Talvisodan lopettaminen

Taustaa

Saksa ja Venäjä olivat liittoutuneet keskenään Venäjän aloitteesta elokuussa 1939 jakaen naapureitaan keskenään ”sulle-mulle-periaatteella”. Nämä liittolaiset hyökkäsivät yhdessä Puolan kimppuun jakaen Puolan keskenään. Venäjä vaati Suomelta mm. tukikohtaa Hankoon ja Kannaksella olleen pääpuolustuslinjan hävittämistä, jotta Venäjän olisi helpompi valloittaa koko Suomi. Suomi ei suostunut vaatimuksiin - neuvottelut olivat tosiasiassa harhautusta, jotta Suomi luulisi ettei Venäjä hyökkää Suomeen.

Venäjä hyökkäsi rikollisesti Suomen kimppuun alkaen 30.11.1939 kello 6.30 sotaa julistamatta ja rikkoen törkeästi Suomen ja Venäjän välillä voimassa olleita Hyökkäämättömyyssopimusta, Tarton rauhansopimusta, Sopimusta rajaselkkausten selvittämisestä, sekä allekirjoittamaansa YK:n edeltäjän Kansainliiton peruskirjaa.

Näin syttyi Suomen ja Venäjän välillä käyty Talvisota, joka kesti 105 kunnian päivää. Sodassa Venäjä yritti valloittaa koko Suomen, mutta Suomi saavutti torjuntavoiton - Venäjä epäonnistui yrityksessään ja kärsi valtavat tappiot päättömissä hyökkäyksissään.

Maanpuolustus oli laiminlyöty

Ennen Talvisotaa Suomi oli valitettavasti laiminlyönyt Maanpuolustuksen, eli varautumisen sotaan. Uskottiin Hyökkäämättömyyssopimukseen, Kansainliittoon ja kuka mihinkin, eikä annettu tarvittavia resursseja (rahaa) maanpuolustuksen kehittämiseen. Siten ei ollut moderneja hävittäjälentokoneita, ei modernia raskasta tykistöä - eikä edes vanhalle tykistölle riittävästi ampumatarvikkeita. Melkoinen osa suomalaisista miehistä oli jätetty kouluttamatta - säästösyistä.

Kuinka ollakaan nyt vuonna 2009 maanpuolustuksen tila on verrattavissa tähän surkeaan tilanteeseen juuri ennen Talvisotaa - mutta eipäs hypitä aiheesta.

Vihollinen eteni

Vähäiset joukkomme olivat äärimmäisen väsyneitä, eikä laadullisesti korkeatasoinen tykistömme voinut tukea jalkaväkeä riittävästä kroonisesta ammuspulasta johtuen. Niinpä Venäjän joukot mursivat valtavalla miesylivoimalla ja kaluston määrällisellä ylivoimalla Kannaksella puolustuslinjan toisensa jälkeen edeten vääjäämättä kohti Helsinkiä. Venäjän joukot kärsivät suunnattomia tappioita, mutta niistä ei välitetty. Suomella ei ollut vaihtaa joukkoja lepoon - koulutuskeskuksissa kyllä yritettiin pikakouluttaa miehiä, jotka oli jätetty kouluttamatta rauhan aikana, silloin kun olisi pitänyt kouluttaa. Kouluttamattomien miesten lähettäminen teräsmyrskyyn olisi ollut lähes murhaan verrattavissa oleva teko.

Suomi yritti rauhaa

Suomi yritti lopettaa sodan - saavuttaa rauhan - koko sodan ajan, aivan Venäjän hyökkäyksen alkamisesta saakka, mutta tuloksetta. Imperialistinen Venäjä väitti kyynisesti, ettei se edes ole sodassa Suomen kanssa vaan on ystävällisissä suhteissa Suomelle perustamansa nukkehallituksen kanssa.

Siten Venäjä ei edes suostunut neuvottelemaan Suomen laillisen hallituksen kanssa.

Venäjä ”katsoi Terijoen hallituksen perustamisen jälkeen, ettei se ollut sodassa Suomen kanssa ja hylkäsi 4.12. Ruotsin lähettilään kautta jätetyn Suomen tarjouksen neuvottelujen aloittamisesta uudelleen.”[i]

Vasta kun Venäjä huomasi, ettei tästä sodasta tullutkaan riemumarssia Helsinkiin ja näytti, että Venäjä saattaa joutua Saksan liittolaisena sotaan Englantia ja Ranskaa vastaan, Venäjä suostui jälleen neuvottelemaan Suomen laillisen hallituksen kanssa.

Salkuton ministeri J. K. ”Paasikivi on 30.1.1940 kirjannut muistiin yllättävän käänteen, jonka hän on kuullut pääministerin ja ulkoministerin kanssa käymässään neuvottelussa: »Tukholmasta oli tullut kirje Erkolta. Günther oli ilmoittanut Erkolle, että Kollontay oli käynyt Güntherin luona ja lukenut sähkeen, jonka hän oli saanut Molotovilta ja jossa sanottiin että Neuvostoliitto [Venäjä - jp] ei kieltäydy neuvottelemasta ’Ryti-Tannerin’ hallituksen kanssa. Tahtoo saada tietää, mitä Suomen hallitus tarjoaa.»”[ii]

Huomattakoon, että Venäjä nimenomaan halusi saada aikaan Toisen Maailmansodan, jossa Venäjän skenaarion mukaisesti Saksan, Englannin ja Ranskan piti ensin kuluttaa voimansa loppuun - että Venäjän olisi sitten helppo hyökätä länteen maailmanhistorian suurimmin joukoin heinäkuussa 1941 valtaamaan koko Euroopan - aluksi. Siihen suunnitelmaan ei mitenkään sopinut, että Englanti ja Ranska joutuisivat sotaan Venäjää vastaan jo Talvisodan aikana.

Kosketus kariutui

Suomen ulkoministeri Väinö Tanner kävi Tukholmassa 4-6.2.1940 keskustelemassa Ruotsin ulkoministeri Güntherin ja Venäjän suurlähettilään Ruotsissa Kollontayn kanssa. Venäjä vaati edelleen Suomen Hankoa sotilastukikohdakseen, jotta voi sieltä uhata suoraan Helsinkiä. Tanner ehdotti yksityisesti jonkin saaren luovuttamista Suomenlahden suulta.

”Kollontayn raportoitua Molotov 6.2. vastasi: »Tannerin ehdotus Hangon korvaamisesta saarilla ei muuta meidän kantaamme, eikä se siis valitettavasti ole perusta neuvotteluille.»”[iii]

Kädenvääntöä hallituksessa

Pääministeri RistoRyti vieraili Tannerin kanssa 10.2. Päämajassa, ja siellä järjestettiin puolustusneuvoston kokous. Rytin mukaan puolustusneuvosto asetti päämääräksi: »1) rauha 2) Ruotsin apu 3) Englannin ja Ranskan apu (huolestuttava). Saarista 1) Jussarö 2) Örö ja 3) Utö, joita ei olisi annettava. Kannaksella raja  Inon ja Seivästön puoliväliin rannikolla ja sisämaassa Lipola mutkaan, joten ryssille sisämaahan kymmenkunta kilometriä. Vammeljoki y.m. joet ja järvet rajoina. Petsamo pitäisi voida säilyttää.» -- Paasikivi kuuli 11.2. Waldenilta kokouksesta: »lopuksi oli yksimielisesti asetuttu sille kannalle, että rauha olisi saatava niin pian kuin mahdollista ja että Venäjälle olisi pakko myöntää myös tukikohta Suomenlahden pohjoispuolella, ensisijassa Jussarö. Mannerheim myös samaa mieltä.»”[iv]

12.2.1940 Ulkoasiainvaliokunnan kokous, myös presidentti Kallio oli läsnä: ”Tanner esitti toimintasuunnitelman: 1) Olisi pyrittävä rauhaan Venäjän kanssa ja oltava valmiit myöntämään myös tukikohta: Jussarö. 2) Toisessa sijassa pohjoismainen avustus. 3) Länsivaltojen avustus, jos emme saa toteutetuksi 1) tai 2) -kohdissa mainittuja ehtoja. --

Puolustusministeri Juho Niukkanen ei luullut olevan mahdollisuuksia rauhaan niin kauan kuin venäläisten hyökkäys jatkuu. Nyt on siis ainoastaan sodittava ja saatava ammuksia lisää Ruotsista pian.

JKP [Juho Kusti Paasikivi - jp] kannattaa rauhanneuvotteluja Tannerin ehdoilla. Ammuksia on saatava niin pian kuin mahdollista.

[Opetusministeri Uuno] Hannula: Ei ole mahdollista päästä rauhanneuvotteluihin Venäjän kanssa. Apua on otettava, mistä saadaan, sekä Ruotsista että länsivalloista. Joka tapauksessa me sekaannumme länsivaltojen ja Saksan väliseen sotaan.

[Oikeusministeri J. O.] Söderhjelm: Suomi ei voi luovuttaa tukikohtaa Suomenlanden länsirannalla. Koko kansa luulee, että taistellaan juuri tästä asiasta. Nyt on sodittava ja pohjoismainen apu on parempi kuin länsivaltojen. Pian voidaan antaa ultimatumi Ruotsille, että meille tarjotaan apua länsivalloista ellei Ruotsi tule mukaan. Länsivallat tulevat voittamaan sodan ja meidän on silloin hyvä olla heidän puolellaan.

Ryti: Jos saisimme rauhan Tannerin esittämillä ehdoilla, niin se olisi tehtävä. Ellemme saa rauhaa ja Ruotsi anna meille effektiivistä apua joukoilla, niin länsivalloista, mutta riittävässä määrässä. Meidän tykistömme nykyinen tila on riittämätön. Ehdotti että Tanner lentää Tukholmaan, että luovuttavat meille 96 kenttätykkiä ja myös joukkojen saamista. Sota rasittaa meitä myös taloudellisesti. Amerikan apuun ei meidän pidä laskea.”[v]

Länsivaltojen avusta Suomelle

Englanti ja Ranska toimittivat Suomelle materiaalista apua ja tarjosivat myös joukkojaan Suomeen - mukaan luettuna pommikoneita miehistöineen. Odottivat sanojensa mukaan vain Suomen virallista avunpyyntöä. Perille Suomeen joukkoja olisi parhaassakin tapauksessa tullut kuitenkin merkityksettömän vähän - Ruotsi ja Norja kielsivät joukkojen läpikulun ja Ruotsi jopa uhkasi poistaa rautateiltään kiskot, jos länsivaltojen joukot yrittävät tulla Suomeen ilman Ruotsin lupaa.

Katsotaan yleisesti, ettei Suomen auttaminen ollut Englannin ja Ranskan primäärinen tavoite - vaan päästä estämään Ruotsin materiaalitoimitukset Saksalle.

Avuntarjouksesta oli kuitenkin välillistä hyötyä Suomelle - varsinkin suunnitelmista pommittaa Bakua, joka oli Venäjän ehdottomasti tärkein öljyntuotantoalue. Nämä länsivaltojen pyrkimykset pakottivat Venäjän tekemään rauhan ennen Suomen puolustuksen luhistumista. Tässä artikkelissa lisää.

Suomi piti kyseistä lännen apua ns. viimeisenä oljenkortena, jos mikään muu keino ei näyttäisi turvaavan Suomen itsenäisyyden jatkumista. Suomen hallitus luonnollisesti yritti koko ajan ottaa selvää millaista apua Suomeen olisi saatavissa, JOS Suomi pyytäisi apua.

Lännen aseellisesta avusta keskusteltiin

Hallituksen istunnossa 1.3.1940 kello 11: Tanner: Nyt ei ole saanut yön rauhaa, maailma on niin täynnä kohua. Lontooseen ja Pariisiin tiedoitettiin eilen illalla Venäjän rauhanehdot ja että Ruotsi kieltää läpikulun, joten länsivaltojen avustusoperatio kaatuu siihen. Ranskan ministeri Mangy kävi jo illalla keskellä istuntoa minua tapaamassa puhuen pateettisesti, että Ranskassa ovat levottomia aikomuksistamme. Hänen ajatustensa linja oli, että avustuksen oikea määrä on noin 20.000 miestä erikoisjoukkoja. Ranskan hallitus on varma siitä, ettei Ruotsin kanta ole lopullinen. Jos Suomi vain kestää muutaman viikon, niin apu on lähellä. Rauhanteko merkitsisi kapitulationia ja Suomen silpomista. Hän vakuutti, että apujoukko on täällä maaliskuun kuluessa. Viittasin siihen, että voisimme palata heidän suunnitelmaansa, ellemme saisi rauhaa syntymään. -- Kello 6 aikaan Holma soitti olleensa Daladier'n kutsusta tämän luona. Daladier alleviivasi voimakkaasti, että hän tekee kaikkensa, että lähetettäisiin tarpeeksi suuria joukkoja. Yöllä tuli useita soittoja Lontoosta ja Pariisista, jotka panevat kaikkensa liikkeelle estääksensä neuvottelujen alkamista. Nyt ovat heränneet huomaamaan, että apu on kiireellinen. Holmalta tuli lisäsähke. Ulkoministeri oli ilmoittanut hänelle Ganevalin tarkoittaneen, että alppijoukkoja tulee 12.000 miestä. Virallisen ilmoituksen mukaan ensimmäiseen apujoukkoon kuuluu noin 50.000 miestä, jotka ovat Suomessa maaliskuun lopulla. Länsivallat tulevat painostamaan Ruotsia ja Norjaa päästämään joukot lävitse. Luultavasti odottavat hallitukset virallista avunpyyntöä lähteäksensä liikkeelle. Holma soitti uudelleen ½ 2 yöllä. Daladier vahvisti, että maaliskuussa tulee 50.000 miestä valiojoukkoja perille ja että Englanti ja Ranska hoitavat läpikulun. Pyysivät, ettei Suomi jatkaisi neuvotteluja. Myös Kaukaasian kysymys on kypsymässä. -- Jos uskaltaisi luottaa siihen, että Venäjän intressi välttää joutumasta mukaan suursotaan on hyvin voimakas, niin voisi vastata niin, ettei se ole hylkäävä eikä hyväksyvä. Siten voitettaisiin aikaa. Voisimme valittaa ehtojen ankaruutta. Pääministerillä on ajatus, että voisi käyttää kysymysmuotoa. Kun määritelmät ovat hyvin epämääräiset, voisimme pyytää täsmällisempiä tietoja. Samalla voisi pyytää kompensatiota. Tämä on sotamarsalkan ajatus. Voittaisimme pari päivää, niin että ehtisimme saada selvyyttä länsivaltojen todellisista aikomuksista. Täytyy panna puukko kurkulle länsivalloille. On pyydettävä virallinen vahvistus siitä, että tänne tulee 50.000 miestä maaliskuussa ja sen jälkeen enemmän. Kaikkein kiireellisimpänä on vaadittava heti saada vähintään sata pommikonetta miehistöineen.”

Niukkanen: ”Kun tilannetta arvostellaan ei minusta ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä niin kuin täällä on ehdotettu: vastata ilman lupausta ja samalla hankittava selvitys länsivalloilta. Miniminä 50.000 miestä, täällä maaliskuussa, sekä heti vähintään 100 pommikonetta miehistöineen. Minulla on se käsitys, että jos saisimme tuon lentoavun, se ratkaisevalla tavalla vaikuttaisi joukkojen mielialaan. Ryssä pysähtyisi Viipurin linjalle. Tämä on rintamapäälliköiden ainoa toivomus. Hyväksyn täydellisesti suunnitelman. Asiasta ei kannata sen pitempään filosofoida.”

Maatalousministeri P. V. Heikkinen: ”Tähän saakka on suunniteltu toimenpiteitämme lähtien siitä, ettemme ulkomailta saa tehokasta apua. Nyt tilanne on muuttunut. Yhdyn pitemmittä puheitta ulkoministerin ehdotukseen. Jos tällaisia voimia tulee, on meillä mahdollisuus voittaa.”

Ryti: ”Joudumme suureen tuntemattomaan, mutta siinähän muutenkin ollaan. Mietittyäni asiata olen tullut samalle linjalle kuin ulkoministeri. En puhuisi mistään lupauksista, vaan tekisin venäläisille eräitä kysymyksiä. Se ei sido meitä mihinkään ja pitää yllä keskustelua. Samalla kannalla oli sotamarsalkka, jonka kanssa aamulla puhuin.”

Hannula: ”Näiden positiivisten tietojen jälkeen sotaa on jatkettava.”

Tanner: ”Ei ole monta minuuttia aikaa enää!”

Presidentti Kyösti Kallio: Ilman pitempiä keskusteluja voimme kai sopia siitä, ettei eilistä sähkösanomaa jätetä perille. Ryhdymme sitten ulkoministerin ehdottamiin toimenpiteisiin. Kysymys muodosta on tärkein. Keskustelu olisi siihen keskitettävä. Asian jouduttamiseksi pyydän, että ulkoministeri tekee ehdotuksen.”[vi]

 

-----

 

Eli hukkuva oli nyt tarttumassa oljenkorteen, jota tarjottiin (mutta joka ei todellisuudessa ollut niin vahva kuin miltä näytti - jp).

 

-----

Hallituksen istunto 2.3.1940 kello 11: Tanner: ” -- Tietoja on tullut myös Pariisista, mutta ei vielä Lontoosta. Holma ilmoitti kello 2.40, että Ironside, joka on Pariisissa, oli vakuuttanut Lingin tietojen perustuvan erehdykseen. On suunniteltu lähetettävän 2 englantilaista ja 1 ranskalainen divisioona, jotka olisivat valmiit lähtemään maalisk. 12 p:nä. Englannin hallitus harkitsee toimenpiteitä ja ihmettelee, ettei Gripenberg ole esittänyt avunpyyntöä. Suunnittelevat myös ilmavoimien lähettämistä. Kello 8 i.p. Daladier ilmoitti, että joukot tulevat maaliskuussa ja että Ruotsin vastustus kyllä voitetaan. Olivat valmiit lähettämään ainakin 50 pommikonetta miehistöineen. Oli myös annettu käsky valmistaa Petsamon operatiota.”

Ryti: Englantilaiset ihmettelevät, ettei Gripenberg ole tehnyt alotetta, vaikka Holma on. Sama sähkösanoma lähetettiin molemmille. Gripenberg ilmoitti kello 10 illalla olleensa Halifaxin luona ja sähköittäneensä asiasta, mutta tuota sähkösanomaa ei vielä ole tullut. Sen sijaan Holma on soittanut saaneensa tietää, että tulos oli positiivinen. Sanelin puhelintiedustelun Lontooseen kysyen, mikä tekee nyt mahdolliseksi 50.000 miehen kuljettamisen puolta lyhyemmässä ajassa, kun aikaisemmin oli väitetty rautateiden kantokyvyn rajoittaneen apujoukon suuruuden. Vastausta ei toistaiseksi ole kuulunut. Keskustelin äsken sotamarsalkan kanssa, joka ilmoitti, että joukot nyt ovat asettuneet uudelle linjalle. Vain vähäiset vihollisjoukot ylläpitävät tuntumaa niiden kanssa. Itä-Lemetin motti on nyt puhjennut. On saatu 105 tankkia, lähes 2.000 miestä, tankkiprikaatin päällikkö ja divisioonankomentaja ovat kaatuneet.”

Kallio: ”Tilanne on paljon lohdullisempi kuin toissa iltana.”

Valtiovarainministeri Mauno Pekkala: ”On tyydytyksellä pantava merkille, että tilanne on siksikin tyydyttävä kuin se on. Vastaus oli vaarallinen, mutta täytyy toivoa, että se johtaa parempaan tarjoukseen. Mutta en ole vakuutettu siitä. Sen näkee vasta, kun vastaus saadaan. Minusta tuntuu, että länsivaltojen apu suurelta osalta on bluffia. Eiväthän he auttaneet Puolaa, vaikka olivat luvanneet. ja Tshekkoslovakiaa he kehottivat antautumaan. En pane suurta painoa avustukseen. Asian ydin on, miten se pääsee tänne. Se pienentää avun merkitystä. Vaikeata on tietää, mihin olisi ryhdyttävä. Omasta puolestani olisin, jos kaupungit jätettäisiin pois, valmis vakavasti harkitsemaan rauhaa. Näin kauniilla ilmoilla jatkuu maan hävitystä. Ja minulla on se käsitys, ettei sotilaallinen asema ole kovin vahva. Vaarannamme kansamme kohtalon, ellemme ole varovaisia.”

Kauppa- ja teollisuusministeri V. A. Kotilainen: ”Yhdyn ministeri Pekkalaan. Sen lisäksi on koetettava saada selville, mikä mahdollisuus meillä on omalla puolellamme hoitaa joukkojen kuljetusta. Tilanne rautateillä on heikko pommitusten takia. Vaadittaisiin ääretön määrä rautatievaunuja. Nyt jo Norjassa on lasteja, joiden kuljetus ei ole leikinasia. Ei liene kellään meistä selvillä, mitkä kuljetusmahdollisuudet ovat. Tornio on kaukana rintamalta.” [Eli suuren innostuksen jälkeen alkaa realismi herätä - jp]

Niukkanen: ”Olen sitä mieltä, että on koetettava prässätä länsivalloilta sitovia ilmoituksia avusta, ennen kaikkea lentolaivueita miehistöineen. Mutta ei ole tehtävä mitään ratkaisua, ennen kuin uusi vastaus on saatu. -- ”

Paasikivi: ”Olen samaa mieltä kuin edelliset puhujat. Pääkysymys on saada niin kunniallinen rauha kuin mahdollista. Näkyy selvästi että länsivallat eivät halua rauhaa täällä vaan sodan jatkamista ja että ne siinä mielessä auttavat meitä. Luulen että Saksa ja Ruotsi toivovat sodan päättymistä. En usko länsivaltojen avun tehokkuutta. Kai meillä pitäisi olla asiantuntijoita, jotka voisivat sanoa, kuinka suuria joukkoja nuo rautatiet jaksavat kuljettaa. --”[vii]

Hallituksen istunto 3.3.1940 klo 11: Tanner: ” -- Olemme ymmärtääkseni kulkeneet nuoran loppuun saakka. Voimme antaa länsivaltojen yrittää painostusta, mutta en usko niiden ryhtyvän pakkokeinoihin [Norjaa ja Ruotsia vastaan, jotka olivat kieltäneet joukoilta läpikulun - jp]. Emme voi jatkaa tällä linjalla. Meille jää palaaminen Moskovan linjalle. -- ”

Kallio: ”Eikö voisi vielä odottaa vastausta. Ihmettelen, että Ruotsi, joka on välittäjä painostaa meitä [uhkasi lopettaa avun Suomelle - jp]. Näyttää kuitenkin siltä kuin ei voisi perustaa länsivaltojen apuun, paljonko tulee, tuleeko ajoissa. Ei siitä tulisi meille todellista apua.”

Pekkala: ”Hieno epäilys, joka minulla jo aikaisemmin oli, on osoittautunut aiheelliseksi. --”

Niukkanen: ”Minusta olisi suorastaan riskeerattua nyt ilmoittaa Moskovalle, että periaatteessa hyväksymme heidän ehtonsa. Sellainen vastaus tekisi lopun länsivaltojen avusta. Ruotsista emme saa tukea. --”

Sisäministeri Ernst von Born: ”Ennen kuin mennään uuteen vastaukseen, täytyy selvittää ettei länsivaltojen apuun todella voida perustaa. Vasta sen jälkeen voidaan taipua.”

Kotilainen: ”Olemme joutuneet vaikeaan tilaan, joka vaatii vakava harkintaa, ettemme menettäisi fataljeja. Olemme vaarassa menettää liittovaltioiden avun ja sen materiaalisen tuen sekä Ruotsin antaman tarveaine- ja raha-avun, joka meille on aivan välttämätön. Silloin olemme aivan Moskovan vallassa. Olen siksi sitä mieltä, että koettaisimme uudelleen löytää kosketuksen Moskovaan, niin vaikeaa kun se tie onkin meidän kulkea.”

Hannula: ”Olen sitä mieltä, että vihdoinkin pyytäisimme apua länsivalloilta. Olisi pitänyt tehdä se jo paljon aikaisemmin. Jos menettelemme ulkoministerin esittämällä tavalla, olemme täysin yksin: Venäjän armoilla neuvottelujen aikana ja niiden jälkeen.”

Söderhjelm: ” -- Omasta puolestani ehdotan, että koetamme jatkaa peliä muutaman päivän. En tiedä, enkä viidessä minuutissa voi keksiä, mitä nyt olisi tehtävä. Mutta meillä ei ole tietoja länsivaltojen reagoinnista Ruotsin vastaukseen. -- ”

--

Ryti: ”Äskeisen keskustelun jälkeen länsivaltojen edustajien kanssa minusta on aivan selvää, että heidän apunsa ei ole niin suuri, että se voisi vaikuttaa ratkaisevasti. Molemmat yhteensä lähettävät 6.000 miestä. Ei se mitään merkitse. Tämä joukko lähtee maaliskuun 15 p:nä ja on täällä huhtikuun 2-3 viikolla. Sen jälkeen lupaavat enemmän apua, mikäli rautatiet sallivat, mutta ei ennen huhtikuun loppua.”

--

Ryti: ” -- Ministerit ilmoittivat äsken, että tulee kaksi prikaatia. Se vastaa sitä määrää, mikä tänne tulee huhtikuun 2-3 viikolla. Mitä jälkeenpäin tulee, jos tulee, saapuu vasta touko-kesäkuussa. Ministeri Gripenberg sanoi Halifaxin huomauttaneen, että 50.000 miehen pyyntö hämmästytti häntä. Se on mahdoton tuoda tänne. 5 päivä on fataljipäivä siksi, että jos avun lähettäminen lykkääntyy, se tulee epävarmaksi. He pelkäävät, että Saksa estää sen jo matkalla katkaisten yhteydet ja radat. -- ”[viii]

Hallituksen istunto 3.3.1940 kello 18: Tanner: ”Ei Ruotsi missään tapauksessa voi suostua läpikulkuun. Länsivaltojen avun määrä ei pysy paikallaan. Nyt kenraali Enckell sähköttää, että se on 12-13.000 miestä. Hän sähköttää Mannerheimille näin: Vastaus saatu, viranomaiset vahvistavat, ettei muutosta ole tehty numeroihin, jotka Wereker oli saattanut Suomen hallituksen tietoon 27 päivänä, nim. hyvin aseistettu joukko 12.000-13.000 miestä, joita tukee huomattavat joukot Ruotsissa. Vahvistavat, että joukot voisivat saapua Skandinavian satamiin 20 p:nä ja lähteä liikkeille Suomeen päin riippuen kuljetusmahdollisuuksista. Korkeampi mainittu numero vastaa Suomeen ja Ruotsiin määrättyjä joukkoja yhteensä. — Eksaktia vastausta ei saa.”

Ryti: ”Kenraali Walden on tulkinnut sähkeen siten, että joukkoja on yhteensä 12.000-13.000 miestä, joista osa jää Ruotsiin. Se vastaa noin 6.000 miehen joukkoa täällä.”

--

Paasikivi: ”Kantani on nyt selvä, mikäli ei tule uusia tietoja. Kun länsivaltojen apu ei ole riittävä eikä saavu ajoissa ja Ruotsin kannan takia epävarma ja mahdoton, kun vielä on vaara olemassa, että joudumme selkkaukseen Saksan kanssa, on meidän pyrittävä rauhanneuvotteluihin ja jätettävä kaikki muu syrjään. -- ”[ix]

Saksan kortti

Suomi oli jo heti sodan alussa pyytänyt Saksaa ryhtymään välittäjäksi rauhanneuvotteluissa Venäjän kanssa, mutta Saksa oli kieltäytynyt kun Saksan liittolainen Venäjä ei halunnut neuvotella Suomen kanssa - vaan valloittaa koko Suomen.

Nyt kun näytti siltä, että länsivalloista ei ole apua, niin haluttiin katsoa Saksan kortti uudelleen.

Hallituksen istunto 3.3.1940 kello 18: Paasikivi: ”Tämän ohella pyydän esittää harkittavaksi, eikö olisi syytä ryhtyä suoranaiseen diplomaattiseen demarshiin Saksassa. Vuorimaa saisi heti mennä Ribbentropin puheille esittämään hänelle 1. että Suomen ja Saksan intressit ovat identtiset siinä, että saataisiin Suomen-Venäjän sota loppumaan, 2. että me viimeiseen saakka koetamme välttää tilanteen kehittymistä sellaiseksi, että joutuisimme sotaan Saksan kanssa ja 3. että näyttäisi olevan Saksan edun mukaista vaikuttaa rauhanehtoihin, että ne tyydyttäisivät Venäjän vaatimukset, mutta eivät olisi liian raskaita Suomelle.”

Niukkanen: ”Kannatan tätä ehdotusta. On syytä tässä vaiheessa virallisesti kääntyä Saksan puoleen. -- ”

--

Tanner: ”En ymmärrä ehdotusta, että nyt kääntyisimme Saksan puoleen. Senhän teimme ensimmäiseksi joulukuun puolivälissä. Sitten Blücher ja Schulenberg [Schulenburg] tapasivat Berliinissä ja keskustelivat Suomen asiasta. Kaksi kertaa Suomi on yrittänyt, mutta ehdotustamme ei ole otettu huomioon. Sitten kävi kreivi Bechi täällä neuvottelemassa. Järnefelt sai määräyksen tukea häntä Roomassa. Italian ulkoministeri Ciano ilmoitti, että oli toivotonta yrittää, kun tuntee Berliinin mielialan. Näyttäisi siltä, ettei Moskova halua päästää Saksaa toimimaan. -- ”

--

Paasikivi: ”Vastauksessaan Berliini ilmoitti, ettei Venäjä ollut halukas ryhtymän rauhanneuvotteluihin. Nyt Venäjä näyttää muuttaneen kantaa, ja tätä hetkeä olisi käytettävä hyväksemme. Nyt Venäjä on halukas rauhaan ja demarshi saattaisi johtaa rauhaan. -- ”

von Born: ”Kannatan kääntymistä Saksan puoleen. -- ”

Niukkanen: ”Eikö voisi tarjota Ahvenanmaata palkaksi Saksalle, jos se järjestää meille edullisen rauhan. Se olisi kostoa länsivalloille ja Ruotsille niiden vähäisen avun johdosta.”

--

Ryti: ” -- Saksan apua olisi nähdäkseni tässä vaiheessa pyydettävä Ruotsin kautta, jotta emme kompromettoisi itseämme. He ovat myyneet meidät tehdessään sopimuksen Venäjän kanssa ja ovat edelleenkin jossain määrin Venäjästä riippuvaiset. Eivät halua muuttaa suuntaa. -- ”

--

Presidentti Kallio: On pari seikkaa, joista on sovittava. Ministeri Paasikivi on ehdottanut, että nyt kääntyisimme Saksan puoleen pyytäen, että se tukisi meitä rauhanpyrkimyksessämme. Toiset ovat sitä mieltä, ettei olisi nyt käännyttävä Saksan puoleen, vaan mahdollisesti myöhemmin, jos päästään rauhanneuvotteluihin. Useimmat ovat jälkimmäisellä kannalla. Voimme sen hyväksyä.”[x]

-----

Saksa oli Venäjän uskollinen liittolainen, joka auttoi Venäjää Talvisodassa Suomea vastaan. Siten Saksan puoleen kääntyminen olisi tosiaan ollut sama kuin hukkuva tarttuisi oljenkorteen. Tämä keskustelu osoitti hyvin, ettei Suomen hallituksella ollut hyviä vaihtoehtoja, mistä valita. Oli vain huonoja ja vieläkin huonompia vaihtoehtoja.

Länsivallat korottavat panoksia

Hallituksen istunto 5.3.1940 kello 10: Ryti: ”Minulla oli pitkä keskustelu eversti Ganevalin kanssa, mutta pyydän, että kenraali Walden tekee siitä selkoa, koska hän sotilasasiantuntijana kenties sai tarkemman käsityksen asiasta. -- ”

Walden: ”Koetin merkitä keskustelun pääkohdat paperille. Eversti Ganeval ilmoitti, että jos Suomi jakaa taisteluaan, ovat länsivaltojen ensimmäiset joukot valmiit lähtemään viikon päästä Englannista, Ranskan joukot siis melkein heti Englannin kautta. Jos teemme vetoomuksen, länsivallat katsovat rintamaamme osaksi heidän suuresta rintamastaan. Kuljetukset suoritetaan kolmen Norjalaisen sataman kautta.

Ensimmäiseen lähetykseen kuuluu ranskalaisia joukkoja 15.000 miestä, jotka ovat aseistetut niin voimakkain tuliasein, että voi lisätä 50 % verraten meidän divisioonaan. Englantilaisia on 18.000 miestä, siis yhteensä 33.000 miestä. Tämä on alku, jota voidaan lisätä, sikäli kuin tarve vaatii. Gamelinin määräyksestä saapuu 50 englantilaista ja 12 ranskalaista pommikonetta näinä päivinä suoraan tänne. Enempää ei voi meidän kenttien takia lähettää. Englanti ja Ranska suunnittelevat myös merioperatiota Petsamossa. Sodasta tulee totalitäärinen Ranskan ja Englannin puolelta. Suomen apu järjestetään erikseen, muista operaatioista riippumatta. Jos tulee pakko auttaa Ruotsia ja Norjaa, ei se vähennä meille annettavaa apua. Vielä hän ilmoitti samalta taholta saaneensa tietää, ettei Ruotsi aseellisesti vastusta läpikulkua.

Joukot tulevat täysin pukimin ja asein, mutta vapaaehtoisten nimellä. Koko joukko saapuu englantilaisen päällikön alaisena ja alistetaan sotamarsalkan komennon alaiseksi. Ainakin ranskalaisia joukkoja voi Mannerheim määräysten mukaan käyttää missä hyvänsä, mutta mieluummin näkisivät, että joukot taistelisivat itärajalla. Englantilaisista joukoista ei ollut vastaavaa selvitystä.

Joukot ovat Suomessa huhtikuun 10-15 p:nä. Englanti ja Ranska laskevat Venäjän viholliseksi, heti kun joukot ovat lähteneet liikkeelle, mutta sodanjulistusta ne eivät anna. Eversti Ganeval valitti, että olimme menettäneet aikaa. Jos vetoomus olisi tehty kuukausi sitten, olisi apu paljon lähempänä. Kyselin vielä kenraali Weygandin armeijasta, mutta en siihen saanut vastausta. -- ”

--

Tanner: ”Asema on huolestuttava. Tilanne rintamalla on kriittinen ja koko linja uhattuna. -- Jos Moskovasta tulee kielto, ei auta muu kuin vedota länsivaltoihin. Se on heikko tuki, sillä voimme olla Pohjanmaalla, ennen kuin se ehtii tänne. Vetoomus on joka tapauksessa tehtävä. -- Samalla on tehtävä yritys järjestää läpikulku ja esittää vetoomus koko maailmalle: olemme hädässä. -- ”

Hannula: ”Ehdotan, että hyväksymme länsivaltojen avuntarjouksen.”

--

Niukkanen: ”Venäjää täytyy aina epäillä. Ehdotus oli vain koepallo. Ilmoitettuja ehtoja voi hyväksyä vain, jos armeija on lyöty. Meidän täytyy taistella. Länsivaltojen apua on pyydettävä siinäkin tapauksessa, että ryhtyisimme keskustelemaan rauhasta.”

--

von Born: ”Olemme saaneet selvyyden länsivaltojen avusta. Kun sotilasjohto sanoo, ettei se ole riittävä ja ettei aika riitä, katson, etten voi olla yhtymättä ulkoministerin kantaan. Meidän on pakko mennä siihen, jossa perjantaina olimme.” [Lähetettävä Moskovaan vastaus, että rauhanehdot hyväksytään periaatteessa neuvottelujen pohjaksi, mutta esitetään kysymyksiä - jp]

--

Niukkanen: ”Luulen, että pääministerin ehdotus on ainoa mahdollinen. Länsivalloille on sanottava, että kun heidän apunsa on niin hidas meidän on pakko koettaa pyrkiä rauhaan, mutta ellemme saa hyväksyttäviä ehtoja, niin taistelemme heidän rinnallaan viimeiseen saakka.”

--

Kallio: ”Kaikki valtioneuvoston jäsenet ovat nyt käyttäneet puheenvuoroja. Kaikki paitsi ministeri Hannula ovat sitä mieltä, että on yritettävä rauhanlinjalla sekä ellei se vie perille, esitettävä avunanomus länsivalloille, joita on pyydettävä valmistuksia jatkamaan. Minun täytyy yhtyä tähän, mutta valitan syvästi, ettei viime perjantain kyselyä toimitettu perille Moskovaan.”[xi]

Hirvittävät rauhanehdot

Suomen valtuuskunta lensi Tukholman kautta Moskovaan 7.3.1940 saamaan selville Venäjän tarkat rauhanehdot. Valtuuskuntaan kuuluivat: Ryti, Paasikivi, Woionmaa ja Walden.

Hallituksen kokous 9.3.1940 kello 17: Tanner: ”Aloitan eilisillasta. Ylipäällikkö on saanut uuden ajatuksen, josta hän kolmeen kertaan keskusteli kanssani. Hän ehdottaa, että vetoomus länsivaltojen apuun tehtäisiin samaan aikaan kun neuvottelemme rauhasta. Esitin vahvat epäilykseni sellaista kaksoispeliä kohtaan, mutta ylipäällikkö arvelee, että avunpyynnön sitten voisi peruuttaa. Tiedoitin tämän ajatuksen valtuuskunnalle. Sitten olen saanut eversti Paasosen muistion länsivaltojen avunannosta. Lupaukset esitetään siinä entistä kiinteämmässä muodossa. Apu on nyt 57.000 taistelevaa miestä. Näistä saapuisivat 15.500 kolmen viikon sisällä ja muut riippuen kuljetusmahdollisuuksista. Mikäli tarvitaan, on apujoukkojen määrä lisättävissä.

Pyysin Paasosta lähtemään ylipäällikön luo, joka jälleen on kiinnostunut väliintulosta, koska ehdot ovat kovat. Hän haluaisi heti tehdä vetoomuksen länsivalloille, joten sillä voisi painostaa Venäjää. Nämä tiedot olen toimittanut Pääministerille.

Tänään on ollut jännittävää odotusta. Eilen illalla kello 19 oli ensimmäinen neuvottelutilaisuus. Kello 4:n aikaan päivällä saapui kaksi sähkettä, jotka olivat peräti murheelliset. Edellisessä ilmoitetaan, että ensimmäisessä neuvottelussa olivat saapuvilla Molotov, Shdanov ja kenraali Vasiljev [Vasiljevski], mutta ei Stalin. Molotov esitti jyrkässä muodossa Venäjän vaatimukset, nimittäin 1. Hangon niemi inclusive Lappohjan satama sekä ympärillä olevat saaret, 2. Koko alue eteläpuolella linjaa alkaen Virolanden kirkon ja Paation välistä Vainikkala, Nuijamaa, Enso, Koitsanlahti, Uukuniemi, Värtsilä, Korpiselkä Salmijärven rajan mutkassa, 3. Muurmannin radan läheisyyden vuoksi itäosa Kuusamoa ja Sallaa eteläpuolella linjaa Virmajoen rajanmutka, Joukamajärvi, Paanajärven länsipää Sallan kirkon länsipuolella kääntyen koilliseen yhtyen rajaan Nuortetunturin kaakkoispuolella, 4. Kalastajasaaren molemmat niemet, mutta palauttavat muun Petsamon.

Toisessa sähkeessä ilmoitetaan: Neuvostoliiton edustajina olivat kokouksessa Molotov ja Shdanov. Molemmat esiintyivät syyttävästi ja jyrkästi. He ilmoittivat edellä olevan minimivaatimukseksi. Keskustelumme heidän kanssaan kesti kolmatta tuntia. Heidän edustajansa eivät ottaneet huomioon esittämiämme vastaväitteitä. Suomenlahden sopimusta ei mainittu. Neuvostoliitto ei tahdo sekaantua meidän maamme sisä- eikä ulkopolitiikkaan. Me annoimme lupauksen, että harkitsemme ja että annamme vastauksen ensi kokouksessa. --”[xii]

Materiaalinen tilanne surkea

9.3.1940 Hallituksen istunto: Kotilainen: ”Ennen kuin päätös tehdään, haluaisin, vaikka olenkin nuorin joukossa, esittää eräitä tosiasioita, jotta kaikki olisivat niistä tietoisia. Jos päätämme jatkaa sotaa, niin huomautan, että sodankäyntimme kokonaan riippuu Ruotsin toimittamasta materiaalista. Meillä on kenties 3-4 viikon ajaksi, mutta sitten alkaa olla puute. Sotatarviketeollisuuden raaka-aineiden saanti on niinikään tuonnista riippuva. Aikaisemmin kaikki tilattiin Saksasta, joka ei sitten niitä toimittanutkaan. Sitten Ruotsi otti toimittaakseen tarpeemme, mutta se on sujunut kovin hitaasti, koska he ovat niin muodollisia. Nalleista lähtien olemme kokonaan riippuvaiset siitä, voidaanko Ruotsista saada. Niiden saanti on koko ajan ollut niin tiukalla, että on täytynyt lentokoneellakin tuoda.

Jos päätetään jatkaa sotaa, merkitsee se rintaman taantumista. Osa sotatarveteollisuutta on muutettava, ja se merkitsee tuotannon pienenemistä. Kun vihollisella on ylivalta ilmassa, ovat kuljetusvaikeudet myös omassa maassa äärettömän suuret. Vaunujen saanti alkaa olla ylivoimaisen vaikeata. Väärin olisi, ellei tähän kiinnitettäisi huomiota, jos ajattelemme sodan jatkamista. Vielä on muistettava räjähdysainekysymys, jossa paitsi ruutiin nähden olemme riippuvaiset muualta tulevista leveransseista.”[xiii]

Huomattakoon samalla, että Suomen puolustusmateriaaliteollisuus kykeni tuottamaan noin viidesosan - neljäsosan tarpeesta siinäkään tapauksessa, että raaka-aineita oli riittävästi.

Kotilainen: ”Mitä länsivaltoihin tulee, olen vakuutettu siitä, että vaikka niiden koko apujoukko olisi täällä kolmessa viikossa, se ei voisi auttaa meitä. 15.000 miestä ei ratkaise yhtään mitään. Ennen kolmea viikkoa loppuvat meitä ammukset.”[xiv]

Armeija väsyksissä

Hallituksen kokous 9.3.1940 kello 22: Tanner: ”Päämajan käsitys nykyhetken tilanteesta tulee näkyviin seuraavasta ylipäällikön sähkösanomasta: "Lisäyksenä mitä aikaisemmin olen suullisesti esittänyt pääministerille sekä myös ulkoasiainministerille lähetän seuraavassa armeijamme päävoiman, Kannaksen armeijan komentajan kenr.luutnantti Heinrichsin lausunnon armeijan nykyisestä taistelukunnosta. 'Ylipäällikölle. Kannaksen armeijan komentajana katson velvollisuudekseni esittää, että armeijan nykyinen tila on sellainen, etteivät enemmät sotatoimet voi johtaa muuhun kuin tilanteen jatkuvaan heikkenemiseen ja uusiin alueluovutuksiin. Käsitykseni tueksi esitän elävän voiman jo tapahtuneen ja edelleen jatkuvan lukumääräisen kulumisen. Pataljoonien taisteluvahvuuden ilmoitetaan yleensä jo nyt olevan alle kaksikymmentä. [— ?] Kaksisataaviisikymmentä miestä ja päivittäinen kokonaistappioiden nousevan tuhanteenkin. Fyysillisten ja henkisten rasitusten seurauksena ei jäljellä olevien taisteluvoima ole sama kuin sodan alussa. Huomattavat upseeritappiot vähentävät edelleen supistuneitten yksikköjen käyttövoimaa. Vihollisen tykistötulessa ja ilmapommituksessa tuhoutuu konetuli- ja panssarintorjunta-aseita siinä määrin, että tuntuvaa puutetta kriitillisillä rintamanosilla usein esiintyy. Kun lisäksi rintaman oikean siiven tapahtumat ovat pakoittaneet uuteen voimankulutukseen varustamattomassa maastossa ja tähänastisen rintaman kustannuksella, on puolustuksemme kestävyys täten uhkaavasti heikentynyt. Usein hyvinkin vaikea ilmatilanne vaikeuttaa joukkojen siirtoa ja huoltoa. Rannikkoryhmän komentaja kenr.luutn. Oesch on minulle korostanut joukkojensa lukumääräistä vähyyttä ja moraalista väsähtäneisyyttä eikä sano voivansa uskoa niillä saavutettavan menestystä. II AK:n komentaja kenr. luutn. Öhqvist on esittänyt mielipiteenään, että ellei yllätyksiä tapandu, voi AK:n nykyinen rintama kestää viikon, mutta ei kauemmin, johtuen elävän voiman, erityisesti upseeriaineksen kulumisesta. III AK:n komentaja kenr. maj. Talvela ilmituo ajatuksenaan kaiken olevan hiuskarvan varassa."

Tämä on ylipäällikön käsitys. Asema on sellainen, että olemme pakkorauhan edessä. On kiirehdittävä, ennen kun romahdus tapahtuu. Sen jälkeen ei meidän mieltä kysytä. -- ”[xv]

Halveksuttavaa

Kuten tavallista Venäjä esitti lievemmät ennakkoehdot kuin sitten todelliset ehdot olivat - halveksuttava petos. Mikä hulluinta, niin rauhanteon jälkeen imperialistinen roistovaltio Venäjä esitti yhä uusia törkeitä vaatimuksia - mutta älkäämme menkö asioiden edelle.

Hallituksen kokous 9.3.1940 kello 22: Tanner: ”Minulla oli juuri puhelu ulkoministeri Güntherin kanssa. Tein hänelle huomautuksia siitä, että vaatimuksia oli lisätty ja että olimme edellyttäneet, että saisimme aselevon heti, kun edustajamme olivat lähteneet matkalle. Sanoin, että meitä on petkutettu. Güntherin mielestä vaatimukset olisi supistettava siihen, mitä ne valtuutettujen lähtiessä olivat. Lupasi madame Kollontaylle huomauttaa, ettei mikään kunniallinen valtio noin menettele. Kysyin samalla, voiko vaatimusten lisääminen ja halpamainen menettely vaikuttaa Ruotsin hallituksen kantaan läpikulku- ja avustuskysymyksissä. Sitä hän ei uskonut. Viittasin siihen, että uudet aluevaatimukset koskevat teollisuuskeskuksia ja voimalaitoksia sekä että eräin paikoin ylitettiin Pietari Suuren raja. -- ”[xvi]

Pakkorauha

Suomen hallituksella EI ollut muuta järkevää mahdollisuutta kuin tehdä katkera rauha - siten säilyttää itsenäisyys ja mahdollisuus varustautua paremmin Venäjän seuraavaa hyökkäystä vastaan.

Göring

Jotkut punikit ovat esittäneet mielettömiä väitteitä siitä, että Saksa olisi muka kehottanut Suomea tekemään rauhan millä ehdoilla hyvänsä - ja Suomen muka saavan myöhemmin syttyvässä Saksan ja Venäjän välisessä sodassa alueensa korkoineen takaisin.

Göring ei päättänyt Saksassa yhtään mistään. Päättäjä oli Hitler ja Hitler oli silloin täydestä sydämestään Venäjän liittolainen. Ei pienintäkään ajatusta siitä, että Suomelle oltaisiin voitu luvata yhtään mitään.

Göringillä oli kyllä paha tapa lupailla kaikkea sellaista, millä ei ollut mitään katetta, mutta ei ole olemassa vähäisimpiäkään todisteita siitä, että Saksa tai edes Göring olisi mitenkään vaikuttanut Suomen Hallituksen päätökseen rauhanteosta.

Päätös tehdä katkera pakkorauha

Hallituksen kokous 11.3.1940 kello 8: Tanner: ” -- Toissayönä olin puhelinkeskusteluissa Güntherin kanssa, joka oli saanut venäläisten ehdot. Ilmoitti käyttäneensä kovaa kieltä Mme Kollontaylle vaatimusten lisäämisestä sekä sanoneensa tälle, ettei uskonut Suomen hallituksen voivan niitä hyväksyä. Siitä voisi olla kauaskantoiset seuraukset katsoen länsivaltojen kantaan. Mme Kollontay oli järkytetty. Edelleen Günther ilmoitti, että hänen ja Kohtin kanta oli muuttumaton läpikulkukysymyksessä.

Tulen sitten tärkeimpään asiaan, valtuuskunnan sähkeeseen, joka oli seuraava: "Toinen istunto pidettiin t.k. 10 päivänä klo 2 päiv. Kokous kesti 2 tuntia ja olivat siinä entiset osanottajat läsnä. Suomen näkökohdat esitimme laajalti, myös kaikki ne näkökohdat, jotka on mainittu myöhemmin tänä päivänä tulleessa shifferissänne. Neuvostoliiton edustajat eivät antaneet perään missään kohdassa. Lisäämme, että he jo edellisessä kokouksessa esittivät vaatimuksen transito-oikeudesta molempien maiden väliseltä rajalta Kemijärvelle rautatietä pitkin, joka on Suomen rakennettava, sekä siltä edelleen Tornioon ja Ruotsiin. --

--

Pekkala: ”Tiedot sotatilanteesta huononevat yhä. Olemme nyt sellaisessa pakkotilanteessa, että meidän on pakko suostua rauhaan ja tehdä aselepo, olivatpa ehdot kuinka vaikeat. Ratkaisematta on vielä joukko yksityiskohtia, mutta ne täytyy selvittää sitten. Meillä on edessämme vain kaksi vaihtoehtoa: meiltä menee koko maa tai luovutamme siitä osan. Minulla ei ole epäilystä, kumpi vaihtoehto on valittava.”

Niukkanen: ”Kysyisin vielä ulkoministeriltä, onko meillä mitään mahdollisuuksia saada takeita länsivalloilta tai Ruotsilta uudelle rajalle ja siitä, että aluevaltaus pysähtyy tähän. Ellei niitä ole, on parempi heti jatkaa taistelua.”

Hannula: ”Olen pari kertaa aikaisemmin esittänyt sen toivomuksen, että nämä asiat käsiteltäisiin pöytäkirjan edessä. On jo tiedossa, että valtuuskunta on lähetetty Moskovaan, ehdot tunnetaan ja tiedetään, että ne ovat lopulliset. Ei ole enää mitään vaaraa pitää virallinen käsittely. Ehdotan siksi vielä kerran, että asiaa nyt käsiteltäisiin pöytäkirjan edessä. Uudistan ehdotuksen, että viipymättä pyydettäisiin länsivalloilta apua. Rauhanehdot ovat hirvittävät, niihin on mahdotonta suostua.”

von Born: ”Tämä ei enää ole poliittinen vaan sotilaallinen kysymys. Ratkaisu kuuluu sotilasjohdolle. Ellei enää ole mahdollisuutta puolustautua, täytyy alistua pakkorauhaan.”

Kansanhuoltoministeri Rainer von Fieandt: ”Vaikka onkin lisätty uusi ikävä ehto Kemijärven radasta, olen entisellä kannalla. Vaikeata on vaatia, että ylipäällikkö ratkaisisi kysymyksen, Hänen asianaan on esittää sotatilanne ja sen mahdollisuudet, mutta ei johtopäätösten teko. Mitä tulee Hannulan ehdotukseen, ei minun mielestäni julkisesta kokouksesta tässä vaiheessa olisi vaaraa.”

Tanner: ”Ei ylipäällikkö voi sekaantua poliittiseen ratkaisuun. Mutta koko sen keskustelun ajan, jota olen hänen kanssaan käynyt, kuulsi sanain alta hänen toivonsa, että päästäisiin rauhaan, koska ei päällystö eikä armeija jaksa enää.”

Kotilainen: ”Samoin olen minäkin ymmärtänyt ylipäällikön. Ja keskustellessani kenraali Talvelan kanssa asemasta hän vahvisti, että tuho on odottamassa armeijaa. Asia on otettava sellaisena kuin se on. Kemijärven rataa koskeva ehto pahentaa asiaa, mutta sekin on nieltävä.”

Tanner: ”Lisään vielä, että ylipäällikkö tehosti sitä, että armeija ei vielä ole voitettu, että sitä on koetettu säästää vetäytymällä taaksepäin. Mutta jos armeija lyödään, silloin on kaikki lopussa.”

Heikkinen: ”Ei kukaan mielellään suostu tällaisiin ehtoihin, mutta meillä on puukko kurkulla. Venäläisten vaatimukset lisääntyvät päivä päivältä. Niin tulee olemaan myös yksityiskohdista keskusteltaessa. Ulkoministeri puhui asiain esittämisestä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle. Hyvä jos se kävisi päinsä. Jos se yhtyisi hallituksen kantaan, niin vastuu laajenisi.”

Ministeri sisäasiain-, maatalous- ja kansanhuoltoministeriössä Juho Koivisto: ”Olen käsittänyt olevamme yksimielisiä siitä, että armeijan iskuvoima on koetettava säilyttää. Mitä kauemmin taistelua jatkuu, sitä selvemmin vihollinen näkee, että avautuu mahdollisuus myös armeijamme tuhoamiseen. En ymmärrä niitä, jotka näissä oloissa empivät. Ilmoitetaan lyhyessä vastauksessa olevamme entisellä kannalla.”

von Born: ” -- Rauhanteko on nyt sotilaallinen välttämättömyys. Se ratkaisee asian. -- ”

Söderhjelm: ” -- En ole vakuutettu, että hallituksen kanta on oikea, mutta en halua ryhtyä oppositioon.”

Niukkanen: ”Olen miettinyt asioita joka puolelta ja tullut yhä vakuutetummaksi siitä, ettei ole viisasta luovuttaa tällaisia alueita ilman taistelua. Armeija ei vielä ole lyöty, vaan voi jatkaa taistelua. On koetettava saada länsivaltoja lähettämään apua nopeammin kuin oli suunniteltu.”

Kotilainen: ” -- Sotilasjohto selittää, että armeijan vastustuskyky on ponnistettu äärimmäiseen rajaansa. Jos jatkamme taistelua, täytyy armeijan vetäytyä suunnilleen sille linjalle, joka on luovutusten rajana. Jos nyt pääsemme rauhaan, säilyy itsenäisyytemme. Vältämme Kuusisen hallituksen. Mutta jos maa joutuu vihollisen haltuun, saamme Kuusisen hallituksen tänne. Meille ei jää edes sitä mahdollisuutta, että voimme koota voimamme ottamaan vastaan uuden hyökkäyksen. En näe järkisyytä nyt odottaa ja jatkaa taistelua. Puhuin äsken kenraali Talvelan kanssa. Tappiot kasvavat päivä päivältä, armeijamme sulaa kokoon. 15.000 miestä ei täytä edes niitä aukkoja, jotka nyt on lyöty joukkoihimme, vielä vähemmän jatkuvia uusia. Huomautan myös, että Englannin hallitus ei enää lupaa hankkia läpikulkua. Ruotsi ja Norja ovat entisellä kielteisellä kannallaan. Tähän tulee vielä materiaalipuoli. Eräistä ammuksista on jo huutava puute. Millä me jatkamme taistelua, millä väellä, millä ammuksilla? Mutta jos saamme rauhan, vaikkapa huononkin, meille tulee tilaisuus koota joukot ja pelastaa rippeet.”

Tanner: ”Mitä tulee englantilaisten läpikulkuun, on minulla tässä lauvantai-iltana Werekeriltä saamani P.M. Sen 4. Kohdassa sanotaan: Englannin hallitus on valmis lähettämään expeditiojoukon. Kuljetus luonnollisesti riippuu Norjan ja Ruotsin asenteesta. Jos ne opponeeraavat tai passiivisesti vastustavat, se saattaa tehdä läpikulun mahdottomaksi. Mutta Englannin hallitus tulee harjoittamaan kaikkea mahdollista painostusta heitä vastaan.”

von Fieandt: ”Ja selvästi on ilmoitettu, että Ruotsin ja Norjan ulkoministerit ovat entisellä kannallaan.”

Pekkala: ”Ylipäällikön lausunnosta näkyy, että Viipurin luovutus voi olla edessä vielä tänään. Se aiheuttaisi suuren linjanmuutoksen ja armeijamme vetäytymistä kauas taaksepäin.”

Niukkanen: ”Armeija vetäytyy seuraavalle linjalla, jota on varustettu, vaikka se ei ole täysin valmis. Puuttuu piikkilankaesteitä ja korsuja, mutta hyökkäysvaunuesteet on kunnossa. Se kulkee Virolahti—Luumäki— Saimaa—Joensuu ja on osittain kauempana kuin ryssien vaatima raja. Mutta sillä pitäisi voida puolustautua pitkän aikaa. Pian kai tulee suojaa ja jääkeli pettää. En usko, että Viipuria vielä vallotetaan. Se vaatii venäläisiltä suuria uhreja vielä.”

Kotilainen: ”Puhutaan Virolanden linjasta. Mutta on pelättävissä, että se voi joutua vihollisten käsiin. Ne uhkaavat jo vakavasti sen päätä. Silloin on Länsi- ja Itä-Suomi erotettu toisistaan.”

Presidentti Kallio: Eikö olisi syytä hankkia Ruotsilta virallinen vastaus, että se ei salli länsivaltojen joukkojen läpikulkua. Meidän pitäisi siten suojata selkämme maailmaa vastaan, ettemme vain pelosta ole taipuneet. Vielä minun täytyy puhua ylipäällikön kanssa. En ole keskusteluissa koettanut puristaa häntä ilmaisemaan kantaansa, sillä eihän ratkaisu ole hänen asiansa. Jos saadaan aselepo, olisi tärkeätä, että joukot voisivat jäädä nykyisiin asemiinsa. Jos niiden on peräännyttävä, syntyy uusia vaikeuksia. Tämä tuntuu hyvin kohtuulliselta vaatimukselta. Olen samalla kannalla kuin ministeri v. Born, että ratkaisumme kokonaan riippuu armeijan kestävyydestä.

Tanner: ”Aselepokysymystä ei ole kosketeltu. Sehän on kipeä asia. Pyysimme aselepoa ennen valtuuskunnan lähettämistä, mutta ehdotuksemme hylättiin. Venäläiset eivät uskoneet vilpittömyyttämme. Tärkeätä olisi, että joukot saisivat jäädä nykyisiin asemiin, kunnes on ehditty tyhjentää luovutettavat alueet väestä ja omaisuudesta. Ehdottaisin, että lähettäisimme valtuutetuillemme lyhyen sähkeen, jossa ilmoitamme, että hallitus on valmis hyväksymään ehdot äärimmäisessä tapauksessa ja toivoo aselepoa status qvon pohjalla, jotta ehditään tyhjentää alueet.”

von Born: ”Asiasta olisi vielä neuvoteltava sotilasjohdon kanssa.”

Niukkanen: ”Ylipäällikölle annettujen valtuuksien mukaan kuuluu aselevon tekeminen hänelle. Nähdäkseni ei ole mahdollista suostua siihen, että joukot jättäisivät nykyiset asemansa. Siitä täytyy lähteä. Ellei tähän suostuta, on parempi jatkaa taistelua.”

--

Presidentti Kallio: ”Minä kyllä olen leikillä sanonut, etten voi hallita tätä maata sotakabinetin avulla. Kun ministerit eivät katso mahdolliseksi jatkaa sotaa, täytyy minun yhtyä samaan kantaan, vaikka vaatimukset ovatkin hirveät. Pyydän kuitenkin, että ulkoministeri olisi hyvä ja hankkisi läpikulkukysymyksessä virallisen vastauksen Ruotsilta ja Norjalta. Samalla olisi pyydettävä, että ne päättäisivät periaatteessa ajaa sotilasliittoa. Enempää ei niiltä nyt voi vaatia. Läpikulkukysymys on sellainen, että siitä lankeaa ankara vastuu sille, jolle se kuuluu.”

--

Niukkanen: ”Esitän, ettei missään tapauksessa ryypättäisi fataljeja vaan pyydettäisiin länsivaltojen apua.”

Tanner: ”Tänään iltapäivällä on neuvottelu, jossa asia ratkaistaan. Sähkösanoma voidaan kenties muuttaa näin kuuluvaksi: Hallituksen täytyy hyväksyä ehdot tilanteen pakottamana. Edellytykset tähän ovat aselevon tekeminen status quon pohjalla jotta luovutettavat alueet ennätettäisiin tyhjentää.”[xvii]

Hallituksen kokous 12.3.1940 klo 9: Niukkanen: ”Olen sitä mieltä, että olisi ollut onnellisempaa, että aseellista vastarintaa olisi jatkettu eikä alistuttu aivan kohtuuttomiin rauhanehtoihin. En puolla sopimuksen allekirjoittamista vaan vetoomista länsivaltojen apuun.”

Hannula: ”Kun tämä kysymys nyt ensimmäistä kertaa on esillä hallituksen istunnossa, haluan saada pöytäkirjaan merkityksi, että sekä ulkoasiainvaliokunnan että valtioneuvoston kokouksissa johdonmukaisesti olen ollut sillä kannalla, ettei pitäisi neuvotella rauhasta venäläisten kanssa vaan sen sijaan otettava vastaan länsivaltojen tarjoama apu. Samalla kannalla olen edelleenkin ja sitä suuremmalla syyllä, kun rauhanehdot ovat hirvittävän raskaat.”

Pakaslahti: ”Pyydän ilmoittaa, että jos esittelijänä olisin joutunut esittelemään tämän kysymyksen valtioneuvoston yleisessä istunnossa, niin olisin mielipiteenäni esittänyt, ettei tällaisia ehtoja olisi pitänyt hyväksyä.”

von Born: ”Kun olen tullut siihen käsitykseen, että rauhan pikainen aikaansaaminen on sotilaallinen välttämättömyys, en voi olla yhtymättä tehtyyn esitykseen.”[xviii]

Rauhanehdot hyväksyttiin

Suomen Tasavallan hallitus päätti myöntyä hirvittäviin rauhanehtoihin kokouksessaan 12.3.1940 kello 9. Puolustusministeri Niukkanen jätti eronpyyntönsä.

Lopuksi

Edellä Talvisodan lopettamista on katsottu suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein Suomen hallituksen istuntojen autenttisten puheenvuorojen perusteella. Lainaukset on tehty kirjasta, jonka nimi on erittäin osuvasti Murhenäytelmän vuorosanat.

Venäjän tavoitteena Suomen ja Venäjän välisessä Talvisodassa oli valloittaa koko Suomi. Venäjä epäonnistui yrityksessään valloittaa koko Suomi kun Suomi saavutti TORJUNTAVOITON. Torjuntavoittoa himmentää noin 12% alueluovutukset imperialistiselle roistovaltiolle Venäjälle ja yli 400 000 pakolaista, jotka joutuivat pakenemaan omista kodeistaan.

Venäjän diktaattori Stalin saattoi kuitenkin olla kohtalaisen tyytyväinen Talvisodan lopputulokseen. Suora lainaus: ”Nyt Helsingin uhka toteutuu kahdelta suunnalta, Viipuri ja Hanko.”[xix]

On erittäin valitettavaa, ettei Suomi varautunut Venäjän hyökkäykseen ennen Talvisotaa. Talvisodan jälkeen Talvisotaa edeltävä valtiovarainministeri Väinö Tanner totesi osuvasti: ”puhdasta säästämistä olisi ajoissa varautuminen ollut.”[xx] Lisää aiheesta täällä. Valitettavasti poliitikkojen muisti on lyhyt, joten Suomi laiminlyö jälleen varustautumisen aivan kuten ennen Talvisotaa. Kuitenkin sama imperialistinen Venäjä odottaa sopivaa tilaisuutta hyökätäkseen jälleen Suomen kimppuun.

Talvisota oli sellainen ”Siperia”, joka opetti. Välirauhan aikana Suomi hankki puolustusmateriaalia ja koulutti sotilaitaan, joten Venäjän seuraavan hyökkäyksen Suomen kimppuun alkaessa 22.6.1941 kello 6.05, Suomi oli paremmin varautunut.

Mannerheim

Kurkataanpa vielä mitä marsalkka Mannerheim sanoo Talvisodan lopetuksesta.

Muistelmissaan Mannerheim kirjoittaa: ”9. maaliskuuta ilmoitti Suomen Lontoon-lähettiläs ministeri Gripenberg, että »Englannin hallitus oli yhdessä Ranskan hallituksen kanssa päättänyt auttaa Suomea kaikin käytettävissä olevin keinoin, kunhan Suomen hallitus sitä vain pyytää». Ja 10. maaliskuuta Englannin Helsingin-lähettiläs antoi muistion, jossa huomautettiin, että vetoomusta odotettiin Lontooseen viimeistään 12:nneksi maaliskuuta. Mitä pyytämiimme sataan pommikoneeseen tuli, ministeri ilmoitti, että Englannin hallitus oli valmis lähettämään kaikkiaan viisikymmentä, niistä kahdeksan »neljän päivän kuluessa vetoomuksen lähettämisestä ja loput seuraavien kymmenen päivän kuluessa». Apuretkikunnasta mainittiin vain, että sen lähettäminen riippui Ruotsin ja Norjan asenteesta; jos nämä maat vastustaisivat läpimarssia, vaikka vain passiivisestikin, niin koko suunnitelma saattaisi raueta. Englannin hallitus yrittäisi kuitenkin kaikin keinoin saada läpikulkuluvan.

Katsoen apuretkikuntaan liittyvään kaikkinaiseen epävarmuuteen ja vakuuttuneena siitä, että voimamme eivät riittäisi, jos taistelua jatkuisi yli kevään, näin 9. maaliskuuta välttämättömäksi antaa hallitukselle ehdottoman neuvon tehdä rauha.”[xxi]

”Suomelle itselleen Talvisodan poliittinen tulos oli ennen kaikkea maan kalliisti ostetun itsenäisyyden säilyminen. Kuolettava vaara oli saatu torjutuksi ponnistamalla kansakunnan viimeisetkin voimat.”[xxii]

Mannerheimin päiväkäskyn 13.3.1941 teksti löytyy täältä.

Talvisota

Etusivulle


[i] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivu 26

[ii] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivu 164

[iii] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivu 177

[iv] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivu 183

[v] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 186-187

[vi] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 272-276

[vii] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 277-282

[viii] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 284-292

[ix] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 293-294

[x] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 294-299

[xi] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 302-307

[xii] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 322-323

[xiii] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivu 324

[xiv] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivu 327

[xv] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 328-329

[xvi] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivu 330

[xvii] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 334-341

[xviii] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 341-342

[xix] Erkki Nordberg, Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla, 2003, sivu 166

[xx] Wolf H. Halsti, Muistelmat, Osa 2, 1974, sivu 22

[xxi] G. Mannerheim, Muistelmat, Toinen osa, 1952, sivu 260

[xxii] G. Mannerheim, Muistelmat, Toinen osa, 1952, sivu 272

Talvisota

Etusivulle