Puolan sota

Täydennetty 30.8.2010, 27.6.2012 Juhani Putkinen

Saksankieliset alueet oli silvottu Ensimmäisen Maailmansodan rauhansopimuksessa Versaillesissa ja sen jälkeenkin.

Hitlerin noustua valtaan Venäjän avulla Saksa alkoi vähitellen liittämään saksankielisiä alueita yhtenäiseksi Saksan valtakunnaksi. Se sujuikin aluksi hyvin - ilman sotia - Reininmaa, Itävalta ja Tshekkoslovakian saksankieliset alueet liitettiin Saksaan.

Puolan hallussa oli myös saksakielisiä alueita kuten Danzig, mutta pahinta Saksan kannalta oli, että Saksan Itä-Preussi oli eristetty Saksan emämaasta ns. Puolan käytävällä. Saksa olisi halunnut rakentaa ns. Puolan käytävän kautta rautatien ja Moottoritien Itä-Preussin ja Saksan emämaan välille, mutta Puola ei suostunut edes neuvottelemaan asiasta.

Hitler oli jo kirjassaan Mein Kampf ilmaissut, että hänen mielestään Saksan verivihollinen oli Ranska ja Saksan tulee liittoutua mieluiten Englannin kanssa, tai ellei se ole mahdollista, niin sitten Venäjän kanssa. Kun Venäjä omasta puolestaan halusi saada aikaan Toisen Maailmansodan ja ehdotti Saksalle liittoutumista, niin Saksa nielaisi syötin - niin Venäjä ja Saksa liittoutuivat keskenään sekä hyökkäsivät yhdessä Puolan kimppuun.

Saksa yritti Puolankin tapauksessa saada tavoitteensa täyttymään ilman sotaa, neuvotteluin ja tarvittaessa painostuksella - nyt se ei kuitenkaan onnistunut:

-         Englanti ja Ranska lupasivat auttaa Puolaa, jos Puola joutuu hyökkäyksen kohteeksi;

-         Puola mitä ilmeisimmin kuvitteli omasta voimastaan liikoja - näyttää siltä, että Puola valmistautui jopa hyökkäämään Saksaan (ehkä luottaen Englannin ja Ranskan avaavan länsirintaman);

-         Puola ei huomioinut Venäjän aiheuttamaa selustauhkaa.

Niinpä Puola ei halunnut neuvotella ja tuli sota.

Puolan painostus

”Elokuussa 1939 suoritetut sotilaalliset toimenpiteet voivat olla - huolimatta operaatiosuunnitelma Weissista - määrätyt pelkästään lisäämään poliittista painetta Puolaa kohtaan, jotta se antaisi periksi. Kesästä alkaen oli Hitlerin käskystä rakennettu Itävallia. -- Mitä hyötyä näistä ponnisteluista olisi, jos Hitler halusi hyökätä Puolaan? Siinäkin tapauksessa, että Hitler - vastoin kaikkia vakuuttelujaan - piti mahdollisena kahden rintaman sotaa, oli tämä Itävalli väärässä paikassa. Sillä kyseisessä tapauksessa Saksan kannalta ainoa oikea menettelytapa olisi ollut nujertaa hyökkäyksellä Puola ja pysytellä samanaikaisesti lännessä puolustuskannalla. Päinvastainen ratkaisu - hyökkäys lännessä ja puolustautuminen idässä - ei tullut senaikaisten voimasuhteiden vallitessa ollenkaan kysymykseen. Hyökkäyksestä länteen ei myöskään ollut minkäänlaisia suunnitelmia, eikä oltu tehty mitään valmisteluja siihen suuntaan. Silloisessa tilanteessa Itävallin rakentamisessa näytti siis olevan järkeä vain Puolan rajoille keskitettävien suurehkojen joukkojen avulla tapahtuvan painostuksen yhteydessä. Myöskään elokuun viimeisellä kolmanneksella tapahtuneen jalkaväkidivisioonien keskityksen Oderin itärannalle sekä panssari- ja moottoroitujen divisioonien viennin valmiusasemiin, toistaiseksi Oderin länsipuolelle, ei tarvinnut merkitä todellista hyökkäysuhkaa, vaan ne voivat olla poliittinen painostuskeino.”[i]

Hitler ei uskonut suursotaan

Hitler piti 21.8.1939 puhuttelun armeijaryhmien ja armeijoiden komentajille ja esikuntapäälliköille Obersalzbergissa. Marsalkka Erich von Mansteinin mielestä (hän oli paikalla) sekin saattoi olla osa Puolaan kohdistuvaa painostusta, sillä Puolan täytyi olla tietoinen puhuttelusta.[ii]

Rauhanomainen ratkaisu ei vieläkään näyttänyt poissuljetulta.[iii]

”Hitler oli vakuuttunut, että länsivallat eivät loppujen lopuksi tälläkään kertaa tarttuisi miekkaan. Hän perusteli tätä näkemystään erityisen yksityiskohtaisesti. Hänen tärkeimmät perustelunsa olivat seuraavat:

-         Ison-Britannian ja Ranskan varustelun jälkeenjääneisyys, erityisesti ilmavoimien ja ilmatorjunnan osalta; länsivaltojen käytännön mahdottomuus auttaa tehokkaasti Puolaa muuten kuin hyökkäämällä Länsivallia vastaan, hyökkäys johon ne ottaen huomioon sen molemmille kansoille aiheuttamat suuret miestappiot tuskin uskaltautuisivat;

-         ulkopoliittinen asema, erityisesti Välimeren jännittynyt tilanne; ja lopuksi mutta ei vähäisimpänä tekijänä,

-         johtavien valtiomiesten persoonallisuus. Ei Chamberlain eikä Daladier tekisi päätöstä sodasta.”[iv]

Hitlerin mielestä länsivalloilta meni Saksan ja Venäjän hyökkäämättömyyssopimuksen myötä viimeinenkin valttikortti. Saksan saartokin muodostuisi nyt tehottomaksi.[v] Sopimus ja sen salainen lisäpöytäkirja.

Hitler olisi halunnut vielä Puolan sotaretken aikanakin, että jäljelle jää Tynkä-Puola Saksan ja Venäjän väliin[vi]. Venäjä kuitenkin halusi, että Puola katoaa kokonaan maailmankartalta ja Saksa suostui liittolaisensa vaatimukseen.[vii]

Voimasuhteet

Tässä yhteydessä kannattaa tarkastella suurvaltojen voimasuhteita kesällä 1939, se helpottaa yleiskuvan luomista ja auttaa ymmärtämään päätöksiä. Taulukko voimasuhteista löytyy täältä. Englannin, Ranskan ja Puolan ylivoima Saksaan nähden oli suorastaan murskaava. Venäjän ylivoima tietysti vieläkin murskaavampi.

Puolan tiedustelu sai selville Saksan Puolaa vastaan keskittämien joukkojen määrän melkoisen hyvin. Armeijaryhmä Nordissa oli puolalaistiedon mukaan 20-22 divisioonaa kun todellisuudessa oli 20,5. Vastaavasti Südissä 28 kun oli 32.[viii]

Puolan olisi ollut järkevää antaa periksi

Venäjän kanssa ”solmitun hyökkäämättömyyssopimuksen johdosta Puolan asema oli muuttunut epätoivoiseksi. Kun Englannilta oli siten enemmän tai vähemmän riistetty saartoase käsistä, kun se siis tosiasiassa voi auttaa Puolaa vain ryhtymällä veriseen hyökkäykseen lännessä, näytti todennäköiseltä, että se - nimenomaan Ranskan patistamana - neuvoisi Varsovaa antamaan periksi. Samoin nyt täytyi Puolalle olla selvää, että Ison-Britannian takuut jäisivät käytännössä tehottomiksi. Varsovan täytyisi pikemminkin ottaa huomioon se, että jos maa joutuisi sotaan Saksaa vastaan, Venäjä hyökkäisi selkään toteuttaakseen Itä-Puolaa koskevat vaatimuksensa. Kuinka Puola tällaisessa tilanteessa voisi olla antamatta periksi?”[ix]

Vaan Venäjä halusi saada aikaan sodan Englannin ja Ranskan, sekä Saksan välille, jotta nämä heikkenisivät ja Venäjän olisi sitten helpompi valloittaa koko Eurooppa - aluksi - suurhyökkäyksellään länteen heinäkuussa 1941. Ja Puola elätteli toiveita hyökkäyksestä Saksaan. Niinpä ...

