Surkeita poliitikkoja

USA:lle on usein siunaantunut surkea poliittinen johto - kun samaan aikaan USA:lla on ollut fiksuja kenraaleja, jotka ovat esittäneet järkeviä toimenpiteitä. Poliitikot ovat kuitenkin usein kieltäytyneet noudattamasta näitä kenraalien neuvoja ja siitä on sitten seurannut erittäin suuria ja pitkäaikaisia ihmisoikeusongelmia.

1. Saksan antautumisen aikoihin Toisen maailmansodan yhteydessä USA:n 3.Armeijan komentajana toimi kenraali Georg Patton. Hänen mielestään USA:n olisi pitänyt samoilla lämpimillä heittää ryssät Euroopasta, eikä jättää heitä miehittämään puolta Eurooppaa ja tekemään siellä suunnattomia rikoksia ihmisyyttä vastaan. Patton sanoi suoraan, että USA oli sotinut väärää valtiota vastaan ja USA:n pitäisi ottaa Saksa liittolaisekseen Venäjää vastaan - no, Patton oli edellä aikaansa, myöhemminhän Saksasta tuli USA:n liittolainen imperialistista roistovaltiota Venäjää vastaan.

2. Korean sodan yhteydessä kenraali Douglas McArthur halusi, että myös imperialistisen Venäjän satelliitti Pohjois-Korea vapautetaan kommunistidiktatuurista ”samoilla lämpimillä”. Valitettavasti USA:n poliitikot mokasivat tämänkin sodan ja vain Etelä-Koreasta heitettiin pihalle rikolliset kommunistimiehittäjät. Niinpä Pohjois-Koreassa on edelleen puoli vuosisataa myöhemmin kommunistidiktatuuri, tavallinen kansa kuolisi nälkään ilman länsiapua, samalla kommunistinen nomenklatuura voi paksusti ja rakentaa joukkotuhoaseita naapureidensa uhkaksi.

3. Vietnamin sodan hyökkääjä oli kommunistinen Pohjois-Vietnam - imperialistisen Venäjän tuella. USA:n poliitikot asettivat sotilaille kohtuuttomia rajoituksia sodankäynnille. USA:n sotilaat joutuivat käymään tätä sotaa kuvaannollisesti toinen käsi selän taakse sidottuna. Niinpä Vietnam, Kambodzha, Laos, jne. ovat joutuneet kärsimään kymmeniä vuosia kommunistien rikoksista ihmisyyttä vastaan. Vietnamin sodassakin Pohjois-Vietnamin kommunistidiktatuuri olisi pitänyt kaataa silloin saman tien käyttämällä riittävästi voimaa.

4. Persianlahden sodankin yhteydessä kenraali Norman Swartskopf esitti, että heti kun Kuwait oli saatu vapautettua Venäjän liittolaisen Irakin brutaalista miehityksestä, jatkettaisiin samoilla lämpimillä Bagdadiin ja kaadettaisiin verinen arabiSOSIALISTINEN diktatuuri. Valitettavasti USA:n poliitikot estivät jälleen tämän järkevän toimenpiteen, joten Irakilla on vasta nyt edes mahdollisuus tulla normaaliksi demokraattiseksi hyvinvointivaltioksi.

5. Tässäkään Irakin sodassa poliitikot eivät uskoneet kenraaleja, jotka olisivat halunneet käyttää enemmän resursseja, että sota saataisiin nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Liian vähäiset resurssit mahdollistivat sen, että kansainväliset terroristit ovat voineet terrorisoida irakilaissiviilejä vuosikausia.

Muuta mukavaa

Etusivulle