Unkari 1956

Historiallista taustaa

 Suomalais-ugrilaiset unkarilaiset saapuivat Unkariin (Karpaattien altaaseen) noin vuonna 896.[i]

Vuonna 1848 Unkarissa suoritettiin vallankumous, jonka yhteydessä poistettiin maaorjuus, lievennettiin taksvärkkivelvollisuutta ja pienennettiin talonpoikien veroja sekä laajennettiin kansalaisten oikeuksia (lehdistön vapaus, yhdenvertaisuus lain edessä, valamiehistö, vuosittain kokoontuvat valtiopäivät, ...).[ii] Itävallan keisari oli kuitenkin silloin myös Unkarin hallitsija ja lähetti sotajoukkonsa panemaan Unkarin kuriin. Unkarilaisten vastahyökkäys oli kuitenkin menestyksekäs, joten Itävallan keisari Frans Josef pyysi apua Venäjän keisarilta Nikolai I:ltä. Venäjän noin 200 000 miehen armeija hyökkäsi Karpaattien ylitse Unkarin kimppuun 28.7.1849. Alivoimaisten ja huonosti varustettujen unkarilaisten oli peräännyttävä. Vallankumouksen saavutuksista jäi voimaan vain maaorjuuden päättyminen.[iii]

Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian merkeissä Itävallan keisari Frans Josef I kruunattiin Unkarin kuninkaaksi 8.6.1867. Silloin Unkarista tuli lähes itsenäinen valtio (omat valtiopäivät, omat lait, oma hallitus, oma armeija).[iv]

Maahantulon tuhannetta vuotta ”Milleniumia” juhlittiin Unkarissa vuonna 1896, jolloin Unkari oli osa Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiaa.[v] Silloin Unkarin väkiluku oli noin 12 miljoonaa. Budapestista kasvoi suurkaupunki. Vuonna 1720 asukkaita oli vain 11 tuhatta, 1900 jo 733 tuhatta ja 1913 933 tuhatta.[vi] Vuonna 1940 Budapestin asukasluku lähenteli jo 1,5 miljoonaa.[vii]

Ensimmäisen maailmansodan loppuselvittelyissä Unkari menetti alueitaan ja siitä tuli itsenäinen valtio - valtiohoitajanaan amiraali Miklós Horthy.[viii] Trianonin sanelurauhan jäljiltä unkarilaiset olivat erittäin katkeria - olivat ylpeitä Unkarin 1000-vuotisesta historiasta ja näkivät kärsineensä suuren epäoikeudenmukaisuuden.

Toisen maailmansodan alkuvaiheessa Unkari sai takaisin pienehköjä unkarilaisten asuinalueita[ix] ja loppuvaiheessa joutui ensin Saksan[x] ja sitten Venäjän joukkojen miehittämäksi.[xi] Venäjän panssarien turvin Unkariin asetettiin kommunistinen diktatuuri - kommunisteilla ei ollut Unkarissa mainittavaa kannatusta.[xii]

Kuka luulee, että unkarilaisten enemmistö halusi Unkarista tehtävän Moskovasta johdetun kommunistisen diktatuurin – käsi ylös – no, onneksi moni ei edes luule sellaista. Kuitenkin Venäjä yritti näytellä sellaista näytelmää – kunnes vuonna 1956 unkarilaiset viimein saivat tarpeekseen tällaisesta näytelmästä, jossa heidän sivistyneistönsä kidutettiin, murhattiin ja kyyditettiin keskitysleireille ympäri Venäjää pakkotyöhön ja kuolemaan.”[xiii]

”Kaikkiaan sodan aikana ja jälkeen vangittiin 900 000 unkarilaista siviiliä ja sotilashenkilöä, joista 600 000 vietiin vankileireille ja pakkotyöhön Neuvostoliittoon. Näistä 200 000 menehtyi. Luku on erittäin suuri, kun otetaan huomioon, että rintamilla kaatui 115 000 unkarilaissotilasta, ja että Unkarin siviiliuhrien määrä pommituksissa ja varsinaisissa sotatoimissa jäi 80 000:een.”[xiv]

”Unkarista, jonka väkiluku oli noin 9 miljoonaa, kuljetettiin pois yli 600 000 ihmistä vaikkakin Neuvostoliiton tilastoissa luvuksi mainitaan  vain 526 604.”[xv]

Suojasää 1956

Stalinin kuoleman jälkeen Unkarissakin alkoi jonkinasteinen suojasää ja jyrkimmän linjan kommunisteja hillittiin, jopa tuomittiin rikoksistaan.

”Tyytymättöminä aloitettujen uudistusten hitauteen erosi lokakuun 1956 aikana yli  3 000 opiskelijaa kommunistisesta opiskelijajärjestöstä. Tilalle perustettiin riippumaton opiskelijajärjestö, joka sai vahvan jalansijan Budapestin Teknillisen Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa. Opiskelijaliike radikalisoitui nopeasti vaatien pakollisten venäjänkielen luentojen lopettamista, stalinististen opettajien ja tutkijoiden asettamista syytteeseen ja Mihály Farkasin tuomitsemista julkisessa oikeudenkäynnissä. Opiskelijoiden vaatimukset esitettiin 20. lokakuuta pidetyssä joukkokokouksessa Budapestin Teknillisessä Yliopistossa. Opiskelijat ilmoittivat ryhtyvänsä avoimeen katumielenosoitukseen, mikäli heidän vaatimustaan ei täytettäisi kahden viikon sisällä.”[xvi]

Unkarin kommunistinen hallitus yritti ensin kieltää mielenosoituksen, mutta kun Budapestin poliisipäällikkö kieltäytyi ampumasta mielenosoittajia, niin mielenosoitus sallittiin - työt pysähtyivät myös virastoissa ja tehtaissa sekä työläiset liittyivät mielenosoittajiin. Hallituksen johtoon kutsuttiin Imre Nagy. 23.10.1956 innostunut väkijoukko kaatoi jalustaltaan valtavan kokoisen Stalinin patsaan.[xvii]

Kansannousu

Mielenosoittajien yrittäessä tunkeutua Unkarin radiotaloon kommunistinen turvallisuuspoliisi avasi tulen mielenosoittajia vastaan. Taistelut laajenivat ja venäläiset miehitysjoukot panssarivaunuineen tulivat mukaan ampuen asuinrakennuksia, joista epäilivät heitä tulitetun - syntyi runsaasti siviiliuhreja. Unkarilaiset puolestaan tuhosivat venäläisiä panssarivaunuja mm. parvekkeilta ja ikkunoista heitetyin polttopulloin.

Budapestiin saapui Venäjän kommunistisen puolueen korkea valtuuskunta Mihail Suslovin ja Anastas Mikojanin johdolla. Nämä lupasivat, että Venäjä vetää miehitysjoukkonsa Unkarista.[xviii] Jopa Pravdassa luvattiin se julkisesti.[xix] Määräaika Venäjän joukkojen vetäytymiseksi oli 31.10. klo 4 aamulla.[xx]

”Kyseessä oli vain taktinen vetäytyminen uudelleenryhmittymistä varten, mitä katkeroitunut pääministeri Nagy piti suoranaisena petoksena.”[xxi]

”Unkarin työväenpuolueen lakkauttamisen jälkeen - mikä oli seurausta Budapestin puoluetalon piirityksestä ja kukistumisesta - päätettiin myös yksipuoluejärjestelmän lakkauttamisesta ja laajan koalitiohallituksen asettamisesta 31. lokakuuta. Puolustusministeriksi tuli nyt eversti Pál Maléter, jonka komentama Kiliánin varuskunta oli siirtynyt kansannousun puolelle ja suunnannut raskaat aseensa venäläisiä vastaan.”[xxii]

”Venäläisten luvattua vetäytyä Budapestista - tosiasiassa he siirtyivät vain uuteen ryhmitykseen pääkaupungin ympärille - puolustusministeri Pál Maléter suostui esitettyyn neuvottelutarjoukseen. Se osoittautui kuitenkin ansaksi, sillä mitään neuvotteluja ei tullut, vaan eversti Maléter vangittiin välittömästi hänen ehdittyään ulos Budapestistä.”[xxiii]

”Neuvostoliiton johtajan Nikita Hrutshevin annettua joukoilleen käskyn ylittää Unkarin raja pääministeri Imre Nagy ilmoitti 1. marraskuuta Unkarin eroavan Varsovan liitosta ja julistautuvan puolueettomaksi.”[xxiv] Hallitus kutsui Venäjän suurlähettilään Unkarissa Juri Andropovin luokseen ja ilmoitti hänelle, että ellei Venäjän suorittama Unkarin miehitys pysähdy Unkari pyytää YK:lta apua. Andropov ei vastannut ja poistui.[xxv]

Unkarin laillinen pääministeri Imre Nagy ilmoitti YK:n pääsihteerille, että YK:ssa Unkarin nimissä esiintyvät henkilöt ovat yksityishenkilöitä. Esimerkiksi YK:ssa skandaalimaisesti esiintynyt ”YK-suurlähettiläs” Péter Kós oli todellisuudessa venäläinen oikealta nimeltään Lev Konduktorov.[xxvi]

Unkarin hallitus esitti Venäjälle vastalauseensa Unkarin miehityksestä ja lähetti jo toisen sähkeen YK:n pääsihteeri Hammarskjöldille kääntyen lopulta YK:n puoleen.[xxvii] 3.11. Turvallisuusneuvoston kokouksessa USA:n lähettiläs Henry Cabot Lodge vaati kunnioittamaan Unkarin vapautta ja koskemattomuutta. Venäjän lähettilään Sobolevin mukaan Nagyn väite Venäjän invaasiosta on kaikkea perää vailla.[xxviii]

4.11.1956 Venäjän joukot tekivät suurhyökkäyksen Budapestiin.

”Unkariin lähetettiin vuonna 1956 kaksi armeijaa, armeijakunta, rajajoukkoja sekä neljä maahanlaskurykmenttiä kukistamaan kansannousua. Joukkojen yhteisvahvuus oli 160 000-180 000 sotilasta sekä 2 000-2 500 T-54/55-panssarivaunua ja rynnäkköpanssarivaunua. Kaksi maahanlaskurykmenttiä tuotiin kuljetuskoneilla ja kaksi maitse Budapestiin, missä niitä käytettiin katutaisteluihin jalkaväen tapaan.”[xxix]

Sissisota jatkui vuoden 1957 helmikuun loppuun saakka.[xxx]

Pääministeri Nagy sai turvapaikan Jugoslavian suurlähetystöstä. Hänelle luvattiin, ettei häntä syytetä, eikä tuomita. Kuitenkin hänet vangittiin ja ”tuomittiin” kuolemaan, sekä teloitettiin. Nagy ei suostunut kidutuksesta huolimatta eroamaan pääministerin tehtävästä, joten hänet teloitettiin virassa olleena pääministerinä 16.6.58 yhdessä puolustusministeri Maléterin kanssa.[xxxi]

Unkarin kommunistisen puolueen jäseniksi olivat kaikki tervetulleita ja saivat monenlaisia etuja ei-jäseniin nähden. Silti 31.12.1956 jäseniä oli vain 100 000, eli 1%.[xxxii]

Miehitys loppui

Viimeiset Venäjän joukot vetäytyivät Unkarista 16.6.1991.[xxxiii]

Tappioista

Tämänkin sodan tappioista on taas monenlaisia lukuja.

Unkarilaisten kaatuneiden ja teloitettujen määräksi mainitaan vuodelta 1956 2 800, venäläisten kerrotaan menettäneen kiistattomasti 2 300 + 80 panssarivaunua.[xxxiv] Jatkaen heti seuraavalla sivulla, että ”todellisuudessa luvut ovat jopa moninkertaiset.”

