Saksalaiskeskustelut

Täydennetty viitteet LII - LIX 15.11.2007; LX - LXV 30.12.2007; LXVI 27.8.2008; LXVII 25.7.2009 Juhani Putkinen

Tässä artikkelissa kerrotaan Suomen ja Saksan välisistä keskusteluista Välirauhan aikana.

Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun 30.11.1939 aloittaen Venäjän ja Suomen välisen Talvisodan ja yrittäen valloittaa koko Suomi. Venäjä kuitenkin epäonnistui surkeasti yrityksessään ja sai ryöstettyä vain noin 12% Suomen alueesta. Venäjä ei kyennyt valloittamaan sotilaallisesti kuin murto-osan siitäkään ryöstämästään alueesta.

Venäjä valmistautui hyökkäämään uudelleen Suomen kimppuun Välirauhan aikana.

Venäjä esti Suomen puolueettomuuden, sekä Pohjoismaisen suuntautumisen - eli yritykset säilyttää itsenäisyys.

Suomi oli täydellisesti saarrettu, eikä voinut käydä vapaasti ulkomaankauppaa - Englantikin vaati jokaista laivalastia varten Petsamoon (ainoa henkireikämme) navycertin, kiristäen Suomea. Venäjä katkaisi kaupan kieltäytyen toimittamasta Suomelle jo sovittua viljaa.

Siten Suomi oli kuolemaisillaan nälkään ja odotti Venäjän uutta hyökkäystä Suomen kimppuun millä hetkellä hyvänsä, siten Suomi joutui riippuvuuteen Saksasta.

Saksastakaan ei näyttänyt olevan mitään iloa, sillä Venäjä ja Saksa olivat liittolaisia keskenään - Saksa oli auttanut Venäjää Talvisodassa. Nämä liittolaiset olivat myös hyökänneet yhdessä Puolan kimppuun, pitäen yhteisen voitonparaatin ja voitonjuhlan Puolan kukistumisen kunniaksi. Vielä 2.8.1940 Hitler: ”ei toistaiseksi tavaratoimituksia Suomeen.”[i]

Virokin oli parhaillaan Venäjän miehittämänä - joten veljeskansatkaan eivät voineet tehdä avointa yhteistyötä keskenään (salassa toki jotkut virolaiset olivat auttaneet Suomea mm. tiedustelutiedoin). Virolaiset taistelivat Venäjän miehitystä vastaan pyrkien ajamaan miehittäjät maastaan.

Venäjä painosti koko ajan voimakkaasti Suomea ja puuttui törkeästi Suomen sisäisiin asioihin. Venäjä ampui alas suomalaisen matkustajakoneen Kalevan, joka oli matkalla Virosta Suomeen.

Venäjä vaati ja sai täysin oikeudettomasti joukkojensa kauttakulkuoikeuden Hangossa olevaan suureen sotilastukikohtaan. Tämä kauttakulku oli Suomen kannalta erittäin vaarallinen, sillä joukot kulkivat Suomen pääkaupungin Helsingin välittömässä läheisyydessä (Venäjän diktaattori Stalin oli ollut tyytyväinen Talvisodan lopputulokseen - nyt Venäjä voi uhata Helsinkiä sekä Viipurista, että Hangosta).

Elokuussa 1940 Suomi oletti oikeutetusti Venäjän pian hyökkäävän jälleen Suomen kimppuun, joten Suomi yritti saada Saksalta edes diplomaattista tukea - tuloksetta.

Professori Arvi Korhonen: ”Joka tapauksessa [kenraali - jp] Halderilla juuri tähän aikaan oli Suomen kysymys mielessä. Siitä on todistuksena hänen muutama päivä Marcksin tapaamisen [6.8.1940 - jp] jälkeen tekemänsä päiväkirjamerkintä: »Suomi pysyy jatkuvasti uhattuna.»”[ii]

Bror Laurla: ”Saatuaan 11. päivänä [elokuuta 1940 - jp] tiedon puna-armeijan joukoille annetusta käskystä olla 15. päivänä valmiina hyökkäämään Suomeen, Hitler kysyi sotilasjohdolta Suomen armeijaa koskevia tietoja.”[iii]

Lainaan saksalaista arkistodokumenttia päivämäärällä 14.8.1940, laatijana Woermann: ”Suomen lähettiläs [Kivimäki - jp] tuli tänään puheilleni ottaakseen esille vielä kerran ne asiat, joita hän oli jo käsitellyt luonani 29. heinäkuuta ja herra valtiosihteerin luona 3. elokuuta.

Keskustelun kuluessa lähettiläs tiedusteli useaan kertaan, emmekö me antaisi Suomelle ainakin diplomaattista tukea siinä tapauksessa, että Neuvostoliitto ryhtyy uusiin toimiin. Koska vältin vastausta tähän toistettuun kysymykseen, sanoi lähettiläs lopulta hyvin ymmärtävänsä, että niin ei tapahtuisi.”[iv]

Suurlähettiläs Kivimäki: lähetti ulkoministeriöön raportit 4.8.1940 ja 25.9.1940 varoittaen, ettei Saksan apua ole odotettavissa. "Siihen mennessä ei voitu suuresta myötätunnosta huolimatta havaita todellista, reaalista harrastusta Suomen tukemista kohtaan siinä tapauksessa, että Venäjä aloittaisi uuden hyökkäyksen Suomea vastaan tai harjoittaisi meihin nähden ankaraa painostusta."[lx]

Kivimäki kertoo vierailuistaan Woermannin luona 29.7., 3.8. ja 14.8.1940 kysymässä Saksan apua mahdollisessa Venäjän hyökkäyksessä - apua ei ollut odotettavissa.[lxi]

14.8.1940: ”Führer toivoi pikaisia ja suuria toimituksia Suomelle, koska hän ei halunnut lahjoittaa suomalaisia venäläisille.”[v]

Viimein 19.8.1940 näkyi edes hieman ”valoa tunnelissa”, kun Saksa halusi kauttakulkuoikeuden Suomen alueiden kautta Pohjois-Norjaan lomalaisilleen - ja lupasi vastineeksi vapauttaa miehittämäänsä Norjaan pidättämänsä Suomeen tulossa olleet aselähetykset ja myydäkin Suomeen aseita.

Tällöin Suomessa yleisesti ”huokaistiin helpotuksesta” - katsottiin, että imperialistisen Venäjän valloituspyrkimyksille olisi nyt tullut edes jonkinlainen vastapaino. Kuitenkaan uhka ei ollut ohitse.

Lainaan professori Krosbyä: ”Hitlerin painostaessa Molotov kertoi kuvittelevansa, että Suomen kysymys ratkaistaisiin »samalla mitalla kuin Bessarabiassa ja naapuri- (Baltian) valtioissa».75

Koska on historiallinen tosiasia, että Bessarabia ja Baltian valtiot oli liitetty tuohon mennessä Neuvostoliittoon ja koska Molotov ilmoitti täysin selvästi, että Suomen kysymys selvitettäisiin samoin, on erittäin vaikeata ymmärtää kenenkään väittävän, että on mahdotonta varmasti tietää ennen kuin päästään tutustumaan Neuvostoliiton arkistoihin, aikoiko neuvostohallitus syksyllä 1940 liittää alueeseensa Suomen. Tuollainen väite voidaan vain kuvata viisasteluksi. Molotovin keskusteluista tehdyt yksityiskohtaiset saksalaiset muistiinpanot eivät jätä mitään epäilyksiä hänen vierailunsa tarkoituksesta tai Neuvostoliiton Suomea koskevien suunnitelmien luonteesta.”[vi]

Nämä kauttakulkuun liittyvät keskustelut olivatkin sitten käytännössä ensimmäinen kontakti Suomen vihollisen Venäjän liittolaisen Saksan ja Suomen välillä.

Molotovin vierailu Berliinissä

Venäjän ulkoministeri Molotov vieraili Berliinissä marraskuussa 1941. Kun Suomi epäili, että siellä sovitaan jälleen Suomea kuulematta Suomen kohtalosta, niin Suomen suurlähetystö jätti Saksalle (Woermann) Suomen muistion kyseisen vierailun johdosta: "»Suomen lähetystö otaksuu, että näinä päivinä käydään Manner-Eurooppaa koskevia poliittisia neuvotteluja. Siinä tapauksessa, että nämä neuvottelut koskevat myös Suomea, olisi Suomi kiitollinen, jos niissä Saksan taholta voitaisiin Suomen asemaa lujittaa. Samalla tahtoisi Suomen lähetystö vakuuttaa, että Suomi toiselta puolen pyrkii suhteita Saksaan lujittamaan ja syventämään. Toiselta puolen Venäjän suhteen se ei tahdo tehdä mitään muuta kuin voida elää rauhassa ja työskennellä viime rauhanteossa sille kuuluvan alueen sisäpuolella.»"[lxii]

Esitelmä

Kenraaliluutnantti Erik Heinrichs kävi tammikuussa 1941 pitämässä Berliinissä esitelmän Talvisodasta ja tervehdyskäynnillä kenraali Halderin luona. Saksalainen sotahistorioitsija Helmuth Greiner on väittänyt, että kyseessä olisi ollut neuvottelut molemminpuolisesta yhteistoiminnasta sodan sattuessa - vaan niin EI ollut.

Erik Heinrichs: ”Greinerin ilmoittaman päivämäärän mukaan käy päätteleminen, että hän tarkoittaa kenraali Heinrichsin vierailukäyntiä Halderin luona samassa yhteydessä, jolloin Heinrichs piti jo aikaisemmin puheena olleen esitelmän Talvisodasta saksalaisille yleisesikuntaupseereille. Halder oli tällöin puhunut vanhasta aseveljeydestä (1918), joka kenties vielä tulisi uusiintumaan. Hän oli sitä paitsi vierailijan yllätykseksi lausunut, että Suomen sotilasmaantieteellisen aseman vuoksi oli ymmärrettävää, että mahdollisissa operaatioissa Nevan kaupunkia vastaan, jos syttyisi sota Saksan ja Venäjän välillä, tuli vaistomaisesti ajatelleeksi, että suomalaiset hyökkäisivät Leningradia vastaan Karjalan kannakselta. Heinrichsin mielestä Halderin odottamattomaan puheliaisuuteen ei tarvinnut kiinnittää sen suurempaa huomiota, mutta hän sanoi kuitenkin olevansa kyllin hyvin perillä Suomessa vallitsevasta ajattelutavasta voidakseen vakuuttaa, ettei kyseisessä tilanteessa tuonsuuntainen operaatio tulisi kysymykseen; siihen ei suostuisi sen paremmin poliittinen kuin sotilaallinenkaan johto. Tästä huomautuksesta huolimatta Halder vieraansa avomielisyydestä saattoi päättää, että aihe kiinnosti häntä.

Kenraalieverstin aivan valmistelematta esiin viskaama ajatus oli kenties tarkoitettu jonkinlaiseksi yllättäväksi tunnusteluksi Neuvotteluista ei missään tapauksessa ollut kysymys tässä tilapäisluontoisessa keskustelussa, jossa lyhyesti vaihdettiin ajatuksia aivan yleiseen tapaan.”[vii]

Halderin päiväkirjassa 14.5.1941: »Neuvottelut suomalaisten kanssa eivät ole vielä alkaneet».[viii]

Kauttakulkukeskustelut

Nämä keskustelut olivat hyvin yksinkertaisia. Everstiluutnantti Veltjens saapui 18.8.1940 Suomeen pyytäen, että Saksan ilmavoimien lomalaisia saataisiin kuljettaa Suomen alueen lävitse Pohjois-Norjaan ja takaisin. Silloin kuljetusmahdollisuudet muuta kautta olivat lievästi sanottuna surkeat.

Marsalkka Mannerheim: ”Saksan ja Suomen kosketukset alkoivat siitä, että minä 17. elokuuta 1940 sain Suomen Berliinin-lähettiläältä sähkeen, jossa minua pyydettiin seuraavana aamuna henkilökohtaisesti Malmin lentokentällä vastaanottamaan tärkeä, erään nimeltä mainitun matkustajan mukaan pantu kirje. Tämä sopi minulle hyvin, koska tarkoitukseni oli juuri 18. päivän aamuna lentää Jyväskylään ollakseni läsnä Sotainvaliidien Veljesliiton ensimmäisessä vuosikokouksessa. Kun saavuin lentokentälle yhdessä puolustusministeri Waldenin ja kenraaliluutnantti Heinrichsin kanssa, totesin, että myös ulkoministeri Witting oli pyydetty saapuville. Luettuani kirjeen kerroin molemmille ministereille sen sisällyksen: minua pyydettiin samana päivänä ottamaan vastaan everstiluutnantti Veltjens, joka oli saanut tehtäväkseen esittää valtakunnanmarsalkka Göringin tiedonannon. Ennen lähtöäni lähetin kotiini sanan, että olin tavattavissa illalla.

Everstiluutnantti Veltjens ilmoittautuikin minulle kotonani ja toi Göringin tervehdyksen. Tämä tiedusti, tahtoisiko Suomi Ruotsin tavoin sallia alueensa kautta saksalaisten huoltokuljetusta (Nachschub) sekä lomalaisten ja sairaiden siirtoa Kirkkoniemeen ja sieltä pois. Lisäksi Veltjens tiedotti, että meidän nyt oli mahdollista saada sotakalustoa Saksasta.

Lausuin tyydytykseni siitä, että oli toiveita saada puolustusvoimillemme kalustotäydennystä, mutta huomautin vieraalleni, että en voinut antaa vastausta Suomen alueen kautta tapahtuvia kuljetuksia koskevaan kysymykseen, koska sellaiset asiat eivät kuuluneet valtuuksieni piiriin. -- Toivomukseen, että en keskustelisi asiasta ulkoasiaimme johdon kanssa, saatoin huomauttaa vain, että velvollisuuteni oli selostaa keskustelumme pääministeri Rydille, joka presidentti Kallion sairauden aikana hoiti valtion päämiehen tehtäviä. Kun sen samana iltana tein, sain virkaatoimittavalta presidentiltä tehtäväkseni antaa valtakunnanmarsalkalle hänen lähettinsä välityksellä myöntävän vastauksen kauttakuljetuksia koskevaan kysymykseen. Vastauksen esitin everstiluutnantti Veltjensille hänen käydessään luonani seuraavana aamuna.”[ix]

Veltjens oli Suomen käyntinsä jälkeen kertonut Schnurrelle mitä Suomessa oli tapahtunut ja Schnurre oli tehnyt siitä muistion: "Veltjensin suullisen selostuksen mukaan Mannerheim ja Ryti olivat sanoneet hänelle, että sodan syttyessä Neuvostoliiton kanssa Suomi taistelisi viimeiseen mieheen. Veltjens oli tällöin 'ohjeidensa mukaan' antanut ymmärtää, ettei Suomi tässä tapauksessa voisi odottaa Saksalta tukea ja ettei sillä olisikaan muuta mahdollisuutta kuin taistelu viimeiseen mieheen."[lii]

Kauttakulkusopimus laadittiin pitkälti saman mallin mukaan kuin oli ennestään Venäjän ja Suomen välinen sopimus kauttakulusta Hankoon.

Lainaan saksalaista arkistodokumenttia 20.9.1940 Grundherr: ”Suomen lähettiläs kävi tänään puheillani ilmoittaakseen minulle hallituksensa toimeksiannosta seuraavaa: Saksalaisten taholta olisi »joku» Suomen hallitukselle ehdottanut, että saksalaisille joukoille myönnettäisiin kauttakulkuoikeus Suomen läpi. Tämän johdosta toivotaan, että Saksan hallituksen kanssa heti tehtäisiin sopimus, josta Suomen hallitus esittää seuraavat ohessa liitteenä olevat lähettilään välittämät toivomukset.

Suomen hallitukselle olisi tärkeää voida esittää suojakseen Venäjää vastaan samanlainen sopimus kuin Suomen ja Venäjän Hangon sopimus.”[x]

Sopimusteksti 22.9.1940 Suurlähettiläs Kivimäeltä ulkoministeri von Ribbentropille: ”Minulla on kunnia ilmoittaa Teille, että Suomen hallituksen ja Saksan valtakunnanhallituksen välillä on tänään sovittu seuraavaa:

»1. Suomen hallitus sallii Saksan hallituksen pyynnöstä kaluston ja saattohenkilöstön kuljetuksen Itämeren pohjoisista satamista Rovaniemen kautta pohjoista Jäämerentietä Kirkkoniemeen Norjaan.

2. Saksan hallitus ilmoittaa ajoissa Suomen hallitukselle kysymykseen tulevat purkaussatamat, kuljetusalusten määrän, niiden saapumis- ja lähtöpäivät sekä suunnitellut päivittäiset kuljetusmatkat pohjois-Suomessa.

3. Saksan hallitus lähettää vähintään päivää ennen kuljetusalusten saapumista vastaavan ilmoituksen Suomen hallitukselle.

4. Aseet kuljetetaan omissa vaunuissaan erillään miehistöstä. Vartioupseerien ja miehistön määrästä asevaunuissa sovitaan erikseen.»

Käytän hyväkseni tilaisuutta ilmaistakseni jälleen Teidän Ylhäisyydellenne mitä suurimman kunnioitukseni. Kivimäki”[xi]

Laajennettu kauttakulkusopimus tehtiin 22.11.1940, teen siitä pitkästä sopimuksesta lyhyet lainaukset:

”Saksan valtakunnanhallituksen anomuksesta on Suomen ulkoministeri suostunut Saksan sotavoimien lomalaisten edestakaiseen kauttakuljetukseen pohjois-Norjasta reitillä Kirkkoniemi-Rovaniemi-Turku.

Teknisen toteutuksen järjestely on annettu asianomaisten sotilasviranomaisten tehtäväksi. Tämän johdosta sovitaan seuraavaa:

A) Yleistä

1) Suomen yleisesikunta ilmoittaa suostuvansa Saksan sotavoimien 400 lomalaisen lomaliikenteen järjestämiseen viikottain alkaen 9.12.1940 Kirkkoniemestä kohti Saksaa, 9.1.1941 Turusta kohti Norjaa. --

5a) Lomalaiset saavat kuljettaa mukanaan yleensä vain sivuaseita (pistooli, pistin). --

II Rautatiekuljetus --

3) Jos lomalaiset poikkeustapauksessa kuljettavat mukanaan kivääreitä, ne on kuljetettava erikoisvaunuissa, jonka Suomen Valtionrautatiet asettaa käytettäväksi Saksan sotavoimien pyynnöstä ja liittää sen lomalaisten junaan.”[xii]

Helpotuksen huokaus

”Kauttakulkusopimusta on myöhemmin ankarasti arvosteltu, mutta syntyessään se aiheutti helpotuksen huokauksen koko maassa. Jokainen tajusi, että Saksan mielenkiinto Suomea kohtaan oli silloisessa tilanteessa ainoa oljenkortemme, vaikka sen kestävyydestä ei kukaan tiennytkään mitään. -- Tapahtumain myöhempi kulku ja etenkin se, mitä on tullut tietoon Molotovin marraskuussa 1940 tapahtuneesta Berliinissä käynnistä, on kuitenkin saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että ilman kauttakulkusopimuksen ilmi tuomaa Saksan mielenkiintoa Suomi olisi jo syksyllä 1940 joutunut uuden hyökkäyksen uhriksi, hyökkäyksen, jota maamme ei olisi ollut silloin valmis kohtaamaan.”[xiii]

Ruotsi onnitteli Suomea kauttakulkusopimuksen johdosta. Se oli vastapaino Hangon kauttakululle ja lujitti Suomen kansainvälistä asemaa.[liii]

Epäluulo

Suomi oli epäluuloinen Saksaan nähden, koska Saksa oli tukenut liittolaistaan Venäjää Talvisodassa, eikä ollut Talvisodan jälkeenkään antanut Suomelle vielä mitään konkreettista apua - edes diplomaattista tukea Venäjän törkeää painostusta vastaan.

Presidentti Ryti katsoi 23.10.1940, että Saksan sotilasasiamiehen Rössingin haluamat tiedot ”voidaan antaa, koska se ei vaaranna asemaamme, vaikka saksalaiset antaisivat nämä tiedot venäläisillekin.”[xiv]

Witting - von Blücher

Saksan suurlähettiläs Suomessa von Blücher teki 2.4.1941 muistion vaikutelmistaan keskusteluista Suomen ulkoministeri Wittingin kanssa. Lainaan viimeisen lauseen muistiosta: ”Hän ottaisi mielestäni kaupan päällisiksi riskin joutua eristetyksi Englannista ja Pohjois-Amerikasta, jos hän vastaavasti saisi varmuuden siitä, että hänen maansa vapautuisi jatkuvasta Neuvostoliiton uhasta.”[xv]

Saksa salasi

Saksa salasi Suomelta oman hyökkäysaikomuksensa (operaatio Barbarossa) ja keskusteluja Suomen kanssa käytiin siltä hypoteettiselta pohjalta, että Venäjä hyökkää jälleen Suomen kimppuun.

Lainaan saksalaista arkistodokumenttia 28.4.1941 (OKW - Warlimont): ”Saksan kokonaisoperaation tarkoitus voidaan näissä neuvotteluissa naamioida,

a) siten, ettei kokonaissuunnitelma lainkaan mainita

b) siten, että Suomen alueelta aiotut toimenpiteet esitetään mahdollisesti tarpeen vaatimina hyökkäyksellisinä torjuntatoimenpiteinä.”[xvi]

Juuri näin tapahtui. Suomelle ei kerrottu Barbarossasta edes sen nimeä ennen kuin 21.6.1941 noin kello 14 Heinrichsille ja keskusteluja käytiin siltä varalta, että Venäjä jälleen hyökkää Suomen kimppuun.

OKW:n dokumentin liitteessä kerrottiin kyseisten sotilaallisten keskustelujen taustaksi Venäjän hyökkäysaikomus länteen: ”Neuvottelumuistio sotavoimien yleisesikunnan operatiivisen osaston päällikön (WFSt) Suomen edustajien kanssa käymiä neuvotteluja varten:

1) Venäläisten hyökkäysaikomus, joka on selvästi havaittavissa venäläisten keskittäessä maavoimiaan Saksan ja Venäjän rajalle, pakottaa Saksan valtakunnan ryhtymään vastatoimiin siltä varalta, että Neuvostoliitto toteuttaisi hyökkäyssuunnitelmansa.”--

3) Suomen asevoimille kuuluvat pääasiassa seuraavat tehtävät:

a) aluksi pikaisen naamioidun liikekannallepanon avulla turvata nopea puolustusvalmius Suomen ja Venäjän rajalla venäläisten yllätyksen varalta.”[xvii]

Saksa valehteli

Saksa valehteli Suomelle käyvänsä neuvotteluja Venäjän kanssa ja kysyi Suomelta jopa rajatoiveita niitä neuvotteluja varten. Rajoja käsitellään tässä artikkelissa.

Mannerheim: ”Toukokuun puolivälissä Saksan ulkoministeriö tiedusteli, mitä toivomuksia Suomella olisi, jotta ne voitaisiin ottaa huomioon neuvostohallituksen kanssa käynnissä olevissa neuvotteluissa, joiden odotettiin johtavan jännittyneen tilanteen rauhalliseen laukeamiseen. Vastaus, joka laadittiin 30. toukokuuta eräässä kokouksessa tasavallan presidentin luona, keskittyi seuraaviin ministeri Kivimäelle annettuihin ohjeisiin: Suomi toivoi neuvottelujen johtavan maamme itsenäisyyden takaamiseen sekä elintarvikehuollon ja raaka-aineiden tuonnin turvaamiseen. Lisäksi toivottiin rajan järjestelyä, ja siinä suhteessa voitiin ajatella, että Neuvostoliitto saisi pitää Karjalan kannaksella ne alueet, joita saatettiin katsoa välttämättömiksi Pietarin turvallisuudelle, jos Suomi saisi vastaavan korvauksen Itä-Karjalasta; tällöin olisi otettava huomioon etnografiset ja strategiset näkökohdat.”[xviii]

Arvi Korhonen: ”Varmaankaan ei olisi annettu kulua kymmentä päivää Schnurren käynnistä, ellei olisi pidetty tärkeänä perusteellisesti tutkia ja valmistella Neuvostoliitolle esitettäviä toivomuksia. Sitä suurempi syy oli pitää kiirettä, kun toivomusluettelo vihdoinkin oli valmis. Sen vuoksi oli Berliinin-lähetystöä kehotettu pyytämään Kivimäelle seuraavaksi päiväksi puheillepääsy valtiosihteeri v. Weizsäckerin luo mieluimmin heti Tukholman-koneen saavuttua Tempelhofin lentokentälle. Näin tapahtuikin, ja Kivimäki jätti puolen päivän aikaan 31. 5. mukanaan tuomansa asiakirjat v. Weizsäckerille esittäen Suomen hallituksen pyynnön, että niissä mainitut Suomen toivomukset otettaisiin huomioon Saksan ja Neuvostoliiton välisissä sopimusneuvotteluissa.

Ulkoministeriön sähkeet Kivimäelle osoittavat, kuinka Suomessa optimismi ja pessimismi neuvottelutietä saata vasta ratkaisusta vaihteli päivästä päivään. Jo 2. 6. Kivimäki hallituksensa kehotuksesta esitti Auswärtiges Amtille lisätoivomuksen, että Neuvostoliiton kieltäytyessä suostumasta rajajärjestelyihin olisi ainakin Vallinkosken vesivoimariita saatava ratkaistuksi oikeudenmukaisella tavalla Suomen eduksi, ja että Suomen muista toivomuksista tärkeimpiä olisivat turvallisuustakuuta ja kansanhuollon alaa koskevat. Kaksi päivää myöhemmin lähetettiin ulkoministeriöstä uusi sähke, jossa neuvottelulinjan onnistumisen varalta uudistettiin huomautus takuusopimuksen ja elintarvike-asian ensisijaisuudesta. Taas parin päivän perästä seurasi sähke, jonka mukaan Suomen toivomuksien edullisemmista rajoista kohdatessa vastustusta olisi suurin piirtein tyydyttävä pyytämään entisten rajojen palauttamista.”[xix]

Suurlähettiläs Kivimäki: "Samaisen käyntinsä yhteydessä Schnurre tiedusteli Rytiltä, mitä toivomuksia Suomen hallituksella oli otettavaksi huomioon Saksan ja Neuvostoliiton välisissä neuvotteluissa. Asia otettiin vakavalta kannalta, ja ulkoministeriössä valmisteltiin huolellisesti muistiota toivomuksista. Lopullisessa käsittelyssä hallituksen piirissä asia oli 30.5.1941, ja silloin olivat saapuvilla myös ylipäällikkö, yleisesikunnan päällikkö ja kenraali Talvela. Olin myös mukana tässä neuvottelussa, sillä minulle oli ilmoitettu asiasta etukäteen. Tehtäväkseni annettiin esittää Auswärtiges Amtille Suomen tulevia neuvotteluja koskevat toivomukset. Ne koskivat Saksan ja Neuvostoliiton välillä tehtävää Suomen riippumattomuutta koskevaa takuusopimusta, elintarvike- ja raaka-ainetoimituksia, entisten rajojen palauttamista sekä mahdollisesti parempien rajojen saamista Itä-Karjalasta sitä vastaan, että Neuvostoliitto saisi pitää Leningradin puolustamisen kannalta tärkeiksi katsomansa alueet Karjalan kannaksella. Uusia rajoja esiteltiin kahdella kartalla, jotka sain haltuuni. Toivomukset sisälsivät eräitä muitakin taloudellisia asioita koskevia ehtoja. "[lxiii]

"Hyvässä uskossa lähetin Auswärtiges Amtilta saamiani neuvottelujen kulkua koskevia tietoja. Yhtäkkiä kuitenkin tällaiset tiedot loppuivat siitä syystä, että koko puuha oli ollut turhaa; mitään neuvotteluja ei ollut käytykään, vaan Suomea ja kenties muitakin maita oli johdettu harhaan."[lxiv]

Tohtori Heikki Jalanti: Vielä 14.6.1941 kenraali Heinrichs pelkäsi, että Saksa ja Venäjä pääsevät "neuvotteluissaan" sopimukseen - ja Suomi joutuisi yksin sotaan Venäjän kanssa.[lix]

Todellisuudessa Saksan ja Venäjän välillä ei käyty neuvotteluja.  

Marsalkka Göring ilmoitti suurlähettiläs Kivimäelle vasta 24.6.1941: "kaikki puheet neuvotteluista olivat tahallaan järjestettyä camouflagea".[lvi]

Alkuperäisdokumentti - Berliinin lähetystön raportti 26.6.1941: "Göring myönsi minulle 24/6 suoraan, että kaikki puheet neuvotteluista olivat tahallaan järjestettyä camouflagea lisäten, että koko maailman täytyy huomata, että Saksa osaa käydä nykyaikaista sotaa, johon vihollisen harhaan johtaminen kuuluu."[lxv]

Ryti - Schnurre keskustelut

Mannerheim: ”Kevättalvella 1941 ei ilmennyt mitään uutta suhteissamme Saksaan, mutta 20. toukokuuta tasavallan presidentti otti vastaan ministeri Schnurren, joka oli lähetetty Suomeen Hitlerin toimeksiannosta. Kuten edellä mainitsin, nyt paljastui Molotovin Berliinin neuvotteluissa marraskuussa 1940 esittämä vaatimus saada vapaat kädet Suomen suhteen samoin kuin Saksan kannanotto tässä asiassa. Saksan ja Neuvostoliiton välisen jännityksen ei välttämättä tarvinnut johtaa sotaan, sanoi ministeri Schnurre, mutta sekään mahdollisuus ei ollut aivan olematon sen paremmin kuin sekään, että Neuvostoliitto saattoi käydä hyökkäämään sekä Suomessa, että Balkanilla. Valtakunnankansleri oli sen vuoksi ehdottanut, että yksi tai useampi suomalainen sotilasasiantuntija lähetettäisiin Saksaan tutustumaan niihin huolestuttavaa maailmantilannetta koskeviin selontekoihin, joita siellä oltiin halukkaat antamaan.

Tähän presidentti Ryti vastasi, että Suomi ei missään tapauksessa hyökkäisi Neuvostoliittoon ja että se ei myöskään halunnut joutua vedetyksi suurvaltain sotaan. Mutta jos kimppuumme käydään, panemme taas kovan kovaa vastaan. Jos sellaisessa tapauksessa saisimme apua, se olisi tietenkin tervetullutta. Presidentin kysymykseen, katsoisiko Saksa venäläisten hyökkäystä Suomeen sodan aiheeksi, ministeri Schnurre vastasi myöntäen.”[xx]

Tohtori Heikki Jalanti: Saksalaiset tiesivät, ettei Suomi missään tapauksessa halunnut hyökätä Venäjää vastaan, joten Schnurre valehteli presidentti Rytille - olemattomista Venäjän ja Saksan neuvotteluista. Se oli tarkoituksellista harhautusta.[lv]

Presidentti Risto Ryti: ”20.5.41

[Saksalainen neuvottelija Karl] Schnurre luonani. Hän toi Hitlerin terveiset ja ilmoitti tämän toimeksiannosta seuraavaa: Berliinin neuvotteluissa viime vuoden marraskuussa oli Molotoff ilmoittanut Venäjän voivan yhtyä kolmivaltasopimukseen ehdolla, että Saksa sallii Venäjän "päättää tilinsä Suomen kanssa, s.o.likvidoida Suomi" sekä suostuu yhteistoimintaan Venäjän kanssa Balkanin asian järjestämisessä. Hitler oli heti hylännyt nämä molemmat vaatimukset ja seuraavana päivänä tehnyt sen kovemmassa muodossa, jolloin koko neuvottelut olivat jääneet poliittisesti tuloksettomiksi. Molotoff oli matkustanut vihoissaan kotimaahansa.

Tämä oli ensimmäinen vakava hankauskohta Saksan ja Venäjän välillä. Uusia on sitten seurannut. Siten on Venäjä 3.3.41 antanut deklaration Bulgarian liittymisen johdosta kolmivaltasopimukseen, tehnyt 24.3.41 keskinäiset puolueettomuusvakuutukset Turkin kanssa ja ystävyyssopimuksen Jugoslavian kanssa tämän maan ja Saksan välisen sodan aattona 5.4.41, sekä protestoinut Unkarin sodanjulistuksen johdosta Jugoslaviaa vastaan 11.4.41. Täten on Venäjän ja Saksan välit muodostuneet kireiksi ja määrättyjä varovaisuustoimenpiteitä on sotilaallisessa suhteessa molemmin puolin suoritettu.

Kaiken tämän ei suinkaan tarvitse johtaa sotaan eikä Hitler puolestaan alota sotaa, mutta sodankin mahdollisuus on otettava huomioon. Sellaistakaan mahdollisuutta ei voi jättää huomioonottamatta, että Venäjä ryhtyisi hyökkäykseen Suomeen ja Balkanille, turvatakseen itselleen ne edut, joita Molotoff Berliinissä oli vaatinut, ja siten varmentaakseen asemaansa ja saadakseen etumatkaa Saksaan nähden siinä sodassa, joka tällöin Saksan ja Venäjän välillä olisi välttämätön. Tämän vuoksi Hitler ehdotti, että me lähettäisimme jonkun tai joitakin esikuntaupseereita Saksaan keskustelemaan, miten sotilaalliset toimenpiteet voitaisiin koordinoida tällaisessa, Suomeen kohdistuvassa hyökkäystapauksessa. Kenraali Jodl tulisi, jos ehdotukseen suostumme, Saksan puolesta johtamaan tällaisia keskusteluja.

Vastasin, että me emme, vaikka Moskovan rauha kirveleekin, missään tapauksessa halua ryhtyä hyökkäyssotaan Venäjää vastaan, emme myöskään halua sekaantua suurvaltain välisiin välien aseellisiin selvittelyihin, koska meidän varamme ja voimamme eivät sellaiseen riitä. Sellaisessa tapauksessa, jota Hitler näkyy edellyttäneen, nimittäin, että Suomen kimppuun hyökätään, tulemme vastaisuudessa, kuten aikaisemminkin parhaamme mukaan puolustautumaan yksinkin. Olemme luonnollisesti erittäin iloisia, jos tällaisessa puolustussodassa saamme apua ulkoapäin. Kysyin selvyyden vuoksi, oliko asia ja Saksan yleinen asenne käsitettävä siis niin, että jos Venäjä hyökkäisi meidän kimppuumme, Saksa katsoisi etujensa vaativan ryhtyä tällaista hyökkäystä torjumaan eikä jättäisi meitä yksin taistelemaan, kuten jouduimme talvisodassa tekemään.

Sch. vastasi, että Hitlerin jo viime marraskuun neuvotteluissa ottama kanta Berliinissä merkitsee, että Saksalla on intressi Suomen säilymisestä itsenäisenä, vapaana valtiona ja hyökkäys Suomea vastaan olisi näin ollen sodan syy Saksalle, edellyttäen, ettei Suomi kieltäydy apua vastaanottamasta. Lupasin antaa Schnurrelle vastauksen vähän myöhemmin keskusteltuani sotilasviranomaisten ja muutamien hallituksen jäsenten kanssa.”[xxi]

Korostan, että kyseessä ei ole mikään jälkikäteismuistelu, vaan juuri kyseisenä ajankohtana tehty päiväkirjamuistiinpano näistä keskusteluista.

Salzburg

Suomalainen upseeriryhmä lähetettiin Saksaan tehtävänään ottaa selvää saksalaisten suunnitelmista. Heille nimenomaan korostettiin, ettei heillä ollut valtuuksia sopia mistään. Yleisesikunnan päällikkö kenraali Erik Heinrichs toimi heidän johtajanaan.

Mannerheim: Presidentti Rydin ja valtioneuvoston jäsenten yksimielinen käsitys, johon minä täysin yhdyin, oli, että meillä voidaksemme orientoitua ajankohtaisessa maailmanpoliittisessa tilanteessa oli kaikki syy lähettää Saksaan upseerivaltuuskunta saamaan ministeri Schnurren lupaamia informaatioita.

Tähdentääkseni valtuuskunnan informatiivista luonnetta en aluksi valinnut sen jäseniä ylimmän sotilaspäällystön keskuudesta. Saatuani tietää, että Saksan johtavat sotilashenkilöt ottaisivat vastaan upseerimme, katsoin kuitenkin parhaaksi määrätä valtuuskunnan johtajaksi yleisesikunnan päällikön. Kenraaliluutnantti Heinrichsin saamiin ohjeisiin kuului, että hänellä ei ollut valtuutta tehdä mitään päätöksiä ja että hänen oli huolellisesti vältettävä minkäänlaisten sitoumusten antamista.”[xxii]

Heinrichs: ”Kun yleisesikunnan päällikkö ennen matkaa ilmoittautui sotamarsalkalle, tämä korosti, ettei hän voinut antaa lähetystölle mitään tiettyjä ohjeita, koska ei ollut tietoa siitä, millaisin muodoin ja mihin suuntaan edessä oleva kosketus kehittyisi. Oli toimittava olosuhteiden mukaan, harkiten ja varovasti. »Jos käy päinsä, niin antakaa saksalaisten kertoa ja selittää, pysytelkää te mahdollisuuksien mukaan vastaanottavana puolena. Mitään valtuuksia teillä ei tietenkään ole.» Suunnilleen näin kuuluivat marsalkan sanat. Sen sijaan ei lausuttu sanaakaan eikä myöskään ajateltu siihen suuntaan, että matkan tarkoituksena olisi todellinen neuvottelu tai että nyt olisi sodan varalta päätettävä mahdollisen yhteistoiminnan ehdoista ja muodoista.”[xxiii]

Kyseessä ei ollut neuvottelut, joten mitään yhteistä pöytäkirjaa keskusteluista ei pidetty, eikä allekirjoitettu. Jokainen osallistuja kirjasi ylös heitä kiinnostaneita yksityiskohtia keskusteluista.

Arvi Korhonen: ”Odotuksen mukaista on, että molempien osapuolten muistiinpanot eroavat siinä, että kummatkin korostavat itselle tärkeitä ja jättävät sivuun itselle toisarvoiset yksityiskohdat.”[xxiv]

Mannerheim: ”Valtuuskunnan ottivat 25. toukokuuta Salzburgissa vastaan kenraalisotamarsalkka Keitel ja kenraali Jodl. Edellinen piti tervetuliaispuheen ja viittasi ylimalkaisin kääntein siihen, että Saksalla oli edessään uusia merkittäviä yrityksiä, joiden toteuttaminen vaati huolellista valmistelua. Se kysymys, joka lähinnä oli aiheuttanut tämän kutsun, »ei ollut akuutti», ja mitään päätöksiä ei ollut tehty, »mutta saksalaisten oli tapana valmistautua perinpohjin ja hyvissä ajoin, jotta voitaisiin hetken tullen toimia nopeasti».

Sitten kenraali Jodl esitti selonteon, joka kaikinpuolisesti kosketti maailmankonfliktia. Aseellinen selkkaus Neuvostoliiton kanssa oli mahdollisuuksien rajoissa, ja koska Suomella ei ollut suuria toiveita pysytellä sellaisen ulkopuolella, oli parasta jo nyt ryhtyä tarpeellisiin valmisteluihin. Talven ja kevään kuluessa venäläiset olivat vahventaneet varuskuntiaan lännessä, niin että niihin nyt kuului 118 jalkaväkidivisioonaa, 20 ratsuväkidivisioonaa, 5 panssaridivisioonaa ja 25 panssariprikaatia. Nämä joukkojen keskitykset olivat aiheuttaneet Saksan taholta vastaavia toimenpiteitä. Sellainen tilanne oli ajan pitkään kestämätön.  Saksa pyrki rauhalliseen ratkaisuun, mutta toistaiseksi oli mahdotonta ennustaa, kuinka pitkälle neuvostohallitus oli valmis taipumaan.”[xxv]

”Selontekonsa jälkeen kenraali Jodl pyysi saada kuulla suomalaisten näkökohdat. Kenraaliluutnantti Heinrichs lausui, että valtuuskunta oli kiinnostuneena kuullut esityksen, mutta että sillä ei ollut valtuutta käsitellä sen paremmin poliittisia kuin sotilaallisiakaan kysymyksiä. Jos Suomi joutuisi venäläisten hyökkäyksen kohteeksi, se tulisi yhä puolustautumaan, mutta valtuuskunta ei voinut edes tämän oletettavan tapauksen varalta antaa mitään sitovia lausuntoja operatiivisista kysymyksistä.”[xxvi]

Kenraali Erfurth: ”Saksan puolustusvoimain ylijohdon tilannekatsauksessa 1.6.1941 todetaan, että »alustavat keskustelut» mahdollisesta saksalais-suomalaisesta yhteistoiminnasta aloitettiin vasta 25.5.1941 Salzburgissa”.[xxvii]

Lainaan erästä saksalaista keskustelumuistiota 25.5.1941 Salzburgissa -  sanasta sanaan. Kirjoittaja on nimittänyt dokumenttia pöytäkirjaksi, mutta nimi ei muuta tosiasiaa, että kyseessä on vain hänen henkilökohtainen muistionsa, sillä sitä ei tarkastettu, eikä allekirjoitettu: ”Pöytäkirja

neuvotteluista Suomen asevoimien edustajien kanssa 25.5.41 Salzburgissa

samalla pohjaksi 26.5. alkaviksi suunnitelluille neuvotteluille eri aselajien edustajien jne. välillä.

I                 Saksalaiset osanottajat

Operatiivisen osaston päällikkö ja osaston esittelijä (WFSt/Abt. L)

Ulkomaanosaston päällikkö (Chef Ausland)

Norjan-armeijan esikuntapäällikkö

Suomalaiset osanottajat

Kenraali Heinrichs

Eversti Tapola, operatiivisen osaston päällikkö

Eversti Mäkinen, liikekannallepano-osaston päällikkö

Eversti Ross, huolto-osaston päällikkö

Kommodori Sundman, merivoimien esikuntapäällikkö

II Kenraali Jodlin yleisesitys (samalla toimintaohje)

Saksan ja Neuvostoliiton välillä on ystävällinen sopimussuhde. Tämän johdosta Neuvostoliitto toimittaa . . . taloudellisia tarvikkeita.

Toisaalta venäläiset ovat aloittaneet aiheettoman keskitysmarssin Saksan rajalle (lukuesimerkkejä ilma- ja maavoimista). Tämä pakottaa Saksan puolestaan keskitysmarssiin.

Lähiaikoina on aikomus selvittää asia poliittista tietä. Ellei tämä ole mahdollista, on melko varmasti sotilaallinen välienselvittely edessä, jotta venäläiset eivät saisi tilaisuutta ajankohdan valitsemiseen.

Neuvottelujen tarkoitus on luoda perusta yhteistyölle siltä varalta, että mahdollisesti syntyy selkkaus alkukesällä. Tällöin ei suomalaisten harteille pidä vyöryttää raskaita taakkoja, vaan vain esittää toivomuksia, joiden täyttäminen jää suomalaisten poliittisten ratkaisujen varaan.

Mahdollisen taistelun kulusta voidaan edeltä käsin varmuudella ennustaa:

Koska sotaan osallistuu useita pieniä valtioita (ristiretki bolševismia vastaan) ja erityisesti koska Saksan voimat ovat ylivoimaisia, ei Neuvostoliitto, sen jälkeen kun siltä riistetään määrätty alue, ole enää taistelukykyinen. Tällöin seuraa luhistuminen nopeimmin pohjoisessa, ja Itämeri joutuu pian meidän käsiimme.

Venäjän sorruttua tulee Saksasta Euroopan johtava ja voittamaton mahti. Se voi vähentää maavoimiaan ilmavoimien ja sotalaivaston varustamisen eduksi ja voi samoin kukistaa Englannin, joka vielä panee toivonsa Neuvostoliittoon.

III Mahdollisesti välttämättömien taistelutoimien suunniteltu kulku.

Kenraali Jodl esittää:

Saksalaiset voimat työntyvät Baltian kautta kohti Leningradia. Sotalaivasto sulkee Itämeren, lisäksi Jäämeren kanavaa vastaan hyökätään ilmasta käsin ja se miinoitetaan (Keskustan ja Eteläisen armeijaryhmän operaatioista ei mainita mitään).

Tämän operaation puitteissa on saksalaisilla Suomen alueelta käsin seuraavia aikomuksia:

1) Suunniteltu komentojärjestely:

Pohjois- ja keski-Suomessa (»Renntier» ja »Silberfuchs»-peitenimet eivät ole suomalaisten tiedossa) ylipäällikkyys sotavoimien yleisesikunnan alaisena kenraali von Falkenhorstilla, jolle alistetaan sotaan osallistuvat suomalaiset voimat.

Laatokan rintama

Sotatoimien johtajana sotamarsalkka Mannerheim, joka on välittömässä ajatuksenvaihdossa maavoimien yleisesikunnan kanssa. Mahdollisesti sotatoimiin osallistuvat saksalaiset ovat alistettuja suomalaisille.

Sotamarsalkka Mannerheimin luona on sekä sotavoimien että maavoimien yleisesikuntien saksalainen yhdysupseeri (määrää OKH). Suomalaiset hyväksyvät.

2) Petsamon miehitys (nikkelikaivokset).

minkä jälkeen hyökkäys kahdella divisioonalla Murmanskin- Polarnojen suuntaan.

Saksalaisten Suomelle esittämät toivomukset

Suomalaisten voimien liikekannallepano Petsamossa, Petsamon puolustuksen vahvistaminen (rannikkopatterit, miinoitukset). Oppaiden ja tiedusteluosastojen asettaminen käyttöön. Suomalaiset suostuvat.

3) Keski-Suomi, hyökkäys Sallan kautta Kantalahteen

Tätä varten keskitettävä kaksi divisioonaa, toiminta naamioitava vaihdoksi Jäämerentiellä, nimittäin

toinen divisioona pohjoisesta Kirkkoniemen alueelta ja

toinen Saksasta Pohjanlahden yli. (Nämä kuljetukset alkavat todennäköisesti kesäkuun alkupäivinä).

Naamioinnista luovutaan lähdettäessä Jäämerentietä kohti itää.

Saksalaisten Suomelle esittämät toivomukset

V suomalaisen armeijakunnan tai vähintään yhden suomalaisen divisioonan tuki ainakin vanhalle rajalle asti. Tämän jälkeen on mahdollista vapauttaa joukot muualle (Laatokka), sillä aikaa kun saksalaiset voimat etenevät Kantalahden suuntaan ja katkaisevat Muurmannin radan.

Suomalaisten kanta

Kenraali Heinrichs katsoo Suomen asevoimien painopisteen olevan etelärintamalla, siksi hän esittää Sallan-Kantalahden operaation toteuttamista vain saksalaisin voimin.

Saksalaisten kanta

Viitaten saksalaisten lisävoimien kuljetusvaikeuksiin, lisääntyvään paljastumisen vaaraan, mikä taas vaikeuttaisi Suomen liikekannallepanoa, pysyvät saksalaiset vaatimuksessaan, että käytettävissä olisi vähintään yksi divisioona ainakin vanhalle rajalle asti. Viitataan vielä kerran joukkojen myöhempään vapautumiseen.

4) Suomen kaakkoisrintama (Laatokka)

Saksan maavoimien yleisesikunnan Pohjoisen armeijaryhmän Leningradia kohti suuntaamaan operaatioon liittyen on suomalaisten tehtävänä sitoa Laatokan alueella olevat venäläiset voimat. Verinen läpimurtotaistelu ei ole tarpeen, koska venäläisten rintama murtuu itsestään Pohjoisen armeijaryhmän hyökkäyksen edistyessä.

Näiden yhteisten operaatioiden yksityiskohdista neuvotellaan Saksan maavoimien yleisesikunnan kanssa 26.5.

Suomalaisten kanta

Suostuvat. Täällä on suomalaisten intressien painopiste, ja siksi Suomen asevoimat eivät rajoitu odottamaan, vaan hyökkäävät mahdollisuuksien rajoissa.

5) Hanko

Tärkeä myöhemmän liikkumavapauden takia Itämerellä. Saksan ilmavoimat on kuitenkin aluksi sidottu päärintamalle ja vapautuu vasta myöhemmin. Siksi suomalaisia pyydetään siihen mennessä vain saartamaan Hanko, koska heiltä puuttuu hyökkäykseen tarvittava tekninen kalusto (syöksypommittajat, panssarit, rynnäkköpioneerit, raskas tykistö, mahdolliset laskuvarjojoukot).

Mahdollisimman aikaisin (ehkä 14 päivää - 3 viikkoa kokonaisoperaation alkamisen jälkeen) suunniteltu saksalaisten ilmatukea suomalaisten hyökkäykselle Hankoon. Mahdolliset maa- ja ilmavoimien tukikohtia koskevat toivomukset voivat suomalaiset esittää 26.5. välittömien keskustelujen aiheeksi.

Suomalaisten kanta

Saartotoimet sitovat 2-3 divisioonaa. Tätä ei pidetä toivottavana kaakkoisrintaman takia. Ilman valtuuksia esitetään toivomus, että Hankoa vastaan hyökättäisiin saksalaisin voimin niille alistettujen suomalaisten voimien tuella. Tällöin viitataan siihen, että Hangon venäläismiehitys sitä paitsi on muutenkin enemmän Saksan vastainen.

Saksalaisten kanta

Saksalaisten hyökkäysjoukkojen kuljettaminen mahdollista vain Ruotsin kautta, koska Itämerellä liikenne on mahdoton. Tästä johtuen hyökkäys viivästyisi, mihin suostuttava ikävyyksien uhallakin, jos suomalaiset pysyvät itsepäisesti kannassaan.

6) Ahvenanmaan saaret

Kenraali Jodl pyytää suomalaisia esittämään käsityksensä niiden tärkeydestä.

Kenraali Heinrichs haluaa estettäväksi venäläisten pesiytymisen saarille ja ehdottaa, että saksalaiset miehittäisivät saarista 4-5, jotta samalla saataisiin syy liikekannallepanoon (Saksaa vastaan). Muussa tapauksessa suomalaiset toteuttavat miehityksen kahdella rykmentillä.

Saksalaisten kanta

Tämä on tuskin mahdollista, koska suomalaisten liikekannallepanon peruste on poliittinen kysymys ja koska silloin Ahvenanmaa täytyisi miehittää hyvin varhaisessa vaiheessa. Kysymykseen, miehitetäänkö Ahvenanmaa ylipäänsä saksalaisin joukoin, hankitaan Führerin päätös.

7) Ilmavoimat

a)     Pohjois- ja keski-Suomen operaatioihin on suunniteltu saksalaista ilmatukea. Tätä varten on Kemin ja Helsingin lentotukikohtien oltava käytettävissä.

b)    Ilmatorjuntaa suunniteltu, mutta ei kovin vahvoin voimin. Siksi pyydetään suomalaisilta ilmatorjuntaa suojaamaan:

1)     purkausta

2)     Rovaniemen aluetta

3)     Kemijärven aluetta

Suomalaisten kanta

a)     viitataan pääkaupungin joutumiseksi uhanalaan, jos Helsingin siviililentokenttä luovutetaan. Se on tosin ollut myös sotilaslentokenttänä Suomen-Venäjän talvisodassa.

b)    Suomen ilmatorjunta on kovin heikko. Vahvistaminen tarpeen ensisijaisesti kaluston ja ammusten suhteen.

c)     viittaus aikoinaan tehtyyn yritykseen saada Saksalta ostetuksi 80 hävittäjää ja 65 pommikonetta, mikä ei edes vielä peittäisi vajausta.

8) Laivasto

Yhteistyön luomiseksi Saksan laivaston kanssa on suunniteltu välittömiä neuvotteluja Berliinissä mm. Suomen rannikkovesien varmistamisesta ja suomalaisten osallistumisesta miinasotaan kuin myös suomalaisten laivojen turvallisesta kulusta.

9) Suomen liikekannallepano

Ajankohta joustava. Riippuu tilanteen kehittymisestä ja venäläisten asennoitumisesta. Tähän taas mahdollisesti vaikuttavat saksalaisten kauttakuljetukset Suomessa.

Tätä koskevat päivämäärät:

Kuljetusten alkaminen  5.6.

Ensimmäisten kuljetusten saapuminen Suomeen 8.6.

Saksalaisten panssarien saapuminen Suomeen 10.-15.6.

Suomalaisten kanta

Aikaa tarvitaan 9 päivää.

