Varsovan kansannousu

Täydennetty 2.9.2012 Juhani Putkinen

Saksa miehitti Puolaa, Venäjä eteni kohti Saksaa. Puolalla oli Lontoossa pakolaishallitus ja puolalaisia joukkoja taisteli länsivaltojen liittolaisena Saksaa vastaan. Venäjän joukot olivat saapumassa Varsovan Porteille. Silloin Moskova kehotti puolalaisia nousemaan saksalaista miehittäjää vastaan.

Kun puolalaiset tottelivat ja aloittivat kapinan Varsovassa vapauttaakseen pääkaupungin ennen Venäjän joukkojen saapumista, niin Venäjä pysäytti hyökkäyksensä Varsovan porteille, jotta saksalaiset tuhoaisivat Puolasta länsimieliset puolalaiset. Venäjä esti länsimaita auttamasta tehokkaasti Varsovassa taistelevia puolalaisjoukkoja - että ne tuhottaisiin.

Kotiarmeija ja Kansanarmeija

"Kenraali Michal Karasiewicz-Tokarszewski oli perustanut jo syyskuun 1939 taisteluiden aikana Puolan voiton palvelun taistelun jatkamiseksi maan alla. Vastaavasti Puolan pakolaishallitus oli perustanut Aseellisen taistelun liiton yhdenmukaistamaan vastarintaa liittoutuneiden tavoitteiden mukaiseksi. Näistä kahdesta organisaatiosta kasvoi nk. Kotiarmeija (Armia Krajowa). Siihen liittyi spontaanisti syntyneitä talonpoikaispataljoonia, oikeistolaisia ryhmittymiä ja partiopoikia. Kotiarmeija kasvoi sodan aikana 400 000 miehen suuruiseksi, eli se lienee ollut suurin vastarintajärjestö miehitetyssä Euroopassa. Kotiarmeijan ohella toimi myös kommunistien johtama Kansanarmeija (Armia Ludowa), mutta sen jäsenmäärä oli verrattomasti pienempi, 5000-10 000 miestä."[i]

Lublin

Kansannousu "kävi ajankohtaiseksi heinäkuussa 1944, jolloin puna-armeija ylitti Bugin. Kotiarmeijan yksiköt osallistuivat nyt sotaan helpottaakseen puna-armeijan etenemistä. Samalla tavoitteena oli vakiinnuttaa oma vaikutusvalta ennen venäläisten tuloa. Lublin oli jo Kotiarmeijan käsissä, ennen kuin puna-armeija saapui paikalle. Stalin ei kuitenkaan huolinut näitä omatekoisia liittolaisia. Lubliniin perustettiin Moskovasta lennätetty Kansallisen vapautuksen komitea hoitamaan siviilihallintoa 22.7.1944. Tätä päivämäärää juhlittiin myöhemmin Puolan kansantasavallan perustamispäivänä. Kotiarmeijan sotilaita internoitiin, törkeimmillään Majdanekin tyhjennettyyn keskitysleiriin."[ii]

Moskova kehotti ylösnousuun

Moskovan radio lähetti 15. heinäkuuta kello 20.15 sykähdyttävän vetoomuksen Varsovan asukkaille, ja paria tuntia myöhemmin puolalaisten isänmaan ystävien liiton Venäjää myötäilevä lähetysasema toisti sen:

»Puolan alueelle nyt etenevä Puolan armeija on saanut koulutuksensa Neuvostoliitossa. Se yhtyy Kansanarmeijaan muodostaakseen Puolan asevoimien ytimen, kansakuntamme selkärangan sen taistelussa vapautensa puolesta. Varsovan pojat rientävät huomenna sen riveihin. Yhdessä liittoutuneiden kanssa he karkottavat vihollisen länteen, ajavat Hitlerin tuholaiset pois Puolasta ja antavat Preussin imperialismille tappavan iskun. Aika on koittanut Varsovalle, joka ei taipunut vaan jatkoi taistelua.» - -

»Tämän vuoksi ... meidän on taistelemalla Varsovassa mies miestä vastaan kaduilla, rakennuksissa, tehtaissa ja tavarataloissa nopeutettava lopullista vapautumistamme mutta samalla turvattava kansallinen perinteemme ja veljiemme henki.»[iii]

Operaatio Burza

Venäjä ei halunnut tunnustaa minkäänlaista osaa Puolan pakolaishallitukselle eikä kotiarmeijalle - vaan halusi Moskovasta johdetun kommunistisen diktatuurin.

"Tässä tilanteessa kotiarmeijan komentaja, kenraali Tadeusz Bor-Komorowski päätti toteuttaa pitkään valmistellun operaatio Burzan (Myrsky). Tavoitteena oli valloittaa Varsova kansannousun avulla ennen puna-armeijan tuloa ja jatkaa mahdollisesti taistelua myös venäläisiä vastaan. Viime hetken sekaannusta lisäsi vielä Moskovan radion vetoomus varsovalaisille nousta aseisiin saksalaisia vastaan. Heinäkuun 31. päivänä ilmoitettiin, että neuvostoliittolaiset panssarit olivat tunkeutumassa Pragaan, Veikselin itäpuoliseen esikaupunkiin. Pakolaishallituksen edustaja Jan Jankowski hyväksyi taistelun aloittamisen, ja kenraali Bor-Komorowski antoi sitä koskevan käskyn. Kotiarmeijan johtama ja organisoima kansannousu alkoi 1.8.1944."[iv]

Taistelu

"Kansannousua kesti yli kaksi kuukautta. Kapinalliset saivat käsiinsä Vanhan kaupungin, keskikaupungin ja keskiset esikaupungit. Näistä käsin 150 000 huonosti aseistettua, osin amatööriä kävi raivoisaa kamppailua Saksan sotakoneistoa vastaan."[v]

 

On mielenkiintoista, että Saksa käytti taistelussa puolalaisia vastaan Saksan riveissä taistelevaa venäläistä prikaatia - jotta olisivat riittävän julmia puolalaisia vastaan. Olivat kuitenkin saksalaisten mielestä liian julmia, joten kyseisen joukon johtaja sai potkut.[vi]

Pyyntö käyttää lentokenttiä

USA ja Englanti esittivät Venäjälle pyynnön saada käyttää venäläisiä lentokenttiä välilaskupaikkana avustuspudotuksia varten Varsovaan. Jos Venäjä olisi antanut sen luvan, niin avustuskoneet olisivat voineet viedä kerralla suuren kuorman materiaalia ja tankata venäläisellä kentällä ennen paluuta noutamaan uutta kuormaa. Italiasta oli pitkä matka, joten polttoainetta piti olla paljon edestakaista lentoa varten. Tietenkin suuri ongelma oli myös järjestää koneille hävittäjäsaatto.

USAlla oli valmiina kymmeniä Liberator-koneita varustuksen pudottamiseksi Varsovaan. USA pyysi lupaa käyttää Venäjän kenttiä avustamiseen. Venäjä ei vastannut kysymykseen kolmeen viikkoon. Kun viimein vastasi, niin vastaus oli kieltävä.[vii]

"Useista Churchillin vaatimuksista huolimatta Venäjä ei suostunut auttamaan saksalaisia vastustaneita puolalaisia, eikä sallimaan amerikkalaisia aselähetyksiä näiden alueelle."[viii]

Avustuspudotukset

Puolalainen kenraali Vladyslaw Anders sai 29.8.1944 Lontoosta tiedon, että 1-27.8. välisenä aikana Varsovaan oli tehty 160 "syöksylentoa", joissa menetettiin 27 konetta. Varsovaan oli pudotettu 71 apulähetystä, joista 60 oli mennyt perille "maanalaiselle armeijalle" sen ilmoituksen mukaisesti.[ix]

Veiksel-joen tragedian hetkellä Churchill ei enää koskaan puhunut Hitleristä vaan aina kommunisteista »Hän näkee painajaisia puna-armeijan vyörymisestä kuin syöpä yhdestä maasta toiseen.»[x]

Antautuminen

Ammusten loputtua taistelun jatkaminen oli mahdotonta. Viimeiset esikaupungit kukistuivat syyskuunlopulla, ja 2.10.1944 kenraali  Bor-Komorowski antautui. Antautuneille myönnettiin sotavangin asema ja Wehrmacht otti heidät haltuunsa.[xi]

Näissä oloissa Bor-Komo­rowski, jonka 40 000 taistelijasta 22 000 oli kaatunut, kadonnut tai vakavasti haavoittu­nut, päätti antautua 2. lokakuuta ja sai von dem Bach-Zalewskilta vakuutuksen, että hä­nen miehiään poikkeuksetta kohdeltaisiin 27. elokuuta 1929 solmitun sotavankeja kos­kevan Geneven sopimuksen mukaisesti.­”[xii]

Puolalaiset olivat taistelleet niin uljaasti, että saksalaiset sallivat puolalaisten upseerien pitää miekkansa antautumisen jälkeen.[xiii]

Venäjä vainosi

Venäjä vainosi puolalaisia partisaaneja, jotka olivat taistelleet saksalaisia miehitysjoukkoja vastaan Puolan pakolaishallituksen alaisina.

"Puolan käytävää lukuun ottamatta koko Puolan alue oli Neuvostoliiton käsissä ja neuvostoliittolaiset asettivat kaikkialle Lublinin neuvoston edustajia ja vainosivat niitä partisaaneja, jotka Puolan pakolaishallituksen alaisina olivat viiden vuoden ajan taistelleet saksalaisia vastaan."[xiv]

Tietoisesti

"Stalin pysäytti tietoisesti sekä läntisen sotilasavun että puna-armeijan etenemisen. Aiemmin edetessään Puolassa neuvostoarmeija oli taistellut Puolan Kotiarmeijaa ja saksalaisia vastaan samalla innolla, ja kaikilla "vapautetuilla" alueilla aloitettiin "vihamielisten ainesten puhdistus" eli Kotiarmeijan murskaaminen."[xv]

"Varsovassa ei liioin ollut kysymys yksittäisistä puolalaisista partisaaniryhmistä vaan 50 000:n hengen - tosin kevyesti aseistetusta - armeijasta sekä koko kaupungin väestöstä. Stalin olisi joutunut valitsemaan puolensa ja antamaan sotilaidensa taistella yhdessä Kotiarmeijan kanssa saksalaisia vastaan. Käytännössä se olisi merkinnyt Lontoon hallituksen ja sen puolalaisen armeijan tunnustamista, joihin hän oli aikaisemmin katkaissut diplomaattiset suhteensa. Stalinilla oli muita suunnitelmia sodan jälkeisen ajan Puolaa varten."[xvi]

"Kotiarmeijan tuhoaminen täydensi Katynin metsän »mustan työn», sillä Stalinilla ei ollut mitään halua mennä sen avuksi."[xvii]

Stalinistinen tapa

”Se oli täysin stalinistinen tapa yllyttää kansa kapinaan ja jättää sitten kapinalliset ilman apua. Venäjän propaganda oli viimeiseen saakka kehottanut nousemaan kapinaan luvaten Venäjän joukkojen avun. Kapina tuli, vaan apu jäi tulematta. - - Sovjettien näkökulmasta oli Varsovan kansannousu suositeltava, sillä se tappoi saksalaisia sekä puolalaisia, jotka tahtoivat riskeerata elämänsä itsenäisyyden puolesta. - - Niin pian kun Armia Krajowa tarttui aseisiin, niin Stalin alkoi kutsumaan heitä avantyristeiksi ja rikollisiksi. Myöhemmin kun Venäjä sai Puolan valtansa, rankaistiin vastarintaa Hitlerille rikoksena lähtien logiikasta että aseellinen vastarinta joka ei ollut kommunistien johtamaa heikensi kommunistien toimintaa ja kommunismi oli Puolassa ainoa laillinen järjestys.”[xviii]

Isku vasten kasvoja

Kuten lukuisat kapinan johtajat olivat selkeästi nähneet, osoitti Varsovan kansannousu amerikkalaisten ja englantilaisten huomion Stalinin armottomuuteen. USAn diplomaatti Georg Kennan oli oikeassa: Armia Krajowan kyyninen kohtelu Stalinin toimesta oli englantilaisille ja amerikkalaisille isku vasten kasvoja. Siinä mielessä Varsovan kansannoususta alkoi vastakkainasettelu, joka tuli ilmi kun Toinen Maailmansota päättyi.[xix]

Puola

Etusivulle


[i]     Kalervo Hovi, Puolan historia, 1994, sivut 156-157

[ii]    Kalervo Hovi, Puolan historia, 1994, sivu 158

[iii]   Eddy Bauer, Toinen Maailmansota, Osa 4, 1975, sivut 122-123

[iv]   Kalervo Hovi, Puolan historia, 1994, sivu 158

[v]    Kalervo Hovi, Puolan historia, 1994, sivu 159

[vi]                       http://jussina.blogit.uusisuomi.fi/2009/08/01/varsovan-kansannousu-65-vuotta-sitten/

[vii]  Vladyslaw Anders, Armee paguluses, 1949/2006, sivu 181

[viii] Markku Ruotsila, Churchill ja Suomi, 2002, sivu 202

[ix]    Vladyslaw Anders, Armee paguluses, 1949/2006, sivu 192

[x]     Markku Ruotsila, Churchill ja Suomi, 2002, sivu 202

[xi]    Kalervo Hovi, Puolan historia, 1994, sivu 159

[xii]   Eddy Bauer, Toinen Maailmansota, Osa 4, 1975, sivu124

[xiii] Eddy Bauer, Toinen Maailmansota, Osa 4, 1975, sivu 138

[xiv] Eddy Bauer, Toinen Maailmansota, Osa 5, 1975, sivu 19

[xv]  Peter Johnsson - Yrjö Lautela, Puola vanhaa ja uutta Eurooppaa, 2004, sivu 101

[xvi] Peter Johnsson - Yrjö Lautela, Puola vanhaa ja uutta Eurooppaa, 2004, sivu 102

[xvii] Simon Sebag Montefiore, Punaisen tsaarin hovissa, 2004, sivu 474

[xviii] Timothy Snyder, Veremaad – Euroopa Hitleri ja Stalini vahel, 2011, sivu 326

[xix] Timothy Snyder, Veremaad – Euroopa Hitleri ja Stalini vahel, 2011, sivu 330

Puola

Etusivulle