Puola otti riskin

Puolan rauhan ajan joukkojen määrä (puhumattakaan sodan ajan joukoista) antoi Puolalle illuusion, että se voisi menestyä jopa hyökkäyssodassa Saksaa vastaan (liittolaisinaan Ranska ja Englanti), niinpä Puolan joukkojen ryhmitystä voidaan pitää hyökkäyksellisenä, eikä suinkaan pyrkimyksenä puolustaa maata kunnes liittolaiset ennättävät apuun.

”Puolalla oli rauhan aikana käytettävissään 30 jalkaväkidivisioonaa, 11 ratsuväkidivisioonaa, 1 vuoristoprikaati ja 2 moottoroitua (panssari)prikaatia.”[x]

Ennen sodan puhkeamista Puola perusti vuonna 1939 kymmentä reservidivisioonaa vastaavan määrän rykmenttejä.[xi] 23. elokuuta alkoi pääjoukkojen salainen liikekannallepano.[xii]

Puola keskitti joukkonsa seuraavasti: ”Itä-Preussin rajalle keskitettiin Bobr-Narew-Veiksel-linjan etupuolelle 2 divisioonaa ja 2 ratsuväkiprikaatia käsittävä operaatioryhmä Suwalkin ja Lomzan välille sekä Modlinin armeija, jossa oli 4 divisioonaa ja 2 ratsuväkiprikaatia, Mlawan molemmin puolin.

Puolan käytävään keskitettiin Pommerin armeija, jossa oli 5 divisioonaa ja 1 ratsuväkiprikaati.

Saksan vastaiselle rajalle Wartalta Slovakian rajalle ryhmitettiin 3 armeijaa:

-         Posenin armeija vahvuudeltaan 4 divisioonaa ja 2 ratsuväkidivisioonaa Posenin maakunnan länsiosaan,

-         Lodzin armeija, joka käsitti 4 divisioonaa ja 2 ratsuväkiprikaatia, Wielunin ympäristöön,

-         Krakovan armeija, jossa 6 divisioonaa, 1 ratsuväkiprikaati ja 1 moottoroitu prikaati, Czestoshowan ja Neumarktin välille.

Kahden viimeksi mainitun armeijan taakse kokoontui Tomaszowin-Kielcen alueelle Preussin armeija, jonka vahvuus oli 6 divisioonaa ja 1 ratsuväkiprikaati.

Lopuksi Tarnowin ja Lvovin välille keskitetyn Karpaattien armeijan - armeija koostui pääasiassa reserviläisjoukko-osastoista ja O.N.-pataljoonista - oli määrä varmistaa sivusta rajalla, jonka Karpaatit muodostivat.

Yhteensä 3 divisioonaa ja yhden moottoroidun prikaatin käsittävä reserviryhmä (Piskorin armeija) jäi Veikselille Modlinin, Varsovan, Lublinin alueelle.

Lisäksi sodan aikana perustettiin itsenäinen  ryhmä Polesie Bugin itäpuolelle, nähtävästi varmistamaan Venäjää vastaan.”[xiii]

Typerä joukkojen ryhmitys.

Liittoon ”Ranskan kanssa luotettiin niin paljon, että Saksan ja Venäjän heikkouden vuosina haaveiltiin ilmeisesti liian kauan hyökkäysmahdollisuuksista valtakuntaan [Saksaan - jp]. Nämä haaveilut saattoivat tarkoittaa yllätyshyökkäystä joko eristettyyn Itä-Preussiin tai - mikä oli erityisesti puolalaisten kapinallisyksikköjen kannattama ajatus - Saksan Ylä-Sleesiaan. Vai haaveiltiinko peräti marssista Berliiniin joko lyhintä tietä Posenin-Frankfurt a/O:n kautta tai etenemällä Ylä-Sleesian valloituksen jälkeen Oderin länsipuolitse valtakunnan pääkaupunkiin?”[xiv]

”Puolalta ei puuttunut järkeviä neuvoja. Kuten eversti Hermann Schneider kertoo vuoden 1942 julkaisussa Militärwissenshaftliche Rundschau, kenraali Weygand oli ehdottanut asettumista puolustukseen linjan Niemen-Bobr-Narew-Veiksel-San taakse. Operatiiviselta kannalta tämä ehdotus oli ainoa oikea, koska se poisti Saksan saarrostusmahdollisuuden ja samalla jokiesteet olisivat vahvistaneet huomattavasti puolustusta Saksan panssariyksiköitä vastaan. Lisäksi tämä linja oli vain 600 kilometriä pitkä. toisin kuin 1800 kilometrin pituinen laaja kaari, joka kulki pitkin Puolan rajoja Suwalkista Karpaattien soliin asti.”[xv]

Vaan ... Kannattaa muistaa vanha sanonta, jonka mukaan ”ahneella on paskanen loppu”.

”Puolan johdolle täytyi olla tärkeää, että maan armeija kestäisi kaikissa oloissa niin kauan, kunnes länsivaltojen hyökkäys pakottaisi Saksan vetämään pääosan voimistaan pois Puolan sotanäyttämöltä. -- Missään oloissa tilannetta ei saisi päästää sellaiseksi, että Puolan armeija saarrettaisiin joko Veikselin länsipuolelle tai molemmin puolin jokea.

Puolalle kysymys oli vain ja ainoastaan taistelusta ajan voittamiseksi.”[xvi]

”Jos Puolassa ei olisi haaveiltu liian kauan hyökkäyksestä, olisi entisten saksalaislinnoitusten täydentäminen Veiksel-linjalla, alueella Graudenz-Thorn, ainakin viivyttänyt Pommerista ja Itä-Preussista etenevien Saksan voimien yhtymistä, samalla tavalla kuin Posenin linnoituksen kunnostaminen olisi rajoittanut saksalaisten liikkumisvapautta tässä maakunnassa.”[xvii]

Olen halunnut lainata näin pitkään ja perusteellisesti Saksan parhaan strategin marsalkka Erich von Mansteinin kirjoituksia siksi - että näin on ajateltava myös tänään. Jos yrittää varmistaa kaiken, niin ei varmista mitään. Jos elättelee epärealistisia ajatuksia niin siinä käy yleensä huonosti. Eli Suomen on sekä liityttävä NATOon, että tehostettava oleellisesti suureen reserviin perustuvaa aluepuolustustaan.

Saksa otti riskin

Saksa keskitti lähes kaikki voimansa - varsinkin parhaat - Puolaa vastaan jättäen länteen hyvin heikon puolustuksen, vaikka Englanti ja Ranska olivat antaneet Puolalle takuut. Siten oli mahdollista, että Saksan joukkojen ollessa kiinni Puolassa Englanti ja Ranska olisivat hyökänneet menestyksellisesti lännessä. Ranskan joukot olivat täysin ylivoimaiset Saksan joukkoihin nähden.

Saksalla ei yksinkertaisesti ollut joukkoja riittävästi varmistaakseen länsirajan ja ollakseen ylivoimainen Puolaa vastaan. Kun otetaan huomioon Saksan varustautumisen erittäin paha keskeneräisyys ja varsinkin krooninen polttoainepula, niin Saksan hyökkäys Puolaan oli suunnattoman suuren riskin ottamista - idioottimaista - mutta Saksa meni Venäjän virittämään ansaan.

Saksa asetti Puolaa vastaan 42 aktiividivisioonaa ja 16 liikekannallepanon yhteydessä muodostettavaa oleellisesti heikompaa divisioonaa.[xviii]

Länteen Saksalla jäi vain 11 vakinaista jalkaväkidivisioonaa ja myöhemmin liikekannallepanossa perustettuja joukkoja 35 heikompaa divisioonaa - eikä lainkaan panssari- tai moottoroituja joukkoja.[xix]

Kun Ranska sai ”kolmessa viikossa jalkeille 108 divisioonaa”[xx], niin asiantuntija ymmärtää riskin suuruuden, varsinkin kun Saksan reservijoukot olivat silloin joko Ensimmäisen Maailmansodan aikaisen koulutuksen tai vain hyvin lyhyen koulutuksen saaneita, mutta Ranskan joukot täyden koulutuksen saaneita (Saksan asevoimat rajoitettiin pieneen ammattiarmeijaan Versaillesin rauhansopimuksella).