Huolenaiheena venäläisten ylläkkö Suomea vastaan ja venäjän ilmavoimien aiheuttama häiriö Suomen liikekannallepanolle. (Saksalaisten viittaus Venäjän ilmavoimien sitomiseen päärintamalle Saksaa vastaan).

Suomalaiset aikovat panna liikekannalle ensin 8 läntistä ja sitten 8 itäistä divisioonaa- (Syyt: läntiset ovat riippuvaisempia ilmavaaralle alttiina olevista rautateistä. Naamiointi.)

Saksalaisten taholta toivotaan päinvastaista järjestelyä.

Suomalaisten viittaus erityisiin huoltotilannevaikeuksiin:

Armeijan huolto on järjestetty muutamaksi kuukaudeksi, kansan ravitsemus ei: erityisesti on pulaa voista ja leipäviljasta. Jos amerikkalaiset kuljetukset Petsamon kautta tyrehtyvät, on odotettavissa vielä suurempia vaikeuksia.

Asevoimien erityisiä varusteluvaikeuksia

Ammukset, polttoaine, lentobensiini.

10) Ruotsin asenne

Huolimatta saksalaisten Ruotsin upseerikunnalle osoittamasta huomiosta ei mitään toimenpiteitä, koska Ruotsin politiikka ei sitä salli. Asiain tulevassa kulussa on Ruotsin asenteen muutos mahdollinen, silloin aiotaan käyttää sen rautateitä lisäjoukkojen kuljetuksiin.

11) Englannin asennoituminen

Vaaran ei enää katsota uhkaavan Norjaa, koska on rakennettu mitä lujin rannikkopuolustus ja Englannilta puuttuu tonnistoa.

12) Lisäneuvotteluja suunniteltu pidettäväksi Berliinissä

a)     kolmen aselajin edustajien kanssa

b)    Norjan-armeijan esikuntapäällikön kanssa OKW:n edustajana, joka käyttää tarpeen mukaan apuna aselajien edustajia, sotavoimien kuljetuspäällikköä jne.

c)     sotavoimien kuljetuspäällikön kanssa.

mm. myös laivaston edustajien kanssa, jotta päätetään aiotuista saksalaisten kuljetuksista Suomeen ja sen halki sekä suhteuttamisesta Suomen liikekannallepanon kuljetuksiin.

OKW/WFSt/akt. L (IV Qu):n yhteenveto majoitusmestarin kysymyksistä (lisäliite 2 OKW/WFSt/akt. L N:o 44638/41 g.K. Chefs. 1.5.41) on toimitettu edelleen.

Ob. d. M. (1 Skl.) 4.-6. kpl

13) Lopuksi viittaus salassapidon tärkeyteen erityisesti myös Suomen etujen vuoksi, koska on olemassa vaara, että venäläiset ottavat yllättäen aloitteen käsiinsä, ennenkuin suomalaiset ovat saaneet päätökseen liikekannallepanonsa.

IV Kenraali Heinrichs huomauttaa, että Suomen edustajien läsnäolo osoittaa Suomen asennoitumisen, vaikka poliittisia valtuuksia ei vielä olekaan.

Merkitty allekirjoitus

  F.d.R.

  Kapteeni, d.G.

Jakelu:

[25 kpl erilaisia saksalaisia saajia - ei yhtään kappaletta suomalaisille - jp].”[xxviii]

Jos kyseessä olisi ollut neuvottelu ja/tai pöytäkirja, niin siinä olisi molempien osapuolien allekirjoitukset - vaan ei ole.  

Tohtori Heikki Jalanti: "Neuvotteluista on olemassa runsaasti saksalaisia lähteitä joko alkuperäisten asiakirjojen tai myöhemmin laadittujen selostusten muodossa. Edellisistä mainittakoon ennen kaikkea saksalaisten 'pöytäkirjaksi' kutsuma teksti, joka tosiasiassa on vain yksipuolinen muistio."[lvii]

Kenraali Erfurth Salzburgin keskusteluista: ”Jodlin esityksen päätyttyä otti kenraali Heinrichs heti puheenvuoron. Hän toi täysin selvästi julki, että Suomi ei varmasti ryhtyisi sotaan, ellei sen kimppuun hyökättäisi.”[xxix]

Berliini

Berliinissä käydyissä hyvin lyhyissä (1,5 tuntia) keskusteluissa oli paikalla miestä kuin meren mutaa - 20 henkilöä, joista suomalaisia neljä, samat kuin Salzburgissa.

Arvi Korhonen: ”Konferenssi, joka pidettiin Zossenin harjoituskentän kasinossa, kesti klo 14.30-16.00, siis niin lyhyen ajan, että tällöinkään ei voinut olla kysymys muusta kuin informaatiotilaisuudesta.”[xxx]

Mannerheim: ”Seuraavana päivänä valtuuskunnan otti vastaan Berliinissä yleisesikunnan päällikkö kenraalieversti Halder. Yleistilannetta selostettuaan tämä ryhtyi puhumaan Suomen ja Saksan yhteistoiminnasta ja meni tällöin paljon pidemmälle kuin kenraali Jodl - saksalaiset edellyttivät, että suomalaiset liittyisivät yhteiseen operaatioon Pietaria vastaan. Kenraaliluutnantti Heinrichs toisti, että hänellä ei ollut oikeutta keskustella tästä asiasta, joka oli hänen valtuuksiensa ulkopuolella. Suomi halusi säilyttää puolueettomuutensa, mikäli venäläisten hyökkäys ei pakottaisi sitä poikkeamaan tältä linjalta. Mutta siinäkin tapauksessa Suomi pidättyisi lähtemästä Pietaria vastaan, kuten hän oli joulukuun käynnillään 1940 [Heinrichs kävi esitelmöimässä Talvisodasta - jp] huomauttanut.”[xxxi]

Niistäkin keskusteluista kirjattiin ylös keskustelumuistiinpanot - kyseessä ei ollut pöytäkirja, jonka molemmat osapuolet olisivat allekirjoittaneet. Jakelu 10 kpl meni vain saksalaisille.

”I Suomen operaatioiden alkuryhmitys

a)    OKH:n ajatukset

Pohjoisen rintaman operaatioiden päämääränä on mahdollisimman pian puhdistaa pohjois-Venäjän alue ja saada Itämeren herruus.

Tätä varten hyökkää saksalainen armeijaryhmä Itä-Preussista Väinäjoen yli kohti Leningradia.

Muita Saksan voimia etenee siihen liittyen etelämpänä ja nämä hyökkäävät muita venäläisvoimia vastaan.

Suomalaisten voimien kanssa yritetään päästä yhteistoimintaan joko Laatokan länsi- tai itäpuolella riippuen Itä-Preussista lähtevän saksalaisen armeijaryhmän etenemisestä.

Herää kysymys, voiko Suomen armeija järjestää keskitysmarssinsa niin, että vahvan voimaryhmän hyökkäys olisi mahdollista tilanteen kehityksestä riippuen joko Laatokan länsi- tai itäpuolitse.

Saksan maavoimien yleisesikunta pitäisi erittäin tärkeänä, että tämä hyökkäysryhmä pidetään mahdollisimman vahvana, samalla kun kaikilla muilla rintamilla tyydyttäisiin puolustautumaan heikoin voimin. Erityisen merkittävää on, että operaatioiden kulun mukaisesti voidaan painopiste valita mahdollisimman myöhään.

Suomalaisten voimien toimintavalmiuden hetki riippuu jonkin verran siitä, koska saksalaiset voimat ylittävät Väinäjoen.

b)    Suomalaisten kanta

Suomella on käytettävänään yli 16 divisioonaa, jotka jakautuvat seuraavasti:

2 rykmenttiä            Ahvenanmaa

2 div.            Hanko

1 div.            Helsinkiin maan pääkaupungin suojaksi

4 div.            Etelärintaman varmistukseksi Hangon ja Laatokan välillä sekä

osia kaakkois- ja itärintamalle rajavartiojoukkojen vahvennukseksi.

2 div.            Norjan-armeijan esikunnan luokse

6 div. (noin)            Hyökkäysryhmä

Saksan maavoimien toivoma joustava keskitysmarssi selitetään aluksi mahdottomaksi. Sitten suomalaiset suostuvat pitkähkön keskustelun jälkeen tutkimaan, olisiko kuitenkin mahdollista suunnata tämän hyökkäysryhmän keskitysmarssi hiukan Laatokasta luoteeseen, mistä käsin voitaisiin hyökätä edelleen niin Laatokan itä- kuin länsipuolitse.

Vahvempia voimia voidaan asettaa käytettäväksi vain, jos saksalaiset joukot miehittävät Ahvenanmaan (2 rykm.) ja Hangon (2. div.), muussa tapauksessa vasta suomalaisten voimien vapauduttua Sallan itäpuolelta ja Hangon valtauksesta.

Huolto ei vaikuta painopisteen valintaan, kuitenkin Laatokan itäpuolisen operaation aikana huolto voidaan omin voimin hoitaa vain suunnilleen Aunuksen-Petroskoin linjalle asti.

II Suomen liikekannallepanon ajankohta

a)    Saksan maavoimien yleisesikunnan käsitys.

Koska Suomen operaatio Laatokan suuntaan voi luultavasti alkaa noin 14 päivää Saksan operaation alkamisen jälkeen, Suomen liikekannallepanoa ei teoriassa tarvitse aloittaa, ennenkuin vihollisuudet Saksan suunnalla ovat alkaneet. Poikkeuksena ovat Falkenhorstin operaatioon aiotut suomalaiset joukot.

b) Suomalaisten kanta

Suomen armeija on tällä hetkellä rauhankannalla. Koolla olevat rykmentit, jotka riittävät suojajoukoiksi, on mahdollista täydentää sotavahvuisiksi huomiota herättämättä. Yleistä liikekannallepanoa ei voida liikkuvan kaluston puutteen vuoksi toteuttaa samanaikaisesti 6.-16.6. Lappiin suuntautuvien saksalaisten kuljetusten kanssa, siksi se on pantava toimeen vasta 16.6. jälkeen. Tämä järjestelmä on tarkoituksenmukainen myös kevätkylvöjen kannalta.

c)     Saksan maavoimien yleisesikunta yhtyy tähän kannanottoon ja korostaa olevan itsestään selvää, että poliittisen tilanteen kehitys voi ratkaisevasti vaikuttaa Suomen liikekannallepanon alkamisajankohtaan.

III Erikoiskysymyksiä

a)     Suomen armeijan kanssa pitää yhteyttä saksalainen yhdysesikunta, joka järjestetään Suomen yleisesikuntaan. Salasanomayhteys järjestetään mahdollisimman pian.

b)    Kuten Saksan sotavoimien yleisesikunnan neuvotteluissa 25.5. mainittiin Suomen varustautumisvaikeuksista, Suomi pyytää kiireellisesti ilmatorjunta-aseita ja -ammuksia, 100-200 lentokonetta, kuorma-autoja, panssarivaunuja, radiokalustoa.

c)     Vastaukset avoinna oleviin kysymyksiin saadaan 2.6. mennessä. Tällöin OKH:n edustajat lähtevät Helsinkiin jatkamaan neuvotteluja.

                                                                                           I. A. Heusinger”[xxxii]

Kenraali Erfurth Berliinin keskusteluista: ”Tarkemmin määritellyssä muodossa tulivat Saksan toivomukset Suomen asenteesta saksalais-venäläisen sodan mahdollisesti syttyessä esitetyiksi seuraavana päivänä (toukokuun 26:ntena) kenraali Halderin luona Berliinissä. Saksan yleisesikunnan päällikkö piti toivottavana saksalaisten ja suomalaisten yhteistoimintaa Leningradia vastaan. Tähän kenraali Heinrichs heti huomautti että hän uskoi - vaikkei hänellä ollutkaan mitään valtuutta siihen - kuitenkin voivansa vakuuttaa, että juuri tämä operatiivinen ajatus ei milloinkaan tulisi saavuttamaan määräävien suomalaisten poliittisten ja sotilaallisten henkilöiden hyväksymistä.”[xxxiii]

”Myös Berliinin-neuvottelussa kenraali Heinrichs tähdensi Suomen ryhtyvän sotaan vain siinä tapauksessa, että sen kimppuun hyökättäisiin.”[xxxiv]

Bror Laurla: ”Päätöspuheessaan Heinrichs huomautti, että mistään ei ollut sovittu. Saksalaiset olivat pettyneitä.”[xxxv]

Helsinki

Saksan ja Suomen väliset keskustelut molempia osapuolia kiinnostavista asioista jatkuivat 3.-5.6.1941 sotilaiden välillä. Näistä keskusteluista osallistujat tekivät jälleen keskustelumuistiinpanoja. Pöytäkirjaa ei tehty, eikä molemminpuolisesti allekirjoitettu. Saksalaiset jakelivat jälleen muistiinpanojaan keskenään - suomalaisia jakeluissa ei ollut.

Lainaan tähän artikkeliin kahden everstin Buschenhagenin ja Kinzelin muistiinpanoja. Toinen edusti OKH:ta ja toinen OKW:ta, joten kiinnostuksen kohteet ovat olleet hieman erilaisia. Korostan edelleen, että suomalaisten allekirjoituksia kyseisissä papereissa ei ole.

Norjan-armeijan esikunnan yleisesikunnan päällikön 7.6.1941 kirjoittama:

1) Suomi on valmis täyteen myötävaikutukseen Salzburgin ja Berliinin neuvottelujen puitteissa.

Poliittiset toivomukset erityisesti sitä tapausta silmällä pitäen, ettei Neuvostoliiton kanssa synny aseellista ratkaisua, käsitellään diplomaattista tietä.

Ne koskevat pääasiassa:

a)     Suomen takaamista itsenäisenä valtiona.

b)    Suomen valtioalueen takaamista, mikäli mahdollista vanhoine, pyöristettyine tai kompensoituine valtionrajoineen.

c)    Taloudellista apua, erityisesti ravitsemusalalla.

Poliittisten toivomusten täyttäminen ei kuitenkaan ole sotilaallisen myötävaikutuksen edellytys tai ehto.

Suomi on tietoinen kehityksensä historiallisesta hetkestä (vrt. liitteessä olevaan katkelmaan Suomen yleisesikunnan päällikön muistiosta 2.6.1941).

2) Presidentin valtiojärjestykselliset siteet huomioon ottaen Suomi pitää hyvin tärkeänä, että vihollisuuksia Neuvostoliittoa vastaan ei aloiteta suomalaisten taholta tai Suomen valtioalueelta.

3) Suomi asettaa Saksan käytettäväksi vaaditut suomalaiset voimat pohjois-Suomesta käsin käynnistettävää operaatiota varten.

V suomalainen armeijakunta ja Osasto Petsamo alistetaan niiden liikekannallepanon jälkeen saksalaiselle Norjan-armeijan esikunnalle, joka saa näihin voimiin nähden »täydellisen komentovallan».

Suomen taholta edellytetään tällöin, että V suomalainen armeijakunta (ilman Osasto Petsamoa) on jälleen Suomen ylipäällikön käytettävissä viimeistään Kantalahden saavuttamisen jälkeen.

Suomen ylipäällikkö antaa arvoa sille, että suomalaiset sotavoimat (12. div.) osallistuvat hyökkäykseen myös vanhan valtakunnanrajan yli.

Saksalaisten Norjan-armeijan esikunta ottaa »täyden vastuun» johdosta ja siten Pohjois-Suomen varmistuksesta Oulujoen-Oulujärven-Lentiiran-Sorokan linjan pohjoispuoleisella alueella. Tätä varten ovat sen käytettävissä tällä alueella olevat suomalaiset puolustusvoimat ilmapuolustus mukaan luettuna.

Ammustäydennystä lukuun ottamatta huolehtii saksalainen Norjan-armeijan esikunta V suomalaisen armeijakunnan ja Osasto Petsamon huollosta.

4) Yhteistoimintaa varten Saksan maavoimien yleisesikunnan Baltian alueella johtamien operaatioiden kanssa varaa Suomi kaakkoisrajalleen ensimmäiseksi hyökkäysaalloksi 5 jalkaväen divisioonaa ja yhden yhdistetyn ratsuväki- ja jääkäridivisioonan. Tilanteen kehityksen mukaan se aikoo vahventaa tähän hyökkäykseen tarkoitettuja voimia 7 divisioonaan asti (2 div., jotka Suomen ylipäällikkö pitää aluksi reservinä, 1 div. Hangosta, 2 div. Pielisjärven itäpuolella olevalta puolustusrintamalta, 1-2 div. V armeijakunnasta ja 1 divisioonan Hangon vapautumisen jälkeen.)

Ratkaisu, suunnataanko hyökkäysisku Laatokan itä- vain länsipuolitse, on tehtävä viimeistään viisi päivää ennen hyökkäyksen alkua. Suomen puolustuslinjan edessä olevaa Imatran-Vuoksenniskan teollisuusaluetta ei pidä tyhjentää ennenkuin aikaisintaan neljäntenä päivänä ennen saksalaisten päärintaman hyökkäyksen alkua.

5) Suomi huolehtii Ahvenanmaan miehityksestä ja Hangon saartamisesta. Ahvenanmaan miehitykseen on suunniteltu vahv. 14. jääkärirykmentti ja Hangon saartamiseen 13. suomalainen divisioona.

Ennen hyökkäykseen ryhtymistä Hankoa vastaan odotetaan saksalaista divisioonaa Norjasta. Onko 13. divisioonan osallistuminen hyökkäykseen tarpeellista, jää ratkaistavaksi myöhemmin.

6) Suomi antaa Saksan ilmavoimien käyttöön Kemijärven ja Helsingin lentokentät. Yksityiskohdista sovitaan molempien maiden ilmavoimien edustajien kesken.

Suomi pitää tärkeänä, että Suomen ilmavoimien heikkouden huomioon ottaen Saksan ilmavoimat poistaisivat käytöstä ne lentokentät, jotka tulevat kysymykseen Suomea vastaan suunnatussa toiminnassa, erityisesti ne kentät, jotka sijaitsevat Suomenlahden eteläpuolella, edelleen, että Stalinin kanavan lisäksi suljettaisiin myös Neva.

Ajankohta, jolloin Saksan ilmavoimat voi ensimmäisen kerran aloittaa taistelutoimet vihollista vastaan Suomen maaperältä, on Saksan sotavoimien yleisesikunnan ratkaistava.

7) Suomi myöntää, että liikekannallepano Suomessa on toimeenpantava mahdollisimman myöhään, mutta viittaa samalla siihen tarvittavaan paljoon aikaan pitkien etäisyyksien ja vaikeitten liikenneyhteyksien vuoksi.

Nämä näkökohdat huomioon ottaen on sovittu seuraavista ajankohdista:

a) raja- ja linnoitusjoukot,

rajadivisioonien 3. pataljoonat

Osasto Petsamo

Pohjois-Suomen it-joukot

= liikekannallepanokäsky 10.6.

valmius 13.6. kello 24.00

b) 13. div. (Hanko) ja vahv. 14. jääkärirykmentti (Ahvenanmaa)

Kemin lentue

rannikkotykistö ja sotalaivasto sotavahvuisena

= liikekannallepanokäsky 12.6.

valmius 20.6. illalla.

c) V armeijakunta

= liikekannallepanokäsky 15.6.

valmius 25.6.

d) muut divisioonat

rannikkopuolustuksen ja laivaston muut joukot

= liikekannallepanokäsky 16.6.

Laatokan hyökkäysryhmä toimintavalmiina 28.6.

Ajat kohtiin a) ja c) vahvistettu

             kohtiin b) ja d) hankitaan vielä hyväksyminen. *)

8) Suomi suostuu periaatteessa majoitusmestarin alaan kuuluviin toivomuksiin, jotka Suomelle esitettiin kirjallisesti Salzburgissa.

Selitys tarvitaan vain kysymykseen ranskalaisten kohtelusta.

Majoitusmaksujen suorittamisesta esitetyn järjestelyn asemesta sovittiin maksusta Saksan sotavoimien maksukeskuksen kautta. Suomalaisten taholta on pyydetty, että saksalaisille joukoille annettaisiin mahdollisimman vähän Suomen rahaa, koska Suomen varastot ovat pieniä. Saksalaiset ovat tähän suostuneet.

9) Saksalaisten yhdysesikunta Suomen päämajassa alkaa toimia 15.6.

1 liite                                                           merk. allekirjoitus

                                                                   Buschenhagen

                                                                   Eversti

*) Hyväksyvä vastaus tällä välin tullut.”[xxxvi]

Kommentti kohtaan ”Suomi on tietoinen kehityksensä historiallisesta hetkestä”:

Kun Suomi käytännössä kieltäytyi Saksan (lähinnä Buschenhagenin) vaatimuksesta liittyä sotaan Saksan puolella ehdoitta ja asetti ehdoksi mm. sen, että Venäjä ensin hyökkää Suomen kimppuun, niin Suomen johto (Ryti, Mannerheim, Heinrichs, Witting) päättivät ”kääriä tämän ehdottoman kantansa pumpuliin” ja se pumpuli näkyy juuri tällaisena tyhjänä sanahelinänä.[xxxvii]

Ja sitten se toinen muistiinpano samoista keskusteluista, kirjoitettu 10.6.1941 kuutena kappaleena, jotka kaikki jaettu saksalaisille (ei yhtään suomalaisille) - eversti Kinzel:

”Suomessa käydyistä neuvotteluista 3.-6. kesäkuuta 1941

Aihe: Suomalaisten osallistuminen Barbarossaan

Osanottajat:                 Kenraali Heinrichs, Suomen yleisesikunnan päällikkö

Kenraalimajuri Airo, Suomen päämajoitusmestari

Eversti Tapola, operatiivisen osaston päällikkö

Eversti Buschenhagen, Saksan sotavoimien yleisesikunnan edustaja

Eversti Kinzel, Saksan maavoimien yleisesikunnan edustaja

Useita Norjan-armeijan esikunnan ja ilmavoimien johtoesikunnan upseereita.

Sisältö: Kenraali Heinrichs esitti aluksi saksaksi laatimansa muistion, joka myöhemmissä erillisneuvotteluissa osin vahvistettiin, osin muutettiin. Aluksi muistio korostaa, että Suomi on täysin tietoinen historiallisen hetken suuruudesta. Kenraali Heinrichs lisäsi siihen suullisesti, että Suomen tuhatvuotisessa historiassa ensimmäisen ja kai myös viimeisen kerran oli tullut suuri hetki, jolloin Suomen kansa saattoi kaikiksi ajoiksi vapautua perivihollisensa painostuksesta.

Keskustelujen tulokset yksityiskohdittain:

1) Suunniteltu suomalaisten joukkojen ryhmitys. Ks. kartta (liite 1).

a)     Suomen yleisesikunnan ja Norjan-armeijan väliraja: Oulu-Oulujärvi-Lentiira-Sorokka. (Tämä väliraja vastaa Suomen IV ja V armeijakunnan välirajaa).

b)    Norjan-armeijan esikunnalle alistetaan:

V suomalainen armeijakunta 11. ja 12. divisioonan kanssa.

Osasto Petsamo (3 komppaniaa ja 1 patteristo)

c)     Näiden joukkojen huolto (ampumatarvikkeita lukuunottamatta) tapahtuu

     Norjan-armeijan esikunnan kautta.

d)    Käytössä ovat aluksi seuraavat suomalaiset voimat:

4 divisioonaa Viipurista luoteeseen olevalla rintamalla

2 divisioonaa (IV armeijakunta) itärintamalla

1 divisioona (13.) Hangon saartamiseksi

1 divisioona reservinä Helsingin alueella

1 divisioona reservinä Jämsän alueella

1 jalkaväkirykmentti Ahvenanmaan miehittämiseen (jääkäri- ja ratsuväkiprikaati)

2) Suomalaisten voimien keskitysmarssi tapahtuu siten, että Saksan armeijan johdon toivomuksen mukaisesti voidaan hyökätä joko Laatokan länsi- tai itäpuolitse. Suomalaisten taholla toivotaan hyökkäyksen suuntaamista Laatokan itäpuolitse.

Suomalaiset toivovat vahvistavansa hyökkäysvoimiaan tilanteen kehityksen mukaan seuraavin lisävoimin:

a)     2 itärintaman divisioonaa (IV AK)

b)    molemmat reservidivisioonat

c)     saksalaisen divisioonan Hangosta vapauttama 13. divisioona

d)    V armeijakunta pohjois-Suomesta

3) Liikekannallepano

a)     Seuraavat ajat vahvistettiin X-päivästä riippumatta: 10.6. rajavartiosto ja 3. pataljoonat 15.6. V armeijakunta ja Osasto Petsamo 20.6. mennessä valmiina: 13. divisioona Hankoa ja jalkaväkirykmentti Ahvenanmaata varten.

b)    Suomen armeijan päävoimien liikekannallepanopäivää ei vahvistettu. Kenraali Heinrichs pyysi ajankohdan sijoittamista niin myöhään kuin mahdollista ensiksikin aikeitten salaamiseksi mahdollisimman pitkään ja toiseksi siksi, jottei miehiä vedettäisi päivääkään liian aikaisin pois tärkeistä kylvötöistä.

Eversti Buschenhagen ottaa tehtäväkseen tämän kysymyksen selvittämisen OKW:ssa.

4) Kenraali Heinrichs otti lisäksi puheeksi seuraavat asiat:

a)     ulkopoliittisia

Suomen sisäinen tilanne ei ole niin yksinkertainen kuin Saksassa ehkä otaksutaan. Väestöstä on yli 46% sosialisteja. Koossa pitävänä voimana on yksin sotamarsalkka Mannerheimin persoona. Ajatus hyökkäyssodan aloittamisesta on uusi. Suomalaiset pitäisivät suotavampana, että Saksa ensin aloittaisi operaatiot ja toivovat, että venäläiset provokoisivat heidät hyökkäykseen.

Kenraali Heinrichs totesi valittaen, että SS-yksikkö Nordlandin perustamisella oli Suomelta otettu 1 200 arvokasta sotilasta, joiden joukossa oli useita satoja armeijalle melkein korvaamattomia reservinupseereita.

Hän varoitti syvän vakavasti jokaisesta yrityksestä muodostaa jonkinlainen Quisling-hallitus, mikä heti katkaisisi kaiken yhteistyön jatkamisen Suomen ja Saksan välillä.

b)    Tärkeitä teollisuuslaitoksia ja arvokkaita raaka-ainevarastoja on Imatran voimalaitoksen yhteydessä Suomen puolustuslinjan edessä. Nämä laitokset tulisi ajoissa tyhjentää koneiden ja raaka-aineiden poistamiseksi venäläisten ulottuvilta.

Kenraali Heinrichs pyysi ilmoittamaan, milloin tyhjentäminen on viimeistään aloitettava; siihen tarvitaan neljä päivää.

5) Saksan sotavoimien yleisesikunnan käskystä otti eversti Buschenhagen puheeksi kysymyksen saksalaisesta yhdysupseerista (kenraalista). Kenraali Heinrichs kieltäytyi nimeämästä ketään suomalaisille tuttua ja toivottua upseeria. Hän pyysi vain, ettei tehtävään lähetettäisi kenraali Uthmannia Tukholmasta, koska Suomen-Ruotsin suhteiden vuoksi ei haluttu ketään juuri Ruotsista tulevaa henkilöä, lisäksi ei toisaalta haluttaisi loukata eversti Rössingiä nimittämällä hänen yläpuolelleen naapurimaassa toimiva virkaveli.

Eversti Buschenhagen otti selvittääkseen tämän asian Saksan sotavoimien yleisesikunnassa.

6) Eversti Tapola jätti tiedot suomalaisen jalkaväen divisioonan ja armeijakunnan huoltojoukkojen ja muiden armeijakuntajoukkojen järjestelystä (ks. liitteet 2-4).

Tässä yhteydessä selitti kenraali Heinrichs suomalaisten taisteluarvoon viitaten, että parhaalla tahdollakaan ja itsestään selvästä urheudesta huolimatta ei suomalaisten hyökkäykseltä saisi odottaa liikoja. Suomen armeija on tottumaton suuriin yhtenäisiin hyökkäysoperaatioihin ja siltä puuttuvat raskaat ja tehokkaat hyökkäysaseet, erityisesti panssarit. Hyökkäyksen tavoitteena on Syväri, mutta epäilystäkään ei ole, että tämä tavoite voidaan saavuttaa vain erittäin suotuisissa olosuhteissa.

Kenraali Heinrichs viittasi tässä yhteydessä Suomen ilmavoimien heikkouteen ja pyysi siksi Saksan ilmavoimia tuhoamaan ne venäläiset lentokentät, joita voitaisiin käyttää toiminnassa Suomea vastaan. Lisäksi on Stalinin kanavan ohella myös Nevan sulkeminen tärkeää, koska sen läpi kulkevat vihollisen laivastoyksiköt Laatokalle ja ne voivat tuntuvasti häiritä suomalaisten voimien etenemistä Laatokan itärannalla olevalla tärkeällä tiellä, ellei peräti estää sen. (Näin oli käynyt esim. 1918.)

                                                                       Kinzel”[xxxviii]

Jälleen yksi muistio, joihin oli kirjattu omalta kannalta mielenkiintoisia kohtia keskusteluista suomalaisten kanssa.

Koko ajan on pidettävä kirkkaana mielessä, että kyseisiä keskusteluja käytiin siltä varalta, että Venäjä jälleen hyökkää Suomen kimppuun - ja Venäjä hyökkäsi alkaen 22.6.1941 kello 6.05.

Kenraali Erfurth Helsingin keskusteluista: ”Suomalaiselta taholta esitettyjen lausuntojen varauksena oli yhä edelleen se, että neuvottelujen tulokset koskisivat vain sitä tapausta, että Suomi venäläisten hyökkäyksen johdosta joutuisi vedetyksi mukaan sotaan. Mahdollista saksalaisten ja suomalaisten joukkojen Pohjois-Suomessa tapahtuvaa yhteistoimintaa koskevista kysymyksistä päästiin yhteisymmärrykseen. Tähän liittyvistä välipuheista ja niiden toimeenpanon edellytyksinä olleista varauksista oli presidentti Ryti pidetty tietoisena. Hänellä ei ollut niitä vastaan muistuttamista.”[xxxix]

Bror Laurla Helsingin keskusteluista: ”Mainittakoon myös, että saksalaisille myönnettiin oikeus Kemin ja Helsingin (Malmin) lentokenttien käyttämiseen. Tämän oikeuden Heinrichs oli Saksassa käydyissä neuvotteluissa evännyt. Nyt myönnettyyn käyttöoikeuteen liitettiin ehto, jonka mukaan kenttiä ei ilman Suomen hallituksen lupaa saanut käyttää operatiivisiin lentoihin.”[xl]

Arvi Korhonen: ”Kinzelin »pöytäkirjan» mukaan alkoi Helsingin neuvottelujen varsinainen »virallinen» jakso 3. 6. kokouksella, jossa hän luettelee saapuvilla olleen Suomen Yleisesikunnan puolesta sen päällikön kenraali Heinrichsin, päämajoitusmestarin kenraali Airon ja operatiivisen osaston päällikön eversti Tapolan, sekä OKW:n edustajana eversti Buschenhagenin ja »Useita AOK Norwegenin ja ilmavoimien johto esikunnan upseereita». Sellaiset puitteet neuvottelutilaisuudella tietysti pitää olla, jotta siitä saatetaan laatia normaali pöytäkirja, mutta tässä tapauksessa se on tapahtunut konstruoinnin tietä. Heinrichs esitti edellisenä päivänä presidentin esittelyssä hyväksytyn muistion Buschenhagenille virkahuoneessaan. Saapuvilla ehkä oli sillä kertaa myös Kinzel, mutta aivan varmaa se ei ole. Hänen »pöytäkirjansa» on koonnut yhteen aivan kuin samassa tilaisuudessa tapahtuneeksi kokonaisen viikon kestäneet keskustelut eri upseerien kanssa. Buschenhagen on antanut muistiinpanoilleen enemmän todellisuutta vastaavan nimen, kun hän kutsuu niitä tulokseksi keskusteluista.

Sitä enemmän aihetta muistutuksiin on Buschenhagenin muistiinpanojen sisällön suhteen, sillä ne todistavat taipumusta esittää asiat sellaisina kuin hän toivoi niiden olevan. Siitä ovat edustavana näytteenä hänen muistionsa alussa olevat yleiset toteamukset:

»1. Suomi on valmis täyteen myötä vaikutukseen Salzburgin ja Berliinin keskustelujen puitteissa.

Poliittiset toivomukset varsinkin sitä tapausta silmälläpitäen, että aseellista ratkaisua Venäjän kanssa ei synny, käsitellään diplomaattista tietä. Ne koskevat pääasiassa:

a) Suomen takaamista itsenäisenä valtiona.

b) Suomen valtioalueen takaamista jos suinkin mahdollista

aikaisempine, pyöristettyine tai kompensoituine valtiorajoineen.

c) Taloudellista apua, varsinkin kansanravitsemuksen alalla. Poliittisten toivomusten täyttäminen ei kuitenkaan ole sotilaallisen myötävaikutuksen edellytys tai ehto. Suomi on tietoinen historiallisen kehityksensä historiallisesta(!) hetkestä (Vertaa liitteenä olevaa otetta Suomen Yleisesikunnan päällikön muistiosta 2. 6.).

2. Ottaen huomioon valtionpresidentin valtiojärjestykselliset siteet (Bindungen) Suomi pitää tärkeänä, että vihollisuuksien alkaminen Venäjää vastaan ei tapahdu suomalaisten taholta eikä Suomen valtioalueelta.»

Pahin ristiriita Buschenhagenin esittämässä Suomen asenteen määrittelyssä on siinä, että vaikka sen sanotaan olevan valmiin täyteen myötävaikutukseen sodassa, kuitenkin tätä »valmiutta» heti rajoitetaan toteamuksella, että kuitenkaan se ei aikonut aloittaa sotaa eikä sallia valtio alueensa käyttöä sodan aloittamiseen Venäjää vastaan. Hänen pyrkimyksensä antaa suomalaisten lausunnoille toiveajattelunsa mukainen väritys tulee näkyviin siinäkin, että vaikka hän itse on ilmoittanut suomalaisten poliittisten toivomusten koskevan vain rauhallisen ratkaisun tapausta, kuitenkin hän aivan tarpeettomasti selittää, että nuo toivomukset eivät olisi Suomen ehtona yhteistoiminnalle Saksan kanssa. Hänellehän oli nimenomaan selitetty, että Suomen joutuessa Saksan­Venäjän sodan tapauksessa Venäjän hyökkäyksen vuoksi sotaan se ei pyytänyt mitään ja vain joutuessaan yksin siihen tilanteeseen toivoi Saksan auttavan.

Kinzel esittää neuvottelun kulun siinä loogisesti moitteettomassa järjestyksessä, että ensin oli esillä varsinaisina asioina Suomen armeijan voimien jaotus, keskitysmarssi ja liikekannallepano, minkä jälkeen vielä molemmin puolin esitettiin muutamia ilmoitusluontoisia asioita.”[xli]

”Kinzelin pöytäkirjan muotoon laatiman neuvottelukertomuksen mukaan Heinrichs tämän jälkeen esitti useita muita asioita. Ensin hän kertoi niistä toivomuksista, joita Suomi lähettiläänsä välityksellä oli esittänyt Berliinissä sen tapauksen varalta, että suunniteltuihin operaatioihin ei ryhdyttäisi. Kumpikin saksalainen on merkinnyt tarkasti sen muistiin, mitä tuskin olisi tapahtunut, jos he entuudestaan olisivat sen tunteneet. Buschenhagen näyttää aluksi ottaneen huomioon sen mahdollisuuden, että Suomen toivomukset tulkittaisiin sotatapauksessakin voimassa oleviksi ja on toivomuksiin liittänyt oman huomautuksensa, että ne eivät olisi sotilaallisen yhteistyön edellytyksenä tai ehtoina; yhdestä asiakirjan jakelukappaleesta on tämä kohta pyyhitty tarpeettomana yli.”[xlii]

Mannerheim: ”Kesäkuun 10. päivän tienoissa 1941 saapui eversti Buschenhagen toistamiseen Helsinkiin. Hänen lausunnoistaan yleisesikunnassa ilmeni, että hänen tehtävänään tällä kertaa oli toisaalta käydä neuvotteluja mahdollisen yhteistoiminnan käytännöllisistä yksityisseikoista, siltä varalta että Neuvostoliitto hyökkäisi Suomeen, toisaalta saada takeita siitä, että Suomi tulisi mukaan sotaan Saksan liittolaisena. Kun olin esitellyt asian tasavallan presidentille ja hän oli vakuuttanut pysyvänsä entisellä kannallaan, ilmoitutin eversti Buschenhagenille, että ei voitu antaa mitään takeita mukaantulostamme sotaan. Suomi oli päättänyt pysyä puolueettomana, mikäli sitä vastaan ei hyökätty.”[xliii]

Erfurth: ”Ilmeisesti oli eversti Buschenhagenilla tällä viimeisellä matkallaan Helsinkiin ennen sodan puhkeamista toinenkin, huomattavasti suurimerkityksisempi tarkoitus. Todennäköisesti Saksan puolustusvoimien johdon toimeksiannosta hän koetti yhä uudelleen ja painokkaasti saada Suomen poliittisen johdon tekemään sopimuksen yhteistoiminnasta uhanalaisena olleessa saksalais-venäläisessä sodassa. Tällaiseen sitoumukseen ei Suomen presidentti, ei hallitus enempää kuin sotilasjohtokaan suostunut. Päinvastoin suomalaiset pysyivät järkkymättä ja pontevasti kannallaan, ettei Suomi milloinkaan aloittaisi hyökkäyssotaa, mutta että koko Suomen kansa yksimielisenä oli päättänyt puolustaa itseään, jos sen kimppuun hyökätään.”[xliv]

Bror Laurla: ”Kesäkuun 10 päivänä tapahtumat eivät päättyneet tähän. Buschenhagen tuli Helsinkiin ja esitti yhteistoimintasuunnitelman siltä varalta, että Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen sekä pyysi Heinrichsiä hyväksymään sen. Tämä esitti asian Mannerheimille, joka katsoi, että oli mahdotonta sitoutua Saksan rinnalla sotaan. Asia meni eteenpäin presidentille, joka yhtyen Mannerheimin kantaan suhtautui asiaan jyrkän kielteisesti. Tämä koski asian poliittista puolta kun sen sijaan suunnitelman teknillinen toteuttaminen siinä tapauksessa, että venäläiset hyökkäsivät Suomeen, ei antanut sanottavasti aihetta huomautuksiin.”[xlv]

Arvi Korhonen: ”Kun jo näiden ensimmäisten sotilaskosketusten yhteydessä oli käynyt selville, että Suomi ei tahtonut aloittaa sotaa eikä antaisi aluettaankaan siihen tarkoitukseen, Saksa ryhtyi kaksihaaraiseen operaatioon saadakseen Suomen mukaan: samaan aikaan kun Suomelle ehdotettiin sotilasneuvotteluja yhteistoiminnan aikaansaamiseksi venäläisten hyökkäystä vastaan ilmoitettiin Saksan pitävän sitä sodan syynä ja pyydettiin Suomea ilmoittamaan toivomuksensa huomioonotettaviksi Saksan ja Venäjän välisissä jo alkaneissa tai pian alkavissa neuvotteluissa. Tällä edellytyksellä Saltzburgissa ja Berliinissä käydyt neuvottelut jäivät operatiivisiksi keskusteluiksi, joissa saksalaiset välttivät kokonaissuunnitelmansa paljastamista ja joissa Suomen osuuden toteuttaminen jäi riippuvaksi kahdesta tekijästä, venäläisten hyökkäysaloitteesta ja Suomen hallituksen suostumuksesta. Helsingin neuvottelujen päätarkoitus oli saada selvä vastaus kysymykseen, lähteekö Suomi mukaan Saksan sotaan Neuvostoliittoa vastaan ja mitä toivomuksia sillä siinä tapauksessa olisi. Kysymystä käsiteltäessä saksalaisille neuvottelijoille uudestaan selitettiin, että Suomi ei aloittaisi hyökkäyssotaa ja että sillä ei ollut mitään toivomuksia siinä tapauksessa, että se joutuisi sotaan Saksan-Neuvostoliiton sodan yhteydessä, mutta että se toivoi Saksalta apua, jos yksinään joutuisi hyökkäyksen kohteeksi.”[xlvi]

Erik Heinrichs: ”Koko hanke perustui siihen usein toistettuun nimenomaiseen edellytykseen, että Suomi joutuisi Venäjän hyökkäyksen johdosta mukaan sotaan. Ilmeisesti väärinkäsitykseen perustuu sellainen tieto, että Suomen ylipäällikkö »pitäisi arvossa» suomalaisten osanottoa Kantalahteen asti ulottuvaan operaatioon. Buschenhagen oli Helsingissä ehdottanut sellaista sanontaa, että meidän toimintamme ulottuisi (oletetussa tapauksessa) vain entiselle valtakunnanrajalle - rajoitus, jonka suomalaiset olivat esittäneet aikaisemmassa keskustelussa. Kun sotamarsalkka nähtävästi ajatteli, että Itä-Karjalan maat kuuluivat meidän intressipiiriimme vähintään yhtä suuressa määrin kuin saksalaistenkin, ja kun hän ei yhtynyt siihen käsitykseen, että Moskovan rauhassa mitätöity entinen raja muodostaisi jonkinlaisen operaatioita estävän demarkaatiolinjan, hän antoi esikuntapäällikkönsä ilmoittaa Buschenhagenille, että puheena ollut rajoitus oli tarpeeton. Buschenhagen tulkitsi asian niin, että Mannerheim toivoi suomalaisten osanottoa Kantalahteen asti.”[xlvii]  

Tohtori Heikki Jalanti: "Uhka idästä huolestutti siis Suomen poliittista ja sotilaallista johtoa enemmän kuin vuoden 1940 lopulla, mikä selittää suomalaisten upseerien avomielisyyden. He kertoivat tavoitteistaan mahdollisen sodan puhjetessa, mutta heidän mielestään kysymyksessä saattoi olla vain Neuvostoliiton aloittama sota."[liv]

Kummallisuus

Buschenhagenin muistiosta on tärkeää huomata kummallisuus, jota on pyritty tietyillä tahoilla näyttämään siten, että Suomi olisi luvannut Saksan hyökkäävän Suomen alueelta vapaasti, joka ei pidä paikkaansa. Vasta kun Venäjä oli ensin hyökännyt Suomen kimppuun Suomi lupasi 25.6.1941 kello 00.00 alkaen Saksan ilmavoimien hyökkäävän Suomen alueelta ja saksalaisten aloittavan maatiedustelun Suomen ja Venäjän rajan ylitse.

Lainaan professori Krosbyä: ”Buschenhagenin raportista löydämme myös seuraavan kummallisen kohdan: »Ajankohta, jolloin Saksan ilmavoimat voi ensimmäisen kerran aloittaa taistelulennot Suomen alueelta, tarvitsee OKW:n ratkaisun.» Pitäisi olla selvää, ettei tuon kaltainen päätös voinut olla OKW:n etuoikeus, koska siihen sisältyi kysymys sellaisen vallan harjoittamisesta, joka oli erottamaton osa Suomen itsemääräämisoikeudesta. Suomen viranomaisten oli tehtävä peruspäätös Suomen alueelta suunnattavien vihamielisten toimenpiteiden sallimisesta. Niinkuin myöhemmin näemme, Suomi ei jakanut tuota päätösvaltaansa missään muodossa Saksan kanssa. Ainoatakaan saksalaista taistelulentoa ei tehty suomalaisista tukikohdista ennenkuin suomalaiset viranomaiset olivat antaneet niille luvan.[alkaen 25.6.1941 kello 00.00 - jp] Buschenhagenin lausunto merkitsi yksinkertaisesti että OKW, jonka oli saatava Suomen lupa, varasi itselleen oikeuden päättää milloin Luftwaffe voisi aloittaa operaationsa Neuvostoliiton alueen yläpuolella. Syynä tähän oli se, että AOK 20, jota niiden yksiköiden komentajat, jotka joutuivat toteuttamaan »Silberfuchsin» ja »Renntierin», jatkuvasti painostivat, yritti koko ajan saada luvan tiedustelulennoille Neuvostoliiton alueen yläpuolella. Monet sotilassanomat paljastavat kuinka OKW:n oli jarruteltava tässä asiassa.”[xlviii]

Yhteenveto

Saksan suurlähettiläs Suomessa von Blücher 11.6.1941 Saksan ulkoministeriölle Suomen määräävässä asemassa olevista miehistä: ”Ainoakaan heistä ei ollut valmis käymään hyökkäyssotaa, mutta kaikki olivat päättäneet puolustautua hyökkäystä vastaan.”[xlix]

Venäjä aloitti sitten Venäjän ja Suomen välisen Jatkosodan, joka oli erillissota.

Oli vallan erinomaista, että tällä kertaa Suomi oli varautunut Venäjän tulevaan hyökkäykseen hankkimalla puolustusmateriaalia, tekemällä liikekannallepanon juuri ajoissa ennen Venäjän hyökkäystä ja mahdollistamalla Saksan avun Suomelle puolustustaistelussa imperialistista roistovaltiota Venäjää vastaan.

Suomen presidentti Risto Ryti lähetti Saksan valtakunnanjohtajalle 1.7.1941 kirjeen Venäjän hyökättyä jälleen Suomen kimppuun. Kirjeessään Ryti sanoi: ”Teidän ylhäisyytenne, Samalla kun kiitän Teitä sydämellisesti minulle osoitetusta kirjeestä, jossa Te palautitte mieleen muiston Suomen ja Saksan välisestä verellä sinetöidystä ystävyydestä [Vapaussota - jp], vakuutan, että täällä tällä hetkellä tunnetaan voimakkaammin kuin koskaan kohtalonyhteyttä Saksan kanssa, kun sotilaamme seisovat tovereina rinta rinnan torjuakseen Suomea sen perivihollisen taholta uhkaavan vaaran.”[l] Suosittelen lukemaan presidentti Rytin puheen 26.6.1941.

Kenraali Erfurth Saksan ja Suomen sopimuksettomuudesta: ”Suomen sotapäällikön kädet eivät sodan kynnyksellä olleet minkäänlaisten saksalaisten kanssa tehtyjen sopimusten sitomat. -- Sodan aikana yritettiin Suomi monta kertaa Saksan taholta liittosopimuksella sitoa kansainvälisesti Saksan valtakuntaan. Näille kehoituksille Suomen hallitus koko ajan oli kuuro. Suomen kansa ja hallitus eivät tahtoneet tulla vedetyksi suurvaltojen väliseen sotaan. Suomalaiset pitivät kolmatta vapaussotaansa talvisodan jatkona, puolustussotana, Suomen ja Neuvostoliiton välisenä asiana. Saksalaisista sotilaista he käyttivät nimitystä »aseveli».”[li]

Tohtori Heikki Jalanti: "Suomi ei ollut luvannut osallistua sotaan ellei se joutuisi venäläisten hyökkäyksen kohteeksi."[lviii]

Tohtori Jukka Tarkka: Oikeuskansleri Tarjanne määräsi hallintoneuvos Ikkalan suorittamaan tutkimuksen Jatkosotaa edeltäneistä keskusteluista Salzburgissa: "keskustelut olivat käynnistyneet saksalaisten aloitteesta Rytin ja Mannerheimin tieten, ne koskivat hypoteettisia mahdollisuuksia ja saksalaiset eivät antaneet tietoja alkamassa olevasta sotaretkestä eivätkä suomalaiset sitoutuneet mihinkään."[lxvi]

Eversti Ari Rautala: "Keskusteltiin sotilaallisen yhteistoiminnan koordinoimisesta siltä varalta, että Neuvostoliitto hyökkäisi Suomeen."[lxvii]

Välirauha

Etusivulle


[i] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivu 62

[ii] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, 1961, sivu 74

[iii] Bror Laurla, Talvisodasta Jatkosotaan, 1986, sivu 182

[iv] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivu 251

[v] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivu 63

[vi] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivu 82

[vii] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, Osa II, sivut 228-229

[viii] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, Osa II, sivu 230

[ix] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952 sivut 289-290

[x] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivu 266

[xi] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivu 267

[xii] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivut 274-275

[xiii] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952 sivut 290-291

[xiv] Ohto Manninen & Kauko Rumpunen, Risto Rytin päiväkirjat 1940-1944, 2006, sivu 46

[xv] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivu 304

[xvi] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivu 311

[xvii] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivut 313-314

[xviii] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952 sivut 307-308

[xix] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, 1961, sivu 256

[xx] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952 sivut 303-304

[xxi] Ohto Manninen & Kauko Rumpunen, Risto Rytin päiväkirjat 1940-1944, 2006, sivut 89-90

[xxii] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952 sivu 304

[xxiii] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, Osa II, sivu 231

[xxiv] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, 1961, sivu 259

[xxv] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952 sivut 304-305

[xxvi] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952 sivu 306

[xxvii] Waldemar Erfurth, Suomi sodan myrskyssä 1941-1944, 1951, sivu 23

[xxviii] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivut 316-323

[xxix] Waldemar Erfurth, Suomi sodan myrskyssä 1941-1944, 1951, sivu 25

[xxx] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, 1961, sivu 269

[xxxi] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952 sivu 307

[xxxii] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivut 323-326

[xxxiii] Waldemar Erfurth, Suomi sodan myrskyssä 1941-1944, 1951, sivu 26

[xxxiv] Waldemar Erfurth, Suomi sodan myrskyssä 1941-1944, 1951, sivu 27

[xxxv] Bror Laurla, Talvisodasta Jatkosotaan, 1986, sivu 408

[xxxvi] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivut 330-334

[xxxvii] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, 1961, sivu 283

[xxxviii] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivut 334-337

[xxxix] Waldemar Erfurth, Suomi sodan myrskyssä 1941-1944, 1951, sivu 28

[xl] Bror Laurla, Talvisodasta Jatkosotaan, 1986, sivu 415

[xli] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, 1961, sivut 284-286

[xlii] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, 1961, sivu 291

[xliii] G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952 sivu 310

[xliv] Waldemar Erfurth, Suomi sodan myrskyssä 1941-1944, 1951, sivu 28

[xlv] Bror Laurla, Talvisodasta Jatkosotaan, 1986, sivu 428

[xlvi] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, 1961, sivu 297

[xlvii] Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, Osa II, sivu 241

[xlviii] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivut 189-190

[xlix] Arvi Korhonen, Barbarossa-suunnitelma ja Suomi, 1961, sivu 321

[l] Hans Peter Krosby, Suomen valinta 1941, 1967, sivu 355

[li] Waldemar Erfurth, Suomi sodan myrskyssä 1941-1944, 1951, sivut 30-31

[lii] Heikki Jalanti, Suomi puristuksessa 1940-1941, 1966, sivut 149-150

[liii] Heikki Jalanti, Suomi puristuksessa 1940-1941, 1966, sivu 169

[liv] Heikki Jalanti, Suomi puristuksessa 1940-1941, 1966, sivu 271

[lv] Heikki Jalanti, Suomi puristuksessa 1940-1941, 1966, sivut 301-306

[lvi] Heikki Jalanti, Suomi puristuksessa 1940-1941, 1966, sivu 312

[lvii] Heikki Jalanti, Suomi puristuksessa 1940-1941, 1966, sivu 315

[lviii] Heikki Jalanti, Suomi puristuksessa 1940-1941, 1966, sivu 332

[lix] Heikki Jalanti, Suomi puristuksessa 1940-1941, 1966, sivut 340-341

[lx] T. M. Kivimäki, Suomalaisen poliitikon muistelmat, 1965, sivut 185-186

[lxi] T. M. Kivimäki, Suomalaisen poliitikon muistelmat, 1965, sivu 190

[lxii] T. M. Kivimäki, Suomalaisen poliitikon muistelmat, 1965, sivu 204

[lxiii] T. M. Kivimäki, Suomalaisen poliitikon muistelmat, 1965, sivu 206

[lxiv] T. M. Kivimäki, Suomalaisen poliitikon muistelmat, 1965, sivut 207-208

[lxv] T. M. Kivimäki, Suomalaisen poliitikon muistelmat, 1965, sivu 299

[lxvi] Jukka Tarkka, 13. Artikla, 1977, sivu 131

[lxvii] Ari Rautala, Itä-Karjalan valtaus 1941, 2002, sivu 10

Välirauha

Etusivulle