Tannenbergin taistelu 1914

Tannenbergin taistelu oli ensimmäinen suurtaistelu Ensimmäisessä Maailmansodassa Saksan ja Venäjän välillä. Venäjä hyökkäsi Saksan Itä-Preussiin huomattavalla ylivoimalla pyrkien tuhoamaan saksalaiset joukot ja hyökkäämään jatkossa  Berliiniin.

 ”Venäläisten suunnitelma Itä-Preussia puolustavien voimien tuhoamiseksi oli yksinkertainen ja selväpiirteinen, mutta sen toteuttaminen oli silti erittäin vaikeaa. Armeijat joutuivat olemaan pitkän ajan kuluessa noin 100 km:n päässä toisistaan, Masurian järvien erottamina, ja saksalaiset saattoivat käyttää edullisesti hyväkseen lukuisia jokilinjoja ja muita puolustukseen sopivia maastokohtia pyrkiessään viivyttämään venäläisiä.”[i]

Venäjän hyökkäysjoukkoja komensi Luoteisrintaman komentaja kenraali Shilinski. Shilinskin alaisina armeijoiden komentajina toimivat 1.A kenraali Rennenkampf ja 2.A kenraali Samsonov.[ii]

[iii]

Puolustavia Saksan alivoimaisia 8. Armeijan joukkoja komensi kenraali von Prittwitz und Gaffron.[iv] Valitettavasti von Prittwitz ei ollut vaativan tehtävänsä mukainen komentaja, joten hän käski 20.8.1914 joukkonsa vetäytymään puolustukseen Veikselin taakse.[v]

Venäläiset ovat aina ja kaikkialla samanlaisia

Tämä tietenkin tarkoitti, että Itä-Preussin saksalaiset siviilit täyttivät tiet yrittäessään paeta brutaaleja Venäjän joukkoja. ”Itä-Preussin puolustajat perääntyivät, ja väestö joutui pakokauhun valtaan. Jo 20 p:n iltana tiet olivat täynnä pakolaisia, jotka kiiruhtivat pois raakalaisten tieltä. 800,000 ihmistä jätti kotinsa ja kontunsa vaeltaakseen länttä kohti moskovalaisten tunkeutuessa murhaa ja hävitystä levittäen rajojen yli. - - Ympärysvallat, korostivat sitä, että ne taistelivat inhimillisyyden ja kulttuurin puolesta raakalaisuutta vastaan. Venäläiset ottivat Itä-Preussissa osaa tähän inhimillisyyden ja kulttuurin puolesta käytyyn taisteluun seuraavalla tavalla. Kaikki metsänvartijat ammuttiin ilman muuta, »periaatteesta», kuten VI Armeijakunnan käskyssä oli määrätty. Jokainen polkupyöräilijä ammuttiin niin ikään armotta. Abschwangenin kylässä ammuttiin 40 henkeä sen takia, että kyläkirkon kelloja oli soitettu — Sontopin kylässä ammuttiin samasta syystä 20 asukasta.

Edelleen venäläiset polttivat 17,000 tilaa ja yleensä kaikki rakennukset; monessa palavassa rakennuksessa olivat asukkaat sisään teljettyinä. 100,000 perhettä menetti kaiken omaisuutensa. 4 viikon kuluessa raakalaiset murhasivat 1,620 siviilihenkilöä ja raahasivat orjiksi 10,000, niiden joukossa lukuisasti naisia ja lapsia. Ne, jotka eivät jaksaneet seurata mukana, ammuttiin muitta mutkitta. Pyrkimyksenä näyttää olleen vain suorittaa mahdollisimman paljon hävitystä; kokonaiset kaupungit, mm. Gerdauen, olivat raunioina moskovalaisten jäljiltä. Venäläiset ovat  aina ja kaikkialla samanlaisia!”[vi]

Hindenburg 8.A johtoon

20.-21.8.1914 ”yöllä v. Prittwitz soitti henkilökohtaisesti Moltkelle ilmoittaen perääntymispäätöksestään. Moltke ei hyväksynyt armeijankomentajan aikomuksia; hän kehoitti v. Prittwitziä marssimaan voimineen järvien länsipuolitse Narewin-armeijaa vastaan. Mutta Prittwitz ajatteli vain perääntymistä, alkoipa jo pitää Veikselillekin pysähtymistä mahdottomana ilman apuvoimia.”[vii] Niinpä Moltke Saksan keisarin suostumuksella ja nimissä erotti von Prittwitzin ja nimitti hänen tilalleen eläkkeellä olleen kenraali Paul von Hindenburgin (67 v).[viii]

[ix]

Uudeksi 8.A:n esikuntapäälliköksi, eli von Hindenburgin lähimmäksi mieheksi nimitettiin samalla kenraali Erich Ludendorff (49 v).[x]

Hindenburg hyökkää

Saksan 8.A oli hajallaan ja perääntymässä, mutta Hindenburg aikoi siirtyä hyökkäykseen ja tuhota Samsonovin johtaman ns. Narewin-armeijan (Venäjän 2.A). Hindenburgin alivoimaiset joukot eivät riittäneet mitenkään taistelemaan Venäjän kahta armeijaa vastaan samaan aikaan, vaan oli tuhottava ensin toinen ja jättää toista vastaan olemattoman vähäiset joukot.

”Narewin-armeija oli tuhottava keskittämällä sitä vastaan 8. Armeijan päävoimat. Hindenburg kuvaa suunnitelmaansa seuraavasti: »Asetamme ensiksikin Samsonovin tiheitä massoja vastaan ohuen keskustan. Sanon ohuen, en heikon. Sillä se on muodostettu miehistä, joilla on sydän ja tahto. Heidän selkänsä takana on kotiseutu, vaimo ja lapset, vanhemmat ja sisarukset, koti ja kontu! Siinä on XX Armeijakunta, kunnon länsi- ja itäpreussilaisia. Taipukoon tämä ohut keskusta vihollisen massojen painon alla kunhan se vain ei murru. Tämän keskustan taistellessa on kahden vahvan ryhmän edettävä sen kummallekin puolelle ratkaisevaan hyökkäykseen. Maanpuolustusjoukkojen vahvistaman I Armeijakunnan joukot tullaan vetämään luoteissuunnasta oikealle. XVII Armeijakunnan ja I Reserviarmeijakunnan joukot yhdessä yhden maanpuolustusprikaatin kanssa vasemmalta, pohjoisesta ja koillisesta, taisteluun. XVII Armeijakunnan ja I Reserviarmeijakunnan sotilailla samoin kuin maanpuolustusjoukkojen ja nostoväen miehillä on niin ikään selkänsä takana kaikki se, mikä tekee elämän elämisen arvoiseksi.» Selväpiirteisemmin ei tätä yksinkertaista ja rohkeaa suunnitelmaa voi esittää.”[xi]

Rohkeaa vaiko uhkarohkeaa

”Tuhoavan iskun antamiseksi Narewin-armeijalle oli XVII Armeijakunta ja I Reserviarmeijakunta saatava välttämättömästi mukaan. Ne käännettiinkin etelää kohti, ja Niemenin-armeijaa [Venäjän 1.A - jp] vastaan jätettiin vain yksi ratsuväkidivisioona; lännempänä oli eräitä heikkoja maanpuolustus- ja nostoväkiosastoja. Juuri tämä vasemman sivustan paljastaminen oli suunnattoman rohkeaa.”[xii] Toisessa Maailmansodassa saksalainen marsalkka Erich von Manstein operoi menestyksellisesti juuri heikentämällä rintamansa muualla äärimmilleen saadakseen aikaan ratkaisevassa kohtaa riittävän vaikutuksen. Vain rohkea voi voittaa ylivoimaisen vihollisen.

Samsonovia hoputettiin eteenpäin

Ranskalaiset painostivat Venäjän hallitusta ja ylipäällikköä, suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitsia: venäläisten olisi jouduttava, jotta saksalaisten olisi pakko heikentää länsirintamalla hyökkääviä voimiaan. Suuriruhtinas kovisti luoteisrintaman komentajaa, ja Shilinski hoputti vuorostaan kenraali Samsonovia, sillä juuri 2. Armeijan oli pidettävä kiirettä; sen oli ehdittävä saksalaisten yhteyksille, estettävä vihollisen perääntyminen.”[xiii]

 

[xiv]

Venäjän 2.A:n VI AK (armeijakunta) oli matkalla pohjoiseen/luoteeseen saadakseen yhteyden Venäjän  1.A:n. Saksan lentotiedustelu näytti Venäjän joukkojen liikkeet. Saksan 8.A:n XVII AK (von Mackensen) ja I Reserviarmeijakunta (von Below) olivat puolestaan liikkumassa sitä vastaan päinvastaiseen suuntaan etelään/kaakkoon iskeäkseen Venäjän 2.A:n oikeaan sivustaan. Hindenburgilla ei olisi ollut ylimääräistä aikaa tapella Venäjän VI AK:taa vastaan, mutta hän antoi kuitenkin vastaavan käskyn. Näytti siltä, että XVII AK ja I ResAK ennättäisivät vihollisen 2.A pääjoukkojen kimppuun vasta 26.8. ja 2.A oli saamassa vahvistuksia.[xv]

”Nikolai Nikolajevits oli asettanut Samsonovin käytettäväksi 9. Armeijasta yhden armeijakunnan, joka eteni Mlawan suuntaan.”[xvi]

Hindenburgin XX AK:n on kestettävä

”Samsonovin voimien taistelut XX Armeijakuntaa (kenraali v. Scholtz) vastaan alkoivat jo 23 p:n iltapäivällä. XX Armeijakunta oli saanut vahvistuksekseen 3. Reservidivisioonan sekä eräitä pieniä osastoja. Scholtz oli saanut käskyn käyttää voimiaan säästäen, ja siitä syystä hän vetikin vasenta siipeään taaksepäin, antautumatta ratkaisuun johtavaan taisteluun. Kahtena seuraavana päivänä, 24. ja 25., XX Armeijakunnan rintamalla ei sen sijaan käyty vakavampia taisteluja; venäläisten vasen siipi pysyi paikoillaan muiden voimien siirtyessä hitaasti luodetta ja pohjois-luodetta kohti.”[xvii]

”Hindenburgin oli otettava huomioon, etteivät ne [XVII AK ja I ResAK - jp]  ehtisi vielä 26 p:ksi mukaan taisteluun Narewin-armeijan päävoimia vastaan. Lentäjät totesivat Narewin-armeijan saavan jatkuvasti vahvistuksia Mlawan suunnasta; 26 p:nä venäläiset ryhtyisivät varmasti päävoimineen hyökkäykseen XX Armeijakuntaa vastaan.

XX Armeijakunta oli saatava kestämään. Perääntyminen ei voinut tulla kysymykseen, sillä armeijaa ei siinä tapauksessa ehdittäisi keskittää yhtenäiseen iskuun. Ludendorff ilmoittikin 24 p:nä puhelimitse päämajaan: »XX AK:n asemat on pidettävä hallussa, koska perääntyminen tulisi merkitsemään tappiota.» Hindenburg arveli hyökkäyksen olevan ainoan keinon, jonka avulla voitaisiin estää aloitteen siirtyminen viholliselle. I Armeijakunta sai käskyn hyökätä 26 p:n aamuna Usdaun suuntaan. Sen piti suorittaa läpimurto, eristää Narewin-armeija tämän elinhermosta, Mlawan kautta kulkevasta rautatiestä, ja jatkaa sen jälkeen etenemistä Neidenburgin suuntaan, vihollisen päävoimien selkään. XX Armeijakunnan oikean siiven piti liittyä tähän hyökkäykseen ja 3. Reservidivisioonan oli marssittava Hohensteiniin, josta Hindenburg aikoi suunnata sen etelään päin, Venäjän XV Armeijakunnan oikeaan sivustaan.

Hindenburg oli näet osittain ilmatiedustelun, osittain venäläisiltä siepattujen radiosanomien avulla saanut verraten selvän kuvan venäläisten etenemisestä. Hän tiesi XIII Armeijakunnan etenevän Hohensteinin itäpuolella olevien järvien koillispuolitse, ja hän tahtoi nyt tuottaa tappion järvien eteläpuolitse eteneville voimille ennen kuin XIII Armeijakunta ehtisi apuun. Hindenburg suunnitteli siis pienempää saarrostusta odottaessaan pohjoisesta marssivia armeijakuntia.”[xviii]

Hindenburg horjuu

Tiedustelutietojen mukaan Rennenkampfin venäläinen 1.A oli kääntymässä etelään Hindenburgin XVII AK ja I ResAK joukkojen selkään. 1.A:aa vastassa oli vain yksi väsynyt ratsuväkidivisioona. Se voisi merkitä koko Hindenburgin 8.A:n tuhoa kahden venäläisarmeijan, jotka saivat jatkuvasti vahvennuksia, välissä.

Hindenburg harkitsi jo luopumista hyökkäyksestään 2A:n tuhoamiseksi ja asettuvansa puolustukseen vihollisen 1.A joukkoja vastaan.

Hindenburg: ”»Eikö meidän pitäisi uudelleen vahvistaa joukkojamme Rennenkampfia vastaan ja mieluummin jättää toimintamme Samsonovia vastaan puolinaiseksi? Eikö ole parempi, ettemme koeta tuhota Narewin­armeijaa, jotta varmasti välttäisimme oman tuhomme?»

8. Armeijan esikunnassa pohdittiin näet jo yrityksen heittämistä kesken. Alkoihan näyttää siltä, ettei Narewin-armeijasta ehdittäisi selviytyä ennen kuin Rennenkampf jo olisi selässä.”[xix]

Taistelun huippukohta

”Mutta Hindenburg ei tyytynyt puolinaiseen työhön. »Voitamme sisäisen ristiriitamme», hän kertoo, »pysymme tekemällemme päätökselle uskollisina ja etsimme edelleenkin hyökkäyksellä kaikin voimin pulman ratkaisua. Oikea siipi siis arvelematta eteenpäin Neidenburgia kohti ja vasen hyökkäysryhmä 'matkaan kello 4 aamulla ja toimeen suurimmalla tarmolla', tähän tapaan kuuluu käsky.»

Hindenburg päätti siis kaiken uhalla toteuttaa suunnitelmansa. Tämä sotapäällikön sisäinen kamppailu ja sen voitokas päätös oli Tannenbergin taistelun huippukohta. Elokuun 26 p:n päätös oli suuren johtajan tekemä. Voittaessaan sisäisen ristiriitansa, pitäessään yhä kiinni rohkeasta suunnitelmastaan Hindenburg voitti taistelun.”[xx]

Berliiniin, Berliiniin

”Venäjän voimien ylipäällikkö suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitsh samoin kuin luoteisrintaman komentaja kenraali Shilinski arvelivat elokuun 26 p:nä, että Itä-Preussissa oli jo saavutettu ratkaiseva voitto. Shilinskin lähettämässä käskyssä annettiin 1. ja 2. armeijan tehtäväksi »työntää saksalaiset merta vastaan ja estää heidän perääntymisensä Veikselin yli».”[xxi]

”Nikolai Nikolajevitsh alkoi 26 p:nä suunnitella Niemenin-armeijan päävoimien siirtämistä Varsovan seuduille. Siellä oli ennestään osa 9. Armeijaa ja lisäksi sinne piti 29 p:stä lähtien saapua uusia voimia, III siperialainen, I turkestanilainen ja  II kaukasialainen armeijakunta, jotka tulisivat muodostamaan 10.Armeijan. Venäjän voimien ylipäällikkö oli ryhtynyt valmistelemaan ratkaisevaa hyökkäystä Berliinin suuntaan.”[xxii]

Upea suoritus saksalaisilta

”Saksalaisten hyökkäys jatkui 27 p:nä. Kenraali v. Francois'n johtama I Armeijakunta valtasi jo aamupäivän kuluessa Usdaun. Läpimurto oli siten suoritettu, mutta v. Francois ei voinutkaan suunnitelman mukaisesti kääntyä Neidenburgin suuntaan, sillä verekset venäläiset voimat ryhtyivät hyökkäykseen Soldaun suunnasta, minkä vuoksi armeijakunnan oli toistaiseksi jatkettava hyökkäystään kaakkoon päin.

XX Armeijakunta joutui käymään vaikeita taisteluja venäläisten päävoimia vastaan. Sen rintama oli ankarassa puristuksessa, ja pohjoissiipeä uhkasi vihollisen XIII Armeijakunnan saarrostus. Hindenburg antoi käskyn v. Scholtzille kääntää armeijakunnan oikean siiven saarrostavaan hyökkäykseen pohjoista kohti, mutta oikea siipi ei päässyt eteenpäin. XX Armeijakunnan onnistui kuitenkin pitää puoliaan.

Jo aamulla Hindenburg oli saanut tietää, että venäläiset perääntyivät Mackensenin ja Below'n voimien edessä täyttä vauhtia Ortelsburgia kohti. I Reserviarmeijakunta ja osa XVII Armeijakuntaa suunnattiin Allensteiniin, jonne vahvojen venäläisten voimien (XIII AK) ilmoitettiin marssineen; XVII Armeijakunnan piti lisäksi osalla voimiaan jatkaa takaa-ajoaan etelään päin, Ortelsburgin suuntaan.

Hindenburg saattoi olla tyytyväinen 27 p:n tuloksiin. Vihollisen molemmat siivet olivat kärsineet tappion; sen kauas luodetta kohti työntynyt keskusta oli nyt saarrostettava. Rennenkampfinkaan voimat eivät näyttäneet välittömästi uhkaavan - lentäjät olivat todenneet Niemenin-armeijan etumaisten osien olevan vasta Alle-joella. 8. Armeija oli lisäksi saanut 27 p:nä vahvistusta. Kenraali von der Goltzin komennossa olevaa maanpuolustusdivisioonaa purettiin junasta Osteroden itäpuolella. Hindenburg antoi tälle verekselle divisioonalle käskyn hyökätä 28 p:n aamuna Hohensteinin suuntaan. XX Armeijakunnan ja 3. Reservidivisioonan piti samaan aikaan hyökätä Hohensteiniin lännestä ja lounaasta päin. Vihollisen XV Armeijakunta oli näin saar­rostettava ja tuhottava.”[xxiii]

Luulo ei ole tiedon väärti

”Samsonov ei tietänyt vielä 27 p:n aamuna VI Armeijakuntansa tappiosta, vaan lähetti sille käskyn marssia Allensteiniin, josta XIII ja VI Armeijakunnan piti yhdessä joutua XV Armeijakunnan avuksi.

Mutta VI AK oli jo täydessä paossa ja XIII AK:n joukot niin uuvuksissa, ettei marssia voitu 27 p:nä jatkaa Allensteinista. Partiot ilmoittivat todenneensa saksalaisia joukkoja 15 km kaupungista itään. Tiellä olikin I Reserviarmeijakunta, mutta partion ilmoitukselle naurettiin ja arveltiin, että kysymyksessä oli oma VI AK, - -

Samsonov päätti jatkaa hyökkäystä senkin jälkeen kun hän oli saanut tiedon I Armeijakunnan tappiosta ja perääntymisestä Mlawaan sekä VI Armeijakunnan perääntymisestä Bischofsburgin eteläpuolelle. Päätös tuntuu varsin omituiselta, sillä täytyihän Samsonovin jo oivaltaa, että molemmat sivustat olivat vakavasti uhattuina. Emme kuitenkaan voi päästä selville niistä vaikutteista, joiden alaisena Samsonov 27 p:nä teki kohtalokkaan päätöksensä.”[xxiv]

Ratkaiseva käänne

”Taistelujen ratkaiseva käänne tapahtui 28 p:nä. XX AK:n vasen siipi, 3. Reservidivisioona ja v. d. Goltzin maanpuolustusdivisioona tuottivat Hohensteinin seuduilla tappion vihollisen XV AK:n oikealle siivelle, ja etelässä oli v. Francois voinut irroittaa päävoimansa takaa-ajoon Neidenburgin kautta itään päin. XX AK:n oikea siipi (41. Div.) kärsi sen sijaan vaikean tappion menettäen 2,400 miestä ja 13 tykkiä. Venäläiset eivät kuitenkaan pystyneet käyttämään hyväkseen tätä osamenestystä.

v. Belowin johtama I Res. AK marssi Allensteinin kautta joutumatta vielä 28 p:nä taisteluun vihollisen XIII AK:aa vastaan, joka taas alkoi illalla painaa Hohensteinin seuduilla päivän kuluessa voitokkaasti taistelleita joukkoja. Hohensteinin-Allensteinin alueella oli siis venäläisiä ja saksalaisia joukkoja kerroksittain!”[xxv]

Vihollinen meinasi päästä karkuun

”XVII AK (v. Mackensen) oli väärinkäsityksestä johtuen marssinut aamupäivän kuluessa kaikkine voimineen niin ikään Allensteinia kohti, mutta kun Hindenburg oli saanut tästä tiedon, hän käännytti armeijakunnan heti takaisin Jedwabnon ja Ortelsburgin suuntaan. Mackensen yritti nyt valtavin marssein korjata erehdystään, ja hän onnistuikin. Armeijan esikunnassa sen sijaan arveltiin, että venäläisten päävoimat tulisivat pääsemään pakoon, sillä ei uskottu Mackensenin enää ehtivän sulkemaan itään päin johtavia teitä.”[xxvi]

Käsky perääntyä loukusta

”Luoteisrintaman komentaja, kenraali Shilinski, joka oli 28 p:n aamuna saanut ilmoituksen 2. Armeijan siipiarmeijakuntien tappioista, antoi Samsonoville käskyn perääntyä Ortelsburgin-Mlawan linjalle. Rennenkampf sai käskyn edetä Allensteinin suuntaan, mutta tämä käsky peruutettiin ennen pitkää, kun Shilinski huomasi, ettei 2. Armeijaa enää ehdittäisi auttaa.

Samsonov antoi VI AK:lle käskyn pitää hinnalla niillä hyvänsä hallussaan Ortelsburgia, jotta armeijan päävoimien perääntyminen kävisi mahdolliseksi. Tämän jälkeen Samsonov ja hänen esikuntansa upseerit nousivat ratsaille ja lähtivät, yhden kasakkasotnian saattamina armeijakuntien luo. Siitä lähtien Samsonovilla ei ollut enää mitään mahdollisuuksia johtaa armeijaansa, radioasemankin hän oli lähettänyt esikunnan pääosan mukana Ostrolenkaan.”[xxvii]

Pakeneva lauma

”Samsonov kävi armeijakunnissa ja yritti järjestää niiden perääntymistä. Hän toivoi, että XV ja XXIII AK voisivat pitää puoliaan Grünfliessin-Neidenburgin alueella kunnes XIII AK:n perääntyminen olisi varmistettu. Mutta samalla kun yleinen perääntyminen alkoi 29 p:n vastaisena yönä, muuttui Samsonovin koko armeija valtavaksi laumaksi, jolla oli vain yksi yhteinen pyrkimys: päästä mahdollisimman nopeasti vihollista pakoon.”[xxviii]

Venäläiset antautuvat laumoittain

”XV AK yritti 29 p:nä päästä läpi Neidenburgin luona, mutta epäonnistui, sillä saksalaiset olivat jo asemissa kaupungin pohjoispuolella. Idempänäkin. Neidenburgin ja Willenbergin välillä, olivat saksalaiset ehtineet sulkea etelään päin johtavat tiet.

v. Francois'n joukkojen etumaiset osat olivat näet 29 p:n iltaan mennessä saapuneet aivan Willenbergin länsipuolelle. Pohjoissuunnasta etenevän v. Mackensenin armeijakunnan etumaiset osat taas pääsivät 30 p:n vastaiseen yöhön mennessä Ortelsburgin eteläpuolelle. Saartorengas oli vetäytymässä kiinni.

Hohensteinin pohjoispuolella tuhosivat v. Below'n armeijakunta, v. d. Goltzin divisioona ja XX AK:n 37. Divisioona vihollisen XIII Armeijakunnan. 3. Reservidivisioona ryhtyi ajamaan takaa sen rippeitä ja 41. Divisioona ajoi takaa XV Armeijakuntaa. Rennenkampfin armeijaa vastaan varmistavasta 1. Ratsuväkidivisioonastakin Hindenburg veti nyt yhden prikaatin takaa-ajoon etelään päin. Venäläiset antautuivat kaikkialla. Joukoittain, laumoittain he tulivat, juosten kädet koholla tai heiluttaen pistimeen kiinnitettyä valkoista vaatetta. Ja takaa-ajajat ottavat vankeja, satoja, tuhansia, kymmeniä tuhansia. Saksalaiset eivät tunne enää väsymystä, joka muutamaa päivää aikaisemmin oli jo painanut, lyijynraskaana heidän jäseniään. Aurinko polttaa armottomasti mutta he eivät tunne janoa eivätkä nälkää. Eteenpäin, eteenpäin, enemmän vankeja. Joukkojen suoritukset olivat uskomattomia, ilmiömäisiä. Monet osastot etenivät vuorokaudessa yli 50 km, ja lisäksi välillä taisteluja käyden.”[xxix]

Kenraalitkin vangiksi

”Venäjän XIII AK:n jäännösten pääosat antautuivat 29 p:nä metsissä Neidenburgin koillis- ja itäpuolella. XV ja XXIII AK:n päävoimat joutuivat vangiksi tai tuhoutuivat 29 ja 30 p:nä idempänä. Vain jotkin pienehköt osastot - suurimpaan kuului puolitoista rykmenttiä - pääsivät metsien läpi pujahtamaan omalle maalleen. - -

XIII ja XV Armeijakunnan komentajat, kenraalit Kljujev ja Martos, joutuivat muiden mukana vangiksi. Kenraali Martosin esikunta oli jo ennen sitä hajaantunut; esikuntapäällikkö, kenraali Matsugovski, oli kaatunut, komentajaa [Venäjän 2.A - jp] seurasi lopulta vain yksi haavoittunut upseeri ja kaksi kasakkaa. He harhailivat metsissä, pyrkien välttämään vangiksi joutumista. - -

Sillä välin on kenraali Samsonovin traagillinen kohtalo täyttynyt. Hän ampui itsensä, sillä hän ei jaksanut kantaa kammottavan tappion häpeää. Hän ei voinut astua korkeimman sotaherransa, tsaarin eteen tekemään tiliä.”[xxx]

Vihollisarmeija tuhoutui

”Elokuun  viimeisenä päivänä Hindenburg saattoi ilmoittaa keisarilleen vihollisarmeijan tuhoutumisesta. - -

50,000 venäläistä oli kaatunut, ja vangiksi oli joutunut 92,000; saaliiksi saatujen tykkien lukumäärä oli 350. Vankien joukossa oli 13 kenraalia, mm. XV ja XIII AK:n komentajat. Muiden armeijakuntien komentajien kohtalo ei ollut onnellisempi: VI AK:n komentaja kenraali Blagovestsenski erotettiin ja I Armeijakunnan komentaja kenraali Artamanov tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.”[xxxi]

Loistava tuhoamistaistelu

”Tannenberg on kaikkien aikojen sotahistorian suurimpia ja loistavimpia tuhoamistaisteluja. Sitä on monesti verrattu v. 216 e. Kr. käytyyn Cannaen taisteluun, jossa Hannibalin johtama 50,000 miehen vahvuinen Karthagon armeija tuhosi konsuli Terenlius Varron johtaman 69,000 miehen vahvuisen Rooman armeijan. Hindenburgin johtama 8. Armeija taisteli niin ikään suurta ylivoimaa vastaan. Hänellä oli välittömästi käytettävänään vain 196,000 miestä, kun taas Itä-Preussiin tunkeutuneita venäläisiä oli 504,000.

Ihailtavan rohkeuden ja loistavan johtajantaidon tuloksena oli 166,000 miehen keskittäminen 200,000 miehen vahvuista vihollisarmeijaa vastaan ja sen täydellinen tuhoaminen, sillä aikaa kun Rennenkampfin yli 200,000 miestä ja 9. Armeijan 92,000 miestä olivat toimettomina.”[xxxii]

Niemenin-armeijaa ei saatu tuhottua

Seuraavaksi Hindenburgin tehtävänä oli vapauttaa koko Saksan Itä-Preussin alue brutaaleista venäläisistä miehittäjistä.

[xxxiii]

Venäjän 1.A:aa (kenraali Rennenkampf) kutsuttiin Niemenin-armeijaksi. Sen päävoimat sijaitsivat Masurian järvien pohjoispuolella. Masurian järvien alue oli noin 60 km pitkä suojaten Rennenkampfin vasenta sivustaa ja vaikeuttaen Hindenburgin yritystä motittaa 1.A.

Hindenburg sai vahvistuksekseen länsirintamalta siirretyt XI AK:n ja Kaartin Res.AK:n.

Hindenburg ryhtyi jälleen rohkeaan saarrostavaan hyökkäykseen 6.9.1914 jättäen oikean sivustansa käytännössä suojaamatta (siellä olivat Venäjän 9.A ja muodostumassa 10.A).

”Samsonovin vaeltaessa Willenbergin metsissä viimeistä raskasta tietään oli Venäjän 1. Armeijan komentaja kenraali Rennenkampf istunut »Dessauer Hof»-hotellissa Insterburgissa nauttimassa lempijuomaansa »Mumm Gordon-Rouge»-samppanjaa. Mutta »Dessauer-Hof» oli nyt jätettävä, sillä Rennenkampf ei ollut halukas seuraamaan Samsonovin jälkiä [ampui itsensä - jp]. Syyskuun 10 p:nä, kun saksalaisten oikea siipi järvialueen läpi murtauduttuaan kääntyi saarrostavaan hyökkäykseen koillista kohti ja 8. Armeijan päävoimat samalla hyökkäsivät venäläisten rintamaa vastaan, antoi Rennenkampf perääntymiskäskyn. Armeija perääntyi Niemen-joen taakse saksalaisten ajaessa tarmokkaasti takaa.  Taistelut, päättyivät syyskuun 15 p:nä, mutta jo ennen sitä oli voimia ryhdytty irroittamaan muita tehtäviä varten. Ne hyökkäykset, joita venäläiset olivat Masurian-järvien taistelun aikana suorittaneet Mlawan-Grajewon linjaa vastaan, oli saatu torjutuksi.

Masurian-järvien taistelu ei ollut Tannenbergin veroinen, sillä Rennenkampfin päävoimien onnistui päästä pakoon. Tulos oli silti suuri: saksalaiset ottivat 45,000 vankia ja 150 tykkiä. Venäläisten omien ilmoitusten mukaan heidän kokonaistappionsa nousi 100,000 mieheen. Venäläiset olivat molemmissa suurissa Itä-Preussin taisteluissa menettäneet yhteensä noin 250,000 miestä, saksalaiset sen sijaan vain 37,000. Haavoittuneet huomioonottaen oli noin neljännes Venäjän kaikista voimista joutunut taistelukyvyttömyyden tilaan.”[xxxiv]

Itä-Preussi oli jälleen vapaa, mutta

”Kaikkialla Itä-Preussissa soivat kirkonkellot. Vihollinen oli voitettu, maa oli jälleen vapaana. »Menestyksen johdosta tuntemaamme iloa vaimensivat kuitenkin ne hävityksen kuvat, joita päivästä päivään saimme nähdä», kertoo I Armeijakunnan mainio komentaja v. Francois, itse itäpreussilainen, »ja kotiin palaavan väestön tuska ja epätoivo viilsivät syvälle sydämiimme, heidän löytäessään kotinsa raunioina ja etsiessään tuhkasta niitä rakkaita muistoja, joita perheessä oli vaalittu kuin pyhiä esineitä sukupolvesta toiseen».”[xxxv]

Hindenburg vastasi kokonaista armeijaa

”Mutta halki koko Saksan kiirivät suurten voittojen sanomat. Tan­nenberg näytti olevan takeena sodan onnellisesta päättymisestä huoli­matta Marnen tappiosta. Ja kaikkien katseet suuntautuivat Hinden­burgiin; hän vastasi jo, kuten oli tapana sanoa, »kokonaista armeijaa», hän voisi varmasti johtaa Saksan aseet voittoon.”[xxxvi]

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle


[i] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 180

[ii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 180

[iii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 181

[iv] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 181

[v] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivut 182-183

[vi] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivut 183-184

[vii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 184

[viii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 185

[ix] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 185

[x] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 186

[xi] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivut 186-187

[xii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 188

[xiii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 189

[xiv] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 192

[xv] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 192

[xvi] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 191

[xvii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 191

[xviii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivut 192-193

[xix] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 196

[xx] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 196

[xxi] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 198

[xxii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 199

[xxiii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivut 196-198

[xxiv] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivut 199-200

[xxv] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 200

[xxvi] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivut 200-201

[xxvii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 201

[xxviii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 202

[xxix] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 202

[xxx] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivut 204-205

[xxxi] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 206

[xxxii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 207

[xxxiii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 209

[xxxiv] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivut 209-210

[xxxv] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 211

[xxxvi] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 211

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle