Kirjoja ja musiikkia

 

Etusivulle

 

 

Anna palautetta

 

 


Kymmenen markan romaaneja (WSOY)
 

 
 

Yllä oleva mainoslause kuvaa hyvin tätä vanhaa kirjasarjaa.
Sarjan ensimmäinen kirja, amerikkalaisen Zane Greyn Salaperäinen ratsastaja ilmestyi vuonna 1933. Tämä oli ilmestynyt Kustannus Oy Kirjan kustantamana suomeksi jo 1922. Useat muutkin sarjan kirjat olivat ilmestyneet suomen kielellä jo aiemmin eri kustantajien toimesta. Tietämäni mukaan sarjan viimeinen kirja oli numero 255, vuonna 1943 ilmestynyt Aili Somersalon kirjoittama Mirja. Monet sarjassa julkaistut teokset ilmestyivät myöhemmin uusintapainoksina mm. Riksin sarjassa.

Sarja vie lukijan eri puolille maailmaa, eri kansojen ja tapojen keskuuteen. Näin viime vuosisadan alun suomalaisten lukijoiden maailmankuva avartui ja he saivat tietoa niin kulttuurista kuin historiastakin. Kirjailijoina oli arvostettuja huippunimiä maailmalta (Alexandre Dumas, Victor Hugo, Rudyard Kipling, Bernard Shaw ja Mark Twain) sekä kotimaasta (J.L.Runeberg, Aleksis Kivi, Mika Waltari ja Juhani Aho). Kevyemmän kirjallisuuden edustajina olivat tunnetut Agatha Christie, Conan Doyle, Jack London, Edgar Wallace ja P.G. Wodehouse. 

Kotimaisten kirjailijoiden teoksia sarjassa ilmestyi 65, brittiläisiä oli 62, amerikkalaisia 59, norjalaisia 14, saksalaisia 9, ruotsalaisia 8 ja ranskalaisia 8. Lisäksi oli kirjoja Venäjältä, Unkarista, Puolasta, Italiasta ja Tanskasta. Eniten teoksia oli Zane Greyltä (21 lännenkirjaa), toiseksi eniten J.O.Curwoodilta (16 lännenkirjaa) ja sitten Berta Ruckilta (13 romanttista romaania).
 
Hieman yli 20 kirjaa on peräisin 1800-luvulta. Vanhimmat teokset ovat ranskalaisen Prosper Merimeen La Chronique du temps de Charles IX (suom. Pärttylin yö) vuodelta 1829 ja niin ikään ranskalaisen Victor Hugon Notre-Dame de Paris (suom. Pariisin Notre Dame) vuodelta 1831.

WSOY:n 10 mk:n romaaneja –sarjassa ilmestyi monen eri kirjallisuuden lajin teoksia: poikakirjoja, tyttökirjoja, seikkailukirjoja, salapoliisiromaaneja, historiallisia kertomuksia, jännityskirjoja, romanttisia tarinoita, humoristisia kertomuksia, lännenkirjoja ja sotakirjoja. Viimeksi mainittuja ilmestyi sota-aikana, 1940-luvun alussa useita kotimaisilta kirjailijoilta. 
 
                                             
"Joko tiedätte, että 10 markalla saa uusia, suuria, jännittäviä romaaneja? Kirjakauppoihin on tullut uusi romaanisarja, joka hintansa puolesta vastaa nykyisen pula-ajan vaatimuksia, mutta joka sisällöltään kerrassaan valloittaa lukijan."
(Kirjan no. 9 takakannesta)
 
"Söderströmin kymmenen markan sarjaa" on saatavilla kirja-antikvariaateista ja kirjastojen hyllyistä. Niitä löytyy varmaan myös vinttikomeroista ja kesämökeiltä. Itse olen tutustunut sarjaan kotikaupunkini kirjaston varastojen kätköistä löytämieni niteiden avulla.
 
 
Kymmenen markan romaanit - sarjassa ilmestyneet kirjat:
 
 
Adams, Herbert: Autio huvila (1939) # 143
The Bluff (1938) (BRIT)

"Romaani tavallisen miehen seikkailuista salapoliisina. Hauska ja jännittävä." 

Aho, Juhani: Omatunto (1936) # 82
"Ahon saarelaisromaani täynnä ihmistuntemusta ja huumoria."

Aho, Juhani: Rautatie (1936) # 48
"Kertomakirjallisuutemme kulmakivi."

Balzac, Honore: Saiturin tytär (1934) # 23
Eugénie Grandet (1833) (RANS)

"Maailmankuulun romaanimestarin parhaita teoksia."

Barclay, Florence: Silkkiäispuun alla (1916, 1935) # 54
Through the Postern Gate
(1911) (BRIT)
"Hienosyinen ja lämpimästi kuvattu rakkaustarina."

Barclay, Florence: Rukousnauha (1914, 1940) # 171
The Rosary (1909) (BRIT) 

Barclay, Florence: Shenstonen rouva (1915, 1935) # 47
The Mistress of Shenstone (1910) (BRIT)

“Naissydämen suuria ja salaisia kärsimyksiä.”

Beach, Rex: Hopeaparvi (1923, 1937) # 112
The Silver Horde (1909) (USA)

"Seikkailu- ja jännitysromaani Alaskasta."

Beach, Rex: Varonan aarre (1939) # 137
Rainbow’s End (1916) (USA)

”Erään aarteen tarina Kuuban itsenäisyystaistelun ajalta. Jännittävä ja romanttinen.”

Bennett, Arnold: Loistohotelli Babylon (1923, 1939) # 141
The Grand Babylon Hotel (1902) (BRIT)

"Repäisevä, humoristinen romaani eräästä miljoonamiehestä ja hänen tyttärestään."

Bennett, Arnold: Elävältä haudattu (1921, 1936) # 80
Buried Alive (1908) (BRIT)

"Englantilaisen humoristin erikoisen hauska ja vauhdikas romaani"

Bennett, Arnold: Ilojen kaupunki (1941) # 212
The City Of Pleasure (1907) (BRIT)

Bergen, Bertie (Nanna Fornander): Salaperäinen osakeyhtiö (1941) # 209
Bolag U.P.A. (1938) (RUOT) 

Bergman, Hjalmar: Hänen armonsa testamentti (1923, 1933) # 17
Hans nåds testamente (1910) (RUOT)

"Suuren ruotsalaisen kertojan rehevimpiä humoristisia kirjoja."

Bodkin, McDonnell: Salapoliisi Paul Beckin seikkailuja (1905, 1941) # 200
(IRL)

Boo, Sigrid: Rakas oma minä (1935, 1936) # 72
Alle tenker på sig - det er bare jeg som tenker på mig (1934)
(NOR)
"Humoristinen romaani nuoren avioparin vastuksista ja onnenpotkusta."

Boo, Sigrid: Tällaisinakin aikoina (1933) # 16
Selv i tider som disse (1932) (NOR)

"Tällaisinakin aikoina merkitsee rakkaus enemmän kuin raha, julistaa tekijä." 

Boo, Sigrid: Kyökin puolella (1931, 1936) # 7
Vi som går kjøkkenveien (1930) (NOR)

"Pohjoismaiden suosituin romaani."

Boo, Sigrid: Kun onni potkaisee (1941) # 207
Heldig ung dame (1940) (NOR) 

Bordeaux, Henry: Lumen peittämät jäljet (1941) # 217
La neige sur les pas (1911) (RANS)

Bridges, Victor: Punaisen talon salaisuus (1938) # 131
The Red Lodge (1924) (BRIT)

"Ongelmallinen jännitysromaani, johon liittyy kaunis rakkaustarina."

Bridges, Victor: Vaihdetun miehen salaisuus (1930, 1940) # 196
(?) Another Man’s Shoes (1913) (BRIT)

Seikkailuromaani

Christie, Agatha: Kortit pöydällä (1939) # 145  
Cards On The Table (1936) (BRIT)  

"Jännitysromaani julkeasta rikoksesta ja sen nerokkaasta paljastuksesta."

Christie, Agatha: Aikataulukon arvoitus (1936) # 126  
The ABC murders (1935) (BRIT)  

"Erikoislaatuinen salapoliisiromaani."  

Christie, Agatha: Idän pikajunan arvoitus (1937) # 110  
Murder On The Orient Express (1934) (BRIT)  

"Nerokkaimpia jännitysromaaneja, mitä koskaan on sepitetty."  

Christie, Agatha: Vaarallinen talo (1936, 1941) # 91  
Peril at End House (1932) (BRIT)  

"Uudenlaatuinen, yllätyksiä tarjoava jännitysromaani."  

Christie, Agatha: Eikä yksikään pelastunut (1940) # 192  
Ten Little Niggers (1939) (BRIT)  

Connor, Ralph: Seitsemänkymmentä kertaa seitsemän (1936) # 74  
The Gaspards of Pine Croft (1923)
(KAN)  
"Romaani rikoksesta, voimakkaasta tahdosta ja anteeksiantamuksesta."  

Crofts, Freeman Wills: Punainen sirppi (1940) # 191  
The Box Office Murders (1928) (BRIT)  

"Romaani kiristäjästä ja rahanväärentäjästä."  

Crofts, Freeman Wills: Wight-saaren arvoitus (1935) # 62  
Mystery of The Southampton Water (1934) (BRIT)  

"Vauhtia ja voimaa tarjoava jännitysromaani."  

Crofts, Freeman Wills: Kuin varas yöllä (1934) # 26  
Sudden Death (1932) (BRIT)  
"Mestarillinen salapoliisiromaani."  

Cromie, Robert: Haaksirikko (1941) # 197  
Robert Cromie (1856-1907) (IRL)  

"Rakkautta ja seikkailuja suurilla merillä."  

Curwood, J.O.: Henkipaton uskollisuus (1925, 1937) # 113  
Isobel (1913) (USA)  
"Miehekäs seikkailuromaani Kanadan kuuluisan ratsupoliisin toiminnasta."  

Curwood, J.O.: Ihmismetsästäjän salaisuus (1924, 1936) # 67  
The River’s End (1919) (USA)  

”Seikkailuja ja rakkautta Kanadan suurten jokien varsilla.”  

Curwood: Kalliovuorten kuningas (1930, 1935) # 53  
The Grizzly King (1916) (USA)  

"Henkeä pidätellen lukija seuraa näitä kuolemaa uhmaavia seikkailijoita”
”Jännittävä nuortenkirjaklassikko metsästäjän ja harmaakarhun kamppailusta jylhässä kanadalaisessa erämaassa. Kirjassa tutustutaan myös muiden villieläinten elämään.”  

Curwood: Kapteeni Plumin rohkeus (1925, 1936) # 79  
The Courage of Captain Plum (1908) (USA)  

”Nuoren kapteenin seikkailuja mormoonien mailla.”  

Curwood, J.O.: Kirottu laakso (1928, 1939) # 139  
The Plains of Abraham (1928) (USA)  

”Kahden nuoren rakkaustarina Kanadan vainovuosien ajoilta.”  

Curwood, J.O.: Kohtalon uhmaaja (1926, 1937) # 114  
A Gentleman of Courage (1924) (USA)  

”Jännittäviä Villin Lännen kuvauksia.”  

Curwood, J.O: Kuoleman polulla (1925) (1938) # 132  
(USA)  
"Seikkailuromaani Brittiläisen Columbian aarniometsistä."  

Curwood: J.O.: Kuolemanmajan salaisuus (1927, 1936) # 86  
(Jack Howlandin seikkailut)  

The Danger Trail (1910) (USA)  

"Rakkaus pelastaa viattoman miehen kuolemantuomiosta."
 

Curwood; J.O.: Kuolleista palanneet (1927, 1936) # 83  
The Crippled Lady of Peribonka (1929) (USA)  

”Romaani kahdesta rakkaudesta erämaan ja suurkaupungin välillä.”  

Curwood; J.O.: Lainsuojattoman kosto (1925, 1935) # 61  
Steele of The Royal Mounted (1911) (USA)  

"Henkeä pidätellen lukija seuraa näitä kuolemaa uhmaavia seikkailijoita."  

Curwood, J.O: Lumikenttien laki (1927, 1935) # 41  
The honor of the big snows (1911) (USA)
 
(Erämaan tytär, 1912, 1980, 1990)  

”Romanttinen kuvaus Kanadan lumikentiltä.”  

Curwood: Musta metsästäjä (1927, 1934) # 40  
The Black Hunter (1926) (USA)  

"Tekijä on reippaiden erämiesten verraton kuvaaja."  

Curwood, J.O: Palava metsä (1934) #33  
The Flaming Forest (1921) (USA)  

”Maailman rohkeimman poliisikunnan urotöitä.”  

Curwood: Taistelujen tyttö (1930, 1935) # 50  
The Girl Beyond The Trail (1917) (USA)  

"Kuvaus suurilta saloilta."  

Curwood: Vanha Valtatie (1935) # 43  
The Ancient Highway (1925) (USA)  

Curwood: Viimeinen raja (1924, 1935) # 42  
The Last Frontier (1923) (USA)  

”Curwood on parhaita amerikkalaisia korkean pohjolan kuvaajia.”  

Daudet, Alphonse: Tartarinin seikkailut (1937) # 96  
Les aventures prodigieuses de Tartarin de Tarascon (1872) (RANS)

"Klassillinen romaani humoristisesta leijonanmetsästyksestä."  

Dell, Ethel M: Rautaverho (1922, 1941) # 198  
The Safety Curtain (1917) (BRIT)  

"Pienen tanssijattaren ja Intiassa palvelevan upseerin romanttinen rakkaustarina."  

Dell, Ethel: Kotkan tie (1921, 1934) # 34  
The way of an eagle (1912) (BRIT)
 
"Jännittävä rakkaustarina Intian kapinan myrskyissä."  

Dohna-Schlodien, Nikolaus zu: Kaapparilaiva Möven seikkailut (1938) # 127
S.M.S.Möwe (1916) (SAKS)  
"Todellisuuskuvauksia maailmansodan meritaisteluista."  
"Kaapparilaiva Möwe, sen murtautuminen englantilaisten saartolinjan läpi, hävityssota Atlantilla ja onnellinen kotiinpaluu...Kirjoittanut Kreivi Nikolaus zu Dohna-Schlodien."  

Dominik, Hans: Kolmen miehen valta
– Romaani vuodelta 1955 (1923, 1934) # 27

Die Macht der Drei (1922) (SAKS)  

“Mielikuvitusromaani kolmen miehen maailmanvallasta vuodelta 1955”  

Doyle, Arthur Conan: Kuningas pulassa (1907, 1933) # 5  
Sherlock Holmesin seikkailut. 1  
Eri novellikokoelmista (1892, 1894) (BRIT)  

"Sherlock Holmesin seikkailujen mainion sarjan alku."
 

Doyle, Arthur Conan: Sininen kiiltokivi (1907, 1933) # 13  
Sherlock Holmesin seikkailut. 2  
Eri novellikokoelmista (1892, 1894) (BRIT)  

"Uusi sarja kuuluja Sherlock Holmes-seikkailuja."
 

Doyle, Arthur Conan: Kadonnut kilpahevonen (1933) # 39  
Sherlock Holmesin seikkailut. 3  
Eri novellikokoelmista (1892, 1894) (BRIT)  

"Salapoliisien kuninkaan jännittäviä seikkailuja."  

Doyle, Arthur Conan: Laivastosopimus (1936) # 98  
Eri novellikokoelmista (1892, 1894) (BRIT)  

”Salapoliisiromaanien mestarin muistelmia Sherlock Holmesista.”  

Dukes, Paul: Punaisen hämärän maa (1942) # 229  
Red dusk and the morrow; adventures and investigations in red Russia (1922) (BRIT)  

“Kokemuksia ja tutkimuksia Puna-Venäjällä.”  

Dumas, Alexandre: Kolme muskettisoturia 1-2 (1889, 1939) # 156-157  
Les trois mousquetaires (1844) (RANS)  

"Kuuluisa historiallinen romaani kardinaali Richelieun ajalta."  

Dumas, Alexandre: Musta tulppaani (Musta tulpaani) (1913, 1933) # 8  
La tulipe noire (1850) (RANS)  
"Verraton historiallinen romaani."  

Ellis, Edward: Nopsajalka (1939) # 154  
Ned in the blockhouse
(1883) (USA)  
”Intiaaniromaani – uhkarohkeata sankaruutta ja herkeämätöntä jännitystä.”  

Elmgren-Heinonen, Tuomi: Lottatyttö komennuksella (1940) # 201  
Pikkulotan tarina
 

Erho, Kaarlo: Kalman sissit (1941) # 218  
"Kertomus rohkeiden nuorukaisten huimaavista seikkailuista"  

Erho, Kaarlo: Korpien Kivekkäät (1942) # 242  
Kertomus nuorten vapaaehtoisjoukon huimista seikkailuista Pohjois-Karjalan korpimailla.  

Erho, Kaarlo: Pommeja, paukkuja, partioretkiä (1941) # 206  
Sotajuttuja Summasta ja Länsi-Kannakselta  

Erho, Kaarlo: Summa - Sotamiehen kynällä piirrettynä (1942) # 224  
Muistelmia Raumalaiskomppanian vaiheista Summan ja Länsikannaksen sekä Viipurin puolustuksessa.  

Erho, Kaarlo: Tunturivuorten hakkapeliitat (1942) # 234  
Kertomus nuoren vapaajoukon huimista seikkailuista Jäämeren rannikolla  

Evjenth, Håkon: Suonjon metsästäjät (1941) # 202  
Kertomus Norjan tuntureilta (NOR)  

Fletcher, J.S: Kuparilipas (1941) # 203  
The Copper Box (1923) (BRIT)  

Galsworthy, John: Tumma kukka (1932, 1936) # 81  
The Dark Flower (1913) (BRIT)  

"Tekijänsä hienoimpia ja samalla jännittävimpiä romaaneja."  

Galsworthy, John: Omenapuu (1926, 1934) # 20  
The apple tree (1916) (BRIT)
 
"Maailmankirjallisuuden kauneimpia rakkauskertomuksia."  

Gogol, N.V.: Taras Bulba (1878, 1940) # 160  
Taras Bulba (1835) (VEN)  

"Klassillinen romaani kasakkain elämästä."  

Gollomb, Joseph: Pariisin poliisi (1934) # 31  
Master Man Hunters: Super Sleuths of London, Paris, Vienna and Berlin (1926) (BRIT)  

”Salapoliisien ja rikollisten taisteluista Euroopan suurimmissa pääkaupungeissa.”

Pariisin poliisi ym. tositarinoita Euroopan poliisin taistelusta lainrikkojia vastaan.
 

Gollomb, Joseph: Lontoon poliisi (1934) # 32  
Scotland Yard (1927) (BRIT)  

”Todenmukaisia kuvauksia Lontoon kuuluisasta Scotland Yardista.”  
”Sisällys:
Scotland Yard, Pariisin pojanpelätys, Haavoitettu kyyhky, Taideteosten varas, Eräs rikosmuseo, Kyttyräselkä kuningas.”  

Grey, Zane: Aavikon ratsastaja (1939) # 142  
The Trail Driver (1936) (USA)  

"Seikkailuromaani Texasista sisällissotien ajoilta."  

Grey, Zane: Auringonlaskun sola (1935) # 57  
Sunset Pass (1931) (USA)  

”Ratsastajien seikkailuja Lännen suurilla karjafarmeilla.”  

Grey, Zane: Betty Zane (1934) # 29  
Betty Zane (1903) (USA)  

Seikkailukertomus Pohjois-Amerikasta intiaanisotien ajoilta”  

Grey, Zane: Erämaan vaeltaja (1929, 1934) # 24  
Wanderer of The Wasteland (1923) (USA)  

”Jylhä tarina Pohjois-Amerikan kaameista erämaista.”  

Grey, Zane: Erämaan kultaa (1921, 1934) # 30  
Desert Gold (1936) (USA)  

”Rohkeita seikkailuja villin lännen vuoristoista.”
 

Grey, Zane: Erämaan kukka (1933) # 14  
The heritage of the desert (1910) (USA)
 
"Jännittävä romaani mormonien maailmasta."
 

Grey, Zane: Kanjonin kutsu (1926,1935) # 51  
The call of the Canyon (1921) (USA)
 
”Kuvaus sivistyneiden ihmisten kaipuusta erämaan hiljaisuuteen.”  

Grey, Zane: Lännen tähtien alla (1920, 1933) # 10  
The Light of The Western Stars (1914) (USA)  

"Parhaita cowboy-romaaneja, mitä on kirjoitettu."  

Grey, Zane: Metsien mies (1922, 1940) # 184-185  
The man of the forest (1920) (USA)  

"Se on Greyn paras romaani."  

Grey, Zane: Nuori metsänvartija (1934) # 21  
The Young Forester (1910) (USA)  

"Hurjia seikkailuja metsänryöstäjien parissa."  

Grey, Zane: Purppurarinteiden ratsastajat (1924, 1938) # 111  
Riders of The Purple Sage (1912) (USA)  

"Vauhdikas romaani Lännen mormonimailta"  

Grey, Zane: Rajaseudun henki (1925, 1936) # 68  
The Spirit of Border (1905) (USA)  

Jatkoa tarinalle Betty Zane  
"Lännen uudisasukkaiden elämää, vapaudenrakkautta, rajan kiroja."  

Grey, Zane: Rajaseudun sissit (1926, 1934) # 37  
The Border Legion (1916) (USA)  

”Seikkailuja, joita pystyvät kokemaan vain miesten miehet ja rohkeimmat naiset.”  

Grey, Zane: Salaperäinen ratsastaja (1922, 1933) # 1  
The Mysterious rider (1921) (USA)  

"Romaani Amerikan villin vuoriston voimakkaista miehistä ja kauniista tytöistä."  

Grey, Zane: Satumaan lilja (1934) # 44  
The rainbow trail (1915) (USA)  

Jatkoa tarinalle Purppurarinteiden ratsastajat  

Grey, Zane: Tuliharja (1925, 1935) # 45-46  
Wildfire (1917) (USA)  
"Jännitysromaani Amerikan villistä lännestä"  

Grey, Zane: Ukkosvuori (1939) # 136  
Thunder Mountain (1935) (USA)  

"Jännittävä romaani kokonaisesta kultavuoresta ja sen salaisuudesta."  

Grey, Zane: Viimeinen ajo (1925, 1933) # 3  
The Last Trail (1909) (USA)  

"Suurenmoinen romaani Amerikan aarniometsien valloittajista."  

Grey, Zane: Viimeiseen mieheen (1928, 1935) # 52  
To The Last Man (1922) (USA)  

”Romaani taistelujen keskellä syttyneestä herkästä rakkaudesta.”  

Grey, Zane: Yksinäisen tähden harhailija (1924, 1934) # 25  
The Lone Star Ranger (1915) (USA)  

"Jännittävä cowboy-romaani"  

Grey, Zane: Yöllinen hyökkäys (1939) # 161  
Riders of Spanish Peaks (1938) (USA)  

"Jännitysromaani villistä lännestä."  

Haensel, Carl: Matterhorin valloittajat (1939) # 152  
Der Kampf ums Matterhorn (1928) (SAKS)  

"Tosiromaani ankarasta kilpailusta Alpeilla."  

Haggard, H. Rider: Kuolematon kuningatar (1922) (1933) # 4  
She (1887) (BRIT)  
"Häikäisevän kaunis romaani salaperäisen Afrikan kätköistä."  

Haggard, H. Rider: Salattu maa (1942) # 225  
Allan Quatermain (1887) (BRIT)
 
Suurmetsästäjä Allan Quatermainin seikkailuja Keski-Afrikassa  

Hamsun, Knut: Viktoria (1928, 1940) # 188  
Victoria (1889) (NOR)  
"Klassillinen rakkausromaani."  

Hart, Frances Noyes: Kuka oli kostaja? (1929, 1942) # 249  
(USA)  

Hansen, Lars: Tromssan mursu (1935) # 58  
Hvalrossen av Tromsø (1929) (NOR)  

"Valaanpyyntilaivan seikkailuja jäämerellä."  

Hemon, Louis: Pohjolan tytär (1930, 1942) # 241  
Maria Chapdelaine (1913) (RANS)  

Kertomus ranskalaisesta Kanadasta  

Hildenbrandt, Fred: Aika vierii taaksepäin (1941) # 199  
Der Sand läuft falsch im stundenglas (1930) (SAKS)  

Hugo, Victor: Parisin Notre Dame (1915, 1935) # 55-56  
Notre-Dame de Paris (1831) (RANS)  

"Kuuluisa historiallinen romaani."  

”Keskiaikaiseen Pariisiin sijoittuva tarina rujosta Notre-Damen kellonsoittajasta, mustalaistyttö Esmeraldasta ja arkkidiakoni Claude Frollosta."
 

Hälli, Matti: Murha meren rannalla (1943) # 253  

Hälli, Matti: Oi, aika sä entinen (1942) # 228  

Hälli, Matti: Sopimatonta kuolla yliopistolla (1943) # 248  

Iisalo, Osmo (=Eino Railo): Ontrein tarinoita (1920) # 167  
"Kertomuksia rajavainoista itäisellä rajallamme."  

Ivalo, Santeri: Juho Vesainen – historiallinen romaani (1942) # 223  

Jokai, Mauri: Valekuollut (1920, 1941) # 195
(=Jókai, Mór, 1825-1904) (UNKARI)  
"Jännitysromaani vihan ja rakkauden voimasta."  

Järventaus, K.A: Summan savut (1940) # 216  
Muistelmaromaani Suomen sodasta 1939-1940: mukana olleen omakohtaisia havaintoja ja kokemuksia.  

Kaarina (Paalanen, Ester): Anja rouvan virassa (1940) # 162  
"Hauska kotimainen kirjeromaani"  

Kaarina (Paalanen, Ester): Anja otti paikan (1937) # 104  
"Reipas kotimainen romaani. Hyvin suosittu."  

Kaarina (Paalanen, Ester): Anjan tuntematon sotilas (1941) # 219  

Kaarina (Paalanen, Ester): Onnen raha (1943) # 246  

Kainuu, Väinö: Finnit tulevat (1936) # 92  
"Kuvauksia muinaisten suomalaisten sisukkaista sotaretkistä."  

Kelo, Ilmari: Tulta ja tuulta (1939) # 172  
Luutnantti Routa tekee tyhjiksi venäläisten aikeet ryöstää unkarilainen paronitar Zita.
 

Kipling, Rudyard: Meren urhoja (1898, 1938) # 116  
Captains Courageous (1897) (BRIT)  

Meren urhoja - kertomus suurilta matalikoilta  
"Viehättävä meriromaani. Suosittu kirjana ja filminä."  

Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä (1870) (1939) # 166  
"Taidekirjallisuutemme kulmakivi."  

Konkka, Juhani: Neuvostovakoilijatar (1942) # 230  

Korhos-Heikki (=Korhonen, Heikki): Martti Kitunen (1935) # 64  
Muistelmia Suomen kuuluisimmasta karhuntappajasta ja kuvauksia hänen seikkailuistaan.  
"Kuuluisimman karhunkaatajamme vaiheita erämatkoiltaan."  

Kosary, Lola Rez: Kuka on se oikea? (1938) # 123  
(=Kosáryné Réz Lola, 1892-1984) (UNK)  
"Huvittava kertomus viattoman kirjeen aiheuttamista kommelluksista."  

Koski, Hillevi: Unohtumaton nuoruus (1936, 1937) # 97 (?)  
"Reipas ja toimintaa täynnä oleva kolmen sukupolven rakkausromaani."  

Kukkonen, Jussi: Arojen kasvatti (1940) # 179  
"Torguuttiprinsessan ja suomalaisen nuorukaisen rakkaustarina."  

Kukkonen, Jussi: Kamtshatkan kaunotar (1936) # 93  
"Suomalaisen insinöörin romanttisia, jännittäviä kokemuksia."  

Kukkonen, Jussi: Sissipäällikön unelma (1935) # 60  
"Historiallinen romaani Vesaisen jälkeisistä rajakahakoista."  

Kästner, Erich: Varastettu koru (1937) # 99  
(Varastettu koru eli tunteellisen makkaramestarin seikkailut)  

Der Verschwundene miniatur (1936) (SAKS)  
(
Die verschwundene Miniatur oder auch Die Abenteuer eines empfindsamen Fleischermeisters)  
"Humoristinen ja taiteellisesti korkea salapoliisiromaani."  

Lagerlöf, Selma: Karoliinin sormus (1925, 1940) # 165  
Löwenskölska ringen (1925) (RUOTS)  

"Tekijänsä hienoimpia romaaneja."  

Laikko, V: Elokuun murha (1940) # 173  
"Suomalainen salapoliisiromaani, yhtä hyvä kuin ulkomaiset."  

Lassila, Maiju: Tulitikkuja lainaamassa (1910, 19??)  #  ???  
"Verevä kansanelämän kuvaus. Kirjallisuutemme klassillisia teoksia."  

Liefde, J.B. de: Geusit - eli kerjäläissoturit (1876, 1933) # 2  
(
Geusit (Kerjäläiset), eli Alankomaiden tasavallan perustajat)  
De geuzen – Een verhaal uit den tachtigjarigen oorlog (1873) (HOL)
 
"Maailman parhaita vapaussotaromaaneja."  

Lindberg-Dovlette, Elsa: Haaremin ristikon takaa (1925, 1933) # 11  
(Prinsessa Mirza Riza Khan) (SUOMI)  

”Kiehtova tosikuvaus suomalaisesta naisesta persialaisena prinsessana.”  

Linnus, Olavi: Viimeinen kirje (1940) # 180  
Salapoliisiromaani  

Locke, William J.: Meren tähti (1924, 1934) # 38  
Stella Maris (1913) (BRIT)  

“Kertomus nuoren naisen syvällisestä, vastoinkäymisiä ja onnettomuuksia voittavasta rakkaudesta.”  

London, Jack: Suuren talon pikkurouva (1923, 1937) # 100  
The Little Lady of the Big House (1916) (USA)
 
"Kuuluisan lännen-kuvaajan voimakas romaani."  

London, Jack: Kertomuksen loppu (1936) # 87  
Tarinoita Pohjolasta.
(USA)  
"Tekijänsä parhaimpia ja taiteellisimpia novelleja."  

London, Jack: Naisen ylpeys (1925, 1936) # 76  
Scorn of Women (1906)
(USA)  
"Erämaiden vaaroja, taipumatonta rohkeutta ja rakkautta."  

London, Jack: Kulkuri ja keijukainen (1923, 1938) # 124  
Kulkuri ja keijukainen y.m. kertomuksia (Tasmanin kilpikonnat, Muotojen ikuisuus, Tuhlaaja isä)  

The Turtles of Tasman (1916)
(USA)  

Luosto, Jouko: Voittojen tie (1941) # 213  
Reserviupseerin kokemuksia Tolvajärven-Aittojoen rintamalta  

Makkonen, V: Savon kauppias Pietari Kylliäinen (1935) # 49  
”Jännittävä historiallinen romaani Olavinlinnan perustamisen ajoilta.”  

Marlitt, E: Hänen toinen vaimonsa (1922, 1941) # 240  
Die zweite Frau (1874) (SAKS)  

"Ylhäissäätyisen avioliiton ristiriitoja."  
Kirjailijatar on oikealta nimeltään Eugenie John (1825-1887)  

Marlitt, E: Kreivitär Gisela (1923, 1939) # 148  
Reichsgräfin Gisela (1870) (SAKS)
 
Rakkausromaani korkeinta luokkaa  

Mason, A.E.V: Myrkkynuoli (1926, 1939) # 150  
The House of Arrow (1924) (BRIT)  

"Terävänäköisen salapoliisin ja kylmäverisen rikollisen jännittävä kamppailu."  

Merimee, Prosper: Pärttylinyö (1937) # 107  
La Chronique du temps de Charles IX (1829) (RANS)  
"Kuvaus Ranskan historian turmeltuneelta ajalta."  

Moffett, Cleveland: Läpi seinän (1926, 1942) # 232  
Through The Wall (1909) (USA)
 

Munthe, Axel: Huvila meren rannalla (1931, 1943) # 186-187
The Story of San Michele (1929) (RUOTS)  

"Viime vuosien merkillisin muistelmasarja."  

Mäkelä, Matti: Taistelu Dardanelleista (1941) # 214  
Katkelma kansojen kamppailusta  

Newman, Bernard: Vakooja (1943) # 155  
The Spy (1935) (BRIT)  

"Todellisuusromaani maailmansodan keskellä."  

Niles, Blair (Mary Blair Rice): Pirunsaarelle tuomittu (1931, 1942) # 235  
Condemned to Devil’s Island (1928) (USA)  

Tuntemattoman vangin tarina  

Nordhoff - Hall (Charles Nordhoff & James Hall): Myrskyn kourissa (1938) # 119
The Hurricane (1936) (USA)  
"Jännittävä ja järkyttävä kuvaus valtamerensaaren luonnonmullistuksesta."  

Oppenheim, E. Phillips: Monte Carlon arvoitus (1939) # 149  
Mr.Grex of Monte Carlo (1915) (BRIT)  

Oppenheim, E. Phillips: Vaihdettu mies (1924, 1938) # 133  
The great impersonation (1920) (BRIT)  

”Loistavaa huumoria, hyvää ihmiskuvausta yllättäviä käänteitä.”
 

Pekkanen, Toivo: Tehtaan varjossa (1934) # 22  
"Nuoren romaanin ensimmäisen mestarin parhain kirja"  

Pekkarinen, Tatu: Hotelli Huminan kantavieraat (1942) # 239  

Pekkarinen, Tatu: Isäntä soittaa hanuria (1943) # 251  
Nykyajan elämänrytmiä kirkonkylässä”  

Pekkola, Sulo-Veikko: Ihmisten kiusana (1928, 1937) # ??? (105 tai 106)
Jääkäripataljoona 27 Kuurinmaalla  
"Pommari-kapteenin jännittäviä seikkailuja jääkärivuosilta."  

Pekkola, Sulo-Veikko: Herrana ja heittiönä (1927, 1937) # 102  
Pommarin ja värvärin muistelmia sotavuosilta  
"Tunnetun jääkärimme hauskoja muistelmia värväysajoilta."  

Porras, Kirsti: Laiva huusi yössä  (1942) # 238
Salapoliisiromaani  

Porter, Eleanor: Iloinen leikki (1935) # 66  
Kirja on ilmestynyt myös nimellä Iloinen tyttö (1916) ja Pollyanna  
Pollyanna (1913) (USA)  
"Nuoren iloisen neitosen tarina ympäristönsä hyvänä valonsäteenä."  

Priestley, J.B: Yön yllättämät (1933, 1940) # 175  
John Boynton Priestley (BRIT)  

"Jännityskirjallisuuden huippusaavutuksia."  

Puskin: A.S: Kapteenin tytär (1876, 1935) # 63  
Kapitanskaja dočka (1836) (VEN)
 
"Klassilliseksi tullut venäläisen mestarikertojan romaani."  

Rantala, Heikki: Tapahtui Petroskoissa (1942) # 236  
Seikkailuromaani  

Rauta, Viljo: Riitamaan ritari (1943) # 247
Historiallinen seikkailukertomus Kannakselta  

Rauta, Viljo: Kollaan korsutarinoita (1941) # 205  

Ravn, Margit: Kihlat ja arvopaperit (1939) # 151  
Kitty K’s 16.000 (NOR)  
"Norjalais-amerikkalaisen neitosen harmit ja kommellukset ennen kihlausta."  

Ravn, Margit: Tyttö, joka lähti tiehensä (1938) # 117  
Hun som reiste (1933) (NOR)  
"Oslolaisen perhetytön kokemuksia kaukaisissa vuoristokylissä."  

Ravn, Margit: Serkukset (1935) # 65  
(NOR)  
"Pirteä romaani kolmen nuoren naisen hauskasta kesälomasta."  

Ravn, Margit: Niin kuin kaikki muutkin (1933) # 12  
Som alle de andre (1928) (NOR)  

"Iloinen romaani, jonka lukee kolmannenkin kerran."  

Reid, Mayne: Valkoinen hevonen (1891, 1941) # 211  
The War Trail (1857) (War Path) (IRL/USA)  

Seikkailuja Meksikossa  

Richthofen (Manfred Albrecht von Richthofen): Punainen lentohävittäjä (1918, 1938) # 118  
Der rote Kampfflieger (1917) (SAKS)  

"Maailmansodan kuuluisimman taistelulentäjän muistelmia."  

Rintelen von Kleist, Franz: Salainen hyökkääjä (1939) # 135  
The Dark Invader (1933)
(SAKS)  
Wartime Reminniniscences of a German Naval Intelligence Officer
 
Erään Saksan valvontaosaston upseerin sodanaikaiset muistelmat  
"Maailmansodan aikaisen vakoojan muistelmia."  

Ritvala, M (=Mika Waltari): Ihmeellinen Joosef (1938) # 125
Ihmeellinen Joosef eli elämä on seikkailua: vakava ajanvieteromaani  

"Hullunkurisia tilanteita pursuava romaani helsinkiläistytöstä ja ihmeellisestä miehestä."  

Riverton, Stein (=Sven Elvestad): Tuhat rautaa tulessa (1925, 1938) # 129  
Manden med tusen jern i ilden (1925) (NOR)  

"Salapoliisiromaani, josta ei puutu yllätyksiä eikä tärisyttäviä kokemuksia."  

Riverton, Stein: Asbjörn Krag sotkeutuu vakoiluun (1929, 1942) # 244  
Ensimmäinen painos ilmestynyt nimellä "Salapoliisi Krag Pankkirosvona”  

(NOR)
 

Riverton, Stein: Salaperäinen vihollinen (1913, 1939) # 140
”Kuuluisan Asbjörn Kragin seikkailuja suurta rikollisjoukkuetta vangitessa.”  
(NOR)
 

Rohmer, Sax: Keltainen kynsi (1927, 1939) # 138  
The Yellow Claw (1915) (USA)  

"Taitavasti sommiteltu jännitysromaani erään kirjailijan ja kauniin naisen kuolemasta"  

Rohmer, Sax: Tohtori Fu-Manchu, kauhujen mies (1941) # 215  
The Mystery of Dr. Fu-Manchu (1913) (USA)  

Ruck, Berta: Ainoa tyttö maailmassa (1924, 1940) # 189  
(BRIT)
 

Ruck, Berta: Kevättä ja rakkautta (1936) # 70  
The land girl’s love story (1918)
(BRIT)  
1.painos nimellä "Mitä Joan nimitti rakkaudeksi"  

”Aurinkoinen ja toiminnasta rikas rakkausromaani.”  

Ruck, Berta: Kittenin salainen avioliitto (1928, 1942) # 226  
Money for one (1928) (BRIT)  

Ruck, Berta: Liian kaunis tyttö (1924, 1938) # 130  
”Romaani eräästä upseerista ja kauniista filmitähdestä.”  

(BRIT)
 

Ruck, Berta: Mannekiinityttö (1927, 1936) # 69  
"Köyhän liikeapulaistytön vaiheet seurapiirien kaunottareksi."  
1.painos nimellä Mallityttö (1927) (BRIT)  

Ruck, Berta: Mies vähittäismaksulla (1929, 1940) # 176  
"Humoristinen rakkausromaani." (BRIT)  

Ruck, Berta: Miss Millionin kamarineito (1923, 1938) #121  
Miss Million’s Maid (1917) (BRIT)  

”Yllätyksellinen romaani nuoresta ylhäisönaisesta ja kamarineidosta.”  

Ruck, Berta: Neiti suorasuu (1926, 1940) # 182  
Arabella The Awful (1918) (BRIT)  
"Hän on valloittavasti naurava sanavalmis englantilainen tyttö."  

Ruck, Berta: Nykypäivien maantieritari (1927, 1938) # 128  
"Humoristinen ja reipas romaani upseerin ja filmitähden rakkaustarinasta."
(BRIT)  

Ruck, Berta: Rakkauspulveri (1923, 1936) # 84  
”Vallaton kertomus hajamielisen professorin neuvokkaasta sihteeristä.”  

(BRIT)
 

Ruck, Berta: Seitsemän vuotta Raakelin tähden (1920, 1936) # 95  
Years for Rachel (1917)
(BRIT)  
"Humoristinen romaani nuoren tytön kihlauksesta maailmansodan alkuaikoina."  

Ruck, Berta: Suudelmien silta (1922, 1934) # 28  
Bridge of Kisses (1917) (BRIT)
 
”Englantilaisen kirjailijan pirteä rakkausromaani.”  
Ilmestynyt vuonna 1922 nimellä Suukkojen silta.  

Ruck, Berta: Toisen tytön kengissä (1922, 1936) # 77  
In Another Girl’s Shoes (1916) (BRIT)
 
"Romaani kahden ihmisen hauskoista kommelluksista."
 

Runeberg, J.L: Vänrikki Stoolin tarinat (1867, 1940) # 170  
"Mannisen suomennos, Edelfeltin kuvat."  

Sabatini, Rafael: Pannan peruutus (1937) # 108  
The Banner of the Bull (1915) (ITA)
 
"Historian jännittävimpiä kohtauksia."  

(Pannan peruutus. Alfonso Henrik, Portugalin ensimmäinen kuningas
Vale-Dimitri. Boris Godunov ja Iivana Julman valepoika
Hermosa Fembra. Tapaus Sevillan inkvisition historiasta
Madrigalin piirakanpaistaja. Portugalin vale-Sebastianin tarina
Kohtalokas rakastuminen. Henrik IV:n murha)
 

Sabatini, Rafael: Turha kosinta (1937) # 103  
Turha kosinta ja muita historiallisia kohtauksia  
(ITA)
 

Sata laulua rakkaudesta (1936) # 89  
"Valikoima parhainta suomalaista rakkausrunoutta."  
Koonnut Olli Nuorto  

Seltzer, Charles Alden: Erämaan henkäys (1940) # 177  
Breath of the Desert (1932)  

“Romaani Arizonan karjapaimenista”  

Scharling, Henrik: Nöddebon pappilassa (1877, 1934) # 18  
Nöddebon pappilassa uudenvuoden aikaan  

Ved Nytaarstid i Nøddebo Præstegaard (1861) (TANS)
 
"Leikillinen romaani vanhanaikaisesta maalaispappilasta."  

Scoville, Samuel: Valkoinen tiikeri (1929, 1933) # 6  
Man And Beast (1926) (USA)  

"Jännittäviä juttuja Intian viidakoista."  
Julkaistu vuonna 1929 nimellä Ihminen on peto  

Selmer-Geeth, Harald: Siltalan pehtori (1904, 1934) # 36  

Seppälä, Heikki: Solovetskin aarre (1941) # 210  
Seikkailuromaani Vienan sodasta vv. 1921-1922  

Shaw, Bernard: Herra Byronin ammatti (1923, 1933) # 15  
Cashel Byron's Profession (1882)
(BRIT)  
"Kuuluisan englantilaisen kirjailijan romaani ylimysnyrkkeilijästä."  

Sherrif, R.C: Matkan pää (1930, 1934) # 35  
Journey’s End (1928) (BRIT)  

”Yksi parhaimpia romaneja maailmansodan ampumahaudoista.”  

Sienkiewicz, Henryk: Kaksintaistelu (1940) # 163  
Hania (1876) (PUO)  

”Puolalaisen ylimysnuorukaisen jännittävä rakkaustarina.”  

Soinne, Laura: Eeva antoi ja minä söin (1927, 1939) # 153  
"Vauhdikas tarina rasavillistä upseerintyttärestä."  

Soinne, Laura: Synnin puumerkki (1928, 1938) # 120  
"Vauhdikas romaani erään nuoren naisen elämästä."  

Soinne, Laura: Kuka sinä olet? (1936) # 75  
"Romaani orvosta tytöstä, joka erikoisella tavalla löytää vanhempansa."  

Somersalo, Aili: Mirja (1943) # 255  

Stevenson, Robert Louis: Ihmisryöstö (1937) # 115  
Kidnapped (1887) (BRIT)
 
Muistelmia David Balfour’in seikkailuista v. 1751  

Stevenson, Robert Louis: Aarresaari (1942) # 231  
Treasure Island (1882) (BRIT)  

Stratton-Porter, Geneva: Pudonnut sulka (1936) # 73  
Freckles (1904) (USA)  
"Nuoren metsänvartijan ja sivistyneen tytön rakkaustarina."  

Ståhlberg, Ester: Sunnuntai (1922, 1943) # 221  

Thimmermann, Hermann: Musta sarja (1942) # 237  
Die schwarze Serie : Eine tolle Geschichte (1944) (SAKS)  

Hermann Thimmermann =
Fred (Alfred) Hildenbrandt  

Thomson, Sir Basil: Unohtunut sateenvarjo (1936) # 71  
P. C. Richardson’s First Case (1933) (BRIT)
 
"Monisäikeinen rikosjuoni nuoren salapoliisin selvittävänä."  

Tiitus (Ilmari Kivinen): Siitä nousi hirmuinen prosessi! (1916, 1940) # 169  
"Oikea henkisen levon yrttitarha."  

Tiitus (Ilmari Kivinen): Tee työ ja opi pelaamaan (1915, 1940) # 168
"Riemastuttava tarina pikkukaupungin ihmisistä."  

Tiitus (Ilmari Kivinen): Herra Kenonen (1940) # 178  

Tiitus (Ilmari Kivinen): Kommunistien kokous Pöllölässä (1940) # 194  

Tiitus: Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin (1940) # 181  
Kertomus Korpivaaran Tutjunpohjaan tulleesta miljoonaperinnöstä  

Topias (Toivo Kauppinen): Rykmentin murheenkryyni (1939) # 134  
Kolminäytöksinen sotilasfarssi  
"Repäisevä sotilasnäytelmä, joka on naurattanut katselijoita näyttämöllä ja elokuvissa."  

Topias: Niinisalon motissa (1942) # 243  
Kevyt romaani RUK:n ensimmäisen sotakurssin ajalta v.1940  

Topias: Nostomiehen lotta (1942) # 233  
Kertomus saman nimisen näytelmän pohjalta.  

Tuomola, Olavi: Vakooja turvautuu murhaan: Salapoliisiromaani (1943) # 250    
Tuomola, Olavi: Professori Lohikosken keksintö
(1942) # 227  

Truss, Seldon: Kadonnut raharuhtinas (1937) # 94  
The Stolen millionaire (1929) (BRIT)  

"Vauhdikas salapoliisiromaani raharuhtinaan katoamisesta."  

Twain, Mark: Huckleberry Finnin seikkailut (1904, 1940) # 164  
Adventures of Huckleberry Finn (1884) (USA)  
"Kuuluisan tekijän valloittavaa huumoria."  

Twain, Mark: Tom Sawyerin seikkailut (1909, 1933) # 19  
The Adventures of Tom Sawyer (1876) (USA)  

"Maailman suurimman humoristin kuuluisin kirja."  

Vilkuna, Kyösti: Tapani Löfvingin seikkailut (1911, 1936) # 85  
Tapani Löfvingin seikkailut Isonvihan aikana : hänen oman päiväkirjansa pohjalla  

"Suomalaisen seikkailijasoturin elämänkerta."  

Voss, Richard: Kaksi ihmistä (1934) # 9  
Zwei Menschen (1911) (SAKS)  

"Rakkausromaani Tyrolin alppimaailmasta."  

Väre, Vappu: Pirkko etsii perhettä (1940) # 190  

Wallace, Edgar: Miljoonan dollarin juttu (1949) # 193  
The Million Dollar Story (1926) (BRIT)
 
"Sanomalehtimies paljastaa rikollisjoukkueen."  

Wallace, Edgar: Punainen ympyrä (1925, 1937) # 101  
The Crimson Circle (1922) (BRIT)
 
"Suositun salapoliisikertojan jännitysromaani."  

Waltari, Mika: Antero ei enää palaa (1942) # 220  

Webster, Jean: Setä pitkäsääri (1918, 1936) # 88  
Daddy Long-legs (1912) (USA)  

"Humoristinen romaani tyttöopistosta."  

Webster, Jean: Paras vihollinen (1919, 1935) # 59  
Dear Enemy (1915) (USA)  

"Riemastuttavan hauska kirja reippaasta orpokodin hoitajattaresta."  
Jatkoa kirjaan Setä pitkäsääri  

Wheatley, Dennis - Kartoittamattomilla merillä (1940) # 183  
Uncharted Seas (1938) (BRIT)  

Kirjan perusteella tehtiin filmi The Lost Continent (1968)  
"Henkeäsalpaava meriseikkailu"  

Wheatley, Dennis: Punainen elokuu (1937) # 109  
Black August (1934) (BRIT)  

"Mielikuvitusromaani kommunistikapinasta Englannissa."  

Wheatley, Dennis: Tobolskin vanki (1936) # 78  
The Forbidden Territory (1933) (BRIT)
 
"Huikean jännittävä seikkailu- ja rakkausromaani henkipatoista."  

Widegren, Gunnar: Neiti aurinkoinen (1938, 1939) # 144  
Fröken solsticka (1936) (RUOT)  

"Valloittavaa huumoria ja vauhdikkuutta. Hauska kesäromaani."  

Widegren, Gunnar: Pörri - se olen minä (1936) # 122  
Raggen - det är jag (1936) (RUOT)  

"Valloittavan hauska kuvaus erään perheen 9-päisestä tytärparvesta."  

Widegren, Gunnar: Prinsessa Pettersson (1940) # 174  
Puck
- en gammaldags nutidsroman (1937) (RUOT)  

Widegren, Gunnar: Väärän lipun alla (1941) # 208  
Fröken blir piga (Under falsk flagg) (1938) (RUOT)  

Wodehouse, P.G.: Ville valloittaja (1936) # 90  
Ville Valloittaja: hänen hyökkäyksensä Englantiin iloiseen kevätaikaan  

Bill The Conqueror (1924) (BRIT)  

"Vauhdikas ja hauska romaani nykyajan sankarista."  

Wood, Walter: Surman suusta: Merkillisesti pelastuneiden kertomuksia (1943) # 245  
Marvellous Escapes from Peril (c.1910)
 

Wren, P.C.: Saharan sissit (1926, 1939) # 146-147
Beau Geste (1924) (BRIT)  

Kirjan perusteella on tehty useita elokuvia.  
"Maailmankuulu nykyaikainen sankariromaani, miehekäs ja ritarillinen."  

Wright, Harold Bell: Kun mies on mies (1941) # 204  
When a man’s a man (1916) (USA)  
 
   


Kuvauksia 10 mk:n romaaneista:

 
 
Adams, Herbert: Autio huvila (1939) # 143
The Bluff (1938) (BRIT)
"Romaani tavallisen miehen seikkailuista salapoliisina. Hauska ja jännittävä."
Tennistä harrastavat siskokset, Jill ja Jaqueline, jäävät enonsa kuoltua vaille toimeentuloa. He vuokraavat enolta perimänsä talon ja jäävät sinne palvelijoiksi. Vuokralainen haluaisi heistä eroon, mutta he päättävät jäädä vaikka uudet asukkaat ovatkin epämääräisiä heppuja. Talossa tapahtuu outoja asioita ja tytöt yrittävät ottaa niistä selkoa. Tony Blake on ihastunut Jilliin, mutta joutuu vankilaan syytettynä taposta. Tonyn ystävä Roger Bennion yrittää auttaa tätä ja pyrkii selvittämään tapaturmaan johtaneet seikat. Samalla hän auttaa siskoksia tutkimaan heidän talonsa hämäriä asioita. Luvassa on vanhan hyvän ajan jännittävä ja mielenkiintoinen seikkailu. Harmi, ettei Adamsilta tunnu löytyvän muita suomennettuja kirjoja. 



Balzac, Honore: Saiturin tytär (1934) # 23

Eugénie Grandet (1833) (RANSK)

"Maailmankuulun romaanimestarin parhaita teoksia."

Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi nimellä Perijätär (1934).
Kirja kuuluu Balzacin sarjaan
La Comédie humaine. Tarina kertoo ranskalaisessa Saumurin kaupungissa elävästä Felix Grandetin perheestä. Felix on tynnyrintekijänä aloittanut ja sittemmin suuren omaisuuden koonnut saita mies. Perheeseen kuuluu vaimo, tytär Eugénie ja uskollinen palvelijatar Nanon. Henkilöt kuvataan tarkasti ja elävästi. Kirjan alkupuoli vaikuttaa jopa pitkäveteiseltä liian seikkaperäisine henkilö- ja miljöökuvauksineen. On kuitenkin mielenkiintoista lukea 1800 –luvun alkupuolen elämästä Ranskalaisessa pikkukaupungissa. Tapahtumapaikkana on perheen asunto ja tarinan sisältönä on henkilösuhteet ja saiturin raha-asiat. Felixin veli joutuu Pariisissa vararikkoon ja lähettää poikansa Charlesin Saumuriin veljensä hoteisiin. Charles on keikari ja tyhjäntoimittaja, joka on tottunut loisteliaaseen elämään Pariisissa. Hän tyrmistyy nähdessään setänsä ankean talouden. Talon naiset ihastuvat kuitenkin Charlesiin ja yrittävät pitää tämän hyvällä tuulella. Charles ja Eugénie rakastuvat mutta Felix lähettää pojan maailmalle ansaitsemaan itse toimeentulonsa. Felix hummailee maailmalla ja hankkii itselleen suuren omaisuuden vilpillisin konstein. Eugénie puolestaan pysyy uskollisena ensirakkaudelleen ja riutuu kotona tyrannimaisen isän vallan alla. Vuosien kuluttua Charles palaa Pariisiin rikkaana miehenä – en paljasta juonta tämän enempää.
Kaiken kaikkiaan kirja on kuvaus erilaisista ihmisistä ja mielenkiintoinen katsaus entisaikojen elämään. Tarina on filmattu ainakin neljästi. Ensimmäisessä versiossa, vuodelta 1921, Charlesia esitti itse Rudolf Valentino. 
 

 
Beach, Rex: Varonan aarre (1939) # 137
Rainbow’s End (1916) (USA)
”Erään aarteen tarina Kuuban itsenäisyystaistelun ajalta. Jännittävä ja romanttinen.”
Tarina sijoittuu 1800-luvun lopun Kuubaan. Espanjalaiset hallitsevat vielä, mutta itsenäisyystaistelut ovat alkaneet. Rikas maatilallinen, don Estevan, on kätkenyt omaisuutensa piilopaikkaan, jonka sijainnin vain hän ja hänen luotetuin orjansa tietävät. Orjan ja isännän kuoltua aarteen kätköpaikka jää salaisuudeksi. Perheen lapset, Rosa ja Estevan jäävät äitipuolen holhoukseen. Eräiden tapahtumien seurauksena he lähtevät pakomatkalle kapinallisten hallitsemaan osaan maata. Jännittävä tarina seuraa heidän vaiheitaan sodan melskeessä. He tutustuvat amerikkalaiseen sairaanhoitajaan ja kahteen tämän maanmieheen. Jännittävän aarteenetsinnän lisäksi tarinaan mahtuu annos romantiikkaa. Myös silloinen historiallinen tilanne herättää lukijan mielenkiinnon. Hyvä kirja. 

 
 
Bennett, Arnold: Loistohotelli Babylon (1923, 1939) # 141

The Grand Babylon Hotel (1902) (BRIT)
"Repäisevä, humoristinen romaani eräästä miljoonamiehestä ja hänen tyttärestään."

Kepeään tyyliin kirjoitettu tarina äveriäästä amerikkalaisesta Theodore Racksolesta, joka on käymässä Lontoossa tyttärensä Nellan kanssa. He asuvat hienossa Grand Hotel Babylonissa ja tilaavat sen ravintolassa häränkyljystä ja Bass -olutta. Hovimestari Jules ja keittiömestari Rocco tyrmistyvät niin rahvaanomaisesta tilauksesta. He selittävät sellaisen annoksen saamisen olevan mahdotonta tässä ensiluokkaisessa ravintolassa. Tarjolla olisi kyllä Saumon d’Ecosse, Sauce Génoise ja Aspics de Homard. Niinpä Theodore etsii käsiinsä hotellin omistajan ja ostaa koko puljun ravintoloineen päivineen. Keittiöstä löytyi heti ainekset tuohon rahvaanomaiseen tilaukseen ja Nella sai toivomansa päivällisen. Isä ja tytär huomaavat pin, että merkillisiä asioita tapahtuu kunnianarvoisessa hotellissa ja käyvät siekailematta ottamaan selvää asioista. Seikkailu vie heidät Belgian Ostendeen ja heidän toimistaan riippuu, tuleeko Eckstein-Schwarzburgin prinsessasta Annesta Posenin suurherttuatar vai ei. Sopivan lyhyt kirja on mukavaa ajanvietettä, mutta tarinaa vaivaa jonkinlainen ryhdittömyys.

 
Bennett, Arnold: Elävältä haudattu (1921, 1936) # 80

Buried Alive (1908) (BRIT)
"Englantilaisen humoristin erikoisen hauska ja vauhdikas romaani"
Priam Farll on kuuluisa taiteilija ja ansaitsee teoksillaan hyvin. Hän on kuitenkin auttamattoman ujo ja karttaa kaikenlaista julkisuutta. Niinpä Farllin asioita hoitaa hänen apulaisensa Henry Leek. Farll oleskelee apulaisineen enimmäkseen ulkomailla, mutta nyt he ovat käymässä Lontoossa, Farllin South Kensingtonin asunnossa. Leek sairastui tulomatkalla ja lääkäri on kutsuttu häntä katsomaan. Lääkäri olettaa potilaan olevan kuuluisa maalari Farll ja hänelle oven avanneen miehen olevan tämän palvelija. Kainostelevalle maalarille tämä väärinkäsitys sopi hyvin, eikä hän sitä oikaissut. Henry Leek kuitenkin kuoli tautiinsa eikä taiteilija tullut vieläkään oikaisseeksi väärinkäsitystä. Niinpä hautajaiset järjestettiin taiteilijalle ja palvelijaksi luultu mies sai lähteä tiehensä kuukauden palkka mukanaan. 
Toisaalta Farll tunsi suurta helpotusta sulautuessaan suureen yleisöön kenenkään kiinnittämättä häneen huomiota. Tämä toi kuitenkin muutamia käytännön vaikeuksia. Farll jatkoi esiintymistään Henry Leekinä ja tutustui leskirouva Alice Challiceen. He avioituvat ja Farll nauttii mutkattomasta elämästään Putneyssä. Rauhallinen elämä kuitenkin häiriintyy Leekin vaimon ilmestyessä. Farll innostuu taas maalaamaan ja taidekauppias alkaa kiinnostua erinomaisten taulujen tekijästä.

Hyväntuulinen tarina on jännittävä ja mielenkiintoinen. Yli sata vuotta vanhaa tarinaa ei ikä paina – se on yhä nautittavaa luettavaa.  



Christie, Agatha: Kortit pöydällä (1939) # 145
Cards On The Table (1936) (BRIT)
"Jännitysromaani julkeasta rikoksesta ja sen nerokkaasta paljastuksesta."

Hercule Poirot tapaa nuuskarasianäyttelyssä rikkaan herra Shaitanan ja saa kutsun päivälliskutsuille. Shaitana kerskuu keräilevänsä nuuskarasioiden sijaan parhaita rikollisia – sellaisia, jotka ovat selviytyneet joutumatta kiinni elellen miellyttävää elämää, jota ei epäilyksen varjokaan ole koskettanut. Kutsuille saapuu Poirotin lisäksi salapoliisikertomusten kirjoittaja rouva Ariadne Oliver, Poliisitarkastaja Battle Scotland Yardista sekä eversti Race salaisesta palvelusta. Lisäksi neljä muuta: rouva Lorrimer, majuri Despard, tohtori Roberts sekä neiti Meredith. Päivällisen jälkeen pelataan bridgeä. Shaitana murhataan illan aikana ja syyllistä aletaan etsiä vieraiden joukosta. Agatha Christie saa lukijan epäilemään kaikkia vieraita vuoron perään. Kun näyttää varmalta, että arvoitus on ratkennut, kaivaa kirjailijatar vielä pari yllätystä hihastaan. Bridgen taitajille tämä on varmaan mielenkiintoista luettavaa. Mukava kirjahan tämä on meille bridgen saloihin perehtymättömillekin. 



Christie, Agatha: Aikataulukon arvoitus (1936) # 126
The ABC murders (1935) (BRIT)
"Erikoislaatuinen salapoliisiromaani."

”Hercule Poirot – tarina joka on eräs kuuluisan tekijänsä jännittävimmistä, kauhukuvaus murhaajasta, joka valitsee uhrinsa aakkosjärjestyksessä. Ensiksi saa surmansa rouva Asher Androverista myydessään parhaillaan tupakkaa asiakkaalleen. Sitten kuristetaan kuoliaaksi Elizabeth Barnard Bexhillin rannikolla. Sen jälkeen murhataan Sir Carmichael Clarke Churstonissa. Joka kerta jättää murhaaja käyntikorttinsa – rautateiden ABC-aikataulukon. Mutta sitten hän tekee kohtalokkaan virheen, yllyttää jäljilleen itse Poirotin. Tämä selvittää hurjien rikosten sarjan tavalla, jota lukijan on mahdotonta ennakolta arvata.”  
”On kerrassaan onnetonta, että kun ihmiset näkevät Poirotin ensimmäisen kerran, he ovat aina taipuvaisia pitämään häntä vähän epäonnistuneena sukkeluutena.” Kirjassa kuvataan erilaisia ihmisiä mukavasti. Herra Aleksander Bonaparte Cust on kookas, kalvakka mies jolla on eksyneen koiran katse. Niin tympeä että oli miltei huomaamaton. Hän on kärsinyt alemmuuden tunnetta koko ikänsä. Poirot osaa kuitenkin arvioida ihmisluonnetta ja pelastaa hänet väärältä tuomiolta. Hyvä kirja. Tarina etenee sujuvasti ja henkilöt on kuvattu hyvin.



Christie, Agatha: Idän pikajunan arvoitus (1937) # 110
Murder On The Orient Express (1934) (BRIT)
"Nerokkaimpia jännitysromaaneja, mitä koskaan on sepitetty."

”Idän pikajuna pysähtyy yhtäkkiä keskellä yötä. Lumikinokset tukkivat radan autiolla seudulla jossakin Balkanilla. On kuolemanhiljaista. ’Hermoni ovat varmaankin epäkunnossa’, mutisee Hercule Poirot ja vaipuu jälleen uneen. Herättyään hän huomaa, että häntä tarvitaan kipeästi. Yöllä on tehty murha. Amerikkalainen miljonääri Ratchett lepää vuoteessaan kuoliaaksi pistettynä. Koskematon lumi junan ympärillä todistaa, että murhaaja on vielä junassa. Poirot aloittaa tutkimukset ja vetäytyy sitten rauhassa miettimään, käyttämään pieniä harmaita aivosolujaan…”   
Mukava Poirot – tarina. Ei liian pitkä, eikä liian monimutkainen. Lukija voi itsekin arvailla murhaajaa.



Christie, Agatha: Vaarallinen talo (1936, 1941) # 91
Peril at End House (1932) (BRIT)
"Uudenlaatuinen, yllätyksiä tarjoava jännitysromaani."

Poirot ja Hastings viettävät lomaa St.Loon merenrantakaupungissa, Cornwallissa. Poirot kertoo ystävälleen jääneensä eläkkeelle ja torjuvansa kaikki työtarjoukset. Hän tekee kuitenkin tuttavuutta lähellä asuvaan nuoreen naiseen ja tuppautuu tämän luokse vierailulle. Kyseessä oleva neiti, Nick Buckley, asuu kartanossa nimeltä Tien Pää. Käy ilmi, että Nick on selviytynyt täpärästi monesta onnettomuudesta. Poirot ei malta jättää juttua siihen, vaan alkaa tutkia tapauksia. On selvää, että auton jarruja on peukaloitu ja Poirot yrittää estää aavistelemansa murhenäytelmän, Nickin murhan. Näyttää kuitenkin siltä, ettei kenelläkään ole motiivia murhata Nickiä. Ilotulituksen aikana kuitenkin ammutaan Nickin serkku, joka on pukeutunut samaan tapaan kuin Nick. Poirot toimittaa Nickin turvaan hoitolaitokseen, mutta sielläkin hänet yritetään myrkyttää. Poirot on ymmällä ja tekee listan epäillyistä. Kirjassa käydään listaa läpi, pohditaan ja kehitellään mahdollisia motiiveja kyllästymiseen saakka. Lopussa Poirot tunnustaa olleensa koko ajan väärillä jäljillä. Hän päättää lavastaa Nickin kuoleman ja houkutella näin murhaajan esille. Agathamaiseen tyyliin lopussa asetelma kääntyy yllättäen päälaelleen. Melko hyvä tarina, vaikka henkilöt jäävätkin aika etäisiksi.



Christie, Agatha: Eikä yksikään pelastunut (1940) # 192
Ten Little Niggers (1939) BRIT

”Saaressa oli jotain maagillista. Sen pelkkä nimikin sai mielikuvituksen toimimaan. Yhteys ulkomaailmaan katosi, saari muodosti oman maailmansa. Maailman, josta ei ehkä koskaan voisi palata.” ”Kymmenen erilaista ihmistä houkutellaan salaperäiselle Neekerisaarelle. Jokainen heistä on joskus tehnyt jotakin, minkä haluaa unohtaa. Tunnelma omituisella saarella tiivistyy, ja pian jokainen joutuu tekemän tiliä menneisyytensä kanssa. Agatha Christie on perinteisen palapelidekkarin ehdoton kuningatar. Hänen vuonna 1939 ilmestynyt Eikä yksikään pelastunut (suom.1940) on hänen tunnetuin teoksensa.”  
Tarina rakentuu lastenlorulle, jossa on aluksi kymmenen pientä poikaa ja joka säkeistössä heitä on yksi vähemmän. Tapahtumapaikkana on Negro Island. Saarella olevaan taloon on kutsuttu kymmenen vierasta. Jokainen heistä on tavalla tai toisella aiheuttanut jonkun ihmisen kuoleman. Jokaisen vierashuoneen seinälle on kiinnitetty tuo loru kymmenestä pienestä pojasta. Lorun mukaisesti kaikki saarella olevat kuolevat. Kuka siis on murhaaja? Saari on eristetty ulkomaailmasta eikä sinne ole voinut kukaan ulkopuolinen kätkeytyä. Onko joku heistä itsestään murhaaja? Vasta aivan viime sivuilla murhaaja itse kertoo tarinansa ja mysteeri selviää. Kekseliäs tarina on hyvin kerrottu ja pitää lukijan mielenkiinnon yllä komeasti loppuun asti. Agatha kuvaa tässä ihmisiä, jotka painiskelevat syyllisyytensä kanssa. Ei kovin viihdyttävä, mutta sutjakasti etenevä jännitystarina.



Crofts, Freeman Wills: Punainen sirppi (1940) # 191
The Box Office Murders (1928) (BRIT)
"Romaani kiristäjästä ja rahanväärentäjästä."

Frenchin puheille tulee kauhistunut neito joka on sotkeutunut johonkin hämäräperäiseen juttuun. Tyttö työskentelee elokuvateatterin lippukassalla, mutta katoaa. Hänet löydetään hukkuneena, samoin kuin toinenkin lippukassalla toiminut tyttö. Vähitellen French pääsee varovaisen joukkion jäljille. Kello, kartat, aikataulut ja vuorovesien vaihtelu ovat aina Frenchin huomion kohteena tutkimuksissa. Vanhan ajan tyyliin roistolla pitää olla jokin tuntomerkki. Tällä kertaa yhdellä hepulla on punainen sirpin muotoinen arpi ranteessa. 
French tekee omin päin murtokeikan epäiltyyn autotalliin ja saa selville ovelan järjestelmän. Kirjassa on asiaa valaiseva piirros viemäriputkistosta. Hän ei kuitenkaan vielä käsitä mistä rikoksesta oikein on kyse ja lukijakin joutuu arvailemaan, kunnes totuus paljastuu. Jännän kirjan lopuksi French joutuu vielä kuoleman vaaraan, mutta eihän sankari tietenkään kirjoissa kuole. Hienosti kerrottu jännä tarina.



Crofts, Freeman Wills: Wight-saaren arvoitus (1935) # 62
Mystery of The Southampton Water (1934) (BRIT)
"Vauhtia ja voimaa tarjoava jännitysromaani."

Joymount -yhtiön sementinmyynti laskee ja syy löytyy Chaylen uudesta pikasementistä, jota myydään halvemmalla. Joymountin heput yrittävät kuumeisesti valmistaa samantyylistä, mutteivät onnistu. Lopulta he yrittävät anastaa pikasementin valmistusohjeen kilpailijalta. Hiiviskelymatkalla heidät yllättää yövartija joka saa iskun leukaansa ja kuolee lyödessään päänsä kiveen. Rikoskomissaari Joseph French saa tapauksen selvitettäväkseen. Lisää ruumiita on luvassa ja kirjassa seurataan tutun poliisin tutkimuksia. 
Tämä varhainen teollisuusvakoilujuttu poikkeaa muista French -kirjoista siinä, että lukijalle paljastetaan syylliset heti alussa. Yllätyksiä on kuitenkin luvassa. Rikoksenteon vakavat seuraukset ja moraalikysymykset tulevat tässä lukijan pohdittavaksi. Kirjailijan insinööritausta näkyy teknillisten asioiden tuntemuksena. Frenchin logiikka ja järjestelmällinen johtolankojen tutkiminen ei tule tässä kirjassa niin hyvin esille kuin esim. S/S Vosperin haaksirikossa tai Salaperäisessä laatikossa. Sinänsä kiva kirja, mutta on Croftilta parempiakin.



Crofts, Freeman Wills: Kuin varas yöllä (1934) # 26
Sudden Death (1932) (BRIT)
"Mestarillinen salapoliisiromaani."

Kunnollinen ja köyhä Anne Day saa pitkän etsimisen jälkeen taloudenhoitajan paikan Ashbridgestä. Sairaalloinen perheen äiti kärsii vainoharhoista mutta Anne voittaa hänen luottamuksensa. Pian harhaluulot osoittautuvat tosiksi kun äiti kuolee hämärissä olosuhteissa. Juttu todetaan itsemurhaksi, mutta epäilys jää kytemään. Niinpä kutsutaan Scotland Yardin tarkastaja French tutkimaan asiaa. Hän saakin selvitettyä, että kyseessä on murha, mutta tekijä jää selvittämättä. Tämän jälkeen myös perheen isä kuolee ja tämäkin tapaus katsotaan itsemurhaksi. French on kuitenkin tapansa mukaan sinnikäs jä järjestelmällinen ja osoittaa että tässäkin tapauksessa on kyseessä murha. Tekijää ei vaan tahdo löytyä. Tutkittavana on visainen lukitun huoneen tapaus. Kelpo poliisimme seuloo taas tosiasioita ja tekee päätelmiä: ”Jos Holt-Lancing oli saapunut 8.40 junalla Victoriasta, ei hän olisi voinut saapua kotiin kuin minuuttia tai paria aikaisemmin kuin itse oli sanonut. Juna oli saapunut 10.50, eikä hän ollut voinut lähteä asemalta ennen kuin 10.07 ja 10.08. Vuokra-autolla kesti noin kymmenen minuuttia ajaa The Laurelsiin. Sen tähden hänen olisi ollut mahdoton saapua aikaisemmin kuin 10.15. Rosen ilmoittama aika 10.20 oli luultavasti oikea.” 
Lopussa kuitenkin niin Anne kuin Frenchkin saavat syyllisen selville. Kirja on rakennettu niin, että tapahtumia kuvaavat vuorotellen Anne ja French. Tyylikäs rikosjännäri joka jaksaa pitää lukijan mielenkiinnon yllä koko tarinan ajan.



Curwood: Vanha Valtatie (1935) # 43
The Ancient Highway (1925) (USA)
Kirjassa seurataan kulkumies Clifton Brantin seikkailuja Kanadan ranskalaisseudulla, Quebecissä. Tarinan alussa heppu tapaa huonoissa oloissa elävän pojan ja ostaa tämän 200 dollarilla mukaansa. He tutustuvat Gaspard St.Ivesiin, joka on aikamoinen tappelupukari. Clifton rakastuu Gaspardin siskoon, Antoinette St.Ivesiin. Neito kuitenkin tulkitsee Cliftonin rakkaudentunnustukset ja kohteliaisuudet loukkauksiksi, eikä osaa päättää rakastaako vai vihaako miestä. Muuan ilkimys, rikas ja vaikutusvaltainen Ivan Hurd yrittää tuhota sisarusten liiketoiminnan ja lisäksi hän yrittää pakottaa Antoinetten vaimokseen. Ivan on aikoinaan keplotellut Cliftonin isän omaisuuden itselleen ja sankarimme pieksää ja häpäisee konnan, säästäen kuitenkin tämän hengen. Sisaruksilla on metsäbisneksiä erämaassa ja Clifton lähtee heidän mukaansa talvisiin metsähakkuisiin. Antoinette piinaa Cliftonin tunteita koko talven metsäleirillä, mutta hepun jouduttua hengenvaaraan, neito ymmärtää vihdoin tunteensa tätä kohtaan.
Monet Curwoodin tarinoista filmattiin, tämäkin tarina heti vuonna 1925.



Dell, Ethel M: Rautaverho (1922, 1941) # 198

The Safety Curtain (1917) (BRIT)
"Pienen tanssijattaren ja Intiassa palvelevan upseerin romanttinen rakkaustarina."
Keijukaistanssia tanssiva tyttö pelastaa upseerin teatterin tulipalosta. Puck, tuo onneton tyttö yrittää palata liekkeihin kuollakseen siellä, mutta upseeri estää hänen yrityksensä. He solmivat kulissiavioliiton ja lähtevät Merryonin, Brittiupseerin palveluspaikalle Intiaan. Puckilla on jokin mörkö menneisyydessään, joka estää heidän lähentymisensä, vaikka kummatkin takertuvat toisiinsa. Tuo mörkö osoittautuu Vulcaniksi, tytön julmaksi hyväksikäyttäjäksi, ja tämä ilmaantuu Intiaan vaatimaan Puckia takaisin itselleen. Koleraepidemian aikana Vulcan kuolee ja Merryon on kuolemaisillaan. Lopputapahtumia en kerro. Kyseessä on vanhanaikainen romanttinen melodraama. Tarina julkaistiin alkujaan novellikokoelmassa The Safety Curtain and Other Stories. Kirja on luettavissa e-kirjana Google-kirjoissa.


Dell, Ethel: Kotkan tie (1921, 1934) # 34  
The Way Of An Eagle (1912) (BRIT)
Brittien siirtomaavallan aikana Intiassa alkuasukaskapinalliset piirittävät kenraali Roscoa muutamine miehineen. Mukana on kenraalin tytär Muriel ja isä pelkää niitä seurauksia, joita kapinallisten voitosta voisi koitua tytölle. Hän pyytää miehistään vapaaehtoista viemään tytön piiritysrenkaan läpi turvaan. Tehtävän saa häikäilemätön Nick Ratcliffe, joka onkin paras mies juuri tähän tehtävään. Nick pelastaa Murielin henkensä kaupalla, mutta Muriel tyrmistyy, kun Nick surmaa kimppuun hyökkäävän alkuasukkaan. Nick ottaa Murielin suojelun vakavasti ja rakastuu tyttöön. Tästä alkaa Murielin ja Nickin viha-rakkaussuhde, jota ilkeämieliset tahot sotkevat. Kumpikin on peräänantamaton luonteeltaan ja he ajautuvat välirikkoon. Tarina vie heidät Englantiin ja Muriel kihlautuu siellä toisen miehen kanssa. Nick kuitenkin näkee miehen petollisuuden ja saa kihlauksen purkautumaan. Palattuaan takaisin Intiaan, Nickin ja Murielin tiet taas kohtaavat ja heidän suhteensa laatu selviää lopullisesti.
Lukijalle on luvassa kosolti draamaa, romantiikkaa ja voimakkaita tunteita.



Dominik, Hans: Kolmen miehen valta (1923, 1934) # 27
Die Macht der Drei (1922) (SAKS)  
“Mielikuvitusromaani kolmen miehen maailmanvallasta vuodelta 1955”  
Sci-Fiä vuodelta 1922. On mielenkiintoista lukea, miltä kirjailija kuvitteli maailman näyttävän vuonna 1955. Maailmansota oli päättynyt 1918 ja tämä vajaan neljän kymmenen vuoden päähän sijoittuva tarina rakentuu myös sodan ja rauhan teemalle. Yhdysvallat ja siirtomaavaltaansa laajentanut Britannia ovat joutumassa sotaan keskenään. Presidentti-diktaattori Cyrus Stonard hallitsee rautakädellä Yhdysvaltoja voitettuaan viimeisen kahdesta Japania vastaan käydystä sodasta. Valtavat määrät lentokoneita ja laivoja on valmiina kylvämään tuhoa, rutto- ja kolerabasilleja sekä väärennettyjä seteleitä. Oli myös lentolaivoja, jotka saattoivat laskeutua korkeuksista ja sukeltaa syvälle mereen, ponnahtaakseen sieltä taas pinnalle.  

Sotaa vastustaa kolme miestä, jotka ovat tehneet suuren keksinnön. "Uudella koneella saattoi telenergeettisesti keskittää kymmenen miljoonaa kilowattia. Tämä jättiläissuoritus kävi vain siten mahdolliseksi, että kone itse ei kehittänyt energiaa vaan ainoastaan vapautti kaikkialla avaruudessa esiintyvän energian." Heidän on tarkoitus laitteen avulla uhata sotaa käyviä valtoja ja pakottaa ne rauhaan. 
Muutamat tarinan henkilöt käyttävät myös suggestiota ja koettavat tahdonvoimallaan alistaa toisia henkilöitä valtaansa. "Indialainen antoi yhä uudelleen kokonaisia virtoja omaa tahtoainestaan siirtyä nukkujan ruumiiseen." On keksitty myös suurikokoinen puhelinlaite, jonka säteilijän voi suunnata kaukaiseen kohteeseen ja katsella lasilevyltä kohteen tapahtumia. Siellä oleva pienempi vastaanotin toistaa puhelinlaitteeseen puhutun äänen, mutta sen avulla ei voinut vastata. 
Tarinassa on myös kömpelösti kuvattua romantiikkaa ja erään brittiylimyksen avio-ongelmia. Sota päättyy aikanaan, samoin kolmen miehen valta.



Dumas, Alexandre: Musta tulppaani (Musta tulpaani) (1913, 1933) # 8
La tulipe noire (1850) (RANS)
"Verraton historiallinen romaani."
Alexandre Dumas vanhempi kirjoitti useita historiallisia romaaneja. Tämä tarina sijoittuu 1670-luvun Hollantiin. Poliittisten vehkeilyjen seurauksena Cornelius de Wittin epäpoliittinen kummipoika van Bearle tuomitaan syyttömänä elinkautiseen vankeuteen. van Bearle on innokas tulppaanien kasvattaja ja tavoittelee ensimmäisen mustan tulppaanin kehittämisestä luvattua palkintoa. Hän ehtii ottaa kolme kasvattamaansa tulppaanin sipulia mukaansa tyrmään. Vanginvartijan tytär ja van Bearle rakastuvat ja edellinen kasvattaa kotonaan yhdestä sipulista mustan tulppaanin. Tarinasta välittyy vuosisatain takainen elämäntyyli ja poliittinen tilanne. Jännittävät ja romanttiset tapahtumat on kerrottu sujuvasti ja mielenkiintoisesti. Alessandro Volta keksi sähköpariston vuonna 1799 ja niinpä Dumas kirjoittikin: ”Rosan näkeminen sai Boxtelin koko ruumiin vavahtamaan ikään kuin hän olisi koskettanut Voltan sähköparistoon.”
Dumas vanhempi on Ranskan kaikkien aikojen luetuimpia kirjailijoita. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Kolme muskettisoturia sekä Monte Criston kreivi.


 
Ellis, Edward: Nopsajalka (1939) # 154  
Ned in the blockhouse
(1883) (USA)  
”Intiaaniromaani – uhkarohkeata sankaruutta ja herkeämätöntä jännitystä.”
"Vanhaan paaluvarustukseen Licking-virran rannalle on eversti Preston omaisineen linnoittautunut; piirittäjinä ovat kavalat wyandot-intiaanit. Punanahkojen palavat nuolet uhkaavat sytyttää rakennuksen tuleen. Mutta uljas, neuvokas intiaaninuorukainen Nopsajalka ei jätä valkoisia veljiään pulaan."
Lyhyt tarina muutaman valkonaaman kokemuksista alkuperäiskansan piirittämässä puulinnakkeessa. Ai niin, kaikki eivät ole valkonaamoja - mukana on tummaihoinen orjapoika, jota kuvataan hieman tyhmäksi ja laiskaksi. Tämä on sitä menneiden aikojen asennekasvatusta. On kuin lukisi kevytversiota Zane Greyn tarinoista. Kirja ilmestyi uusina painoksina mm. Punainen sulka -sarjassa 1957. Kirjailija Edward Ellis kirjoitti useita poikakirjoja, joista monissa seikkailevat tämän kirjan kaverukset Ned ja Nopsajalka (Deerfoot).


Galsworthy, John: Omenapuu (1926, 1934) # 20

The apple tree (1916) Novellikokoelma Five Tales (1918) (BRIT)

"Maailmankirjallisuuden kauneimpia rakkauskertomuksia."
Yllä oleva luonnehdinta sopii kirjan alkuosaan, mutta tarinan edetessä kauneus katoaa ja tilalle tulee ruma ja kylmä tunteettomuus. 

Englantilaisen Nobel-kirjailijan lumoava pienoisromaani, jota on sanottu yhdeksi maailman kauneimmista rakkausromaaneista. 'Omenapuu' kertoo raikkaan maalaistytön ja nuoren ylioppilaan ensi rakkauden tarinan jo kypsään ikään ehtineen miehen muistikuvina. Alkuperäisen, luonnonvoiman kaltaisena purkautuvan tunteen tulkkina ja kuvaajana Galsworthy on antanut kirjassaan kuolemattoman mestarinäytteen.”

Kaksi heppua samoilee jalkapatikassa Englannin maaseudulla. Toinen näistä, Frank Ashurst, loukkaa jalkansa ja jää lähettyvillä olevaan taloon toipumaan. Oleskelunsa aikana hän ihastuu talon tyttäreen, keijukaismaiseen Megan Davidiin ja Megan puolestaan todella rakastuu Frankiin. Megan on yksinkertainen maalaistyttö ja Frank juuri asianajajaksi valmistunut kaupunkilaisnuorukainen. Maaseudun rauha sekä tytön viattomuus ja kauneus lumoaa Frankin niin, että hän päättää pukea köyhän Meganin kunnollisiin vaatteisiin ja viedä hänet kaupunkiin. Frank lähtee kaupunkiin ostoksille ja lupaa tulla pian takaisin vaatteiden kanssa – sitten he voisivat puuhata avioliittoa. Frank tapaa kaupungissa opiskelutoverinsa Phil Hallidayn ja tämän sisaret. Vanhempi sisar Stella on viehättävä ja Frank kokee olevansa kuin kotonaan tämän mukavan perheen parissa. Paluu maaseudulle Meganin luo lykkääntyy – ja peruuntuu lopulta kokonaan. Frank kuvittelee Meganin unohtavan hänet pian. 
Tarina on surullinen, suorastaan lohduton ja minulle jäi paha mieli sulkiessani kirjan. Minkä tähden tätä surullista tarinaa kutsutaan kauniiksi? Kunpa osaisimme aina ottaa toisten ihmisten tunteet huomioon ja puhua asiat selviksi.
Nobel-palkinnon saanut Galsworthy tunnetaan paremmin 4-osaisesta teossarjastaan Forsytein taru.
 
 
Grey, Zane: Betty Zane (1934) # 29  
Betty Zane (1903) (USA)  

Seikkailukertomus Pohjois-Amerikasta intiaanisotien ajoilta”    
"Vuonna 1769 samosi yksinäinen metsästäjä, eversti Ebenezer Zane Ohion laakson koskemattomaan erämaahan ja perusti sinne uudisasutuksen. Kylän suojaksi ympäristössä vaanivia punanahkoja vastaan rakennettiin hirsistä jykevä varustus. Tänä päivänä Fort Henryn linnoitus muistetaan Amerikan sisällissodan viimeisen taistelun tapahtumapaikkana. Sen piiritykseen liittyy sankaritarina, jossa oli tärkeä osa eräällä rohkealla nuorella naisella, Betty Zanella. Kuuluisan lännenkirjailijan vauhdikas ja romanttinen tarina tytöstä, joka juoksi kilpaa kuoleman kanssa. Zane Grey kertoo kuulleensa sen perimätietona isoäidiltään, joka oli yksi Betty Zanen lapsenlapsista."
Historiallisiin tapahtumiin perustuva romaani herättää monia ajatuksia. Tässä kirjassa ei sorruta mustavalkoiseen "paha punanahka - hyvä valkoinen" -asetteluun. Viihderomaanina tämä yli sata vuotta vanha kertomus on edelleen hyvä.



Grey, Zane: Erämaan vaeltaja (1929, 1934) # 24
Wanderer of The Wasteland (1923) (USA)
”Jylhä tarina Pohjois-Amerikan kaameista erämaista.”
”Zane Grey on tuttu nimi suomalaisille lukijoille. Hänen lähes klassisia Villin Lännen kirjojaan on Suomessakin myyty paljon, arvolta miljoona nidettä. Arvostelijat pitävät Erämaan vaeltajaa hänen parhaimpana teoksenaan. Se on ilmestynyt aikaisemmin typistettynä. Uusi lyhentämätön suomennos noudattaa uskollisesti alkutekstiä.
Erämaan vaeltaja kertoo nuoresta Adam Lareysta, joka kultaleirin kapakassa joutuu tappeluun – ase laukeaa ja hän pakenee suin päin erämaahan, jonka laki on armoton. Vain vahvimmat jäävät henkiin!”
Ymmärrän hyvin, miksi kymmenen markan romaaneissakin julkaistu aiempi suomennos on lyhennelmä. Sain sivukaupalla harppoa päähenkilön outoja filosofisia aatoksia ja moraalisia pohdiskeluja. Adamin erämaassa kohtaama kulkija selvittää, että Adam voi hyvittää syntinsä jos hän taistelee ja ajattelee kuin mies. Adam päättää: ”Taistelen ja ajattelen pelastaakseni sieluni.” ”Annan henkeni veljeni hengestä, tarjoudun rangaistavaksi rikoksestani. Maksan verellä pelastaakseni sieluni.” Tehtäköön lukijalle selväksi, että tämä on täysin Raamatun vastainen ajattelutapa. Kaikki ihmiset ovat syntiä tehneet ja tosiaan tarvitsevat pelastusta sielulleen, mutta sitä ei voi kukaan mitenkään ansaita, eikä itse ponnistuksillaan hankkia. Sitä tarjotaan meille aivan ilmaiseksi! Jeesus on kärsinyt rangaistuksen meidän synneistämme ja me voimme iloisin mielin ottaa vastaan Jeesuksen meille tarjoama pelastus.



Grey, Zane: Salaperäinen ratsastaja (1922, 1933) # 1
The Mysterious rider (1921) (USA)
"Romaani Amerikan villin vuoriston voimakkaista miehistä ja kauniista tytöistä."
Kirjan päähenkilö Columbine on 18-vuotias nuori nainen Coloradon vuoristoseudulta. Hän asuu kasvatusisänsä Bill Belloundsin karjatilalla Kremmlingin lähellä. Tilalla asuu myös tilanomistajan poika Jack sekä joukko karjapaimenia. Eräänä päivänä Bill kertoo tytölle tämän olevan orpo löytölapsi. Tämän järkytyksen lisäksi Bill haluaa Columbinen menevän poikansa Jackin kanssa naimisiin. Jack on öykkäri, juomari, peluri ja kerta kaikkiaan paha mies. Columbine ei voi sietää kelvotonta Jackia, mutta suostuu Billin tahtoon, koska kokee olevansa koko elämänsä velkaa hänelle. Kouluja käynyt karjapaimen Wilson Moore on rakastunut Columbineen ja myöhemmin Columbine tajuaa myös rakastavansa Wilsiä. 
Karjatilalle saapuu myös outo ratsastaja, Bent Wade joka on menettänyt vaimonsa ja pikku tyttärensä parikymmentä vuotta sitten. Nähdessään Columbinen hän järkyttyy, koska tämä on ulkonäöltään ja käytökseltään aivan hänen vaimonsa kaltainen. Wade tajuaa Columbinen olevan tyttärensä, mutta ei paljasta asiaa. Jack jatkaa konnuuksiaan ja hääpäivän koittaessa tämä on niin juovuksissa, että häät perutaan siltä erää. Bill uskoo Jackin kuitenkin tasoittuvan, jos Columbine naisi tämän. Jack huomaa Columbinen ja Wilsin rakastavan toisiaan ja hakkaa Wilsin miltei kuoliaaksi. Wils muuttaa läheiseen autiotaloon toipumaan Waden hoitaessa häntä. 
Päästäkseen kilpakosijasta eroon, Jack lavastaa Wilsin karjavarkaaksi, mutta Wade paljastaa juonen. Loppuselvittely käydään aitoon lännen malliin.
Tartuin kirjaan suurella varauksella, koska en juuri lännenkirjoista piittaa. Yllätyin kuitenkin positiivisesti. Oikeastaan kyseessä onkin vain lännen karjatilalle sijoittuva rakkauskertomus.



Hamsun, Knut: Viktoria (1928, 1940) # 188

Victoria (1889) (NOR)
"Klassillinen rakkausromaani."
Knut Hamsun (1859-1952) oli vuonna 1920 Nobel-palkinnon saanut norjalainen kirjailija.
"Knut Hamsunin Viktoriaa on usein sanottu maailman kauneimmaksi rakkausromaaniksi, eikä varmasti aiheetta. Harvoin on tunteita kuvattu niin intohimoisen elävästi ja värikkäästi kuin tässä romanttisessa tarinassa. Kirjan päähenkilö ja kertoja myllärinpoika Johannes on noita Hamsunin kuvaamia vapaita kulkijoita, joiden sisäinen maailma on alituisessa levottoman kuohunnan tilassa. Puut, tähdet ja linnut ovat hänen ystäviään, värit, tuoksut ja aistimukset hänen ravintonsa. Jo lapsuudesta hänen kiihkeä mielensä on rajattomasti kiintynyt Viktoriaan, samalla hän kuitenkin karvaasti tajuaa, ettei myllärin pojalla voi olla tekemistä linnan neidon kanssa." 
Miksihän kaikkein surullisimpia rakkauskertomuksia kehutaan kaikkein kauneimmiksi? Shakespearen Romeo ja Julia, Segalin Love Story, Galsworthyn Omenapuu ja monet muut kauneimmiksi mainitut saavat surullisen lopun. Hamsun kertoo tarinan Viktoriasta ja Johanneksesta kiihkeästi, mutta sekavasti. Johanneksen unet ja hänen kirjojensa tarinat sekä tässä kerrottava rakkaustarina sekoittuvat ilman taukoja. Rakastavaisia ei erota vain yhteiskunnallinen asema, vaan myös ylpeys ja puhumattomuus.
Kirja ilmestyi suomeksi Otavan kustantamana jo vuonna 1899. (Otavan romaanisarja no.5)



Kästner, Erich: Varastettu koru (1937) # 99
(Varastettu koru eli tunteellisen makkaramestarin seikkailut)

Der Verschwundene miniatur (1936) (SAKS)

(
Die verschwundene Miniatur oder auch Die Abenteuer eines empfindsamen Fleischermeisters)

"Humoristinen ja taiteellisesti korkea salapoliisiromaani."

Kyseessä on humoristisella tyylillä kirjoitettu seikkailujännäri. Berliiniläinen makkaramestari Oskar Külz lähtee hetken mielijohteesta lomalle Köpenhaminaan. Siellä hän tutustuu nuoreen neiti Irene Trübneriin, jonka tehtävänä on kuljettaa arvokas miniatyyri Berliiniin. Irene pelkää varkaiden tarkkailevan itseään ja pyytää Oskaria kuljettamaan arvoesinettä puolestaan. Makkaramestari Külz on hyväntahtoinen mies, joka uskoo kaikista ihmisistä vain hyvää. Niinpä miniatyyriä havittelevat rosvot kykenevät huijaamaan sankariamme helposti.  Irenellä on mukanaan myös miniatyyrin jäljennös. Seuraa tapahtumarikas matka, jolloin kalleus jäljennöksineen vaihtaa omistajaa useaan kertaan. Rosvojoukon lisäksi tapahtumia seuraa salaperäinen nuori mies, joka esiintyy Rudi Struven nimellä. Hänen henkilöllisyytensä paljastetaan vasta aivan kirjan lopussa. Hänellä ja oikealla herra Struvella on ratkaiseva osuus arvoesineen lopullisessa pelastamisessa ja rosvojen kiinnisaamisessa. Tarinaan liittyy myös mukavasti myös pieni romanttinen asetelma. Tämä vanha kirja tarjosi mukavan lukuelämyksen. 
Erich Kästner (1899-1974) oli monipuolinen satiirikko, runoilija ja romaanikirjailija. Osallistuttuaan ensimmäiseen maailmansotaan hänestä tuli pasifisti ja kaikenlaisen totalitarismin vastustaja. Natsihallinnon aikana hänen kirjojaan ei julkaistu Saksassa. Kästner toimikin sveitsiläisen kustantajan kautta. Gestapo pidätti hänet kahdesti, kun hän matkusteli Sveitsiin kustantajaansa tapaamaan.  
 
 
Locke, William J.: Meren tähti (1924, 1934) # 38  
Stella Maris (1913) (BRIT)  

“Kertomus nuoren naisen syvällisestä, vastoinkäymisiä ja onnettomuuksia voittavasta rakkaudesta.”    
Kertomus orvosta Stellasta, joka joutuu selkärankavamman takia viettämään aikansa sängyssä. Hänellä on kuitenkin hyvät oltavat, hän on onnellinen, ystävällisten ihmisten ympäröimä ja suuren perinnön turvin vailla rahahuolia. Stellaa huvittamassa käy usein kaksi nuorta miestä, Harold ja John. Miehet ja Stellan talouden hoitajat pitävät tytön täysin erossa pahasta maailmasta ja tämä kasvaakin siinä luulossa, että kaikki ihmiset ovat hyviä ja ystävällisiä. Johnin menneisyyteen kuuluva tragedia salataan Stellalta. Tytön vartuttua nuoreksi naiseksi alkaa hänen selkänsä parantua. Päästyään jalkeille hänen elinpiirinsä laajenee ja hän vähitellen kohtaa maailman realiteetit. John ja Stella rakastuvat toisiinsa, mutta koettavat kätkeä tunteensa. Stella loukkaantuu ystäviinsä tajutessaan näiden valehdelleen hänelle ympäröivän maailman asioista. Nainen Johnin menneisyydestä kylvää myrkyllisiä ja valheellisia ajatuksia Stellan mieleen. Stella ei enää tiedä kehen voisi luottaa. John ja Stella ajautuvat välirikkoon ja ainoastaan Harold ymmärtää tyttöä. 
Tarina alkaa hieman laverrellen mutta muuttuu juoneltaan jännittäväksi. Kirja nostaa myös moraalisia kysymyksiä lukijan pohdittavaksi. Lukemisen arvoinen kirja.



Mason, A.E.V: Myrkkynuoli (1926, 1939) # 150
The House of Arrow (1924) (BRIT)
"Terävänäköisen salapoliisin ja kylmäverisen rikollisen jännittävä kamppailu."
Leskirouva Harlowe kuolee Dijonissa, Ranskassa. Talouteen jää hänen sisarentyttärensä Betty Harlowe ja tämän ystävätär Ann Upcott. Muuan lurjus, Boris Waberski yrittää lypsää Harlowen lontoolaiselta asianajotoimistolta rahaa ja väittää lopulta Bettyn murhanneen tätinsä.  
Kunnianarvoisaan Frobisher & Haslitt asianajotoimistoon saapuu ranskasta sähkösanoma: ”Olkaa hyvä ja lähettäkää heti joku minua auttamaan. Poliisiprefekti on kutsunut Hanaudin, kuuluisan salapoliisin Pariisin Sûretésta. He näyttävät pitävän minua syyllisenä. – Betty Harlowe.”  
Asianajaja Jim Frobisher lähtee katsastamaan tilannetta Dijoniin ja asettuu tuon kuuluisan salapoliisin yhteyteen. Tarkastaja Gabriel Hanaud Pariisin Sûretésta on hauskan omalaatuinen heppu. Kirjan viehätys perustuu paljolti hänen hupsuutensa varaan. Omintakeiseen tyyliinsä hän ottaa selvää tapahtumista. Kaikkea mukavaa on luvassa, romantiikasta salakäytävään asti. Vanha kirja saakoon anteeksi loppuosan pitkän jakson, jossa kerrotaan pitkästyttävästi miten kaikki oikein tapahtui.  
Kirjasta on tehty useampikin elokuva. Mason kirjoitti viisi kirjaa salapoliisi Hanaudista. Niistä on suomennettu ainakin Sapo –sarjassa ilmestynyt Villa Rosen murhenäytelmä (Sapo 356, 1992).



Moffett, Cleveland: Läpi seinän (1926, 1942) # 232

Through The Wall (1909) (USA)

Kertomus sijoittuu Pariisiin, Notre Damen tuntumaan. Muuan biljarditaituri murhataan oudoissa olosuhteissa silmään ampumalla. Rikoksesta syytetään amerikkalaista Lloyd Kittredgeä. Tämä on rakastunut Aliceen, Notre Damen kirkon kynttilänmyyjättäreen. Rikostutkintaa suorittaa kuuluisa salapoliisi Paul Coquenil, joka pian huomaa Lloydin syyttömäksi. Salapoliisia houkutellaan lopettamaan tutkimukset ja hänelle tarjotaan hyväpalkkaista työtä Brasiliasta. Kuuluisa etsivä haistaa palaneen käryä ja epäilee murhan olevan vain sivujuoni paljon isommassa rikosvyyhdessä. Silloin korkeammalta taholta puututaan tutkimuksiin ja Coquenil erotetaan. Hän jatkaa tutkimuksia omin päin ja huomaa Alicen kohtalon liittyvän rikosvyyhteen. Päästyään selville totuudesta, hän huomaa olevan vaikeaa todistaa kunnioitettua ja mahtavaa miestä vastaan. Lopulta Paul ja Alice joutuvat kuoleman vaaraan, josta hädin tuskin pelastuvat ja joutuvat viikoiksi sairaalaan. Tällä välin on oikeudenkäynti syytöntä Lloydia vastaan jo loppusuoralla. Viime hetkellä Paul ja Alice ehtivät todistamaan Lloydin syyttömyyden puolesta ja osoittavat yleisön joukosta oikean syyllisen. Alice puolestaan osoittautuu varakkaaksi Maryksi ja lopulta hänestä tulee rouva Lloyd Kittredge.
Tässäpä on varsin mukava ja jännittävä vanha kirja.



Newman, Bernard: Vakooja (1943) # 155
The Spy (1935) (BRIT)
"Todellisuusromaani maailmansodan keskellä."
Tästä kirjasta otettiin 12 painosta vuoteen 1938 mennessä ja se oli kielletty Saksassa. Venäjällä sitä käytettiin oppikirjana. Sitä on pidetty omaelämänkerrallisena teoksena, mutta vuonna 1977 väitettiin sen olevan keksitty tarina. Tekijä oli joka tapauksessa vakoilutehtävissä ensimmäisessä maailmansodassa, joten tarina ei liene ainakaan kokonaan kuvitelmaa.
Kirja kertoo Bernardista, nuorukaisesta, joka värväytyi vuonna 1914 ensimmäisten joukossa Brittien joukkoihin lähteäkseen Ranskaan sotimaan saksalaisia vastaan. Ilman mitään sotilaskoulutusta hän pääsi moottoripyörälähetiksi. Kun hänen saksankielen taitonsa huomattiin, hän pääsi kuulustelemaan vankeja ja myöhemmin tiedustelutehtäviin. Eräällä linjojen takaisella matkalla hän jäi kiinni ja tuomittiin kuolemaan, mutta onnistui pakenemaan. Kun hänen saksalainen serkkunsa joutui vangiksi ja lähetettiin englantiin vankileirille, otti Bernard hänen henkilöllisyytensä ja ”pakeni” toisen vangin kanssa saksaan takaisin. Saksan armeijassa hän yleni esikuntaan tiedusteluosastolle ja sai arvokkaita tietoja lähetettäväksi Lontooseen. Samalla hän saattoi vaikuttaa saksalaisten sotilasjohtajien mielipiteisiin ja hankkia asiamiehiltään väärää vakoilutietoa Saksaan. Kirja on mielenkiintoinen katsaus ensimmäiseen maailmansotaan niin Saksan kuin ympärysvaltojenkin esikunnan vinkkelistä.



Oppenheim, E. Phillips: Vaihdettu mies (1924, 1938) # 133

The great impersonation (1920) (BRIT)

”Loistavaa huumoria, hyvää ihmiskuvausta yllättäviä käänteitä.”
Sir Everard Dominey on juopotteleva, kotimaassaan asiansa sotkenut heppu, joka vaelteli nyt Afrikassa. Siellä hän törmää saksalaissiirtokuntaan ja tapaa kenraalimajuri, vapaaherra Leopold von Ragasteinin. He huomaavat olevansa ällistyttävästi toistensa näköisiä. Saksalainen on vakoilutehtävissä ja saa yllättävän tilaisuuden soluttautua Englantiin esiintymällä Sir Everardina. Hän järjestää englantilaiselle ’onnettomuuden’, ja pian Englantiin saapuu raitistunut Sir Everard Dominey, joka maksaa velkansa ja laittaa asiansa kuntoon. Lähipiiri ei ole häntä tuntea ja muutamat epäilevätkin häntä huijariksi. Saksa ja Englanti ovat sodan partaalla ja vakoilutoiminta on vilkasta. Saksan lähettiläs ja asiamiehet vierailevat tiheästi Sir Everardin talossa. Tarinaan liittyy Sir Everardin lähes järkensä menettänyt vaimo ja von Ragasteinin kiihkeä unkarilainen ihailijatar. Tarina saa lopussa yllätyksellisen käänteen. Mainio vanha jännäri jonka kielikin on vanhaa: ”Minulla on siellä pöytä varattuna puoli kahteen saakka, Dominey vastasi. Suurustakaamme siellä.” 



Oppenheim, E. Phillips: Monte Carlon arvoitus (1939) # 149
Mr.Grex of Monte Carlo (1915) (BRIT)
Brittiläinen poliitikko Sir Henry Hunterley on näennäisellä lomamatkallaan saapunut Balkanilta Monte Carloon. Tosiasiassa hän liikkuu valtion salaisilla asioilla. On saatu vihiä Monte Carlossa pidettävästä salaisesta tapaamisesta, jossa Venäjän, Saksan ja vastahakoisen Ranskan edustajat keskustelevat Euroopan kohtalosta. Sir Henry koettaa apureineen selvittää mistä on kyse. Yllättäen hän tapaa kasinolla vaimonsa, Lady Hunterleyn, joka on Lontoossa toimivan saksalaisen diplomaatin, herra Draconmeyerin seurassa. Lady Hunterley on ottamassa eroa miehestään ja huvittelee nyt Monte Carlossa. Sir Henry varoittaa vaimoaan Draconmayerista, jonka tietää olevan vaarallinen juonittelija ja Britannian vihollinen. Rouva ei ota uskoakseen vaan pitää seuralaistaan miellyttävänä miehenä. Lady Hunterley tuhlaa rahojaan kasinolla sillä välin kun miehensä koettaa selvittää salaliittolaisten aikeita. Juttuun sekaantuu upporikas amerikkalainen nuori mies Richard Lane. Hän rakastuu erään salaliittolaisen, herra Grexin tyttäreen. Tyttö pitää pitää Richardin kosiskelua sietämättömänä. Selviää, että herra Grex on oikeasti venäläinen ruhtinas ja tsaarin lähettiläs. Tytär on nimeltään Fedora. Onkin aivan mahdoton ajatus, että amerikkalaisnuorukainen voisi seurustella venäläisen mahtimiehen tyttären kanssa. Richard sanoo suorasukaisesti Fedoralle ja tämän isälle aikovansa naida Fedoran. 
Tarinassa seurataan salaliittoa, Hunterleyn pariskunnan suhteita ja Richardin kosiskelua. Ennen ensimmäistä maailmansotaa kirjoitettu kirja tarjoaa lukijalle mielenkiintoisen näköalan menneeseen aikaan. 



Porter, Eleanor: Iloinen leikki (1935) # 66
Kirja on ilmestynyt myös nimellä Iloinen tyttö (1916) ja myöhemmin nimellä Pollyanna
Pollyanna (1913) (USA)
"Nuoren iloisen neitosen tarina ympäristönsä hyvänä valonsäteenä."
”Rakastettu tyttökirjaklassikko kertoo iloisen Pollyannan nuoruusvuosista. Pollyanna on aurinkoinen tyttö, joka näkee kaikessa valoisan puolen ja osaa loihtia esiin iloa vaikeimmissakin tilanteissa. Pollyanna lähetetään Bostoniin ilahduttamaan väsynyttä Ruth-tätiä, mutta katkeroitunut Ruth suree kadonnutta sisarenpoikaansa eikä halua tyttöä lähelleen. Vähitellen iloinen Pollyanna kuitenkin sulattaa Ruthin sydämen. Pollyannan kohtaaminen muuttaa monen muunkin ihmisen elämän, eikä vähiten pyörätuoliin sidotun Jamie-pojan. Vuodet kuluvat, ja iloisesta pikkutytöstä kasvaa säteilevä nuori nainen. Lapsuusvuosien ystävä Jimmy huomaa katsovansa Pollyannaa aivan uudella tavalla.”
Sujuupa tyttökirjan lukeminen tällaiselta ikääntyvältä hepultakin. Tarina on muuten aivan mainio, mutta bostonilaisrouvien asenne ärsyttää. Eräs rouva jäi leskeksi ja hienon perheen omaisuus hupeni. Lukijalle tulee mieleen, että rouva voisi myydä kartanonsa ja muuttaa pienempään asuntoon. Palvelijoistakin voisi luopua ja pahimmassa tapauksessa mennä töihin. Kun Pollyanna tarjoutuu menemään ansiotyöhän, toteaa Polly-täti: ”Voi voi, lapsikulta. Vai pitäisi minun nähdä vielä sekin päivä, jolloin jonkun sukulaisistani olisi pakko itse ansaita leipänsä.”



Priestley, J.B: Yön yllättämät (1933, 1940) # 175
John Boynton Priestley (BRIT)
"Jännityskirjallisuuden huippusaavutuksia."

Kirjan kannen synkkä tunnelma kuvaa hyvin sisältöä. Kolmen hengen seurue joutuu automatkallaan rajuilman yllättämäksi Walesin takamailla illan pimetessä yöksi. Matkalaiset selviävät hädin tuskin maanvyörystä vain huomatakseen tien olevan tukossa edessäpäinkin. Kaatosateen kastelemina he etsivät suojaa seudun ainoasta talosta. Talo ja sen asukkaat kuvataan synkein värein. Oven avannut typeräkatseinen miehenroikale osoittautui mykäksi raakalaiseksi. Hieman selväjärkisempi asukas on Mr.Famm, mutta hänkin oli selvästi peloissaan. Hänen sisarensa, neiti Famm puolestaan kuvataan sekapäiseksi, kirkuvaksi uskonkiihkoilijaksi. Yösijasta ei ollut puhettakaan, mutta olohuoneessa saattoi lämmitellä takan ääressä. Yöstä ilmaantuu vielä yksi pariskunta turvaa etsimään. Nyt paikalla on viisi matkalaista ja he puhelevat synkän tunnelman vallitessa toisilleen elämästään. Talosta löytyy vielä kaksi lukittua huonetta joissa on myös oudot asukkinsa. Tulva nousee ja vesi loiskuu jo nurkissa. Näin ovat kauhukertomuksen ainekset koossa. Synkkä tarina ei tarjoa lukunautintoa ja niinpä lukijaparka odottaakin saavansa pian kirjan loppuun. Tämän olisi hyvin voinut jättää kesken – tai olla tarttumatta mokomaan lainkaan.



Rohmer, Sax: Keltainen kynsi (1927, 1939) # 138
The Yellow Claw (1915) (USA)
"Taitavasti sommiteltu jännitysromaani erään kirjailijan ja kauniin naisen kuolemasta"

Hajamielisen kirjailijan Henry Lerouxin kotiin tulee vieras nainen ja tämä murhataan Big Benin lyödessä keskiyön lyöntejä. Tapausta setvii Scotland Yardin lisäksi heidän ranskalainen virkaveljensä, joka hankkiutuu valepuvussa salaiseen oopiumluolaan. Kirjailijan huikenteleva vaimo on kateissa ja hänen todetaan olevan myös oopiumin käyttäjä. Kirjailijan naapurissa asuva tohtorin tytär luo haikeita katseita hajamieliseen heppuumme. Tarinaan on yritetty saada dramatiikkaa ja jännitystä hiiviskelykohtauksilla ja eksoottisen oopiumiluolaston tapahtumilla. Kun vaimo lopussa kuolee (Big Ben lyö taas keskiyön lyöntejä), antaa tarinan kertoja ymmärtää, ettei päähenkilön tarvitse haeskella uutta vaimoa naapuria kauempaa. Tarina on hyvin samankaltainen kuin Edgar Wallacen varhaiset teokset. Arthur Ward käytti salanimiä Sax Rohmer ja Michael Furey ja hänet tunnetaan parhaiten mestaririkollisesta, Dr. Fu Manchusta kertovasta romaanisarjastaan. Keltainen kynsi on kirjoitettu ensimmäisen Manchu-kirjan jälkeen ja tässäkin kirjassa on itämaista tunnelmaa jota tuo salaperäinen kiinalainen oopiumikauppias. 



Ruck, Berta: Kevättä ja rakkautta (1936) # 70

The land girl’s love story (1918) (BRIT)

”Aurinkoinen ja toiminnasta rikas rakkausromaani.”

Ensimmäinen painos ilmestynyt nimellä “Mitä Joan nimitti rakkaudeksi.”   
Romanttinen tyttökirja kertoo lontoolaisten kämppäkaverusten Elisabetin ja Joanin vaiheista sodan aikaisessa Englannissa. Konttorissa työskentelevä Joan pettyy rakkaudessa ja päättää vaihtaa maisemaa. Hän värväytyy vapaaehtoiseksi maatyöläiseksi Keski-Walesiin ja Elisabet päättää lähteä mukaan. Careg Campissa on maatila ja majoitusparakki täynnä iloisia ja reippaita tyttöjä. Kirjassa kuvataan kaupunkilaistyttöjen sopeutumista maatöihin. Varsinainen aihe on kuitenkin tyttöjen rakkausjutut maatilalla oleskelevien ja läheisessä sotasairaalassa olevien sotilaiden kesken. Elisabet löytää kumppanin, mutta Joanin rakkaustarina jätetään kummasti kesken. Kirja loppuu jotenkin töksähtäen ja lukija tarkistaa viimeiset sivut uudestaan ihmetellen mitä oikein tapahtui.  
Tarina on sävyltään positiivinen ja korostaa yksinkertaisen maalaiselämän etuja kaupunkielämän huvituksiin verrattuna. Lähes satavuotiaaksi elänyt Amy Roberta Ruck (1878-1978 ) kirjoitti yli sata kevyttä rakkausromaania vuosina 1914-1967. 
 
 
Ruck, Berta: Mies vähittäismaksulla (1929, 1940) # 176  
"Humoristinen rakkausromaani." (BRIT)
Päähenkilönä on nuori lontoolainen neiti, Maura Higgins, joka joka pitää itseään rumana. Kerran hän kuulee Robert Villarsin mainitsevan ystävälleen: "Oletko koskaan nähnyt tyttöä, joka enemmän muistuttaisi sammakonpoikaa?" Eräs ruotsalaismies neuvoo Mauralle terveet elämäntavat ja hänestä kehittyy pian oikea kaunokainen. Maura ja Robert rakastuvat, mutta niin kuin tällaisissa kirjoissa ilmeisesti on tapana, monet väärinkäsitykset ja muut esteet on selvitettävä ennen kihlajaisia.
Tässäpä täysverinen vanha rakkausromaani. Berta Ruck väsäili näitä useammankin, joista on suomennettu 24.
 
 
Ruck, Berta: Neiti suorasuu (1926, 1940) # 182  
Arabella The Awful (1918) (BRIT)  
"Hän on valloittavasti naurava sanavalmis englantilainen tyttö."
Mainio vanha kirja kertoo Arabella Amesista, englantilaisesta kyläkauppiaan tyttärestä. Tarina sijoittuu ensimmäisen maailmansodan alkuhetkiin. Arabellan isä tahtoo saada tyttärensä naitetuksi parempiin piireihin ja saa tämän maksavaksi vieraaksi läheiseen kartanoon. Sanavalmis ja siekailematon tyttö herättää pöyristystä herrasväen keskuudessa, mutta nuoret herrat ystävineen ovat kiinnostuneita maalaiskaunottaresta. Kaikkien hämmästykseksi Arabella antaa rukkaset jalosukuisille kosijoilleen. Ainoastaan kartanossa vieraileva Countshiren herttuatar ymmärtää Charlottea. Sodan alkaessa Arabella hankkiutuu Lontooseen sairaanhoitajaksi ja aiheuttaa sydämentykytystä tohtori Hendersonille. Arabellalla on kuitenkin jo sulhanen katsottuna.



Sienkiewicz, Henryk: Kaksintaistelu (1940) # 163

Hania
(1876) (PUO)

”Puolalaisen ylimysnuorukaisen jännittävä rakkaustarina.”
”Kun vanha, uskottu palvelijamme Mikolaj kuollessaan uskoi tyttärentyttärensä Hannan minun huostaani, olin vasta 16-vuotias. Tyttö ei ollut täyttä vuotta nuorempi, mutta oli juuri jättänyt lapsuusvuotensa taakseen.” Näin alkaa tarina, jonka kertojana on puolalainen Henryk, varakkaan maatilanomistajan vanhin poika. Henryk rakastuu Hannaan ja palatessaan Varsovasta ylioppilaana hän huomaa Hannan kehittyneen tytöstä kauniiksi neitokaiseksi. Vaikka Hannan ja Henrykin rakkaus on molemminpuolista, ei Henryk osaa ilmaista tunteitaan. Lisäksi hän on mustasukkainen ystävälleen Selimille, joka osaa paremmin liehitellä Hannaa. Hanna selvästi pitää iloisen Selimin seurasta. Osaksi vanhojen sopivaisuussäännösten ja osaksi tunneilmaisuongelmien vuoksi syntyy väärinkäsityksiä rakastavaisten välille. Niinpä Selim valloittaa Hannan ja yrittää karata tämän kanssa. Katkera Henryk ratsastaa karkulaiset kiinni ja haastaa Selimin kaksintaisteluun. Miekoin käyty mittelö päättyy tasapeliin kummankin lopulta viruessa kuoleman kielissä metsässä. Henryk makaa viikkotolkulla kuolemaisillaan vuoteessaan. Sillä välin Hanna sairastuu isorokkoon ja on myös kuolemaisillaan. Kun Henryk pääsee jalkeille, hän löytää Hannan rokon runtelemana. Tytön olemus oli hirvittävä, mustien täplien peittämä. Henryk vannoo kuitenkin rakkauttaan, samoin tekee paikalle saapuva Selim. Hanna ei kuitenkaan usko kenenkään voivan häntä enää rakastaa ja ryhtyy nunnaksi.
Vanha tarina avaa mielenkiintoisia näköaloja entisaikojen elämään. Lukija huomaa ihmisten kamppailevan yhä samojen ihmissuhdeongelmien kanssa kuin kirjan sankareidenkin. Kuinka tärkeää onkaan ihmissuhteiden vaalimisessa puhuminen, tunteiden näyttäminen ja toisen huomioon ottaminen. Kertomus on surullinen, mutta opettavainen.

Tarina on osa Sienkiewiczin ”pikku-trilogiaa”, johon kuuluvat myös teokset
Stary sługa (1875) ja Selim Mirza (1877). Jälkimmäinen teos on suomennettu nimellä Sissipäällikkö (1912). 



Stevenson, Robert Louis: Aarresaari (1942) # 231
Treasure Island (1882) (BRIT)

”Rähjäisen merimiehen ilmaantuminen syrjäiseen majataloon panee liikkeelle tapahtumien vyöryn nuoren Jim Hawkinsin elämässä. Hänet temmataan mukaan aarteenetsintämatkalle, jolta ei puutu jännitystä, kultaa ja merirosvoja. Maailman paras seikkailuromaani? Lue ja ota selvää!”
Tässä kirjassa tosiaan riittää juonen käänteitä, petollisia merirosvoja, rommia, dubloneja, luisdoreja, musketteja, miekkoja, tikareja, mesaanivanteita, sankkiruutia jne. Poikakirjojen ja seikkailukirjojen klassikko, joka on kulunut monien sukupolvien käsissä eri puolilla maailmaa, Suomessakin kohta sadan vuoden ajan. 


Thimmermann, Hermann: Musta sarja (1942) # 237  
Die schwarze Serie : Eine tolle Geschichte (1944) (SAKS)  

Hermann Thimmermann =
Fred (Alfred) Hildenbrandt
Saksalaiskirjailijan sepittämä tarina autovarkauksista. Kahden istuttavia mustia Krainer avovaunuja oli valmistettu vain kahdeksan kappaleen sarja. Yksi toisensa jälkeen ne varastetaan ja poliisineuvos Boje poikansa kanssa tutkii asiaa. Autojen omistajat kutsutaan kaikki koolle, mutta juttu ei tunnu ratkeavan. Vaununsa kadottaneet kokoontuvat uudemman kerran erään Krainerin omistajattaren huvilalle. Eri henkilöitä ja heidän vaiheitaan kuvataan mallikelpoisesti, mutta jutun ratkaisu on jotenkin kömpelö. Kirja on joka tapauksessa virkistävän erilainen tavanomaisten amerikkalaisetsivien ja kartanomysteerien vaihteeksi.



Tiitus (Ilmari Kivinen): Herra Kenonen (1940) # 178
Kirja koostuu lyhyistä ja hupaisista episodeista herra Kenosen ja hänen perheensä elämästä. Pyylevä tukkukauppias käy siekailematta käsiksi eteensä tuleviin tilanteisiin. Jos hänen hankkeensa epäonnistuvat, saavat hänen poikansa tukkapöllyn kera syyn niskoilleen. Tarinoiden aiheet vaihtelevat kesäretkestä hautajaisiin ja vallankumouksesta joulujuhlaan. Kerran hän luki kauniin kertomuksen iloisesta ja hyväluontoisesta miehestä. Kertomuksessa mainittiin tällaisten sydämellisten ihmisten elävän muita kauemmin. Niinpä äreä Kenonen päätti vastedes aina hymyillä. Kaikki sujui hyvin, kunnes afäärit alkoivat virnuilusta kärsiä.



Tiitus: Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin (1940) # 181
”Kertomus Korpivaaran Tutjunpohjaan tulleesta miljoonaperinnöstä”
Korpivaaran pitäjässä Tutjunpohjan kylässä asustaa Simo Piiroinen emäntänsä ja tyttärensä Annastiinan kanssa. Muutamat miehet ovat olleet kiinnostuneita Annastiinasta, mutta kuhertelu ei ole johtanut koskaan sen pitemmälle. Syrjäkylille kantautuu uutiset aina kovin myöhään, ja niinpä lehtiuutinen Simo Piiroisen miljoonaperinnöstä jää kyläläisiltä ja asianomaiselta itseltäänkin huomioimatta. Pari Annastiinan entistä kosijaa saa kuitenkin asiasta vihiä ja he kiinnostuvat Annastiinasta uudelleen. Piirosen tuvassa käykin pian aika vilske. Myös karkuteillä olevalla pässillä on kosiopuuhissa oma osansa. Kyseessä on hyväntuulinen entisaikojen syrjäkylän elämää kuvaava farssi.



Tiitus: Kommunistien kokous Pöllölässä (1940) # 194

Kirja kertoo ”Pöllölän kommuunin yleispöllöläläisen internaalin edustajiston neuvostokokouksesta.” Tiitus tekee melkoista pilaa itsenäisyytemme alkuvuosien kommunistisesta innostuksesta. Maalaisrahvas on tarinoissa kovin touhuissaan ja tosissaan, vaikkei aina oikein ymmärrä mistä köyhälistön tiktatuurissa on kysymys. Kokouksen jälkeen pidettiin iltamat samassa paikassa vaihtelevalla ohjelmalla.



Truss, Seldon: Kadonnut raharuhtinas (1937) # 94
The Stolen millionaire (1929)
"Vauhdikas salapoliisiromaani raharuhtinaan katoamisesta."
Majuri Philip Logue on kotiutunut sodasta ja etsii työpaikkaa. Hänen tilalleen Wessexin Sanansaattajan toimitukseen on otettu toinen työntekijä. Nyt Loguen rahat ovat lopussa ja nälkä kurnii vatsassa. Etsiessään ruokaa tyhjillään olevasta talosta, häntä luullaan tohtori Oxeniksi. Annettuaan tohtorin lääkekaapista potilaalle särkylääkettä, tämä vaipuu tajuttomaksi. Lompakosta löytyneen käyntikortin mukaan heppu on Simon du Maresq. Pihalla on tämän auto ja Logue vie hepun tämän kotiovelle Lontooseen ja jättää siihen. Hän lainaa hepun taskusta setelitukon ja ostaa siistit vaatteet ja asettautuu hotelliin asumaan. Hotellissa hän näkee kauniin nuoren naisen pappisveljensä seurassa ja kuulee, että nainen on Maresqin vaimo Irene Maresq. Samalla Irenelle tulee puhelu ja tämä ryntää kotiinsa. Uteliaisuuttaan Logue seuraa perässä ja ehtii paikalle todistamaan ammuskelua. Ilmenee myös, että raharuhtinas Maresq on kadonnut pihalla olevasta autosta.  
Suurine uutisineen hän pääsee Päivän Hälytyksen toimittajaksi tutkimaan Maresqin salaperäistä kohtaloa. Hän tutustuu paremmin Ireneen ja kuulee millainen hirviö Simon du Maresq on ollut. Ireneä ja pappisveljeä Davidia uhkaillaan ja Philip päättää auttaa heitä – saaden samalla herkullisia uutisia lehdellensä.  
Kolmikon tie johtaa moniin seikkailuihin ja vaaroihin. Jännittävä ja mukaansa tempaava kirja seuraa häikäilemättömien konnien yritystä päästä eroon Philipistä. Keinoina on ampuminen, polttaminen, elävältä hautaaminen ja jäädyttäminen. Konnien omaperäisistä konsteista huolimatta Philip selviytyy vaaroista. Kirjan viimeiset lauseet kertovat onnellisesta lopusta: ”David toimii nykyään lähetyssaarnaajana Etelämeren saarilla. Ennen lähtöään hän vihki Iriksen ja minut avioliittoon Pevendenin pienessä kyläkirkossa. Tästä merkittävästä tapauksesta oli onnistuneita valokuvia yksinomaan Päivän Hälytyksen palstoilla.”  
Brittiläinen Truss (1892-1990) on kirjoittanut nelisenkymmentä romaania. 
 
 
Voss, Richard: Kaksi ihmistä (1934) # 9  
Zwei Menschen (1911) (SAKS)  

"Rakkausromaani Tyrolin alppimaailmasta."    
Etelä-Tiroliin sijoittuva tarina kahdesta rakastavaisesta. Ennan linnan junkkeri Rochus ja viereisen kartanon Judith Platter ovat lapsesta asti kulkeneet yhdessä ja rakastavat toisiansa. Nuoren herran vanhemmat toivovat kuitenkin poikansa ryhtyvän papiksi. Eisack-joen tulviessa nuoret joutuvat virran vietävänä kauas kotoaan ja heidän luullaan kuolleen. He pelastuvat ja lupautuvat toisilleen. Rochuksen äiti kuitenkin vastustaa liittoa ja lähtee pyhiinvaellusmatkalle saadakseen poikansa mielen muuttumaan. Perin outoja ja Raamatulle vieraita ovat nämä katolisten tavat. Äiti tekee matkan jumalanäidin vertavuotavan sydämen pyhäkköön korkealle Dolomiiteille. Jalkaisin hän kulkee paljain jaloin terävien kivien yli, okaiden ja orjantappuroiden välitse yllään huonoin pukunsa. Äiti kuolee matkan vaivoihin ja poika syyttää itseänsä, kun ei totellut äitiä ja ryhtynyt papiksi. Niinp hän lähtee Roomaan ja palaa sieltä kahdeksan vuoden kuluttua Pater Pauluksena, augustinolaismunkkina. Judith on sillä välin raivannut korkealle vuoristoon oman maatilansa. He kyräilevät toisiaan vihaten ja salaa rakastaen. Munkki Paulus on hyvin vallanhimoinen ja haluaisi alistaa Judithin valtansa alle. Lopuksi hän jopa kiroaa entisen rakastettunsa. Perin juurin outo tarina. Kertomusta leimaa katolinen uskonkäsitys, joka poikkeaa ratkaisevasti Raamatun ilmoituksesta. Ihminen ei voi hankkia Jumalan suosiota kurittamalla itseään tai tekemällä pyhiinvaellusmatkaa. Jumalan yhteyteen ei päästä Marian eikä ns. pyhimysten kautta. Raamatun yksiselitteinen ja keskeisin ilmoitus on, että Jumalan luo on vain yksi tie: Jeesus.



Wallace, Edgar: Miljoonan dollarin juttu (1949) # 193

The Million Dollar Story (1926) (BRIT)

"Sanomalehtimies paljastaa rikollisjoukkueen."

Lehtimies Jimmy Cassidy aikoo kirjoittaa miljoonan dollarin jutun oudosta miljonääristä. Rahamiehen elämää tutkiessaan hän rakastuu tämän veljentyttäreen, neiti Lemaniin. John Sands on rahamiehen ainoa läheinen ystävä ja on järjestänyt tälle kulissiavioliiton. Salaperäinen vaimo ei näyttäydy missään ja monet asiat ovat muutenkin oudosti. Lemanin kuollessa myrkkyannokseen Jimmy ja etsivä Blessington tutkivat tapausta. Itsemurha vaiko murha? Kuka on murhaaja? He pääsevät lopulta perille itsekkään hullun edesottamuksista ja pelastavat neiti Lemanin hengen. Keskitason Wallacea, eli aika hyvä vanha jännäri. 



Wallace, Edgar: Punainen ympyrä (1925, 1937) # 101

The Crimson Circle (1922) (BRIT)

"Suositun salapoliisikertojan jännitysromaani."

Lontoossa riehuu salaperäinen rikollinen, joka käyttää nimeä punainen ympyrä. Jättäessään viestin poliisille tai yhteysmiehilleen, viestissä on aina punainen ympyrä. Hän kiristi itselleen rahaa ja rikoskumppaneita. Kukaan ei ollut häntä nähnyt, eivätkä kumppanit tunteneet toisiaan. Häntä jahtaavat komisario Parr ja salaperäinen, psykometriaa hyväkseen käyttävä yksityisetsivä Derric Yale. (psykometria = pitäessään esinettä kädessään, hän saattoi kertoa kuka tai minkälainen henkilö oli sitä aikaisemmin käyttänyt). Rikollinen oli murhauttanut kätyreillään useita henkilöitä, mm. Jack Beardmoren isän. Tapahtumissa on usein saapuvilla myös kaunis Thalia Drummond, johon Jack rakastuu. Thalia osoittautuu näpistelijäksi, joka joutuu pariin otteeseen poliisin kynsiin. Jack ei kuitenkaan suostu uskomaan Thaliaa rikolliseksi. 
Kirjassa on jännittävä juoni, jossa lukija arvailee punaisen ympyrän henkilöllisyyttä. Aivan viime sivuilla arvoitus ratkeaa. Kyseessä on ensiluokkainen salapoliisiromaani, joka jännityksen ja romantiikan lisäksi välittää tuulahduksen vuosikymmenien takaisesta Lontoosta
.


Wheatley, Dennis: Tobolskin vanki (1936) # 78

The Forbidden Territory (1933) (BRIT)

"Huikean jännittävä seikkailu- ja rakkausromaani henkipatoista."
Rikas amerikkalainen Rex Van Ryn on matkustanut Moskovaan ja kadonnut siellä. Hän oli matkustanut Neuvostoliittoon etsimään vallankumousta paenneen ruhtinas Shulimovin sinne jättämiä timantteja. Hänen ystävänsä saavat Suomen kautta tulleen salakielisen viestin, jossa Rex pyytää apua. Ystävät, Englantilainen Simon Aron ja ranskalaissyntyinen Reichleaun herttua matkustavat Moskovaan etsimään Rexiä. He saavat selville, että Rex on vankina Tobolskissa Siperiassa. Se on neuvosto-venäjän kiellettyä aluetta, joten ystävysten on matkustettava sinne salaa. Matkaa tehdään junalla ja hevosilla. Muuan neuvosto-komissaari ajaa heitä takaa. He tapaavat Tobolskissa opettajana toimivan nuoren ranskalaissyntyisen Marien, joka ottaa matkalaiset suojelukseensa. Marie on lapsena asunut Shulimovin kartanossa, joka on nyt raunioina. Rex saadaan kaapattua vankilasta, mutta komissaari on yhä heidän jäljillään. Marien opastuksella he etsivät timantteja raunioista, mutta tuloksetta. Täpärästi he pääsevät Marien kanssa komissaaria pakoon kaappaamalla lentokoneen läheiseltä salaiselta kentältä. Karkulaisten pakomatka on jännittävä ja tapahtumarikas. Monien vaiheitten kautta he pääsevät Wieniin, jossa tarina saa yllättävän ja romanttisen päätöksen.
Todella jännittävä ja mielenkiintoinen tarina, joka pärjää hyvin kymmeniä vuosia myöhemmin kirjoitettujen jännärien rinnalla. 



Wodehouse, P.G.: Ville valloittaja (1936) # 90
Ville Valloittaja: hänen hyökkäyksensä Englantiin iloiseen kevätaikaan
Billy The Conqueror (1924) (BRIT)
"Vauhdikas ja hauska romaani nykyajan sankarista."

Rikkaan enonsa kustannuksella New Yorkissa laiskana elelevä Bill joutuu matkustamaan Lontooseen enon liikeasioita selvittelemään. Mukana seuraa Judson, jota yritetään vieroittaa liiallisesta juhlimisesta. Ystävykset joutuvat monenlaisiin selkkauksiin ja Judson kärttää koko ajan ryyppyä. ”Meillä pitäisi olla kotona tilkkanen konjakkia tällaisten arvaamattomien sairaustapauksien varalta. Olen kuullut pisaran konjakkia herättävän eloon miehen, joka oli jo pantu ruumisarkkuun. Vei pois ansion hautauksen toimittajalta.”  
Välillä ajetaan ”kuusisilinterisellä autolla” pakoon, Billin pitäessä jalkaansa ”kiihdyttäjävipusimella”, ”vauhdinosoittajan” näyttäessä 75 km tuntinopeutta! Yöllisen hiiviskelyn ja vehkeilyn tuloksena Bill saa suojatikseen Felicia Sheridanin eli Flickin. Tämä karkaa kotoa, koska sukulaiset naittavat häntä jörönnäköiselle Roderickille. Kestää aikansa, ennen kuin Bill tajuaa rakastavansa Flickiä. ”Olinpa minä koko pöllö. Maailman kaikista pöllöistä minä olin kaikista hupsuin. Näin kauan tarvitsin, ennekuin ymmärsin rakastavani vain sinua.” Väärinkäsityksen myötä Flick on sittenkin vaarassa joutua naimisiin Roderickin kanssa, mutta vastentahtoinen sulhasmieshän on helppo vaikka ryöstää...  
Enoa huijataan liikeasioissa, mutta Flick ja Judson saavat asian selville. Bill puolestaan huomaa enon kasvattipojan, Horacen, olevan varasliigan kätyri ja pelastaa kallisarvoiset kirjaharvinaisuudet. Lopulta eno huomaa aliarvioineensa Billin kyvyt ja tunnustaa olleensa itse herkkäuskoinen. ”Kaikesta näkyy, että minä tarvitsen lapsenpiian. Hanki minulle jostain sellainen, poikaseni! Yksin ei minua saa päästää liikkumaan.”  
Nopeatempoinen kirja alituisine juonenkäänteineen pitää lukijan mielenkiinnon yllä. Hyvä kirja!  



Wood, Walter: Surman suusta: Merkillisesti pelastuneiden kertomuksia (1943) # 245

Marvellous Escapes from Peril (noin 1910) 
Kirjassa esitellään 13 tuhoisaa tapausta eripuolilta maailmaa silminnäkijöiden kertomana. Osa tapahtumista on luonnonmullistuksia ja osa on sotajuttuja.
Pennsylvaniassa murtui pato vuonna 1889 ja vesimassat pyyhkäisivät Johnstownin kaupungin yli aiheuttaen suurta hävitystä. Lähes satavuotias Robert Waudby puolestaan muistelee vuosien 1831 ja 1832 Lontoon koleraepidemiaa, jossa menehtyi 53 000 ihmistä. Länsi-intiassa, Martiniquen saarella purkautui tulivuori vuonna 1902 ja 40 000 ihmistä kuoli. Chicagon suurpalon vuonna 1871 sytytti kuulemma matami O’Learyn lehmä, joka sorkallaan kaatoi palavan öljylampun olkikasaan. Tuli riehui ja kyti viikon hävittäen puurakenteisen kaupungin lähes kokonaan. Palossa kuoli 500 ihmistä ja lähes satatuhatta jäi kodittomaksi. San Franciscon vuoden 1906 maanjäristyksestä kertoo neiti Anne Whitley. Hänellä oli hankaluuksia päättää minkä hatun laittaisi päähänsä paetessaan järistystä.
Yhdysvaltain armeijan jalkaväkisotilas J.Hooper kauhistelee ”punanahkojen” kamalia tihutöitä vuonna 1868. ”Itse kuolemaakin pahempaa oli jäädä punanahkojen käsiin.” Kertomuksessa jätetään kuitenkin vaille huomiota valkoisen miehen toimet intiaaneja kohtaan. Irlantilainen John Clarke kertoo astuneensa vuonna 1855 laivaan koska: ”Taivaanvaltakunnan kanssa oli jotakin rettelöä, ja sinne tarvittiin sotilaita, eikä meitä nuoria miekkosia pidättänyt sekään tieto, että pestautuminen sotaväkeen merkitsi pitkää, vaarallista matkaa Kiinaan ja taistelemista sellaisia olentoja vastaan, joita tuskin voi nimittää ihmisiksi.” Menomatka kesti viisi kuukautta. Perillä sitten saarrettiin Kantonia ja pommitettiin sen muureja. 
Silloisen Syyrian rannalla olevan Acren kaupungin miehittivät Egyptiläiset vuonna 1840. Eurooppalaiset piirittivät sitä Iso-Britannian johdolla ja pommittivat sitä laivoistaan kunnes varakuningas Mehemet Ali antautui. Mukana ollut Francis Trevar kertoo tapahtumista silminnäkijänä. Hän sai taistelusta mitalin, mutta tytär sitoi sen kissan kaulaan ja tämä karkasi vieden mitalin mennessään.
Britit huseerasivat muiden siirtomaavaltojen tapaan ympäri maailmaa saattaen valvontaansa alueita eri puolilla. Kersantti Flynn kertoo kuinka ”Länsi-Afrikassa, Kultarannikolla, sijaitsevan Ashantin neekerivaltion hyvin sotaiset asukkaat loukkaantuivat siitä, että englantilaiset miehittivät erään Elmina-nimisen paikan, ja huhtikuussa 1873 hyökkäsivät Englannin sikäläisten liittolaisten kimppuun. Sir Garet Wolseley johti sotaretkeä, jonka oli määrä rangaista hyökkääjiä.” 

Kirja tarjoaa näköalan tuon ajan ihmisten ajattelutapaan ja valottaa osaltaan historiallisia tapahtumia. Lukijan mieleen tulee väistämättä kysymys että täytistäkö sinne maailman ääriin piti mennä pyssyjen kanssa riehumaan?

 

 

Juhani K ©  2011