Suomen johdon virheitä Jatkosodan yhteydessä  

Täydennetty 23.10.2015 Juhani Putkinen

Johdanto

Johdannoksi on sanottava että sekä Suomen poliittinen johto että sotilasjohto nähdäkseni teki omasta mielestään parhaansa Suomen hyväksi, sen tiedon varassa mitä heillä sillä hetkellä oli. Kirjoitukseni on tietysti jälkiviisautta, mutta minun mielestäni pitää aina välillä muistaa että on tehty ja koko ajan tehdään valintoja. Aina on enemmän kuin yksi vaihtoehto valittavana.

Tärkein valinta

Kaikkein tärkein valinta meni oikein. Suomella oli Talvisodan ja Jatkosodan välisen Välirauhan aikana ainakin teoreettinen mahdollisuus valita sotiiko Saksan rinnalla Venäjää vastaan vaiko Venäjän rinnalla Saksaa vastaan. Suomi teki siinä tilanteessa luonnollisen valinnan – kahdesta pahasta vaihtoehdosta valittiin selvästi vähemmän huono vaihtoehto. Venäjä vahvisti valinnan oikeuden hyökkäämällä jälleen Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Suomen ja Venäjän välisen Jatkosodan, joka oli erillissota.

Vastahyökkäys

Kun Venäjä oli Talvisodan pakkorauhassa ryöstänyt Suomelta puolustuksen kannaltakin erittäin tärkeitä alueita, niin oli luonnollista että Suomi siirtyi vastahyökkäykseen Venäjän aloitettua Jatkosodan.

Joidenkin mielestä Suomen olisi pitänyt kuitenkin pysähtyä vanhalle Tarton rauhan rajalle, eikä jatkaa vastahyökkäystään rajan ylitse. Valinta jatkaa rajan ylitse vihollisen alueelle oli kuitenkin täysin oikein. Jatkamalla Ääniselle, Syvärille, ja osin Syvärin ylitsekin Suomi saavutti puskurivyöhykkeen rintaman ja Sisä-Suomen väliin – Venäjän terroripommitukset ja partisaanien suorittamat suomalaisten siviilien joukkomurhat vaikeutuivat, sekä saatiin helpommin puolustettavissa oleva linja jolloin osa sotilaista voitiin päästää pyörittämään talouselämää.

Käsky pysähtyä Tuulokseen

Voidaan spekuloida oliko marsalkka Mannerheimin käsky pysähtyä Tuuloksen tasalle Laatokan pohjoispuolella järkevä. Hyökkäyshenkisellä VI armeijakunnan komentajalla kenraali Paavo Talvelalla oli vauhti päällä kohti Syväriä ja ryssät pinkoivat karkuun sen kuin vain jaksoivat juosta.

Ikivanhojen sodankäynnin periaatteiden mukaisesti takaa-ajoa on jatkettava mahdollisimman nopeasti, eikä saa antaa viholliselle aikaa toipua sekä kaivautua. Talvela olisi halunnut jatkaa kun vastarintaa ei käytännössä ollut. Marski kuitenkin kielsi kategorisesti etenemästä, vaikka Talvela pyysi useaan otteeseen lupaa jatkaa.

Niinpä Venäjä sai kaikessa rauhassa tuoda lisää joukkoja Talvelaa vastaan ja linnoittautua. Suomalaisille joukoille tuli turhia tappioita odotellessa lupaa saada jatkaa hyökkäystä ja sitten linnoittautuneen vihollisen asemista uudelleen läpimurtoa tehtäessä.

Marskilla oli perusteluna käydä sotaa vaiheittain. Vapauttaa ensin Laatokan Karjala vihollisen miehityksestä, sitten Karjalan Kannas (Viipuri, jne.) ja vasta sen jälkeen jatkaa Syvärille.

Vanhan sanonnan mukaan on taottava silloin kun rauta on kuuma.

Rajajoki

Kannaksella Marski määräsi linjan jota ei saanut ylittää – taas vihollinen juoksi päätä pahkaa karkuun, vastarintaa ei käytännössä ollut, mutta piti pysähtyä ennen Leningradia vaikka olisi hyvin päässyt eteenpäin. Linja mihin käskettiin pysähtyä oli karkeasti Tarton rauhan raja, kuitenkin mutkia oikoen.

Perusteluna pysähtymiselle oli suurvaltapolitiikka – Suomi halusi näyttää ettei se koskaan uhkaa Pietaria. Se on tietysti perustelu, mutta linja johon alettiin rakentamaan (aivan liian vähäisin resurssein) pääpuolustuslinjaa Kannakselle (Pääovi Suomeen), oli valittu täysin väärin perustein.

Tässä artikkelissa käsittelen perusteellisesti sitä Marskin tekemää erittäin suurta virhettä. Sen virheen seurauksena Suomi kärsi turhia tappioita ja meinasi mennä itsenäisyys.

Sorokka

Suomi kävi Jatkosodassa puolustussotaa Venäjää vastaan. Suomi kuitenkin lopetti vastahyökkäyksensä vallattuaan Karhumäen ja Poventsan joulukuussa 1941. Sitten Suomi vain odotti sodan loppumista, eikä heikentänyt Venäjän kykyä hyökätä jälleen Suomen kimppuun, valloittaakseen koko Suomen. Se oli erittäin suuri virhe sekä Suomen poliittisen johdon, että sotilasjohdon taholta.

Venäjä oli luhistumaisillaan kun Saksa teki ennakoivan iskun itään alkaen 22.6.1941. Valitettavasti USA kuitenkin toimitti aivan valtavan määrän materiaalista apua Venäjälle – sen avun ansiosta Venäjä ei luhistunut.

Suomi olisi voinut katkaista sen avun kuljettamisen Murmanskista Venäjän asevoimien käyttöön valtaamalla Sorokan. Sorokan valtaussuunnitelma jo tehtiin ja Suomen resurssit olisivat siihen riittäneet, vaan kyseinen sotatoimi kiellettiin valitettavasti Suomen johdon taholta.

Aseistusta ei hankittu

Asemasodan aikana Suomi ”höllötti kuin haaleassa vedessä”. Vihollinen Venäjä sai koko ajan uutta ja yhä parempaa aseistusta käyttöönsä, mutta Suomi ei hankkinut modernia aseistusta mainita saakka.

Esimerkiksi Ilmavoimien lentokalustossa tämä surkea kehitys näkyi päivänselvästi. Suomella oli hyvin koulutettuja ja päteviä lentäjiä melkoinen määrä, mutta he joutuivat pääsääntöisesti lentämään sotalentoihin kelvottomalla kalustolla. Siitä seurasi etteivät lentäjämme enää vuonna 1944 saaneet sillä vanhalla kalustolla juuri mitään hyödyllistä aikaan mutta kärsivät turhia tappioita taisteluissa vihollisen laadullisesti täysin ylivoimaista kalustoa vastaan.

Tilanteesta oli vastuussa sekä sotilasjohto, että poliittinen johto. Minä syytän!

Rauhanhaihattelu

Aseita ei hankittu vaan päinvastoin Suomen mediassa annettiin esittää aseveljeä Saksaa vihastuttavia kirjoituksia.

Suomen pyrkimyksenä oli myös erillisrauha – sekin vihastutti aivan oikeutetusti Saksaa.

Näihinkin virheisiin oli syyllinen Suomen johto. Suomea vastaan vehkeilijät (kuten ns. kuutoset) olisi pitänyt pistää seinää vasten, tai vähintään vangita, tukahduttaen alkuunsa Suomen vastainen toiminta.

Venäjän IV Strateginen Suurhyökkäys

Yllämainittujen Suomen johdon tekemien virheiden suoranaisena seurauksena Venäjä aloitti 9.6.1944 suurhyökkäyksen koko Suomen valloittamiseksi – ja Suomi kärsi suuria tappioita sekä meinasi mennä itsenäisyys.

Vain suorastaan yli-inhimillisin ponnisteluin ja suurin tappioin Suomi saavutti suurenmoiset torjuntavoitot:

-        http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/kolme_torjuntavoittoa_karjalan_kannaksella.htm

-        http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Torjuntavoitto_U-asemassa_1944.htm

-        http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Ilomantsin_torjuntavoitto_1944.htm

Marski teki mielestäni virheen kun ei pistänyt viimeistään heti suurhyökkäyksen alettua kenraali Taavetti Laatikaista ”seinää vasten”.

Torjuntavoittoa ei hyödynnetty

Viimeistään 20.7.1944 oli nähtävissä että Venäjä ei kykene saavuttamaan yrittämäänsä läpimurtoa.

Jos Suomella olisi ollut kaukonäköinen, rohkea ja päättäväinen johto, niin silloin olisi pitänyt tehdä ehdollinen päätös siirtyä jälleen rajoitettuun vastahyökkäykseen ja antaa aseveljelle Saksalle luettelo materiaalista mitä Saksan pitää Suomelle toimittaa jotta Suomi siirtyy voimakkaaseen vastahyökkäykseen valloittaakseen alueensa takaisin.

Saksa olisi kyennyt toimittamaan ja olisi mielihyvin toimittanut Suomelle materiaalia sen Suomen vastahyökkäyksen vastineeksi, sillä se olisi a) helpottanut painetta Saksan itärintamalla b) nostanut Saksan joukkojen taistelutahtoa kun olisivat nähneet Suomen taas iskevän kunnolla yhteistä vihollista.

Tästä artikkelista näette miten merkittävää materiaalista apua Suomi sai pelkästään presidentti Risto Rytin henkilökohtaisella kirjeellä Hitlerille – apu oli hyvin merkittävää.

Saksa oli saanut, kiitos Albert Speerin ponnistelujen, viimeinkin puolustusmateriaalituotantonsa pyörimään hyvin, joten sitä materiaalia oli saatavissa. Olisi tarvittu vain tahto saada sitä vieläkin enemmän Suomeen. Saksan Akilleen kantapää oli polttoainetuotannon riittämättömyys – se haittasi sekä lentäjien koulutusta että lentotoiminnan laajuutta mutta koneista ei ollut puutetta. Suomi sen sijaan oli aivan oikein varastoinut polttoaineita hyvät varastot, joten Suomi olisi voinut laajentaa lentotoimintaansa merkittävästi ja uudella kalustolla varustettuna olisi lyönyt Venäjää ”kuin vierasta sikaa”.

Materiaalia Saksasta

Sen materiaalin lisäksi, mitä Suomi sai Rytin kirjeen perusteella, Suomi olisi aivan hyvin voinut saada lupauksella siirtyä hyökkäykseen esimerkiksi:

-        250 kpl Messerchmitt Me-109 hävittäjälentokoneita

-        100 kpl Junkers Ju-88 raskaita syöksypommituslentokoneita

-        100 kpl Focke-Wulf Fw 190 hävittäjäpommittajia

-        400 kpl raskasta kenttätykistöä (150H40, 152H37) vetäjineen ja ammuksineen

-        100 kpl rynnäkkötykkejä Stu-40

-        10 kpl tutkia

-        viljaa, lannoitteita

-        jne.

Valitettavasti sitä mahdollisuutta ei hyödynnetty.  

Saksan lentokonetuotannosta

Saksa todella kykeni tuottamaan valtavan määrän erinomaisia lentokoneita Toisen Maailmansodan viimeisinä vuosina 1944 ja 1945. Niistä olisi mainiosti riittänyt myös Suomelle jos Marski olisi pyytänyt – vaan ei pyytänyt.

Kuukausi vuonna 1944

Hävittäjäkoneiden tuotanto kpl

Tammikuu

1555[i]

Helmikuu

1104[ii]

Maaliskuu

1638[iii]

Huhtikuu

2021[iv]

Kesäkuu

2449[v]

Heinäkuu

2954[vi]

Elokuu

3020[vii]

Syyskuu

3375[viii]

Hyökkäyssuunnitelmat

Vastahyökkäykseen siirtymisestä sekä Karjalan Kannaksella, että Laatokan pohjoispuolella oli tehty suunnitelmat pätevien kenraaliemme toimesta. Olisi tarvittu vain Suomen poliittisen johdon ja sotilasjohdon päätös siirtyä vastahyökkäykseen.

Milloin olisi kannattanut aloittaa?

Viimeisin Venäjän joukkojen yritys suorittaa läpimurto oli torjuttu Ilomantsissa 12.8.1944 mennessä. Kannaksella oli käyty lievää asemasotaa jo viimeistään 18.7.1944 alkaen. Siten Kannaksella olleet joukot olisivat olleet riittävän hyvin levänneet, täydennetyt, varustetut ja koulutetut siirtymään hyökkäykseen vaikkapa 21.8.1944. Tavoitteena olisi voinut olla Karjalan Kannaksen suunnalla vallata jälleen alueet noin Rajajoelle saakka. Se olisi ollut varsin helppoa sillä suomalaiset joukot olivat edelleen mm. Laatokan rannalla Taipaleessa ja Vuoksella Vuosalmella.

[ix]

VT-aseman linnoitus

Sitten olisi tietysti pitänyt linnoittaa VT-asema syväksi ja vahvaksi, ettei Venäjälle tulisi houkutusta hakata uudelleen päätään Karjalan mäntyyn. Entinen pääasema korjattuna maastollisesti paremmaksi olisi pitänyt ottaa haltuun siksi, että VT-asemaa olisi saanut linnoittaa rauhassa.

Laatokan pohjoispuolella

Rukajärvi oli Jatkosodan lopussa tiukasti suomalaisten joukkojen hallussa. Laatokan pohjoispuolella olisi ehkä kannattanut iskeä vielä vihollisen joukot Suomen alueelta ja pysähtyä karkeasti linjalle Rukajärvi-Säämäjärvi-Tuulos. Sitten linnoittaa syvät puolustuslinjat taemmas maastollisesti edullisille alueille, esimerkiksi U-asemaa hyödyntäen.

Mitä hyötyä

Entäpä mitä ihmeen hyötyä hyökkäykseen siirtymisestä olisi ollut? No, Lapin sodan tappiot ja Lapin hävitys sekä miinoitus olisi vältetty. Saksalaiset joukot olisivat poistuneet Suomesta kaikessa rauhassa Saksan antauduttua kesällä 1945 tai hieman myöhemmin, kuten poistuivat mm. Norjasta ja Tanskasta.

Suomella olisi ollut hallussaan koko Suomen laillinen Tarton rauhansopimuksen mukainen alue kun Toisen Maailmansodan lopputilinpäätöstä tehtiin. Se alue olisi voinut jäädäkin Suomelle.

Suomen puolustusvoimat olisivat olleet vieläkin vahvemmat kuin olivat Jatkosodan päättyessä.

Olisimme välttyneet Suomen perustuslain ja kansainvälisen oikeuden vastaiselta sotasyyllisyysoikeudenkäynniltä sekä suomettumiselta - ehkä myös meillä oikeudettomasti maksatetuilta sotakorvauksilta.

Ei ole poissuljettua sekään että Viro olisi välttynyt Venäjän brutaalilta puoli vuosisataa kestäneeltä miehitykseltä.



[i] David Baker, Adolf Galland, 2004, sivu 328

[ii] David Baker, Adolf Galland, 2004, sivu 342

[iii] David Baker, Adolf Galland, 2004, sivu 342

[iv] David Baker, Adolf Galland, 2004, sivu 342

[v] David Baker, Adolf Galland, 2004, sivu 362

[vi] David Baker, Adolf Galland, 2004, sivu 362

[vii] David Baker, Adolf Galland, 2004, sivu 362

[viii] David Baker, Adolf Galland, 2004, sivu 342

[ix]  Suomi 85 – Itsenäisyyden puolustajat – Sodan kartat, 2003, sivu 278

Jatkosota

Etusivulle