Torjuntavoitto Viipurinlahdella

Täydennetty 10.9.2010 Juhani Putkinen

Taustaa

Taustaksi suosittelen lukemaan artikkelin Kolme torjuntavoittoa Karjalan Kannaksella 1944 alkuosan. Tässä artikkelissa syvennytään yhden torjuntavoiton yksityiskohtiin - karttojen kera.

Johdanto

Kun alkoi näyttämään siltä, ettei 21.Armeija pääse läpimurtoon Tali-Ihantalan suunnalla, niin Leningradin rintama lähetti kenraaliluutnantti J. Korovnikovin 59.Armeijan hyökkäämään vesitse Viipurinlahden ylitse. 59.A:n kuului 6-8 divisioonaa, panssariprikaati, merijalkaväkiprikaati ja noin 30 patteristoa. Sen tukena oli Punalipun Itämeren laivasto sekä runsaasti ylimeno- ja maihinnousukalustoa.[i] Armeijan tehtävänä oli ensimmäisessä vaiheessa vallata Tienhaaran alue. Vihollinen sai vallattua Viipurinlahden saaria suurten ja raskaiden taistelujen jälkeen, mutta se ei saanut pysyvää jalansijaa mantereella.

Ilmavoimat Lento-osasto Kuhlmeyn tukemana näyttelivät merkittävää osaa maihinnousujen torjunnassa. Useita maihinnousuosastojen kuljetuslaivoja upotettiin lentopommituksin jo hyvissä ajoin ennen niiden pääsyä maihinnousualueelle.

Tätä torjuntavoittoa oli aikaansaamassa myös Laivastomme kärsien samalla huomattavia tappioita. ”Laivastomme suoritti saarten evakuointia ja tuki maavoimien taistelua mm. miinoituksin, jotka rajoittivat vihollisen laivaston toimintaa ja osallistuen maihinnousujen torjuntaan. Tykkiveneet Uusimaa, Turunmaa ja Hämeenmaa, sekä kaksi vartiomoottorivenettä saivat pahoja osumia taistelussa venäläisten lentokoneita, aluksia ja rannikkopattereita vastaan. -- Lähes kaikki Viipurinlahdella ja sen lähivesillä taistelleet suomalaisalukset vaurioituivat, mutta niille annetut tehtävät ne suorittivat hyvin.”[ii]

Tässä torjuntavoitossamme on sellainenkin erikoisuus, että puolustavissa joukoissa oli rintarinnan taistelemassa myös virolaisista vapaaehtoisista koostuva Jalkaväkirykmentti 200 ja saksalainen 122.Jalkaväkidivisioona.

Puolustuksesta vastasi kenraalimajuri Antero Svenssonin komentama V Armeijakunta, johon kuului 17.D (Tammidivisioona, kenraalimajuri Alonzo Sundman) ja Ratsuväkiprikaati. Armeijakunnan reservissä oli 10.D, jonka taistelukykyä palautettiin parhaillaan suurten kalustomenetysten jäljiltä. Alueella oli myös 20.Pr samoin taistelukyvyn palautuksessa. Aluksi Suomeen 30.6. saapunut 122.D oli Kannaksen joukkojen komentajan kenraaliluutnantti Lennart Oeschin reservinä Säkkijärvellä. 122.D:n komentajana toimi kenraalimajuri Hero Breusing.[iii]

Oheisesta kartasta näkyy V AK:n ryhmitys 22.6.1944:[iv]

Vihollinen yritti 22.6. aamulla hyökätä 12 veneen osastolla Sorvalista Leppäsaareen ampuen tähän pieneen saareen tulitukena noin 1 200 kranaattia. Veneistä upotettiin 11. Seuraavana aamuna vihollinen yritti uudestaan tykistön tukemana saada sillanpäätä noin komppanian voimin, että olisi voinut heittää loput rykmentistään JR 19 perässä. Vihollisen 26 veneestä pääsi nyt rantaan kolme venettä joissa oli kussakin 15 miestä. Virolaiset tekivät vastaiskun puhdistaen saaren ja ottaen kaksi vankia.[v]

Oheisesta kartasta näkyy 17.D ryhmitys (myös JR 61 Tienhaarassa) 22.6.1944:[vi]

Kivisalmi/Tienhaara

Samaan aikaan kun ryssät aloittivat 25.6. aamulla läpimurtoon pyrkivän hyökkäyksen Talissa, he hyökkäsivät myös Kivisalmella (Tienhaara) JR 61:n lohkolla. Vihollisen tykistö aloitti kiivaan tulivalmistelun kello 7. Tulivalmistelu kesti tunnin ja sen kestäessä vihollinen ryhmitti rykmentin ylimenohyökkäystä varten. 17.Divisioonan tykistö hajotti vastavalmistelulla vihollisen hyökkäysryhmitykset ja tuhosi ylimenokalustoa. Vihollisen hyökkäysyritys tyrehtyi heti alkuunsa. Pian tämän jälkeen ryssien toiminta Kivisalmen suunnalla alkoi laantua.[vii]

17.D:n tykistö tuki eversti Marttisen JR 61:n taistelua 22.6.-29.6. noin 8 800 laukauksella ja kranaatinheittimistö ampui noin 3 650 laukausta. Tienhaaran kiivaimpien taistelujen aikana 22.6-27.6. JR 61:n tappiot olivat kaatuneina 46 ja haavoittuneina 350 miestä.[viii] Kun miehet pysyivät asemissaan, eivätkä paenneet, niin tappiotkin pysyivät siedettävinä vihollisen tykistön rumputulesta ja maataistelukoneiden hyökkäyksistä huolimatta. Koko 17.D:n joukkoja kiitettiin rauhan tultua siitä, etteivät ne perääntyneet asemistaan.

Teikari

20.6.-25.6 välisenä aikana suomalaiset ja saksalaiset alukset laskivat Viipurinlahdelle miinoitteita lähes tuhannen miinan verran.[ix]

30.6. V Armeijakunnan vastuualuetta laajennettiin vasemmalle ja 3.Prikaati alistettiin 17.Divisioonalle. 11.Divisioona alkoi saapumaan V AK:n reserviksi Torikan-Kananojan alueelle.[x]

Oheisesta kartasta näkyy V AK:n ryhmitys 30.6.1944:[xi]

Venäläiset joukot, sota-alusten ja lentokoneiden tukemana, aloittivat ylimenohyökkäyksen yöllä 30.6.-1.7. Rannikkoprikaatin alaiset Rannikkotykistörykmentti 22:n joukot torjuivat maihinnousuyrityksen Teikarsaareen 1.7. Venäläisjoukot menettivät hyökkäykseen osallistuneista kuudesta pataljoonasta viisi, jotka tuhoutuivat lähes viimeiseen mieheen.[xii]

Vihollisen laivasto-osasto ilmestyi 2.7. kello 16.30 näkyviin Tuppuran takaa. 1. ja 7. Raskaspatteri ampuivat useita iskuja, jolloin yhteen alukseen saatiin täysosuma. Seuraavana yönä vihollisen aluksia alkoi liikkua Pullinsalmessa, jonne koko raskaspatteristo ampui useita kertoja. Kaksi alusta räjähti osumasta ja samalla syttyi tulipalo.[xiii]

Uuras

Tykistö, lähinnä majuri Eino Tirrosen ryhmä, upotti 4.7. Uuraan suunnalla kaksi alusta ja vaurioitti yhtä. Tykistöryhmä Mandelin ampui 4.7. noin 6 400 laukausta.[xiv]

Kartta Uuraan taistelusta 4.-5.7.1944:[xv]

 

Teikari ja Melansaari

Vihollisen toiminta Teikaria vastaan alkoi uudelleen 4.7. kello 5.30, jolloin 40 konetta pommitti sitä. Kello 8 vihollisen tykistötuli kiihtyi äärimmilleen, lamauttaen puolustajien rannalla olleet raskaat aseet.

Venäläisen lähdetiedon mukaan tämän tulivalmistelun aikana Teikariin ammuttiin 1 000 kranaattia, ja ilmavoimat suorittivat 500 taistelulentoa. Lisäksi saareen kohdistui laivojen suora-ammunta-aseiden tuli. Tulivalmistelu oli niin tehokas, että rannassa olevat pesäkkeet osin tuhoutuivat ja osin lamautuivat.[xvi]

Maihinnousu Teikariin ja Melansaareen alkoi noin 60 aluksella noin kello 9. Ylivoimainen vihollinen pureutui Teikariin ja Melansaareen, mutta maihinnousu rajoitettiin ripeillä vastahyökkäyksillä. Teikarissa käytiin yön kuluessa armotonta taistelua kaikilla aseilla, käsikranaateilla ja kasapanoksilla. Aamulla kello 6 Teikari oli  kokonaan suomalaisten joukkojen hallussa. Vihollisen rykmentti oli tuhottu.[xvii]

Teikarinsaaren taistelusta voitaisiin nostaa esille yksi taistelija, jolla oli erityisen suuri merkitys ankarassa puolustustaistelussa, korpraali Vilho Ilmari Vyyryläinen. Hän toimi erityisen oma-aloitteisesti useaan otteeseen yksittäistaistelijana ja ottaen komennon upseereiltakin näiden ollessa ”vätyksiä”.[xviii] Vyyryläinen otti esimerkiksi kaksi joukkuetta johtoonsa suorittaen vasta-iskun. Vyyryläinen nimettiin Mannerheim-ristin ritariksi numero 181.[xix]

Kartta Teikarinsaaren taistelusta 4.-5.7.1944:[xx]

Venäjän joukot aloittivat 3.7. ja 4.7. välisenä yönä uuden hyökkäyksen koko Viipurinlahden leveydeltä.

Yleisempi kartta tilanteesta 4.-5.7.1944.[xxi]

 

Teikarin taisteluissa 4.7. omalla tykistöllä oli vaikeuksia tukea puolustusta, kun omat ja viholliset olivat sekaisin. Välillä ammuttiin omiakin. 7.Raskaspatteri tuhosi vihollisen tykkiveneen ja maihinnousualuksen.[xxii]

Suomalainen laivasto-osasto teki 4.7. iltapäivällä hyökkäyksen venäläisiä laivastovoimia vastaan Viipurinlahdella. Toinen laivasto-osasto hyökkäsi 5.7. aamupäivällä.

Teikari menetettiin 5.7. ja Melansaaresta luovuttiin 5.7. Merivoimien komentajan luvalla. Rannikkotykistörykmentti 22 kärsi näissä taisteluissa raskaat, yli 50%, tappiot, mutta antoi viholliselle raskaita iskuja. Tykistöryhmä Mandelin tuki taistelua 5.7. noin 3 300 laukauksella.[xxiii]

Eversti Koskimaan arvio: ”Teikarinsaaren ja Melansaaren taistelut ovat kappale Suomen rannikkopuolustuksen kunniakkainta historiaa. Saarten puolustajat olivat Miehiä.”[xxiv]

Suonionsaari

4.7. taisteltaessa Suonionsaaresta venäläinen tykkivene eteni kohti Mäntysaarta tulittaen Suonion rantoja. Se kuitenkin törmäsi merimiinaan ja kaatui nopeasti kyljelleen noin kello 9.[xxv] Venäjä käytti maihinnousun tukemiseen tukiveneitä, jotka oli varustettu panssarivaunukanuunoilla. Tykistöryhmä Tirronen ampui kolmella patteristolla torjunnat Koivusaaren ja Suonionsaaren väliseen salmeen, jolloin siellä olleista kahdesta ”tykkiveneestä” toinen räjähti ja viidestä syöksyveneestä kaksi upposi, yksi jäi ajelehtimaan ja loput pakenivat. Tykistölle tuli jatkuvasti tukipyyntöjä eri puolilta. Parhaimmillaan tykistö syyti kranaatteja  vihollisen aluksiin ja ryhmityksiin 8 patteriston voimalla.[xxvi]

Radiotiedustelumme sieppaamassa sanomassa venäläiset kertoivat tuhonneensa suomalaisen ratsurykmentin ja ilmoittivat tappioidensa olevan kaksi pataljoonaa.[xxvii]

Suonionsaaren ”puolustuksesta” 4.7. ei voi hyvällä omallatunnolla antaa plussapisteitä kenellekään johtoportaasta - ei armeijakunnan komentajalle, eikä puolustusvastuussa olleille Uudenmaan Rakuunarykmentissäkään. Osa URR:n upseereista suorastaan pakeni taistelusta.[xxviii] ja[xxix] Onneksi sentään mosatrampparitasolta (esimerkiksi kersantti Leo Männikkö) löytyi yksilösuorituksia, joista nämä itse voivat olla ylpeitä. Toivottavasti näistä virheistä otetaan opiksi, eikä niitä yritetä ”lakaista maton alle”.

Turkinsaari - Hannustiensaari

5.7. aamulla venäläisen JR 185:n I Pataljoona yritti hyökätä Ravansaaresta ja Uuraasta Turkinsaareen 40-50 soutuveneellä. Kyseinen pataljoona tuhottiin lähes viimeiseen mieheen jalkaväkiaseiden ja tykistön tulella. Pataljoonankomentaja joutui maksamaan hengellään epäonnistumisensa. Saarta puolusti Hämeen Ratsurykmentin 3.Eskadroonan vahvennettu I joukkue. Puolustajan tappiot olivat yksi kaatunut ja 25 haavoittunutta.[xxx] Illalla ryssät yrittivät uudelleen kahdella noin 12 veneen ryhmällä panssarikutterin tukemana, mutta sekin hyökkäys torjuttiin. 6.7. kello 19.50 venäläiset kokeilivat jälleen Turkinsaaren puolustuksen kestävyyttä - tällä kertaa ampumiensa savukranaattien muodostaman savun suojassa, joten satakunta vihollista pääsi maihin. Yhteydet oli poikki. Tarvittiin lujahermoista ja oma-aloitteista miestä selvittämään uhkaava tilanne. Tällä kertaa sellainen oli kersantti Allan Anttila joka teki häikäilemättömän iskun ryhmällään[xxxi], joka tuhosi osaston viimeiseen mieheen. Allan Anttila nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi numero 165 yhtenä perusteena tämä raisu vastahyökkäys, joka esti noin pataljoonan vahvuisena hyökännyttä vihollista pureutumasta saareen.[xxxii]

Venäläinen Jalkaväkirykmentti 185 oli tullut tuhotuksi Viipurinlahden taisteluissa ja sitä täydenneltiin taas taistelukuntoon. Sen viimeksi Turkinsaaressa tuhotussa I Pataljoonassa oli enää 30 miestä, mutta se sai 6.7. täydennystä 283 miestä - iäkkäitä aikaisemmin enimmäkseen työmuodostelmissa palvelleita. Rykmentin III Pataljoona oli tuhottu Teikarissa. Se perustettiin uudelleen 288 miehen täydennyserästä. II Pataljoona oli kärsinyt pahoja tappioita Ravansaaressa ja yhdistetty samana päivänä I Pataljoonaan. Rykmentin I Pataljoona sai tehtäväkseen vallata Hapenensaari ja III Pataljoona suunnattiin Hannustiensaareen.[xxxiii]

Vihollinen hyökkäsi Hannustiensaareen 5.7. aamulla 12-15 veneellä, joista tykistön sulkutuli tuhosi kuusi ja saman verran tuhottiin jalkaväen aseilla. Jonkin verran vihollisia pääsi maihin, mutta heidät tuhottiin puoleen päivään mennessä. Vihollinen yritti uudelleen  kello 13, noin kymmenellä veneellä, joista tuhottiin ainakin yksi. Venäläiset pääsivät pureutumaan rantakivikkoon. Kun rantaa lähdettiin puhdistamaan, niin pensaista nousi ylös kädet ylhäällä muutamia miehiä (ansa). Suomalaisten lähtiessä riisumaan heitä aseista heitä kohti avattiin lähietäisyydeltä kiivas tuli. Vihollinen tuhottiin lähitaistelussa. Suomalaisista kaatui tässä rikollisessa ansassa luutnantti ja haavoittui yhdeksän miestä. Vihollinen yritti vielä monta kertaa vallata saarta, mutta torjuttiin aina joko jo merelle tai sitten heitettiin maalle saakka päässeet viholliset mereen vastahyökkäyksillä. 7.7. yöllä kello 2 kahdeksan maihinnousualusta ja kaksi tykkivenettä aloittivat uuden maihinnousun. Kaksi aluksista tuhottiin panssarintorjuntakivääreillä. Tykkitulessa tuhoutui neljä alusta loput pakenivat.[xxxiv]

Kartta Uuraan taistelusta 6.7.1944:[xxxv]

 

6.7. Venäjä teki Viipurinlahdella muutamia komppanian vahvuisia tiedusteluhyökkäyksiä. Tykistömme tuhosivat tykkiveneen, moottoriveneen, laivan sekä suuren polttoaine- ja ammusvaraston Uuraassa. Illalla klo 18 alkaen vihollinen pommitti tunnin ajan yhteensä noin 150 koneella Lihaniemen lohkon saaristoa ja Tervajoen suun aluetta. Vihollisen hyökkäykset Ravansaaresta Hannustiensaareen ja Turkinsaareen torjuttiin. Kello 19.30 alkaen vihollinen hyökkäsi kahtena pataljoonan vahvuisena aaltona tykistön ja ilmavoimien tukemana Harjuniemeen. Tykistöryhmä Mandelin ampui torjuntoja upottaen useita maihinnousualuksia ja veneitä. Hyökkäys torjuttiin kaikkien aseiden tulella jo rannassa.[xxxvi]

Kartta yleistilanteesta 6.7.1944 alkaen.[xxxvii]

RTR 22 ja saksalainen 122.D alistettiin 6.7. V Armeijakunnalle. V AK käski 122.D:n ottamaan rintamavastuun pääosalla Ratsuväkiprikaatin lohkoa heti 6.7. mutta venäläisten hyökkäysten vuoksi se saattoi vastaanottaa rintamavastuun vasta 8.7.

7.7. RTR 22 upotti kello 19.30 suuren panssaroidun maihinnousualuksen ja tuhosi useita pieniä aluksia Melansaaren vesillä, sekä kello 20.25 Loirin kaakkoispuolella moottoritykkiveneen - muut osastoon kuuluneet veneet kääntyivät takaisin.[xxxviii]

Vihollinen laski sumuverhon 6.7. kello 20.30 Hapenensaaren suunnalle ja nousi maihin tykistön tukemana saaren länsirannalle. Kun saksalaisten ja suomalaisten joukkojen vaihto oli juuri tapahtumassa, niin puolustus ei ollut tehokasta. Pataljoonan vahvuinen vihollinen kaivautui saaren keskustaan. 8.7. klo 3 mennessä vihollisen pataljoona tuhottiin tykistön tukemien suomalaisten vastahyökkäysten avulla. Tykistömme esti vihollisen lisäjoukkojen tulon saareen ja tuhosi useita maihinnousuveneitä ja pakotti loput vetäytymään. Tykistömme ampui näissä taisteluissa noin 3 500 laukausta.[xxxix]

Kartta 8.7.1944:[xl]

 

8.7. aamulla vihollinen ryhmitti suuren joukon maihinnousualuksia -veneitä ja proomuja maihinnousua varten Suonionsaaren koillispuolelle. Hyökkäys torjuttiin suomalaisen  ja saksalaisen tykistön tulella. Useita maihinnousualuksia ja moottoriveneitä tuhottiin. Vihollisen aluksia ja veneitä pakeni Ravansaaren suuntaan.

Venäjän joukot tekivät 9.7.  ratkaisevan maihinnousuhyökkäyksen, jonka painopiste oli 122.D:n alueella. Vihollinen aloitti tykistön kiivaan tulivalmistelun klo 8.30 ja ryhtyi tykistöalustensa tukemana maihinnousuun mantereelle viidellä maihinnousualuksella kello 9 Niskapohjanniemen länsirannalle. Tykistöryhmämme Mandelin aloitti heti vastavalmistelumme tulittaen erityisesti Suonionsaaren ja Ravansaaren satamia. Saksalaiset heittivät maihinnousseet ryssät heti vastahyökkäyksellä mereen. Vihollisen alukset pakenivat savuverhon suojassa etelään. Puolenpäivän aikaan vihollinen hyökkäsi uudelleen kahdella suurella maihinnousualuksella ja lukuisilla veneillä. Saksalaiset torjuivat tämänkin hyökkäyksen.

Tuppuran-Pullinniemen länsipuolella oli 11 raivaajaa, joista RTR 22:n tykistö upotti yhden ja sytytti kaksi palamaan.[xli]

Venäläiset aloittivat 9.7. aamulla Melansaaren ja Turkinsaaren välisellä alueella hyökkäyksen luodakseen sillanpään Viipurinlahden länsirannalle 124.D ja 224.D joukoin. Hyökkäystä edelsi voimakas tulivalmistelu, joka alkoi kello 8.30. Tuli kohdistui koko saksalaisdivisioonan kaistalle painopisteen ollessa rantaviivalla. Merivoimien tukialukset syytivät kranaattejaan rantapesäkkeisiin. Maataistelukoneet iskivät pinnassa lentäen rannikon ja selustan kohteisiin. Alueelle levitettiin tiheä suojasumu.

Suomalais-saksalainen tykistö ampui vihollistykistön tuliasemiin Ravansaaressa, Uuraassa ja Suonionsaaressa sekä alusryhmityksiin lähtöalueilla. Kello 9 aikaan Harjuniemen kärkeä lähestyi kahdeksan panssaroitua maihinnousualusta, joissa kussakin oli 56 miestä ja aseistuksena kevyt ilmatorjuntatykki. Syöksyveneet ajoivat niiden ympärillä. Tykistön ja suora-ammunta-aseiden tuli iski alusosastoon upottaen neljä maihinnousualusta. Saksalaisten suora-ammuntatykkien miehistöt kiirehtivät välittömästi maalaamaan valkoisen renkaan tykkinsä putken ympärille merkkinä tuhotusta aluksesta. Vain kolme alusta uskaltautui jatkamaan mannerta kohti, suuntautuen Harjuniemen kapeimpaan kohtaan. Kaksi niistä pääsi rantaan asti. Saksalaiset ampuivat miehiä täynnä oleviin veneisiin panssarinyrkeillä aiheuttaen rantautumisvaiheessa hirvittävää tuhoa.

KTR 9:n kaksi patteristoa kohdisti viipymättä tulensa rantautumisalueelle. Toinen aluksista sai kaksi täysosumaa syttyen tuleen. Toinenkin sai pahoja vaurioita. Venäläiset hyppivät mereen ja pyrkivät kahlaamaan maihin. Se onnistui pienelle osalle, mutta krenatöörit tuhosivat heidät reippaalla vastahyökkäyksellä kello 11 mennessä. Vankeja saatiin 12. Heidän joukossaan oli kaksi kymmenvuotiasta poikaa, kaksi 15-vuotiasta ja yksi 60-vuotias ikämies. Kaikki olivat juovuksissa. Miehet kuuluivat JR 143:n I Pataljoonaan.

Tällä välin oli tullut uusia aluksia Harjuniemen ja Syrjäsaaren väliselle merialueelle. Alueelle iski suomalaisen patteriston ja saksalaisten panssarintorjuntatykkien tuli, jolloin aluksia tuhoutui. Syöksyveneet laskivat alueelle sumuverhon, jonka turvin osa aluksista pääsi pakenemaan. Suomalainen patteristo upotti vielä Tervasaaren ja Kattilansaaren välisessä salmessa kolme alusta. Vihollinen menetti tässä hyökkäyksessä ainakin yhdeksän maihinnousualusta.

Niemilaudan suunnassa oli alkanut samanaikaisesti toinen maihinnousuyritys. Kello yhdeksän aikaan todettiin Lammassaaren vesillä viisi maihinnousualusta, joita tuki Melansaaren itäpuolella viisi tukialusta, jotka tulittivat sumun seasta maihinnousurantaa. Vihollinen pääsi maihin, mutta saksalaiset löivät heidät heti vastaiskulla mereen. Alukset poistuivat sumuttaen. Vihollinen yritti keskipäivällä uudelleen Niemilaudan niemen länsirannalle kahdella maihinnousualuksella ja useilla veneluokan aluksilla. Yritys torjuttiin jo merellä.

Päähyökkäys suuntautui Essaareen ja Koivusaareen. Hyökkäys alkoi voimakkaalla tulivalmistelulla, johon osallistui myös raketinheittimet, ja suojasumutuksella. Maihinnousuosasto tuli kolmena portaana. Iskuporras syöksyveneissä ja isot maihinnousualukset perässä. Hyökkäykset torjuttiin jälleen pääosin tykistötulella ja suora-ammunta-asein. Essaaren eteläpäähän pääsi pureutumaan pieni vihollisosasto, jonka saksalaiset tuhosivat nopeasti. Koivusaaresta ja Essaaresta saatiin vangiksi joitakin 124.D:n JR 622:n miehiä. Tykistö upotti näiden saarten vesillä noin tuhannen tonnin kuljetusaluksen, joka oli täynnä joukkoja.[xlii]

Vihollinen ei saanut haltuunsa sillanpäätä, joten sen päävoimat, toinen porras odottivat turhaan kuljetusta Viipurinlahden ylitse. Tykistöryhmät Mandelin ja Scikorovsky ampuivat 9.7. yhteensä noin 5 000 laukausta.

Saksalainen tykistö ampui 4.-10.7. 9 100 laukausta.[xliii]

Vielä 10.7. vihollisen laivaliikenne jatkui vilkkaana Viipurinlahdella. Suomalainen ja saksalainen tykistö vaurioitti yhtä kuljetusalusta, sekä upotti kolme syöksyvenettä ja kaksi moottorivenettä. Tykistö ampui useita keskitettyjä vastavalmisteluja vihollisen ryhmitysalueille ja satamien lastauspaikoille. Vihollinen ei enää yrittänyt maihinnousua mantereelle. Torjuntavoitto oli saavutettu.[xliv] Sanottakoon tämä tosiasia vielä toisinkin sanoin: Hyökkäys torjuttiin.[xlv]

Kenttätykistön ammuskulutus Viipurinlahdella heinäkuussa 1944 oli 75 000 laukausta.[xlvi] 1.-10.7. Tykistöryhmä Rauramo ampui noin 14 000 laukausta, Tykistöryhmä Mandelin noin 21 000 laukausta ja RTR 22 noin 2 000 laukausta. Tykistöryhmä Schikorovsky ampui 6.-10.7 välisenä aikana noin 8 000 laukausta.[xlvii] Jos vihollinen olisi saanut sillanpään ja tuotua sinne vahvistuksia, niin ne olisivat uhanneet IV Armeijakunnan selustaa Ihantalassa.

Lentotuki Viipurinlahdella[xlviii]

1.7.1944 mersulentueemme Hävittäjälaivue 24:stä suojasi laivakuljetuksiamme Teikarinsaaren vesillä. Sinne saapui 10 vihollisen rynnäkkökonetta IL-2 ja 13 saattohävittäjää. Viholliskoneista ammuttiin alas yksi IL-2 ja kolme saattohävittäjää. Toinen mersulentue Hävittäjälaivue 34:stä torjui suomalaisaluksia vastaan tehdyn ilmahyökkäyksen. Yksi saattohävittäjä ammuttiin alas, IL-2:t ja loput saattohävittäjät pakenivat itään. Mersuparvi Hävittäjälaivue 34:sta pudotti Viipurin lähettyvillä kuudesta venäläisestä pommikoneesta PE-2 kaksi konetta ja toinen parvi kohtasi Koiviston lähettyvillä viisi IL-2:sta, jotka kaikki ammuttiin alas. Maajoukkoja suojannut kolmas lentue sai vielä taistelukosketuksen PE-2:n ja suojahävittäjiin ampuen alas kaksi PE-2:sta ja yhden JaK-yhdeksikön.

Heti puolenpäivän jälkeen piti heittää 7 kpl Ju 88 pommareita mersujen suojaamina syöksypommittamaan maihinnousualuksia Viipurinlahdella lähellä Pullinniemeä. Yhteen isoon laivaan osui 1000 kg:n pommi, joka upotti laivan saman tien. Toiseen suurimmista aluksista osui kaksi pommia, jotka sytyttivät laivan tuleen, se tuhoutui nopeasti. Ainakin yksi saattoalus tuhoutui täysiosumasta ja yksi suurista aluksista sai 1000 kiloisen viereensä, jolloin kylkilevyt menivät sisään - senkin tuho oli todennäköinen. Eversti Jorma Karhusen (Hävittäjälaivue 24:n komentajana majuri 1944) arvio on, että tämän hyökkäyksen moraalinen vaikutus oli vielä suurempi kuin materiaalinen.

3.7. Ilmatukea jouduttiin jakamaan kolmeen suuntaan: Viipurinlahdelle, Vuosalmeen ja Ihantalaan. Päivän kahdeksassa ilmataistelussa suomalaiset Messerschmitit ampuivat alas 24 viholliskonetta ja ilmatorjunta 8 konetta. Nyt Risto Rytin henkilökohtaisen kirjeen Adolf Hitlerille vaikutus tuntui voimakkaana: mersutäydennykset Saksasta pelasivat hyvin, joten omia koneita riitti heittää useaan suuntaan samaan aikaan. Illalla 8 Junkers Ju 88 ”raskasta Stukaa” iski Makslahden edustalla olleeseen maihinnousulaivastoon ja erilliseen kohteeseen Koivistonsalmessa. Pudotettiin 12 000 kg pommeja. 33 Blenheimiä pudotti 25 800 kg pommeja Teikarinsaaren edustalla olleeseen maihinnousualusrykelmään.

4.7. Käydyissä ilmataisteluissa vihollinen menetti kaikkiaan 7 konetta ja ilmatorjunta pudotti 9 konetta. 12 Blenheimiä iski mersujen saattamina Teikarinsaaren edustalla olleeseen maihinnousujoukkojen alusrykelmään. Yksi suuri alus upposi heti, kaksi laivaa syttyi liekkeihin, jotka levisivät nopeasti koko rungon pituudelta aiheuttaen räjähdyksiä. Lisäksi neljään alukseen saatiin useita osumia. Pommeja pudotettiin 5 300 kg. Saksalaiset Jabot pommittivat kolmena 19-koneisena iskuna Uuraan vihollisryhmityksiä. Saksalaiset menettivät näissä iskuissaan kaksi konetta.

5.7. Hävittäjien ilmataistelut liittyivät kuten useimmiten pommikoneidemme hyökkäyslentoihin. Koiviston lähettyvillä käytiin kolme erillistä ilmataistelua, joissa Messerschmitt-lentäjät tuhosivat 15 hävittäjää, kaksi omaa konetta menetettiin. 21 pommikonetta pommitti vihollisaluksia Turkinsaaren edustalla ja Teikarin vesillä pudottaen yhteensä 13 000 kg pommeja. Yksi melko kookas alus upposi saatuaan täysosuman ja monet muut vaurioituivat. Laivasto-osasto kääntyi etelään ja poistui saarien lähettyviltä.

6.7. Uuraassa oli havaittu ilmakuvista 52 vihollisen tykistöpatteria. Niitä pommitettiin 25 koneen ja 22 200 pommikilon avulla. Suurta tuhoa tulitoiminnassa olleisiin pattereihin. Mersut saattoivat pommareita pudottaen yhden viholliskoneen. Saksalaiset Ju 87 ja FW-190 koneet tekivät lukuisia syöksypommituksia. Jabo-isku suunnattiin Suonion- ja Esisaaren edustalla olleisiin vihollisaluksiin tuhoisin seurauksin.

7.7. Yhdeksän Ju 88:amme pommitti Suonionsaaren edustalla olleita vihollisaluksia. Kolme laivaa syttyi tuleen ja monet muut vaurioituivat. Saksalaiset Ju 87 koneet pommittivat Uuraassa olevia joukkokeskityksiä. Niitä saattavat suomalaiskoneet pudottivat yhden Mustangin.

8.7. Saksalaiset tekivät kaksi kertaa Jabo-iskun kolmella koneella Uuraan edustalle upottaen kaksi maihinnousualusta. Ilmatorjunta pudotti 7 viholliskonetta.

On korostettava jälleen kerran, että ilmavoimien tuki maavoimille on erittäin tärkeää - myös tällä vuosituhannella.

Tappioista

V Armeijakunnan joukot menettivät 22.6.-12.7. kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina yhteensä noin 4 400 miestä. Vihollisen tappiot olivat vastaavana aikana noin 9 000 miestä.[xlix] Kaikkiaan V armeijakunnan joukot aiheuttivat viholliselle vähintään 12 000 miehen tappiot ja kärsivät noin 5 100 miehen tappiot. Saksalaisten kokonaistappiot olivat noin 600 miestä.[l] RTR 22 tappiot 1.-5.7. välisenä aikana olivat 41 upseeria, 160 aliupseeria ja 628 miestä, eli 829 henkeä, joista kaatuneina ja hukkuneina 297. Taisteluihin Teikarissa ja Melansaaressa osallistui noin 1 500 miestä, joten tappioprosentti oli 55. Virolaisrykmentti menetti Viipurinlahdella kaatuneina 17 miestä ja haavoittuneita oli 32.[li]

Venäjän ilmavoimat menettivät Viipurinlahdella noin 70 konetta.[lii]

Venäläiset menettivät Viipurinlahdella noin 80-90 alusta, joista tykkiveneitä ja tukialuksia oli 8, moottoritorpedoveneitä 3, kuljetuslaivoja 8, maihinnousualuksia 45. Isoja soutuveneitä tuhottiin yli 130 kpl. Kaikkia tappioita ei nähty sumutuksen vuoksi.[liii]

Lisää

Tali-Ihantalan torjuntavoitosta on artikkeli täällä. Äyräpää-Vuosalmen torjuntavoittoa kuvataan täällä. Lue vielä tämän artikkelin kohta Lopuksi.

Jatkosota

Etusivulle


[i] Jyri Paulaharju, Suomen Kenttätykistön historia II osa, 1994, sivu 426

[ii] Kalevi Keskinen - Jorma Mäntykoski, Suomen Laivasto sodassa 1939-1945, sivut 124-125

[iii] Suomi 85 Itsenäisyyden puolustajat - Sodan kartat (Ari Raunio), 2003, sivut 254-255

[iv] Matti Koskimaa, Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944, 1996, sivu 30

[v] Niilo Lappalainen, Viipurinlahti kesällä 1944, 1988, sivut 15-16

[vi] Matti Koskimaa, Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944, 1996, sivu 35

[vii] Jyri Paulaharju, Suomen Kenttätykistön historia II osa, 1994, sivut 423-424

[viii] Matti Koskimaa, Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944, 1996, sivu 43

[ix] Niilo Lappalainen, Viipurinlahti kesällä 1944, 1988, sivu 22

[x] Jyri Paulaharju, Suomen Kenttätykistön historia II osa, 1994, sivu 424

[xi] Matti Koskimaa, Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944, 1996, sivu 70

[xii] Joppe Karhunen, Torjuntavoitto Kannaksella 1944, 1985, sivu 227

[xiii] Niilo Lappalainen, Viipurinlahti kesällä 1944, 1988, sivu 83

[xiv] Jyri Paulaharju, Suomen Kenttätykistön historia II osa, 1994, sivu 428

[xv] Matti Koskimaa, Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944, 1996, sivu 81

[xvi] Niilo Lappalainen, Viipurinlahti kesällä 1944, 1988, sivu 84

[xvii] Jyri Paulaharju, Suomen Kenttätykistön historia II osa, 1994, sivut 429-430

[xviii] Niilo Lappalainen, Viipurinlahti kesällä 1944, 1988, sivut 86-98

[xix] Bengt Fagerlund - Pentti Laamanen, Mannerheim-ristin ritarit - miehet ja aseet, 2000, sivu 276

[xx] Matti Koskimaa, Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944, 1996, sivu 109

[xxi] Suomi 85 Itsenäisyyden puolustajat - Sodan kartat (Ari Raunio), 2003, sivu 294

[xxii] Niilo Lappalainen, Viipurinlahti kesällä 1944, 1988, sivu 104

[xxiii] Jyri Paulaharju, Suomen Kenttätykistön historia II osa, 1994, sivut 428-431

[xxiv] Matti Koskimaa, Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944, 1996, sivu 114

[xxv] Niilo Lappalainen, Viipurinlahti kesällä 1944, 1988, sivu 165

[xxvi] Niilo Lappalainen, Viipurinlahti kesällä 1944, 1988, sivu 166

[xxvii] Niilo Lappalainen, Viipurinlahti kesällä 1944, 1988, sivu 188

[xxviii] Matti Koskimaa, Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944, 1996, sivut 80-106

[xxix] Niilo Lappalainen, Viipurinlahti kesällä 1944, 1988, sivut 161-188

[xxx] Niilo Lappalainen, Viipurinlahti kesällä 1944, 1988, sivut 216-228

[xxxi] Niilo Lappalainen, Viipurinlahti kesällä 1944, 1988, sivu 230

[xxxii] Bengt Fagerlund - Pentti Laamanen, Mannerheim-ristin ritarit - miehet ja aseet, 2000, sivu 264

[xxxiii] Niilo Lappalainen, Viipurinlahti kesällä 1944, 1988, sivu 234

[xxxiv] Niilo Lappalainen, Viipurinlahti kesällä 1944, 1988, sivut 238-239

[xxxv] Matti Koskimaa, Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944, 1996, sivu 121

[xxxvi] Jyri Paulaharju, Suomen Kenttätykistön historia II osa, 1994, sivu 432

[xxxvii] Suomi 85 Itsenäisyyden puolustajat - Sodan kartat (Ari Raunio), 2003, sivu 295

[xxxviii] Matti Koskimaa, Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944, 1996, sivu 129

[xxxix] Jyri Paulaharju, Suomen Kenttätykistön historia II osa, 1994, sivu 432

[xl] Matti Koskimaa, Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944, 1996, sivu 132

[xli] Matti Koskimaa, Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944, 1996, sivu 136

[xlii] Niilo Lappalainen, Viipurinlahti kesällä 1944, 1988, sivut 267-269

[xliii] Matti Koskimaa, Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944, 1996, sivu 160

[xliv] Jyri Paulaharju, Suomen Kenttätykistön historia II osa, 1994, sivu 433

[xlv] Suomi 85 Itsenäisyyden puolustajat - Sodan kartat (Ari Raunio), 2003, sivu 255

[xlvi] Suomen Sotilas 3/2004 sivu 52

[xlvii] Jyri Paulaharju, Suomen Kenttätykistön historia II osa, 1994, sivu 434

[xlviii] Joppe Karhunen, Torjuntavoitto Kannaksella 1944, 1985, sivut 218-253

[xlix] Matti Koskimaa, Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944, 1996, sivu 144

[l] Matti Koskimaa, Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944, 1996, sivu 161

[li] Niilo Lappalainen, Viipurinlahti kesällä 1944, 1988, sivu 300

[lii] Niilo Lappalainen, Viipurinlahti kesällä 1944, 1988, sivu 301

[liii] Niilo Lappalainen, Viipurinlahti kesällä 1944, 1988, sivu 302

Jatkosota

Etusivulle