Sensuuri 1979

Venäjä yritti kaapata Suomen Vapaussodassa, Talvisodassa ja Jatkosodassa - eikä se yritys suinkaan päättynyt Jatkosodan päättyessä, keinot vaan vaihtelevat tilanteen mukaan.

Suomalainen äärivasemmisto nousi aseelliseen kapinaan vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan, Venäjän yllytyksestä ja Venäjän aseistamana Vapaussodan yhteydessä - eli syyllistyi maanpetokseen.

Suomalaiset kommunistit pyrkivät tekemään Suomesta neuvostotasavallan (eli Kremlistä johdetun kommunistisen diktatuurin) Vapaussodan ja Talvisodan välisenä aikana.

Talvisodan aikana suomalainen äärivasemmisto toimi jälleen maanpetoksellisesti, hyökkäävän Venäjän, eli vihollisen puolella. Tätä toimintaa oli kummallakin puolella rajaa. Härskein esimerkki oli tietysti suomalaisen maanpetturin Otto-Wille Kuusisen ”johtama” Venäjän asettama nukkehallitus Suomelle - ns. Terijoen hallitus.

Talvisodan ja Jatkosodan välisenä Välirauhan aikana Venäjä valmistautui uudelleen hyökkäämään Suomen kimppuun - ja jälleen suomalaiset kommunistit työskentelivät Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan. Esimerkkeinä voitaisiin ottaa vaikkapa Suomi-Neuvostoliitto-seuran toiminta ja ”pinonpolttamiset”.

Jatkosodan aikana oli tietenkin myös suomalaisia kommunisteja, jotka syyllistyivät maanpetokseen - toimimalla Suomen vihollisen Venäjän hyväksi.

Nyt kuitenkin päästään viimeinkin varsinaiseen asiaan, eli kommareiden ja Venäjän hännystelijöiden törkeään ja rikolliseen toimintaan Jatkosodan päätyttyä.

Se, että Suomen poliittista johtoa, joka oli pelastanut Suomen, tuomittiin sotasyyllisinä Suomen perustuslain ja läntisen oikeusjärjestyksen vastaisesti takautuvin laein on tietenkin oikeusmurha. Syyllinen on Venäjä ja Venäjän johto.

Aivan vastaava oikeusmurha tapahtui kun suuri joukko isänmaallisia henkilöitä tuomittiin asekätkennästä, eli oikealla nimellä sanottuna aseiden hajavarastoinnista.

Tähän asekätkentään liittyen kommunistiministerit ja kommunistinen Valpo rikkoivat Suomen lakia, valehtelivat, väärensivät asiakirjoja, pettivät ja varastivat. Näistä rikoksista kertovaa kirjaa sensuroitiin vielä vuonna 1979 vetämällä lauseita kirjasta ylitse mustalla painomusteella. Vuonna 1984 sama aineisto ilmestyi sensuroimattomana.

Kyseessä on Suomen Puolustusvoimain Yleisesikunnan päällikön kenraaliluutnantti, Mannerheimristin-ritarin A. F. Airon laiton vangitseminen, laiton vankiloissa pitäminen noin kahden vuoden ajan, sekä hänen laiton kohtelunsa tänä aikana - mukaan luettuna kidutus (tahallaan estettiin vakavasti sairaan lääkärinhoito). Näihin rikoksiin syyllistyivät mm. puolustusministeri/pääministeri Pekkala ja sisäministeri Leino, molemmat kommunisteja.

Kahden kirjan vertailu

Vuonna 1979 ilmestyi A. F. Airon kirja Puolustustaisteluni v. 1947. Siitä sensuroitiin lauseita, jotka tuon tässä artikkelissa julki.

Ne lauseet esiintyvät muuten identtisessä sisällössä (paitsi kirjan formaatti oli ensin noin A5, jälkimmäisessä noin A4), kirjassa A. F. Airo - Liikekannallepanosalaliitto, vuodelta 1984.

Kirjoitan sensuroidut lauseet ensin ja sitten molempien em. kirjojen sivunumerot sulkuihin - ensin 1979 ilmestyneen ja sitten 1984 ilmestyneen. Jotta asiayhteys käy ilmi, niin lainaan myös sensuroitujen lauseiden vierestä - sensuroitu osa punaisella.

I luvussa Airo kertoo

mm. siitä kuinka hän lähetti, tultuaan laittomasti vangituksi, kirjeen puolustusministerille, mutta Valpon Brusiin  ja Vesanen pidättivät kyseisen kirjeen valehdellen Airolle, että kirje on mennyt perille. ”Jonkun ajan kuluttua äsken mainitusta kirjeestä, joka oli päivätty 28 pnä joulukuuta 1945, vaati eduskunnan oikeusasiamies minulta selvitystä eräästä valtioneuvoston ulkoasiainvaliokunnan päätöksestä, jonka ministeri Leino toisessa vastauksessaan oli tri Brusiinin avustamana herttaisesti siirtänyt harteilleni väärin ja valheellisin perustein. Kysymyksessä oli kenraali Autin virantoimituksesta pidättäminen asekätköjutun takia, johon toimenpiteeseen, siihen lopputulokseen olivat lopuksi kaikki tulleet, ulkoasiainvaliokunnalla ei ole mitään päätösvaltaa eikä oikeutta.”(10, 13) --

”Mikä on sen yksinkertaisempaa kuin tutkia, mitä minä yleensä olin tehnyt, kytkeä joku teko asekätköjuttuun, konstruoida teko jollakin perusteella kielletyksi jos suoritushetkellä, määrätä se asekätköjutun yhteydessä taannehtivalla lailla rikolliseksi ja tuomita sen mukaisesti.”(15, 18) --

”Tutkinnan nimellä kulkeva touhu ei ole mitään rikostutkimusta, vaan se on muistiharhojen luomista sekä tutkittavien tahallista harhaan johtamista ja pettämistä. Näissä merkeissä käy työ, ja väärillä valheellisilla perusteilla laadittu laki ajetaan puoliväkisin läpi eduskunnassakin.”(16, 18) --

Kuinka tottuneesti sitten herra Vesanen valehteli kirjeeni menneen perille, näpistäen kai samalla itselleen kirjekuoressa olleen postimerkin, koska sitä ei tavanmukaisesti palautettu.”(17, 20) --

”Liite N:o 12. sivu 149. Otto Brusiinin kirjelmä minulle 21 p:ltä helmikuuta 1946. Kirjelmä lienee tarkoitettu minulle lohdutukseksi ja pieneksi selitykseksi, että ministeri Leino ja hän ovat omassa vastineessaan valehdelleet eduskunnan oikeusasiamiehelle. Lähetin tästä kirjelmästä jäljennöksen eduskunnan oikeusasiamiehelle.”(19, 21)

II luku

”Kun valmistavan tutkinnan olisi otettava huomioon määrättyjä oikeudellisia ja käytännöllisiä näkökohtia, jotta tulos muodostuisi oikeudelle sellaiseksi johtolangaksi, jota seuraten henkilöt joutuvat oikein tuomituiksi, esitän seuraavassa mm. omia kokemuksiani ja havaintojani, missä määrin näin on tehty nyt esillä olevan jutun melkein pari vuotta kestäneessä tutkintavaiheessa.

Asekätköjutun tutkinnan vielä kuuluessa Valpolle sai kaikesta sen käsityksen, että toimeenpanevana sieluna ei ainoastaan tutkinnassa, vaan myös muussakin oli tuomari Uitto. ”Uitto on määrännyt”, ”Uitto on käskenyt” olivat sen aikaisten vartijain lausunnot, kysyipä heiltä mitä tahansa.

10.8.1945 alkaen sekä 2.9. ja 7.9.1945 toimeenpantujen selliratsioiden kautta jouduin henkilökohtaisesti tuomari Uiton tutkintaan liittyvien menetelmien alaiseksi. Tämä merkitsi sitä, että vähitellen, kaiken muun lisäksi, riistettiin pois myös kaikki n.s. vangin oikeudet, lääkintähuolto mukaanluettuna. -- 21.9.1945 saapui luokseni tuomari Uiton lähettämänä herra Engblom, joka ylisti käytäntöön otettua systeemiä ja ilmoitti sen jo tuottaneen hyviä tuloksia t.s. tunnustuksia, joiden mukaan lievennyksiä olosuhteisiin myönnetään. Ilman tunnustuksia eivät sitävastoin minkäänlaiset lievennykset tule kysymykseen. Hän kehoitti myös minua tunnustamaan, koska todisteitakin minua vastaan oli jo kerääntynyt suuret määrät, eikä tunnustuksessa pitäisi arkailla, vaikka se johtaisi Marsalkkaan, silloiseen tasavallan presidenttiin saakka.(20, 23) -- [Tuomari Uiton kuulusteltavana - jp] Olin näihin aikoihin sairaana, minkä seikan myös esitin ja tuomari Uitto myönsikin, että lääkärin kyllä tarvitsen. Mutta hän ei sitä järjestänyt, vaikka tämäkin kysymys oli jätetty hänestä riippuvaksi. -- Ilmeisesti herra Uitto näin voi valita kuulustelulleen sopivan hetken ja tarpeen vaatiessa estää lääkärille pääsyn niin kauan kuin asianomainen on hänen kuulustelupotilaanaan. Näin hän menetteli minun kanssani, vaikka olin tällöin hengenvaarallisesti sairaana, kuten lääkäri nyttemmin on raastuvanoikeudessa valallaan todistanut. Systeemissä paljastuu näin ainakin epäsuora kidutus tunnustukseen, johon sitten houkutukseksi vielä lisätään vangille merkitykselliset lievennykset olosuhteisiin. Tämä Uiton systeemi meni kuitenkin minun kohdaltani rikki, kun eräs sadismia ymmärtämätön vartija toimitti minut oma-aloitteisesti lääkärin vastaanotolle 1.10.-45.”(21, 24) --

[Tuomari - jp] Hölttä on myös useaan otteeseen vedonnut maan etuun tunnustusta pyytäessään, mutta olen aina ilmoittanut, että minä näen tämän ”maan edun” ainoastaan siinä, että väärällä tunnustuksellani poistuisivat päiväjärjestyksestä eräät oikeusvaltioon sopimattomat menettelyt, ja siinä olen tämän jutun yhteydessä jo aikani uurastanut.

Aikani kuluksi olen tutkinut pidätettynä ollessa myös hieman rikostutkimusta, mutta teoria ja käytäntö ovat olleet täydessä ristiriidassa. Edellä esittämäni osoittaa senkin, ettei edes lakia ole noudatettu, vaan päinvastoin kuulusteluun on olennaisena osana liittynyt kidutus, peloitus ja petollinen viekoittelu.

Kuvaavaa kuulustelijoille ja heidän menetelmilleen on ollut mm. se, että hyvin monelle, nyt jo minunkin tiedossani olevalle henkilölle on suorastaan luvattu vapaaksi pääsy tai muita huojennuksia kunhan vaan ilmoittavat minut osalliseksi asekätköjuttuun.”(35, 37-38)

Luvussa VIII Airo käsittelee syytettä

”Oman etuni mukaista on, että asiani tulee perusteellisesti ja asiallisesti tutkituksi ja jokainen kohta, johon nimeni, pulpahtamisteoriaa noudattaen tai suoranaisin palkkioin, on liitetty, perusteellisesti selvitetyksi. Tyhjästä ei synny eikä synnytetä mitään.

Oikeusasteelle on nyt joka tapauksessa päästy [21 kuukauden jälkeen -jp]. Miten oikeutta maassa nykyaikana jaetaan, se jää nähtäväksi. Kuten edellä olen jo omalta kohdaltani osoittanut, ei ainakaan syyttämiseen paljoa vaadita. Hyvin kuvaava esimerkki tässä suhteessa on myös kenraalimajuri Karhun juttu, jota, hyvin asioista perillä olevan henkilön ilmoituksen mukaan on itse oikeusministeri ollut järjestämässä. Pari syyttäjää kieltäytyi syyttämästä, heidät neuvottiin asiantuntijan luokse, mutta neuvot eivät olleet rohkaisevia. He kieltäytyivät lopullisesti. Oikeusministeri ilmoitti kuitenkin, että skandaalin välttämiseksi on syytettävä, ja antoi määräyksen uudelle syyttäjälle. Sekin on yksi peruste syytettäessä, kun viaton henkilö on joutunut olemaan tarpeeksi monta kuukautta Ratakadun sellissä. Tämän lisäksi jo pelkillä syytteilläkin on se hyvä puoli, että niitä voidaan käyttää todisteina muissa oikeusistuimissa selvitettävien juttujen yhteydessä.

Mutta kun näin on, ei kai sentään kukaan tahdo väittää vakavissaan, että elämme oikeusvaltiossa.”(94-95, 97)

Liite N:o 8

Airon kirje Valpon tutkintavankilasta Sisäasianministeriön Tutkintaelimen Päällikölle 17.11.1946:

”Välikysymyskeskustelun yhteydessä antoi Sisäasiainministeri Leino minusta lausunnon, jonka takana, vaikkakin pakosta, tuomari Höltän ilmoituksen mukaan, on Tutkintaelin. Tämän lausunnon johdosta, sellaisena, kun se on julkaistu Vapaassa Sanassa, esitän seuraavaa. --

Lausunnon mukaan on minua jo Valtiollisen poliisin toimesta kuulusteltu seitsemänä (7 !) erikseen lueteltuna päivänä. Pyydän heti tähän huomauttaa, etten ole nähnyt ainoatakaan Valpon kuulustelupöytäkirjaa. Mainitut päivämäärät ovatkin ilmeisesti poimitut kantelukirjelmästäni, jossa olen esittänyt jokaisen tapaamisenkin jonkun vartijoihin kuulumattoman kanssa, sekä mistä asiasta kulloinkin on ollut kysymys. Mutta minä en kutsu kuulusteluksi esim. sitä, että minut 7.7.-45 esitellään tuomari Uitolle ja tiedustellaan pitäisinkö jonkun puhuttelun pidätetyille 2-ye-upseereille, enkä liioin sitä, että minä samassa yhteydessä teen kysymyksiä tri Brusiinille miksi minua ei kuulustella. Yhtä vähän kutsun kuulusteluksi sitä, että 17.7. joku herra Tapani pyytää minulta kirjallista esitystä siitä, mitä tri Brusiinista upseeripiireissä puhutaan. Kantelukirjelmässäni olen maininnut, että 19.7. tuomari Uitto on minulta kysynyt milloin ja missä olen viimeksi tavannut eversti Kotilaisen, Arajuuren ja Koskimiehen ja ilmoittanut minulle, ettei asiani hänen tutkittaviinsa kuulu. 24.9. oli tunnustuksen kiristystä sitä edeltäneine fyysillisine ja psyykillisine valmennuksineen. Tutkintaelimen toimesta suoritetuksi kuulusteluksi merkityt 16.-17.11. palauttavat vain mieleen itsekuulusteluni omine pöytäkirjoineni, kuten kantelukirjelmässäni olen esittänyt.

Näin ollen on kantelustani lausuttu selvitys: ”että kesti melkein 8 kuukautta ennenkuin jouduin asekätköjutussa kuultavaksikaan”, kiistattomasti oikea, eikä tätä tosiasiaa muuta täysin asiaan kuulumattomien päivämäärien luettelo.(135-136, 139-140) --

Tutkintaelimen myöhemmistä kuulusteluista en edellä esitetyssä mielessä ole kantelua tehnyt, mutta voin nyt samalla todeta, että myös siinä on virheitä. Esim., jos kuulustelu suoritetaan ainoastaan 5.3. on harhaan johtavaa ja väärin merkitä se 1-5.3., 14.7. (sunnuntai) en ainakaan minä ole ollut missään kuulustelussa ja 15.7. ei minulta muuta ole kuulusteltu kuin korkeintaan haluanko lisää löylyä, koska sinä päivänä olin saunassa, en muualla. --

Mutta nyt edellä esitetyt esimerkit riittävät myös osoittamaan, että nyt puheena oleva selostus sisältää tahallisesti, vastoin parempaa tietoa, annettuja valheellisia aika- ja päivämääriä, joiden ilmeinen tarkoitus on ollut minun asiani vahingoittaminen ja Eduskunnan pettäminen.”(136, 140)

Liite N:o 14

Muistio

”Sisäasianministeriön noudattamista menettelytavoista antavat eräät Eduskunnan Oikeusasiamiehelle saapuneet asiakirjat havainnollisen kuvan.(151, 159) --

[Kirje Sisäasianministerin vastineiden varmentajalta - jp]:

SISÄASIANMINISTERIÖ

                                                   Helsingissä helmikuun 21 pnä 1946.

                                      Kenraaliluutnantti A. F. Airo.

Kunnioittaen ilmoitan, että valtioneuvoston ulkoasiainvaliokunnan kenraalimajuri Autin virantoimituksesta pidättämistä koskevan päätöksen ilmoitti minulle puhelimessa ministeri Leino seuraavasti: ”Ulkoasiainvaliokunta on päättänyt, että kenraalimajuri Autti heti on pidätettävä virantoimituksesta.” Päätöksen välitin ministeri Leinon kehoituksesta edelleen puolustusvoimain pääesikunnan silloisen valvontatoimiston päällikölle, everstiluutnantti Patoharjulle toimenpiteitä varten.

                                                                                Otto Brusiin.

Tämä kirje kai tahtoo selvittää, että Sisäasiainministerin toinen vastine Oikeusasiamiehelle oli harkittua valhetta.

Edellä selostettu esimerkki, ja saman kaavan mukaan on myös suoritettu pidätyksiä, osoittaa, että tehdään päätöksiä, johon ei ole laillista oikeutta. Nämä päätökset välitetään viranomaisille hallituksen päätöksinä toimeenpantaviksi. Kun sitten viranomaiset tahtovat vahvistusta näille välikäsien kautta kulkeneille päätöksille suorittaakseen ainakin lainmukaiset ilmoittamisvelvollisuutensa toimenpiteistään - ei heidän kyselyihinsä edes suvaita vastata. Mutta sen sijaan ollaan kyllä valmiita työntämään tarpeen vaatiessa syyt laittomuuksista samojen viranomaisten niskoille jopa turvautumalla harkittuun valheeseenkin. Lainrikkomusten lisäksi joutuu esitetty menettelytapa myös näin ollen ristiriitaan Hallitusmuodon 36 §:n kanssa, joka edellyttää, että valtioneuvoston jäsenet ovat rehellisiä kansalaisia.”(152-153, 160-161)

Todettakoon

Todettakoon vielä lopuksi, että kenraaliluutnantti A. F. Airoa ei tuomittu yhtään mistään, joten hän oli syyttömänä vangittuna pari vuotta. Vankilan jälkeen hänet valittiin kahdeksi kaudeksi eduskuntaan kokoomuksen kansanedustajaksi.

Tämän mukaan vielä vuonna 1979 ei voitu julkisesti kertoa suoraan kommunistien ja Venäjän hännystelijöiden tekemistä rikoksista, mutta vuonna 1984 jo voitiin.

Kylmä sota

Etusivulle