Suomen rajoista

Täydennetty 22.10.2007 Juhani Putkinen

Välirauhan aikana (Talvisodan ja Jatkosodan välisenä aikana) Saksa tiedusteli Suomelta millaisia alueellisia toivomuksia Suomella oli.

Suomen ja Saksan välisistä keskusteluista Välirauhan aikana on tietoja tässä artikkelissa.

Suomen vastauksesta tähän kysymykseen on virheellisesti ja tarkoitushakuisesti tehty (tietyillä tahoilla) johtopäätös, että nämä esitetyt rajat olisivat olleet Suomen tulevan ”hyökkäyssodan” päämääriä.

Todellisuudessa Suomelle oli Saksan toimesta väitetty (valehdeltu), että Saksa käy Venäjän kanssa neuvotteluja - ja siinä yhteydessä neuvottelee myös Suomea koskevista asioista.

Suomen vastaus oli siten tarkoitettu näitä Venäjän ja Saksan käymiä neuvotteluja varten - aivan siitä riippumatta, ettei kyseisiä neuvotteluja todellisuudessa käyty.

Kenraali Erik Heinrichs: ”Toukokuun lopussa (1941) presidentti Ryti sai Saksan ulkoministeriöstä (Auswärtiges Amt) luottamuksellisen tiedotuksen. Häneltä pyydettiin tietoa, mitä alueellisia toivomuksia Suomen hallituksella oli. Ulkopolitiikkamme johdon annettiin ymmärtää, että Saksan ja Venäjän kesken oli käynnissä tärkeät neuvottelut tai että ne kohta alkaisivat. Tällainen menettely oli siihen aikaan tavallista. Berliinin valtauksessa 1945 takavarikoitujen asiakirjojen joukossa on paperi, josta käy ilmi, mitä presidentti oli antanut vastata. Suomen toivomuksina esitettiin vanhojen rajojen palauttaminen, jolloin rajalinjaa määrättäessä olisi otettava huomioon strategiset ja etnografiset näkökohdat. Vastaus tarkoitti ilmeisesti joitakin paikallisia korjauksia. On edelleen otettava huomioon, että nämä toivomukset koskivat neuvottelujen, ei sodan päämääriä.

Alueellisista kysymyksistä kysyttiin myöskin sotamarsalkan mielipidettä. Tällöin hän nimenomaan ja varmana vakaumuksenaan esitti, ettei sellaisesta rajasta tulisi koskaan pysyvää, joka ulottuisi Syvärille tai joka katkaisisi tai uhkaisi Venäjän Jäämeren-rataa. Aivan erityisesti sotamarsalkka kosketteli sitä seikkaa, että itse Syvärin ja Äänisjärven täytyi Venäjän jokiliikenteelle tärkeine vesireitteineen, samoin Vienan meren kanavan, pysyä Venäjän hallinnassa, mikäli haluttiin, että järjestely kestäisi.

Jonkin ajan kuluttua - tämäkin tapahtui ennen sodan syttymistä - ulkopolitiikkamme johto sai tietää, että toivomukset oli esitetty ja että »alustava vastaus oli tyydyttävä». Kaikki tämä oli pelkkää hämäystä: Saksan ja Venäjän välillä ei näihin aikoihin käyty mitään poliittisia neuvotteluja.”[i]  

Saksan täysivaltainen erityissuurlähettiläs Schnurre kysyi presidentti Rytiltä 20.5.1941 [Schnurren muistio 22.5.]: "millaisia toivomuksia Suomen hallituksella ja sotilasjohdolla oli mahdollisesti tuleville Saksan ja Venäjän välisille neuvotteluille." Suomi yritti karttojen avulla määritellä toivomuksiaan.[v]  

Metzger: "myöhemmin (kesällä 1942) Ribbentrop kertoi minulle Hitlerin ylpeilleen hänellekin siitä, että hän kaikilta "liittolaisilta" näin menestyksellisesti oli onnistunut sumuttamaan todelliset aikeensa aina kesäkuun alkuun 1941 asti."[vi]

Rajat

Kun otsikkona on ”Suomen rajoista”, niin tarkastellaanpa asiaa hieman laajemmin.

Kun Suomi itsenäistyi, niin se tapahtui Suomen suuriruhtinaskunnan rajoissa - selvä juttu.

Suomen ja Venäjän välisen Vapaussodan jälkeisissä Tarton rauhanneuvotteluissa sitten ”väännettiin kättä” venäläisen ja suomalaisen neuvotteluvaltuuskunnan kesken siitä, mihin kohtaa Venäjän ja Suomen raja oikein kuuluu. Silloin suomalaisten (karjalaisten) asuttamat Repola ja Porajärvi olisivat halunneet alueidensa kuuluvan Suomeen - mutta Tarton rauhansopimuksessa, ne kuitenkin luovutettiin Venäjälle vastoin asukkaiden tahtoa. Muodostui ensimmäiset ja ainoat rajat, jotka tasaveroisina neuvotteluosapuolina, Venäjä ja Suomi olivat sopineet.

Sitten Venäjä alkoi vaatimaan rajamuutoksia ennen Talvisotaa käydyissä neuvotteluissa - jotka eivät johtaneet tulokseen.

Moskovan pakkorauhassa Suomi silvottiin - niihin rajoihin Suomella ei ollut sanomista, ne oli Suomelle saneltu. Kun sitten Välirauhan aikana Saksa kysyi Suomelta aluetoivomuksia, niin on varsin luonnollista, että Suomi antoi Saksalle erilaisia rajatoivomuksia - Saksan ja Venäjän välisiä neuvotteluja varten.

Lainaan professori Pentti Virrankoskea: ”Suomi oli menettänyt myös suuria taloudellisia arvoja: Viipurin ja Koiviston satamat, kolmannen osan maan rakennetusta vesivoimasta, kymmenennen osan peltoalastaan, joukossa erittäin hedelmällisiä, hyvin viljeltyjä seutuja, sekä laajat, tuottoisat metsät. Uusin historiantutkimus on todennut, että neuvostojohtajat olivat rajan määrätessään ottaneet tarkoin huomioon maansa siten saamat taloudelliset edut. Leningradin turvallisuus ei olisi suinkaan edellyttänyt Sortavalan eikä edes Viipurin anastamista, mutta Kremlin imperialistien piti välttämättä saada suomalaisten rakentamat selluloosatehtaat ja voimalaitokset. Neuvostoliiton selluloosan ja samalla ruudin tuotanto kasvoi olennaisesti, ei työtä tehden vaan varastaen.”[ii] Virrankoski on historiankirjassaan varsin oikeassa - Venäjä varasti Suomelta ne alueet.

Venäjä ei tyytynyt

Venäjä ei tyytynyt Talvisodan avulla saavuttamiinsa rajoihin Suomen suunnalla, vaan jatkoi pyrkimyksiään valloittaa koko Suomi - aluksi. Tässä artikkelissa lisää Välirauhan ajalta.

Lainaan professori Hans Peter Krosbyä: ”Neuvostovaltio näytti aikovan liittää takaisin ne eurooppalaiset alueet, jotka kerran olivat kuuluneet Venäjän keisarikuntaan. Myös Suomi oli kuulunut tuohon keisarikuntaan. Ei ollut kaukaa haettua epäillä, että entinen Suomen suuriruhtinaskunta oli mukana Neuvostoliiton laajentumispyrkimysten aikataulussa. Asia oli juuri siten”[iii] Eli nimenomaan imperialistinen Venäjä halusi laajentaa rajojaan Suomen(kin) suunnalla - Suomen oli varauduttava seuraavaan hyökkäykseen Venäjän taholta.

Jatkosota

Venäjä hyökkäsi uudelleen Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Venäjän ja Suomen välisen Jatkosodan. Nyt Suomi oli kuitenkin paremmin varustautunut kuin Talvisodan aikana - eikä Suomi ollut sodassa yksin. Niinpä Suomi valloitti takaisin venäjän Suomelta ryöstämät alueet.

Jatkosodan aikana (6.12.1941) Suomen eduskunta liitti ne Venäjän Suomelta ryöstämät alueet takaisin Suomen alueeseen - eli palautuivat Tarton rauhan rajat. Se, että Suomi oli sodan aikana lisäksi miehittänyt Venäjään kuuluvia alueita ei vaikuttanut mitään raja-asiaan.

Entä Miekantuppipäiväkäsky?

On virheellisesti väitetty, että Mannerheim olisi miekantuppipäiväkäskyssään asettanut Suomen sodanpäämääräksi ”Suur-Suomen” (Suomen rajat vaikkapa Uralille), tämä on taas pötypuhetta, jolla ei ole minkäänlaista katetta. Mannerheimin päiväkäsky oli tarkoitettu innostamaan joukkoja, se EI ollut Suomen sodanpäämäärä. Sekään, että Mannerheim puhui päiväkäskyssään Vienan ja Aunuksen vapauttamisesta ei suinkaan tarkoita, että hänen tarkoituksenaan olisi ollut liittää ne Suomeen - oleellista oli vapauttaa ne verisestä kommunistidiktatuurista.

Kenraali Erik Heinrichs:

Päämaja.                                      Heinäkuussa 1941.

 

Ylipäällikön Päiväkäsky

N:o 3

 

Vapaussodassa vuonna 1918 lausuin Suomen ja Vienan karjalai­sille, etten tulisi panemaan miekkaani tuppeen ennen kuin Suomi ja Itä-Karjala olisivat vapaat. Vannoin tämän suomalaisen talonpoikaisarmeijan nimissä luottaen sen urhoollisiin miehiin ja Suomen uhrautuvaisiin naisiin.

 

Kaksikymmentäkolme vuotta ovat Viena ja Aunus odottaneet tämän lupauksen täyttymistä; puolitoista vuotta on Suomen Karjala kunniakkaan talvisodan jälkeen autiona odottanut aamun sarastusta.

 

Vapaussodan taistelijat, talvisodan mainehikkaat miehet, urhoolliset sotilaani! Uusi päivä on koittanut. Karjala nousee, riveissänne marssivat sen omat pataljoonat. Karjalan vapaus ja suuri Suomi väikkyy edessämme maailmanhistoriallisten tapahtumien valtavassa vyöryssä. Suokoon kansojen kohtaloja ohjaava Kaitselmus Suomen armeijan täyttää Karjalan heimolle antamani lupauksen.

 

Sotilaat! Se kamara, jolle astutte, on heimomme veren ja kärsimysten kyllästämää, pyhää maata. Teidän voittonne tulevat vapauttamaan Karjalan, teidän tekonne luovat Suomelle suuren, onnellisen tulevaisuuden.

                                                                                     Mannerheim

Se on kaunis ja vaikuttava päiväkäsky, vaikka kenties vähän mahtava. Se on huomattavasti toisenlainen kuin se julistus, joka annettiin vuonna 1918. Ei ivallista puhetta, ei ylimielistä pilkkaa! Ei ainoatakaan halventavaa sanaa vihollisesta, jota ei edes mainita. Sotamarsalkka puhuu pyhästä maasta, joka on heimolaistemme veren ja kärsimysten kyllästämää. Siinä kaikki. Käsky on kaunopuheinen, hillityllä äänenpainolla esitetty propagandajulistus. Tyyli oli ollut toinen vuonna 1918. »Suuri Suomi» - sehän voi olla, Moskovan rauhan Suomeen verrattuna, vuoden 1939 Suomi, Talvisodan Suomi, Tarton rauhan Suomi, jossa oli pinta-alaa 30 000 km2 enemmän kuin siinä maassa, joka nyt oli toisen kerran joutunut maailmansodan pyörteisiin. Tästä päiväkäskystä on vaikeata löytää vastaansanomatonta todistusta, joka puhuisi - kuten on väitetty - »imperialististen» pyrkimysten puolesta. --

Sotamarsalkka kuten varmaan useimmat meistä odottivat voitokasta sotaa Saksan rinnalla ja perusteellista hyvitystä Talvisodan jälkeisiin vääryyksiin. Mutta Mannerheim ei silti vielä kuvitellut, että vuosisatoja Venäjälle kuulunut Itä-Karjala olisi nyt liitettävä ja liitettävissä tavalla tai toisella Suomen valtiolliseen yhteyteen. Näin on asia, vaikka tähän vakuutukseen voivatkin suhtautua epäillen ne, jotka Jatkosodan päiväkäsky n:o 3 oli lumonnut. Mitä tarkoitti siinä tapauksessa »suuri Suomi»? Todennäköisimmin tuo ilmaisu on käsitettävä vähän hämäräksi runolliseksi vapaudeksi. Sillä Mannerheim ainakaan ei pyrkinyt liittämään Itä-Karjalaa Suomeen. Meidän naapurinamme kaakossa pysyisi aina venäläinen suurvalta, ja sotamarsalkka jos kukaan oivalsi, ettei se tulisi koskaan tyytymään noin syntyneeseen asiaintilaan.”[iv]

Sodan päämäärä

Kukaan ei ole esittänyt todisteita siitä, että Suomen sodanpäämääränä olisi ollut rajojen laajentaminen ainakaan kauemmaksi kuin Tarton rauhan rajoille.

Suomen sodanpäämääränä oli esisijaisesti säilyttää itsenäisyys ja vapaa läntinen yhteiskuntajärjestys. Jos vielä olisi saavutettavissa Tarton rauhan rajat, niin se ”olisi plussaa kurkulle”.

Nimenomaan imperialistinen Venäjä oli jälleen hyökkääjä - ja Suomi pyrki puolustautumaan sen kuin vain voi, sitoutumatta suurvaltasotaan.

Välirauha

Etusivulle


[i] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa II, sivu 236

[ii] Pentti Virrankoski, Suomen historia, osa II, sivu 891

[iii] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, sivu 38

[iv] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa II, sivut 275-276

[v] Hans Metzger, Kolmannen valtakunnan edustajana talvisodan Suomessa, 1984, sivu 279

[vi] Hans Metzger, Kolmannen valtakunnan edustajana talvisodan Suomessa, 1984, sivu 280