Sarajevon laukauksista Ensimmäiseen Maailmansotaan

Ensimmäinen Maailmansota syttyi vuonna 1914, joten kirjoitan siihen liittyviä artikkeleita, kuten tämän, satavuotishengessä vuonna 2014. Kronologisesti ajasta ennen Sarajevon laukauksia ja itse laukauksista kerrotaan artikkelissa Sarajevon laukaukset. Tässä artikkelissa keskitytään yksityiskohtaisesti aikaan ennen varsinaista sotaa – miten ihmeessä pari revolverinlaukausta lopulta johti tuhoisan maailmansodan syttymiseen.

Torstaina 23.7.1914 kello 18 Itävalta-Unkarin lähettiläs Belgradissa antoi nootin Serbian hallitukselle. Siihen piti vastata 48 tunnin kuluessa, eli kyseessä oli käytännössä uhkavaatimus. Heinäkuun 24:nä Venäjä julisti ”ettei se »voi jäädä välinpitämättömäksi», ja Ranska ilmoitti Venäjälle tulevansa täyttämään liittovelvollisuutensa.” - - Serbia ”ei sallinut Itävalta-Unkarin edustajien osanottoa Sarajevon murha-asiaan jollakin tavoin sekaantuneita henkilöitä koskeviin tutkimuksiin.” - - Itävalta-Unkarin lähettiläs vapaaherra von Giesl katsoi vastauksen epätyydyttäväksi ja matkusti puoli tuntia myöhemmin pois Belgradista.[i]

27.7.1914 Venäjän tsaari Nikolai II vastasi Serbian 24.7. lähettämään kiihkeään avunpyyntöön. Tsaari vakuutti, ettei »Venäjä missään tapauksessa tule suhtautumaan välinpitämättömästi Serbian kohtaloon». - - Itävalta-Unkari julisti 28.7. sodan Serbialle.[ii]

Saksan keisari Vilhelm II lähetti Venäjän tsaarille sähkösanoman, että koko vastuu lepää tsaarin harteilla. Tsaari tahtoi ”peruuttaa yleisen liikekannallepanon aloittamisesta antamansa käskyn, mutta hänen apulaisensa saivat heikon hallitsijan jälleen muuttamaan mieltään.” Venäjällä alkoi yleinen liikekannallepano 31.7.1914.[iii]

Saksa antoi Venäjälle ultimaatumin, että liikekannallepano on keskeytettävä 12 tunnin kuluessa. ”Kun Venäjä ei ottanut huomioon Saksan vaatimusta, asia oli peruuttamattomasti ratkaistu.”[iv]

Saksa ja Ranska aloittivat liikekannallepanon 1.8.1914.[v]

Venäläiset joukot ylittivät Venäjän länsirajan 2.8.1914.[vi] ”Heti keskitysvaiheen alussa, elokuun ensimmäisinä päivinä, alkoivat kahakat pitkin koko Itä-Preussin rajaa venäläisten ratsuväkipartioiden ja –osastojen tunkeutuessa Saksan alueelle ja iskiessä yhteen saksalaisten rajavartio-osastojen kanssa.”[vii]

”Venäjän yleisesikunnassa oli jo ennen sotaa laskettu, että eteneminen voitaisiin aloittaa aikaisintaan 22. liikekannallepanopäivänä, todellisuudessa siis elokuun 21. päivänä; sen nopeammin ei liikekannallepanoa ja keskitystä voitaisi saada valmiiksi. Mutta kenraali Shilinski oli toimiessaan ennen sotaa yleisesikunnan päällikkönä, tehnyt Ranskan yleisesikunnan kanssa sopimuksen, jonka mukaan Venäjä tulisi jo 15. liikekannallepanopäivänä aloittamaan 800 000 miehen suuruisin voimin hyökkäyksen Saksaa vastaan!”[viii]

Venäjän kenraali Shilinski[ix]

Siinä se oli lyhyesti mitä tapahtui ennen sotaa.

Mutta mennäänpä vielä kiinnostaviin yksityiskohtiin

Uusinta tutkimustietoa Cambridgen modernin historian professorilta Christopher Clarkilta.

Venäjä halusi ottaa Dardanellit asevoimin, mutta ei halunnut hajottaa voimiaan Dardanelleille ja länsirintamalleen (Saksa ja Itävalta-Unkari). Piti ensin voittaa Itävalta-Unkari ja Saksa, sen jälkeen ratkeaisi myös Dardanellien kysymys. Tämä neuvottelu oli 8.2.1914.[x]

Luettuaan Itävallan nootin Serbialle Saksan keisari Vilhelm II oli sitä mieltä, etteivät serbit ota riskiä sodasta Itävalta-Unkaria vastaan. Vilhelm oli kaikessa rauhassa lomailemassa Norjassa.[xi]

Saksan keisari Vilhelm II[xii]

Serbian vastaus uhkavaatimukseen riippui täysin Venäjästä.[xiii]

24.7.1914 ennen kello 19 Venäjän ulkoministeri Serbialle: Yksikään valtio ei voi hyväksyä sellaista uhkavaatimusta.[xiv] Eli Venäjä yllytti Serbiaa hylkäämään uhkavaatimuksen saadakseen aikaan haluamansa sodan.

Venäjän yleisesikunnan Liikekannallepano-osaston päällikkö kenraali Dobrorolsky: Kokouksissa 24.7. ja 25.7. sota oli jo päätetty asia.[xv]

Saatiin optimaalinen casus belli.[xvi]

Saksa hyväksyi sodan, mutta Venäjä valitsi sodan aloittamisen. Venäjällä ei ollut aikomustakaan tehdä osittaista liikekannallepanoa Itävalta-Unkaria vastaan, vaan kaikki tai ei mitään Saksaa vastaan Ranskan avustamana.[xvii]

25.7.1914 Venäjän ministerineuvoston (hallitus) kokouksessa päätettiin sotavalmisteluista, mm. liikekannallepanosta.[xviii]

25.7.1914 kello 10 tuli Serbian hallitukselle sähkeitse tieto, että Venäjä asettaa joukkonsa liikekannalle kello 11.30. Sopivasti ennen Serbian vastausta Itävalta-Unkarin noottiin.[xix]

25.7.1914 kello 20 Venäjän yleisesikunta näytti Serbialle: ”Suurinta valmiutta sotaan”. Mitä hyvänsä suojellakseen Serbiaa.[xx]

Nimenomaan Venäjä eskaloi kriisiä maailmansodaksi. Saksa laskelmoi edelleen paikallisen konfliktin rauhoittamisen puolesta, eikä kiirehtinyt suorittamaan liikekannallepanoa.[xxi]

Serbian vastauksessa Serbia kiisti jälleen ketään Milan Tshiganovitshia olevan olemassa Belgradissa.[xxii] Katso artikkelini Sarajevon laukaukset.

Itävallan suurlähettiläs tiesi Serbian kielteisen vastauksen jo siitä, että Serbia asetti joukkonsa liikekannalle kello 15 – siis ennen vastauksen antamista.[xxiii]

26.7.1914 Saksan yleisesikunnan tiedustelutoimiston IIIb majuri Nicolai palasi lomaltaan ja raportoi sotavalmisteluista Venäjällä ja Ranskassa.[xxiv]

Saksan keisari Vilhelm II palasi lomalta Potsdamiin vasta 27.7.1914.[xxv]

Itävalta-Unkarin kaksoismonarkki Frans Josef allekirjoitti sodanjulistuksen Serbialle 28.7.1914 aamulla. 29.7.1914 noin kello 1 yöllä Serbia räjäytti sillan Belgradin ja Semlinin välillä.[xxvi]

Itävalta-Unkarin monarkki Frans Josef

Saksan yleisesikunta tiesi 28.7.1914 iltapäivällä, että Venäjä oli suorittanut liikekannallepanon ainakin Odessassa ja Kiovassa. Sotavalmisteluja näkyy myös Saksan rajalla. [Todellisuudessa kyseessä olivat liikekannallepanoa edeltävät toimenpiteet, eivät vielä varsinainen LKP - jp][xxvii]

29.7.1914 illalla Venäjän yleisesikunnan päällikkö allekirjoitti käskyn yleisestä liikekannallepanosta. Kenraali Sergei Dobrorolsky keräsi liikekannallepano-osaston päällikkönä käskyyn allekirjoitukset mm. sotaministeri Suhomlinovilta, laivastoministeri amiraali Grigorovitshilta ja sisäministeri Nikolai Maklakovilta. Noin kello 21 Dobrorolsky vei käskyn lennätintoimistoon lähetettäväksi kaikkialle imperiumiin. Noin kello 21.30 tuli käsky muuttaa yleinen LKP osittaiseksi – keisari oli muuttanut mieltään. Vain Kiovan, Odessan, Moskovan ja Kazanin sotilaspiireissä piti suorittaa liikekannallepano.[xxviii]

30.7.1914 aikaisin aamulla Sazonov ja Krivoshein protestoivat yleisen liikekannallepanon keskeyttämistä ja halusivat audienssin tsaarin luokse. Tsaari suostui ottamaan Sazonovin vastaan kello 15.[xxix]

Tsaari muutti taas mieltään noin kello 16 ja käski lähettämään käskyt yleisestä LKP:stä – ”Meidän täytyy valmistautua hyökkäämään.” Käsky lähetettiin noin kello 18. Venäjä suoritti siten ensimmäisenä yleisen liikekannallepanon.[xxx]

”Venäjän pääesikunnan päällikkö kenraali Nikolai Januskevits oli päättänyt (kuten hän kertoi Sa­zonoville) "pistää puhelimeni säpäleiksi ja kaiken kaikkiaan ryhtyä toimiin, jotka estävät ketään [eli tsaaria] löytämästä minua antaakseen vastakkaisia käskyjä, jotka voisivat jälleen pysäyttää mobilisaatiomme". Ja jos Venäjä mobilisoi, saksalaiset pitivät tiukasti kiinni siitä, että heillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tehdä samoin. Se merkitsi hyökkäystä Belgiaan ja Ranskaan. Lyhyesti, "aikataulun mukainen sota" alkoi samalla hetkellä, kun Venäjä päätti julistaa täyden liikekannallepanon”.[xxxi]

30.7.1914 uutiset Venäjän liikekannallepanosta herättivät Saksan yleisesikunnassa ajatuksia, että pitäisiköhän Saksankin tehdä jotakin sotilaallisia valmisteluja.[xxxii] Siihen mennessä mitään ei oltu tehty.

31.7.1914 Saksan keisari Vilhelm II käski siirtyä tilaan ”Välitön sodan vaara” – mutta Saksa ei tehnyt liikekannallepanoa, vaikka tiesi Venäjän tehneen.[xxxiii] Vilhelm luuli Englannin pysyvän puolueettomana, sillä George V oli sanonut prinssi Henrylle: yritämme tehdä kaikkemme voidaksemme pysyä puolueettomana.[xxxiv]

Saksa informoi Lontoota Venäjän LKP:stä, omasta Välitön sodanvaaratilasta ja uhkavaatimuksesta venäjälle, että ellei Venäjä pysäytä LKP:tä niin Saksakin tekee LKP:n ja se tietää sotaa. Englannin pääministeri ja ulkoministerin sihteeri ryntäsivät kuninkaan luokse kello 01.30 yöllä [1.8.1914 - jp] pyytäen kuningasta lähettämään heti sähkeen Venäjälle pyytäen tsaaria pysäyttämään LKP:n. Kuningas lähetti Nickylle sellaisen sähkeen allekirjoituksella Georgie.[xxxv]

 

Venäjän tsaari Nikolai II

ja Englannin kuningas Yrjö V[xxxvi]

”Venäjälle on annettu uhkavaatimus, että sen täytyy lopettaa kaikki sotavalmistelunsa elokuun 1. päivän kello 12:een mennessä” 31.7.1914.[xxxvii]

Venäjä ei suostunut peruuttamaan liikekannallepanoa, joten Saksa julisti sodan.[xxxviii] Saksa aloitti liikekannallepanon Venäjää vastaan 1.8.1914 kello 17.00 ja julisti sodan kello 19.10.[xxxix]

1.8.1914 Churchill pani Englannin laivaston liikekannalle pääministerin luvalla.[xl]

Itävallan päätös yleisestä LKP:stä tehtiin seuraavana päivänä [31.7.1914 - jp] ja sen toimeenpanopäivä oli 1.8.1914.[xli]

Englannin hallitus oli 1.8.1914 vastaan Englannin joukkojen lähettämiselle mantereelle, mutta 2.8. oli valmis myöntymään, jos…[xlii]

Pietarissa ministeri Aleksander Krivoshein duuman delegaatiolle: Sota on siunaus, Saksa murskataan pian. Kaikki tulee olemaan fantastista (superb).[xliii]

Saksa antoi Belgialle uhkavaatimuksen, jossa vaadittiin ”saksalaisille joukoille esteetön kulku Belgian alueen läpi Ranskan hyökkäyksen estämiseksi” 2.8.1914 kello 19.00. Uhkavaatimus umpeutuu 12 tunnin kuluttua.[xliv]

Turkin sotaministeri solmi ”Saksan kanssa salaisen sotilasliiton suojellakseen maataan mahdolliselta Venäjän hyökkäykseltä 2.8.1914.”[xlv]

Britanniassa julistettiin yleinen liikekannallepano 3.8.1914.[xlvi]

Saksa julisti sodan Ranskalle 3.8.1914.[xlvii]

Britannia julisti sodan Saksalle 4.8.1914 kello 23.00.[xlviii]

Saksa julisti sodan Belgialle ja aloitti hyökkäyksen 4.8.1914.[xlix]

Itävalta-Unkari julisti sodan Venäjälle 5.8.1914 kello 12.[l]

Montenegro julisti sodan Itävalta-Unkarille 5.8.1914.

Serbia julisti sodan Saksalle 6.8.1914.

Ranska julisti sodan Itävalta-Unkarille 10.8.1914.

Britannia julisti sodan Itävalta-Unkarille 12.8.1914.

Yhteenveto

Näistä kahdesta artikkelistani (Sarajevon laukaukset ja tämä) on helppoa vetää johtopäätös:

1. Nimenomaan Venäjä halusi saada aikaan sodan;

2. Venäjän tavoitteena oli kukistaa Saksa ja Itävalta-Unkari, sekä päästä Dardanellien ja Bosporin salmien valtiaaksi (Venäjän sotilaiden piti päästä uittamaan varpaitaan myös Välimeressä);

3. Ranska oli Venäjän liittolainen ja halusi kukistaa Saksan;

4. Serbia oli Venäjän ohella imperialistinen – halusi laajentaa aluettaan sodan avulla;

5. Saksa ei halunnut suursotaa vaan olisi halunnut rajoittaa sodan pelkästään Itävalta-Unkarin ja Serbian väliseksi paikalliseksi kahakaksi;

6. Englanti ei ollut erityisen innokas lähtemään sotaan, mutta oli liittoutumisiensa vanki;

7. Belgian kohtalona oli joutua joko saksalaisten tai ranskalaisten jalkoihin näiden hyökätessä toistensa kurkkuun Belgian alueen kautta;

8. Saksa oli täysin ylivoimaisten vihollisten piirittämänä, sen oli pakko yrittää säilyä hengissä murskaamalla ensin Ranskan, päästäkseen kahden rintaman sodasta. Ranskan ja Venäjän tavoitteena oli nimittäin tuhota Saksa hyökkäämällä Saksan kimppuun ylivoimaisin voimin kahden rintaman sodassa, jolloin Saksa joutuisi jakamaan voimansa itärintamalle ja länsirintamalle voimatta olla voimakas kummallakaan rintamalla.

”Jo vuonna 1911 olivat Ranskan ja Venäjän yleisesikunnat periaatteessa sopineet siitä, että kummaltakin puolelta ryhdyttäisiin niin pian kuin suinkin hyökkäykseen, jouduttaessa sotaan Saksaa vastaan. Vuonna 1913 oli Ranskan yleisesikunnassa Joffren johdolla laadittu hyökkäyssuunnitelma valmis.”[li]

Ranskan yleisesikunnan päällikkö Joffre[lii]


Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle


[i] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivut 29-34

[ii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 35

[iii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 38

[iv] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 39

[v] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 40

[vi] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 41

[vii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 166

[viii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 180

[ix] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 181

[x] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 348

[xi] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 521

[xii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 15

[xiii] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivut 460…

[xiv] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 462

[xv] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 486

[xvi] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 481

[xvii] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 476

[xviii] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 475

[xix] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 463

[xx] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 462

[xxi] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 480

[xxii] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 465

[xxiii] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 467

[xxiv] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 524

[xxv] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 522

[xxvi] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 469

[xxvii] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 525

[xxviii] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 506

[xxix] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 508

[xxx] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 509

[xxxi] Niall Ferguson, Julma sota, 2003, sivu 203

[xxxii] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 525

[xxxiii] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 526

[xxxiv] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 528

[xxxv] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 535

[xxxvi] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 37

[xxxvii] Ian Westwell, Ensimmäinen Maailmansota, 2004, sivu 11

[xxxviii] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 527

[xxxix] Ian Westwell, Ensimmäinen Maailmansota, 2004, sivu 12

[xl] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 541

[xli] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 510

[xlii] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivut 542-543

[xliii] Christopher Clark, The Sleepwalkers – How Europe went to War in 1914, 2013, sivu 532

[xliv] Ian Westwell, Ensimmäinen Maailmansota, 2004, sivu 12

[xlv] Ian Westwell, Ensimmäinen Maailmansota, 2004, sivu 12

[xlvi] Ian Westwell, Ensimmäinen Maailmansota, 2004, sivu 12

[xlvii] Ian Westwell, Ensimmäinen Maailmansota, 2004, sivu 12

[xlviii] Ian Westwell, Ensimmäinen Maailmansota, 2004, sivu 13

[xlix] Ian Westwell, Ensimmäinen Maailmansota, 2004, sivu 13

[l] Ian Westwell, Ensimmäinen Maailmansota, 2004, sivu 15

[li] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 91

[lii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa I, 1938, sivu 90

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle