Kapinallisten kuolemista

Täydennetty 19.1.2009 XI Juhani Putkinen

Vapaussodan yhteydessä tapahtui myös kapina. Osa suomalaisista punaisista nousi kapinaan vapailla vaaleilla valittua Suomen eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan Venäjän yllytyksestä. Venäjä aseisti kapinalliset.

On hyvin valitettavaa, että vankileireillä tapahtuneita kuolemia käytetään edelleen propagandatarkoituksiin. Jotkut väittävät esimerkiksi, että silloinen Vapaussodan ylipäällikkö kenraali Mannerheim olisi vastuussa näistä kuolemista.

Jo ennen kapinaa Suomen elintarviketilanne oli huono - ja kapinalliset olivat itse huonontaneet sitä mm. osallistumalla lakkoihin silloin kun olisi pitänyt tehdä esimerkiksi kylvötöitä ja elonkorjuuta.

1. Vankileireille suljetut punaiset syyllistyivät kapinaan, valtiopetokseen, maanpetokseen, murhiin, ryöstöihin, jne. Pääsääntöisesti olivat siis syyllistyneet raskaisiin rikoksiin;

2. Silloisen kenraali Mannerheimin mukaan vain törkeimpiin rikoksiin syyllistyneitä ja kapinan johtajia olisi pitänyt rankaista, rivimiehet olisi hänen mielestään pitänyt vapauttaa - poliitikkojen ja oikeusoppineiden mielestä taas rikokset oli tutkittava ja rikoksista tuomittava, viimeksimainittujen kanta voitti;

3. Kapina kukistettiin toukokuun alussa 1918 - Vapaussodan päätösparaati pidettiin Helsingissä 16.5.1918;

4. Mannerheimilla ja poliitikoilla "meni sukset ristiin", joten Mannerheim esitti eronpyyntönsä ylipäällikön tehtävästä 20.5.1918 (neljä päivää paraatin jälkeen), uusi eronpyyntönsä 27.5.1918, sai eron 29.5.1918[i] ja matkusti ulkomaille 31.5.1918[ii] - eli Mannerheimilla ei ollut mitään tekemistä niiden nälkään ja tauteihin kuolemisten kanssa. Rikoksistaan kuolemantuomion saaneet taas olivat ansainneet tuomionsa;

5. Tai oikeastaan Mannerheim kykeni vähentämään nälkäkuolemia sillä hän onnistui näillä ulkomaanmatkoillaan (Ruotsi, Englanti, Ranska) hankkimaan Suomen itsenäisyydelle tunnustuksia, saarron purkamisen ja ihan konkreettisesti suuren määrän viljaa. Hän palasi maahan 22.12.1918 samana päivänä kun hänen hankkimansa vilja saapui laivalla maahan.[iii]

Mannerheim

Mikä Mannerheimin asema sitten oikein oli Vapaussodassa?

Suomen laillinen hallitus, eli senaatti, nimitti kenraaliluutnantti Mannerheimin Suojeluskuntain päälliköksi, mutta sitä ei annettu julkisesti tiedoksi. 25.1.1918 se ilmoitettiin vain maaherroille. 25.1. lähtien Mannerheim oli siis de facto hallituksen joukkojen (Suomen armeijan) päällikkö. 26.1. senaatin puheenjohtaja (pääministeri) Svinhufvud antoi Mannerheimille puhelimitse vallan ryhtyä kaikkiin tilanteen vaatimiin toimenpiteisiin. 27.1. senaatti teki muodollisen päätöksen hänen nimittämisestään ylipäälliköksi ja julisti samalla suojeluskunnat nimenomaan hallituksen joukoiksi.[iv]

Senaatin julistuksessa 1.2.1918 Suomen kansalle ja kaikille viranomaisille määrättiin: »Hänen käskyjään ja määräyksiään on kaikkien viranomaisten ja kansalaisten ehdottomasti ja viipymättä noudatettava, niin kauan kuin sotilaallista toimintaa jatkuu[v]

Niinpä kenraali Mannerheim sitten Voitti Vapaussodan ja kukisti kapinan.

Maanpetos

Kun Suomi kävi Vapaussotaa Venäjää vastaan, niin yhteistyö vihollisen kanssa oli luonnollisesti maanpetos.

Lainaus: ”Länsi-Suomen venäläisten joukkojen päällikkö, eversti Svetsnikov, antoi jo 31. 1. käskyn, että Vilppulan kautta oli lähetettävä voimakkaita joukkoja Seinäjokea vastaan. Helmikuun 2. suoritettiin ylivoimaisin joukoin (on puhuttu 500 miehestä) hyökkäys Vilppulan asemaa vastaan. Sen torjui 145 suojeluskuntalaista, joilla oli 2 konekivääriä. Yritys uusittiin 7. II. Hyökkääjien lukumäärä nousi tässä tapauksessa 2000 mieheen. Puolustus oli viime päivinä saanut vahvistuksia ja käsitti nyt 300 miestä.

Tilanne oli vaarallinen. Jos vihollinen saisi Vilppulan, se voisi jatkaa Haapamäelle, jolloin menetettäisiin Savoon ja Etelä-Karjalaan vievä poikkirata. Mutta puolustus kesti. Se oli urotyö, jolla oli ratkaiseva vaikutus tulevalle sodankäynnille. Yritys uusittiin vielä kerran - 10. II. - tällä kertaa Kurun kautta, mutta silloinkin se torjuttiin. Nämä hyökkäykset Vilppulaa vastaan helmikuun alussa osoittivat kuitenkin selvästi, että vihollisen sotilasjohto nyttemmin ymmärsi Haapamäen rautatiesolmun strategisen merkityksen.”[vi]

Antreaa vastaan ”säännöllisiä venäläisiä joukkoja” - ”2000 punakaartilaista ja yhtä monta venäläistä sotilasta” - ”siellä käytiin suomalais-venäläistä sotaa.”[vii]

Pietarista käsin johdettu itärintaman päällikkö antoi siitä huolimatta hyökkäystoiminnan jatkua omalla rintamallaan.”[viii]

Sotatila vallitsi Suomen ja Venäjän välillä myös Vapaussodan taisteluiden päätyttyä.[ix]

Uuden asevelvollisuuslain esityksen johdannossa viitataan: ”Kun hallituksella viime talven aikana oli tehtävänä oikeusjärjestyksen ja valtakunnan riippumattomuuden suojeleminen tänne sijoitetuilta Venäjän sotajoukoilta ja heihin liittyneiltä kapinoitsijoilta[x]  

Yllättävä Mannerheimin puolustaja

Jääkäriliikkeen mahdollisia vähäisiäkin epäkohtia ja jääkäreiden "rötöksiä" ihan perusteellisesti kaivellut Matti Lackman - joka ei esittänyt lähes 900-sivuisessa kirjassaan oikeastaan mitään positiivista jääkäreistä, eikä mitään negatiivista Venäjästä todistaa yllättäen Mannerheimista aivan oikein: "Sodan jälkeen tappiolle jääneet syyttivät ylipäällikkö Mannerheimia tutkimatta teloittamisista. Syytös on aivan aiheeton ja täysin kohtuuton, sillä Mannerheim yritti parhaan kykynsä  mukaan huolehtia siitä, että vangiksi jääneitä kohdeltaisiin oikeudenmukaisesti ja inhimillisesti. Kaikki epäillyt piti tutkia ja tuomita laillisessa järjestyksessä."[xi]

Lackmanin tunnustus on sitäkin arvokkaampi, sillä hän on jonkin sortin punikki - Mannerheimin vastustaja - joka esimerkiksi kutsuu vuoden 1918 sotaa Vapaussodaksi (kuten se sota oli) kutsuvia "vapaussotaintoilijoiksi"[xii].

Vapaussota

Etusivulle


[i] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa I, sivut 240-241

[ii] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa I, sivu 251

[iii] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa I, sivu 283

[iv] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa I, sivu 34

[v] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa I, sivut 34-35

[vi] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa I, sivu 135

[vii] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa I, sivut 136-137

[viii] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa I, sivu 143

[ix] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa I, sivu 235

[x] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa I, sivu 304

[xi] Matti Lackman, Suomen vai Saksan puolesta, 2000, sivu 592

[xii] Matti Lackman, Suomen vai Saksan puolesta, 2000, sivu 719

Vapaussota

Etusivulle