”Ranskan armeijalla oli ensimmäisestä sotapäivästä lähtien Saksan länsirintaman joukkoihin verrattuna moninkertainen ylivoima.[xxi]

Tässä on erinomaisen tärkeää huomata, että Suomi on ja tulee aina olemaan imperialistiseen Venäjään nähden alivoimainen. Se tarkoittaa, että Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi on tarpeen ottaa myös hyvin suunniteltuja sekä hallittuja riskejä. Jos ei uskalleta ottaa hallittuja riskejä - niin olemme kusessa.

Venäjä ei juuri riskeerannut

Venäjä EI riskeerannut mitään vaan rakensi itselleen valtavia hyökkäysjoukkoja, joille valmistettiin erinomainen kalusto (verratkaapa vaikka Saksan ja Venäjän hyökkäysvaunutilannetta 21.6.1941). Samalla Venäjä hankki itselleen hyviä ”sillanpääasemia” hyökkäystään varten länteen miehittämällä Saksan kanssa solmimansa sopimuksen mukaisesti (tulkinnanvaraisesti) Viron, Latvian ja Liettuan sekä puolet Puolasta ja yritti valloittaa Suomen (Talvisota) - sekä sopimuksen vastaisesti Bessarabian ja Pohjois-Bukovinan (joka sitten lopulta soitti hälytyskelloja Berliinissä).

Miehitettyään Puolan itäosan liittolaisensa Saksan kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti Venäjä suoritti puolalaisten kansanmurhan.

Venäjän osuudesta

Suomettuneessa Suomessa on tapana ”unohtaa” Venäjän hyökänneen Saksan liittolaisena Puolan kimppuun 17.9.1939. Katsotaanpa sitä hyökkäykseen valmistautumista ja hyökkäystä hieman lähempää.

16.9.1939 iltaan mennessä Venäjä oli keskittänyt Valkovenäjän ja Ukrainan rintamien joukot hyökkäykseen lähtöasemiin Puolaa vastaan. Hyökkäysjoukkoihin kuului 8 jalkaväkiarmeijakuntaa, 5 ratsuväkiarmeijakuntaa, 2 panssariarmeijakuntaa, 21 jalkaväkidivisioonaa, 13 ratsuväkidivisioonaa, 16 panssariprikaatia, 2 moottoroitua prikaatia ja Dnjeprin laivasto-osasto. Tukena oli 3298 lentokonetta. Miehiä oli yhteensä 17.9.1939 617 588, kenttätykkejä ja kranaatinheittimiä 4959 ja hyökkäysvaunuja 4736.[xxii]

Venäjän hyökkäys alkoi 17.9.1939 kello 5.[xxiii] Kun Puolan joukot olivat pääasiallisesti tappelemassa lännempänä saksalaisia vastaan, niin Venäjän joukot pääsivät yleensä hyvin eteenpäin.

Puolan tappiot Puolan ja Venäjän välisissä taisteluissa 3500 kaatuneina, 20 000 haavoittuneina 454 700 vankeina. Venäjän tappiot vastaavasti 1173 kaatuneina, 302 kadonneina, 2002 haavoittuneina, sekä 6 tykkiä, 17 hyökkäysvaunua, 6 lentokonetta ja 36 autoa.[xxiv] Venäjän kalustotappiot eivät ole kaikki edellä, sillä pelkästään Grodnon valtauksessa 22.9.1939 Venäjä menetti 19 hyökkäysvaunua ja 4 panssariautoa.[xxv] Todellisia Venäjän tappioita ei saatane koskaan selville.

Venäjä sai siinä imperialistisessa hyökkäyssodassa itselleen 196 000 km² (50,4% Puolan alueesta), jossa oli lähestulkoon 13 miljoonaa ihmistä.[xxvi]

Tappiot Saksa-Puola

Saksan tappiot 10 572 kaatuneina, 3409 kadonneina, 30 322 haavoittuneina, sekä tykkejä/krh 248, hyökkäysvaunuja 229, lentokoneita 564, autoja 4588. Puolan tappiot Saksaa vastaan olivat 66 300 kaatuneina, 133 700 haavoittuneina ja 420 000 vankeina.[xxvii]

Ilmavoimista

Saksan ilmavoimien - Luftwaffen - vahvuus 1.9.1939 oli: Kaikkiaan 4093 lentokonetta, joista 3646 oli lentokelpoisia.

1179 (29%) oli hävittäjiä, 1176 pommikoneita ja 366 Ju 87 Stukia.

Hävittäjistä 408 oli Bf 110 maataistelukoneita. Elokuun lopulla käytettävissä olleista 1056 Bf 109 hävittäjästä 631 oli E-mallia.[xxviii]

Puolaan hyökkäystä varten oli käytettävissä 1600 lentokonetta, joista 288 tiedustelu- ja kuljetuskonetta oli alistettu maavoimille. Koneista 650 oli pommikoneita, 220 syöksypommittajia, 40 maataistelukoneita, 210 hävittäjiä, 475 kuljetus- ja tiedustelukoneita.[xxix]

Puolan ilmavoimilla oli asettaa Saksaa vastaan: 437 ensilinjan konetta, joista 156 oli pommikoneita, 161 hävittäjiä ja 120 muita koneita.[xxx]

Puolalaiset siirsivät elokuun aikana parhaat koneensa salaisiin tukikohtiin idässä. Rajan tuntumassa oleville lentokentille jätettiin tarpeettomat ja lentokelvottomat koneet.[xxxi]

Ranskalaiset olivat pyytäneet puolalaisia järjestämään laskeutumispaikat viidelle pommikonelaivueelle, jotka pommittaisivat Saksaa matkalla ja jäisivät Puolan tueksi.[xxxii] Se ei kuitenkaan toteutunut tosielämässä, kuten ei myöskään Englannin lupaama apu.

Luftwaffen tappiot olivat 564 lentokonetta tuhoutuneena (mukaan luettuna vaurioituneena poistetut ja koulutusonnettomuudet). Miehistötappiot olivat 734 miestä, joista 279 kuollutta, 221 haavoittunutta ja 234 kadonnutta.[xxxiii]

Oleellista

On erittäin oleellista huomata, että Venäjä sumeilematta petti omaa liittolaistaan Saksaa - entä sitten muita, ajatelkaa syvällisesti. Tätä artikkelia kirjoitettaessa (6.1.2009) Venäjä valehtelee sumeilematta kaasukiistasta Ukrainan kanssa ja on käytännössä katkaissut kaasutoimitukset Eurooppaan sopimusten vastaisesti.

Venäjän valehtelusta yleensä on artikkeli täällä. Ja Venäjän suhtautumisesta sopimuksiin artikkeli täällä.

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle


[i] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivut 15-16

[ii] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 19

[iii] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 17

[iv] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 17

[v] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 18

[vi] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 18

[vii] Eddy Bauer, Toinen Maailmansota 1, 1973, sivu 108

[viii] Mihhail Meltjuhhov, Stalini käest lastud võimalus, 2005, sivu 77

[ix] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 18

[x] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 23

[xi] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 23

[xii] Mihhail Meltjuhhov, Stalini käest lastud võimalus, 2005, sivu 78

[xiii] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivut 23-24

[xiv] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 25

[xv] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 26

[xvi] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 27

[xvii] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 28

[xviii] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 21

[xix] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 21

[xx] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 22

[xxi] Erich von Manstein, Menetetyt voitot, 2001, sivu 22

[xxii] Mihhail Meltjuhhov, Stalini käest lastud võimalus, 2005, sivut 92-93

[xxiii] Mihhail Meltjuhhov, Stalini käest lastud võimalus, 2005, sivu 94

[xxiv] Mihhail Meltjuhhov, Stalini käest lastud võimalus, 2005, sivu 105

[xxv] Mihhail Meltjuhhov, Stalini käest lastud võimalus, 2005, sivu 99

[xxvi] Mihhail Meltjuhhov, Stalini käest lastud võimalus, 2005, sivu 101

[xxvii] Mihhail Meltjuhhov, Stalini käest lastud võimalus, 2005, sivu 105

[xxviii] David Baker, Adolf Galland, 1996/2004, sivu 86

[xxix] David Baker, Adolf Galland, 1996/2004, sivu 86

[xxx] David Baker, Adolf Galland, 1996/2004, sivu 87

[xxxi] David Baker, Adolf Galland, 1996/2004, sivu 87

[xxxii] David Baker, Adolf Galland, 1996/2004, sivu 87

[xxxiii] David Baker, Adolf Galland, 1996/2004, sivu 96

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle