Äyräpää-Vuosalmen torjuntavoitto

Muutettu 11.7.2014 Juhani Putkinen

Taustaa

Taustaksi suosittelen lukemaan artikkelin Kolme torjuntavoittoa Karjalan Kannaksella 1944 alkuosan. Tässä artikkelissa syvennytään yhden torjuntavoiton yksityiskohtiin karttojenkin avulla.

Johdanto

Karjalan Kannaksen Laatokan puoleinen osa oli kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuon III Armeijakunnan vastuualuetta. Venäläisten ja suomalaisten joukkojen välirajana oli leveä ja vuolas joki Vuoksi. Aivan Laatokan puoleisessa osassa, mukaan luettuna kuuluisa Taipale, VKT-asemaa puolusti 19.Prikaati. Siitä oikealle 15. Divisioona ja lähimpänä oikealla sijaitsevaa IV Armeijakuntaa oli puolustuksessa kenraalimajuri Armas-Eino Martolan komentama 2.Divisioona.

Tämä 2.D:n lohko tuli olemaan raskaan suurtaistelun aluetta 4.-15.7.1944. Divisioonan komentajaksi vaihtui 7.7. (kesken suurtaistelun) kenraalimajuri Aarne Blick. Ei siksi, että kumpikaan kenraaleista olisi ollut huono komentaja, vaan siksi, että Blick ei tullut toimeen kenraaliluutnantti Paavo Talvelan kanssa viivytystaistelussa Syväriltä U-asemaan ja diplomaattinen Martola piti siirtää sinne.

2.D:n puolustuslohkolla tulisimmassa paikassa Äyräpää-Vuosalmen kohdalla taisteli jo Siiranmäessä kunnostautunut Jääkärirykmentti 7 everstiluutnantti (myöhemmin jalkaväenkenraali) Adolf Ehrnroothin johdolla. JR 7 tunnetaan myös nimellä Tyrjän rykmentti. Rykmenttiin myönnettiin 13 Mannerheimristiä, selvästi enemmän kuin mihinkään muuhun jalkaväkirykmenttiin - mitä ilmeisimmin ne ritariristit annettiin todellisista ansioista.

Saavuttuaan Äyräpää-Vuosalmen taistelutantereelle - osaan VKT-linjaa - vuolaana virtaavan Vuoksen kahta puolen everstiluutnantti Ehrnrooth antoi rykmentilleen päiväkäskyn 20.6.1944. Lainaan siitä pätkiä: ”Tyrjän Rykmentin sotilaat! Viivytystaistelumme on päättynyt. Viime yönä alkoi puolustustaistelumme Vuoksen linjalla. - Rykmenttimme on saanut osalleen tämän linjan kenties vaikeimman lohkon, Vuosalmen ja Äyräpään. Luotan siihen, että sama peloton uhrivalmius, jonka voimalla löimme Lampijärvellä, Hartoisissa ja Siiranmäellä hyökänneet vihollisdivisioonat ja panssariprikaatin, lujittaa Harju- ja Saarilohkon puolustuksen murtumattomaksi. Näistä asemista emme peräydy muuten kuin ylipäällikkömme käskystä. -- Sotilaat! Pysykää lujina ja rohkaiskaamme niitä, jotka ovat luonnostaan heikompia. Mieluummin sotilaan kuolema taistelukentällä kuin elinkautinen orjuus pakkotyöleireillä. Kestäkäämme tietoisina, että Vuosalmen ja Äyräpäänharjun jokaisessa pesäkkeessä ratkaistaan ehkä jo lähipäivinä kysymys Suomen kansan elämästä tai kuolemasta.”[i]

Vastahyökkäykseen Vuosalmelle osallistui myös pääosa Panssaridivisioonasta ja taisteluihin osallistui myös osia 15.Divisioonasta.

Leningradin rintaman joukoista Äyräpää-Vuosalmen alueelle hyökkäsi kenraaliluutnantti A. Tsherepanovin 23.Armeija. Juuri ennen suurtaistelua 23.A:n komentajaksi vaihdettiin kenraaliluutnantti V. I. Svetsov.[ii]

Taistelujen alku

Kartta.[iii]

Äyräpään sillanpäässä suurhyökkäyksen alkurynnistyksen  4.7. otti vastaan JR 7:n I pataljoona komentajanaan majuri Kuvaja. Kuvajan haavoituttua pataljoonan komentajaksi tuli kapteeni Simola, joka kaatui 6.7. Hänen jälkeensä pataljoonaa komensi kapteeni Kuparinen, joka kaatui 10.7. Tällöin pataljoonan komentajaksi tuli kapteeni Tirronen. Kuvajan haavoituttua rintamavastuun sillanpäässä otti vastaan JR 7:n II pataljoona komentajanaan kapteeni Raassina. Ensimmäisen taistelupäivän aikana Äyräpään sillanpäässä 2.D menetti 85 miestä kaatuneina, 439 haavoittuneina ja 14 kadonneina.[iv] 4.7. oma tykistömme ampui Vuosalmella noin 8 800 laukausta ja kranaatinheittimistö noin 6 200 laukausta.[v] Näillä iskuilla hajotettiin vihollisen hyökkäysryhmityksiä ja eristettiin jalkaväki panssarivaunuista.

”JR 7 taisteli Äyräpään sillanpääasemassa lähes kolme viikkoa. Se hakkasi tänä aikana lähes loppuun vihollisen divisioonan ja tuhosi yli 20 panssarivaunua. -- Rykmentti menetti kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina noin 1 300 miestä. Saavutetulla ajanvoitolla oli kuitenkin suurempi merkitys kuin Äyräpään sisukkaat taistelijat itse arvasivat. Saatiin aikaa linnoittaa Vuosalmen vaikeasti puolustettavia alueita. Samalla vietiin viholliselta jo iso osa parasta hyökkäysterää. Äyräpään sillanpää oli yksi kesän 1944 vaikeimmista taistelu-alueista - ehkä vaikein.”[vi]

Äyräpään sillanpäässä taisteli menestyksellisesti myös osia JR 49:stä. Esimerkiksi Äyräpäänharjun pohjois-osassa Kylä-Paakkolan alueella I/JR 49. Erillinen Pataljoona 25 sen sijaan ei kestänyt taistelun painetta joutuessaan välillä vaihtamaan osia JR 7:stä lepoon.[vii]

Äyräpään ratkaisu

Kartta.[viii]

23.A:n 98.Armeijakunta (kenraaliluutnantti G. Anisimov) aloitti uudelleen hyökkäyksen Äyräpäähän 4.7. kolmen divisioonan voimin (281.D, 381.D ja 177.D, joista viimeksi mainitun osallistumisesta taisteluun on ristiriitaisia tietoja). 2.D joutui luovuttamaan viisi vuorokautta riehuneissa taisteluissa Äyräpään sillanpään, mutta 98.AK menetti niissä hyökkäyksissä hyökkäyskykynsä. JR 7 ja 2.D saivat jo välillä luvan luopua sillanpäästä, mutta sitten Armeijakunnan komentaja Hjalmar Siilasvuo käski kuitenkin pitämään sillanpään. Tätä voidaan pitää suurena virheenä Siilasvuon taholta. Ajanvoitto oli jo saavutettu ja lopputaisteluista aiheutui suuret tappiot, eikä tappioista välttämättä saavutettu vastaavaa hyötyä. Tätä turhaa veksluuta tehtiin 5.-6.7.[ix] 5.7. klo 18 ja 6.7. klo 18 välisenä aikana tykistömme ampui Vuosalmella noin 12 500 ja heittimistö noin 9 700 laukausta.[x] Tykistö suojasi ilmavoimiemme ja Lento-osasto Kuhlmeyn hyökkäyksiä tulittamalla vihollisen ilmatorjunta-asemia välittömästi ennen pommituksia.

Vuoksen ylimenohyökkäys

Kartalla tilanne 9.7.1944.[xi]

Kun 98.AK oli vuotanut verensä kuiviin niin tuleen heitettiin 115.AK (kenraalimajuri S. B. Kozatsek)  9.7.1944 tekemään Vuoksen ylimenohyökkäys. Armeijakunnalla oli käytettävissään ylimenohyökkäykseen kolme divisioonaa, panssarirykmentti, rynnäkkötykkirykmentti, 31 patteristoa, 2 raketinheitinrykmenttiä ja pioneeriprikaati. 9.7. kello 5 alkoi ryssien tulivalmistelu, jossa ammuttiin noin 8 000 kranaattia. Ylimeno alkoi kello 6.[xii]

”Vihollisen hyökkäyskärki eteni aivan JR 7 komentopaikan tuntumaan, joka sijaitsi Lampelassa Paavilaisen talossa. Tässä kriittisessä tilanteessa eversti Ehrnrooth kielsi jyrkästi ketään vetäytymästä. Hän käski myös tykistön ja kranaatinheittimistön komentopaikkojen puolustautua saarrettunakin. Eversti Ehrnrooth järjesti ripeästi komentopaikkansa henkilöstöllä lähivarmistuksen ja heitti rykmentin jääkärijoukkueen vastaiskuun vihollisen hyökkäyskärkeä vastaan. Jääkärijoukkue löi raisulla vastaiskulla viholliskärkeä taaksepäin noin 800 metriä. Pahin uhka oli torjuttu. Eversti Ehrnrooth saattoi jatkaa tehokasta johtamistaan komentopaikastaan.”[xiii]

Panssaridivisioonan vastahyökkäys

Kartalla tilanne 10.7.1944.[xiv]  

Ryssät saivat vallattua pienen sillanpään Vuoksen koillisrannalta, mutta sekä ilmavoimien, että tykistön voimin tämäkin armeijakunta käytännössä murskattiin sillanpäähän - toki unohtamatta Panssaridivisioonan vastahyökkäyksen ja jalkaväkitaistelijoiden merkitystä. Panssaridivisioona oli kuitenkin tähän mennessä kärsimiensä suurten tappioiden vuoksi - saamastaan täydennyksestä huolimatta - enää varjo ennen suurhyökkäystä olleesta ”Marskin teräsnyrkistä” ja poteroissaan sitkeästi taisteleva jalkaväki olisi ilman ilmavoimien ja tykistön tukea ollut heikoilla.

9.7. suomalainen tykistö ampui Vuosalmella uuden ennätyksen 13 500 laukausta.[xv] Kranaatinheittimistö ampui 5 300 laukausta. Vihollistykistö ampui 9.7 noin 30 000 laukausta, mutta sen tulella ei ollut vastaavaa tehoa huonommista ampumamenetelmistä johtuen.[xvi] 10.7. tykistömme ampui noin 8 300 ja heittimistö 4 850 laukausta.[xvii]

10.7. Panssaridivisioonan komentaja kenraalimajuri Ruben Lagus antoi päiväkäskynsä numero 15 kun osa divisioonasta lähti vastahyökkäykseen Vuosalmelle. Lainaan siitä pätkän: ”Sotilaat! Tällä hetkellä lyödään arpaa Suomen kohtalosta. Käy joko niin, että kansamme pyyhkäistään kirjaimellisesti pois maan pinnalta, kuten vihollisemme on sanonut menettelevänsä meihin nähden, tai me peräänantamattomalla sisulla taistelemme maallemme turvatun tulevaisuuden.”[xviii]

III AK:n komentaja kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo oli antanut käskyn: ”Panssaridivisioonan tulee aamuun mennessä divisioonan komentajan johdolla lyödä vihollinen ja puhdistaa rantaviiva.”[xix]

Molemmilta loppui voimat

Kartalla tilanne 11.7.1944.[xx]  

11.7. klo 1.31 alkoi oma 29 minuuttia kestänyt tykistön tulivalmistelu, johon oli käytettävissä poikkeuksellisesti aivan liian vähän ammuksia (5 040 kranaattia). Yhteensä 11.7. tykistömme ampui 11 200 ja heittimistö 5 200 laukausta.[xxi] Hyökkäykseen ryhmittyvät joukkomme joutuivat vihollisen voimakkaaseen tykistö- ja rakettitykkituleen. Vihollinen hyökkäsi samanaikaisesti oman hyökkäyksemme kanssa kahden divisioonan (10.D ja 142.D) voimin samalla kaistalla. Klo 3.45 havaittiin hyökkäyksemme tyrehtyneen. Jääkäriprikaatimme menetti tänä ensimmäisenä taistelupäivänä 25 upseeria, 64 aliupseeria ja 309 miestä, yhteensä 398.[xxii]

Venäläiset heittivät tuleen aamutunneilla uuden divisioonan (92.D) jatkaen hyökkäystä.

13.7. Panssaridivisioonan Jääkäriprikaatiin kuuluva Jääkäripataljoona 3 teki vastahyökkäyksen komentajanaan Mannerheimristin ritari majuri Jouko Hynninen. Hänen apunaan oli Raskas Patteristo 14 kolmannen patterin päällikkö kapteeni Lauri Jäntti. Jäntti kertoo: ”Klo 7.30 tekivät venäläiset vastaiskun. Jääkärien vastarinta ja radiolla tilaamani tykistön tulipeite sen kuitenkin tyrmäsivät. Sitä tärskyä kelpasikin katsella. PsD:n rykmenttiupseeri, Nuolimaa, oli muuttanut komentamani ammusmäärän moninkertaiseksi. Musta multa roiskui omienkin silmille ja sirpaleet vinkuivat korvissa, mutta katosivatpa piippalakitkin pellonojista. -- Jääkärit vallan ulvoivat riemuissaan.”[xxiii]

Epäonnistuiko Panssaridivisioona tehtävässään? Tietenkään se ei puhdistanut rantaviivaa, kuten oli käsky - mutta se torjui osaltaan hyökkäyksellään vihollisen ylivoimaisten joukkojen läpimurtohyökkäyksen (hyökkäyskäsky jäi sotasaaliiksemme).[xxiv]

Torjuntavoitto

Kartalla tilanne 14.7.1944.[xxv]

Heinäkuun puolivälissä puna-armeijan oli siirryttävä täälläkin puolustukseen ja 115.AK:n rippeiden tilalle vaihdettiin 6.AK.[xxvi] 6. AK:n kuului 142.D, 13.D ja 382.D.[xxvii] Tämä melko veres Armeijakunta yritti vielä hyökätä yöllä 14.-15.7 ja seuraavana päivänä, mutta sekin lyötiin vastaiskuilla takaisin. 327.D yritti vielä hyökätä 17.7. illalla, mutta sekin hyökkäys torjuttiin. Tykistö ja kranaatinheittimistö torjuivat tulellaan tai hajottivat vihollisryhmityksiä 16.-17.7. Vuosalmella ainakin 10 kertaa. Tykistö ampui 16.-17.7 Vuosalmella 7 660 ja heittimistö 4 480 laukausta.[xxviii]

JR 7:n komentaja eversti Adolf Ehrnrooth nimitettiin näiden taisteluiden vuoksi Mannerheimristin ritariksi. Lainaan nimitysperustetta: ”4.7.44 alkaneessa taistelussa Äyräpään sillanpääasemasta joutui eversti Ehrnrooth joukkoineen jälleen kantamaan taistelun raskaimman taakan. Puolustuksen murruttua naapurilohkolla piti eversti Ehrnrooth vielä puoliaan kaksi vuorokautta antaen siten aikaa puolustuksen järjestämiseen Vuoksen pohjoisrannalle. Vihollisen aloitettua kolmen divisioonan voimin maihinnousun Vuosalmella, otti eversti Ehrnrooth joukkoineen taaskin vastaan pääiskun. Tilanteen ollessa kriittinen ja puolustuksemme hajoamaisillaan joukkojemme vähälukuisuuden ja väsymyksen vuoksi eversti Ehrnrooth henkilökohtaisella esimerkillään ja pysymällä esikuntineen saarrostusuhasta huolimatta paikallaan, sai miehensä kestämään, kunnes tilanne saatiin vakautetuksi.”[xxix]

11.7.1944 klo 24.00 eversti Ehrnrooth luovutti lohkonsa rintamavastuun eversti Y. Valkamalle. 12.7. kuluessa loputkin JR 7:n joukoista pääsivät lepoon viisi viikkoa kestäneiden raivokkaiden taistelujen jälkeen (ml. viivytysvaihe). Se oli taistellut murtumatta yli-inhimillisin ponnisteluin Siiranmäessä, Äyräpäässä ja Vuosalmella. Vihollinen menetti Pääaseman ja viivytysvaiheen taisteluissa 3 000 miestä, Siiranmäessä noin 5 000 sekä Äyräpäässä ja Vuosalmella noin 7 000 miestä. Rykmentti otti 61 sotavankia yhteensä neljästätoista eri vihollisrykmentistä. Se tuhosi noin 45 vihollisen panssarivaunua. Sen riveistä nousi Jatkosodan aikana kaikkiaan 13 Mannerheim-ristin ritaria. Rykmentti menetti kesän 1944 taisteluissa kaatuneina noin 450, haavoittuneina noin 2 100 ja kadonneina noin 70 miestä.[xxx] Myös JR 49 ja Er.P 12 taistelivat hyvin näissä kesän 1944 raskaissa taisteluissa.

Lentotuki Äyräpää-Vuosalmen alueelle[xxxi]

6.7. Äyräpäästä länteen havaittua panssarikeskitystä pommitettiin 11 Blenheimin ja 8 000 pommikilon voimin. Saksalaiset Ju 87 ja FW-190 koneet tekivät lukuisia syöksypommituksia. Suurimmissa iskuissa kaksi kertaa 28 konetta iski Äyräpään joukkokeskityksiin läpimurtokohdassa. Vielä illalla iskettiin 29 Ju 87 ja 7 FW:n voimin Äyräpäässä ryhmittyviin vihollisjoukkoihin. Suojatessaan syöksypommittajia saksalaiset hävittäjät pudottivat kaksi JaK-9:ää. Ilmatorjuntajoukot pudottivat 15 konetta.

8.7. 31 konettamme pommitti viholliskeskityksiä 25 700 kilolla Äyräpäässä klo 5.59-6.02. Mersut ampuivat alas kolme viholliskonetta.

9.7. Viholliskoneet tukivat hyökkääviä joukkojaan Vuosalmella voimakkain lentomuodostelmin. Niitä vastaan heitettiin omat mersut maavoimien suojauslennoille. Kahdeksan viholliskonetta pudotettiin ja IL-2 rynnäkkö torjuttiin. 33 pommariamme pommitti klo 12 Äyräpään aluetta 28 175 kilolla. Saksalaiset tekivät kaksi Stuka-hyökkäystä 32 koneella ja yhden Jabo-pommituksen seitsemällä koneella Äyräpäässä olleita tykistöasemia, jalkaväkeä ja ylimenokalustoa vastaan. FW:t ampuivat saattolentojen yhteydessä alas kaksi JaK-9:ää. Yksi Ju 87 menetettiin ja kaksi vaurioitui pahoin hirvittävässä ilmatorjuntatulessa.

10.7. Vihollinen rynnäköi joukkojamme vastaan Vuosalmella sekä maataistelukonein, että hävittäjin. Niitä vastaan lähetettiin Hävittäjälaivue 24:n ”ritarilentue”. Se ampui alas 6 LA-5 ja yhden JaK-9:n. 32-koneinen pommitusosastomme kohteena oli vihollisen sillanpääasema Vuosalmella. Klo 19.04-19.12 alueelle pudotettiin 26 000 kg pommeja. Pommareita suojanneet mersumme pudottivat niitä vastaan hyökänneistä vihollisen hävittäjistä kuusi konetta. Omat pommarit selviytyivät jälleen vaurioitta. Lento-osasto Kuhlmey iski kolme kertaa Ihantalaan ja Äyräpäähän 17 koneella. Tulokset panssariryhmityksiin tehdyillä hyökkäyksillä olivat suuren tarkkuuden vuoksi erinomaisia.

11.7. Vuosalmella vihollinen menetti ilmataisteluissa kolme konetta ja yksi oma mersu menetettiin. Saksalaiset tekivät Jabo-hyökkäyksen neljällä koneella Äyräpään ylimenokalustoa vastaan. Ilmataisteluissa he ampuivat alas yhden koneen ja menettivät yhden koneen.

12.7. Ilmatorjunta pudotti 6 konetta.

13.7. Jabot heitettiin kolmeen iskuun Vuosalmen panssariryhmityksiä vastaan. Useita panssarivaunuja tuhottiin ja vaurioitettiin. Ilmatorjuntajoukkojen saalis kohosi yhdeksään koneeseen.

14.7. Kello 11.49-11.57 suomalaiset pommikoneet tekivät 33 koneen ja 26 400 pommikilon voimin hyökkäyksen Äyräpäässä todettuun vihollisryhmitykseen, jossa oli joukkoja, panssareita, tykistöä, huoltomuodostelmia ja varastoja. Pommien todettiin iskeytyvän kohteisiinsa, jolloin tapahtui valtava räjähdys ja syttyi tulipaloja. Suomalainen pommitusryhmä uusi iskunsa yöllä, koska oli todettu sen keventäneen tilannetta sillanpäätaistelujen torjunnassa. Nyt 32 konetta pudotti 27 500 kiloa pommeja. Saksalaiset tekivät peräti neljä erillistä menestyksellistä pommi-iskua 14 koneella Vuoksen ylittäviä ponttoonisiltoja ja ponttoonilauttoja vastaan. Ilmatorjunta pudotti kolme viholliskonetta.

Lentotiedustelu mersuilla oli erittäin tärkeää, mutta vaarallista. Kenraaliluutnantti Lennart Oesch osasi antaa arvoa tarkoille lentotiedustelutiedoillemme. Usein radiotiedustelun hankkima arvokas aineisto vielä varmennettiin ja täsmennettiin lentotiedustelulla. Eversti Karhusen kirjan Torjuntavoitto Kannaksella 1944 liitteenä on eräs lentotiedusteluraportti juuri tältä päivältä. Suosittelen sen lukemista.

15.7. Ilmavoimien komentaja joutui kehottamaan jälleen keskittymään Karjalan Kannakselle - välillähän piti tukea myös Laatokan pohjoispuolella U-aseman taisteluja. Vuoksen sillanpäässä tapahtui raju sisäänmurtotaistelu, johon omien joukkojen oli vastattava suurella vastahyökkäyksellä palauttaen asemat ennalleen. Näihin taisteluihin liittyen omat hävittäjämme pudottivat ilmataisteluissa seitsemän viholliskonetta ja ilmatorjuntamme pudotti yhdeksän konetta. Kello 17.30-17.32 oma 27-koneinen pommitusmuodostelmamme pudotti pommikuormansa Vuosalmen sillanpään joukko- ja kalustokeskityksiin. 20-koneinen vihollisosasto yritti hyökätä pommarien kimppuun, mutta saattohävittäjät pudottivat niistä 4 JaK-9:ä, loput pakenivat. Saksalaiset iskivät samaan kohteeseen 18 Stukalla ja 5 Jabolla. Hyökkäyksen jälkeinen ilmakuvaus todisti tuhon täydellisyyden. Luutnantti Jotte Saarisen johtama maavoimien suojauslento 8 mersulla johti vielä ilmataisteluun, jossa pudotettiin yksi IL-2 ja 4 JaK-9:ä (noin kolmestakymmenestä). Samalla tuli Jotte Saarisen 22. ilmavoitto.

16.7. Pommarimme iskivät 15 koneella kello 6.35-6.42 vihollisen kalustokeskityksiin ja joukkoryhmityksiin Äyräpäässä. Pommarien suojauslennolla ollut luutnantti Kössi Karhila pudotti JaK-9:n, joka oli hänen 31. ilmavoittonsa, josta oikeastaan olisi pitänyt seurata Mannerheim-risti, mutta ilmeisesti ilmavoimien kiintiö oli jo täynnä. Pommittajien hyökkäys uusittiin kello 12.37-12.40, jolloin 27 konettamme pudotti 40 700 kiloa pommeja täyteen sullottuun sillanpäähän. Lento-osasto Kuhlmey pommitti kahdesti sillanpäätä 30 Stukalla. Jabot keskittyivät ponttoonilauttojen tuhoamiseen ”Tuonelanjoella” (Vuoksella). Lainaus: ”Tuho näkyi radiotiedustelun sieppaamissa vastapuolen ylimmälle johdolleen lähettämissä tappioilmoituksissa. Ilta illan jälkeen sanomien tappiot olivat murskaavia suurvallankin kärsittäväksi hyökkäystoimessa, joka näytti muuttuneen pelkäksi surmanloukuksi.”[xxxii]

17.7. Lentorykmentti 3:n sotapäiväkirjasta: ”Saksalainen Lento-osasto Kuhlmey suoritti kaksi Stuka-hyökkäystä 33 Ju 87-koneella Ihantalaan ja Vuosalmelle sekä kaksi Jabo-iskua 6 Focke Wulf-koneella Äyräpään ylimenokohtaan Vuoksella. Osumat olivat kohteessa tuhoisin seurauksin.”

18.7. Kello 6.02-6.08 pommitettiin 30 koneen voimin Vuosalmen sillanpäätä. Vihollisen 20-koneinen hävittäjäosasto yritti estää pommituksen, mutta torjuntaisku epäonnistui. Kolme La-5 ja kolme JaK-9 pudotettiin railakkaassa taistelussa pommareita suojaavien mersujen kanssa. Kello 14.19-14.24 pommi-isku 24 pommikoneellamme sillanpääasemaan. Jälleen suurta tuhoa maali-alueella. Pommihyökkäyksissä käytettiin yhteensä 42 000 kiloa pommeja. Toista pommituslentoa suojanneet hävittäjämme pudottivat kaksi LA-5 hävittäjää, mutta luutnantti Jotte Saarinen sai surmansa yrittäessään pelastaa vaurioituneen mersunsa pakkolaskulla, vaikka olisi pitänyt hypätä. Kaukopartiomiehemme olivat ilmoittaneet vihollisen vetävän joukkojaan Kannakselta Pietarin (silloinen Leningrad) suuntaan. Lentotiedustelumme varmensi asian kenraaliluutnantti Oeschin pyynnöstä. Kenraali saapui Kannaksen ilmakomentajan johtopaikkaan ja sanoi: ”Hyvät herrat, olemme saavuttaneet torjuntavoiton: Suomi on pelastettu!

Kannaksella alkoi jälleen pitkä asemasota - vihollinen siirtyi puolustukseen.

Panssarivaunuistamme

Vuosalmella rynnäkkötykkipataljoonamme (vain 1. ja 2. komppania) tuhosi ainakin 21 vihollispanssaria menettäen vain yhden oman vaunun.[xxxiii]

Tykistö

Kenttätykistön ammuskulutus Äyräpää-Vuosalmi 20.6.-21.7. oli 93 900 laukausta.[xxxiv] Huom. sotahistoriassamme on edelleen tutkimista, sillä samaisessa Äyräpää-Vuosalmi suurtaistelussa ammuttiin kirjan Suomen Kenttätykistön historia mukaan 20.6.-17.7. välisenä aikana yhteensä noin 122 000 laukausta ja kranaatinheittimistöllä noin 85 000 laukausta.[xxxv] Tehtyäni asiasta selvityspyynnön Suomen Sotilaalle, sain vastauksen, että 93 900 laukausta oli taistelukohtainen (Vuosalmi) arvo ja 122 000 laukausta kahden taistelun yhteenlaskettu arvo. Tähän tietoon en kuitenkaan voi antaa lähdeviitettä.

Tappioista

23.Armeija menetti 22 700 miestä.[xxxvi]

Saksalaiset FW 190 lentäjät tuhosivat yhteensä 151 viholliskonetta Karjalan Kannaksen torjuntataisteluissa.[xxxvii]

Suomalaisen hävittäjärykmentin Le.R 3:n tappiot kesäkuu-elokuu 1944 olivat yhteensä 30 tuhoutunutta mersua. Vastustaja menetti suurhyökkäyksen aikana 331 erityyppistä taistelukonettaan todistettuina pudotuksina (suomalaisten).[xxxviii]

Suomalaisen pommitusrykmentti Le.R 4:n konetappiot 9.6.-4.8.1944 olivat yhteensä 20 konetta. Pommituslentoja tehtiin samana aikana konekohtaisina suorituksina 1 572 kpl ja pommeja pudotettiin yhteensä 16 078 kpl, 1 330 836 kg.[xxxix]

Tohtori Tapio Tiihosen mukaan: ”Neuvostoarkistotietojen mukaan neuvostojoukkojen kesä-heinäkuussa 1944 tappioluvut olivat Kannaksella yhteensä 105 000 miestä, joista kaatuneina ja kadonneina 22 000 sekä haavoittuneina ja sairauksien takia sairaalaan vietyinä 82 000 miestä. Panssarivaunu- ja rynnäkkötykkitappioiksi saadaan 730 vaunua. Tykistöpatteristoja menetettiin 36. 9.6.-9.7. neuvostoliittolaiset menettivät Kannaksella 543 konetta.”[xl]

Katsotaan vielä joitakin yksittäisten joukkojen tappioita: JR 1189 kokonais-tappiot 23.6. mennessä olivat 60% vahvuudesta,[xli] 28.6. JR 1187:stä muodostetaan pataljoona, jonka taisteluvahvuus on 15 miestä sekä täydennyksenä saadut 5 upseeria (myös divisioonankomentaja kaatui, rykmentinkomentaja, hänen varamiehensä ja pataljoonankomentaja haavoittuivat). JR 602:n tappiot 4.7. mennessä Pyöräkankaalla yli 50% määrävahvuudestaan - 5. komppaniasta jäljellä vain komppanianpäällikkö ja komppanian vääpeli. 6.7. rintamalta pois vaihdetussa JR 602:ssa oli jäljellä 20-30 miestä. 6-8 heinäkuuta päättyneiden taistelujen jälkeen JR 996:ssa oli jäljellä: I pataljoona 35 miestä, II pataljoona 12 miestä, III pataljoonan 7. komppaniassa 18 miestä (8. ja 9. komppania olivat rykmentinkomentajan reservissä).[xlii]

Lainaan Kannaksen joukkojen komentajana toiminutta kenraaliluutnantti Lennart Oeschia: ”Aina 17.7. saakka jatkuivat Vuosalmen taistelut, joihin venäläisiä divisioonia oli osallistunut kaikkiaan 8, niistä kolme vain parina viimeisenä päivänä. Niiden tappiot olivat erittäin raskaat, varovaisesti arvioiden n. 15 000 miestä. Paljon oli meidän 2.D:kin pitkän ja sitkeän Vuosalmen puolustuksen aikana suurta ylivoimaa vastaan taistellessaan menettänyt: kaatuneita ja haavoittuneita 9.-17.7.-44 välisenä aikana 2 296 upseeria, aliupseeria ja miestä. Mutta pääasia oli, että 2.D ja muut Vuosalmella taistelleet joukot kestivät eikä VKT-asema sielläkään murtunut vaikka taipuikin.”[xliii] Äyräpään-Vuosalmen taisteluissa 2.D menetti 9.7. mennessä 423 miestä kaatuneina, 2 763 haavoittuneina ja 641 kadonneina.[xliv]

Omista tappioistakin on monenlaisia lukuja (vihollisen tappioista puhumattakaan). Lainaus: ”Venäläisten suorittamaan Vuoksen ylitykseen mennessä (9.7. - jp) 2.D oli Äyräpään-Vuosalmen taisteluissa menettänyt kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina yhteensä 3 827 miestä ja sanottua päivää seuranneen viikon aikana lisää 2 401 eli yhteensä 6 228 miestä. -- Panssaridivisioonankin tappiot olivat masentavat. Suurimmat tappiot kärsivät nyt - kuten aina - jalkaväkijoukot. Jääkäripataljoonien taisteluvahvuus, joka 10.7 . oli ollut 2 816 miestä supistui muutamassa päivässä (14.7. mennessä) 1 093 mieheen.”[xlv]

Huom! kenraali Oeschin mukaan Vuosalmella hyökkäsi 8 venäläisdivisioonaa. Eversti Nordbergin mukaan kuitenkin: ”Vuosalmella suomalaiset joutuivat vielä 4.7.-18.7. torjumaan yli 10 neuvostodivisioonan hyökkäykset.”[xlvi] Oesch ei ilmeisesti ottanut huomioon Äyräpäävaihetta.

Lisää

Tali-Ihantalan torjuntavoitosta on artikkeli täällä. Torjuntavoittoa Viipurinlahdella kuvataan pitkässä artikkelissa täällä. Lue vielä tämän artikkelin kohta Lopuksi.

Jatkosota

Etusivulle


[i] Robert Brantberg, Ehrnrooth, 2002, sivut 15-16

[ii] Suomi 85 Itsenäisyyden puolustajat - Sodan kartat (Ari Raunio), 2003, sivu 252

[iii] Matti Koskimaa, Murtajan tykistö, 1994, sivu 201

[iv] Lauri Jäntti, Kannaksen suurtaisteluissa kesällä 1944, 1955, sivu 331

[v] Jyri Paulaharju, Suomen Kenttätykistön historia II osa, 1994, sivu 437

[vi] Matti Koskimaa, Tyrjän rykmentti, 1996, sivut 246-247

[vii] Matti Koskimaa, Tyrjän rykmentti, 1996, sivu 244

[viii] Matti Koskimaa, Murtajan tykistö, 1994, sivu 203

[ix] Matti Koskimaa, Tyrjän rykmentti, 1996, sivut 242-245

[x] Jyri Paulaharju, Suomen Kenttätykistön historia II osa, 1994, sivu 439

[xi] Matti Koskimaa, Murtajan tykistö, 1994, sivu 207

[xii] Matti Koskimaa, Tyrjän rykmentti, 1996, sivu 255

[xiii] Matti Koskimaa, Tyrjän rykmentti, 1996, sivu 256

[xiv] Matti Koskimaa, Murtajan tykistö, 1994, sivu 211

[xv] Lauri Jäntti, Salainen sotapäiväkirjani, 1983, sivu 288

[xvi] Matti Koskimaa, Tyrjän rykmentti, 1996, sivu 260

[xvii] Jyri Paulaharju, Suomen Kenttätykistön historia II osa, 1994, sivu 442

[xviii] Lauri Jäntti, Salainen sotapäiväkirjani, 1983, sivut 288-289

[xix] Lauri Jäntti, Kannaksen suurtaisteluissa kesällä 1944, 1955, sivu 335

[xx] Matti Koskimaa, Murtajan tykistö, 1994, sivu 213

[xxi] Jyri Paulaharju, Suomen Kenttätykistön historia II osa, 1994, sivu 445

[xxii] Lauri Jäntti, Kannaksen suurtaisteluissa kesällä 1944, 1955, sivu 360

[xxiii] Lauri Jäntti, Salainen sotapäiväkirjani, 1983, sivu 292

[xxiv] Lauri Jäntti, Kannaksen suurtaisteluissa kesällä 1944, 1955, sivu 361

[xxv] Matti Koskimaa, Murtajan tykistö, 1994, sivu 218

[xxvi] Suomi 85 Itsenäisyyden puolustajat - Sodan kartat (Ari Raunio), 2003, sivu 257

[xxvii] Matti Koskimaa, Tyrjän rykmentti, 1996, sivu 280

[xxviii] Jyri Paulaharju, Suomen Kenttätykistön historia II osa, 1994, sivu 451

[xxix] Lauri Jäntti, Kannaksen suurtaisteluissa kesällä 1944, 1955, sivu 334

[xxx] Matti Koskimaa, Tyrjän rykmentti, 1996, sivu 267

[xxxi] Joppe Karhunen, Torjuntavoitto Kannaksella 1944, 1985, sivut 218-253

[xxxii] Joppe Karhunen, Torjuntavoitto Kannaksella 1944, 1985, sivu 256

[xxxiii] Suomen Sotilas 3/2004 sivu 41

[xxxiv] Suomen Sotilas 3/2004 sivu 52

[xxxv] Jyri Paulaharju, Suomen Kenttätykistön historia II osa, 1994, sivu 451

[xxxvi] Suomi 85 Itsenäisyyden puolustajat - Rintamalla (Ohto Manninen), 2002, sivu 279

[xxxvii] Joppe Karhunen, Torjuntavoitto Kannaksella 1944, 1985, sivu 267

[xxxviii] Joppe Karhunen, Torjuntavoitto Kannaksella 1944, 1985, sivu 347

[xxxix] Joppe Karhunen, Torjuntavoitto Kannaksella 1944, 1985, sivu 349

[xl] Tapio Tiihonen, Ratkaisu Kannaksella 1944, 2000, sivu 74

[xli] Tapio Tiihonen , Yllätys Kannaksella 1944, 2002, sivu 75

[xlii] Tapio Tiihonen , Yllätys Kannaksella 1944, 2002, sivu 77

[xliii] Joppe Karhunen, Torjuntavoitto Kannaksella 1944, 1985, sivut 294-295

[xliv] Lauri Jäntti, Kannaksen suurtaisteluissa kesällä 1944, 1955, sivu 334

[xlv] Lauri Jäntti, Salainen sotapäiväkirjani, 1983, sivu 293

[xlvi] Erkki Nordberg, Arvio ja Ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla, 2003, sivu 229

Jatkosota

Etusivulle