Stool

 

Ruunebergin päivän kunniaksi 5.2.2008 lainaus Vänrikki Stoolin tarinoista. Niitä on suotavaa edelleen lukea, vaikka ne onkin julkaistu alunperin jo vuonna 1848.

 

Kaksi rakuunaa

 

Stooli toinen oli, toinen 

Luodiks nimitettihin;

miehuus, voima yhdenmoinen

kumpaisellakin.

Yhdess' Saimaan rantamalla

ovat kasvaneet,

saman kurkihirren alla

veikkoin' otelleet.

 

Rakuunoiksi sitten tehtiin

yhtenä he päivänä;

kestävän he aina nähtiin

vaarat veljinä;

 

eipä jättänehet vielä

vanhaa riitaa pois,

kilpailivat sotatiellä,

kumpi uljaamp' ois.

 

Miehuudesta joukossansa

 

olivat he mainitut,

 

siinä heit' ei voittavansa

 

kenkään kerskannut.

 

Kumpikin he korpraaliksi

 

kohta tehtihin,

 

mutta yhtä riitaisiksi

 

jäivät sittenkin.

 

 

Keskenänsä heillä vielä

 

kilpa 'kesti muinainen,

 

toinen oli sotatiellä

 

toisen vertainen.

 

Kummallenkin sama rata

 

kulki kunniaan,

 

Luoti kun saa kunniata,

 

Stoolkin mainitaan.

 

 

Jopa vihdoin vastaiseksi

 

Stoolin onni keikahtaa;

 

Luoti, hän jää terveheksi,

 

Stool se haavan saa.


Maata sairashuonehessa

saa nyt tuskissaan,

Luoti veikon otellessa

olla jouten vaan.

 

Monta kuuta kurjaa siellä

 

näin kun oli viettänyt,

 

sotahan ol' urhomiellä

 

taas hän rientänyt;

 

mut ei ollut joukossansa

 

enää etevin:

 

Luotipa jo rinnassansa

 

kantoi mitalin.

 

 

Stool hän näkee ystävänsä

 

onnen uuden, mainion;

 

mitä tuntee mielessänsä,

 

siitä vaiti on,

 

sit' ei sana, silmäykset

 

silloin ilmaisseet. -

 

Nyt ol' yhdess' ystävykset

 

päivän retkeilleet.

 

Kylliksi on partioita

käyty, aik' on kääntyä.

Tomu tuiskuu, kasakoita

alkaa näkyä.

Luoti lausuu: "Käänny tiestä,

muu ei autakaan;

veikko, heit' on viisi miestä,

meitä kaksi vaan."

 

 

Stool, hän nauroi katkerasti:

 

"Oikein, jos sa viivyt nyt,

 

vuotais veres, tähän asti

 

vielä säästynyt.

 

Mene, kell' on rinnassansa

 

merkki kunnian,

 

liian hyv' on käymään kanssa

 

heitä vastahan."


Heti miekka kädessä hän

riensi kasakoita päin,

katsonut ei ystävähän

lausuttuaan näin.

Ett' on toinen kiukuissansa,

siit' on huoleton;

jäikö tuo vai tuli kanssa,

hälle yhtä on.

 

Seisahtua hän ei aio,

eteenpäin on matka vaan;

maistaa hänen miekkaans' sai jo

poika aromaan.

 

Parku, pauke kuuluu siellä,

kostoon rynnistää

ryssät nuo; mut Stoolin vielä

pystyssä on pää.

 

Mut on onnellakin raja,

 

voitto väistää voittajaa,

 

ratsuinensa ratsastaja

 

maahan kellahtaa.

 

Taistelee, vaikk' on se turhaa,

 

maassa vielä mies,

 

neljän peitsen vaikka murhaa

 

uhkaavan hän ties.

 

 

 

Surman suu jo aukeaapi,

 

jäljell' on vain tuokio.

 

Mistä apua nyt saapi?

 

Siin' on Luoti jo!

 

Murhaajat tuo kohta suistaa

 

irti veikostaan;

 

ken nyt kaatunutta muistaa,

 

taas kun taistellaan?

 

 

Sortui neljäst' yks, mut Luoti

 

silloin hänkin haavoittui;

 

veri virtanaan jo vuoti;

 

käsi hervahtui;


voiton toivoa nyt hällen

mistäkään ei näy; -

pystyssäpä Stool on jälleen,

taisteluhun käy.

 

 

Loppuun leikki leikiteltiin:

taru kertoo vieläkin

illall' Luodin tulleen telttiin

Sandels kenraalin,

rintamerkki kourassansa:

"Ellei rahaa saa

myöskin Stool nyt rintahansa,

tääkin ottakaa."

 

J. L. Runeberg, Vänrikki Stoolin tarinat, 1978, sivut 92-98

Suomen sota

Suomen historiaa

Etusivulle