”Andropov oli Neuvostoliiton suurlähettiläänä Unkarissa 1956 sattuneen kapinan aikana. Neuvosto-imperiumin alusmaihinsa lähettämät edustajat eivät olleet diplomaatteja sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan kenraalikuvernöörejä tai käskynhaltioita, joiden sana oli laki. Tässä ominaisuudessa Andropov valmisteli puna-armeijan väliintulon, jolla muutamassa päivässä tapettiin noin 25 000 unkarilaista. Maasta pakeni arvioiden mukaan noin 400 000 ihmistä.”[xxxv]

Englanninkielisen Wikipedian mukaan kaatuneita olisi ollut 25 000 - 50 000 unkarilaista ja 7 000 venäläissotilasta.[xxxvi]

 

Kirjan Unkari - Maa, kansa, historia ovat toimittaneet Juhani Huotari ja Olli Vehviläinen

[i] Unkari - Maa, kansa, historia; 2004; sivu 33

[ii] Unkari - Maa, kansa, historia; 2004; sivu 147

[iii] Unkari - Maa, kansa, historia; 2004; sivu 152-155

[iv] Unkari - Maa, kansa, historia; 2004; sivu 162

[v] Unkari - Maa, kansa, historia; 2004; sivu 175

[vi] Unkari - Maa, kansa, historia; 2004; sivu 170

[vii] Unkari - Maa, kansa, historia; 2004; sivu 212

[viii] Unkari - Maa, kansa, historia; 2004; sivu 202

[ix] Unkari - Maa, kansa, historia; 2004; sivu 218

[x] Unkari - Maa, kansa, historia; 2004; sivu 228

[xi] Unkari - Maa, kansa, historia; 2004; sivu 236

[xii] Unkari - Maa, kansa, historia; 2004; sivu 238

[xiii] Juhani Putkinen; Imperialistinen Roistovaltio; 2005; sivu 219

[xiv] Unkari - Maa, kansa, historia; 2004; sivu 250

[xv] Stephane Courtois ja toiset; Kommunismin musta kirja; 2002; sivu 438

[xvi] Unkari - Maa, kansa, historia; 2004; sivu 275

[xvii] Unkari - Maa, kansa, historia; 2004; sivu 276

[xviii] Unkari - Maa, kansa, historia; 2004; sivu 277

[xix] Kálmán Hegedüs; Unkarin toinen historia; 1991; sivu 53

[xx] Kálmán Hegedüs; Unkarin toinen historia; 1991; sivu 74

[xxi] Unkari - Maa, kansa, historia; 2004; sivu 278

[xxii] Unkari - Maa, kansa, historia; 2004; sivu 279

[xxiii] Unkari - Maa, kansa, historia; 2004; sivu 280

[xxiv] Unkari - Maa, kansa, historia; 2004; sivu 279

[xxv] Kálmán Hegedüs; Unkarin toinen historia; 1991; sivu 85

[xxvi] Kálmán Hegedüs; Unkarin toinen historia; 1991; sivut 72-73

[xxvii] Kálmán Hegedüs; Unkarin toinen historia; 1991; sivut 87-88

[xxviii] Kálmán Hegedüs; Unkarin toinen historia; 1991; sivu 100

[xxix] Erkki Nordberg; Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla; 2003; sivu 306

[xxx] Kálmán Hegedüs; Unkarin toinen historia; 1991; sivu 117

[xxxi] Kálmán Hegedüs; Unkarin toinen historia; 1991; sivu 127

[xxxii] Kálmán Hegedüs; Unkarin toinen historia; 1991; sivu 117

[xxxiii] Erkki Nordberg; Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla; 2003; sivu 334

[xxxiv] Kálmán Hegedüs; Unkarin toinen historia; 1991; sivu 128

[xxxv] Tauno Tiusanen http://www.esaimaa.fi/arkisto/vanhat/2004/08/22/mielipide/juttu3/sivu.html

[xxxvi] http://en.wikipedia.org/wiki/1956_Hungarian_Revolution

 

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle