Talvisota

Täydennetty 2.4.2010 Juhani Putkinen

Venäjä halusi valloittaa koko Suomen

Venäjän johto halusi valloittaa Suomen vuonna 1939. Niinpä he suorittivat pitkäaikaisia ja hyvin laajamittaisia valmisteluja. Kirjoittivat jopa kirjan Puna-armeijan marssiopas Suomeen. Siinä on kuvailtu hyvin yksityiskohtaisesti Suomen tiestö, sillat, jne. Tämä kirja on laajamittaisen tiedusteluoperaation tulos. Koska Suomen itärajan lähistöllä Venäjän puolella rajaa oli hyvin vähän ja huonoja teitä, niin Venäjä teki  valtavan tienrakennusurakan rakentamalla rautatieltä (Venäjän tärkein kuljetusverkosto oli ja on rautatiet) Suomen rajan suuntaan valtavan määrän uusia teitä ja rautateitä. Lisäksi he rakensivat huoltokeskuksia ja kuljettivat hirvittävän määrän materiaalia valmiiksi tulevaa hyökkäystä varten usean kuukauden kuluessa. Koska Suomen sodanjohdolla ei ollut tietoa näistä uusista teistä ja pitkään jatkuneista kuljetuksista sekä keskityksistä, niin Talvisodan alussa tuli yllätyksenä, että Venäjä kykeni hyökkäämään niin suurin joukoin myös Laatokan pohjoispuolisilla alueilla. Joukkoja Suomen suuntaan keskitettiin osittain jo keväällä 1939, samoin perustettiin uusia joukkoja Suomen rajan läheisyyteen. ”Motti”-Matti Aarnio on tehnyt erittäin hyvän tutkimuksen kuljetusväylien kapasiteeteista ja hyökkäysjoukkojen keskityksistä. Suurin osa joukoista sai keskityskäskynsä ja lähti liikkeelle jo syyskuun alkupuolella 1939 – ja silti tieverkosto ja rautatieverkosto oli lujilla kuljetusten vuoksi. Matti Aarnio osoittaa kuinka Venäjän rautatielaitos suoriutui erinomaisesti valtavista keskityskuljetuksista. Jo pelkästään Matti Aarnion kirja Talvisodan ihme osoittaa vääjäämättömästi, että Venäjän pitkän tähtäimen suunnitelmissa oli valloittaa Suomi – ja sitä suunnitelmaa toteutettiin vääjäämättömästi, oli ihan sama miten Suomi menetteli eri neuvotteluissa. Suomella oli vain kaksi vaihtoehtoa – alistua, kuten Baltian maat tai taistella – onneksi Suomi valitsi taistelun.

Neuvottelut ennen sotaa

Jotkut jälkiviisastelijat yrittävät edelleen väittää, että Suomi olisi voinut välttyä Talvisodalta myöntymällä Venäjän vaatimuksiin neuvotteluissa ennen sotaa. No, voihan se niinkin olla, että olisi välttynyt sodalta - mutta olisiko sitten ollut parempi joutua Venäjän miehittämäksi kuten Virolle, Latvialle ja Liettualle kävi? Se nimittäin olisi ollut vaihtoehto sodalle.

Pietari oli turvassa

Venäjä hännystelijöineen väittää aluevaatimustensa ja Talvisodan syyksi Suomen kautta Pietaria vastaan kohdistuneen uhkan - vaikka hyökkäyksen syynä olikin Venäjän imperialismi ja venäläisten isovenäläinen sovinismi.

Lainaan kenraali Erik Heinrichsiä, joka kertoo pääministeri Cajanderin puheesta 24.11.1939 (viikkoa ennen Talvisodan syttymistä): "Puhuja korosti kahta seikkaa, joiden pitäisi lieventää tilanteen jännitystä. Hänen mielestään Leningrad, »sikäli kuin Leningrad yleensäkään enää on mikään Neuvostoliitolle elintärkeä paikka» (!), oli täysin turvassa Saksan ja Venäjän tekemän liiton jälkeen. »Olihan se ainoa suurvalta, jonka aikaisemmin mahdollisesti oli voitu katsoa saattavan uhata Leningradia, - - - tehnyt hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa.» Puhuja huomautti, että äskeisen kehityksen tuloksena venäläisillä nyt oli hallussaan Baltian alueella, Viron ja Latvian rannikoilla ja saarilla, uusia satamia ja lentotukikohtia. Hän selitti, että meidän hallituksemme halusi vilpittömästi lujittaa suhteita suureen itäiseen naapurimaahan, kunhan se vain saattoi tapahtua Suomen omia elinetuja vaarantamatta."[i]

Liitto

Niinpä. Kommunistinen Venäjä ja kansallissosialistinen Saksa olivat liittoutuneet keskenään ja mm. hyökänneet yhdessä Puolan kimppuun - jakaen Puolan keskenään ja pitäen yhteisen voitonparaatin ja voitonjuhlan Puolan kukistumisen kunniaksi.

Venäjän ja Saksan välisen sopimuksen teksti löytyy täältä. Ja salaisen lisäpöytäkirjan teksti täältä.

Venäjän rikollinen hyökkäys Suomen kimppuun

Venäjä hyökkäsi rikollisesti Suomen kimppuun 30.11.1939 rikkoen Suomen ja Venäjän välillä voimassa ollutta hyökkäämättömyyssopimusta, Tarton rauhansopimusta ja sopimusta rajaselkkausten selvittämisestä - esittämättä minkäänlaista uhkavaatimusta ja julistamatta sotaa.

Tämän Venäjän rikoksen johdosta YK:n edeltäjä Kansainliitto erotti Venäjän jäsenyydestään ja kehotti jäsenmaitaan avustamaan Suomea kaikin mahdollisin tavoin puolustustaistelussaan.

Nukkehallitus

Hyökättyään Suomen kimppuun Venäjä perusti Terijoelle suomalaisen maanpetturin Otto-Wille Kuusisen "johtaman" nukkehallituksen kieltäytyen enää tunnustamasta Suomen laillista hallitusta. Jo tämä on erinomainen osoitus Venäjän suunnattomasta kataluudesta - sama peli muuten jatkuu edelleen, Venäjä on asettanut hyökkäystensä kohteeksi joutuneelle Tshetshenialle omia nukkehallituksiaan.

Lainaus: "Joulukuun 1. päivänä Moskova ilmoitti, että Terijoella oli, kuten sanottu, perustettu O. W. Kuusisen johdolla Suomen »kansanhallitus». Suomessa ei kukaan ottanut vakavasti tätä vallankaappaushallitusta. Oman kansan keskuudessa sillä ei ollut minkäänlaista kannatusta. Siitä huolimatta Terijoen-hallituksen perustaminen oli ulkopoliittisesti katsoen erittäin arveluttava ja pahaa enteilevä toimenpide. Olihan ajateltavissa, että ne valtiot, jotka syntyneessä maailmantilanteessa tahtoivat pysyä hyvissä väleissä Neuvostoliiton kanssa (ennen muita Hitlerin Saksa), tunnustaisivat Kuusisen marionettihallituksen Suomen hallitukseksi."[ii]

Jouluna, rauhan juhlana

Lainaus: "Muutama päivä ennen joulunpyhiä jaettiin joukoille ylipäällikön päiväkäsky n:o 7 (21. XII. 1939). Sen ensimmäinen ja ainoa pykälä kuului näin:

Jouluna, rauhan juhlana, lähetän tervehdykseni kaikille eri rintamilla sankarillisesti taisteleville joukoillemme, joiden voimakkaan suojan takana tänäkin kohtalokkaana hetkenä kansallemme on joulurauha turvattu.

Ajatuksemme pyrkivät näinä juhlapäivinä koteihimme ja omaistemme luo, mutta nykyhetken Suomen sotilaan on lujitettava mielensä ja kohotettava henkensä kestämään sen taistelun, minkä kohtalo on meidän suoritettavaksemme määrännyt. Ellemme sitä käy voittoon saakka, ei meillä kenelläkään ole oleva kotia enempää kuin isänmaata, ei vapautta enempää kuin joulurauhaakaan."[iii]

Parasta tehdä rauha

Suomalaiset sotilaat taistelivat uljaasti rikollista hyökkääjää vastaan. Mm. Laatokan Karjalassa oli saavutettu hyviä tuloksia tuhoamalla suuria määriä vihollisia mottitaisteluissa ja saatu valtavasti sotasaalista. Oli saavutettu upeita voittoja taisteluissa mm. Tolvajärvellä ja Suomussalmella Raatteen tiellä. Taipaleessa ja Kollaalla suurvallan massa-armeijat iskivät päätään konkreettisesti Karjalan mäntyyn - kärsien hirvittäviä tappioita.

Karjalan Kannakselle Venäjä keskitti kuitenkin lopulta niin valtavan ylivoiman, että se sai aikaan läpimurron Mannerheim-linjaan, jonka lujuutta Venäjä on karkeasti liioitellut - lujuus perustui lähinnä sitkeään suomalaiseen sotilaaseen, joka ei suostunut poistumaan poterostaan tulipa ryssiä päälle miten paljon hyvänsä.

Suomen tykistöllä ei ollut enää ammuksia mainita saakka - kun eduskunta oli pihdannut puolustusmäärärahoissa ennen Talvisotaa. Tehokasta apua ei ollut saatavissa mistään. Englanti ja Ranska tosin suorastaan pyysivät Suomea esittämään virallisen avunpyynnön, jonka jälkeen sitä apua olisi muka saatu - mutta aivan liian vähän ja aivan liian myöhään.

Siinä tilanteessa taistelun jatkamisessa ei enää katsottu olevan mieltä.

Lainaus: "Se tilanteenarvostelu, jonka Kannaksen armeijan komentaja 9. 3. 1940 esitti sähkeenä päämajaan sotamarsalkalle, kuului kokonaisuudessaan:

Ylipäällikölle:

Kannaksen armeijan komentajana katson velvollisuudekseni esittää, että armeijan nykyinen tila on sellainen, etteivät enemmät sotatoimet voi johtaa muuhun kuin tilanteen jatkuvaan heikkenemiseen ja uusiin alueluovutuksiin. Käsitykseni tueksi esitän elävän voiman jo tapahtuneen ja edelleen jatkuvan lukumääräisen kulumisen. Pataljoonien taisteluvahvuuden ilmoitetaan yleensä jo nyt olevan alle 250 miestä ja päivittäisten kokonaistappioiden nousevan tuhanteenkin. Fyysillisten ja henkisten rasitusten seurauksena ei jäljelläolevien taisteluvoima ole sama kuin sodan alussa. Huomattavat upseeritappiot vähentävät edelleen supistuneitten yksikköjen käyttöarvoa. Vihollisen tykkitulessa ja ilmapommituksessa tuhoutuu konetuli- ja panssaritorjunta-aseita siinä määrin, että tuntuvaa puutetta kriitillisillä rintamaosilla usein esiintyy. Kun lisäksi rintaman oikean siiven tapahtumat ovat pakottaneet uuteen voimainkulutukseen varustamattomassa maastossa ja tähänastisen rintaman kustannuksella, on puolustuksemme kestävyys täten uhkaavasti heikentynyt. Usein hyvinkin vaikea ilmatilanne vaikeuttaa joukkojen siirtoa ja huoltoa. Rannikkoryhmän komentaja, kenraaliluutnantti Oesch on minulle korostanut joukkojensa lukumäärän vähyyttä ja moraalista väsähtäneisyyttä eikä sano voivansa uskoa niillä saavutettavan menestystä. II Ak:n komentaja, kenraaliluutnantti Öhquist on esittänyt mielipiteenään, että ellei yllätyksiä tapahdu, voi ak:n nykyinen rintama kestää viikon, mutta ei kauemmin, johtuen elävän voiman, erityisesti upseeriaineksen kulumisesta. III Ak:n komentaja, kenraalimajuri Talvela ilmituo ajatuksenaan kaiken olevan hiuskarvan varassa.

                                                Kenraaliluutnantti Heinrichs

Huom. Kannaksella oli Talvisodan päättyessä neljä armeijakuntaa tai vastaavaa yhtymää: I, II ja III A. K. sekä ns. Rannikkoryhmä. Viimeksimainitun komentajana oli aikaisempi yleisesikuntapäällikkö Oesch. I A. K:n komentaja kenr. maj. Laatikainen ei ko. iltana ollut puhelimitse tavattavissa."[iv]

Viimeiset 15 minuuttia

Venäjä ei olisi ollut Venäjä, ellei se olisi purkanut voimatonta raivoaan Suomea kohtaan sodan viimeisinä 15 minuuttina - kun puna-armeija ei ollutkaan kyennyt täyttämään tehtäväänsä, eli valloittamaan Suomea.

Lainaus: "Klo 10 jälkeen alkoi pitkin rintamaa hiljetä, ja tuntui siltä, että laukaustenvaihto voisi lakata minä hetkenä hyvänsä. Mutta äkkiä, neljännestä vailla 11, venäläiset avasivat kiivaan tykistötulen. Kaikki patterit näyttivät saaneen käskyn peittää tulella suomalaisten asemat niiden koko syvyydeltä. Oli kuin helvetti olisi päässyt irti. Venäläiset itse katselivat näytelmää suut auki ja sormet korvissa. Maa tärähteli tykkien kuminasta ja ammusten räjähdyksistä. Tänä neljännestuntina meidän joukkomme kärsivät varsin huomattavia tappioita. Moni mies, joka oli hetkeä aikaisemmin varustautunut kirjoittamaan kotiin vanhemmilleen, morsiamelleen tai vaimolleen, että he voisivat valmistautua pikaiseen tapaamiseen, ei tullutkaan koskaan kotiin.

Me emme olleet ainoat, jotka emme voineet käsittää tätä päähänpistoa, tätä sodan viimeisinä viitenätoista minuuttina valloillaan ollutta murhaavaa tykistötulta. Myöskään venäläiset etulinjan miehet eivät sitä ymmärtäneet. »Kun suomalaiset upseerit kysyivät sodan jälkeen, miksi sen teimme, saatoimme vain kohauttaa olkapäitä.»"[v]

Torjuntavoitto

Suomi saavutti Talvisodassa (kuten Jatkosodassakin) hienon torjuntavoiton.

Lainaus: "Talvisodan hengen lisäksi oli ylipäällikön ansiota, että seurannutta tappiota voitiin pitää voittona. Voitiin sanoa voitoksi sitä, että rauhan Neuvostoliiton kanssa solmi maaliskuussa 1940 hallitus, jonka (ja samalla koko yhteiskuntajärjestyksemme) Moskova oli kolme kuukautta aikaisemmin aikonut kerta kaikkiaan mitätöidä perustamalla oman Terijoen-hallituksensa."[vi]

Yhteenveto

Imperialistinen roistovaltio Venäjä yritti kiistattomasti valloittaa koko Suomen, mutta puna-armeija ei kyennyt suoriutumaan tästä sille annetusta tehtävästä.

Talvisota kesti "105 kunnian päivää". "Koko maailma" ihasteli ja ihmetteli pienen Suomen uljasta vastarintaa imperialistista idän jättiläistä vastaan.

Talvisodan rauhansopimuksessa Suomi kuitenkin menetti noin 12% Suomen laillisesta alueesta. Tästä Venäjän miehittämästä Suomen alueesta puna-armeija onnistui asevoimin valtaamaan vain murto-osan.

Joku voi ajatella, että hyökätessään Suomeen 30.11.1939 Venäjä olisi lähtenyt ”soitellen sotaan”. Minä en ajattele näin. Minusta kyseessä oli yksi etappi Venäjän suunnitelmassa valloittaa koko Eurooppa, aluksi. Se on sitten ihan eri asia, että Talvisota olisi voinut sujua Venäjän kannalta paremminkin. Venäjä sai kuitenkin oleellisesti heikennettyä Suomen kykyä puolustautua Venäjän hyökkäyksiä vastaan (Stalinin sanoin nyt oli mahdollisuus hyökätä Helsinkiin sekä Hangosta, että Viipurista).

Suurin kunnia

Marsalkka Mannerheim 70-vuotispäivillään: "Oman kotikonnun puolustaminen on ylin velvollisuus ja suurin kunnia, mikä voi tulla ihmisen osaksi."[vii]

Sen velvollisuuden suomalaiset täyttivät Talvisodassa viimeistä piirtoa myöten - saaden kunnioituksen osakseen ja koko Suomen osaksi.

Hyökkäämättömyyssopimus

Hyökkäämättömyyssopimuksen jatkosopimus

Molotov-Ribbentropsopimus

Saksalaisvastaisuus Suomessa

Suomen ja Venäjän väliset neuvottelut ennen Talvisotaa

Neuvottelut olivat harhautusta

Hyökkäyskäsky

Venäjän valheita Talvisodan syystä

Venäjän hyökkäystavoitteita

Talvisodan syttyminen 30.11.1939  

Nukkehallitus Suomelle

Suur-Suomi

Suomen aseistus Talvisodan alussa

Talvisodan kenttätykit

Talvisodan ammukset

Venäjän joukkoja ja kalustoa

Mistä Venäjän joukot

Mottisota - urbaania legendaa

Suomussalmen ja Raatteen tien mokat

Luultiin että Susitaival tapattaa meidät kaikki

Huononäköinen puna-armeijan eversti

Motissa

Suurmotin teko

Rykmentinmotti

Kenraalimotti

Mannerheim-linja Talvisodassa

Taipaleenjoen sankarit on kaikki kuallu

Talvisotaa ilmassa

Mannerheimin päiväkäsky 1.12.1939

Terijoen hallitus

Risto Rytin puhe 8.12.1939

Tolvajärven ratkaisutaistelu

Ilomantsin torjuntavoitto Talvisodassa

Talvisodan lopettaminen

Suomi sai apua

Mannerheimin päiväkäsky 13.3.1940

Suomalaiset oli tarkoitus asuttaa muualle

Venäjän tappioista Talvisodassa

Miksi Venäjä epäonnistui valloitusyrityksessään  

Talvisota ja Ruotsi

 

Suomen historiaa

Etusivulle


[i] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa II, 1960, sivu 97

[ii] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa II, 1960, sivu 114

[iii] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa II, 1960, sivu 132

[iv] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa II, 1960, sivut 469-470

[v] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa II, 1960, sivu 177

[vi] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa II, 1960, sivut 464-465

[vii] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa II, 1960, sivu 68

Suomen historiaa

Etusivulle