintyy vain novelleissa, usein vaatimattoman herra Sattertwaiten seurassa. Christie itse pitikin Harley Quin tarinoita parhaimpinaan. Tarinat ovatkin muuten ihan mukavia, mutta Harley Quinistä on tehty arveluttavan yliluonnollinen heppu.

Poliisimiehiä ovat Scotland Yardin tarkastajat Japp ja Battle sekä salaisen palvelun eversti Race.

  

Agatha Christien suomennetut jännärit

(alkuperäisteosten ilmestymisjärjestyksessä)

The Mysterious Affair at Styles (1920) - Stylesin tapaus (WSOY 1970)  Poirot 
The Secret Adversary (1922) - Salainen vastustaja (WSOY 1974)  T&T
Murder on the Links (1923) - Golfkentän murha (Otava 1943)  Poirot
The Man in the Brown Suit (1924) - Ruskeapukuinen mies (WSOY 1985) 
Poirot Investigates (1924) - Poirotin varhaiset jutut (WSOY 1982)  Poirot
The Secret of Chimneys (1925) - Rakkauskirjeiden salaisuus (Nide Oy 1948)  Battle
The Murder of Roger Ackroyd (1926) - Roger Ackroydin murha (WSOY 1959)  Poirot
The Big Four (1927) - Neljä suurta (WSOY 1978)  Poirot
The Mystery of the Blue Train (1928) - Sininen juna (Otava 1940)  Poirot
The Seven Dials Mystery (1929) - Seitsemän kellon salaisuus (WSOY 1952) Battle
Partners in Crime (1929) - Rikos yhdistää (novellikokoelma) (WSOY 1986)  T&T
Murder at the Vicarage (1930) - Murha maalaiskylässä (WSOY 1954)  Marple
The Mysterious Mr. Quin (1930) - Herra Quin esittäytyy (novellikokoelma) (WSOY 1988) 
The Sittaford Mystery (1931) - Kuolema lähettää viestin (WSOY 1989) 
Peril at End House (1932) - Vaarallinen talo (WSOY 1936)  Poirot
The Thirteen Problems (1932) - Kolmetoista (novellikokoelma) (WSOY 1983) Marple
Lord Edgware Dies (1933) - Lordin kuolema (WSOY 1953)  Poirot
The Hound of Death (1933) - Kuoleman koira (novellikokoelma) (WSOY 1978) 
Why Didn’t They Ask Evans? (1934) - Askel tyhjyyteen (WSOY 1953) 
Murder on the Orient Express (1934) - Idän pikajunan arvoitus (WSOY 1937)  Poirot
The Listerdale Mystery (1934) - Listerdalen arvoitus (novellikokoelma) (WSOY 1980) 
Parker Pyne Investigates (1934) - Parker Pyne tietää kaiken (novellikokoelma) (WSOY 1982)  PP & AO
The A.B.C. Murders (1935) - Aikataulukon arvoitus (WSOY 1938) Poirot
Death in the Clouds (1935) - Lentävä kuolema (WSOY 1937)  Poirot
Three-Act Tragedy (1935) - Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä (WSOY 1960)  Poirot
Cards on the Table (1936) - Kortit pöydällä (WSOY 1939)  Poirot & AO, Battle, Race
Murder in Mesopotamia (1936) - Murha Mesopotamiassa (WSOY 1957)  Poirot
Death on the Nile (1937) - Kuolema Niilillä (Otava 1940)  Poirot
Dumb Witness (1937) - Mykkä todistaja (WSOY 1953)  Poirot
Murder in the Mews (1937) - Särkyneen peilin arvoitus (novellikokoelma) (WSOY 1977) Poirot
Appointment with Death (1938) - Hänet täytyy tappaa (WSOY 1971)  Poirot
Hercule Poirot’s Christmas (1938) - Simeon Leen testamentti (WSOY 1953) Poirot
Ten Little Niggers (1939) - Eikä yksikään pelastunut (WSOY 1940) = 10 pientä neekeripoikaa (1968) 
Murder Is Easy (1939) - Neiti Pinkertonin salaisuus (WSOY 1958)  Battle
One, Two, Buckle My Shoe (1940) - Mabellen kahdet kasvot (WSOY 1961) Poirot
Sad Cypress (1940) - Teetä kolmelle (WSOY 1974)  Poirot
Evil under the Sun (1941) - Varjossa auringon alla (WSOY 1962)  Poirot
N or M? (1941) - Salomonin tuomio (WSOY 1988)  T&T
The Body in the Library (1942) - Ruumis kirjastossa (WSOY 1972) Marple
The Moving Finger (1943) - Syyttävä sormi (WSOY 1972)  Marple
Five Little Pigs (1943) - Viisi pientä porsasta (1948) =Viisi pientä possua (WSOY 1971)  Poirot
Towards Zero (1944) - Kohti nollapistettä (WSOY 1975)  Battle
Sparkling Cyanide (1945) - Helmeilevä kuolema (WSOY 1959)  Race
Death Comes as the End (1945) - Kaikki päättyy kuolemaan (WSOY 1974) 
The Hollow (1946) - Kohtalokas viikonloppu (WSOY 1959)  Poirot
The Labours of Hercules (1947) - Poirot parhaimmillaan (novellikokoelma) (Tammi 1964) = Herkuleen urotyöt (WSOY 1971) Poirot
Taken at the Flood (1948) - Vuoksi ja luode (WSOY 1973)  Poirot
Three Blind Mice and other stories (1948) - Hiirenloukku (novellikokoelma) (WSOY 1977)  Poirot, Marple
The Crooked House (1949) - Murhaaja kujeilee (Nide Oy 1951) = Väärän vänkyrän talo (WSOY 1977) 
A Murder Is Announced (1950) - Kuolema ilmoittaa lehdessä (WSOY 1950) Marple
They Came to Baghdad (1951) - He tulivat Bagdadiin (WSOY 1987) 
They Do It with Mirrors (1952) - Neiti Marplea ei petetä (WSOY 1969) Marple
Mrs. McGinty’s Dead (1952) - Rouva McGinty on kuollut (WSOY 1973)  Poirot & AO
After the Funeral (1953) - Hautajaisten jälkeen (WSOY 1956)  Poirot
A Pocket Full of Rye (1953) - Salaperäiset rukiinjyvät (WSOY 1956)  Marple
Destination Unknown (1954) - Määränpää tuntematon (WSOY 1986) 
Hickory Dickory Dock (1955) - Neiti Lemon erehtyy (WSOY 1957) Poirot
Dead Man’s Folly (1956) - Kuolleen miehen huvimaja (WSOY 1975)  Poirot & AO
4.50 from Paddington (1957) - Paddingtonista 16.50 (WSOY 1968)  Marple
Ordeal by Innocence (1958) - Syyttömyyden taakka (WSOY 1976) 
Cat among the Pigeons (1959) - Kissa kyyhkyslakassa (WSOY 1960)  Poirot
The Adventure of the Christmas Pudding (1960) - Seikkaileva jälkiruoka (novellikokoelma) (WSOY 1984)  Poirot, Marple
The Pale Horse (1961) - Totuus Hallavan hevosen majatalosta (WSOY 1962) AO
The Mirror Crack’d from Side to Side (1962) - Tuijottava katse (WSOY 1965)  Marple
The Clocks (1963) - Kellot (WSOY 1964)  Poirot
A Caribbean Mystery (1964) - Lomahotellin murhat (WSOY 1965)  Marple
At Bertram’s Hotel (1965) - Bertramin hotellissa (WSOY 1967)  Marple
The Third Girl (1966) - Kolmas tyttö (WSOY 1970)  Poirot & AO
Endless Night (1967) Ikiyö (WSOY 1969) 
By the Pricking of my Thumbs (1968) - Eipä aikaakaan niin voi kauhistus (WSOY 1975)  T&T
Halloween Party (1969) - Kurpitsajuhla (WSOY 1970)  Poirot & AO
Passenger to Frankfurt (1970) - Salaperäinen matkustaja (WSOY 1971)
Nemesis (1971) - Neiti Marple koston jumalattarena (WSOY 1972) Marple
Elephants Can Remember (1972) - Norsun muisti (WSOY 1973)  Poirot & AO
Postern of Fate (1973) - Kohtalon portti (WSOY 1983)  T&T
Poirot’s Early Cases (1974) - Poirotin lyhyet jutut (novellikokoelma) (WSOY 1976)  Poirot
Curtain: Poirot’s Last Case (1975) - Esirippu: Poirotin viimeinen juttu (WSOY 1976) Poirot
Sleeping Murder (1976) - Neiti Marplen viimeinen juttu (WSOY 1977) Marple
An Autobiography (1977) - Vanha hyvä aikani (omaelämäkerta) (WSOY 1977) 
Problem at Pollensa Bay (1991) - Toinen kutsu (novellikokoelma) (WSOY 1992) PP, Poirot
While the Light Lasts and Other Stories (1997) - Kirstun arvoitus (novellikokoelma) (WSOY 2000)  Poirot
Black Coffee (1997) - Hercule Poirot ja salainen kaava (WSOY 1997) (Näytelmästä muokattu romaani) Poirot
The Unexpected Guest (1999) - Odottamaton vieras (WSOY 1999) (Näytelmästä muokattu romaani)
Spider's Web (2001) - Seitti (WSOY 2001) (Näytelmästä muokattu romaani)




Agatha Christien suomennetut teokset aakkosjärjestyksessä

Aikataulukon arvoitus, Riksi 30, Sapo 334 - The ABC murders 1935
Askel tyhjyyteen, Sapo 3 - Why didn't they ask Evans? 1953
Bertramin hotellissa, Sapo 83 - At Bertram's hotel 1965
Eikä yksikään pelastunut, Riksi 28 – Sapo 343 - And Then There Were None 1939
(myös nimellä: 10 pientä neekeripoikaa - Ten little niggers)
Eipä aikaakaan niin voi kauhistus, Sapo 324 - By the pricking of my thumbs 1968
Esirippu - Curtain 1975
Golfkentän murha, Riksi 81 – Sapo 292 - The murder on the links 1923
Hautajaisten jälkeen, Sapo 21 - After the funeral 1953
He tulivat Bagdadiin - They came to Baghdad 1951
Helmeilevä kuolema, Sapo 43 - Sparkling Cyanide 1945
Hercule Poirot ja salainen kaava - Black Coffee 1997 (Näytelmästä muokattu romaani)
Herkuleen urotyöt, Sapo 120 - The labours of Hercules 1947
Herra Quin esittäytyy, Sapo 314 - The mysterious Mr. Quin 1930
Hiirenloukku, Sapo 401 - Three blind mice and other stories 1948
Hänet täytyy tappaa, Sapo 121 - Appointment with death 1938
Idän pikajunan arvoitus, Riksi 13 - Sapo 325 - Murder on the Orient Express 1934
Ikiyö, Sapo 100 - Endless night 1967
Kaikki päättyy kuolemaan, Sapo 172 - Death comes as the end 1945
Kellot, Sapo 68 - The clocks 1963
Kirstun arvoitus, Sapo 415 - While the Light Lasts 1997
Kissa kyyhkyslakassa, Sapo 52 - Cat among the pigeons 1959
Kohtalokas viikonloppu, Sapo 42 - The hollow 1946
Kohtalon portti - Postern of fate 1973
Kohti nollapistettä, Sapo 186 - Towards zero 1944
Kolmas tyttö, Sapo 109 - Third girl 1966
Kolmetoista, Sapo 279 - The thirteen problems 1932
Kortit pöydällä, Riksi 21 – Sapo 326 - Cards on the table 1936
Kuolema ilmoittaa lehdessä, Sapo 79 - A murder is announced 1950
Kuolema lähettää viestin -The Sittaford mystery 1931
Kuolema Niilillä, Riksi 85 – Sapo 327 - Death on the Nile 1937
Kuoleman koira, Sapo 226 - The hound of death 1933
Kuolleen miehen huvimaja, Sapo 179 - Dead man's folly 1956
Kurpitsajuhla, Sapo 115 - Hallowe'en party 1969
Lentävä kuolema, Riksi 82 – Sapo 347 - Death in the clouds 1935
Listerdalen arvoitus, Sapo 242 - Listerdale mystery 1934
Lomahotellin murhat, Sapo 72 - A Caribbean mystery 1964
Lordin kuolema, Sapo 1 - Lord Edgware dies 1933
Mabellen kahdet kasvot, Sapo 59 - One, two, buckle my shoe 1941
Murha maalaiskylässä, Sapo 8 - Murder at the vicarage 1930
Murha Mesopotamiassa, Sapo 28 - Murder in Mesopotamia 1936
Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä, Sapo 50 - Three act tragedy 1935
Mykkä todistaja, Sapo 6 - Dumb witness 1937
Määränpää tuntematon - Destination unknown 1954
Neiti Lemon erehtyy, Sapo 22 - Hickory dickory dock 1955
Neiti Marple koston jumalattarena, Sapo 246 - Nemesis 1971
Neiti Marplea ei petetä, Sapo 105 - They do it with mirrors 1952
Neiti Marplen viimeinen juttu, Sapo 231- Miss Marple's last case 1976
Neiti Pinkertonin salaisuus, Sapo 39 - Murder is easy 1939
Neljä suurta, Sapo 216 - The big four 1927
Norsun muisti, Sapo 267 - Elephants can remember 1972
Odottamaton vieras - The Unexpected Guest 1999 (Näytelmästä muokattu romaani)
Paddingtonista 16.50, Sapo 87 - 4.50 from Paddington 1957
Parker Pyne tietää kaiken, Sapo 273 - Parker Pyne investigates 1934
Poirotin lyhyet jutut, Sapo 198 - Poirot's early cases 1974
Poirotin varhaiset jutut, Sapo 263 - Poirot investigates 1924
Rakkauskirjeiden salaisuus, Sapo 387 - The secret of chimneys 1925
Rikos yhdistää, Sapo 298 - Partners in crime 1929
Roger Ackroydin murha, Riksi 86 – Sapo 348 - The murder of Roger Ackroyd 1926
Rouva McGinty on kuollut, Sapo 147 - Mrs McGinty's dead 1951
Ruskeapukuinen mies - The man in the brown suit 1924
Ruumis kirjastossa, Sapo 132 - The body in the library 1942
Salainen vastustaja - The secret adversary 1922
Salaperäinen matkustaja - Passenger to Frankfurt 1970
Salaperäiset rukiinjyvät, Sapo 19 - A pocket full of rye 1956
Salomonin tuomio - N or M? 1941
Seikkaileva jälkiruoka, Sapo 284 - The adventure of the Christmas pudding 1960
Seitsemän kellon salaisuus, Sapo 78 - The seven dials mystery 1929
Seitti - Spider's Web 2001 (Näytelmästä muokattu romaani)
Simeon Leen testamentti, Sapo 4, Hercule Poirot's Christmas 1939
Sininen juna, SiniSet 93 – Sapo 162 - The mystery of the Blue train 1928
Stylesin tapaus, Sapo 116 - The mysterious affair at Styles 1920
Syyttävä sormi, Sapo 142 - The moving finger 1943
Syyttömyyden taakka, Sapo 191 - Ordeal by innocence 1958
Särkyneen peilin arvoitus, Sapo 208 - Murder in the mews 1937
Teetä kolmelle, Sapo 164 - Sad cypress 1933
Toinen kutsu, Sapo 361 - Problem at Pollensa bay 1991
Totuus Hallavan hevosen majatalosta, Sapo 61 - The pale horse 1961
Tuijottava katse, Sapo 71 - The mirror cracked from side to side 1962
Vaarallinen talo, Riksi 5 – Sapo 165 - Peril at End House
Varjossa auringon alla, Sapo 60 - Evil under the sun 1941
Viisi pientä possua, Sapo 127 - Five little pigs 1943
Vuoksi ja luode, Sapo 157 - Taken at the flood 1948
Väärän vänkyrä talo, Sapo 212 - Crooked house 1949
Vanha hyvä aikani (omaelämäkerta) WSOY 1978 - An autobiography 1977



Takakansitekstit ja kuvauksia Agatha Christien kirjoista


Agatha Christie
Aikataulukon arvoitus
WSOY 1982 (5.p) – Sapo 334
The A.B.C. Murders 1935, 1936


”Hercule Poirot – tarina joka on eräs kuuluisan tekijänsä jännittävimmistä, kauhukuvaus murhaajasta, joka valitsee uhrinsa aakkosjärjestyksessä. Ensiksi saa surmansa rouva Asher Androverista myydessään parhaillaan tupakkaa asiakkaalleen. Sitten kuristetaan kuoliaaksi Elizabeth Barnard Bexhillin rannikolla. Sen jälkeen murhataan Sir Carmichael Clarke Churstonissa. Joka kerta jättää murhaaja käyntikorttinsa – rautateiden ABC-aikataulukon. Mutta sitten hän tekee kohtalokkaan virheen, yllyttää jäljilleen itse Poirotin. Tämä selvittää hurjien rikosten sarjan tavalla, jota lukijan on mahdotonta ennakolta arvata.”

”On kerrassaan onnetonta, että kun ihmiset näkevät Poirotin ensimmäisen kerran, he ovat aina taipuvaisia pitämään häntä vähän epäonnistuneena sukkeluutena.”
Kirjassa kuvataan erilaisia ihmisiä mukavasti. Herra Aleksander Bonaparte Cust on kookas, kalvakka mies jolla on eksyneen koiran katse. Niin tympeä että oli miltei huomaamaton. Hän on kärsinyt alemmuuden tunnetta koko ikänsä. Poirot osaa kuitenkin arvioida ihmisluonnetta ja pelastaa hänet väärältä tuomiolta. Hyvä kirja. Tarina etenee sujuvasti ja henkilöt on kuvattu hyvin.



Agatha Christie
Askel tyhjyyteen
WSOY 1956 – Sapo 3
Why didn't they ask Evans? 1953


”Papinpoika Bobby löytää rotkoon pudonneen, kuolemaisillaan olevan miehen. Bobby ryhtyy selvittämään tapausta yhdessä tyttöystävänsä, rikkaan lordintyttären Frankien kanssa. Jäljet johtavat aristokraattiperheeseen, joka tuntuu olevan suorastaan erikoistunut merkillisiin ”tapahtumiin.” Agatha on tässä kirjassa säkenöivimmillään: hirtehishuumoria, jännittävän juonen äkkikäänteitä, nuorta rakkautta ja tietysti taiturimainen loppuratkaisu.”

Kirjan sankarina ei ole Poirot eikä Marple, vaan ihan tavallinen heppu. Hän löytää jyrkänteeltä pudonneen miehen ja kuulee tämän viimeiset sanat: ”Miksi he eivät pyytäneet Evansia?” Tämän kaltaiset tarinat ovat Agathan parhaimpia. Tällaisten vanhan ajan seikkailukirjojen mukana on hauska irtautua arjen yksitoikkoisuudesta ja lähteä jännittävälle matkalle mukavien sankarien kanssa. Hyvä kirja.

 

Agatha Christie
Bertramin hotellissa
WSOY 1967 - Sapo 83
At Bertram's hotel 1965


”Lontoon kunniallisin ja kunnianarvoisin hotelli, ruoka suurenmoista, palvelu ylellistä, vieraat eliittiä - arkkipiispoja, kenraaleita, ladyja. lordeja. Jane Marple ihastelee, sitten ihmettelee ja lopulta epäilee. Kaikki on liian täydellistä ollakseen totta. Epäilyt vahvistuvat, kun hän sattumalta kuulee kummallisen keskustelun, herää eräänä yönä seinän takaa kuuluvaan meluun ja saa eräänä päivänä tietää, että hotellista on kadonnut muuan hajamielinen kirkonmies. Keski-Englannissa tapahtuu suuri junaryöstö, joka näyttää hämärästi liittyvän Bertramiin.

Sumuisena iltana tehdään viereisellä kadulla kylmäverinen murha. Hotellin tahraton maine ei enää estä Scotland Yardin poliisiylitarkastajaa astumasta sisään komeasta pääovesta ja siellä neiti Marple jo odottaakin."

Mukava tarina vanhanaikaisesta hotellista, joka näyttää Marplen mielestä liian aidosti vanhanaikaiselta. Hän on tottunut katselemaan asioiden julkisivun takaista todellista olemusta ja haistaakin pian palaneen käryä. Hän pysyy kuitenkin kertomuksessa taka-alalla. Neiti Elvira Blake asuu myös hotellissa holhoojansa kanssa ja tutkii taustaansa. Hän saa selville olevansa rikas täyttäessään 21 vuotta. Yllättäen hän törmää hotellissa myös hurjaa elämä viettävään äitiinsä. Ylitarkastaja Fred Davy Scotland Yardista on nuuskinut myös Bertramin hotellin tienoilla. Häntä kutsutaan Papaksi koska hän näyttää ikäistään vanhemmalta. Pappa saa epäilyilleen tukea Neiti Marplelta ja selvittää hotelliin liittyvän salaisuuden. Hyvä kirja.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 5/1972: "Lontoolainen Bertramin hotelli, vanhojen perinteiden tyyssija, tarjoaa tekijälle kiitollisen miljöön sekä originellien ihmistyyppien että monimutkaisen rikossarjan esittelyyn. Rikoksen selvittämiseen vaikuttavana tekijänä on Poirotin ohella Christien eniten suosima terkkailijahahmo, tervejärkinen, ikääntynyt neiti Marple, jonka avulla hotellin kollektiivista saadaan tärkeimät lukijaa helpottavat vihjeet. Ilmestymisvaiheessa tämä Christie sai erikoista tunnustusta."

 

Agatha Christie
Eikä yksikään pelastunut (10 pientä neekeripoikaa)
WSOY 1940 - Riksi 28, 4.p. 1956,
Ten little niggers 1939 (And Then There Were None)


”Saaressa oli jotain maagillista. Sen pelkkä nimikin sai mielikuvituksen toimimaan. Yhteys ulkomaailmaan katosi, saari muodosti oman maailmansa. Maailman, josta ei ehkä koskaan voisi palata.” ”Kymmenen erilaista ihmistä houkutellaan salaperäiselle Neekerisaarelle. Jokainen heistä on joskus tehnyt jotakin, minkä haluaa unohtaa. Tunnelma omituisella saarella tiivistyy, ja pian jokainen joutuu tekemän tiliä menneisyytensä kanssa. Agatha Christie on perinteisen palapelidekkarin ehdoton kuningatar. Hänen vuonna 1939 ilmestynyt Eikä yksikään pelastunut (suom.1940) on hänen tunnetuin teoksensa.”

Tarina rakentuu lastenlorulle, jossa on aluksi kymmenen pientä poikaa ja joka säkeistössä heitä on yksi vähemmän. Tapahtumapaikkana on Negro Island. Saarella olevaan taloon on kutsuttu kymmenen vierasta.Jokainen heistä on tavalla tai toisella aiheuttanut jonkun ihmisen kuoleman. Jokaisen vierashuoneen seinälle on kiinnitetty tuo loru kymmenestä pienestä pojasta. Lorun mukaisesti kaikki saarella olevat kuolevat. Kuka siis on murhaaja? Saari on eristetty ulkomaailmasta eikä sinne ole voinut kukaan ulkopuolinen kätkeytyä. Onko joku heistä itsestään murhaaja? Vasta aivan viime sivuilla murhaaja itse kertoo tarinansa ja mysteeri selviää. Kekseliäs tarina on hyvin kerrottu ja pitää lukijan mielenkiinnon yllä komeasti loppuun asti. Agatha kuvaa tässä ihmisiä, jotka painiskelevat syyllisyytensä kanssa. Ei kovin viihdyttävä, mutta sutjakasti etenevä jännitystarina.

Loru on kai alunperin amerikkalaisen Septimus Winnerin kynästä vuodelta 1868, ja kertoo kymmenestä pienestä intiaanista:

Ten little Injuns standin' in a line,
One toddled home and then there were nine;
Nine little Injuns swingin' on a gate,
One tumbled off and then there were eight.
One little, two little, three little, four little,
Five little Injun boys,
Six little, seven little, eight little, nine little,
Ten little Injun boys.
Eight little Injuns gayest under heav'n,
One went to sleep and then there were seven;
Seven little Injuns cutting up their tricks,
One broke his neck and then there were six.
Six little Injuns kickin' all alive,
One kicked the bucket and then there were five;
Five little Injuns on a cellar door,
One tumbled in and then there were four.
Four little Injuns up on a spree,
One he got fuddled and then there were three;
Three little Injuns out in a canoe,
One tumbled overboard and then there were two.
Two little Injuns foolin' with a gun,
One shot t'other and then there was one;
One little Injun livin' all alone,
He got married and then there were none.


Englannissa loru tunnettiin Frank Greenin versiona vuodelta 1869 ja siinä puhutaan kymmenestä pienestä neekeripojasta. Christie siteerasi juuri tätä lorua kirjassaan. Sittemmin intiaanit on korvattu myös sotilaspojilla:

Ten little Soldier boys went out to dine;
One choked his little self and then there were nine.
Nine little Soldier boys sat up very late;
One overslept himself and then there were eight.
Eight little Soldier boys traveling in Devon;
One said he'd stay there and then there were seven.
Seven little Soldier boys chopping up sticks;
One chopped himself in halves and then there were six.
Six little Soldier boys playing with a hive;
A bumblebee stung one and then there were five.
Five little Soldier boys going in for law;
One got in Chancery and then there were four.
Four little Soldier boys going out to sea;
A red herring swallowed one and then there were three.
Three little Soldier boys walking in the zoo;
A big bear hugged one and then there were two.
Two Little Soldier boys sitting in the sun;
One got frizzled up and then there was one.
One little Soldier boy left all alone;
He went out and hanged himself and then there were none.


Kävi kymmenen pientä *** yhdessä pöytähän,
vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.
Vietti yhdeksän pientä *** illan niin rattoisan,
vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.
Lähti kahdeksan pientä *** onneaan etsimään,
yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.
Ja seitsemän pientä *** sytykkeitä vuoli,
nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.
Sai kuusi pientä *** palloksi pesän harmaan,
vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.
Kun viisi pientä *** oikeutta halaa,
niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.
On neljä pientä *** merelle lähtenyt,
syö yhden ankka punainen, on heitä kolme nyt.
Käy kolme pientä *** nyt eläintarhan teitä,
kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.
On kaksi pientä *** rannalla vierityksin,
kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.
Vaan yksi pieni *** ei kestänyt yksinään,
hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään.


 

Agatha Christie
Eipä aikaakaan niin voi kauhistus
WSOY 1975 – Sapo 324
By the pricking of my thumbs 1968


”Tommy ja Tuppence Beresford, aviopari joka on saavuttanut mainetta etevänä rikosten tutkijana, viettää rauhallista perhe-elämää. Juuri kun alkaa tuntua siltä, että pieni seikkailu olisi poikaa, niin eipä aikaakaan… Juttu alkaa vanhainkodissa kuolleen Ada-tädin jäämistöön kuuluvasta, sievää vaaleanpunaista taloa esittävästä taulusta. Sen talon Tuppence on joskus nähnyt, sen hän haluaa välttämättä nähdä uudelleen, samoin vanhan naisen, joka höpisi jotain hullua takasta ja kuolleesta lapsiparasta.
Molemmat löytyvät, rikolliset ja romanttiset salaisuudet paljastuvat. Tommy ja Tuppence huomaavat hämmästyksekseen päässeensä kokonaisen rikollisliigan jäljille. Todeksi osoittautuu myös Ada-tädin lipaston salalokerosta löytynyt viesti, että vanhainkodissa vaanii murhaaja.”


Varhaisemmat T & T – tarinat ovat hauskempia kuin tämä, jossa he ovat keski-ikäisiä. Lievää laahausta ja tarinan pitkitystä on havaittavissa. Lukuelämystä haittasi myös taannoin näkemäni kirjan pohjalta tehty TV-elokuva.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa  11/1975: "Agatha Christien tuotannossa ei enää paljon suomentamatonta ole, mutta Tommy ja Tuppence - sarjan  alkuun päästiin meillä vasta viime vuonna romaanilla "Salainen vastustaja." Uutuudessa pari on vuosikymmeniä vanhempi, samoin kirjoittaja, mutta veto on entisellään:  "Eipä aikaakaan" on hyvin rakennettu, viihdyttävä ja ympäristöjäkin huolellisesti kuvaileva kirja, josta ainakin minulle oli paljon iloa."

 

Agatha Christie
Esirippu
WSOY 1976 (SSKK 1976)
Curtain 1975


”Esirippu laskeutui Agatha Christien kohdalla talvella 1976. Vain neljännesvuotta aikaisemmin hän päästi markkinoille tämän vuonna 1940 kirjoittamansa kirjan, jossa myös hänen kuuluisin luomuksensa, belgialainen mestarisalapoliisi Hercule Poirot, vetää viimeisen henkäyksensä. Tapahtumien näyttämönä on sama harraskartano kuin Christien esikoisdekkarissa Stylesin tapaus (Sapo 116). Styles toimii nyt täysihoitolana, ja Poirot on yksi sen vieraista. Mon cher Hastings, ikämiehiä jo hänkin, kuvittelee viettävänsä viehättävän pikku loman ystävänsä seurassa. Mutta Poirotilla onkin aivan muuta mielessä. Salaperäinen murhaaja X. Ja varma tietoisuus siitä, että Styles tulee vielä kerran olemaan häikäilemättömän rikoksen näyttämönä.”

Täyshoitolan vieraisiin kuuluu erilaisia tyyppejä, heidän joukossaan tohtori Franklin, jolla on erikoisia mielipiteitä. ’Käsitykseni mukaan noin kahdeksankymmentä prosenttia ihmiskunnasta pitäisi karsia.” Hän on tartuttanut tällaisen ajattelutavan myös assistenttiinsa, Hastingsin tyttäreen Judithiin. ”Käyttökelvoton elämä, hyödytön elämä – sellaiset pitäisi lopettaa.” 
Agatha Christie kirjoitti Hercule Poirot -sarjansa päätöstarinan vuonna 1940, mutta päätti julkaista sen vasta kirjoitettuaan useita muita Poirot-kirjoja. Agatha on mestari kirjoittamaan yllätyksellisiä loppuja tarinoihinsa. Tämän kirjan loppu vie kyllä voiton kaikista!


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa  7-8/1976: "Puolisen vuotta ennen kuolemaansa Christie julkisti pöytälaatikkoteoksen vuodelta 1940. Siinä hän, ilmeisesti välttääkseen muiden tekemät Poirot-jäljitelmät, sallii suuresti heikentyneen Poirotin kuolla luonnollisen kuoleman siinä samaisessa kartanossa, jossa tuo pienikokoinen belgialaissyntyinen mestarisalapoliisi ja hänen watsoninsa, Hastings suorittivat ensiesiintymisensä (Stylesin tapaus). Siihen nähden, että esirippu on kirjoitettu tekijänsä luomiskauden keskipäivän kukoistuksessa, se on merkillisen teoreettinen ja väsähtäneen tuntuinen sekä pohjakuvioltaan että teeman kehittelyltään. Ehkäpä se onsin on tekijästä käsin tahallistakin, ovathan sekä Poirot että hänen kertojansa Hastings tässä vaiheessa kumpainenkin elämänsä iltapuolella. Pitkästyttävä Agatha Christie oli uransa varrella harvoin, mutta tämän äärellä ennätin haukotellakin."

 

Agatha Christie
Golfkentän murha
Otava 1943 / WSOY 1959 (2.p.) – Riksi 81 / Sapo 292
The murder on the links 1923


“Salaperäinen eteläamerikkalainen liikemiesmiljonääri P.T. Renauld lähettää Ranskasta hätäisen avunpyynnön, mutta tikarikätinen kuolema on nopeampi kuin mannermaan pikajuna, joka kiidättää Hercule Poirotin Lontoosta Merlinvillen pikkukaupunkiin, Renauldin suureen huvilaan meren rannalla. Miljonäärin arvoituksellinen murha laukaisee yllätyksellisen tapahtumien sarjan, jossa murha johtaa murhaan, petos petokseen ja häikäilemättömään kiristykseen. Mutta jo alusta pitäen Poirot kiinnittää huomiota kahteen seikkaan: kelloon, joka edistää aivan liikaa, ja merkillisen pitkään päällystakkiin murhatun miehen yllä.”

Tämä hauska kirja on järjestyksessä toinen Christien Poirot -tarina. Kertojana on Poirotin ystävä, kapteeni Hastings ja hän kuvaa pappa Poirotia näin: ”Varsin omalaatuinen pieni mies! Pituus metri kuusikymmentä senttiä, munanmuotoinen pää hiukan kallellaan, silmät jotka loistivat vihreinä hänen kiihottuessaan, ja sotaisen jäykät viikset – suunnattoman arvokkuuden vaikutelma! Hänen ulkoasunsa oli siisti ja keikarimainen. Kaikenlainen siisteys oli hänen ehdoton intohimonsa. Järjestys ja järjestelmällisyys olivat hänen jumalansa. Hän ei antanut paljoakaan arvoa jalanjälkien ja sikarintuhkan kaltaisille ulkonaisille johtolangoille, vaan väitti, etteivät ne sinänsä koskaan auttaisi salapoliisia ratkaisemaan ongelmaa. Sitten hän koputti järjettömän itsetyytyväisenä munanmuotoista päätään ja huomautti äärimmäisen tyytyväisesti: - Todellinen työ, se tapahtuu täällä. Pienet harmaat solut – muista aina pienet harmaat solut, mon ami.”

Ranskalainen, uuden koulukunnan mestarietsivä Giraud tutkii murhaa ja konttaa pitkin lattioita nuuskien johtolankoja. Hän ja Poirot käyvät eräänlaista kaksintaistelua tutkiessaan rikosta. Lopulta ylimielinen Giraud kärsii tappion ja saa hermokohtauksen. Hastings puolestaan rakastuu Tuhkimoon ja kirja päättyy Hastingsin ja Cinderellan suudelmaan.


 

Agatha Christie
Hautajaisten jälkeen
WSOY 1956 – Sapo 21
After the funeral 1953


"Talo oli suuri viktorianaikainen rakennus. Sen ikkunaverhot olivat paksua, haalistunutta brokadia tai samettia. Sukulaiset olivat kokoontuneet isännän hautajaisiin. Läsnä olivat kahden veljen vaimot, veljenpoika, toisen veljen tytär miehineen ja vainajan sisar Cora. Juuri Cora esitti tapansa mukaan merkillisen huomautuksen, joka sai koko seurueen hämmentymään: Mutta . . . murhattiinhan hänet, eikö murhattukin? Kun hautajaisten jälkeen alkoi tapahtua merkillisä asioita, astui Hercule Poirot näyttämölle. Ja ratkaiseva loppunäytös esitettiin samassa talossa, jossa hautajaisetkin oli vietetty."

Tämän hyvää keskitasoa olevan salapoliisiromaanin asetelma on Agatha Christielle tyypillinen. Sukulaiset kokoontuvat vanhaan maalaiskartanoon suvun päämiehen, Richard Abernethien hautajaisten jälkeen. Perheen lakimies, herra Entwhistle lukee testamentin ja tilaisuuden päätteeksi epätavallisesti käyttäytyvä nuorin sisar, Cora, tokaisee: ’Mutta…murhattiinhan hänet, eikö murhattukin?’ Lausahdus jää vaivaamaan Entwhistleä ja hän tutkii asiaa vaivihkaa. Kun Cora sitten murhataan kirveeniskuin, kääntyy lakimies vanhan ystävänsä Hercule Poirotin puoleen. Tämä tekeytyy hyväntekeväisyysjärjestön edustajaksi ja on olevinaan nyt tyhjäksi jäävän kartanon ostoaikeissa. Näin hän tutustuu asianomaisiin ja paljastaa lopulta älykkäästi punotun hämäyksen. Lukijaa hämätäkseen Christie on taas koonnut joukon erikoisia sukulaisia murhaajakandidaateiksi. Kun kirjailija asettaa tapansa mukaan lopussa Poirotin sukulaisjoukon eteen paljastamaan syyllistä, huomaa lukija epäilleensä aivan väärää henkilöä.

 

Agatha Christie
He tulivat Bagdadiin
WSOY 1998
They Came to Bagdad 1951


”Suuria asioita on tekeillä. Yhdysaltain presidentin ja korkean neuvostojohtajan – mahdollisesti itsensä Stalinin – on määrä kohdata toisensa Bagdadissa. Salaisen huippukokouksen tarkoituksena on selvittää erimielisyydet idän ja lännen välillä. Mutta myös vastavoimat ovat liikkeellä. Valpas salainen palvelu saa selville, että monihaarainen, koko Keski-idän kattava maanalainen järjestö aikoo tehdä kaikkensa torpedoidakseen kokouksen, sytyttääkseen uuden suursodan, murhatakseen ainakin toisen johtajista. Keskelle uhkaavaa tilannetta saapuu Lontoosta Victoria Jones etsimään rakastettuaan, vaaleaa Edwardia. Kun haavoittunut salainen asiamies kuolee hänen hotellihuoneessaan, Victoria huomaa joutuneensa rakkauttakin suurempaan seikkailuun.”

Victoria etsii seikkailua ja sitä hän todella saakin. Bagdadiin päästyään hän on käymässä nukkumaan kun makuuhuoneen ovi heilahtaa varoituksetta auki ja sisään livahtaa mies joka lukitsee oven jälkeensä ja sanoo hätäisesti: ”Piilottakaa herran tähden minut jonnekin… ja äkkiä…” Victoria toimii nopeasti, mutta takaa-ajajien mentyä mies ei enää nousekaan. Vaivalloisesti mies kuiskaa ”Lucifer… Basra… Lefarge.” Sitten hänen päänsä nytkähti vähän ja hän jäi makaamaan liikkumatta. Agatha Christie tunnetaan parhaiten perinteisistä salapoliisiromaaneistaan, joissa rikoksia ratkaisevat neiti Marple ja Hercule Poirot. Parhaimmillaan hän on mielestäni kuitenkin tämän kaltaisissa seikkailuromaaneissa. Tämä on mukava ja jännittävä tarina, jonka tapahtumaympäristön hän seudulla oleskelleena elävästi kuvaa.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8 / 1987: "Agatha Christien ehtymättömästä varastosta on löytynyt vielä 1950-luvun alussa julkaistu ja ainakin näin kesälukemiseksi ihan hauska seikkailuromaani, jossa murharouva hyödyntää nokkelasti kaukoidän tuntemustaan ja silloisia matkaolosuhteita lähettämällä veikeän kuminaamaisen ja vikkeliä valheita sepittelevän sankarittarensa rakkaudenkohteensa jäljille Bagdadiin ja päätäpahkaa vaarallisen maailmanvalloitushankkeen pesäpaikkaan. Vauhtiin päästyään kepeän iloitteleva ja ties vähän parodinenkin seikkailu polveilee riehakkaasti uskottavien ja vähemmän uskottavien käänteiden varassa, ja lukijan hyväntuulisuus tarttuu lukijaankin."




Agatha Christie
Helmeilevä kuolema
WSOY 1959 - Sapo 43
Sparkling Cyanide 1945


”Nuori ja kaunis Rosemary Barton murhataan syankaliumilla lontoolaisessa hienostoravintolassa. Paljastaakseen murhaajan hänen miehensä järjestää päivälliset samaan ravintolaan. Samat vieraat istuvat pöydän ääressä. Myös Rosemarylle on varattu paikka, tyhjä tuoli. Ja sitten alkaa tapahtua. Mainiosti kehitelty murhamysteeri, joka ilmestyi suomeksi ensi kerran 1959.”

Novellikokoelmassa Toinen kutsu on tämän tarinan varhaisempi versio, novelli nimeltä Keltainen iiris (Yellow Iris, julkaistiin Strand Magazinessa vuonna 1937). Murhamysteeriä ratkomassa on muistakin Agathan kertomuksista tuttu eversti Race. Tästäkin kirjasta voi oppia: vanhemman miehen ei kannata naida nuorta kaunista neitokaista. Luvassa ei ole mitään dramaattista, ei myöskään yllättäviä käänteitä. Keskitason Christie.

 

Agatha Christie
Hercule Poirot ja salainen kaava
WSOY 1997
Black Coffee 1997 (Näytelmästä muokattu romaani)


”On kuulas toukokuun aamu vuonna 1934. Hercule Poirot istuu Mayfairin kodissaan aamiaisella. Sämpylät ovat muhevia, kaakao makeaa. Poirot avaa postiaan ja huokailee, kuinka ikäviksi uutiset ovat käyneet: pelkkiä yksioikoisia väkivaltajuttuja – missä piilevät mielikuvituksekkaat rikokset? Vastauksena tulee puhelu Surreysta. Sir Claud Amory kysyy, voisiko monsieur Poirot auttaa häntä. Sir Claud on kehittänyt salaisen aseen, jonka kaava pitäisi hakea hänen kotoaan tallelokerosta ja toimittaa puolustusministeriöön. Amory arvelee, että muuten keksintö saattaisi joutua vääriin käsiin. Surreyn talossa on koolla kirjava sukulaisjoukko ja vieras herrasmies Italiasta. Nojatuolissa lojuu Sir Claud kaavansa unohtaneena. Hercule Poirot tarkastelee pöydällä olevia kahvikuppeja, ja hänen silmiinsä syttyy vihreä hehku, joka kielii äkillisestä tunnekuohusta. Hercule Poirot ja salainen kaava, Black Coffee, on kirjoitettu alun perin näytelmäksi.”

Agatha on kirjoittanut tämän tarinan tavanomaisen kaavansa mukaan. On monta epäilyttävää henkilöä, joita vuoron perään ehdotetaan lukijalle syylliseksi. Tavanomaista on myös, että syyllinen on sellainen, jota lukija ei ensiksi osannut epäillä. Kirja on sujuvasti etenevä, keskinkertainen salapoliisiromaani.

 

Agatha Christie
Herkuleen urotyöt
WSOY 1971
The Labours of Hercules 1947
(Julkaistu myös nimellä Poirot parhaimmillaan)


”Hercule Poirot on keksinyt elämänsä idean. Miksi aina puhutaan vain antiikin Herkuleen urotöistä, tuon vastemielisen lihaskimpun ja rikollisuuteen taipuvan nuijanheiluttajan? Onhan toki olemassa toinenkin Herkules; pieni, miellyttävä, komeaviiksinen älyllisten urotöiden sankari Hercule-Herkules. Siispä ennen lopullista syrjään vetäytymistään Hercule Poirot ottaa selvittääkseen 12 tapausta ja kiinnittää niitä valitessaan erityistä huomiota antiikin Herkuleen urotöihin.”

Poirotin jutut koskevat kiinanpalatsikoiran kidnappausta, huhupuheita, kadonnutta viehättävää seuraneitiä, poliittista sotkua, purkautuvaa kihlausta, varastettua maalausta ja niin edelleen. Hän käy myös Sveitsissä ja hänen käteensä annetaan salaa kirjelappu, jossa on pyyntö etsiä rikollista. Nämä mukavat pikku tarinat ovat kevyitä ja helppolukuisia.

 

Agatha Christie
Herra Quin esittäytyy
WSOY 1988 - Sapo 314
The mysterious Mr. Quin 1930


“Kaksitoista kovakuorista rikospähkinää Agatha Christien parhaalta luomiskaudelta. Sankareina salaperäinen herra Quin, jonka miltei yliluonnollisen terävät aivot ovat apuna mysteereitä selvitettäessä, sekä herra Satterthwaite, joka liikkuu sulavasti hienoissa seurapiireissä. Herra Satterthwaite on sivistynyt poikamies ja suosittu kutsuvieras. Useimmiten juuri isäntiensä kodeissa hän törmääkin kiperiin ongelmiin – murhia, varkauksia, rakkausdraamoja joissa on kysymys elämästä ja kuolemasta… Vaikka hän taitavasti kerää tosiasiat ja johtolangat, lopullinen ratkaisu karttelee häntä, kunnes paikalle – aina yhtä yllättäen – ilmestyy herra Quin. Herra Quin-jutut olivat Agatha Christien omia suosikkeja hänen yli sadan lyhyen rikostarinansa joukossa.”

Kirja sisältää novellit: Herra Quin esittäytyy, Varjo ikkunassa, Majatalossa, Merkki taivaalla, Krupieerin sielu, Merestä noussut mies, Ääni pimeässä, Helenin kasvot, Kuollut Harlekiini, Siipirikko lintu, Maailman loppu, Harlekiinikuja.

Satterthwaite on joutilas, ikääntyvä heppu joka viettää suurimman osan ajastaan vieraana toisten joutilaiden kartanoissa, Rivieralla tai muissa lomaparatiiseissa. Erityisesti hän pitää herttuattarien seurasta. Hän ei ole mikään harrastelijasalapoliisi, vaan katsoo asioita ulkopuolisen ennakkoluulottomasti ja keksii selityksen vuosien takaisille mysteereille. Kaksi asiaa minua näissä novelleissa närästää: Satterthwaiten ja muidenkin henkilöiden elämäntapa joka tuntuu vieraalta, sekä Harley Quin, joka esitetään mystisenä hahmona. Jos hän olisi tavallinen kuolevainen, hänet voisi paremmin hyväksyä. Muuten tarinat kyllä menettelevät, lukuun ottamatta spiritismikohtausta.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 6/1988: "Kaksitoista Agatha Christien rikoskertomusta 1930-luvulta, jota on luonnihdittu hänen luovaksi kultakaudekseen. Kertomuksia yhdistää toisiinsa kahden vanhan herran läsnäolo ja lähes paranormaaliksi katsottava yhteys heidän välillään. Tilanteiden taustat ja henkilöt luonnehtiva herra Satterthwaite on hienostopiirien suosima kuuntelija ja sivustakatsoja, eräänlainen Agatha Christien tohtori Watson, joka selostaa ja tekee johtopäätöksiä, kun taas arvoituksellinen herra Quin kriisitilanteissa paikalle saapuessaan on kuin itse kohtalo, jolla jo ennalta on kaikkien ratkaisujen avaimet hallussaan eli tavallaan kuin Sherlock Holmes ikään. Taitaaasti punottuja seurapiiririkoksia, rakkautta, yllätyksiä ja kuolemaa sisältäviä kertomuksia toki, mutta peräkkäin luettuna kertomusten teknisen rakennustavan samankaltaiksuus alkaa jo hieman kyllästyttääkin."



Agatha Christie
Hiirenloukku
WSOY 1997 – Sapo 401
Three Blind Mice and Other Stories (The Mousetrap and Other Stories) 1948


"Kahdeksan juonikasta rikoskertomusta. Agatha Christien vuonna 1948 julkaisema kokoelma sisältää kertomuksen Kolme sokeaa hiirtä, johon perustuu kuuluisa, Lontoossa keskeytyksettä 39 vuotta esitetty näytelmä Hiirenloukku. Muissa tarinoissa tapaamme Agathan suosituimmat sankarit Hercule Poirotin ja neiti Marplen selvittämässä rikoksia mittanauhamurhasta täydellisen palvelijan tapaukseen."

Kirja sisältää novellit Kolme sokeaa hiirtä, Mittanauhamurha, Täydellisen palvelijan tapaus, Talonmiehen tapaus, Huoneisto neljännessä kerroksessa, Johnnie Wawerlyn seikkailu, Kaksi tusinaa mustarastasta ja Lemmen salapoliisit. Ensimmäisen tarinan tapahtumapaikkana on lumituiskun eristämä täysihoitola. Tiedetään murhaajan olevan liikkeellä ja kun yksi vieraista murhataan, kaikki kyräilevät epäluuloisesti ympärilleen. Jopa juuri avioituneet täysihoitolan pitäjät Molly ja Giles epäilevät toisiaan. 
Kuningatar Maryn 80-vuotispäivän kunniaksi radioidusta kuunnelmastaan Agatha kirjoitti tämän novellin ja siitä sitten kuuluisaksi tulleen näytelmän. 


Mittanauhamurhassa Neiti Marple löytää nuppineulan ja ratkaisee murhatapauksen. Täydellisen palvelijan tapauksessa neiti Marple puhdistaa palvelustyttö Gladyksen maineen ja saa pari rikollista naista käpälälautaan. Talonmiehen tapauksessa neiti Marple makaa toipilaana ja rikostapauksen ratkaiseminen saa hänen poskilleen taas väriä. Seuraavat kolme tapausta ovat Poirot-juttuja ja viimeisessä jutussa herra Quin auttaa herra Satterthwaitea pelastamaan erään miehen kuolemalta. Mukavia novelleja.

 

Agatha Christie
Hänet täytyy tappaa
WSOY 1971 - Sapo 121
Appointment with death 1938

"Ymmärrätkö nyt, että hänet täytyy tappaa?” Hercule Poirot oli juuri saapunut Jerusalemiin, kun hän kuuli uhkauksen yön hiljaisuudessa sulkiessaan hotellihuoneen ikkunaa. Tuntisin kyllä tuon äänen, hän mutisi itsekseen. Näin alkaa tarina rikkaasta amerikkalaisesta perheestä, jota hallitsee leskirouva Boynton sadistisella julmuudella. Kuin lihava hämähäkki verkossaan tämä nainen vaanii perillisiään. Seurustelu ulkopuolisten kanssa on kielletty, eikä kukaan saa tehdä mitään ilman vanhan rouvan lupaa. Paine käy sietämättömäksi nyt, kun nuoret matkalla ollessaan näkevät muutakin maailmaa. Tunnelma kiihtyy, ahdistuu, jännittyy äärimmilleen... ja niin lopulta käy, että Hercule Poirotin ammattitaitoa tarvitaan."


"Hercule Poirot on matkailijaseurueen kanssa Petrassa, nykyisen Jordanian alueella sijaitsevassa rauniokaupungissa. Eräs seurueeseen kuuluva, rouva Boynton löydetään kuolleena. Pieni pistoksen jälki osoittaa että hänet murhattiin. Poirot muistaa lauseen, jonka hän vahingossa kuuli seurueen ollessa Jerusalemissa. "Kyllähän sinä tajuat, että hänet täytyy tappaa?" Rouva Boynton oli inhottavin ihminen, jonka Poirot oli tavannut, mutta hän ryhtyy selvittämään murhatapausta haastattelemalla paikallaolijoita."

 Christie tuo tässä esiin ajatuksen oikeutetusta murhasta. Eikö olisi parempi, että yksi sadistisen julma olento kuolee, jotta joukko muita säilyttäisi mielenterveytensä, eivätkä menehtyisi tai ajautuisi itsemurhaan? Samanlaisia ajatuksia pohditaan Agatha Christien kirjassa Esirippu, jossa Poirot järjestää lukijoilleen todellisen yllätyksen. Nyt käsillä olevassa tarinassa ollaan kuitenkin lujasti sitä mieltä, että totuus on saatava selville, eikä murhaa voida hyväksyä missään olosuhteissa. Kirja päättyy onnellisesti kaikkien perheenjäsenten kohdalta.

On kuitenkin surullista, että kirjassa kuvatun kaltaisia henkisen väkivallan harjoittajia todella on keskellämme. He aiheuttavat mittaamatonta kärsimystä läheisilleen. Voi niitä häväistyjä ja alistettuja lapsia, joiden koko elämä tuhoutuu toisen ihmisen käytöksen vuoksi. Pöyristyttävintä on se, että jotkut tällaisista aikuisista eivät edes tajua tekevänsä väärin. Huh, huh - ollaan kilttejä toisillemme.

 

Agatha Christie
Idän Pikajunan arvoitus
WSOY 1999 (1.painos 1937)
Murder On The Orient Express 1934


”Idän pikajunan arvoitus kuuluu Agatha Christien tunnetuimpiin tarinoihin, joka on myös nähty valkokankaalla. Klassinen salapoliisikertomus säilyttää jännityksensä aina yllättävään ratkaisuun saakka.
Idän pikajuna joka jyskyttää eteenpäin matkalla halki Euroopan, pysähtyy yhtäkkiä keskellä yötä. Lumikinokset tukkivat radan autiolla seudulla jossakin Balkanilla. On kuolemanhiljaista. ’Hermoni ovat varmaankin epäkunnossa’, mutisee Hercule Poirot ja vaipuu jälleen uneen. Herättyään Poirot huomaa, että häntä tarvitaan kipeästi. Yöllä on tehty murha. Amerikkalainen miljonääri Ratchett lepää vuoteessaan kuoliaaksi puukotettuna. Koskematon lumi junan ympärillä todistaa, että murhaaja on vielä junassa. Poirot aloittaa tutkimukset ja vetäytyy käyttämään pieniä harmaita aivosolujaan…Kuinka murha toteutettiin?”


Mukava Poirot – tarina. Ei liian pitkä, eikä liian monimutkainen. Lukija voi itsekin arvailla murhaajaa.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1937: "Mielikuvituksellinen salapoliisiromaani, aiheena murha idän pikajunassa. Jutun selvittää tietenkin tekijän tavanomainen sankari, yksityissalapoliisi Hercule Poirot, mitä nerokkaimmilla psykologisilla keinoilla. Kieltämättä tarjoaa teos lukijalleen jonkinlaista jännitystä, mutta asetelma on jo hiukan liian mielikuvituksellinen - salapoliisiromaanillekin."

 

Agatha Christie
Ikiyö
WSOY 1998 – Sapo 100
Endless night 1967


”Yö ja aamu jokainen, jollekin tuo kurjuuden. Joka aamu, joka yö, jonkun sydän riemuin lyö, jonkun sydän riemuin lyö, jonkun osa ikiyö” –William Blake (Aufuries of Innocence). 

”Ikiyö vuodelta 1967 on Agathan myöhäisemmän luomiskauden huipputeos ja samalla yksi hänen harvoista teoksistaan, joissa hän on poikennut perinteiseltä alueeltaan modernin psykologisen rikostarinan alueelle. Ikiyössä Dame Agathan on sanottu hämäävän lukijaa aivan sietämättömällä tavalla! Alkuasetelma on pettävän romanttinen. Köyhä autonkuljettaja nai rikkaan perijättären. Ylellisen ja matkustelevan elämänsä turvasatamaksi rakastavaiset hankkivat vanhan idyllisen maalaiskartanon lumoavalta paikalta meren ääreltä. Milloin he ensimmäisen kerran kuulivat Mustalaismäkeen liittyvästä kirouksesta? Merkkeinä siitä ovat ikkunasta lentänyt kivi, kuollut lintu lävistettynä lattialla. Sitten tapahtuu onnettomuus…”

Elämänkertateoksessaan Agatha kertoo kiinnostuksestaan taloihin. Tämän näkyy monissa hänen teoksissaan, rakennusten tarkassa kuvailussa, päähenkilön mieltymyksestä johonkin taloon jne. Tässäkin kirjassa unelmien talo esittää keskeistä osaa. Kirjan alkuluvut ovat pitkästyttäviä ja lukija odottelee malttamattomana juonen kehittymistä. Verkkaisesti se lähteekin liikkeelle huipentuen todella yllättävään loppuun.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 5/1969: "Tarinan alkuosa on mielestäni melkoisen vätystävää viikkolehtien jatkoromaanien tunnelmointia rikkaine tyttöraukkoineen, vihamielisine sukuineen, mustalaisen ennustuksineen ja kuolevine arkkitehtineroineen, eikä tarvittavaa atmosfääriä synny oikein loppujenkaan lopuksi, niin yllättäväksi kuin murhaaja onkin tekijän aivoituksissa asetettu. Täti Agatha ei edes ole ollut kyllin reilu suodakseen lukijalleen riittävät edellytykset oman ratkaisun löytämiseen, mikä toki on monen paatuneen dekkarinlukijan isoja iloja."

 

Agatha Christie
Kaikki päättyy kuolemaan
WSOY 1974 - Sapo 172
Death comes as the end 1945


“Agatha Christie on arkeologin vaimo ja siksi kuin kotonaan neljän vuosituhannen takaisessa Egyptissä, jonne tämän romaanin tapahtumat sijoittuvat. Ka-pappi Imhotepin tytär Renisenb, nuori leski, palaa lapsuuden kotiin vuosien poissaolon jälkeen. Kaikki näyttää olevan ennallaan. Suurperheen rauhallinen elämä suistuu raiteiltaan vasta sitten kun Imhoteb tuo taloon uuden jalkavaimon. Nainen on nuori ja kaunis, mutta myös vallanhimoinen, ovela ja julma. Hänkö toi mukanaan kuoleman, kirouksen ja pahat henget?
”Kaikki päättyy kuolemaan” poikkeaa täysin Christien muista teoksista, mutta kuuluu silti ehdottomasti hänen tuotantonsa kärkipäähän. Romanttinen rakkaustarina ja älykäs huumori keventävät synkkää kohtalonomaisuutta, tiivis, kiehtova, dramaattinen tunnelma tempaa lukijan täysin mukaansa. Ja syyllistä on miltei mahdoton arvata.”


Ihmisen luonne ja arjen ongelmat pysyvät samoina vuosituhannesta toiseen. Täysin selkeää kuvaa menneestä miljööstä ei tässä maalata. Henkilöt kuvataan kuitenkin riittävän selvästi ja tarina etenee kohtalaisen mukavasti kohti loppupaljastusta. Takakannen lupaama romantiikka jää kyllä ihan vähäiselle huomiolle.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 2/1975: "Pinttyneenä Agathan lukijana hiukan vierastin ajatusta ammoiseen Egyptiin sijoitetusta dekkarista, ja vierastaneet lienevät myös käännettävän valikoijat, koskapa kirjan tulo Suomeen on kestänyt kauan. Turhia olivat kuitenkin epäilyt: yhden perheen sisällä tapahtuva draama on perusrakenteiltaan ajaaton, vaikka historia on ehkä tarjonnut Agathalle tekosyyn kasvatella murhien määrän vallan epätavallisen isoksi. Ajan ja ympäristönkuvaus tuntuu huoleliselta ja on ehkä asiantuntevaa, onhan Agatha Christiellä siteitä arkeologiaankin."

 

Agatha Christie
Kellot
WSOY 1964 – Sapo 68
The Clocks 1963


”Mielikuvituksellinen juttu! Sokea nainen, kuollut mies ja neljä merkillistä kelloa, jotka kaikki ovat pysähtyneet näyttämään samaa aikaa – kolmetoista minuuttia yli neljä. Kuka on tuonut kellot sokean naisen olohuoneeseen? – kysymyksessä täytyy olla hyvin yksinkertainen rikos, koska se näyttää niin monimutkaiselta, toteaa mestarisalapoliisi Hercule Poirot ja panee harmaat aivosolunsa toimimaan.”

On tosiaan mielenkiintoinen tarina. Lukija voi miettiä erilaisia ratkaisumahdollisuuksia, mutta ainakaan minun arveluni eivät osuneet kohdalle. Vaikka jutun ratkaiseekin Poirot, hänet pidetään tarinassa taustalla. Muut mielenkiintoiset henkilöt saavat pääosan. Virkistävä lukuelämys.

 

Agatha Christie
Kirstun arvoitus: yhdeksän kertomusta
WSOY 1999 – Sapo 415
While the Light Lasts 1997


"Yli 20 vuotta Agatha Christien kuoleman jälkeen kävi ilmi, että hänen tuotantonsa sisältää unohduksiin jääneitä kertomuksia. Monien kollegoidensa tavoin Christie kirjoitti uransa alkuaikoina aikakauslehdille tarinoita, joista suurin osa päätyi myöhemmin hänen kertomuskokoelmiinsa. Seitsemää lejtikirjoitusta ei ole kuitenkaan julkaistu missään sen koomin kun ne ilmestyivät 1920- ja 1930-luvulla. Nyt ne - samoin kuin kaksi varhaista Poirot-tarinaa, joita hän käytti myöhempien romaaniensa pohjana - ovat luettavissa Kirstun arvoitus -kokoelmassa. Teos sisältää dekkarikuningattaren esikoiskertomuksen."

Kirja sisältää kertomukset: Unien talo, Näyttelijätär, Jyrkänne, Jouluseikkailu, Yksinäinen Jumala, Man-saaren kulta, Vanki, Bagdadin kirstun arvoitus, Niin kauan kuin valoa riittää. Nämä ovat 1920- ja 1930-luvuilla aikakauslehdissä ilmestyneitä varhaisia Christien tarinoita. Mukana on kaksi varhaista Poirot-juttua. Agatha on pystynyt parempaankin. Jotkut kertomuksista ovat tunnelmaltaan aika raskaita.

 

Agatha Christie
Kissa kyyhkyslakassa
WSOY 1995
Cat among the pidgeons 1959


”Jännitysnäytelmä Meadowbankin kunnianarvoisassa tyttökoulussa, arvoitusten ratkaisijana verraton Hercule Poirot. Korkeajännitys on taattu dekkarissa, jonka väkivaltaisten tapahtumien syyt juontavat kaukaa Keski-idästä, ja tarinassa on myös eksoottisen romantiikan tehoa.”

Mainio kertomus. Tässä kirjassa on paljon Agathalle tyypillistä eri ihmisluonteiden kuvausta. Agatha yrittää jälleen harhauttaa lukijaa, mutta se, joka tuntee hänen metkunsa, osaa kyllä odottaa yllättävää ratkaisua. Poirot astuu kuvaan vasta loppuvaiheessa ja hyvä niin.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 8/1960: "Englantilaisessa tyttökoulussa tapahtuu pienin väliajoin peräti neljä opettajattaren murhaa, ja jännitystekijöinä on lisäksi kätkettyjä jalokiviaarteita, itämaisia hallitsijoita sun muita. Aivan huonostihan Agatha Christie tuskin koskaan kirjoittaa, mutta tämä on jo rajalla. Suotta kirjastoissa."

 

Agatha Christie
Kohtalokas viikonloppu
WSOY 1961 (2.p) - Sapo 42
The hollow 1959


”Kuka tahansa olisi voinut olla murhaaja siitä seurueesta, joka oli tullut viettämään viikonloppua Hollowiin, Lucy ja Henry Angkatellin kartanoon. Mutta kenellä olisi ollut syytä vihata tohtori John Christowia? Hänen vaimonsa palvoi miestään, Henrietta, tunnettu kuvanveistäjä, rakasti häntä, sukulaiset pitivät hänestä. Silti tohtori Christow murhataan ja Hercule Poirot joutuu kesken lomanviettonsa seuraamaan mysteerin selvittelyä yllätykselliseen loppuratkaisuun saakka.”

Kun Poirot saapuu kutsuttuna vieraana kartanoon, hän näkee ihmisiä hetki sitten ammutun ruumiin äärellä. Hän luulee että isäntäväki on järjestänyt murhanäytelmän huvittaakseen häntä. Asetelma on aivan kuin lavastettu. Uimalammikon vieressä oli ruumis, kädet levällään ja ruumiin vieressä seisoi nainen revolveri kädessään. Ensin pidetään selvänä, että revolveria pidellyt nainen, murhatun tohtorin vaimo Gerda, on syyllinen. Käy kuitenkin ilmi, ettei murhaa tehty tuolla revolverilla. Poliisi on ymmällä, mutta Poirot ei pääse ajatuksesta, että kaikki on taitavaa lavastusta. Kirja alkaa pitkäpiimäisellä jaarituksella. Juonen kannalta toisarvoista tyhjää puhetta on sivukaupalla. Tässä ei voida Agathaa ainakaan syyttää liian ohuesta henkilökuvauksesta. Kömpelön, hidasälyisen Gerdan ja huonomuistisen, sekavasti puhuvan Lucyn luonne kuvataan selvästi. Tämä on keskinkertainen, aika tyypillinen Agatha Christien murhamysteeri.



Agatha Christie
Kohtalon portti
WSOY 1983
Postern of fate 1973


“Ennen suomentamaton Christie! Kohtalon portin sankarit Tommy ja Tuppence ovat tuttuja suomalaisille lukijoille dekkareista ”Salainen vastustaja” ja ”Eipä aikaakaan niin voi kauhistus”. Tommy Ja Tuppence ovat vetäytyneet eläkkeelle englantilaiseen maalaiskylään. Aina utelias Tuppence löytää heidän talonsa ullakolta vanhan lastenkirjan, jossa on hämäriä viittauksia ensimmäisen maailmansodan aikana tehtyyn murhaan. Tommy ja Tuppence alkavat kaivella asioita. Mutta kylässä ei ole enää montaakaan, joka muistaisi noin vanhoista tapauksista mitään varmaa – epämääräisiä kuulopuheita kyllä riittää. Murhattu tyttö oli aikoinaan sekaantunut skandaaliin, jolla oli jotain tekemistä laivastoa koskevien sotasalaisuuksien kanssa. Jatkaessaan sitkeästi vyyhden penkomista he saavat Englannin sotilaallisen tiedustelupalvelunkin kiinnostumaan asiasta ja joutuvat samalla hengenvaaraan – jossain on joku, jolle he ovat haitallisia.”

Tämä on niitä kirjoja, joista olisi pitänyt tehdä vain lyhyt novelli. Ei ihme, ettei tätä ole aiemmin - ennen vuotta 1983 – suomennettu. Kirjassa ei tapahdu juuri mitään. Kuulopuheita vain toistellaan kunnes laimea loppukohtaus yrittää päättää tarinan, siinä kuitenkaan aivan onnistumatta. Kirjan olisi aivan hyvin jättää suomentamattakin.



Agatha Christie
Kohti Nollapistettä
WSOY 1975
Towards Zero 1944


”Henkilöt: Nevile Strange – Todellinen Apollo, jolla oli kaikkea mitä mies voi toivoa, erinomaisen urheilijan maine, suuri pankkitili ja kaksi kaunista vaimoa – mutta joka ei silti olut onnellinen. Audrey Strange – Nainen, jonka hohtava yöperhosmainen kauneus täytti Gull’s Pointin, sekoitti Nevile Strangen ajatukset ja raivostutti tämän uutta vaimoa. Kay Strange – Nuori ja elinvoimainen nainen, jonka luonne oli hänen tulipunaisen tukkansa mukainen – hän ei kerta kaikkiaan suostunut antamaan etusijaa Nevilen ensimmäiselle vaimolle. Lady Camilla Tressilian – Itsevaltainen invalidi, joka kutsui hyvin mielellään kotiinsa vieraita mutta piti liian pitkälle menevänä kun Gull’s Pointista tuli äkkiä ménage à trois. Tarkastaja Battle – Scotland Yardin pokerinaamainen etsivä, joka havaitsi että hänen järjestelmällisestä nuuskimisestaan oli hyötyä jopa loman aikana.”

Agatha naamioi tarinan triangelidraamaksi, mutta tuttuun tyyliinsä kätkee pinnan alle aivan jotain muuta – tällä kertaa toisen triangelidraaman. Nevile menee uuden vaimonsa kanssa Lady Camillan kartanoon vierailulle ja kutsuu mukaan entisen vaimonsa Audreyn. Kuolemaksihan tuollainen älyttömyys koituu. Onneksi lähistöllä on lomaansa lopettelemassa muistakin Agathan kirjoista tuttu tarkastaja Battle Scotland Yardista. Ratkaisuun tarvitaan tällä kertaa Battlen tyttären kiusallinen koulukiusauskokemus ja herra Andrew MacWhirterin epäonnistunut itsemurhayritys. Näppärä tarina on tyypillinen Agatha Christien taidonnäyte.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1/1976: "Jälleen vanhaa hyvää Agatha-vuosikertaa. Varsinkin alun rakenneratkaisu on houkutteleva - langat lähtevät monelta suunnalta ja ovat pitkään näennäisesti vailla yhteyttä toisiinsa - ja myös itse kehittelyn harhautukset ovat sillä lailla reiluja kuin vanhan kunnon ajan dekkareissa kuuluu ollakin. Ratkaisuun tottuneen Agatha-lukijan pitäisi olla varautunut, mutta enpä ollut."



Agatha Christie
Kolmas tyttö
WSOY 1970 – SaPo 109
Third Girl 1966


”Myrkkyä, veitsiä, veritahroja… Rahakkaiden ihmisten ja pitkätukkanuorison epämääräistä törmäilyä: muuan tyttö katoaa, jotakuta naista kalautetaan, joku lähettää väärennetyllä allekirjoituksella varustetun kirjeen. Vain yhden vaatimattoman murhan Hercule Poirot olisi vielä tarvinnut, ja koko juttu olisi ollut sillä siisti. Mutta murhasta ei ollut tietoa. Tai kenties sittenkin tekeillä oli murha, sama josta hippityttö oli puhunut ilmestyessään odottamatta paikalle kun Poirot oli syömässä herkullista varhaisaamiaistaan. Poirotin mieleen tulee nainen joka hyppäsi ikkunasta, hän muistaa erään muotokuvan ja tekotukan – ja kaikki alkaa näyttää toiselta.”

Mukava kirja sisältää ajankuvaa 60-luvulta. Agatha Christie on kuin kotonaan svengaavan Lontoon pyörteissä. Kirja on viihdyttävä ja sopivan helppolukuinen.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluoettelossa 6/1970: "Vanhoilla päivillään Agatha Christie ottaa uusimmissa dekkareissaan tarkoin varteen niin nykynuorison tyypillisyydet kuin muodin oikut peruukin suomia hämäämismahdolisuuksia myöten. Virkeästi hän tässä parodioi myös itseään vanhenevassa menestyskirjailijarouvassa, ja mikäpä sen mainiompaa. Hieman puuroutuva juonen käsittely sentään estää tämän kohoamasta tekijänsä kukkeimpien kausien tasoon."

 

Agatha Christie
Kolmetoista
WSOY 1983 – Sapo 279
The Thirteen Problems 1932


“Kolmetoista hyvää tekevän pahaenteistä juttua. Sankarittarena kaikissa kuolematon neiti Marple, joka nojatuolistaan kutimensa takaa kertoo täsmälleen miten raadollisia me ihmisparat saatamme olla, kun meitä houkuttelevat raha ja rakkaus, mustasukkaisuus ja kostonhimo. Äkkikuolema siitä usein seuraa…”

Pieni seurue istuu iltaa ja kertoo toisilleen rikosarvoituksia. Olipa pulma millainen tahansa, aina neiti Marple löytää vertailukohdan oman kylänsä tapahtumiin ja selvittää kuinka rikos tehtiin. Nämä lyhyet ja helppolukuiset tarinat ovat kevyttä salapoliisiviihdettä.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa  6/1983: "Christien erään suosikkisankarittaren, vanhan neiti Marplen kodissa kokoontuva "tiistaikerho" kertoilee toisilleen merkillisiä tai pulmallisia rikostarinoita, joiden ratkaisun vain kertoja tietää, mikäli hänkään. Tarinan kestäessä muut esittävät siitä kommentteja ja terittävät kekseliäisyyttään päätyäkseen oikeaan ratkaisuun, mutta tietenkin juuri neiti Marple muita useammin löytää arvoituksen ytimen. Nokkelasti rakennettuja ja lukijankin päättelykykyyn vetoavia "arvoituksia", joiden parissa muutama hetki ennen unen tuloa luiskahtaa mukavasti, sillä kauhulla mässäilyynhän Christie ei tarinoissaan lankea."

 
Agatha Christie
Kortit pöydällä
WSOY 1939 - Riksi 21 – Sapo 326
Cards on the table 1936


"Lontoolainen herra Shaitana tunnetaan paitsi varakkuudestaan myös hieman salamyhkäisen erikoisista juhlistaan. Kahdeksan kutsuvieraan joukossa on tällä kertaa neljä eri rikoksen tutkijaa, joista yksi on Hercule Poirot, kuuluisa belgialainen salapoliisi. Bridgepeli,johon illan isäntä ei itse osallistu, keskeytyy, kun hänet löydetään tikarilla surmattuna. Huoneistoon ei ole voinut päästä ulkopuolisia, joten murhaajan on oltava joku vieraista. Mutta kenellä on motiivi? Kas, siinäpä pulma. Kun todistusaineisto puuttuu tykkänään, mestarietsivä Poirot pääsee taas kerran käyttämään kuuluisia harmaita aivosolujaan!"

Hercule Poirot tapaa nuuskarasianäyttelyssä rikkaan herra Shaitanan ja saa kutsun päivälliskutsuille. Shaitana kerskuu keräilevänsä nuuskarasioiden sijaan parhaita rikollisia – sellaisia, jotka ovat selviytyneet joutumatta kiinni elellen miellyttävää elämää, jota ei epäilyksen varjokaan ole koskettanut. Kutsuille saapuu Poirotin lisäksi salapoliisikertomusten kirjoittaja rouva Ariadne Oliver, Poliisitarkastaja Battle Scotland Yardista sekä eversti Race salaisesta palvelusta. Lisäksi neljä muuta: rouva Lorrimer, majuri Despard, tohtori Roberts sekä neiti Meredith.

Päivällisen jälkeen pelataan bridgeä. Shaitana murhataan illan aikana ja syyllistä aletaan etsiä vieraiden joukosta. Agatha Christie saa lukijan epäilemään kaikkia vieraita vuoron perään. Kun näyttää varmalta, että arvoitus on ratkennut, kaivaa kirjailijatar vielä pari yllätystä hihastaan. Bridgen taitajille tämä on varmaan mielenkiintoista luettavaa. Mukava kirjahan tämä on meille bridgen saloihin perehtymättömillekin.


 

Agatha Christie
Kuolema ilmoittaa lehdessä
WSOY 1950 (3.p.) - Sapo 79 
A murder is Announced 1950


“Murhan ilmoitetaan tapahtuvan perjantaina, lokakuun 29. päivänä Pikku-Paddocksissa kello 6.30 i.p. Ystävät ottakaa kutsuna vastaan tämä ainoa tiedoksianto.” ”Eriskummallista, toteaa rouva Swettenham lukiessaan tämän omalaatuisen ilmoituksen aamulehdestä aamiaispöydässä paahtoleipänsä ääressä. Jonkinlaiset kutsut luulisin. Murhaleikki tai jotakin sen tapaista, toteaa puolestaan hänen poikansa Edmund. Murhaleikki tosiaan, mutta karmeampi kuin kukaan olisi osannut kuvitella. Neiti Marplella on edessään visainen ongelma, kun hän joutuu ottamaan selville ovatko ihmiset, ja erityisesti jotkut heistä lainkaan sitä mitä sanovat olevansa.”

Tämä on perinteinen murhamysteeri. Tarjolla on useita epäilyttäviä henkilöitä ja heitä tarjotaan lukijalle murhaajaehdokkaiksi. Agatha osaa tämän homman ja juonenkäänteet pitävät lukijaa otteessaan loppuun asti. Hyvä jännäri. Mainio on myös kirjan mukaan tehty TV-elokuva vuodelta 1985, pääosassa Joan Hickson. Muihin osiin on myös valikoitunut erikoisen hyvin osiinsa sopivia näyttelijöitä.

 

Agatha Christie
Kuolema lähettää viestin
WSOY 1989
The Sittaford mystery 1931


”Ankara lumipyry on peittänyt pienen Sittafordin nummikylän ja tukkinut tien sen ainoaan lähikaupunkiin, Exhamptoniin. Mutta mitäpä ulkomaailmasta. Sittaford Housen suojissa on rattoisaa viettää perjantai-iltaa kyläläisten tutussa seurassa teen, takkatulen ja ajanvietepelien parissa. Ilta tummuu lumisen aavemaisena, ja joku keksii ehdottaa pöydän pyöritystä – tiedättehän tuon mystisen touhun, jossa manataan henkiä esiin kertomaan tuonpuoleisesta? Harmittoman jännityksen toivossa aloitettu istunto saa karmean käänteen, kun pöytä yhtäkkiä koputtaa erään kaikille tutun, vuorenvarmasti elossa olevan henkilön nimen ja lisää sen loppuun kohtalokkaan merkinnän: kuollut. Ja lisäselvitykseksi vielä yhden, yksinäisen ja kylmäävän sanan: murha. Vuonna 1931 ilmestynyt romaani Kuolema lähettää viestin on kekseliästä ja elävää parhaiden aikojen Agathaa.”

Eläkkeellä oleva kapteeni Trevelyan murhataan. Kumma, että brittidekkareissa on usein eläkkeellä oleva majuri tai kapteeni. Murhasta syytetään nahjusmaista Jimiä. Hepulla on kuitenkin tomera tyttöystävä Emily, joka päättä todistaa poliisien syytökset perättömiksi. Emily tietää miten ihmisiä käsitellään ja saakin tuloksia aikaan. Olen samaa mieltä takakannen tekstin kirjoittajan kanssa. Tämä on Agathaa parhaimmillaan. Henkilökuvaus on rikasta, juoni etenee ketterästi ja mukana on ripaus romantiikkaa. Ei haittaa vaikkei tässä tarinassa ole liiemmälti jännitystä eikä äkkinäisiä juonenkäänteitä.



Agatha Christie
Kuolema Niilillä
WSOY 1959 - Riksi 85 – Sapo 327
Death on the Nile 1937


"Linnet Ridgeway on maailman rikkain tyttö. Hän on tottunut saamaan kaiken minkä haluaa - myös parhaan ystävättärensä Jacquelinen sulhasen. Kun hän nimittäin näkee komean mutta pennittömän Simon Doylen, ystävätär ei enää merkitse hänelle mitään. Linnetin ja Simonin häät aiheuttavat kissan kokoisia otsikoita juorulehdissä ja sekavia tunteita eräissä henkilöissä, joille Linnetin omaisuus on tärkeä. Häämatka - luksusristeily Niilillä - muodostuu painajaiseksi. Kaunis perijätär tuntee kateuden ja mustasukkaisuuden verkon kiristyvän ympärillään ja anoo apua Hercule Poirotilta."

Kaunis perijätär nappaa parhaan ystävättärensä sulhasen ja lähtee tämän kanssa häämatkalle Egyptiin. Petetty ystävätär ilmaantuu yllättäen myös matkalle, samoin perijättären omaisuuden hoitaja ja salapoliisi Hercule Poirot. Perijätär murhataan ja Hercule alkaa tutkia asiaa. Seurueesta löytyy muitakin epäilyttäviä henkilöitä ja lukijalle tarjotaan erilaisia motiiveja murhaan. Syyllinen paljastuu kaiken sääntöjen mukaan vasta viimeisillä lehdillä ja Agatha antaa Poirotin jakaa oikeutta vielä ohi virallisten tuomioistuimienkin. Kyseessä on jälleen korkealuokkainen salapoliisiromaani parhaaseen Agatha Christien tyyliin.



Agatha Christie
Kuoleman koira
WSOY 1978, 1995
The Hound Of Death 1933


”Agatha on yliluonnollisella tuulella näissä toinen toistaan kihelmöivämmissä mysteereissä, joissa pelataan kuudennen aistin, ennakkoaavistusten, intuition ja spiritismin alueilla. Kuolema kolkuttaa joskus täysin selittämättömänä, kuten pikku Geoffreyn tapauksessa, ja tuhoa tuottavat voimat pääsevät valloilleen belgialaisen nunnan salaperäisten henkisten kykyjen ansiosta. Mutta yhtä usein outojen tapahtumien takaa paljastuvat kylmästi suunnittelevat aivot, jotka punovat juoniaan liian pitkään eläneen perintötädin tai hankalan perheenjäsenen päänmenoksi.”

Kirja sisältää 12 tarinaa: Kuoleman koira, Punainen varoitusmerkki, Neljäs mies, Mustalainen, Lamppu, Radio, Syyttäjän todistaja, Sinisen ruukun arvoitus, Sir Arthur Carmichaelin omituinen tapaus, Siipien kutsu, Viimeinen istunto, SOS. Aika lailla huono maku jäi tästä kirjasta. Ne tarinat menettelivät, joissa vain huijattiin mukamas yliluonnollisilla asioilla (Radio, Syyttäjän todistaja, Sinisen ruukun arvoitus, SOS). Vastenmielisiä olivat ne, joissa uskoteltiin kummallisten henkimaailman ilmiöiden todellisuuteen.



Agatha Christie
Kuolleen miehen huvimaja
WSOY 1975 - Sapo 179
Dead man's folly 1956


”Äveriäs rahapohatta sir George Stubbs on päättänyt järjestää kartanonsa maille oikean kyläjuhlan, jossa jokainen halukas saa parin shillingin pääsymaksua vastaan osallistua ainutlaatuisen vetävään ohjelmanumeroon, murhaajanetsintäleikkiin. Tapahtuman järjestäjäksi ja vetonaulaksi on palkattu dekkarikirjailija Ariadne Oliver. Tarkkailtuaan tovin kylän seurapiirejä tämä teräväsilmäinen nainen alkaa aavistella, että kaikki ei ole kohdallaan, ja hälyttää paikalle Hercule Poirotin. Poirot huomaa heti, että aikaa on liian vähän… Huolestuneena hän seuraa leikkijöiden katoamista maastoon. Eipä aikaakaan, niin yksi ja toinen alkaa käydä levottomaksi odotellessaan takaisin liian perusteellisia johtolankojen etsijöitä. Kuolleen miehen huvimaja on parasta Agathaa vuodelta 1956.”

Ei nyt kuitenkaan ihan parasta Agathaa, mutta lukukelpoinen kirja kuitenkin. Murhatutkimukset eivät näytä etenevän ja Poirotkin lähtee kotiinsa. Häntä jää kuitenkin muutama asia askarruttamaan ja hän palaa parin viikon kuluttua takaisin seudulle ja selvittää asioiden oikean laidan. Koko asetelma osoittautuikin ihan toiseksi, kuin mitä lukijalle aluksi uskoteltiin.

Teosarvio Arvostelevassa kirjalueettelossa 5/1975: "Kirjailijan parhaita tämä ei ole, tutut asetelmat ja kaavat ovat kovin paljaat. Kartanon juhlan kohokohdaksi järjestetään murhaleikki. Uhri, joka piti leikisti surmata, löytyy kuolleena ja silloin tietysti tarvitaan Poirotia. Tutulla rutiinilla päästään tarinassa melko pitkälle. Näissä klassisen koulun salapoliisiromaaneissa tulisi mielestäni ainakin jossain määrin noudattaa canhoja draaman lakeja eli ajan, paikan ja toiminnan yhteyttä. Katkokset ja siirtymät vesittävät jännitystä eikä lopun yllätys jaksa paljon tehota. Ei Christie silti koskaan aivan huono ole."

 
Agatha Christie
Kurpitsajuhla
WSOY 1970 – Sapo 115
Hallowe’een party 1969


”Joyce oli 11-vuotias lihavahko liioitteluun taipuvainen tyttö. Joku painoi hänen päänsä vesiämpäriin ja hukutti hänet keskellä iloista lasten kurpitsajuhlaa. Karmaiseva aihe hyytävän jännittävässä dekkarissa, jonka sankarina kohtaamme jälleen Hercule Poirotin, itseensä luottavan viiksekkään vanhan herran.”
"Kurpitsajuhla vie keskelle Pyhäinpäivän viettoa, jonka aikana eräs pikkutyttö murhataan. Joku painoi hänen päänsä vesiämpäriin ja hukutti hänet keskellä lasten iloista kurpitsajuhlaa. Hercule Poirotin ystävä, touhukas dekkarikirjailija rouva Olivier oli mukana kutsuilla, mutta ei huomannut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Tieteellisen tarkasta ja analyyttisestä ajattelustaan ylpeä Poirot laittaa jälleen kuuluisat harmaat aivosolunsa töihin. Murhaajalla on etumatkaa, mutta kuinka kauan. Kuka halusi surmata tuon lihavahkon, liioitteluun taipuvaisen Joyce-tyttösen?"


Kirja ei ole hyytävän jännittävä, vaikka kansiteksti niin kehuskeleekin. Mielestäni kyseessä on tavallista pitkäpiimäisempi salapoliisiromaani. Mukana on mainio rouva Oliver, omenoita rouskuttava salapoliisikirjailijatar. Tässä tarinassa hän tosin sattuneesta syystä vaihtaa omenansa taateleihin.



Agatha Christie
Kymmenen pientä neekeripoikaa
WSOY 1990 – Sapo 343
Ten Little Niggers 1939

Julkaistu suomeksi myös nimellä Eikä yksikään pelastunut.

”Kymmenen erilaista ihmistä houkutellaan salaperäiselle Neekerisaarelle. Jokainen heistä on joskus tehnyt jotakin, minkä haluaa unohtaa. Tunnelma omituisella saarella tiivistyy, ja pian jokainen joutuu tekemään tiliä menneisyytensä kanssa. Agatha Christie on perinteisen palapelidekkarin ehdoton kuningatar. Hänen vuonna 1939 ilmestynyt Eikä yksikään pelastunut (suom. 1940) on hänen tunnetuin teoksensa.”

Tarina rakentuu lastenlorulle, jossa on aluksi kymmenen pientä neekeripoikaa ja joka säkeistössä heitä on yksi vähemmän. Tapahtumapaikkana on Negro Island. Saarella olevaan taloon on kutsuttu kymmenen vierasta. Jokainen heistä on tavalla tai toisella aiheuttanut jonkun ihmisen kuoleman. Jokaisen vierashuoneen seinälle on kiinnitetty tuo loru kymmenestä pienestä neekeripojasta. Lorun mukaisesti kaikki saarella olevat kuolevat. Kuka siis on murhaaja? Saari on eristetty ulkomaailmasta eikä sinne ole voinut kukaan ulkopuolinen kätkeytyä. Onko joku heistä itsestään murhaaja? Vasta aivan viime sivuilla murhaaja itse kertoo tarinansa ja mysteeri selviää. Kekseliäs tarina on hyvin kerrottu ja pitää lukijan mielenkiinnon yllä komeasti loppuun asti. Agatha kuvaa tässä ihmisiä, jotka painiskelevat syyllisyytensä kanssa. Ei kovin viihdyttävä, mutta sutjakasti etenevä jännitystarina.

 

Agatha Christie
Lentävä kuolema
WSOY 1959 - Riksi 82 – Sapo 347
Death in the clouds 1935


“Vetävä Poirot-seikkailu, jossa mestarisalapoliisi selvittää lentomatkalla tapahtuneen salaperäisen myrkytysmurhan. Vanha nainen, rahanlainaaja ja koronkiskuri, löydetään juuri ennen koneen laskeutumista kuolleena paikaltaan. Hänen kaulassaan on juuri ja juuri havaittavissa oleva pieni reikä. Paikalla olleen lääkärin suorittama alkututkimus osoittaa, että naista on ammuttu intiaanien tapaan, myrkkynuolella puhallusputken läpi. Sekä nuoli että putki löytyvät koneesta, mutta kukaan matkustajista ei ole nähnyt eikä kuullut mitään. Kuitenkin yksi heistä, yhdestätoista, on murhaaja. Kuka, sen selvittää Hercule Poirot tunnetulla taidollaan.”

Tämä on keskitasoa parempi Poirot juttu. Heppu selvittelee rikoksia kymmenissä muissakin Agatha Christien kirjoissa ja juttujen taso vaihtelee. Tässä ongelma on selvästi rajattu ja murhaajaehdokkaiden tarkastelu viedään sujuvasti läpi.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1937: "Kertomus kaikkien aikojen merkillisimmästä murhajutusta, jonka nerokas ranskalainen yksityissalapoliisi ratkaisee terävän järkensä avulla. Salapoliisin mietiskellessä koettaa tekijä kuitenkin voimiensa mukaan estää lukijaa oman järkensä avulla pääsemästä tapausten jäljille ja onnistuu toimessaan niin hyvin, että lukijan on pakko tuntea pettymystä. Hyvällä salapoliisikirjailijan rutiinilla kirjoitettu vähän sanova teos."



Agatha Christie
Listerdalen arvoitus
WSOY 1980 –Sapo 242
The Listerdale Mystery 1934


“Agatha harmittomalla tuulella juttujen kokoelmassa joka julkaistiin alun perin vuonna 1934. Dekkarien kuningatar punoo niissä jännittävää juonta vaikkapa niinkin yksinkertaisen vihanneksen kuin kurkun ympärille, kertoo veljenpojasta jolle tapahtuu merkillisiä asioita heti saatuaan potkut rikkaan enonsa firmasta, sensaatiomaisesta ryöstöstä lordi Edward Campionin kartanossa tai kuuluisasta oopperalaulajattaresta jolla oli lapsen nauru ja paholaisen mielenlaatu... Kokoelma sisältää kaksitoista hurmaavaa juttua joissa jännityksen lisäksi kukkii myös huumori.”

Tämä on todella mukava kirja. Lämminhenkisiä tarinoita jotka ovat ehdottomasti Agatha Christien parhaimmistoa. Ei mitään sekavaa johtolankavyyhteä lukuisine henkilöineen vaan hyvin kerrottuja elämänläheisiä tarinoita, sujuva juoni ja yllättävä, kekseliäs ratkaisu.

Kirjan sisältämät kertomukset: 1) Listerdalen arvoitus (köyhtynyt rouva St.Vincent etsii kohtuuhintaista asuntoa ja löytää erinomaisen asunnon nimelliseen hintaan. Ystävällinen ja hienotunteinen hovimestari tulee kaupan päälle..), 2) Satakielimaja, 3) Tyttö junassa (George joutuu yllättäen seikkailuun Waterloon asemalla kun tyttö ryntää hänen vaunuosastoonsa ja sanoo: ”Voi, piilottakaa minut…”), 4) Laula laulu lantista, 5) Edward Robinsonin miehuus (Edwardin morsian Maud on teräväkielinen, kärkäs nuhtelemaan, taloudellinen ja tervejärkinen. Edward puolestaan haaveilee seikkailuista ja romantiikasta. Sitten Edward tekee kerrankin elämässään mitä hän itse tahtoo…), 6) Onnettomuus, 7) Jane hakee työpaikkaa (lehti-ilmoituksella saatu työpaikka vie Janen seikkailuun ruhtinattaren kaksoisolentona), 8) Tuottoisa sunnuntai, 9) Anthony Eastwoodin seikkailu (Anthony on saanut tarinastaan kirjoitettua vain otsikon: ”Toisen kurkun arvoitus”. Hän saa salaperäisen puhelinsoiton ja on pian yhtä kokemusta rikkaampi. Tarinansa otsikon hän vaihtaa toiseen: ”Espanjalaisen hartiahuivin arvoitus”), 10) Kultainen pallo, 11) Ruhtinaan smaragdi (James seurusteli Gracen kanssa, mutta tyttö hyljeksi häntä heidän ollessaan rannikon lomanviettopaikassa. James ei ole kyllin hieno Gracelle. Onnekkaan tapahtumasarjan päätteeksi James saattaa vastata Gracelle tämä pyytäessä häntä elokuviin: ”Ikävä kyllä se ei käy. Olen juuri menossa lounaalle lordi Edward Campionin kanssa. Hän haluaa minun tapaavan Maraputnan ruhtinaan.”), 12) Joutsenlaulu.

Taosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 5/1980: "Christien pikku kertomukset ovat nokkelia, lempeän humoristisia. Niissä ei ole sietämätöntä jännitystä eikä lukijaa muutenkaan pahemmin järkytetä, tarinain loppuyllätykset ovat melko kesyjä. Tämän vuonna 1935 ilmestyneen kirjan paras vitsi on tahaton: erään novellin päähenkilö, arka ja vaatimaton pikku mies on nimeltään James Bond."

 

Agatha Christie
Lomahotellin murhat
WSOY 1965 (2.p.) - Sapo 72
A Caribbean mystery 1964


“Niin paljon palmuja, ihan samannäköisiä päivästä päivään…Vanha neiti Marple on joutunut tahtomattaan lomamatkalle ja istuu nyt Karibian meren äärellä kuuntelemassa vanhan majurin pitkäpiimäisiä safarimuistoja. Mutta äkkiä kaikki muuttuu. Neiti Marple ei enää katsele palmuja, eikä majuri kertoile muistojaan. Hän ei voi. Hän on kuollut. Klassinen neiti Marple -tarina, yksi parhaista.”

Takakannen teksti nostaa tämän kirjan parhaimpien Marple -kirjojen joukkoon. On tämä ainakin keskitasoa parempi. Vaikka lukijaa ei tässä pahemmin harhautetakaan, tarjotaan kuitenkin useita ehdokkaita syyllisen rooliin. Marple pääsee oikeille jäljille tajutessaan, ettei majuri voinut lasisilmällään nähdä mitään. Marple saa liittolaisen rammasta herra Rafielista, joka on yhtä rikas kuin äkäinenkin.
Samainen herra Rafiel järjestää kuolemansa jälkeen neiti Marplelle ylivoimaiselta tuntuvan tehtävän kirjassa Neiti Marple koston jumalattarena.




Agatha Christie
Lordin kuolema
WSOY 1953 - Sapo 1
Lord Edgware Dies 1933


”Omalaatuinen lordi Edgware murhataan kirjastossaan. Syylliseksi epäillään hänen vaimoaan, kuuluisaa näyttelijätärtä Jane Wilkinsonia. Vain hetkeä aikaisemmin Jane oli pyytänyt apua itseltään Hercule Poirotilta päästäkseen eroon miehestään. Poirot panee pienet harmaat aivosolut liikkeelle. Juttu osoittautuu erittäin mutkikkaaksi. Tapahtuu kaksi uutta murhaa. Sitten sattuma puuttuu peliin. Poirot kuulee erään tuntemattoman ohikulkijan huomautuksen ja oivaltaa kuin salaman iskusta johdonmukaisen ratkaisun. Siihen tarvitaan vain kolme seikkaa: pincenez-lasit, puhelinsoitto ja nainen joka nouti kultarahan Pariisista.Tässä jutussa Poirot joutuu kohtaamaan murhaajan, joka on tavallista häikäilemättömämpää lajia.”

Muuten sujuva tarina menee välillä liian mutkikkaaksi. Soudetaan ja huovataan. Kannattaa kuitenkin lukea. Kirjassa on muutama oivallinen henkilöhahmo. Tällä kirjalla Wsoy aloitti maineikkaan Sapo – sarjansa vuonna 1953.



Agatha Christie
Mabellen kahdet kasvot
Wsoy 1961 - Sapo 59
One, Two, Buckle My Shoe 1940,1941


”Hercule Poirot on lähdössä kahdesti vuodessa toistuvalle käynnilleen hammaslääkärissä ja elättelee mielessään hiljaista toivoa, ettei lääkäri ehkä huomaisikaan pientä reikää poskihampaassa. Mutta toisin käy, ja samalla alkaa todella jännittävien tapahtumien vyöry. Vain puoli tuntia Poirotin käynnin jälkeen hammaslääkäri murhataan. Tapahtuu vielä kaksi muutakin murhaa. Keskeistä osaa tapahtumissa näyttelee kunnianarvoisa ikäneito Mabelle Sainsbury Seale. Kerrankin Hercule Poirot on ymmällään. Murhissa ei näytä olevan hitustakaan järkeä eikä mitään yhteyttä toisiinsa. Agatha Christie herkullisimmillaan kaksinaamaisen ikäneidon arvoituksellisessa tarinassa.”

Kansitekstissä mainitaan kirjaa todella jännittäväksi, mutta ei tässä nyt oikein hiuksia nostateta. Tarina on mukava ja se kerrotaan sujuvasti. Agatha pyörittelee juonta ketterästi ja johtaa tapansa mukaan lukijaa harhateille ennen Poirotin suurta paljastusta. Lisäksi kirjassa pohditaan yksilön arvoa ja tuodaan esille vallankäyttäjien ilmeinen vaara kadottaa arvostelukykynsä. Hyvä kirja.



Agatha Christie
Murha maalaiskylässä
WSOY 1954 - Sapo 8
Murder at the vicarage 1930


“St. Mary Meadin kylän uneliaan rauhan rikkoo pahansisuisen eversti Protheroen murha. Miehen kuolema ei tule kenellekään yllätyksenä, sillä sitä tuntuu toivovan yksi jos toinenkin aina kirkkoherrasta paikkakunnalla majailevaan taidemaalariin. Jopa everstin kauniilla vaimolla ja tyttärellä näyttäisi olevan syytä hankkiutua kiusanhengestä eroon. Neiti Marple pitää virkeät silmänsä auki, kuuntelee, miettii ja vetää johtopäätöksensä, joiden perusteella surmatyön todellinen tekijä joutuu viimein käpälälautaan.”

Tämän kirjan myötä Agatha Christie esitteli lukijoilleen neiti Jane Marplen. Pikku kylässä elelevä vanha neiti ymmärtää ihmisluontoa eikä nielaise sellaisenaan kaikkea kuulemaansa, vaan ottaa huomioon epärehellisyyden. Kertojana on paikkakunnan kirkkoherra, jonka kotoa löytyy ruumis. Poliisin ohella murhaa tutkii kirkkoherra, apunaan neiti Marple. Tässä ensimmäisessä Marple -tarinassa neiti pysyttelee kainosti taka-alalla vaikka näytteleekin lopussa ratkaisevaa roolia. Hyvä kirja.



Agatha Christie
Murha Mesopotamiassa
WSOY (5. painos 1995) – Sapo 28
Murder in Mesopotamia 1936


”Agatha Christie oli kuten tunnettua arkeologin vaimo. Hän mainitsikin tästä olevan silkkaa etua: mitä enemmän hän vanhenee, sitä arvokkaammaksi hän tulee …  Mesopotamiassa arkeologisia kaivauksia johtavan muinaistutkijan, tohtori Leidnerin vaimo ei sen sijaan ehdi vanheta, sillä hänet murhataan. Tapausta tutkii Hercule Poirot apurinaan retkikuntaan kuuluva sairaanhoitaja Amy Leatheran, tavattoman tervejärkinen neiti-ihminen.”

Kirjan kertojana on sairaanhoitajatar. Agatha toimi itsekin sairaanhoitajattarena ja kertoja tuntuu hyvin luontevalta henkilöltä. Agathan tuntemus kaivauksista näkyy myös tekstissä. Tarina on hyvin tyypillinen Christien murhamysteeri. Murhan jälkeen lukijalle tarjotaan houkuttelevia vaihtoehtoja tappajan henkilöllisyydestä. Sitten tapahtuu toinenkin murha ja lopulta Poirot kokoaa kaikki henkilöt kuulemaan ratkaisua. Hän aloittaa sen dramaattisesti arabian kielellä: Bismillahi ar rahman ar rahim. (Allahin, Armahtavan, Säälivän nimessä. Lausetta käytetään matkalle lähdettäessä.) Lukuelämyksenä tämä on keskinkertainen. Jokin kipinä tarinasta puuttuu.



Agatha Christie
Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä
WSOY 1960 - Sapo 50
Three act tragedy


”Sir Charles Cartwright, kuuluisa näyttelijä, on kutsunut paikkakunnan kirkkoherran vaimoineen huvilalleen tupaantuliaisiin. Kunnianarvoisa Stephen Babbington ei ole tottunut vahvoihin alkoholijuomiin ja hermostuksissaan hän kumoaa cocktailinsa yhdellä siemauksella, vain lievästi irvistäen. Tunnelma on kodikas, vieraiden vilkas puheensorina täyttää huoneen. Äkkiä herra Babbington tarttuu kouristuksenomaiseksi kurkkuunsa ja lyyhistyy tuoliinsa – kuolleena. Tästä draama vasta alkaa. Murhenäytelmän jokaiseen näytökseen kätkeytyy mystinen kuolema, ja Sir Charles innostuu näyttelemään myös suurta salapoliisia. Onneksi Hercule Poirot liikkuu kulissien takana ja kolmannen näytöksen lopussa hän on saanut työnsä valmiiksi. – Esirippu voidaan laskea.”

Muistakin Christien kirjoista tuttu sovinnainen herra Satterthwaite seuraa tapahtumia ja tekee omia havaintojaan. Tekemisen puutteesta kärsivä Poirot kuitenkin oivaltaa rikosten välillä olevan yhteyden ja nimeää myös murhaajan. Rikosten selvittelyn lisäksi kertomuksessa kuvaillaan erilaisia ihmistyyppejä. Agatha Christien kirjaksi tämä on keskinkertainen.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 8/1960: "Kuuluisan näyttelijän illalliskutsuilla sattuu yllättävä kuolemantapaus, jota muutamat seurueen jäsenet melko löyhin perustein otaksuvat murhaksi, mutta saavat vettä myllyynsä, kun hiukan myöhemmin toinen kutsuihin osallistunut yhtä odottamatta kuolee samankaltaisissa olosuhteissa. Ja siitä lähteekin alati taitava Agatha Christie hämäämään lukijoitaan vuoroin osoittelemalla mahdollisia syyllisiä, vuoroin pesemällä heitä taas pulmustakin puhtaammiksi. Pohja-asetelma on mielestäni hieman keinotekoisen ja haetun tuntuinen, mutta itse rakentaminen on tottunutta ja nokkelaa. Ei tarpeen kirjastoissa, sillä laajasta suomennostuotannosta voi osoittaa tätä taitavampia."

 

Agatha Christie
Mykkä todistaja
WSOY 1995 – Sapo 6
Dumb witness 1937


”Miss Arundellin, rikkaan ikäneidon kuolema ei yllättänyt ketään hiljaisen pikkukaupungin asukkaista. Yllätyksen teki hänen testamenttinsa, josta Miss Arundell oli visusti vaiennut. Kirja, jonka hän ennen kuolemaansa oli lähettänyt Hercule Poirotille, antaa vauhtia tapahtumille. Avainasemassa on koira, mykkä todistaja, joka johdattaa Poirotin ratkaisun jäljille.”

Poirot ratkoo yleensä rikoksia nojatuolissaan, antaen harmaiden aivosolujensa tehdä työn. Tällä kertaa hän kuljeskelee rikospaikalla ja epäiltyjen luona salaten henkilöllisyytensä ja tekeytyen milloin kirjailijaksi, milloin talon ostajaksi jne. Poirotin kumppani Hastings on närkästynyt moisesta valehtelusta. Poirotin mielestä murha on kuitenkin iin vakava asia, että sitä tutkiessa tällainen käytös on puolusteltavissa. Varmistuttuaan murhaajasta Poirot antaa tälle tilaisuuden paeta hirsipuuta. Traditionaaliseen tapaan epäillyt kootaan murhataloon viiksekkään salapoliisimme ympärille tämän selostaessa tutkimuksiaan. Lukijakin yllättyy kun Poirot selostuksensa päätteeksi paljastaa murhaajan. Nokkela kirja olisi voinut olla hieman lyhyempi ja tiivistetympi. Nyt se oli hieman raskas luettava.



Agatha Christie
Määränpää tuntematon
WSOY 1986
Destination Unknown 1954


”Englannissa työskennellyt atomifyysikko katoaa tiedemiesten konferenssin aikana Pariisissa. Englannin tiedustelupalvelu on huolissaan: tapaus ei ole ensimmäinen laatuaan. Tiedustelupalvelun mies Jessop ryhtyy tutkimaan asiaa. Jäljet johtavat Marokkoon, jonne atomifyysikon kaunis vaimo lentää kohta miehensä katoamisen jälkeen. Casablancassa Jessop huomaa joutuneensa keskelle kansainvälistä vakoiluvyyhteä, johon liittyvät lento-onnettomuus, vallanhimon sokaisema miljonääri, arvoituksellinen helminauha ja viehättävä nuori nainen Hilary Craven, joka on ahdingossaan suunnitellut päättää päivänsä.”

Kirja poikkeaa miellyttävästi tavanomaisesta Agathan salapoliisiromaanista. Kyseessä on seikkailukertomus, jossa nainen, jolla ei ole mitään menetettävää, suostuu vaaralliseen tehtävään. Autiomaassa on leprasairaalaksi naamioitu tiedekeskus, josta ei ole ulospääsyä. Mukava ja jännittävä kirja, joskin romantiikka tuodaan esiin jotenkin väkinäisesti.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7-8/1986: " 1954 ilmestynyt aiemmin suomentamaton Christien romaani kertoo mielikuvituksellisen seikkailutarinan kadonneista tiedemiehistä, joiden epäillään joutuneen rautaesiripun taakse. Englannin tiedustelupalvelu lähettää jäljille nuoren naisen, jonka on määrä esiintyä erään kadonneen tiedemiehen vaimona. Jäljet johtavat Afrikkaan, siellä tyttö tapaa joukon epäilyttäviä henkilöitäja hänet kuljetetaan vuoristoon vankilamaiseen taloon, jonne muuan omalaatuinen miljonääri on keksinyt kerätä maailman huippututkijat omia tarkoituksiaan varten. Monikaan kirjan henkilöistä ei ole se, miltä ensin näytti, ja loppuluvussa on selvitettävänä melkoinen vyyhti. Christien mitättömintä tuotantoa, olisi voinut jäädä suomentmattakin."

 

Agatha Christie
Neiti Lemon erehtyy
WSOY 1957 – Sapo 22
Hickory Dickory Dock 1955


“Kreikkalainen rouva Nicoletis pitää Lontoossa ylioppilasasuntolaa, jonka asukkaat ovat kansainvälisiä nuoria. Asuntolassa vaihtelevat kaikki inhimilliset tunteet: rakkaus ja ystävyys, mustasukkaisuus ja kateus, pahanilkisyys ja armottomuus. Ja kaiken keskellä touhuaa äidillinen rouva Hubbard, ylioppilaskodin hoitaja. Onneksi hän on neiti Lemonin sisar ja neiti Lemon on Hercule Poirotin sihteeri. Onneksi – sillä rouva Hubbardin viattomassa laumassa on susi, joka on pukeutunut lammasten vaatteisiin.”

Hyvä kertomus, jossa vilahtaa ajoittain huumoriakin. Scotland Yardin tarkastaja Sharpe tekee pääasiassa jalkatyön Poirotin tyytyessä tapansa mukaan juttelemaan ihmisten kanssa ja suorittamaan varsinaisen aivotyön. Ai niin, hän käy kyllä ostamassa selkärepun läheisestä retkitarvikemyymälästä. Tämä kirja on virkistävää vaihtelua iänikuisiin kartanomysteereihin.



Agatha Christie
Neiti Marple koston jumalattarena
Wsoy 1972
Nemesis 1971


"Tunnussanamme, rakas neiti, on Nemesis! 
Upporikas liikemies herra Rafiel testamenttaa neiti Marplelle kaksikymmentä tuhatta puntaa palkkioksi erään rikoksen selvittämisestä. - Minkä rikoksen? Ilmeisestikin murhan, mutta kuka on murhattu ja missä? Siitä ei jälkisäädöksessä mainita sanaakaan. Vedotaan vain vanhan ystävän luontaisiin taipumuksiin tajuta rikoksia, vaistota pahuutta. Jännitys kiihdyttää vanhuuttaan raihnasta amatöörisalapoliisia; hän lähtee etsimään neulaa heinäsuovasta. Suoraselkäinen nojatuoli takkavalkean ääressä saa jäädä kun edessä on ennakolta järjestetty ylellinen kiertomatka Englannin kuuluisissa kartanoissa ja puutarhoissa."


Lomahotellin murhat – kirjasta tuttu rikas herra Rafiel on kuollut ja jättänyt neiti Jane Marplelle kirjeen. ”Haluan teidän tutkivan erästä rikosta. Olen määrännyt että tietty summa sijoitetaan niin että jos hyväksytte pyyntöni ja teidän tutkimustenne johdosta rikos selvitetään lopullisesti, saatte rahat täydellisesti omaksenne. Olen antanut vuoden tämän tehtävän suorittamiseen.” Tehtävää ei tosin määritellä sen kummemmin, eikä kerrota, mistä rikoksesta on kysymys. Marple saa vain kehotuksen lähteä kiertoajelulle.

Matkan varrella ikäneitomme jututtaa matkakumppaneitaan ja eräässä pysähdyspaikassa hänet kutsutaan yökylään. Näin hän saa vihjeitä siitä, mitä edesmennyt herra Rafiel hänen odotti selvittävän. Eräs matkaseurueen jäsen, professori Wanstead paljastaa olevansa myös liikkeellä herra Rafielin toimeksiannosta ja antaa Marplelle lisää tietoa tehtävästä. Nokkelaan tyyliinsä Jane Marple esittää höppänää vanhusta ja nyhtää tiedonpoikasia sieltä ja täältä. Lopulta hän toimii Nemesiksenä, oikeuden jumalattarena, ja oikaisee väärän tuomion sekä saattaa oikean murhaajan vastuuseen teoistaan. Tämä on näppärä kertomus mahdottomalta tuntuvasta tehtävästä.




Agatha Christie
Neiti Marplea ei petetä
WSOY 1969 – Sapo 105
They do it with mirrors 1952


"Carrie Louisella on taipumus ihastua vääriin miehiin. -Taas uusi höyrähtänyt tyyppi, sanoo hänen sisarensa kolmennesta aviomiehestä,joka on perustanut koulukodin nuorisorikollisille. Paikka vilisee pahatapaisia poikia, henkilökuntaa sekä sukulaisia, jotka mainitaan testamentissa.  Sisar arvelee, että Carrie Louise on vaarassa.  Ja talon ilmapiirissä on jotain outoa.  Outoa hyvinkin,  huomaa neiti Marple saapuessaan kartanoon, mutta koskeeko se hentoa, sydämellistä talon rouvaa, jota kaikki näyttävät jumaloivan? Jännitys huipentuu myrkkyyn ja laukauksiin. Mysteerio alkaa selvitä vasta, kun neiti Marple tulee ajatelleeksi taikatemppuja, varsinkin sitä, jossa nainen sahataan kahtia." 

Neiti Jane Marplen lapsuudenystävä Carrie Louise asuu Stonygatesissa, jossa hänen miehensä pitää nuorisorikollisille tarkoitettua ammattikoulua. Carrien sisaren, rouva Van Rydockin mielestä siellä on jotakin hullusti. Vanhaneiti menee sinne vierailulle ottamaan asiasta selvää. Kartanossa asuu sekalainen joukko sukulaisia ja uusperheen jäseniä. Koulurakennuksessa majailevat lisäksi nuoret konnat. Marple jututtaa heitä kaikkia ja lukijalle selvitetään heidän asemaansa. Tarkkana pitää olla että kaikista pysyy kärryillä.

Stonygatesin johtokunnan jäsen tulee yllättäen vierailulle ja pian hänet murhataan. Asetelma on kuin hyvin harjoitetussa näytelmässä. Valot sammuvat, viereisessä huoneessa käydään ampumiseen johtavaa riitaa ja välittömästi tämän jälkeen kolmannesta huoneesta löytyy ammuttu mies. Poliisit tulevat tutkimaan tapausta, mutta päähenkilömme tietysti lopulta keksii kuka, miten ja miksi. Kyseessä on korkeatasoinen salapoliisiromaani värikkäine henkilöhahmoineen tuttuun Agatha Christien tyyliin.




Agatha Christie
Neiti Marplen viimeinen juttu
WSOY 1977
Miss Marple's last case 1976


”Rouva Gwenda Reed saapuu ennen miestään Englantiin hankkimaan heille talon jostain etelärannikolta. Pian Gwenda löytää viehättävän valkoisen viktoriantyylisen huvilan, joka tuntuu hänestä oudon tutulta heti ensi silmäyksellä. Eipä aikaakaan, kun Gwenda törmää yllättäen seikkoihin, jotka tuntuvat kätkevän jonkin kammottavan salaisuuden. Juuri kun Gwenda on hermoromahduksen partaalla, ottaa hänet onneksi huostaansa lempeän tarmokas ja aina neuvokas neiti Marple, joka on eläessään joutunut ratkomaan monta ongelmallista rikosvyyhteä.

Neiti Marple varoittaa nuorta paria sotkeutumasta asiaan, joka ilmeisesti on tapahtunut jo kauan sitten, mutta Gwenda ja hänen miehensä ovat liian innoissaan salaisuudesta, joka kätkeytyy heidän omaan taloonsa, välittääkseen hyvää tarkoittavista neuvoista. Omatoimisesti Reedit jäljittävät syyllistä, murhaajaa, joka häikäilemättömästi on surmannut Gwendan nuoren ja kauniin äitipuolen. Epäilyt kohdistuvat uhrin entisiin miesystäviin – nykyisin arvokkaisiin keski-ikäisiin herroihin, joilla ei tunnu olevan asian kanssa mitään tekemistä… Juuri kun Gwenda on tekemäisillään kohtalokkaan tyhmyyden, saapuu neiti Marple ja pelastaa tilanteen. Osoittautuu että neiti Marplen erehtymätön vainu on jälleen kerran johtanut oikeaan ja neiti Marple vie viimeisen rikosjuttunsa loistokkaaseen päätökseen entiseen tyyliinsä.”


Vankalla ammattitaidolla ja pitkän kirjailijauran suomalla varmuudella Agatha kertoo tyylikkääseen tapaansa mukavan, joskin ennalta arvattavan tarinan.

 

Agatha Christie
Neiti Pinkertonin salaisuus
WSOY 1985 (4.painos) – Sapo 39
Murder is Easy 1939

“Luke Fitzwilliam on idästä kotiin Englantiin siirtynyt poliisimies. Sattumalta hän tapaa junassa vanhan herttaisen neiti Pinkertonin, joka kertoo hänelle kummia. Neiti Pinkertonin kotikylässä liikkuu murhaaja. Tosin kukaan ei ole sitä huomannut: murhat vaikuttavat luonnollisilta kuolemilta ja murhaaja on kaikkien epäilyksien ulkopuolella. Luke hymyilee eikä usko sanaakaan – ennen kuin itse joutuu keskelle hämmästyttäviä tapahtumia.”


Tämä on niitä mukavia Christien kirjoja, joissa ongelmaa ratkoo joku muu kuin tavanomaiset Hercule Poirot tai neiti Marple. Lukijaa hämätään jälleen kerran useilla murhaajakandidaateilla. Kun lopulta lukijan mieleinen ehdokas löytyy, vetää Agatha hihastaan yllätyksen. Hyvä kirja.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 3/1961: "Poliisin lukuun työskentelevä sairaanhoitajatar lähetetään taloon, missä sairaalloisen vanhan neidin sukulaispoika on ampunut itsensä. Hoitajattarena neiti Pinkerton joutuu perehtymään kokonaistilanteeseen talossa ja kokee jännitystehon vaatiman annoksen kauhuja ennen kuin itsemurha on todettu murhaksi ja löydetty myös murhaaja. Sävy on hieman vanhahtava ja selittelyjä turhan paljon. Tarpeeton kirjastossa."

 

Agatha Christie
Neljä suurta
WSOY 1978
The Big Four 1927


”Hercule Poirotilla on niin kova pähkinä purtavana, että hänen on otettava avukseen kaksoisveljensä Achille Poirot. Vastustajana ei näet ole mikään surkea myrkynsekoittaja, ei kodikas murtomies, vaan Neljä suurta, rikollisten ylimystöön kuuluvan tuhojärjestön johtokunta. Se tavoittelee valtaa ja sillä on keinot sen saavuttamiseksi: terävät aivot, suuri raha sekä murhiin kouliutunut asiamiesverkosto. Kaikki alkaa siitä kun outo mies ilmestyy sokkitilassa Poirotin makuuhuoneeseen kuolemaan. Koplan jäljittäminen vie Hercule Poirotin ja hänen pikemmin uskollisen kuin älykkään Watsoninsa seikkailuista toiseen. Tapaukset näyttävät erillisiltä, mutta kaikissa on yhteisenä tekijänä Neljä suurta.”

Tästä Agatha Christien varhaisesta kertomuksesta tulee mieleen Edgar Wallacen tarinat samalta vuosikymmeneltä. Poirot istuskelee kotonaan harmaiden aivosolujensa kanssa, mutta lähtee myös kenttätöihin ja joutuu kapteeni Hastingsin kanssa rosvojen kynsiin. Hän matkustaa mannermaalle, tekee vaikuttavan katoamistempun ja joutuu niinkin tiukkaan paikkaan, että ajaa kuuluisat viiksensä! Poirot on siis aktiivisempi kuin ratkoessaan monia kartanomysteereitään. Kyseessä on mukavan erilainen Poirot-tarina.



Agatha Christie
Norsun muisti
WSOY 1973
Elephants Can Remember 1972


”Aina vain Agatha – 82 ikävuotta, 82 kirjaa! Norsun muisti on hänen uusimpansa, kirjoitettu vuonna 1972. Aiheena on toistakymmentä vuotta sitten tapahtunut murhenäytelmä, ikääntyneen, sopuisan avioparin kaksoisitsemurhaksi julistettu kuolema. – Miksi he tekivät sen? Salainen suhdeko jommallakummalla, vai loivatko vanhat synnit varjonsa? Asia tulee ajankohtaiseksi kun eräs vastenmielinen, komenteleva naisihminen haluaa välttämättä tietää kumpi suoritti surmatyön, kenraali vai rouva Ravenscroft. Ihme ja kumma miksi asia häntä kiinnostaa, siitäkin huolimatta, että hänen rakas poikansa aikoo naida kuolleen avioparin tyttären.

Dekkarikirjailija Ariadne Oliver ryhtyy tutkimuksiin vastahakoisesti mutta on vauhtiin päästyään nokkelampi ja virkeämpi kuin aikoihin. Hänen osansa tässä jutussa on ’norsujen metsästäminen’, hyvämuististen henkilöiden etsiminen ja haastatteleminen. Perimmäisten salaisuuksien jäljille pääsee kuitenkin vasta Hercule Poirot johtolankoinaan muun muassa pureva koira ja neljä peruukkia.”


"Tämän kirjan sankaritar on dekkarikirjailija Adriane Oliver, joka ryhtyy metsästämään norsuja. Eikä mitään tavallisia norsuja, vaan henkilöitä, joilla on norsun muisti. Oliver haastattelee hyvämjistisia ihmisiä, koska hän haluaa selvittää erään avioparin merkillisen kaksoisitsemurhan. Salaisuuden jäljille pääsee kuitenkin Hercule Poirot, jolla on johtolankoinaan pureva koira ja neljä peruukkia." (6.painoksen takakansiteksti)

Joissain toisissa kirjoissa Agatha on kuvannut rouva Oliverin paljon herkullisemmin. En oikein tiedä miksi kirja ei minua kovin innostanut. Ehkä Agatha kirjoitti jo vanhalla rutiinilla tai sitten minä jo malttamattomana vilkuilin pöydälläni odottavaa Victor Canningin kirjaa.



Agatha Christie
Odottamaton vieras
WSOY 1999
The Unexpected Guest 1999


”Odottamaton vieras oli alun perin näytelmä, joka ilmestyy nyt romaanina. Michael Starkwedder ajaa ojaan autolla, ja hakiessaan apua läheisestä komeasta talosta hän joutuu murhan tapahtumapaikalle. Laura Warwick ilmoittaa hänelle ampuneensa juopon, sadistisen miehensä Richardin, jonka ruumis retkottaa pyörätuolissa. Herrasmiehenä Starkwedder rupeaa heti miettimään peitetarinaa pelastaakseen kauniin naisen tuomiolta. Kun poliisitutkinta alkaa, päivänselvä kuvio alkaakin hämärtyä. Mikä osuus asiaan on vainajan voimakastahtoisella äidillä, vähä-älyisellä velipuolella, miespalvelijalla, taloudenhoitajalla sekä naapurissa asuvalla upseerilla? Richardin menneisyydestä paljastuu myös tragedia, joka on saattanut vaikuttaa surmaan. Laura on tosin tunnustanut, mutta onko hän sittenkään syyllinen.”

Yllätyksellinen juoni ja taitavasti kuvatut henkilöt ovat aitoa Agathaa tässäkin mukavassa kirjassa.

 

Agatha Christie
Paddingtonista 16.50
WSOY 1968 – Sapo 87
4:50 from Paddington


”Vähänpä rouva McGillicuddy tietää joutuvansa murhan silminnäkijäksi, kun hän astuu junaan Paddingtonin asemalta. Mutta niin kuitenkin käy: junan ikkunasta rouva näkee, kuinka viereisellä raiteella säälimätön tappaja kuristaa naisen hengiltä. Poliisi suhtautuu asiaan epäilevästi, sillä heille murhaa ei ole olemassa ilman ruumista. Onneksi rouva McGillicuddyn ystäväpiiriin kuuluu aina yhtä terävä neiti Marple, joka suhtautuu tapaukseen vakavammin kuin virkavalta.”

Marple tutkii karttoja ja matkustaa Paddingtonin junilla edes takaisin. Näin hän päättelee ruumiin paikan ja usuttaa nuuskijaksi tehokkaan Lucy Eyelesbarrowin. Tämä pestautuu taloudenhoitajaksi Rutherford Hallin kartanoon ja löytääkin sieltä ruumiin. Poliisi puuttuu vihdoin asiaan mutta Marple selvittää jutun perinteiseen tyyliinsä. Hyvä kirja.



Agatha Christie
Parker Pyne tietää kaiken
WSOY 1982 – Sapo 273
Parker Pyne Investigates 1934


”Kokoelma juonikkaita kertomuksia, joissa ongelmanratkaisijana on sympaattinen Parker Pyne. Nämä kaksitoista kertomusta ovat alun perin ilmestyneet lehdissä, ja aika oli tuolloin 30-luku. Parker Pyne on eläkkeellä valtion virastosta, jossa hän laskeskeli tilastoja. Työkokemustaan hän hyödyntää oivallisesti nykyisessä elämäntehtävässään: hän tekee ihmisiä onnellisiksi – maksua vastaan. Työn perustana on viisi pääluokkaa, joihin Parker Pyne on jakanut ihmisten ongelmat. Koska Parker Pyne vaikuttaa ehdottomasti luotettavalta, tulevat asiakkaat hänen luokseen mielellään. Olipa ongelmana rikos, aviomurheet, elämän ikävystyneisyys tai rakkaus pystyy Pyne auttamaan. Mikään inhimillinen ei ole hänelle vierasta. Päinvastoin: hän paljastaa herkullisella tavalla englantilaisten elämän, rauhallisen ja miellyttävän, poroporvarillisen kulissin taakse kätkeytyykin jännitystä ja vaaroja.”

Kaksitoista mukavaa kertomusta, joista puolet sijoittuu Lontooseen ja loput tapauksista Pynen itämaille tekmän matkan varrelle. Hän matkustaa kuuluisalla Orient Expressillä keski-itään. Matkakohteina ovat Bagdad, Shiraz, Petra ja Niilin risteily. Pyne on kalju jäpikäs ja oikein mainio henkilö - sääli ettei Agatha kirjoittanut useampia kertomuksia hänestä.



Agatha Christie
Poirotin lyhyet jutut
WSOY 1976 - Sapo 198
Poirot's early cases 1974


”Salapoliisikirjallisuuden kulta-aikana, 20- ja 30-luvuilla kirjoitettuja lyhyitä juttuja Hercule Poirotin voitoista ja ainakin yhdestä tappiosta. Tässä kirjassa Poirot tapaa ensi kerran operettimaisen venäläisen kreivittären Vera Rossakovin – ainoan rikollisen jota hän on varauksettomasti ihaillut!”

Sisältää 16 novellia: Voitontanssiaisten tapaus, Kadonneen keittäjättären seikkailu, Cornwallin mysteeri, Kaksoisjohtolanka, Ristikuningas, Lemesurierien perintö, Kadonnut kaivos, Plymouthin pikajuna, Suklaarasia, Sukellusveneen piirustukset, Kaksoissynti, Market Basingin arvoitus, Amiaispesä, Hunnutettu nainen, Ongelma merellä, Kukkatarha. Jotkut tarinoista jäävät Agathan normaalin hyvän tason alapuolelle.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1/1977: "Murharouva ei suhtaudu mitenkään hellästi sankariinsa, onhan Hercule Poirot ranskaa puhuva belgialainen, englantilaisten mielestä outo ja naurettavaksi hänet on kuvattukin. Ensimmäisessä jutussa esiintyy Hastings, joka oli ilmeisesti aiottu Watsoniksi. Pari novellia Ristikuningas ja Kukkatarha, eroavat joukosta, muuten novellit ovat melkein pelkkiä juonen kuvauksia. Kokemattomat kääntäjät eivät ole ainakaan parantaneet tekstiä." 



Agatha Christie
Poirotin varhaiset jutut
WSOY 1982 - Sapo 263
Poirot Investigates 1924


"Hercule Poirot, Agatha Christien kuolematon dekkarihahmo, esiintyi jo hänen ensimmäisissä teoksissaan 20-luvulla. Omaperäinen pikku salapoliisi tuli silloin vakavaksi kilpailijaksi Sherlock Holmesille, jonka yksinvaltius alalla oli kestänytkin yli 30 vuotta. Nämä Poirotin varhaiset jutut (Poirot Investigates) on kirjoitettu 1924 – neljä vuotta kuuluisan esikoisdekkarin Stylesin tapauksen jälkeen ja kaksi vuotta ennen Agathan varsinaisena läpimurtoteoksena pidettyä Roger Ackroydin murhaa. Hercule Poirot terävimmillään 11 hienossa rikoskertomuksessa."

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 9/1981: ”Toistakymmentä Christien neljä vuotta esikoisdekkarinsa (Stylesin tapaus, 1920) jälkeen kirjoittamaa rikosjuttua. Näissä varhaistuotannon pikkupaloissa korostuu erikoisesti Hercule Poirotin ja hänen ystävänsä Hastingsin älyllinen ja henkilökohtainen suhde; samoin niissä kuvastuu tiettyjä, tulevaa menestystä enteileviä temaattisia suuntaviivoja. Kepeän nokkelina alkuharjoitelmina jutut sijoittuvat hyvin paikalleen Christien tuotannon historiallista kaarta hahmotettaessa.”

 

Agatha Christie
Rakkauskirjeiden salaisuus
WSOY 1998 (aiempi suomennos 1948) – Sapo 387
The Secret of Chimneys 1925


”Punaisen käden tovereiden lietsoma vallankumous Herzoslovakiassa, jonka tiimellyksessä sekä kuningas että kuningatar ovat saaneet surmansa, on Christien nerokkaasti ja ilkikurisesti kehittelemän jännitysromaanin lähtökohta. Tapahtuman vaikutukset tuntuvat suurvaltatasolla Yhdysvaltoja myöten ja saavat liikkeelle ministereiden lisäksi myös huippuälykkään kansainvälisen konnakaartin. Anthony Cade, seikkailija ja maailmanmies, jonka syntyperä on kaikille arvoitus, toimii Scotland Yardin tarkastaja Battle apuna kun varsinainen piirileikki pääsee vauhtiin lordi Caterhamin arvokkaassa maaseutukartanossa, jonne on kerääntynyt joukko toinen toistaan omalaatuisempia henkilöitä. Skandaalimaisia paljastuksia sisältävä käsikirjoitus on vain osa häikäilemättömästä pelistä, jota käydään Herzoslovakian tulevaisuuden kustannuksella.”

Kirjan alkupuolella esitellään 27-vuotias Virginia Revel joka tapaa Anthony Caden varsin omalaatuisissa olosuhteissa. Jännittävien seikkailujen jälkeen Virginialle selviää että hän Anthonyn sijasta onkin naimisissa Herzoslovakian prinssi Obolovitchin kanssa. Tulee mieleen Wodehousen hulvattomat tarinat. Agatha onkin tässä hauskimmillaan, muttei yllä Woden tasalle. Tarina on kyllä mukava ja helppolukuinen. Agathan parhaimpia.



Agatha Christie
Rikos yhdistää
WSOY 1986 – Sapo 298
Partners in Crime 1929


“Tommy ja Tuppence ovat menneet naimisiin ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti. – Kunpa jotakin tapahtuisi, Tuppence huokaa ja haukottelee. Kuule, Tommy, eikö sinuakin haluttaisi lähteä ajamaan takaa saksalaisia vakoilijoita? Kuin vastaukseksi ovikello soi ja sisään astuva Tommyn pomo tarjoaa heidän hoitoonsa konkurssin partaalla olevaa lafkaa nimeltä Kansainvälinen Etsivätoimisto. Aluksi näyttää siltä, että lihava vanha mies, jolla on huikentelevainen vaimo, jää heidän ainoaksi asiakkaakseen. Mutta sitten kun alkaa tapahtua, alkaa todella tapahtua. Ensin tulee rasvatukkainen keikari, joka on hukannut morsiamensa, sen jälkeen heti perään vaaleanpunaisen helmen tapaus, sitten sanomalehteen pukeutunut mies…”

15 rikoskertomusta, joita ei oikein uskoisi Agatha Christien kirjoittamiksi. Jotenkin lapsellisen tuntuisia tarinoita joissa pariskunta jäljittelee erilaisia tunnettuja salapoliiseja. Kirja on höyhenen kevyttä viihdettä.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 5/1986: "Vuonna 1929 ilmestyneeseen rikoskertomuskokoelmaan sai Suomessa tutustua pari vuotta sitten televisiosarjan avulla. Etsivinä toimivat Tommy ja Tuppence, 20-lukulainen aviopari. Tuppence on kuin Hilja Valtosen sankarittaret, Tommy jää vielä kapeammaksi. Toisena yhteen sitovana tekijänä toimivat viittaukset salapoliisikirjallisuuden sen ajan suuriin nimiin ja heidän työtapoihinsa. Muutamat tarinoista ovat salapoliisikirjallisuuden klassikkoja ja kiehtovat Agatha-faneja. Mutta vanhan rouvan asenne rikoksiin ja niitten selvittelijöihin herättää nykyisin lähinnä hämmennystä. Miljöö ja tavat ovat totta, mikään muu ei."

 

Agatha Christie
Roger Ackroydin murha
WSOY 1991 – Sapo 348
The Murder of Roger Ackroyd 1926

(Ilmestynyt nimellä ”Kello 9.10” vuonna 1929. Ensimmäinen WSOY:n julkaisema painos ilmestyi vuonna 1959)

”Christien vuonna 1926 kirjoittama Roger Ackroydin murha avasi tien hänen kirjalliselle menestykselleen. Tämä lukitun huoneen arvoitus, jossa Hercule Poirotin harmaat aivosolut joutuvat jälleen kovalle koetukselle, on Dame Agathen kuuluisimpia ja parhaimpia jännitysromaaneja! Tarinan kertojanääni kuuluu poikkeuksellisesti maalaislääkäri tohtori Sheppardille, joka on tilapäisesti ottanut Poirotin tutumman apulaisen, Hastingsin roolin. Rikas leskirouva Mrs. Ferrars löytyy kuolleena. Tohtori Sheppard epäilee kuolemaa itsemurhaksi. Mutta sitten kuolee myös Roger Ackroyd, joka oli aikonut viedä leskirouvan uudelleen vihille. Roger Ackroydin murha kuuluu kaikkien itseään kunnioittavien dekkarinlukijoiden lukulistalle! Eikä siitä voi paljon tämän enempää sanoa, koska muuten teoksen arvoitus paljastuu.”

Kertojana on tohtori Sheppard, joka asuu uteliaan, juoruilevan sisarensa Carolinen kanssa Poirotin naapurissa. Tarina on oikeaoppinen salapoliisikertomus, missä epäilykset kohdistuvat jokaiseen vuoronperään. Kellonaikoja ja alibeja, motiiveja ja keinoja pohditaan. Poirot tietää kaikkien salaavan häneltä jotain, mutta siitä huolimatta hän penkoo totuuden esiin. Tapansa mukaan Agatha järjestää loppuun yllätyksen. Usein juuri vähiten epäilty osoittautuu murhaajaksi hänen kirjoissaan. Tämän kirja loppukäänne on tosiaan yllätyksellinen, mutta vielä paremmaksi Agatha pistää viimeisessä Poirot -tarinassaan Esirippu. Siinä lukijaa odottaakin oikein jymy-yllätys.



Agatha Christie
Rouva McGinty on kuollut
WSOY 1973 – Sapo 147
Mrs McGinty’s Dead 1951


“Jos ihminen ei ole tehnyt murhaa, häntä ei pidä hirttää – olipa hän sitten miten vastenmielinen tahansa, omituisen kaheli heppu kuten rouva McGintyn vuokralainen. Poliisitarkastaja Spence on vakuuttunut James Bentleyn syyttömyydestä vaikka virkansa puolesta keräsikin todisteet, joiden perusteella miesparka tuomittiin. Spence on tosi pulassa. Ei tietoakaan mukavista eläkepäivistä, jos juttu jää kummittelemaan aivojen pohjalle loppuiäksi. Kuka sitten kolkkasi viattoman siivoojamummon ja ryösti rahat lattian alta? –Eh bien, kas siinäpä haaste harmaille aivosoluille, tuumii Hercule Poirot valmiina vaihtamaan ylellisen asuntonsa ja Lontoon gastronomiset ilot suttuiseen matkustajakotiin ja sen emännän kuvaamattoman surkeaan keittotaitoon. Säädyllisestä englantilaisesta maalaiskylästä löytyy kuin löytyykin oikea murhaaja.”

Tyypillinen Poirot-tarina. Mukana sivuosassa on myös kirjailija rouva Oliver naisen vaistoineen ja omenineen. Kirjassa kuvataan hienosti erilaisia ihmisluonteita. Agatha Christie ei ole turhaan maailman tunnetuimpia kirjailijoita.



Agatha Christie
Ruskeapukuinen mies
WSOY 1985
The Man in the Brown Suit 1924


”Timanttiryöstö. Merkillinen onnettomuus maanalaisen asemalla Lontoossa. Kauniin naisen murha syrjäisessä maaseutukartanossa. Miten nämä tapahtumat liittyvät toisiinsa? Voisiko näiden rikosten yhteisenä tekijänä olla salaperäinen ruskeapukuinen mies…Anne Beddingfeld, utelias ja innokas nuori nainen, uskoo voivansa ratkaista mysteerin. Hän löytää koimyrkyltä tuoksuvan oudon paperinpalasen, ja pian tutkimukset vievät hänet vaaralliselle matkalle Afrikkaan. Ja siellä todelliset seikkailut ja juonittelut vasta alkavat... Yllätys lukijalle, Agathan ennen suomentamaton jännäri, arvoituksellinen loppuun saakka.”

Mainio seikkailukirja! Ilman Poirotia ja Marplea kulkeva tarina nuoresta näpsäkästä neitosesta, samaan tyyliin kuin ”He tulivat Bagdadiin” ja ”Määränpää tuntematon.”

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluetteossa 19/1985: "Kirjailijan varhaistuotantoon kuuluva romaani on salapoliisijuonella varustettu seikkailukertomus, päähenkilönä utelias nuori nainen, joka rupeaa tutkimaan näkemäänsä tapaturmaa ja joutuu näin kansainvälisen rikollisjoukkueen jäljille. Nämä johtavat tytön laivamatkalle Etelä-Afrikkaan. Matkaseurueessa on epäilyttäviä henkilöitä ja tyttö on muutaman kerran päästä hengestään, mutta pelastuu omaa neuvokkuuttaan tai viime hetkessä hätiin ehtivän sankarin avulla. Tarina on täysin uskomaton, mutta onhan Dame Agatha aina osannut selvitellä solmunsa ja yllättää lukijansa. Melko vanhahtava sekä tyyliltään että asenteiltaan tämä yli 60-vuotias romaani tietenkin on."

 

Agatha Christie
Ruumis kirjastossa
Wsoy 1972 - Sapo 132
The body in the library 1942


“En minä lohdutusta kaipaa, mutta sinä olet niin etevä ruumiiden suhteen, ymmärrät murhia… Everstin rouva Bantry näin anelee ystävätärtään neiti Marplea tutkimaan perhettään kohdannutta mysteeriä. Kuka kumma voi olla tuo halpoihin koruihin ja nuhruiseen iltapukuun sonnustautunut, raskaasti ehostettu vaaleaverikkö, joka lojuu surmattuna heidän takanedusmatollaan?”

Marple ottaa tehtävän vastaan ja hyvän ihmistuntemuksensa ansiosta selvittää jutun. Iäkäs neitimme ei usko kaikkea mitä ihmiset hänelle tai poliisille kertovat, vaan hän ottaa aina huomioon ihmisluonnon pahuuden. Christie laittaa joskus arveluttavia sanoja henkilöidensä suuhun. Tässä kirjassa nimittäin neiti Marple toteaa loppuselvittelyssä että ”Minua totisesti miellyttää ajatus Markin hirttämisestä.” Muuten tarina on sujuvasti kerrottu perinteinen murhamysteeri.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 4/1972: "Nämä kodikkaat ja hyväntuuliset Poirotit ja Miss Marplet ovat dekkarinlukijalle vähän samaa kuin viisikot Blyton-faneille. Kaava on tuttu ja turvallinen: siististi tehty murha, enemmän tai vähemmän eriskummallisia ihmistyyppejä, paljon kevyttä rupattelua ja teen juontia, poliisien juoksua väärien johtolankojen perässä. Ja kaiken keskellä silmä ja korva tarkkana, Poirot tai Marple, joka näppärästi ratkaisee arvoituksen. Tässä kirjassa on vuorossa neti M, kaikki on tyypillistä vanhan hyvän ajan Christietä, viihdyttävää ja kovasti epätodellista."

 

Agatha Christie
Salainen vastustaja
WSOY 1974
The Secret Adversary 1922


”Tommy ja Tuppence ovat nokkelia seikkailijoita, jotka Agatha Christie loi vihreässä nuoruudessaan. Jo silloin Christie rakensi jännitystä mestarin ottein, lisäsi tarinan mausteiksi hyväntuulista huumoria, romantiikkaa ja reipasta menoa sekä tallensi oivan ajankuvan ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä Englannista. Salaisen vastustajan päähenkilö on Jane Finn, nuori amerikkalainen tyttö, jonka haltuun eräs matkustaja oli uskonut huippusalaisen asiakirjakäärön Lusitanian upotessa. Jane pelastui haaksirikosta, mutta katosi saman tien kuin tuhka tuuleen. Mukanaan paperit, joiden varassa nyt, viisi vuotta myöhemmin, on Englannin konservatiivisen hallituksen kohtalo. Tommyn ja Tuppencen tehtävä on löytää tyttö ja paperit sekä samalla paljastaa ajan nerokkain rikollinen, salaperäinen ”herra Brown”, jonka henkilöllisyys on syvän hämärän peitossa. Herra Brown tuntuu kuulevan ja näkevän kaiken. Ja hänen kostonsa on nopea.”

Ylivoimaisesti parempi kuin Marplet ja Poirotit. Tämä on ensiluokkainen jännäri. On vaikea keksiä tästä parempaa. Kaikki Tommy ja Tuppence -tarinat eivät ole näin hyviä.



Agatha Christie
Salaperäinen matkustaja
WSOY 1971
Passenger to Frankfurt 1970


”Agatha Christie täytti viime vuonna 80 vuotta ja kirjoitti juhlan kunniaksi 80. jännityskirjansa. Salaperäinen matkustaja poikkeaa täysin kaikesta mitä Christie on ennen kirjoittanut. ’Ekstravagantti’, sanoo jännityksen kuningatar itse syntymäpäiväkirjastaan. Agatha-täti on lukenut tarkoin sanomalehtensä, kuunnellut uutisensa. Lentokonekaappaukset, ihmisryöstöt, nuorisomellakat, natsismin henkiinherääminen – kaikki mikä levottomassa maailmassa juuri nyt tapahtuu, on innoittanut vanhan tekijän huikeaan kuvitelmaan. Tuloksena on romaani fantastisten seikkailukertomusten, romantiikan, jopa agenttitarinan ystäville. Hyvä ja paha ovat jälleen vastakkain. Rahalla ja vallanhimolla on omat edustajansa, mutta tapaamme myös niitä, jotka haluavat luoda maailmasta nykyistä ystävällisemmän paikan. Sir Stafford Nye, diplomaatti joka pirullisen huumorintajunsa vuoksi ei ole erityisemmin menestynyt urallaan, vedetään tapahtumien pyörteeseen Frankfurtin lentoasemalla. Nuori nainen, pikemminkin persoonallisen näköinen kuin kaunis, puhuttelee häntä: ’Haluan lainata viittaanne, haluan passinne, henkeni on vaarassa.”

Tämä kirja on pettymys. Mukavasti alkanut tarina lässähtää loputtomiin spekulointeihin ja jaarituksiin. Mahtoi Agathaa 60-luvun lopun nuorisomellakat ja tuolloin tapahtunut murros askarruttaa aika lailla. Hän ikään kuin purkaa tuntojaan tässä, mutta lukija raukka ei kyllä jaksa häntä kuunnella. Tarinassa esiintyy eversti Pickeaway, joka on tuttu jostain muustakin Agathan kirjasta.



Agatha Christie
Salaperäiset rukiinjyvät
WSOY 1956,1960 - Sapo 19
A pocket full of rye 1953


”Sinä aamuna oli konekirjoittajan vuoro keittää tee. Sen tarjoili herra Fortescuelle viehättävä ’yksityissihteeri’ neiti Grosvenor. Neiti Griffith, konekirjoitusosaston rautainen esinainen, puolestaan valvoi firman teeseremonian sujuvan asianmukaisesti. Niinpä useammalla kuin yhdellä henkilöllä näytti olleen tilaisuus tipauttaa myrkkyä esimiehen teekuppiin. Ruumiin vaatteiden taskuista löytyivät ne tavalliset tavarat: nenäliina, avaimet, lompakko ja pikkurahaa. Ja sitten jotakin kerrassaan omituista. Rex Fortescuen takin oikeanpuoleisessa taskussa oli viljaa…Salaperäiset rukiinjyvät on klassinen Neiti Marple-mysteeri vuodelta 1953.”

Tarinaa kuljettaessaan Christie tarjoaa lukijalleen tapansa mukaan eri henkilöitä mahdolliseksi murhaajaksi. Tällä kertaa ehdokkaina on erinomainen taloudenhoitaja, yksinkertainen sisäkkö, huomattavasti vainajaa nuorempi vaimo rakastajineen, vainajan poika vaimoineen, Afrikasta palaava hunsvottipoika ja tyttären epämääräinen miesystävä. Tarkastaja Neel alkaa tutkia juttua, mutta kaksi ruumista tulee vielä lisää. Toinen näistä, yksinkertainen sisäkkö, on ollut aiemmin Neiti Marplen palveluksessa. Niinpä tarkkanäköinen neiti saapuu myös paikalle ja yhdistää muutamat vähäpätöiset seikat vanhaan lasten loruun. Näin tapahtumatkin vihdoin selviävät. Tyylipuhdas salapoliisiromaani.

Tässä, niin kuin muutamassa muussakin Agathan romaaneissa tapahtumat kiertyvät lasten lorun mukaan. Nyt kyseessä on vanha "Sing a Song of Sixpence." 

Sing s song of sixpence,
A pocket full of rye.
Four and twenty blackbirds,
Baked in a pie.
When the pie was opened,
The birds began to sing;
Wasn't that a dainty dish,
To set before the king?
jne.


Viidestä pennistä minä laulan,
taskuntäydestä ruista.
Viisitoista rastasta piirakkaan pantiin
linnanpihan puista.
Syömään kun sitten ryhdyttiin,
ne alkoivat lauleskella.
Eikös ollutkin sukkela herkku
kuninkaan lautasella?
jne.



Agatha Christie
Salomonin tuomio
WSOY 1988
N or M? 1941


”Salomonin tuomiota pidetään parhaana Agatha Christien Tommy ja Tuppence –kirjoista. Se on kirjoitettu Lontoossa sodan aikana, jolloin Christiellä oli vahva luomiskausi. Hilpeä vakoilutarina sai hyvän vastaanoton: arvostelu kiitti sen kiinnostavia henkilöitä, nokkelaa sanailua, ympäristökuvausta ja jännittäviä käänteitä. Tommy ja Tuppence Beresford ovat pariskunta, joka on selvittänyt rikoksia ja jäljittänyt monta salaista agenttia tiedustelupalvelun laskuun. Tällä kertaa Tommy saa tehtäväkseen lähteä pienen kylpyläkaupungin rantahotelliin, jossa ilmeisesti toimii vakoojaryhmä. Eräs agentti on murhattu, ja hänen viimeiset sanansa viittaavat paikkaan. Pian Tommy huomaa joutuneensa hengenvaaralliseen peliin ja vetäneensä tahtomattaan mukaan myös Tuppencen.”

Pariskunta oleskelee hotellissa erinimisinä teeskennellen olevansa vieraita toisilleen. Tehtävänä on keksiä, kuka vieraista tai henkilökunnasta toimii vihollisen laskuun. Tapansa mukaan Christie johtaa lukijansa väärille teille. Ilmeisin syyllinen ei koskaan ole Agathan kirjoissa konna, kannattaa aina epäillä huomaamattominta ja epätodennäköisintä henkilöä. Tämä on kaikin puolin mukava ja jännittävä kertomus. Sivuosissa vilahtaa pariskunnan kaksoset, Deborah ja Derek. Kirjan lopussa he adoptoivat myös pienen Betty-tytön. Samainen Betty on juuri se, joka näyttelee pääosaa Salomonin tuomio – kohtauksessa.
Kirjan suomenkielinen nimi viittaa kertomukseen kuningas Salomon viisaudesta. Se on luettavissa Raamatusta, 1.Kuninkaiden kirja, luku 3, jakeet 16 - 28.



Agatha Christie
Seikkaileva jälkiruoka
WSOY 1984 - Sapo 284
The adventure of the Christmas pudding 1960


“Viisi ennen suomentamatonta jännityskertomusta. Nimikertomuksessa Seikkaileva jälkiruoka Hercule Poirot selvittää historiallisesti arvokkaan rubiinin katoamisen. Hercule Poirot on pääosassa myös tarinoissa Rakkina toisten jaloissa, Uni ja Espanjalaisen kirstun arvoitus, jossa hän omasta mielestään on parhaimmillaan. Neiti Marplea puolestaan on miellyttänyt aina hänen oma tarkkanäköisyytensä tarinassa Greenshawin hassahdus, jossa ovelasti suunnitellun murhan uhriksi joutuu merkillisen talokummajaisen erakkomainen omistajatar. Agatha Christie itse on tehnyt kirjan esipuheen.”

Seikkaileva jälkiruoka vie lukijan joulutunnelmiin. Esipuheessa Agatha muistelee lapsuutensa jouluja Pohjois-Englannissa. ”Jouluruokaa oli suunnattomasti. Osterikeitto ja piikkikampela menivät kurkusta alas ilman suurempaa intoa, mutta sitten saapuivat paistettu kalkkuna, keitetty kalkkuna ja valtava häränpaisti. Sitten söimme luumuvanukasta, joulutorttuja, sokerikakkua ja jokaista muuta lajia jälkiruokaa. Iltapäivällä söimme herkeämättä suklaamakeisia. Voi että se oli riemun päivä: aamulla ’sukat’ sängyn päädyssä, sitten kirkko ja kaikki jouluvirret, jouluillallinen, lahjat ja lopulta kuusen kynttilöiden sytyttäminen!” 
Rakkina toisten jaloissa sijoittuu Mon Reposiin – ei kuitenkaan Viipuriin, vaan lady Astwellin kartanoon. Tämän novellikokoelman tarinat ovat siis: Seikkaileva jälkiruoka (Poirot), Espanjalaisen kirstun arvoitus (Poirot), Rakkina toisten jaloissa (Poirot), Uni (Poirot), Greenshawin hassahdus (Marple). Kyseessä on viisi mukavaa salapoliisitarinaa, keskinkertaisia Agatha Christien tasoa.



Agatha Christie
Seitsemän kellon salaisuus
WSOY 1966 – Sapo 78
The Seven Dials Mystery 1929


”Nuori huoleton joukko viettää viikonloppua vanhassa kartanossa kun kuolema puuttuu peliin: Gerry Wade, jolle uni tosin aina on maistanut tavallista paremmin, vaipuu siihen kenenkään arvaamatta ikuisesti. Tutkimukset paljastavat näennäisen syyn: liian suuri annos unilääkettä. Tapaus merkitään itsemurhaksi. Mutta kellojen arvoitus on yhä ratkaisematta. Niiden seitsemän herätyskellon, jotka onnettomuusaamuna tikittivät sievästi rivissä Gerryn huoneen takanreunustalla. Tästä Agatha lähtee kehittelemän monisäikeistä juonta. Yllätys seuraa toistaan ja jännitys kiristyy äärimmilleen.”

Nuori lady Eileen Brent – tuttavallisemmin Bundle – on päähenkilönä mukavassa tarinassa. Hän koettaa ystävineen selvitellä murhamysteeriä, joka liittyy joihinkin salaisiin papereihin. Miehet ovat vätyksiä ja ”aaseja”, tyttöjen ollessa rohkeita ja neuvokkaita. Taustalla häärää turvallinen tarkastaja Battle Scotland Yardista. Yläluokan nuoret ovat vailla toimeentulon huolia ja ajelevat omilla ’kahden istuttavilla’ autoillaan kartanosta toiseen ja välillä Lontooseen. Mukava ja viihdyttävä tarina sisältää ripauksen romantiikkaakin.

 

Agatha Christie
Seitti
WSOY 2001
Spider’s Web 2000 (1954)


”Diplomaatinrouva Clarissa Hailsham-Brownilla on ongelma: tapahtumat ovat ryöstäytyneet käsistä, ja niinpä hänen olohuoneessaan lojuu miehen ruumis. Siitä hänen on päästävä eroon ja äkkiä sittenkin, sillä aviomiehen on määrä tuoda vieraaksi tärkeä poliitikko. Ovela suunnitelma punotaan kaiken peittelemiseksi, mutta yllätykset eivät suinkaan lopu tähän. Seitti on kolmas Agatha Christien jännitysnäytelmä, joka on sovitettu romaaniksi.”

Tämä on yhteen huoneeseen ja salakäytävään sijoittuva tiivistunnelmainen kertomus. Mielenkiintoinen päähenkilö tytärpuolineen saavat aikaan kutkuttavan ja jännittävän sopan.


 

Agatha Christie
Simeon Leen testamentti
WSOY 1953 - Sapo 4
Hercule Poirot's Christmas 1939


“Äreä ja oikukas miljonääri Simeon Lee on kutsunut perheensä luokseen joulunviettoon. Kaikki yllättyvät saadessaan kuulla, että mukaan perhejuhlaan saapuu myös kaksi vierasta. Juhla katkeaa odottamatta, kun talon isäntä löydetään raa’asti murhattuna. Niin on Hercule Poirotinkin joulurauha mennyttä.”

Odotin, että kirjassa olisi kuvattu edes jonkin verran perinteistä brittiläistä joulunviettoa, mutta siihen ei viitata sanallakaan. Tarina on kyllä ketterästi kulkeva lukitun huoneen mysteeri. Tapahtumapaikkana on perinteinen kartano palvelijoineen. Henkilöistä annetaan riittävä kuvaus ja lukija miettii ratkaisua viimeisille sivuille asti. Agatha on taas keksinyt pienoisen yllätyksen lukijalle! Hyvä kirja.



Agatha Christie
Sininen juna
WSOY 1973, 1959 – Sapo 162
The Mystery of the Blue Train 1928


"Miljonäärintytär Ruth Kettering saa isältään lahjaksi kuuluisan rubiinin, jonka sanotaan tuottavan epäonnea omistajalle. Avioliittoonsa tyytymätön Ruth päättää matkustaa Rivieralle ja ottaa ihailemansa rubiinin mukaan isänsä varoituksista piittaamatta. Sinisen junan matkustajista kenenkään ei pitänyt tietää aarteen olemassaolosta, mutta junan pysähtyessä Lyonissa paljastuu yön aikana tapahtunut raaka ryöstömurha. Samalla myös selviää, että kuin sattumalta junan matkustajanaon useitakin Ruthin elämään läheisesti liittyviä henkilöitä. Ja sattumalta mukan on myös Hercule Poirot. Junamurha panee mestarisalapoliisime harmaat aivosolut kovalle koetukselle ja ennen kuin mysteeri ratkeaa, hän joutuu seulomaan niin Lontoon alamaailman kuin Rivieran hienostopiirit."

Rikkaan miehen tytär on pettynyt avioliittoonsa ja isä painostaa häntä ottamaan eron kelvottomasta aviomiehestä. Tytär kuitenkin murhataan Ranskan halki kulkevassa ’Sinisessä junassa.’ Junassa matkustaa sattumalta myös hiljattain rahaa perinyt vaatimaton seuraneiti sekä ei niin vaatimaton salapoliisi Hercule Poirot. Murhatulta on ryöstetty rubiinikoru ’Tulensydän.’ Poirot alkaa tutkia juttua yhdessä ranskan poliisin kanssa. Tämä on keskitasoinen Christien salapoliisiromaani, jossa henkilöt jäävät Poirotia lukuun ottamatta etäisiksi. Rikastuneen seuraneidin läsnäolokin jää tarinan kannalta jotenkin irralliseksi ja hyödyntämättä.

 

Agatha Christie
Stylesin tapaus
WSOY 1970 - Sapo 116
The mysterious affair at Styles 1920


”Agatha Christien legendaarinen esikoisdekkari esittelee mestarietsivä Hercule Poirotin ensimmäisen kerran! Rikas nainen on myrkytetty. Murhaajaksi leimataan vaimoaan 20 vuotta nuorempi rutiköyhä aviomies, tosi lurjus ja onnenonkija, jonka kuiskutellaan seurustelevan kauniin naapurinrouvan kanssa. Mutta entä kun naisparka kuolee sisältä päin teljettyjen ovien takana, eikä epäiltyä aviomiestä näy mailla halmeilla. Entä kun uskollinen taloudenhoitaja vakuuttaa, että talo on täynnä ahneita haita, kaikki rahan tarpeessa.”

Agatha Christien vuonna 1920 julkaistu ensimmäinen salapoliisiromaani esittelee hänen suosituimman päähenkilönsä. Kyseessä on selkeä ja johdonmukainen kertomus, jossa Agatha yllättää lukijansa, niin kuin monissa myöhemmissä kirjoissaankin. Tarinasta käy ilmi kirjoittajan asiantuntemus myrkkyihin – hän oli aikoinaan apteekissa töissä. Kirjaa lukiessaan ei luulisi tämän olevan esikoisdekkari. Hyvä kirja! Tapahtumapaikka on sama kuin kirjassa Esirippu, jossa Hercule Poirot poistuu näyttämöltä Agathan vetäessä hihastaan oikein jymy-yllätyksen.



Agatha Christie
Syyttävä sormi
WSOY 1972 - Sapo 142
The moving finger 1942


"Lymstockin kylään leviää nimettömiä kirjeitä. Yksi toisensa jälkee ovat kyläläiset vastaanottaneet näitä herjoja, kiihtyneet, kalvenneet, kätkeneet häpeillen kaappeihinsa tai heittäneet tuleen. Sitten tulee tietoon ensimmäinen itsemurha, ja toinenkin. Kuka on seuraava? Mutta punaiset täplät palavat neiti marplen poskilla: tuntemattoman syyttäjän juonet tulevat kohtaamaan yhtä armottoman vastuksen."

Jerry Burton on maahansyöksyn kokenut lentäjä joka muuttaa sisarensa Joannan kanssa toipumaan Lymstockin pikkukaupunkiin. He saavat nimettömän parjauskirjeen ja käy ilmi, että useimmat muutkin ovat sellaisen saaneet. Poliisi tutkii asiaa, mutta ovelaa häijyläistä ei saada paljastetuksi. Kun eräs kirjeen saanut tekee itsemurhan, alkaa tutkimukset saada vauhtia ja paikalle kutsutaan Lontoosta asiantuntija. Agatha Christie kuvaa kirjassa monia meheviä henkilöitä ja sekä Jerry, että Joanna rakastuvat. He kosivat mielitiettyjään, mutta molemmat saavat rukkaset. Jerry saa ne Meaganilta, jota kukaan ei koskaan huomioi ja Joanna kaupungin lääkäriltä. Tapahtuu toinenkin murha eikä Lontoon asiantuntija selvitä vieläkään rikosta. Niinpä papin rouva kutsuu paikalle pahuuden asiantuntijan, neiti Marplen. Tämä astuu kuvaan vasta tarinan loppupuolella ja kerää langan pätkät siististi kokoon paljastaen syyllisen tyylikkääseen ja vaatimattomaan tapaansa. Lopulta rakkausasiatkin kääntyvät parempaan päin. Tarinassa ei ole liiemmin jännitystä, mutta muuten ihan mukava kirja.

 

Agatha Christie
Syyttömyyden taakka
WSOY 1976 – Sapo 191
Ordeal by Innocence 1958


"Nuori Jack Argyle on saanut elinkautisen vankeustuomion. Oikeudenkäynnissä on osoitettu, että hän on surmannut äitinsä hiilihangolla. Puolen vuoden vankilassaolon jälkeen Jack kuolee keuhkokuumeeseen. Argylen perhettä painanut raskas taakka on poissa - kunnes kuvaan ilmaantuu tuntematon tohtori Calgary. Calgary todistaa, että Jack on ollut syytön. Pojan maine on puhdistettu, mutta asia on samalla saanut vakavan käänteen. Ellei syyllinen ole ollut Jack, se on joku toinen. Kuka?"

Tohtori Calgary palaa matkalta ja ilmoittautuu avaintodistajaksi jutussa, jossa murhasta tuomittu on kuollut vankilassa. Murhattu on rikas nainen, jolla oli monta ottolasta, nyt jo aikuisia. Calgary selvittää tapauksen ja puhdistaa syyttömästi tuomitun maineen. Tämä on jotenkin synkän ja epämukavan tuntuinen tarina.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 4 / 1976: "Tämänkertaisessa Christiessä ei esiinny sen enempää Poirotia kuin muitakaan vakiohenkilöitä. Oikeastaan kehittely tuo mieleen pikemminkin kirjoittajan Mary Westmacottin nimellä harrastaman psykologisoinnin kuin varsinaisen dekkarin. Tapahtumat pysyvät yhden perheen keskuudessa, ja vaikka selvitettävä ongelma on ajan kannalta parin vuoden takainen, jää päällimmäiseksi vaikutelmaksi Agathalle epätavallinen keskittyneisyys. Tiivis ja totinen kirja."



Agatha Christie
Särkyneen peilin arvoitus
WSOY (2. painos 1985) – Sapo 208
Murder in The Mews 1937 (1931, 1932, 1936)


”Nuori nainen löydetään kuolleena kaupungin syrjäkaduilta. Itsemurhako – vai murha? Englantilaiseen kartanoon kerääntyneen suuren seurueen isäntä ampuu itsensä kesken kaiken. Poliittinen varkaus, johon liittyy yhtä uskomaton kiristysjuttu. Kiihkeä ja vaarallinen rakkausdraama Rhodoksella. Neljä rikosnovellin helmeä yksissä kansissa. Jännittävien tarinoiden langat solmii Hercule Poirot.”

"Kirja sisältää neljä ennen suomentamatonta Hercule Poirot -kertomusta Christien vahvimmalta luomiskaudelta, vuodelta 1937. Ensimmmäisessä seikkaillaan kaupungin syrjäkaduilla tutkimassa nuoren leskirouvan murhaa - vai oliko se sittenkin itsemurha? Toinen mysteeri on tuota harvinaisempaa agentti-agathaa: uskomaton poliittinen varkaus, johon liittyy yhtä uskomaton kiristysjuttu. 
Nimikertomus Särkyneen peilin arvoitus on kirjan laajin. Englantilaisessa kartanossa on koolla iso seurue, kun isäntä äkkiarvaamatta pamauttaa hengen itseltään. Poirot löytää särkyneen peilin ja näkee siihen katsoessaan  ihmeellisiä asioita. Viimeisenä on kiihkeä ja vaarallinen rakkaustarina Rhodoksella. Henkilöinä kaksi englantilaista avioparia: kevytkenkäinen tyttö ja tyranni, kunnon vaimo ja kunnon mies, joka kunnon miesten tapaan ihastuu kevytkenkäiseen."


Hyvä novellikokoelma sisältää seuraavat tarinat: Murha tallikujalla, Uskomaton varkaus, Särkyneen peilin arvoitus, Kolmiodraama Rhodoksella. Poirot ratkaisee jutut rupattelemalla asianomaisten kanssa ja kyättämällä sitten kuuluisia harmaita aivosolujaan. Kaikki ovat selkeitä ja mielenkiintoisia juttuja.



Agatha Christie
Teetä kolmelle
WSOY 1974
Sad Sypress 1933(1940)


"Mary Gerrard oli villiruusumainen vaaleaverikkö, josta kartanon rouva Laura Wellman oli kouluttanut hienon naisen. Vaikea oli kuvitella häntä vastenmielisen ja äreän portinvartijan tyttäreksi, vielä vaikeampi uskoa jonkun tuputtavan tyttöparalle kuolettavan annoksen morfiinia. Maryn murha kutsuu paikalle Hercule Poirotin, joka huomaa joutuneensa selvittämään tavallista visaisempaa juttua."

Mainioksi TV-elokuvaksikin tehty kirja alkaa Elinor Carlislen istuessa oikeudessa murhasta syytettynä. Sitten palataan numettömään kirjeeseen, josta tarina sai alkunsa. Agathalle tyypilliseen tapaan kaikki ei ole aivan siltä kuin miltä ensin näyttää. Asetelmaan kuuluu kuolemaisillaan oleva vanha ja rikas Laura Wellman, tämän veljentytär kihlattuineen sekä portinvartijan tytär, jolle Laura osoittaa ylenpalttista ystävällisyyttä. Säntilliset sairaanhoitajattaret ja kylän lääkäri hoitavat vanhusta. Kaksi kuolemaa tuo kuvioihin Hercule Poirotin joka kaivaa pinnan alta aivan uuden kuvan. Tärkeä havainto on toisen hoitajan kädessä oleva pistosjälki, jonka tämä väittää saaneensa ruusupensaasta. Syytön nainen pelastuu hirsipuulta, mutta oikea murhaaja livahtaa karkuun.



Agatha Christie
Toinen kutsu
WSOY 1992 - Sapo 361
Problem at Pollensa bay 1991


”Murhatädin seitsemän ennen suomentamatonta ovelaa kertomusta, joissa tapaamme Christien suosikkihahmoja Hercule Poirotista Parker Pyneen. Nimikertomus Toinen kutsu kertoo omalaatuisesta rikkaasta kartanonomistajasta, joka kutsuu Poirotin kohtalokkaalle illalliselle. Vanha, pinttynyt tapa on kutsua vieraat pöytään kahdella gongin kumahduksella. Tuona iltana toinenkaan kutsu ei tuo paikalle illan isäntää, joka löytyy lukitusta huoneestaan luoti päässä.

Keltaisessa Iiriksessä Hercule Poirot saa iltamyöhällä puhelinkutsun tulla muodikkaiseen ravintolaan - soittaja ei kerro nimeään, mutta sanoo henkensä olevan vaarassa.Onko pelkkä yhteensattuma, että samaan pöytään kokoontuneet todistavat tasan neljä vuotta aikaisemmin isännän vaimon outoa itsemurhaa? 
Muissa kertomuksissa tapaamme Satterhwaiten, Harley Quinin ja Parker Pynen, Christien tutun ihmissuhdekonsultin, joka joutuu käyttämään kaiken charminsa ja älynsä ratkaistessaan Ongelmia Persianlahdella.”


Kirjassa on mukavasti erityyppisiä kertomuksia:
Ongelmia Pollensanlahdella (Problem at Pollensa Bay, ilmestyi 1936 Poirot-kertomuksena). Parker Pyne lomailee Mallorcalla ja tapaa englantilaisrouvan joka on huolissaan poikansa seurustelusta. Pienen juonen ja tuttavansa Madeleinen avulla hän saa äidin ja morsiamen suhteen kohdalleen.

Toinen kutsu (The Second Gong, julkaistiin Strand Magazinessa vuonna 1932.) Kertomus ilmestyi laajennettuna versiona vuonna 1937 nimellä Dead Man’s Mirror (Särkyneen peilin arvoitus, 1977). Kyseessä on lukitun huoneen tapaus, jota pidetään itsemurhana, mutta Poirot paljastaa murhaajan.

Keltainen iiris (Yellow Iris, julkaistiin Strand Magazinessa vuonna 1937). Christie laajensi tämän kertomuksen romaaniksi Helmeilevä kuolema (Sparkling Cyanide, 1945), joka ilmestyi suomeksi vuonna 1959. Hercule Poirot ei kuitenkaan enää esiintynyt siinä. Oudon puhelinsoiton saatuaan Poirot menee ravintolaan tavatakseen siellä iltaa viettävän seurueen. Pian hän havaitsee kieroa peliä ja pelastaa mademoiselle Paulinen siemaisemasta lasillista syanidilla terästettyä samppanjaa.

Värikkäät teekupit (The Harlequin Tea Set, kokoelmasta Winter’s Crimes, 1971). Herra Satterthwaite on matkalla tapaamaan vanhaa ystäväänsä ja törmää sattumalta salaperäiseen Harley Quiniin. Tämä heppuli ilmestyy kuin jokin henkimaaliman Hermes ja paljastaa kautta rantain Satterthwaitelle tulevaan vierailuun liittyvän jotain erikoista. Avainsanaksi ja vihjeeksi hän antaa yhden sanan: ”Daltonismi.” Niinpä herra Satterthwaite paljastaakin vanhan ystävänsä perheessä vuosia jatkuneen huijauksen. Paljastavana tekijänä on perinnöllinen värisokeus.

Regattamysteeri (The Regatta Mystery, julkaistiin Strand Magazinessa 1936). Isaac Poinz menettää Aamutähden, kallisarvoisen timantin. Parker Pyne paljastaa ovelan tempun tehneen huijarijoukon.

Koiran tähden (Next to a Dog, julkaistiin Grand Magazinessa 1929). Tämä on mukava kertomus vaikeuksiin joutuneesta Joyce Lambertista. Hän on kovin kiintynyt koiraansa Terryyn, joka on elävä muisto hänen sodassa kuolleesta miesvainajastaan. Koiran takia hän ei voi ottaa vastaan kotiopettajan paikkaa ja joutuu näkemään nälkää. Asiat järjestyvät kuitenkin yllättävällä tavalla.

Magnoliankukka (Magnolia Blossom julkaistiin Grand Magazinessa 1925). Vincent Easton odottaa kellon alla Victoria asemalla Theodora Darrellia. Heidän on määrä karata yhdessä Transvaaliin. Viime hetkellä Theodora kuitenkin palaa miehensä luokse ollakseen tämän rinnalla vararikon koettelemuksissa. Käy kuitenkin ilmi, että aviomies yritti selvitä vararikosta vaimonsa kunnian hinnalla.



Agatha Christie
Totuus Hallavan hevosen majatalosta
WSOY 1962
The Pale Horse 1961

"Pidetty katolinen pappi, isä Gorman, murhataan raa’asti hänen palatessaan eräänä sumuisena iltana kuolevan naisen luota. Ryöstö se ei ole – mutta onko murhaaja yrittänyt saada käsiinsä nimilistan, jonka poliisi löytää isä Gormanin kengästä? Ja mitä nimet oikein tarkoittavat? Yhteistä luettelossa mainituille ihmisille näyttää olevan vain se, että kaikki ovat kuolleet.
Juttua tukittaessa siihen niveltyy yhä enemmän omituisia ja salaperäisiä asioita, ja jossakin tulee esille nimi Hallava hevonen. Se on myös nimi, joka herättää kirjailija Mark Easterbrookin kiinnostuksen. Mikä Hallava hevonen itse asiassa on? Onko samannimisen majatalon kolmella asukkaalla todella hallussaan yliluonnollisia voimia? Onko todella mahdollista päästä eroon hankalista ihmisistä tai jouduttaa rikkaitten sukulaisten kuolemaa perinnön toivossa – vain lyömällä vetoa Hallavassa hevosessa? Varmaa on ainoastaan, että pahan voimat ovat valloillaan ja menetelmä toimii sataprosenttisen varmasti. Mark tuntee velvollisuudekseen ryhtyä tutkimaan asiaa. Avukseen hän saa punatukkaisen Gingerin, jonka reipas olemus tarjoaa tervetullutta vaihtelua ”virallisen” tyttöystävän Hermian moitteettomuuteen. Mark ja Ginger päättävät antautua vaaraan ilmoittautumalla Hallavan hevosen asiakkaiksi. Ja siitä kehkeytyykin leikki josta on leikki kaukana."

Surmatun papin kengästä löytyy salaperäinen nimilista, jossa olevat henkilöt ovat kaikki kuolleet. Jossain vaiheessa tutkimuksia esiin putkahtaa nimi hallava hevonen. Kirjailija Mark Easterbrook kiinnostuu myös asiasta ja tutustuu tarkemmin Hallavan hevosen majatalossa nykyisin asustaviin asukkaisiin, joilla huhutaan olevan yliluonnollisia voimia. Hän saa vihiä henkilöstä, joka välittää vetoja siitä, kuoleeko joku henkilö muutaman kuukauden sisällä vai ei. Vedonlyönti on kallista, mutta samalla voi päästä eroon odotettua pitkäikäisemmästä isoisästä ja periä tämän miljoonat. Mark saa avukseen punatukkaisen Gingerin, jonka reipas olemus tarjoaa vaihtelua virallisen tyttöystävän sovinnaisuudelle. Mark ja Ginger asettuvat vaaralle alttiiksi ilmoittautumalla Hallavan hevosen asiakkaiksi.
Mukavaa vaihtelua Agathan tyypillisille Poirot- ja Marple -kirjoille. Jostain syystä kirjan juoni ei etene oikein lennokkaasti. Kyseessä on kuitenkin kelpo jännäri.




Agatha Christie
Tuijottava katse
WSOY 1965 – Sapo 71
The Mirror Crack’d From Side To Side 1962


”Marina Cregg on kuvankaunis filmitähti, jolla on takanaan kirjava menneisyys ja vähintään viisi entistä aviomiestä. Kaikki alkaa kutsuilla, joiden täydellisenä emäntänä Marina toimii. Vieraita valuu sisään virtanaan ja tunnelma on korkealla, mutta yhtäkkiä Marina lakkaa säteilemästä, menettää kokonaan hallintansa ja vain tuijottaa hypnotisoituneena – seinäänkö? Tapahtuu murha: täysin merkityksettömän tuntuinen nainen kuolee ja juttua ryhtyy selvittämään iki-ihana neiti Marple ylivoimaiseen tyyliinsä. Juoni kiertyy ja mutkittelee niin kuin vain Agathan kirjoissa voi, ja loppujen lopuksi ratkaisu löytyy – niin mistä…?”

Jane Marple lähettää liian touhukkaan apulaisensa asioille ja livahtaa tutustumaan St Mary Meadin viereiseen asuntoalueeseen, Kehitykseen. Hän tapaa siellä muutamia ihmisiä ja luo näin pohjaa pian tapahtuvan murhan tutkimuksille. Scotland Yardin tehdessä tutkimuksia kentällä, Jane istuu kutimensa kanssa tuolissaan ja ratkaisee jutun kuulemiensa tosiasioiden, huhujen, taustatyönsä ja ensiluokkaisen ihmistuntemuksensa avulla. Mukava kirja - jos ei oteta lukuun sitä, että useampia viattomia ihmisiä murhataan.



Agatha Christie
Vaarallinen talo
WSOY 1982 (10.painos) – Sapo 165
Peril at End House 1932


"Eh bien! Christie vie lukijaa kuin pässiä narussa romaanissa, jossa rapistuneen kartanon perijätär on päästä hengestään kolmena päivänä peräkkäin.
Hercule Poirot saapuu Cornwallin rannikolle viettämään ansaittua lepoa kesän lämmössä. Hän tapaa ravintolassa nuoren Nickin, tytön, jonka henki on jo kolmesti pelastunut oudoissa onnettomuuksissa. Pikku belgialaisen on jälleen kerran luovuttava ajatuksesta jäädä lepäämään laakereilleen. Poirotin vainukoiranvaistot terästyvät kun käy ilmi, että vainottu neito on rappeutuneen mutta arvokkaan sukukartanon ainoa perijä.
Kriitikot pitivät tätä vuonna 1932 ilmestynyttä Poirot-tarinaa Christien siihenastisen tuotannon parhaana."

Poirot ja Hastings viettävät lomaa St.Loon merenrantakaupungissa, Cornwallissa. Poirot kertoo ystävälleen jääneensä eläkkeelle ja torjuvansa kaikki työtarjoukset. Hän tekee kuitenkin tuttavuutta lähellä asuvaan nuoreen naiseen ja tuppautuu tämän luokse vierailulle. Kyseessä oleva neiti, Nick Buckley, asuu kartanossa nimeltä Tien Pää. Käy ilmi, että Nick on selviytynyt täpärästi monesta onnettomuudesta. Poirot ei malta jättää juttua siihen, vaan alkaa tutkia tapauksia. On selvää, että auton jarruja on peukaloitu ja Poirot yrittää estää aavistelemansa murhenäytelmän, Nickin murhan.

Näyttää kuitenkin siltä, ettei kenelläkään ole motiivia murhata Nickiä. Ilotulituksen aikana kuitenkin ammutaan Nickin serkku, joka on pukeutunut samaan tapaan kuin Nick. Poirot toimittaa Nickin turvaan hoitolaitokseen, mutta sielläkin hänet yritetään myrkyttää. Poirot on ymmällä ja tekee listan epäillyistä. Kirjassa käydään listaa läpi, pohditaan ja kehitellään mahdollisia motiiveja kyllästymiseen saakka. Lopussa Poirot tunnustaa olleensa koko ajan väärillä jäljillä. Hän päättää lavastaa Nickin kuoleman ja houkutella näin murhaajan esille. Agathamaiseen tyyliin lopussa asetelma kääntyy yllättäen päälaelleen. Melko hyvä tarina, vaikka henkilöt jäävätkin aika etäisiksi.


Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1936: "Salapoliisiromaani, alan nykyään etevimpiin kuuluvan tekijän kirjoittama. Hänen kirjojensa tavallinen sankari belgialainen salapoliisi Hercule Poirot joutuu tässä tavallista vaikeampaan pulmaan selvitellessään erääseen nuoreen naiseen kohdistettujen murhayritysten alkuperää. Lopputulos on yllättävä. – Tuskin sentään kirjastojen kirja."



Agatha Christie
Varjossa auringon alla
WSOY 1962 – Sapo 60
Evil Under The Sun 1941


”Unohdatte, neiti Brewster, että kaikkialla auringon alla on pahaa, kaikkialla on varjojakin… Aurinkotuolissa lojuva, tyylikkäästi helleasuinen Hercule Poirot voisi olla kuka hyvänsä Jolly Roger Hotelin huolettomasta luksusturistien joukosta, ellei hänellä olisi ikuisia pahanilmanlinnun aavistuksiaan. Kun rantahiekalle kiemurtelee petomaisen kaunis Arlene Marshall, ja kun vaaleankalpean Christine Redfernin nuori aviomies Patrick ryntää kuin sähköiskun saaneena liehakoimaan tätä tunnettua vamppia, Hercule Poirot tietää aavistuksensa oikeaksi. Varjo on saapunut lomaparatiisiin.”

Tämä on hyvin tyypillinen Poirot-tarina. Christien kirjaksi tämä on keskinkertainen, jotenkin omaan näppäryyteensä sortuva juttu.



Agatha Christie
Viisi pientä possua
WSOY 1971 - Sapo 127
Five little pigs 1943


"Amyas Cralen maalaus viimeisestä rakastajattarestaan ehti valmiiksi juuri ennen kuin Caroline Crale surmasi taiteilijamiehensä panemalla myrkkyä hänen olutlasiinsa. – Kuudentoista vuoden takainen skandaalinkäryinen murhanäytelmä saa Hercule Poirot’n mielikuvituksen liikkeelle, herättää hänessä halun tunkeutua persoonallisuuden ongelmaan, tajuta draaman henkilöiden ajatukset ja tunteet. Oliko Caroline Crale sittenkään syypää siihen rikokseen josta hänet tuomittiin?"

Naimisissa oleva taiteilija kutsuu nuoren naisen kotiinsa maalatakseen tämän muotokuvan. He rakastuvat ja triangelidraama on valmis. Taiteilija myrkytetään kuoliaaksi ja taiteilijan vaimo tuomitaan miehensä murhasta elinkautiseen pakkotyöhön, mutta hän kuolee jo vuoden kuluttua oikeudenkäynnistä. Kuusitoista vuotta myöhemmin nyt aikuiseksi tullut tytär uskoo äitinsä syyttömyyteen ja pyytää Hercule Poirotia tutkimaan tapausta. Viiksekäs salapoliisi jututtaa poliiseja ja asianajajia, sekä murhapaikalla olleita henkilöitä. Lukija voi näin muodostaa monipuolisen kuvan tapahtumista ja eri henkilöistä. Selkeä, sujuvasti etenevä tavanomainen rikoskertomus joka antaa sopivasti vinkkejä lukijalle, jotta tämä voi arvailla syyllistä. Kolmiodraama on inhottava juttu, mutta muuten kirjaa oli mukava lukea.
. Agatha käytti muutamissa teoksissaan hyväkseen loruja.

This little piggy

This little piggy went to the market,
This little piggy stayed home,
This little piggy had roast beef,
This little piggy had none,
And this little piggy went cried wee wee wee all the way to town.




Agatha Christie
Vuoksi ja luode
WSOY 1973 - Sapo 157
Taken at the flood 1948


”Vuoks’ on luode ihmiskohtaloissa: jos vaarin otat nousun, vie se onneen…” Lieneekö Rosaleen tuntenut lainkaan Shakespearea naimisiin mennessään, mutta niin vain käy, että hänestä tulee pikimmiten suunnattoman rikas, nuori ja kaunis leski. Pommituksessa kuollut Gordon Cloade oli ainakin miljoonan punnan arvoinen mies. Riuskaotteinen veli suojelee nyt Rosaleenia kuin silmäteräänsä maailman pahuutta vastaan, ja pahuutta edustaa ennen kaikkea kuolleen aviomiehen suku, joka on tähän saakka elänyt rikkaan veljen ja sedän siivellä. Nyt he kaikki nuolevat näppejään, velkaantuneina, raivoissaan, vailla perinnän häivää. Ja nuori leski sen kun kieriskelee rahoissa inhottavan veljensä kanssa. Rakkaus, viha, mustasukkaisuus ja ahneus purkautuvat epätoivoisiin tekoihin. Herculet Poirot puuttuu asioiden kulkuun kun eräs muukalainen löydetään murhattuna hotellihuoneesta.”

”Nuori ja kaunis leski Rosaleen huomaa olevansa suunnattoman rikas: pommituksessa kuollut Gordon Cloade oli ainakin miljoonan punnan arvoinen aviomies. Miehen velkaantunut suku on raivoissaan – rakkaus, viha, mustasukkaisuus ja ahneus purkautuvat epätoivoisiin tekoihin. – Hercule Poirot’n on aika puuttua asiaan…”

Eletään sodan jälkeistä aikaa ja Lyn Marchmont on palannut kotiinsa palveltuaan laivaston naisjoukoissa. Elämä tuntuu nyt vaisulta, mutta paikkakunnalle tulee Gordon Cloaden leski Rosaleen veljensä David Hunterin kanssa. Vaisun paikkakunnan elämään tulee pian vipinää murhien myötä. Agatha pysyy tyylilleen uskollisena ja kehittää tästäkin tarinasta sellaisen, jossa kaikki henkilöt eivät ole aivan sitä, miltä näyttävät. Poirot jakaa oikeutta omavaltaisesti loppuratkaisussaan, niin kuin joissain muissakin Christien tarinoissa.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 12/1973: "Christien nelikymmenluvun lopun satoa, toisen maailmansodan jälkimaininkeja kuvasteleva tarina perijöistä, jotka yllättäen havaitsevat joutuvansa lähes puille paljaille perintösedän solmittua vanhoilla päivillään avioliiton. Hercule Poirot saa tutkiakseen tapahtumien taustaa, ja juonenkulun huipentuessa saa lukija kyllikseen aivovoimistelua syyllistä etsiessään. Poirot vaikuttaa tässä vähemmän maneerimaiselta ja myös eleettömämmältä kuin joissakin Christien myöhäisemmissä teoksissa, ja kirja kokonaisuudessaan lukeutuu Agathan tuotannon paremmalle puolelle."



Agatha Christie
Väärän vänkyrä talo
WSOY 1977, 1985 – Sapo 212
Crooked House 1949
(Julkaistu myös nimellä Murhaaja kujeilee)


”Niin hullua taloa ei olisi pystyttänyt kukaan muu kuin Aristides Leonidas, väärän vänkyrä kreikkalaisukko. Aristides ei erehtynyt koskaan – paitsi silloin kun tuli sanelleeksi oman kuolintapansa… Agathan oma lempidekkari on huolellisesti kehitetty sukujännäri vuodelta 1949. Klassikon maineen se on saavuttanut myös ainutlaatuisen loppuratkaisunsa ansiosta. ”

"Olipa ihana pieni pirulainen miehekseen tuo ukko Aristides, kreikkalainen jonka silmät tuikkivat hilpeyttä ja maailman syvintä viisautta. Itse asiassa Aristides ei erehtynyt ikinä - paitsi kun tuli sanelleeksi oman kuolintapansa. Eipä ollut aivan tavallinen Aristidesin perhekään, kaikki omalla omituisella tavallaan kummallisia, kaikki tukahduttavasti toisiinsa kiintyneitä. Yrittää siinä tunteiden verkossa sitten tutkia murhaa kun sattuu itsekin olemaan hiustupsua myöten pihkassa yhteen epäiltyyn... Väärän vänkyrä talo oli Agathamamman oma lempilapsi, huolellisesti kehitelty perhetragedia vuodelta 1949. Klassikon maineen kirja on saavuttanut myös ainutlaatuisen loppuratkaisunsa takia."

Kirjan kertojana on Charles, joka tapaa ulkomailla Sophian ja tutustuu kotimaahan tultuaan tämän perheeseen. Suvun päämies murhataan ja Charles osallistuu tutkimuksiin. Tarina tutustuttaa lukijan erilaisiin ihmistyyppeihin.


 
Sivun yläreunaan

Juhani K © 2004, 2013